Voice-overia vakuuttavalle miesäänelle?

Kokeilin tällä viikolla ihan uudenlaista työtehtävää: kertojanääntä.

Telkkariin tämäkin työ tulee (Discovery-kanavalle), mutta semmoiseen dokumenttiin, jossa setä puhuu vakuuttavalla äänellä tieteellisistä keksinnöistä ja väliin tulee vähän tekstitystä, kun joku muu puhuu. Käänsin kertojanäänen kässäriin ja ajastin muut repliikit.

Etukäteen ajattelin, että äh, ei jaksaisi opetella uutta hommaa. (Siihen liittyi aika paljon asettelu- ja tekniikkajuttuja... nytpä sitten tiedän, millaisia kässäreitä dubbausstudiossa luetaan.) Tieteellinen aihekin tuntui tylsältä. En tykkää muista dokkareista kuin historiallisista. (Joita niitäkin katson laiskasti. Melkein voisin sanoa: "En tykkää dokkareista.")

Mutta työ olikin tosi kivaa! Mikä vapaudentunne! Ne ikuiset 32/36/37 merkkiä per rivi eivät enää vainonneet ja kahlinneet minua, vaan sain kääntää niin kuin viimeksi opiskeluaikoina: merkityksen parhaalla mahdollisella tavalla. Kunhan nyt repliikki ei pidentynyt, koska sitten kertojasedällä tulisi kiire.

En oikeasti tiedä, kertooko dokkarin setä vai täti, mutta kuvittelin mielessäni vakuuttavaa miesääntä ja yritin tehdä tekstistäni sopivaa sellaiseen suuhun.

Huomasin, miten vahvasti olen ehdollistunut ruututekstin rajalliseen maailmaan. Ensimmäiset spiikkirivini olivat naurettavan pelkistettyjä, ja jouduin merkittävästi pidentämään niitä tarkistuskuuntelussa, ettei jäisi typerän pitkiä taukoja.

Kun kuuntelen dialogia, mietin alitajuisesti koko ajan, miten mahduttaisin sen kahdelle rajalliselle riville ja miten jakaisin ja ajastaisin rivit. Teen tätä jossain määrin silloinkin, kun katson TV:tä vapaa-ajalla. Jos joku yllättäen pitäisi minulle pistokokeen, alkaisin ehkä ladella: "Nuo replat samaan, nuo adjektiivit tainakin pois, tuohon luultavasti simppelimpi verbi, ellei satu just ja just mahtumaan." (Ehken ihan. Yritän olla ajattelematta sellaista ainakaan tietoisesti, vaikka alitajunta onkin ehdollistunut.)

Tuli semmoinen olo, että olisipa kivaa kääntää enemmänkin tekstiä muualle kuin kahdelle rajalliselle riville. Vaikka joku romaani, mistä alun perin alalle hakeutuessani haaveilin. Vapaus tuntui erilaiselta ja huumaavalta.

Toisaalta, aloitellessani nautin ruututekstin tekemisessä juuri siitä, että sen haasteet ovat erilaiset. Ei tarvitse miettiä ihanteellisinta mahdollisinta käännöstä, koska se ei mahtuisi kuitenkaan ruutuun. Sen sijaan pitää löytää paras mahdollinen kiteytys, mikä on tavallaan vähemmän perfektionistista hommaa.

Haluaisin tehdä molempia! Vuorottelu tekisi selvästi terää. Sitten osaisin iloita molemmista haasteista.

Tavaraonnea :)

Olen kahvilassa kannettavan tietokoneen kanssa. Minulla on pari tuntia tapettavana ennen kuin menen Marjukan ja Riston kanssa Finnkinon superpäivään katsomaan Valkyrien (heidän valintansa, lähinnä, kai mäkin sen jossain vaiheessa olisin kuitenkin halunnut nähdä).

Minulla on uusi, hieno kannettava tietokone, josta olen naurettavan iloinen. Se on Asus Lamborghini VX3, tällainen. Se on kirkkaankeltainen ja sanoo "vroom, vroom" kun sen käynnistää sen sijaan, että kilkuttelisi normaalin käynnistyskilkutuksen. Siinä on nahkainen kojelauta ja keltaisessa kannessa Lamborghinin logo. Konetta markkinoidaan mm. sloganeilla "Suurten tunteiden ylellisyyttä." "Ei kompromisseja tyyliseikoissa, ei keskinkertaisuutta suorituskyvyssä." "Kaunis kone kauniille ihmisille."

Ihan totta. Hehehe.


Päädyin tällaiseen hulluun koneeseen, koska tekstitysohjelmia varten koneelta vaaditaan aika paljon tehoja (eikä integroitu näytönohjain käy, mikä tarkoittaa lähes automaattisesti high end -kannettavaa), ja minulle tuli pakkomielle 12 tuuman koneesta (en JAKSA enää selkä vääränä raahata 15-tuumaista), ja rupesin selvittämään, onko tarpeeksi tehokasta niin pientä edes olemassa, ja tämä oli käytännössä ainoa vaihtoehto. (Yksi toinen olisi ehkä ollut, mutta se oli paljon heikompi. Ja mullehan ei siis riitä keskinkertaisuus suorituskyvyssä :D)

Samalla kun tiedostan, että kone on ihan hullu, nautin mielettömästi siitä ajatuksesta, että minulla on kalliimpi ja hienompi kannettava kuin monella liikemiehellä. Silloin tällöin huomaan, että siihen luodaan kateellisia katseita.

Itse asiassa sain tämän halvalla. Seurailin tilannetta muutaman kuukauden, ja hinta pyöri systemaattisesti noin 2 500 eurossa. Vuodenvaihteessa tuli markkinoille uusi versio tästä samasta mallista, sen hinnaksi tuli 2 500, ja sain tämän vanhan version 1 800 eurolla. Kyseessä oli siis täsmälleen sama tuote, VX3 - vertailin ominaisuuslistoja suurennuslasilla, mutta ainoa bongaamani ero oli akunkeston piteneminen tunnilla! Tämähän ei voi olla totuus?! Ei kai kukaan maksa kuuttasataa kunkestosta? Varmaan myös jotain komponentteja oli uusittu ilman että numerot muuttuivat? Vaikutti kuitenkin siltä, että sain about saman tuotteen tosi hyvässä saumassa 600€ halvemmalla. Siirtymäkausi kesti vain muutaman viikon. Nyt näitä vanhoja ei enää ole.

Ihan hyvät verovähennykset tästä silti tulee.

Lopuksi kielinurkkaus: On pakko huomauttaa, että "Lamborghini" äännetään "lam-bor-gi-ni": "gi" niin kuin "giljotiini", ei niin kuin englannin "gin". 99% suomalaisista rupeaa hienostelemaan liikaa, mutta italian kirjoitusasussa on G:n ja I:n välissä H täsmälleen sataprosenttisesti siksi, että G ääntyisi kovana. (Sama pätee sanaan "bruschetta", joka siis on "brusketta" eikä "brushetta".)

Pari minuuttia niitä näitä

Olen ollut viikonlopun Tampereella. Eini-siskon piti tulla kylään, mutta se ei sitten tullutkaan, kun oli niin järjettömän kiireinen (ja lisäksi kuulemma kuumekin noussut viikonloppuna, vaikka tätä ei asiasta päätettäessä osattu ennustaa). Olen vielä ensi viikonlopunkin Tampereella. Silloin tulee Inkeri kylään.

Koskahan viimeksi olen pysynyt samassa kaupungissa näin monta viikkoa putkeen? Suorastaan outo fiilis.

Ei siitä oikeasti niin kauhean kauaa ole. Ehkä jopa jonakin kesänä Tampereella. Ainakin Glasgow'ssa. Siellä matkustelu oli paljon harvinaisempaa, kun en tuntenut ihmisiä joka helvetin skotlantilaisessa kaupungissa, vaan pysyivät siististi keskittyneinä yhteen ja samaan metropoliin. Kävin sitten vaan kolmisen kertaa vuodessa Suomessa, ehkä muutaman kerran vuodessa jossain toisessa brittikaupungissa, enkä juuri muuta. Oli se kyllä rauhallisempaa. Ja eläväisempää arkena. Miksi, voi miksi, tuttuni ovat hajallaan ympäri tätä maata? Yhyy.

Ihan tiedoksi, että vaikka täällä ei tapahdu mitään...

...olen kyllä kirjoitellut blogeja.

Buffysta. Tallentavasta digiboksista. Britannian Euroviisusta, Webberistä ja Ricesta. Iloisesta Shakespeare-uutisesta. Aloittelijaystävällisistä musikaaleista. Lukemastani Shakespearen elämäkerrasta.

On siinä jo asiaa kerrakseen.

Noin muuten olen esimerkiksi ahertanut Star Trek -leffojen parissa. On kiinnostavan absurdi elämys katsella kuusi ekaa satunnaisessa järjestyksessä (johon en voi vaikuttaa). Neljä jo nähty: I, IV, III, VI.

Onnea vaan, Star Trek -ihmiset. Olen minä sen verran kiinnostunut, että saitte lisäkatsojan toukokuun uudelle leffalle.

Siistimpää, joskaan ei siistiä

Äiti ja isä ovat kylässä. Tulivat eilen, piti viipyä sunnuntaihin, mutta lähtevätkin jo tänään, koska äiti on kaatunut suksilla ja katkaissut kätensä eikä tunne oloaan kovin mukavaksi.

Minulla oli vierailussa paras tekosyy aikoihin siivota asuntoni. Sainkin aikaan suhteellisen paljon, mutta tavoitteet olivat kyllä korkeammalla. Täällä on ollut aivan järkyttävän sotkuista marras-joulukuusta asti.

Vaikken saanutkaan ihan kaikkea vielä kuntoon, astmariskini pienentyi merkittävästi, kun imuroin ensi kertaa moneen kuukauteen. Sohvallakin mahtuu taas istumaan enemmän kuin yksi henkilö eikä asunnon päästä päähän käveleminen ole temppurata, jossa pitää astua varovasti erilaisten esteiden yli. Ajattelin pitää kiinni näistä perusvaatimuksista jatkossakin. Lattia saisi olla käveltävässä kunnossa, voisin imuroida edes pari kertaa kuukaudessa ja sohvakin on mukavampi istuimena kuin tavaravarastona.

Jotenkin nurinkurista on silti, että tuntikausien siivoamisella sain asuntoni siihen pisteeseen, josta erinäiset siistit ystäväni aloittaisivat siivoamisen.

Päivän sana: kokoelma yllättäviä oikeinkirjoituksia

Tämä ei ole oikea englanninkielinen päivän sana.

Hämmästyinpä vain tajutessani, että cayennenpippuri kirjoitetaan "cayennenpippuri". Olen koko ikäni luullut, että "cayennepippuri".

Tämä lienee samantapainen juttu kuin sananvalinta. Onko liian rohkea veikkaus, että 90% suomalaisista kirjoittaa ko. sanan väärin ja jopa korjaisi n:n pois, jos joutuisi tarkastamaan toisen ihmisen tekstiä? No, fakta on, että omistusmuotoinen kirjoitusasu on se ainoa oikea. Opin tämän yliopiston aineopintojen lopulla ja tyrmistyin yhdessä muun ryhmän kanssa.

Tuli mieleeni vielä käänteinen esimerkki. Jonkin aikaa sitten etsin suomennosta esineelle potato masher. Ainakin MOT-sanakirjan mukaan kyseinen esine on perunasurvin, vaikka kaiken logiikan mukaan haluaisin kirjoittaa "perunansurvin". Sehän on survin perunoita varten eikä perunasta tehty survin, niin kuin kommenttilaatikossakin todettiin!

Ihmeellistä on suomen kieli. Aina siitä oppii jotain uutta.

(Olen palannut blogitekstien pariin kirjoittelemalla sivublogeihin niitä näitä, mutta tänne en vielä ole saanut aikaiseksi minkäänlaista selostusta puuttuvasta kuukaudesta.

Pari-kolme viikkoa olen jo ollut Tampereella ja tehnyt töitä normaaliin tapaan. Sain vuorokausirytminikin vihdoin kohdalleen puolitoista viikkoa sitten tuskallisen aikaeroväsymyskauden jälkeen.

Itse asiassa olen ollut asian suhteen kiltimpi ja ahkerampi kuin miesmuistiin: mennyt nukkumaan ennen puoltayötä ja herännyt ennen kahdeksaa. Tänään heräsin aivan itsestäni jo ennen seitsemää! Tämä hyvä - aikaisin heräämällä kerta kaikkiaan saa päivässä enemmän aikaan. Työtuntejakin kertyy kummasti.)

Päivän sana: belay.

Belay = [1] Stop an action. "Belay the whistling! You're no boatswain." [2] Make fast. "Belay the line here." The use of a belaying pin in days of sail most likely is responsible for coining the term. [3] Disregard an order. "Right full rudder. Belay my last." SemperParatus.com - Terms, Traditions and Customs of the Naval Service

Kohdattu lauseessa "Belay that phaser order!"

Joka paikassa luki määritelmäksi vain "kiinnittää", "kiinnittää köydellä", mutta minulla oli vahva tunne siitä, että tämän pitäisi tarkoittaa "jätä käsky huomiotta". Lopulta löysin ylle linkitetyn sanaston, joka käsitteli sanaa erityisesti merikontekstissa, ja siellähän merkitys olikin. Olin oikeassa, hiphei.

(Palaan pitkittyneeltä blogilomalta vaivihkaa päivän sanan merkeissä. Haa.)

Sekalaista joulun alla

Tämä loppuvuosi on bloginpidon kannalta ollut keskimäärin katastrofi. Ollut "vähän" kiire.

Kenties teen itselleni epätyypillisesti uudenvuodenlupauksen parantaa bloggauskuntoa ensi vuonna.

En tosin vielä tammikuun alussa. Silloin olen ensin USA:ssa, sitten tanssin Mirjamin häitä - ja sitten palaan töiden pariin sellaisella rytinällä, että eka arkiviikko menee luultavasti töiden ja nukkumisen merkeissä. Mutta kuukauden puolestavälistä lähtien minulta toivon mukaan sopii odottaa aktiivisempaa kirjoitustahtia. Töitä ei ainakaan vielä ole kasaantunut sinne järkyttäviä määriä. Eikä muutakaan jatkuvaa ravaamista. Vielä. (Kyllä ne menot vielä kasaantuu. Mutta perinteisesti syksy on ollut pahempi kuin kevät, joten siinä toivossa elämme.)

Huomenna lähden isoäitini synttäreiden kautta perheen mökille juhlimaan joulua. Olen tyypillisen puolivalmis... matkalaukku odottaa lattialla avonaisena mutta lähes tyhjänä, että ahtaisin sinne kaiken tarvitsemani Amerikan varustusta myöten. Vielä pitäisi ehtiä kaupungillekin käymään. Ja jos ei siivota, niin ainakin tiskata (kukaan ei varmaan halua palata kolme viikkoa vanhojen tiskien keskelle). Urgh. Aamulla aikaisin on lähtö.

Odotettavissa on kaikenlaista mukavaa joulun lisäksi. Tapanin humpat, jotka tänä vuonna ovat saavuttaneet ennätysvirallisen statuksen ja löytyvät jo kyseisen kapakan nettisivuiltakin! Kohta kukaan ei edes usko, että festivaali oli ihan meidän kaveriporukan epävirallinen keksintö.

Ja tietenkin matka. Kuolaan Broadwayn ohjelmistoa ja... kaikkee. Tykkäsin New Yorkista viime kerralla niin. Ja Boston vanhoine yliopistoineen on kiva nähdä.

Ja matkan jälkeen on parhaaksi ystäväkseni perinteisesti tituleeratun ihmisen häät, joissa saan vieläpä vastata meikistä. (Sen saman, jonka kanssa on ollut kaikenlaista viime vuosina. Nyt ei ole kriisejä.) Kaikkea kivaa!

Mökillä on nykyään netti, joten enköhän vielä jotain kirjoita ennen jenkkilään lähtöä. Mutta lomailen, joten stressiä en ota. Olen vahvasti loman tarpeessa.

Päivän sana: scallion.

Scallion = salottisipuli TAI purjo (US)

Tämä on hiukan hämäävää. Luulen aina, että shallot olisi salottisipuli, mutta se onkin NetMOTin mukaan ryvässipuli (josta en ollut ennen kuullutkaan). Ja Scallion olisi siis salottisipuli. Toisaalta scallion voi OED:n mukaan olla myös purjo, ja ainakin Googlen kuvahaku löytää ensimmäisenä sivukaupalla kuvia juuri purjoista. Mystistä ja hämmentävää.

Kuvahaun ensimmäinen osuma:

Lontoo, syksy 2008. Päivä 1: TRE-LON

Olen itse asiassa jo parantanut tapani blogien kirjoitustahdin suhteen. Tämä päiväkirja vain on jostain syystä jäänyt viimeiseksi. (Tällä viikolla olen jo kirjoittanut katsomistani elokuvista, uusimmasta lukemastani Rankinista, Josephista Lontoossa ja Amazing Racen uudesta kaudesta. Ahkera tyttö, siis.) On vissiin ahdistavan paljon asioita, joista voisi kirjoittaa.

Kerrotaanpa vaikka Lontoon matkastani marraskuun lopussa. Murruin siis lopulta ja järkkäsin itselleni superlyhyen, intensiivisen teatteri-joulushoppailumatkan. Olin matkalla maanantaista keskiviikkoon. Etukäteen olin pelännyt aikaa liian lyhyeksi, mutta pitempäänkään ei ollut aikaa. Ilokseni sain todeta, että Ryanairin muutaman kympin hinnoilla ja keskustahostellissa yöpymällä lyhyetkin pyrähdykset voivat olla täysin vaivan arvoisia.

Lähdin matkaan maanantai-iltana. Tämä oli ikävin osuus. Lontoon koneen piti lähteä matkaan klo 23.00 ja olla perillä puolenyön maissa (kätevä aikaero). Se saapui ajallaan, päästi matkustajat pois, jonotimme jo portilla... Ja sitten kuulutettiin, ettei tämä kone voi lentää minnekään. Saatte lisätietoa tunnin kuluttua.

Eikä siinä vielä mitään. Tunnin kuluttua saimme iloksemme kuulla, että tämä kone ei tosiaankaan lähde minnekään, mutta lisäkone on tulossa Saksasta ja saapuu perille jo klo 02.30.

Odottelu päiväsaikaan olisi turhauttavaa muttei tappavan ahdistavaa. Yhden-kahden maissa se oli aivan tappavaa, koska olisin hinnalla millä hyvänsä halunnut koneeseen nukkumaan.

Toisaalta minusta on aina hauskaa katsella ihmisiä poikkeustilanteissa. Kriisi vapauttaa tunnelmaa kummasti. Nytkin ihmiset alkoivat jutella. Jotkut asettuivat lopulta nukkumaan miten sattuu pitkin lattioita ja penkkejä, toiset rupesivat ryyppäämään aulabaarissa. (Se näytti itse asiassa hauskalta, mutta olisi kamalaa mennä elimistöä muutenkin kuivattavaan lentokoneeseen muutaman siiderin juoneena. Hyi.)

Kone saapui lopulta hiukan ennen ilmoitettua aikaa, ja matka sujui hetkessä, koska olin umpiunessa. Aamuyöstä saapumalla vältimme kätevästi passintarkastusjonot. Bussit kentältä kulkevat vuorokauden ympäri, joten siinä ei ongelmaa. Ja pääsin Marble Archista kätevästi metrolla Oxford Circusin tienoilla sijainneeseen hostelliini. Alun perin olin varautunut kävelemään kyseisen puolentoista (?) kilsan matkan, koska Oyster-kortilla ei ollut rahaa eikä taskussa kolikoita (eikä se matka tosiaan mikään pitkä ole, varsinkaan ilman matkatavaroita). Nyt kortin lataaminen kuitenkin onnistui kivasti ennen metroon nousua.

Ikuisuusoptimistina tulin oikeasti ajatelleeksi positiivista puolta sekä passintarkastuksessa että metrossa, vaikka olinkin rättipoikki ja valmiiksi lyhyt Lontoon pyrähdykseni oli juuri lyhentynyt neljällä tunnilla. Minua kummastuttaa, miten ihmiset viitsivät valittaa ja raivota asioista, joille ei voi mitään. Nytkin kenttä oli täynnä kiukusta kiuhuvaa porukkaa, jotka täyttivät valituslappusia kynät sauhuten. Mitä sellainen hyödyttää? Varsinkin, kun Ryanair toimi minusta ihan hyvin. Jos koneella ei voi lentää, sillä ei vaan voi lentää. Uusi tilattiin Saksasta erittäin nopeasti, ja se saapui niin äkkiä kuin siivistään pääsi. Sille ei voi mitään, että Suomi on syrjässä ja kaukana. (Olisi eri asia, jos joku olisi oikeasti mokannut jotain. Mutta sellaista ei tässä ollut havaittavissa. Silloin täyttäisin valituslappusen, mutten silti tuhlaisi aikaani kiukusta kiehumiseen.)

Olin hostellilla kuuden maissa aamulla ja lopulta nukumassa klo 7.00. Suomen aikaa kello oli silloin yhdeksän. Vähän väsytti.