Pikareferaatit teatterielämyksistä, Lontoo 09/2010.

Vietin syyskuussa jälleen viikon Lontoossa. Tässä viikon satoa, englanniksi, koska englanniksi yleensä kirjoitan facebookiin, josta tiivistelmät on suunnilleen kopioitu.

 
Show #1: Into the Woods @ Regent's Park Open Air Theatre, i.e. in the actual woods (or at least surrounded by a number of trees), under a perfect late summer sky. Completely magical. I'll never watch this show again anywhere else, 'cause what could beat this setting?

The show itself: 1st half of show is wonderful; 2nd is depressing, overlong and mostly recycles tunes from the 1st. Should almost have left at the interval with a perfect experience! Adored the set design, but hated the bizarre hunter/rastafarian costumes. Cinderella had dreadlocs! Even in her "ballgown", wich wasn't much to look at!

Shows #2 and #3: Henry IV parts I and II, Shakespeare's Globe. Standing up for 6,5 hrs watching Shakespeare might not be fun for everyone, but it's how I spent my Sunday! Again, perfect weather. Loved how every little thing on stage was ENTIRELY authentic, down to every single hand-sewn stitch, and footwear many SCA people would kill for.

Shakespeare's history plays aren't my favourites, though: Henry IV is supposedly one of the best, but I still didn't find it particularly riveting. Give me a good tragedy or comedy any day. Did love Roger Allam and Jamie Parker in the lead roles.

Show #3: Passion @ Donmar Warehouse. A deliciously twisted love triangle. Sort of slow in the beginning, but the sicker the thing got, the more I enjoyed it.

It was a joy and a privilege to watch Elena Roger, the petite Argentinian übertalent. David Thaxton was pleasing to the eye and the ear, possibly a little nervous acting alongside two far more famous women, but seemed to get over it somewhat as the play progressed. (The other famous woman, Scarlett Strallen, was fine, too.)

The theatre is so small you could almost reach out and touch the actors ♥

Show #4: Love Never Dies. My holiday was filling up with artsy, brainy productions. What to do, what to do? Go see Lloyd Webber's newest megamusical / Phantom sequel!

If you loved the original Phantom, you're VERY likely to hate this sequel. If you thought the original had a lovely, happy ending and expected our heroine to ride off into the sunset with her hero, this show will rape your memories and make you a very sad panda. You have been warned.

Personally, I've never been crazy about Phantom, and always thought Christine seemed more concerned with escaping the scary opera house and less in love with her rescuer.

Result: I actually rather LIKED this sequel. It has lovely new tunes, everyone's all grown up, and the Phantom's a more well-rounded character this time around. Act I is actually rather wonderful and full of promise. Shame about the ending, though, which is unrewarding for everybody and sort of spoils the experience.

Show #5: Aspects of Love @ The Menier Chocolate Factory. My main reason for going was to finally visit
the tiny fringe theatre that produces hit after hit after hit, West End transfers, Broadway transfers, you name it. The theatre is almost too small for my tastes, but the production was delightful.

Aspects of Love should be renamed Aspects of Lust, though. It portrays a bizarre unverse where everyone fancies everyone and no one ever says no - which is FINE by me and rather entertaining. But what the hell does that have to do with LOVE...? They'll jump into bed two hours after meeting each other and immediately call it love. They certainly have their terminology mixed up. This baffled me throughout the show.

Also, Andrew, please stop recycling your tunes between shows. It confuses me.

Show #6: For my last show... I saw Passion again. Yup. I kind of wanted to, so did what I always do: left it down to chance and went for day tickets 10 mins before opening. Didn't expect to get any (1st people had arrived two hours before), and go see something else - but I got a ticket! So, I saw it again from the circle for £13.

The story was more captivating the 2nd time around. Small things mattered. Loved it. (Not as much as A Little Night Music, though.)

To continue yesterday's train of thought: This musical is the COMPLETE opposite of Aspects of Love. It sees love as an obsessive, all-consuming force. Which got me thinking: Could both views be correct? Do certain people life in an Aspects of Love world - love for fun / to avoid loneliness / because they honestly fall in love that easily - while others live in a single-minded Passion world, where love is rare but all-consuming?

Päivän sana: faff (n)

faff (noun) (British English, informal)

[uncountable, singular] a lot of activity that is not well organized and that may cause problems or be annoying.
http://www.oxfordadvancedlearnersdictionary.com/dictionary/faff_2

"It's going to be a right faff."

Verbinä suunnilleen tunsin sanan ("to faff about"), mutta substantiivina pääsi vallan yllättämään!

Tässä myös huvittava pidempi analyysi aiheesta!

---

Muissa uutisissa: palasin eilen Lontoon ja Rooman kierrokselta. Voisin vähintäänkin leikata ja liimata tänne miniteatteriarvostelut, jotka julkaisin facebookissa ystävien iloksi / kärsimykseksi.

Parilla sanalla: Lontoossa oli mahtavaa kuten aina. En kerta kaikkiaan saa paikasta tarpeekseni. Olin alun perin aikonut mennä takaisin tammi-helmikuussa, mutta tällä hetkellä epäilen vahvasti, etten kestä niin kauaa. Marras-joulukuu on todennäköinen, ainakin lyhyemmälle matkalle.

Myös Roomassa oli mahtavaa. Oli ihanaa nähdä ystäviä Skotlannin ajoilta. (Ja bailata villimmin kuin aikoihin! Jos minulle joskus tulisi morkkiksia, tästä keikasta olisi voinut tulla :P) Toisaalta on myönnettävä, ettei Rooma ole lempipaikkani Italiassa. Se on hankalan iso, ja ihmiset ovat tylyjä kuten suurkaupungeissa usein. Myös murre on Umbrian ja Toscanan puheeseen tottuneelle hieman haastava... mutta niin itse asiassa ovat KAIKKI muut murteet, eikä Rooman puhetapa edes ole pahimmasta päästä. Joten unohdetaan viimeinen kohta - totuttelukysymys.

Katso äiti, mähän melkein kirjoitin blogitekstin!

Olin Saarenmaalla.

Saarenmaalla oli mukavaa. Siellä oli juhannustunnelma katossa, tosin lähinnä meillä suomalaisilla. Tiesittekö nimittäin, että virolaiset juhlivat juhannusta oikean kesäpäivänseisauksen aikaan eivätkä lähimpänä viikonloppuna? Minä en tiennyt. Virolainen juhannusjuhla oli jo hiipumaan päin.

Valokuvat elävöittäisivät juttua, mutta olin jälleen kerran maailman saamattomin kuvaaja: ei yhden yhtä otosta koko matkalta. Joudutte tyytymään sanoihin. Säät suosivat, paitsi yhtenä päivänä. Minua ei henk. koht. harmittanut huonokaan sää, koska en ole ulkoilmaihminen. Lisäksi Saarenmaan hyttyset ovat niin verenhimoisia, että sisällä seurapelejä pelaamassa oli mukavampaa. Ystäväni ovat pelailijaporukkaa, johtuen varmaankin nuoruuden roolipeliharrastuksesta. Huonon ilman väistyttyä kävimme sentään hiekkarannallakin kylmää tuulta uhmaamassa.

Lisäksi syötiin ja juotiin hyvin. Ruokaa tehtiin itse harvinaisen alusta asti: rohkeat ystäväni paloittelivat ja paistoivat paikalle kärrätyn, miltei kokonaisen lampaan, ja toiset rohkeat perkasivat kilokaupalla kampelaa. Minä ihailin sivusta, join punaviinikolaa ja väistelin kotitöitä. Viimeisenä päivänä sentään tiskasin.

Nyt pitäisi palata arkeen, jos jaksaisi. Tänään piti tehdä normaali työpäivä, ja tein minä ehkä... kaksi ja puoli tuntia. Huomenna uusi yritys.

Tänään ei muuta kuin...

...hyvää juhannusta!

Lähden Saarenmaalle ystävän kolmikymppisille. Nähdään ensi viikolla!

Jälkiviisaan neuvoja Skotlannissa matkailusta

Jos tekisin vastaavan matkan uudelleen...

...jättäisin luultavasti Aberdeenin ja itärannikon kokonaan väliin. Edinburghin ja Aberdeenin välillä ei ole hienoja maisemia (vaan kumpuilevia peltoja ja laidunmaita, joita näkee Englannissakin), ja Aberdeen itse on rumin ja tylsin kaupunki, jossa olen käynyt. Siellä on yksi kaunis keskusaukio. Sen lisäksi kaikki on harmaata, tasaista lättyä.

...kokemuksesta viisastuneena matkustaisin Edinburghista (/Glasgow'sta) suoraan pohjoiseen, Invernessiin. Se tosiaan on ylämaiden pääkaupunki, keskellä kaikkea. Sieltä olisi helppo tehdä päiväretkiä joka paikkaan joko omalla autolla tai kiertoajelubussien mukana. Lisäksi se on ihana, charmantti paikka: viktoriaanisia rakennuksia ja pulputtavia jokia. Invernessistä olisi päässyt helposti Orkneyynkin, vaikka isoin lautta lähteekin Aberdeenista.


...Invernessistä jatkaisin hyväksi havaitsemaamme reittiä: Loch Ness - Skye - Fort William - Glasgow. Me yövyimme Loch Nessilla, mutta sekin olisi päiväretkenä parempi, koska ei siellä paljoa tekemistä ole. Skyella sen sijaan ehdottomasti kannattaa yöpyä (niin kaunista!), ja Fort William on hyvä pysähdyspaikka matkalla alas Glasgow'hun. Innokkaille luontoretkeilijöille varmaan yöpymiskohdekin.

En enää ihmettele, että useimmat lyhyet ylämaaretket suuntautuvat reitille Glasgow - Skye - Inverness. Kun on nähnyt sen tien maisemat, muut eivät tunnu miltään.

Niin, Edinburghissa totta kai kannattaa käydä. Se on kaunis kaupunki, ja siellä kuluu helposti useampi päivä.

Glasgow'ssa kannattaa käydä lähinnä, jos on asunut siellä ja se tuntuu kodilta... No, ei. Ydinkeskusta on kolkko, mutta rumassa, ihanassa Glasgow'ssa ON kauniita paikkoja. Niiden näkemiseen riittää päiväretki. Glasgow'n yliopisto (West Endissä) on upea, paljon kauniimpi kuin Edinburghin yliopisto. Sen vieressä on mahtava, ilmainen Kelvingrove Art Gallery and Museum. Necropolis-hautausmaa (East Endissä) on hieno (vieressä myös katedraali, niitähän Britanniassa riittää). Jos viettää Glasgow'ssa useamman päivän, kannattaa lisäksi lähteä Burrell Collection -museoon, joka on ehkä lempipaikkani. Hypnoottisia keskiaikaisia seinävaatteita ja kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Lisäksi Glasgow'ssa on käsittämättömän hyvät shoppailumahdollisuudet. Parhaat Lontoon ulkopuolella, ja siinä mielessä paremmat kuin Lontoossa, että kaupoissa mahtuu liikkumaankin.

Terveisiä Britanniasta!

Kävin ulkomailla. Matkalla, jota suunniteltiin tässä. Skotlannissa, Pohjois-Englannissa ja Lontoossa.

Oli hauska matka. Skotlannissa ilmatkin suosivat: aivan täydellistä auringonpaistetta ja lämpimiä merituulia. Paikalliset päivittelivät, ettei tällaista tapahdu ikinä. (Vastasin: "Tiedän." :D)

Pohjois-Englannissa (Newcastle ja Durham) oli vastavuoroisesti järkyttävän kylmä, osapuilleen kymmenen astetta ja sadetta. Rakas Lontoo oli viimeinen kohteeni, ja siellä ilmat olivat siltä väliltä. Olisin toivonut lämpimämpää. Yleensä olen ollut onnekkaampi tähän aikaan vuodesta.

Mitä matkalta jäi käteen?

(1) Skotlannin ylämailla on AIVAN mahtavat maisemat. Se ei ole turhaa paisuttelua. En ehkä ole nähnyt kauniimpia missään, en edes Meksikon Veracruzissa, jolla on kaunin osavaltion maine ja joka rotkoineen, vesiputouksineen ja sademetsineen onkin aika upea. Mikä parasta, Skotlannin maisemat näkee tavallisten bussien ja junien ikkunasta. Varsinkaan länsirannikolla ei ole erikseen isoja moottoriteitä ja pieniä maisemareittejä, vaan ajamalla tavallisella reittibussilla Glasgow'sta Fort Williamiin tai Invernessiin pääsee keskelle aivan uskomattomia maastonmuotoja.

(2) Isle of Skye on henkeäsalpaavan kaunis. Orkney on karumpi, mutta todella omanlaisensa paikka. 

(3) Mantereella selviää hyvin julkisen liikenteen varassa, mutta saarilla kannattaa vakavasti harkita joko auton vuokraamista tai kaupallisia kiertoajeluja, koska julkista liikennettä on vähän eikä se ulotu joka paikkaan. Sekä autoista että kiertoajeluista kannattaa ottaa selvää etukäteen ja tehdä varauksia! Me teimmetässä  virheen ko. asiassa, ja Orkneylla tuli siksi jäätyä ilman autoa, emmekä Skyella päässeet mieleisellemme kiertoajelulle.

...ja enemmänkin, mutta lupasin itselleni, että yrittäisin taas kirjoittaa vain n. vartin päivässä, mutta joka päivä! Palaan blogin ääreen huomenna.

Kävin ammattijärjestön koulutusristeilyllä.

Ammattiporukalla risteileminen oli hauskaa varsinkin syystä, joka ei välttämättä tule tavalliselle palkansaajalle ensimmäisenä mieleen: kun tekee työnsä aina etänä, tuntee kollegojen nimet, muttei ole koskaan tavannut suurinta osaa kasvotusten. Noh, kasvotusten tapaamisesta ei vieläkään voi puhua kaikkien 70 risteilylle osallistuneen kääntäjän kohdalla (ei läheskään!), mutta olen tyytyväinen, koska tapasin paljon kiinnostavia ihmisiä ja yhdistin nimiä kasvoihin. Ja sain puhua työasioista, ja muistakin asioista. Ja bailata laivalla. Vähän ehkä harmittaa, että tutustuin enemmän nuoremman polven ihmisiin kuin vanhemman polven väkeen. Kai se on luonnollista.

Oli hieman häkellyttävää kohdata useita ventovieraita ihmisiä, joiden ensireaktio kuului: "Ahaa! Näistä alustavista tiedoista päättelen, että olet Lohi Aseenaan -Anne! Ei tarvitse kertoa enempää, tiedän sinusta jo kaiken. Mietinkin, oletko täällä." Tunsin itseni jonkinlaiseksi mikrotason julkkikseksi, mikä oli todella omituista. (Onneksi todella mikrotason.)

Erityisen oudolta tuntui yrittää hahmottaa, että tuo ihminen tietää minusta paljon, minä en hänestä mitään. Epistä. Kaikkien blogiani lukevien pitäisi perustaa oma blogi ja laittaa minulle linkki!

(Ette te minusta sentään aivan kaikkea tiedä. Tunnette ammattini ja harrastukseni. On kuitenkin olemassa asioita, joista voisin kyllä kirjoittaa täysin anonyymissä blogissa, mutta täällä jätän väliin, koska ystävätkin lukevat. (Hehee, onnistuinpa kuulostamaan siltä, että minulla on todella synkkiä salaisuuksia! :D))

Blogista tuli puskaradion kautta myös rakentavaa kritiikkiä. Ei ehkä aivan uutta ja ennenkuulumatonta, mutta varmasti kommentoimisen arvoista. Kirjoitan siitä lähipäivinä.

On hupaisaa, että blogistani oli puhuttu risteilyllä tietämättä, kuka olen ja olenko paikalla. Onneksi en sattunut samaan porukkaan tuolloin! En varmasti olisi pystynyt pitämään pokerinaamaa, mutta en missään nimessä olisi halunnut ryhtyä pitämään julkista puolustuspuhettakaan.

Mitäkö olisin tehnyt? Onneksi ei tarvinnut ottaa selvää. Itseni tuntien olisin varmaan päätynyt sanomaan vastaan tai pitämään sitä puhetta ja onnistunut ärsyttämään itseänikin. Ellei porukka olisi ollut todella auktoriteettinen ja pelottava, missä tapauksessa olisin ehkä mutissut jotain ja ahdistunut. No, ehkei keskustelu ollut erityisen negatiivista - en ollut itse kuulemassa ja puskaradio referoi lähinnä vain kritiikin.

Matkasuunnitelma: Skotlanti, touko-kesäkuu 2010

Seuraava ulkomaanmatkani on ollut suunnitteilla jo jonkin aikaa, mutta ei ole tullut kirjoitettua siitä tänne. 

Edellisestä onkin jo pari kuukautta. Taas tekee mieli lähteä. Muttei mihinkään hömppärantakohteisiin, joista muut ihmiset haaveilee. Ehei, mä käyn vain tapaamassa kavereita ja katsomassa kulttuuria.

Nyt olen lähdössä SKOTLANTIIN kolmen vuoden tauon jälkeen. Huraa! Monta kertaa olen aikonut, ei vaan ole löytynyt sopivaa rakoa, kun on pitänyt muka ravata jossain rapakon takana ja Lontoossa ja Italiassa.

Aivan erityisellä innolla odotan sitä, herääkö uinuva skottiaksenttini kenties eloon reilun viikon oleskelun aikana. Toivon todella, että herää. Se osoitti jonkinlaisia elonmerkkejä jo Dublinissa viime lokakuussa. Olen todella kurkkuani myöten täynnä nykyistä geneeristä britti-suomiaksenttiani, joka ei kuitenkaan ole englantilainen, mistä johtuen minua luullaan Englannissa toisinaan amerikkalaiseksi. Haloo?! (Ainoa lohtuni on, ettei aksentti oikeasti ole amerikkalaista nähnytkään - USA:ssa ja Kanadassa en mene hetkeäkään paikallisesta, ja minua luultiin luojan kiitos toistuvasti britiksi.)

Matkan ajankohta on kesäkuun alku, koska Eini-siskollla on sopiva loma silloin. Sisko on Pohjois-Englannissa opettajavaihdossa. Newcastlen läheltä. Sieltä on enää parin tunnin matka Skotlantiin, joten ollaan alusta asti puhuttu, että jollain sopivalla lomalla lähdetään viikoksi kiertelemään Skotlantia.

Tämä on hyvä suunnitelma, koska itseltäni jäi ylämaiden koluaminen aika vähälle, kun Skotlannissa asuin. Kolme vuotta on petollisen pitkä aika: koko ajan ajattelee, että ehtiihän tuota. Jos olisi vaikka yhden vuoden vaihdossa, yrittäisi varmaan tehdä kaiken mahdollisen.

Matkan ajateltu kulku:

Aion kokeilla Ryanairin suoraa lentoa Tampere-Edinburgh. Tarkoitus on lähteä sunnuntaina 30.5. ja tavata Eini Edinburghissa. Siitä matkustetaan Aberdeeniin. Aberdeenista lautalla Orkneyn saarelle ja takaisin. Menomatka Orkneylle kestää 6 h, toinen suunta vielä kauemmin ja yli yön. Glasgow'n huonekaverini, paras skotlantilainen kaverini Daisy on kotoisin ko. saarelta. (Vaikka asuukin itse nykyään Meksikossa. Jossa käyn häntä tapaamassa. Onko maailma nykyään pieni? Kyllä on.) Minun on pakko nähdä Orkney, koska olen kuullut siitä Daisyltä paljon. Einikin haluaa ehdottomasti, koska siellä Skotlannin viikinkivaikutteet ovat vahvimmillaan. Historianopiskelija kun on.

Orkneyn jälkeen Aberdeenista Invernessiin ja piipahdus Loch Nessillä. Se nyt on niin pakollinen kohde, muka, enkä ole vielä nähnyt. Mitähän sielläkin edes on. Ei yhtään mitään varmaan, joku jorpakko ja tuhat turistia. No, Loch Nessin hostellilta sitten bussi Isle of Skyelle. Kaikki kehuvat ko. saarta kuvankauniiksi, pakollinen kohde. Skyeltä Fort Williamin kautta Glasgow'hun.

Tässä vaiheessa on kulunut reilu viikko ja ollaan Einin loman loppupäivässä. Minä jään Glasgow'hun fiilistelemään vanhoja kotikulmia ainakin yhdeksi yöksi. Vanhoja ystäviä siellä taitaa tällä hetkellä olla nolla, IHAN kaikki ovat muuttaneet pois. Yliopistokaupunki, opiskelukaverit, jne. Itseni tuntien luulen kuitenkin, että tutuissa maisemissa ja kävelyreiteissä ja kahviloissa ja tekemisissä riittää huokailtavaa.

Glasgow'n jälkeen palaan Englannin puolelle. (Newcastlen aksentti on onneksi lohdullisen lähellä skottiaksenttia - itse asiassa tosi mukava sekoitus, mielestäni henk. koht.) Ensi töikseni poikkean Einin luona vielä pari päivää. Durhamista ja Newcastlesta jäi viime visiitillä niin paljon näkemättä. Pienestä Durhamistakin linna, joka kuitenkin olisi katedraalin ohella se päänähtävyys.

Kun nämäkin on katsottu valmiiksi, suuntaan alas Lontooseen ja viihdyn siellä varmaan viikon verran. Teatterilistani on taas kasvanut sellaisiin mittoihin, että viikkokin alkaa tuntua optimistiselta arviolta. :P

Lontoosta revin itseni kotiin joskus kesäkuun kolmannella viikolla. Paluuta ei ole vielä varattu. Olis varmaan aika, eihän tuohon ole enää kauaakaan ja tuo alkaa olla suomalaisten lomasesongin alkua.

Semmoinen matka. Odotan to-del-la innolla. Rakas Skotlanti ja rakkaat Lontoon teatterit yhdellä iskulla. Ja Einin kanssa ollaan ennenkin matkusteltu, joten tiedän, että se sujuu hyvin.

Britannian matka siis oli ja meni.

Ei ollut kovin stressaavaa, kaikki sujui hyvin. Oli aika hyvä, että täti oli mukana. Koko perhe käyttäytyi paremmin kuin omassa porukassa luultavasti olisi käyttäytynyt.

Vaikeinta oli yllättäen ruoan etsiminen. En ole koskaan ennen tajunnut esimerkiksi, miten nirso oma äitini on! Lapsena ruokaa etsittiin ehkä enemmän meidän lasten ehdoilla, joten tämä ei tullut esille. Tällä matkalla ainoa järkevä ratkaisu oli syödä buffet-ravintoloissa aina kun mahdollista. Kun ruokaa piti yrittää valita esimerkiksi pubin listalta, äiti ei löytänyt yhtään ruokalajia, jota olisi halunnut tilata. Ei yhtään. Omituista. Itse en muista koskaan olleeni tilanteessa, jossa mikään annos ruokalistalta ei kelpaisi! (Valkosipuliravintola voisi olla paha nakki, mutta se on ainoa jonka osaan kuvitella. Enkä kyllä voisi sen hajun keskellä mitään syödä, vaikka minulle suostuttaisiinkin valmistamaan valkosipulitonta ruokaa. No, heh, ehkei kovin todennäköinen riski tai tilanne.)

Ilmat olivat hirveät. Melkein koko ajan satoi. Vakuuttelin kyllä, ettei Britanniassa keväällä ja kesällä ole näin kauheaa. Heillä(kin) on vieläpä ollut poikkeuksellisen kylmä talvi - Durhamissa lumi pysynyt maassa kuukauden verran, ensimmäistä kertaa 50 vuoteen. Nyt ei enää ollut lunta, mutta lämpötila oli usein vain pari astetta plussalla, kun normaalina talvena jopa Glasgow'ssa (eli Skotlannissa, eli vielä pohjoisempana) on toistuvasti kymmenenkin plus-asteen päiviä eikä nollaa aliteta usein ainakaan päiväsaikaan.

Oli hyvä ratkaisu matkustaa junalla pohjoiseen ja takaisin. Junassa oli mukavaa, suhteellisen tilavaa ja rentoa, ja näimme ikkunoista paljon kaikenlaista. Perhe tykkäsi, itsekin tykkäsin, enkä kyllä henk. koht. ikinä valitsisi lentoa alle 10 tunnin junamatkojen tilalle. (Nämä nyt kestivät alle neljä tuntia suuntaansa.) En edes hinnan vuoksi.

Lontoossa ehdimme lähinnä käydä bussikierroksella. Se olisi ollut antoisampi, jos bussin katolla olisi voinut olla. Nyt satoi ja tuuli, mutta näki sisältäkin jotain. Pohjoisessa näimme Durhamin läpikotaisin (pieni, kaunis paikka - kuuluisa keskiaikainen katedraali hallitsee kaupunkia ja näkyy kaikkialta) ja Newcastlen vilaukselta. Newcastle vaikutti ihan OK-paikalta... pelkän keskustan perusteella valitsisin pohjoisen teollisuuskaupungeista mieluummin Glasgow'n, mutta Newcastlessakin voi mahdollisesti olla kauniita puistoja heti keskustan ulkopuolella, joten en pikavisiitin perusteella (vieläpä rumana, harmaana päivänä) osaa sanoa.

Tässä Wikipedia-kuva Durhamin ydinkeskustasta. Itse otin matkalla nolla valokuvaa.

Ja musikaalit. Niistä varmaan seuraavaksi omassa jutussaan: Phantom Lontoossa ja Les Mis Manchesterissa matkalla Durhamiin. Phantom oli yllättävänkin jees, olin huolella valinnut meille hyvät paikat, joilta näyttävä lavastus pääsi oikeuksiinsa. Les Misin uudessa ohjauksessa oli joitakin aivan mahtavia parannuksia, mutta toisaalta oli poistettu joitakin rakkaita asioita, joiden perään sydämeni itki. (Tästä oma teksti!)

Taas se tekstittäjä tuolla jotain saarnaa..?

Vähän tuo matka painaa päälle. Pitäisi tehdä melkoiset vuoret töitä ennen sitä, ja Marjukkakin on taas tulossa alkuviikoksi, mikä (onneksi?) rajoittaa järjettömintä yötä myöten naputtelua. Älkää toisaalta käsittäkö väärin, on kiva lähteä Britanniaan taas, odotan sydämentykytyksiä aiheuttavalla innolla varsinkin tiedätte-kyllä-mitä. (Ks. edellinen kirjoitus, jos joku ei muka tiedä.) Kun vaan saisin nämä työt ensin tehtyä. Ja tavarat pakattua. Ja itseni kentälle keskiviikkona aamuyöstä.

Elämä on täyttynyt töiden lisäksi ammattiyhdistysjutuista. AV-käännösalalla tuulee edelleen, mutta tässä blogissa en edelleenkään viitsi yksityiskohdista kirjoittaa, kun tämä on liian julkinen. Voin varmaan sitten kirjoittaa, kun asiat ovat jo tapahtuneet.

Olen AY-juttuihin liittyen havahtunut siihen, että olen bloginpitäjänä mielipidevaikuttaja paljon vahvemmin kuin olin tajunnut. Olen tässä blogissa vastaillut ihmisten kysymyksiin tekstitysalasta omien henk. koht. kokemusteni pohjalta 100% rehellisesti (rehellisyyttäni älkää pliis epäilkö, vaikka sellaistakin olen rivien välistä joskus aistinut - mitä minä valehtelulla voittaisin?!). Todellisuuteen herättyäni olen alkanut tuntea syyllisyyttä siitä, etten ole lainkaan tarpeeksi korostanut seuraavaa seikkaa: minun kokemukseni ei ole sama kuin keskivertotekstittäjän kokemus. Se on yksittäinen tapaus. Ei ainutlaatuinen (sen olen tämän uuden yhteisöllisyyden myötä saanut havaita), muttei missään nimessä keskiverto.

Älkää siis lapset kuvitelko, että tekstittäjän elämä on ruusuilla tanssimista, palkkaa tulee ylenpalttisesti ja rahaa riittää vaikka miten moneen kaukolentoon vuodessa. Jos kuvittelette, joudutte melko suurella todennäköisyydellä pahasti pettymään työelämässä. Tälle alalle ei myöskään ole enää helppo päästä, vaikka vielä pari vuotta sitten iloisesti (ja totuudenmukaisesti) niin sanoin. Tällä hetkellä en suosittelisi edes yrittämään. Jos joku juuri parhaillaan harkitsee alalle hakeutumista, sanoisin melkein, että kannattaa odottaa ainakin tämä kevät. Joka nyt pyrkii mukaan, joutuu keskelle melkoista myllytystä.

Tammikuun matkasuunnitelma

Tänään on ollut väsynyt ja päänsärkyinen olo, eikä kukaan ehkä kaipaa uutta pitkää blogikirjoitusta edellisen jättijutun jatkoksi. Kirjoitan kuitenkin 10 minuuttia tajunnanvirtaa, koska periaatteista ei heti parane tinkiä.

Olen viettämässä viikonloppua ihan vallan kotosalla. Ensi viikonloppukin menee samoissa merkeissä. Uskomatonta ja harvinaista, että pysyn samassa paikassa kaksi viikkoa peräkkäin.

No, ei hätää. Seuraavalla viikolla onkin jo seuraava ulkomaanmatka, hehee. Lähden 20.1. vajaaksi viikoksi Britanniaan, käyttämään vanhempia ja tätiä Eini-siskon luona Durhamissa. (Eini on opetusharjoittelussa ala-asteella, valmistumassa Suomessa hissanopeksi. Tässä on varmaan jokin piilotettu logiikka jonkun valitsijahenkilön mielestä.)

Matkan aikana pyörimme pari päivää Lontoossa - yksi mennessä, yksi tullessa - ja käymme junalla edestakaisin Pohjois-Englannissa (Durham sijaitsee Newcastlen lähellä). Lontoossa porukalle pitää näyttää perusnähtävyyksiä, ja äiti pitää käyttää Phantom of the Operassa, jonka soundtrackia hän rakastaa, muttei ole koskaan nähnyt livenä. Itse olen jo nähnyt West Endissä ja Broadwaylla, ja tästä kiintiöstä riittäisi loppuiän tarpeiksi, mutta on sitä onneksi pahempiakin kärsimyksiä kuin kolmas katselukerta. Täti tulee myös. Iskä halusi jäädä hotellille nukkumaan, heh.

Matkalla Durhamiin pysähdymme minun vaatimuksestani Manchesterissa. Siellä menee Les Misérablesin 25-vuotisjuhlaversio, josta olen blogeissakin vouhkannut vaikka kuinka - uudet lavasteet, uudet sovitukset, uusi ohjaus, John Owen Jones jne, jne - ja tästä kiintiöni ei ole lähimainkaan täynnä. Olen laskenut päiviä ja tunteja jo monta kuukautta. (Jos emme menisi 25-vuotisjuhlaversioon, menisimme toki Lontoossa ennemmin Les Misiin kuin Phantomiin. Se on äidinkin lempimusikaali. Joululomalla itkimme jälleen kerran yhdessä 10-vuotiskonsertti-DVD:n äärellä.)

Aika loppui. Eli juu, sitten moikataan siskoa pari päivää Durhamissa, käydään varmaan porukalla Newcastlessa, tullaan ilman siskoa takaisin Lontooseen, jossa vielä yksi yö ja aikaa tehdä ja ihmetellä, muttei voi enää mennä teatteriin, koska on sunnuntai eikä sunnuntaisin paljon mitään tarjolla. Takaisin ma 25.1.

Saa nähdä, miten hermoni kestävät matkanjohtajana olemista. Olen yrittänyt asennoitua siihen, joten toivottavasti hyvin. Vaikka sukulaisporukalle varmasti pitääkin tilata kaikki ravintoloissa eikä heitä oikeasti voi jättää yksin harhailemaan mihinkään, vaikka miten haluaisi vähän aikaa kulkea rauhassa. No, on meitä onneksi kaksi opasta puolet ajasta.

Mammuttimatka, osa 1

Anonyymi, uudelta nimimerkiltään "7", ehdotti kirjoitusaiheekseni vuoden parhaita asioita.

Saatan palata tähän myöhemmin muiden kategorioiden osalta, mutta vuoden paras kokemus ja vuoden paras kuukausi liittyvät kätevästi eilen aloitettuun aiheeseen: mammuttimatkaani.

Yritän tiivistää matkan pähkinänkuoreen.

Viikko 1, lokakuun viimeinen: Irlanti. Matkan syy oli 2 x Jesus Christ Superstar -konsertti Dublinin National Concert Hallissa ja halu nähdä Steve Balsamo roolissa, joka oli ensimmäinen West End -kokemukseni ja mullisti elämäni. Konsertista pitää kirjoittaa erikseen. Oli kyllä matkustamisen arvoinen.

Olin Dublinissa neljä yötä hostellissa, tapasin hauskoja satunnaisia ulkomaalaisia, tein töitäni, tutustuin kaupungin keskustaan, ja mikä mukavinta, kävin useana iltana Miia H:n kanssa syömässä ja jutustelemassa. Oli hauska tutustua kunnolla kasvotusten! Muistelen tätä matkani alkua / pehmeää laskua lämmöllä ja haluan Dubliniin toistekin.

Viikko 2, marraskuun eka: Meksiko. Matkustin monien vastoinkäymisten kautta reittiä Dublin - Heathrow - Newark - Mexico City - Xalapa. Matkatavarani eksyivät, ja sain ne uudestaan käsiini vasta 6 päivää myöhemmin. Tällä välillä matkalaukkuun oli myös murtauduttu. Onneksi siellä ei ollut mitään järin arvokasta. Eniten ärsytti, että tuliaisiksi tarkoitettuja asioita oli viety.

Kauan ennen matkalaukun uudelleen löytymistä minua kohtasi toinen ongelma. Yöbussi Mexico Citystä Xalapaan oli täynnä, joten löysin itseni Mexico Cityn lentokentältä ilman yöpaikkaa. Se oli aika lailla viimeinen pisara piiiitkän matkan, aikaeroväsymyksen, kielimuurin ja matkatavarahäsläyksen päälle. Oli haastavaa olla jossain välissä itkemättä hysteerisesti sen aikaa, että sain itseni järjestettyä hotelliin. Lopulta kuitenkin löysin itseni lentokenttäsukkulalla varustetusta luksushotellista (Meksikossa kun oltiin, neljän tähden yön hinta oli 40€), nukuin kunnon yöunet, seikkailin kaoottiselle pääbussiasemalle ja sieltä oikeaan bussiin.

Olin perillä Xalapassa lauantaina klo 20 illalla. Irlannissa olin lähtenyt liikkeelle klo 4 perjantaiaamuna. Matka-aikaan pitää lisätä myös 6 aikaerotuntia.

Tilanne ei kirjoitettuna kuulosta niin ikävältä kuin se oli. Pitää laskea yhteen aikaeroväsymys ja jo matkustetut~20 tuntia; matkalaukkujupakka, jota olin jo selvitellyt puolet 6 tunnin odotusajasta Newarkissa; se, ettei kukaan puhunut paria lausetta enempää englantia (onneksi italiaespanjalla selviää pitkälle, jos on pakko); ja se, että bussi ensimmäistä kertaa ikinä oli täynnä, kun sellaista mahdollisuutta ei kukaan ollut ottanut huomioon... Ja tietysti se, että olin tilanteessa yksin. Ei ollut kivaa se.

Aamulla koko homma tuntui jo hauskalta seikkailulta ja vahvisti uskoani siihen, että useimmista asioista kyllä selviää ehjin nahoin varsinkin, jos ei ole turhan taipuvainen panikoimaan. (Nytkään en panikoinut, en ole panikoijatyyppiä... kelasin koko ajan melko tyynesti mielessäni A- B- ja C-skenaarioita ja niiden varaskenaarioita. Itkijätyyppiä toisaalta olen, mikä hankaloitti loppuvaihetta! :D)

Viikko 2 jatkuu huomenna...

Iloa ja vippaskonsteja

Onpa ollut ihmeen ilahduttavaa saada näin paljon kommentteja ja huomata, ettei koko maailma ole unohtanut minua ja blogiani! :) Olin täysin asennoitunut siihen, että 4 kuukauden hiljaiselon jälkeen blogilistan seuraajamäärä on nolla ja muuta kautta seuranneet ovat kauan sitten poistaneet minut listoitaan.

Mutta ei! Aivan ensimmäiseksi haluan siis kiittää kaikkia, vai miten se menikään..?

Ei sillä, että seuraajamääräni koskaan olisivat ennätyksiä hiponeet. Määrä on epäolennainen, laatu ratkaisee. Duh! Olen saanut monta hienoa ja mukavaa uutta tosielämän läheistä tämän blogin kautta. Aivan ensimmäiseksi kiittäisinkin nyt kaikkia, ja... (Tää ei ollut hauska vitsi aikanaan, mutta aika tuntuu äkisti parantaneen sitä? En ymmärrä, ei se mitään. Lopetan.)

Kuten nokkelimmat pokkelimmat ovat viereisestä Twitter-feedistä voineet havaita, minulla on meneillään valtava työsuma, enkä muutamaan päivään taatusti ehdi tehdä blogieni eteen muuta kuin kirjoittaa näitä kymmenminuuttisia. Mutta tästä se lähtee! Anonyymi lupasi kommenttilaatikossa, että laittaisi mulle kirjoitusaiheitakin. Odottelen innolla. :) (Muutkin saa laittaa.)

Vielä jotain neljän kuukauden kuulumisista?

Mullistavia elämänmuutoksia ei ole koettu. Isoin juttu oli varmasti viiden viikon mammuttimatkani, Irlanti - Meksiko - Kalifornia - Kanada - New York.

Elämäänsä ei kukaan voi lisätä minuutteja, mutta suosittelen mammuttimatkailua kaikille oivallisena tapana huijata kalenteria! Ei ole koskaan tuntunut mikään viisiviikkoinen noin pitkältä ajalta tai aika kesästä jouluun näin loputtomalta. Viisi viikkoa maailmalla vastasi noin puolta vuotta kotona.

Oli mahtava matka, muutamia vastoinkäymisiäkin alkupuolella, mutta loppuun ehdittäessä ne olivat jo unohtuneet, ja pääpiirteissään meni hienosti. Matkasta varmaan jatkan tulevina päivinä. :)

Olen Oulussa.

Lastenkutsut + Amerikan kiertomatka syksyllä 2009

(1) Vierailu- / lomamoodi on päällä, ja olen autuaasti unohtanut kaikki kotona päässä pyörineet kirjoitusaiheet. On kuitenkin poikkeuksellinen vapaahetki, kun kummitytön vanhemmat nukuttelevat tänään kaksi vuotta täyttänyttä tytärtään. Lainaan naapurin suojaamatonta nettiä. Oliskohan mulla jotain sanottavaa?

Hmm. Hmm. Lyö kieltämättä tyhjää. Olen jutellut kaksi-kolmevuotiaiden kanssa koko päivän, syönyt kakkua ja kuunnellut lastenlauluja. Ko. toiminta ei varsinaisesti innoita syvällisiin ajatuksiin, vaikka olikin hirveän mukavaa.

(2) Ai NIIN. Olen nyt varannut Pohjois-Amerikan matkani. Matkan suunta kääntyi päinvastaiseksi kuin alkuperäisessä hahmotelmassa, koska Meksiko tuli mukaan aikatauluun ja Meksikon isäntäväelle sopi paremmin näin, ja kaiken lisäksi siellä on marraskuun alussa Day of the Dead!

Ma 26.10. lento TRE - Dublin
-JCS-konsertit 28.10. & 29.10, treffaan Miian :)
Pe 30.10. lennot Dublin - NYC + NYC - MEX + bussi MEX - Xalapa
-Laatuaikaa Daisyn ja Steven luona, Day of the Dead, mahd. yhteinen viikonloppu Mexico Cityssä.
Su 8.11. lento MEX - LAX
-Tapaan Marjukan ja Riston L.A:ssa, vuokraamme auton ja kierrämme lisäksi ainakin Las Vegasin ja San Franciscon.
Su 15.11. (noin) lento Kalifornia - Ottawa (ei varattu)
-Viikko Kanadassa, Ottawa + Montreal + mahdollisesti Quebec City
Su 22.11. (noin) bussi / juna New Yorkiin (ei varattu)
-Viikko New Yorkissa. Menee hujauksessa, kun teen päivisin töitä ja vietän illat teatterissa.
Su 29.11. lento NYC - HEL.
-Kotona illansuussa maanantaina 30.11.

--> Olen matkalla tasan viisi viikkoa. Länsirannikon viikolla en luultavasti ehdi tehdä ollenkaan töitä, mutta muilla viikoilla on tarkoitus tehdä kohtuullinen määrä. Katsotaan, miten sujuu.

Odotan innolla!

Jos joku sattuu tarvitsemaan kalustettua asuntoa Tampereelta pelkästään marraskuuksi, asiasta on helppo päästä sopimukseen. Sattuisko kukaan? :)

Ei tää ole ihan joka päivä...

...mutta joka toinen sentään. Se on jo parannus. Hyvä, Anne.

Kävin Tallinnan risteilyllä, Baltic Princess 23 h. Isä lähti Lappiin firman virkistysmatkalle, äiti ja äidin työkaveri halusivat Tallinnaan. Oli yllättävän hauskaa kuusikymppisten tätien kanssa!

Risteilyaluksellahan on kamalaa, jos ei suosiolla antaudu hölmöille risteilyjutuille ja tee niitä antaumuksella. Syötiin buffassa, katsottiin ex-tangokuningasta (joku Hallikainen, edes nimi ei ollut ennestään tuttu, mutta hyvin ja itseironisesti se itse asiassa veti, monipuolista musaa), nähtiin keskiyön magee Brasilia-show, käytiin kahvilla vanhassakaupungissa, pelasin pokeria kolikkoautomaatilla, lauloin iskelmäkaraokessa selvin päin keskellä päivää Rafaelin enkelin... (Jälkimmäisessä muuten kaikki hyvin, mutta helvetin korkeelta piti laulaa ja paraskin musikaalitekniikkani - musikaalitähtien imitoiminen auttaa usein - alkoi jo mennä oopperaksi. Aiti kommentoi: "En olisi arvannut, että pystyt laulamaan noin korkealta", eli aika sopraanoa se vissiin oli :D Jälkeen päin mietin, että olisko sen nyt sittenkin voinut laulaa oktaavia alempaa, kun oli NOIN korkee, mutta ei ehkä kumminkaan eikä siinä toisaalta kehdannut ryhtyä testailemaan.)


Oli hauskaa. Paitsi, etten oikeesti tykkää laivan buffasta. Siellä syö väistämättä liikaa, ja sitten haluaa vain vieriä nukkumaan. Jos jollain ilveellä jaksaakin valvoa, mahaan ei mahdu baarissa drinksuja. Tai hetkinen, tarkennan / korjaan: tykkään buffasta, jos en aio valvoa ja juhlia. Jos aion valvoa ja juhlia, buffaa pitää välttää ilmaisen viinin tekosyystä huolimatta. Ei vaan toimi mulle. Ruokafeast ruokafeastina ja muu juhliminen erikseen. Ei samana iltana. (En edes tykkää alkoholista ruokajuomana. Juon aterialla vettä (tai juhlapäivänä limsaa), ja nautin alkoholin erikseen. Koskee myös viiniä, niin kerettiläinen minä olen.)

Kävin Venäjällä.

Blogiin tuli tauko, koska en ollut Suomessa, kun olin siellä Venäjällä.

Olen neljäsosaksi karjalainen, ja tunnen velvollisuudekseni osallistua kotiseutumatkoihin niin kauan kuin 80-vuotias isoäitini niitä jaksaa järjestää. En tiedä, oliko tämä matka viimeinen. Viime matkasta luulin tietäväni, muttei se ollutkaan.

Oltiin Venäjällä torstaista lauantaihin. Keskimmäinen päivä oli kiva: oltiin Viipurissa ja käytiin suomentaitoisen venäläisen oppaan johdolla Monrepos'ssa, Viipurin linnassa ja kaupunkikierroksella. Oli tosi innostunut ja sivistynyt opas. Kolmen tunnin ohjelma venyi neljään ja puoleen.


Minulle tuli täytenä yllätyksenä, että Monrepos'n nimi tulee ranskan sanoista "minun leponi". Saatan olla älyllisesti hiukan jälkeenjäänyt. Mutta puisto oli ihana! Siellä piti olla tunti, kiersimme puolitoista ja olisin hyvin jaksanut olla vaikka puoli päivää. Opas kertoi paikkojen ja puuryhmien symboliikasta, ja puistoon oli piiloteltu ties mitä. Ehkä feikit, pienoiskokoiset kreikkalaispalatsit ja keskiaikaiset linnat ovat jonkun mielestä korneja, mutta minua ne viehättivät kaikessa keinotekoisuudessaan. Jokainen yksityiskohta oli harkittu. Olen siitä outo, että inhoan luonnontilaisessa luonnossa oleskelua, mutta rakastan ihmisen tekemää luontoa. Ainakin aurinkoisena aamuna tämä oli kerrassaan kauneimpia näkemiäni puistoja.


Myös Viipurin linnassa oli kiinnostavaa, tietty. Ja kaupunkikierroksella. Viipuri on kaunis siitäkin huolimatta, etteivät kaikki rakennukset ole parhaassa mahdollisessa kunnossa. Ymmärrän hyvin mummon surun siitä, ettei kaupunki kuulu enää Suomelle. Sehän on Turun ohella vanhin suomalainen kaupunki, ja historiaa kuunnellessani tajusin selkeämmin, miten vähän aikaa se on ollut ei-suomalainen: perustettu 1293 ruotsalaisella ristiretkellä, ollut koko ajan Suomen mukana osa Ruotsia, sitten 1800-luvulla osa autonomista Suomea, vasta lähellä 1900-luvun puoliväliä joutunut Neuvostoliiton / Venäjän haltuun. Sehän on silmänräpäys kaupungin historiassa! Pysäyttävä ajatus.

Jos Viipuri olisi yhä suomalainen, se olisi ollut kotikaupunkiani Kotkaa lähin suuri suomalainen kaupunki. Olisin voinut vaikka opiskella siellä.

Mutta jos Viipurista ei olisi lähdetty evakkoon, mummoni ei varmaan olisi tavannut vaariani, eikä minua olisi. Se siitä ajatusleikistä.


Todella monet paikalliset puhuvat suomea. Minua turhauttaa, ettei koskaan tiedä, pitäisikö ensimmäiseksi kokeilla suomea vai englantia. Menen ihan solmuun. Esimerkiksi Turkissa on kivempaa: jos eivät ymmärrä englantia, meillä ei ole yhteistä kieltä. Tai sitten tietysti maissa, joiden kieltä puhun.

Muut päivät olivat hiukan tylsempiä: katseltiin jotain taistelupaikkoja, bussi eksyi etsiessään bunkkereita, rämmin jo toista kertaa elämässäni mummon kotitalon paikalla etsimässä kivijalkaa, joka on löydetty kerran vuonna se ja se, muttei sen jälkeen ole näkynyt.

No ei, oikeasti vain taistelupaikkapäivä oli tylsä. Liikaa oikeaa luontoa ja ötököitä mulle, eivätkä talvisodan taistelujen yksityiskohdat kerta kaikkiaan nappaa tarpeeksi. Mummon kotikylässä on ihan kiinnostavaa, kun mummo osoittelee, mitä missäkin oli ja kertoo, mitä ihmisille tapahtui evakkomatkoilla.

Kuvat satunnaisia. En ottanut yhtään valokuvaa matkalla.

Olen keksinyt suunnitelman ulkomaanmatkasta.

Menen syksyllä Kanadaan, missä Marjukka-sisko on vaihdossa poikaystävänsä kanssa.




Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin, lähden matkalle mitä todennäköisimmin Irlannin kautta, koska en voi vastustaa Jesus Christ Superstar -konserttia, jossa Steve Balsamo laulaa Jeesuksen roolin.

(Edellisessä kirjoituksessa jäi muuten mainitsematta, että kohtaloni on näköjään myös kaikesta huolimatta nähdä David Shannon, joka on West Endin tämänhetkinen Valjean, mutta oli meillä korvattu varamiehellä. Hän on nimittäin Juudas.

Aivoni yrittävät totutella Valjean-Juudas-yhtälöön. On niitä oudompiakin, mutta mielikuvissani rooleihin sopivat aivan erilaiset äänet. (Valjean on sen sijaan luontainen Phantom, ja molempien roolien esittäminen jossain vaiheessa uraa onkin enemmän sääntö kuin poikkeus.) Saapa nähdä, saapa nähdä.)

Konsertti on 28./29.10.2009. Ensin olin joutua epätoivoon, koska en muuta ehdi kuin matkustaa, helvetti. Sitten tajusin, että minulla on nyt hyvä tilaisuus hyödyntää aiemminkin huomaamiani halpoja lentoja Dublin-NYC. Aiemmin niiden käyttö ei ole muodostunut mielekkääksi, koska Dubliniin pitää hankkiutua halpalentoyhtiöllä, mikä rajoittaa matkatavaroiden määrää rajusti, ja aikataulujakin on hankala sumplia yksiin. Nyt aikataulut eivät ole ongelma, koska vietän Dublinissa pari päivää. Eikä ehkä painokiintiökään, jos palaan eri kautta ei-halpalentoyhtiöllä.

Ajatus matkastani on nyt Suomi - Dublin (esim. 28.-31.10.) - NYC (esim. 1.-8.11... saa nähdä, tulevatko Marjukka ja Risto jo sinne minua vastaan) - Ottawa (Marjukan vaihtokaupunki, 9.-11.11., Marjukalla luentoja). Sitten ajatus on hankkiutua länsirannikolle ja vierailla linjalla Vancouver / San Francisco / L.A. / Las Vegas ym. / tms. mahd. esim. 22.11. asti, jos Marjukka lintsaa viikon koulusta.

Ja SITTEN pitäisi vielä miettiä, menenkö Meksikoon samalla reissulla. Olen kysynyt asiasta siellä asuvilta ystäviltäni, mutta vastausta ei ole kuulunut. Jos ei kuulukaan, en mene (duh :D). Itse asiassa matka alkaisi venyä vähän ylipitkäksi. Tai muita aikatauluja pitäisi muokata. Haluan nimittäin ehtiä kotiin joulua odottamaan marraskuun lopussa tai heti joulukuun alussa. No, katsotaan.

Näyttää tulevan noin kuukauden matka. Odotan innolla! Nyt on meneillään kuumeinen hintavertailu ja lennonmetsästys. Pohjois-Amerikan sisällä haluaisin välttää lentelyä, joten pitää myös vertailla junat ja bussit, erilaiset kuukausiliput ja ties mitä. Vinkkejä otetaan vastaan.

Oikeesti tärkeä musikaaliuutinen

Minulla on tiedossa kiireinen vuosi. On näköjään pakko ehtiä myös Irlantiin lokakuun lopussa. Jesus Christ Superstar! Steve Balsamo!

[C&P Do You Hear the People Sing? ja Facebook, mutta tästä olisin kirjoittanut täälläkin joka tapauksessa.]

Steve is singing the part of Jesus! Argh! I MUST attend! I've only been reminiscing about the original performance for 12 years.

Why does the world force me to spend ALL my money on plane tickets? And more importantly, anyone want to go to Dublin with me at the end of October?


Jesus Christ Superstar Concert, Dublin
2 nights only!
Location:National Concert Hall
Time:28 [& 29] October 2009 20:00

---

Siis, pakkohan se on. Jos on muistellut jotain 12 vuotta, olisi sulaa hulluutta jättää väliin. Eikö?

Ensiksi tämä uusi kommervenkki tuntui hankalalta, mutta sitten tajusin, että voin jatkaa Irlannista suoraan USA:han ja siskon luo Kanadaan. Dublin - NYC on halpoja lentoja, joten en ehkä edes häviä rahaa.

Noista laajemmista matkasuunnitelmista pitääkin kirjoittaa enemmän.

Olen taas kotona...

...ja vahva tarkoitukseni on muuntaa Lontoon matka ja varsinkin musikaalit blogikirjoituksiksi.

Raapustelin lentokoneessa loppuun pitkät muistiinpanot joka esityksestä. Puuttuu enää järjestely ja naputtelu.

Olipa huumaavaa laskeutua keskelle Suomen yötöntä yötä. Sattuu vielä olemaan näin lämmin. En tiedä, mitkä kukat tähän aikaan tuoksuvat, mutta se oli piste I:n päälle. Aah sentään.

Päivitys 28.06: Kaikista päivistä on jo facebook-tiivistelmät esillä, ja olen päivittänyt päivän 3 kokonaiseksi. Jatkoa seuraa.

Laatuaikaa sisarusten kanssa

Eini-sisko on käymässä, vielä huomiseen asti. Ollaan nautiskeltu kesästä. Eilen syötiin lounasta Treen keskustorilla The Grillin terassilla (lämmin näin keväällä, kesällä liian kuuma), nautittiin mahd. Suomen parhaasta italialaisesta jäätelöstä, jota saa siitä vierestä, käytiin ennakkoäänestämässä Hervannassa vain, koska Marjukka-sisko on siellä vaalivalvojana (ei ennakkoäänestämässä vain siksi, Hervannassa vain siksi), syötiin Marjukankin kanssa ristikkoperunoita ja jälkkäriä American Dinerissa ja todettiin leffojen alkavan huonoon aikaan, joten mentiin kotiin laulamaan SingStaria ja katsomaan Little Shop of Horrors (Einin mielestä 4,5 tähteä/5 kuten minunkin, Marjukan mielestä "vähän sweeneytoddmainen ja outo").

Kotona Movielens kertoi meille, että The Boat That Rocked miellyttää meitä kollektiivisesti enemmän kuin Star Trek, joten menemme tänään katsomaan sen. Itse haluan kovasti katsoa myös Trekin. Teen sen tod. näk. Finnkinon superpäivässä tiistaina.

Syksyllä Eini lähtee opettajavaihtoon Durhamiin ja Marjukka opiskelijavaihtoon Kanadaan. Mulle tulee matkusteluntäyteinen vuosi.