Enpä ollut aikoihin käynyt elokuvissa. (Noin kuukauteen. Minulle tosi pitkä aika.) Nyt piti kuitenkin mennä, koska Robert Downey, Jria ei voi vastustaa juuri missään. Kaikkein viimeiseksi supersankarirymistelyssä.
Ensimmäisestä Iron Manista olin sitä mieltä, että siinä oli esinäytöksen makua. Se oli aika hyvä, mutta jätti turhautuneena odottamaan varsinaista toimintaa.
En nyt oikein tiedä, oliko tässä sitä varsinaista toimintaa.
Tykkäsin ensimmäisestä puolituntisesta. Se oli kepeä ja toimiva, ja sähköruoskat autoradalla olivat upea näky. Kaikki hahmot saivat aikaa ruudulla. Sanailu oli suorastaan woodyallenmaista ja näyttelijäntyö genressään poikkeuksellisen hyvää.
Loppuelokuva jotenkin puuroutui. Tapahtumat eivät temmanneet mukaansa. Kunhan rullasivat eteenpäin. Mikään ei ollut tökeröä tai huonoa, mutta mikään ei myöskään tuntunut tyrmäävältä. Enkä ole vierailevien supersankareiden itsetarkoituksellisten cameo-esiintymisten fani. Mikä tarkoittanee vain, etten ole riittävän nörtti arvostamaan niitä.
Loppuun asti tykkäsin näyttelijäntyöstä (Robert! Sam Rockwell! Mickey Rourke! Gwyneth! Oikeastaan kaikki!) ja leffan yleisestä tunnelmasta. Tykkäsin sinänsä kässäristäkin: yksittäiset kohtaukset toimivat lähes poikkeuksetta. Vika oli ehkä kaikenkattavassa juonessa, josta puuttui dramatiikkaa.
Painavin elokuvan herättämä kysymys on tämä: miten on mahdollista sanailla noin Beatrice ja Benedick -henkisesti (Shakespeare-viittaus toimintaleffan arvostelussa) ilman, että lopputulos on millään lailla seksikäs?! Stark/Robert ja Pepper/Gwyneth nahistelivat kerrassaan hauskasti ja luontevasti. Se hymyilytti mutta onnistui samaan aikaan vaikuttamaan niin puhtaasti toverilliselta, että ihmettelin, oliko Starkin romanttinen kiinnostus sihteeriään kohtaan kuopattu kokonaan. Beatrice-ja-Benedickmäisyys on yleensä seksikkyyden puhtain ilmentymä! Mahdoton yhtälö! En pysty käsittämään.
Noin muuten jäi päällimmäiseksi mieleen, että Rober Downey, Jr kantaisi kevyesti paljon huonompaakin elokuvaa. Ja on kantanutkin. Ja, että Don Cheadle on loistonäyttelijä, mutta roolia ei olisi pitänyt miehittää uudestaan kesken elokuvasarjan. Tuli outo olo.
Pisteitä: 3,5 / 5 (= ihan kiva että näin, muttei himota nähdä uudestaan)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fanitukset ja intoilut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fanitukset ja intoilut. Näytä kaikki tekstit
18. toukokuuta 2010
11. maaliskuuta 2010
Liikaa töitä, mutta kivoja.
Kiireinen viikko takana - La vita è bella - Robin of Sherwood
Tämä oli yksi kiireisimmistä työviikoistani ikinä. Viikko oli valmiiksi täynnä, kun minulle tarjottiin italiankielistä elokuvaa, enkä millään raaskinut kieltäytyä. Niinhän siinä sitten kävi, että töitä tehtiin aamusta iltaan ja yksi yö läpeensä. Mutta valmista tuli.
Töiden sisällön puolesta viikko oli onneksi ehkä ihanin ikinä. Muuten olisinkin varmaan jo kuollut. Käänsin pari jaksoa kasarisarjaa Robin of Sherwood ja Oscar-leffan La vita è bella. (JA toistaiseksi viimeisen jakson italiaanosarjaani Don Matteo, mutta siitä olin sentään tehnyt valtaosan jo edellisellä viikolla. Sain muuten juuri kuulla, ettei jakso jäänytkään viimeiseksi. YLE jatkaa sarjan näyttämistä, ja käännettävää riittää kesäkuun lopulle. Jippii!)
La vita è bella on itse asiassa ärsyttävä elokuva. Vähän semmoinen Amélie. Tasapainoilee herttaisuuden ja absoluuttisen, selkäpiitä karmivan kuvottavuuden rajalla. Mutta kiva sitä oli kääntää. Roberto Benigni höpötti taukoamatta niin, että teki mieli käydä kurkkuun kiinni, mutta silti oli kiva kääntää. Elokuvalle annan tasan kolme tähteä viidestä, koska en osaa päättää, vihaanko vai rakastanko sitä. (Samoin on Amélien laita.)
Robin of Sherwoodiin rakastuin hetkessä! Olen liian nuori muistamaan sarjaa 80-luvulta (synnyin 1981, ja sarja sai alkunsa -84), mutta mitä olenkaan menettänyt! En ollut ollenkaan tiennyt, että on olemassa oikeesti hyvä versio Robin Hood -legendasta. Täydellinen sekoitus seikkailua, jännitystä ja huumoria, ihan tosi hyvää näyttelijäntyötä, mahtavat Marian-neito, Guy of Gisbourne, sheriffi, Will Scarlet, kaikki. Ja varsinkin Michael Praed, joka on syntynyt Robin Hoodiksi. Olisi karismansa perusteella ansainnut paljon upeamman uran ja paljon päärooleja, mutta ilmeisesti kävi matkan varrella huono tuuri. En kuitenkaan voi syyttää häntä siitä, että lähti sarjasta. Syy oli nimittäin D'Artagnanin rooli Broadwaylla. Kolme muskettisoturia -musikaalissa!!! Jätkä halusi tehdä täydellisiä projekteja. Ikävä kyllä musikaali floppasi, Michael joutuikin Dynastiaan ja siitä se alamäki alkoi. Nyyh. Mutta haluan ostaa sarjan DVD:llä ja ihastella häntä aina.
Häntä ja sarjaa kokonaisuutena. Ennen sitä osattiin. Sama käsikirjoittajakin laati useimpien jaksojen käsikirjoitukset. Minusta se olisi ainoa oikea tapa, mutta niin ei tehdä nykyään melkein koskaan. Sarjan arvostettu Clannad-musiikki on korvaani outoa kasarisyntikkahymistelyä, mutta muuten tämä Robin on näkemieni jaksojen perusteella jokseenkin täydellinen.
Tässäpä tämmöinen kiva video poistetuista kohtauksista. Oli hämmentävän paljon eläväisempi kuin vakavat fanifiilistelyvideot.
Tämä oli yksi kiireisimmistä työviikoistani ikinä. Viikko oli valmiiksi täynnä, kun minulle tarjottiin italiankielistä elokuvaa, enkä millään raaskinut kieltäytyä. Niinhän siinä sitten kävi, että töitä tehtiin aamusta iltaan ja yksi yö läpeensä. Mutta valmista tuli.
Töiden sisällön puolesta viikko oli onneksi ehkä ihanin ikinä. Muuten olisinkin varmaan jo kuollut. Käänsin pari jaksoa kasarisarjaa Robin of Sherwood ja Oscar-leffan La vita è bella. (JA toistaiseksi viimeisen jakson italiaanosarjaani Don Matteo, mutta siitä olin sentään tehnyt valtaosan jo edellisellä viikolla. Sain muuten juuri kuulla, ettei jakso jäänytkään viimeiseksi. YLE jatkaa sarjan näyttämistä, ja käännettävää riittää kesäkuun lopulle. Jippii!)
La vita è bella on itse asiassa ärsyttävä elokuva. Vähän semmoinen Amélie. Tasapainoilee herttaisuuden ja absoluuttisen, selkäpiitä karmivan kuvottavuuden rajalla. Mutta kiva sitä oli kääntää. Roberto Benigni höpötti taukoamatta niin, että teki mieli käydä kurkkuun kiinni, mutta silti oli kiva kääntää. Elokuvalle annan tasan kolme tähteä viidestä, koska en osaa päättää, vihaanko vai rakastanko sitä. (Samoin on Amélien laita.)
Robin of Sherwoodiin rakastuin hetkessä! Olen liian nuori muistamaan sarjaa 80-luvulta (synnyin 1981, ja sarja sai alkunsa -84), mutta mitä olenkaan menettänyt! En ollut ollenkaan tiennyt, että on olemassa oikeesti hyvä versio Robin Hood -legendasta. Täydellinen sekoitus seikkailua, jännitystä ja huumoria, ihan tosi hyvää näyttelijäntyötä, mahtavat Marian-neito, Guy of Gisbourne, sheriffi, Will Scarlet, kaikki. Ja varsinkin Michael Praed, joka on syntynyt Robin Hoodiksi. Olisi karismansa perusteella ansainnut paljon upeamman uran ja paljon päärooleja, mutta ilmeisesti kävi matkan varrella huono tuuri. En kuitenkaan voi syyttää häntä siitä, että lähti sarjasta. Syy oli nimittäin D'Artagnanin rooli Broadwaylla. Kolme muskettisoturia -musikaalissa!!! Jätkä halusi tehdä täydellisiä projekteja. Ikävä kyllä musikaali floppasi, Michael joutuikin Dynastiaan ja siitä se alamäki alkoi. Nyyh. Mutta haluan ostaa sarjan DVD:llä ja ihastella häntä aina.
Häntä ja sarjaa kokonaisuutena. Ennen sitä osattiin. Sama käsikirjoittajakin laati useimpien jaksojen käsikirjoitukset. Minusta se olisi ainoa oikea tapa, mutta niin ei tehdä nykyään melkein koskaan. Sarjan arvostettu Clannad-musiikki on korvaani outoa kasarisyntikkahymistelyä, mutta muuten tämä Robin on näkemieni jaksojen perusteella jokseenkin täydellinen.
Tässäpä tämmöinen kiva video poistetuista kohtauksista. Oli hämmentävän paljon eläväisempi kuin vakavat fanifiilistelyvideot.
17. helmikuuta 2010
Ihanaa, Leijonat! Vähemmän ihanaa, Anne!
Eli kiirettä ja jääkiekkoa.
Hirveä kiire on vaivannut. Itsepä otin aika paljon töitä tälle viikolle, siis sen verran, että olisi pitänyt tehdä hitusen enemmän aktiivisia työtunteja kuin normaalit kuusi, ja sitten vielä laiskottelin parina päivänä viime viikolla ja tein kolmea tuntia kuuden sijasta. Huono resepti, huono resepti. Parina viime yönä on kompensaatioksi tullut nukuttua vain kuusi tuntia, vaikka pääsääntöisesti yritän välttää univelkaa kun se on niin kauhean epäterveellistä. (Nukun luonnostani 8,5 tuntia, eli mulle kuudesta tunnista todella kertyy univelkaa.) No, kyllä se taas tästä, pahin on nyt ohi.
Tämän viikon isoin asia on jääkiekko. Odotan tämän illan Suomen matsia (YLE klo 22) melko täpinöissäni. Eilen jo katsoin lämmittelyksi hiukan USA-Sveitsi-peliä, ja kyllä se jännää olikin. Sveitsi pisti yllättävän hyvin kampoihin. Toivottavasti Valko-Venäjä ei ota liikaa mallia, siis niin paljoa, että illan urakasta tulisi meille liian hankala eikä vain sopivan jännää.
Jääkiekko on varmaan se asia, missä olen kaikkein isänmaallisin. Hassua. Yleensä, esim. Euroviisuissa, en juuri perusta Suomen menestyksestä.
Toivotaan, että ihanan Teemu Selänteen kaulassa olisi urakan lopuksi vielä viimekertaistakin kirkkaampi mitali. (Kuva taitaa kylläkin olla MM-kisojen pronssista.)
Hirveä kiire on vaivannut. Itsepä otin aika paljon töitä tälle viikolle, siis sen verran, että olisi pitänyt tehdä hitusen enemmän aktiivisia työtunteja kuin normaalit kuusi, ja sitten vielä laiskottelin parina päivänä viime viikolla ja tein kolmea tuntia kuuden sijasta. Huono resepti, huono resepti. Parina viime yönä on kompensaatioksi tullut nukuttua vain kuusi tuntia, vaikka pääsääntöisesti yritän välttää univelkaa kun se on niin kauhean epäterveellistä. (Nukun luonnostani 8,5 tuntia, eli mulle kuudesta tunnista todella kertyy univelkaa.) No, kyllä se taas tästä, pahin on nyt ohi.
Tämän viikon isoin asia on jääkiekko. Odotan tämän illan Suomen matsia (YLE klo 22) melko täpinöissäni. Eilen jo katsoin lämmittelyksi hiukan USA-Sveitsi-peliä, ja kyllä se jännää olikin. Sveitsi pisti yllättävän hyvin kampoihin. Toivottavasti Valko-Venäjä ei ota liikaa mallia, siis niin paljoa, että illan urakasta tulisi meille liian hankala eikä vain sopivan jännää.
Jääkiekko on varmaan se asia, missä olen kaikkein isänmaallisin. Hassua. Yleensä, esim. Euroviisuissa, en juuri perusta Suomen menestyksestä.
Toivotaan, että ihanan Teemu Selänteen kaulassa olisi urakan lopuksi vielä viimekertaistakin kirkkaampi mitali. (Kuva taitaa kylläkin olla MM-kisojen pronssista.)
12. helmikuuta 2010
LEFFA: Sherlock Holmes (2010) - 3/5
Sori, on pinnallinen perjantai...
Guy Ritchien Holmes-versiointi ei luojan kiitos ollut niin täynnä hölmöä törmäilyä kuin olin pelännyt, eikä oikeastaan raiskannut Holmesia ja Watsonia ollenkaan, niin kuin olin antanut itseni ymmärtää. Vastapainoksi juoni oli epäkiinnostava ja juonenkuljetus höttöistä. (Millä tarkoitan, ettei katsojalla enimmän aikaa ollut mitään odotettavaa tai jännitettävää, mielenkiintoa ei pidetty yllä.) Leffateatterin projektorikin oli väärin säädetty, kuvan sumuisuudesta tuli päänsärky. Annan tälle elokuvalle sentään nuivat kolme tähteä viidestä, koska yleensä säästän vähimmät tähdet elokuville, joista varoittaisin itseäni, tai joissa jokin ainakin vähän ärsyttää sen sijaan että vain haukotuttaa.
Tällä kaikella ei onneksi ollut mitään väliä, ja katsoisin elokuvan koska vain uudelleen riemusta kiljuen. Nyt se on nimittäin olemassa: leffa, joka yhdistää kaksi ykkös-ykkös-ykkösfanityttöihastustani. Jude Law on komea jopa viiksissä ja tyhmässä hatussa, eikä Robert Downey Jr. voisi olla olematta seksikäs vaikka erikseen yrittäisi. Maailma on tämän elokuvan myötä parempi paikka, ja toivottavasti jatko-osassa olisi kiehtovampi juonikin. (Se voisi keskittyä esimerkiksi siihen, että Holmes ja Watson tajuavat olevansa luotuja toisilleen. Mitä? Optimismi kunniaan, sitä odotellessa.)
Huomasin tuossa toisen tavan, jolla leffa on parantanut maailmaa. YouTube on täynnä tämmöisiä. Viikonlopun ratoksi maailman söpöisin video (jonka kuva ja ääni eivät ole ihan synkassa, mutta katsominen on silti vaivan arvoista).
YouTube on itse asiassa täynnä myös huomattavasti häiritsevämpiä videoita... tehkää haku "Robert Downey Jr Jude Law", jos ette heti arvaa, mitä tarkoitan.
Guy Ritchien Holmes-versiointi ei luojan kiitos ollut niin täynnä hölmöä törmäilyä kuin olin pelännyt, eikä oikeastaan raiskannut Holmesia ja Watsonia ollenkaan, niin kuin olin antanut itseni ymmärtää. Vastapainoksi juoni oli epäkiinnostava ja juonenkuljetus höttöistä. (Millä tarkoitan, ettei katsojalla enimmän aikaa ollut mitään odotettavaa tai jännitettävää, mielenkiintoa ei pidetty yllä.) Leffateatterin projektorikin oli väärin säädetty, kuvan sumuisuudesta tuli päänsärky. Annan tälle elokuvalle sentään nuivat kolme tähteä viidestä, koska yleensä säästän vähimmät tähdet elokuville, joista varoittaisin itseäni, tai joissa jokin ainakin vähän ärsyttää sen sijaan että vain haukotuttaa.
Tällä kaikella ei onneksi ollut mitään väliä, ja katsoisin elokuvan koska vain uudelleen riemusta kiljuen. Nyt se on nimittäin olemassa: leffa, joka yhdistää kaksi ykkös-ykkös-ykkösfanityttöihastustani. Jude Law on komea jopa viiksissä ja tyhmässä hatussa, eikä Robert Downey Jr. voisi olla olematta seksikäs vaikka erikseen yrittäisi. Maailma on tämän elokuvan myötä parempi paikka, ja toivottavasti jatko-osassa olisi kiehtovampi juonikin. (Se voisi keskittyä esimerkiksi siihen, että Holmes ja Watson tajuavat olevansa luotuja toisilleen. Mitä? Optimismi kunniaan, sitä odotellessa.)
Huomasin tuossa toisen tavan, jolla leffa on parantanut maailmaa. YouTube on täynnä tämmöisiä. Viikonlopun ratoksi maailman söpöisin video (jonka kuva ja ääni eivät ole ihan synkassa, mutta katsominen on silti vaivan arvoista).
YouTube on itse asiassa täynnä myös huomattavasti häiritsevämpiä videoita... tehkää haku "Robert Downey Jr Jude Law", jos ette heti arvaa, mitä tarkoitan.
3. helmikuuta 2010
Ilosanoman levittäminen onnistuu
Olenpa viime päivinä kirjoitellut juttuja Britannian matkan musikaaleista, muttei ole ollut tarpeeksi pitkää aikaa kerralla, joten valmista ei ole tullut. Pitäisi varmaan pikkuhiljaa pistää pystyyn kokonainen blogi noista enkunkielisistä musikaalijutuista. Alkaa olla jo muutama sinne pohjalle, niin ei näytä autiolta. Se tuossa oli alun perin ajatuksena.
Viikonloppuna mulla oli kylässä kummitytön äiti, oli tosi hauskaa, laulettiin SingStaria (mitä pieni flunssa haittasi yllättävän vähän, mutta korkeat äänet kuulostivat tavallistakin kammottavammilta) ja käytiin jopa baarissa. Oli hauskaa ja rentouttavaa se. Lisäksi meille on tullut semmoinen uusi perinne, että katsotaan hyllystäni musikaaleja. Ilosanoman levittäminen onnistuu hienosti. Janna oli ihan myyty jo Hairspraysta, mutta Rent oli vielä suurempi menestys. Kun vilkaisin leffan jälkeen katselukumppaniini, huomasin yllätyksekseni, että toinen itkee vuolaasti! Se oli hienoa se. Hän tahtoi lainata kotiinkin lisää musikaaleja. Huomasin, että minun pitää laajentaa kokoelmiani - joku päivä on kaikki hyvät katsottu.
Olen minä melkoinen käännyttäjä. Skotlannissa katsottiin Buffy kokonaan läpi, ja Jannasta tuli senkin fani.
Tällainen pikapäivitys nyt vain. Joka päivä jotain, se on hyvä periaate (jota on viime aikoina taas rikottu).
Viikonloppuna mulla oli kylässä kummitytön äiti, oli tosi hauskaa, laulettiin SingStaria (mitä pieni flunssa haittasi yllättävän vähän, mutta korkeat äänet kuulostivat tavallistakin kammottavammilta) ja käytiin jopa baarissa. Oli hauskaa ja rentouttavaa se. Lisäksi meille on tullut semmoinen uusi perinne, että katsotaan hyllystäni musikaaleja. Ilosanoman levittäminen onnistuu hienosti. Janna oli ihan myyty jo Hairspraysta, mutta Rent oli vielä suurempi menestys. Kun vilkaisin leffan jälkeen katselukumppaniini, huomasin yllätyksekseni, että toinen itkee vuolaasti! Se oli hienoa se. Hän tahtoi lainata kotiinkin lisää musikaaleja. Huomasin, että minun pitää laajentaa kokoelmiani - joku päivä on kaikki hyvät katsottu.
Olen minä melkoinen käännyttäjä. Skotlannissa katsottiin Buffy kokonaan läpi, ja Jannasta tuli senkin fani.
Tällainen pikapäivitys nyt vain. Joka päivä jotain, se on hyvä periaate (jota on viime aikoina taas rikottu).
28. tammikuuta 2010
Lee Mead to star in Wicked from May 2010!
I am really, truly, fangirlishly excited about this bit of news: Whatsonstage: Wicked Returns Lee Mead to Musicals
Mr. Mead is probably the only musical theatre actor whose VOICE doesn't need to give me chills. :P
(Wait, let's think. John Barrowman's voice probably wouldn't have to - especially when he was younger - but it does, so nevermind. Cheyenne Jackson's voice wouldn't have to... OK, it kind of doesn't, but his suberb acting does. Yeah, Lee Mead is the only person I can think of who has fully captivated me on stage with pretty much just his physical appearance. A dubious honour, but there you go. :D)
I'll be queuing for Wicked day tickets the next couple of times I'm in London. Despite what I just said, I honestly think young Mr. Mead will make a first-rate Fiyero. (And his singing is fine. Just no chills.)
For those who don't know, Fiyero is the love interest, a fairytale prince charming type character - handsome and shallow in the beginning, less shallow towards the end. (Think Hairspray's Link, only the girl is green, not fat.)
Pictured: the Fiyero I first saw, Oliver Tompsett. (And the only one, actually - only seen Wicked the once.) Not a bad looking guy, that one, either. ;)
Mr. Mead is probably the only musical theatre actor whose VOICE doesn't need to give me chills. :P
(Wait, let's think. John Barrowman's voice probably wouldn't have to - especially when he was younger - but it does, so nevermind. Cheyenne Jackson's voice wouldn't have to... OK, it kind of doesn't, but his suberb acting does. Yeah, Lee Mead is the only person I can think of who has fully captivated me on stage with pretty much just his physical appearance. A dubious honour, but there you go. :D)
I'll be queuing for Wicked day tickets the next couple of times I'm in London. Despite what I just said, I honestly think young Mr. Mead will make a first-rate Fiyero. (And his singing is fine. Just no chills.)
For those who don't know, Fiyero is the love interest, a fairytale prince charming type character - handsome and shallow in the beginning, less shallow towards the end. (Think Hairspray's Link, only the girl is green, not fat.)
Pictured: the Fiyero I first saw, Oliver Tompsett. (And the only one, actually - only seen Wicked the once.) Not a bad looking guy, that one, either. ;)
Aihepiirit:
Fanitukset ja intoilut,
Ilon aiheet,
Musikaalit,
Teatteri
15. tammikuuta 2010
Les Mis 25th Anniversary Production Photos!
Here's a preview of what I'm seeing next Thursday! (In less than a week! "Squee" is the appropriate reaction.)

Eponine still has her trusty hat. They seem to have hung onto the staples. Less dirt on the face, at least in this picture. I liked the dirt!

IMO the Thernadiers' ball outfits kind of didn't need changing. The West End versions are brilliant. These are in the same vein but slightly less over-the-top. Maybe I'll like them more live.

What hasn't changed much? The barricade, judging by this. I've heard it HAS changed and e.g. no longer revolves, but the visual idea appears very similar here.

Javert now has a much trendier overcoat and an actual bridge to stand on. And STARS! Love!!!

Gareth Gates as Marius. I've actually heard he's very good in the role. A little old, maybe, but nevermind.

In this version, Valjean escapes from the circus, not a work camp.
Only joking. I do wonder if the colours are really this bright. Maybe I'm just too used to the old grey rags.

Later on Valjean looks much more like his West End incarnation. Which makes sense: how many ways of designing 19th century French army uniforms are there?
Enjolras has his trusty vest. Which apparently is the reason John Robyns (who used to play Marius in the West End) really wanted this part. He'd envied that vest for years.

They gave Enjolras a blonde wig. I wonder why. To make him look angelic? To make Robyns look less like a Marius? To make him look more like the current West End god that is David Thaxton?
He does look very dashing. Very Enjolras. I am a bit worried about the tone of his voice... between him and Gates, will it be a little too much like two Mariuses singing?

We have a prettier gate with shrubs and stuff, and Cosette isn't always dressed in black. Cool.

I like Fantine's new dress. And I like that she's beautiful. She needs to be angelic.
They almost always go a bit old on the casting, though. If Fantine is someone who erred in her youth (under 20, sounds like, in her song) and has a child of around 10 years old, wouldn't that actually still make her under thirty?

Eponine still has her trusty hat. They seem to have hung onto the staples. Less dirt on the face, at least in this picture. I liked the dirt!

IMO the Thernadiers' ball outfits kind of didn't need changing. The West End versions are brilliant. These are in the same vein but slightly less over-the-top. Maybe I'll like them more live.

What hasn't changed much? The barricade, judging by this. I've heard it HAS changed and e.g. no longer revolves, but the visual idea appears very similar here.

Javert now has a much trendier overcoat and an actual bridge to stand on. And STARS! Love!!!

Gareth Gates as Marius. I've actually heard he's very good in the role. A little old, maybe, but nevermind.

In this version, Valjean escapes from the circus, not a work camp.
Only joking. I do wonder if the colours are really this bright. Maybe I'm just too used to the old grey rags.

Later on Valjean looks much more like his West End incarnation. Which makes sense: how many ways of designing 19th century French army uniforms are there?
Enjolras has his trusty vest. Which apparently is the reason John Robyns (who used to play Marius in the West End) really wanted this part. He'd envied that vest for years.

They gave Enjolras a blonde wig. I wonder why. To make him look angelic? To make Robyns look less like a Marius? To make him look more like the current West End god that is David Thaxton?
He does look very dashing. Very Enjolras. I am a bit worried about the tone of his voice... between him and Gates, will it be a little too much like two Mariuses singing?

We have a prettier gate with shrubs and stuff, and Cosette isn't always dressed in black. Cool.

I like Fantine's new dress. And I like that she's beautiful. She needs to be angelic.
They almost always go a bit old on the casting, though. If Fantine is someone who erred in her youth (under 20, sounds like, in her song) and has a child of around 10 years old, wouldn't that actually still make her under thirty?
8. heinäkuuta 2009
Oikeesti tärkeä musikaaliuutinen
Minulla on tiedossa kiireinen vuosi. On näköjään pakko ehtiä myös Irlantiin lokakuun lopussa. Jesus Christ Superstar! Steve Balsamo!
[C&P Do You Hear the People Sing? ja Facebook, mutta tästä olisin kirjoittanut täälläkin joka tapauksessa.]
Steve is singing the part of Jesus! Argh! I MUST attend! I've only been reminiscing about the original performance for 12 years.
Why does the world force me to spend ALL my money on plane tickets? And more importantly, anyone want to go to Dublin with me at the end of October?

Jesus Christ Superstar Concert, Dublin
2 nights only!
Location:National Concert Hall
Time:28 [& 29] October 2009 20:00
---
Siis, pakkohan se on. Jos on muistellut jotain 12 vuotta, olisi sulaa hulluutta jättää väliin. Eikö?
Ensiksi tämä uusi kommervenkki tuntui hankalalta, mutta sitten tajusin, että voin jatkaa Irlannista suoraan USA:han ja siskon luo Kanadaan. Dublin - NYC on halpoja lentoja, joten en ehkä edes häviä rahaa.
Noista laajemmista matkasuunnitelmista pitääkin kirjoittaa enemmän.
[C&P Do You Hear the People Sing? ja Facebook, mutta tästä olisin kirjoittanut täälläkin joka tapauksessa.]
Steve is singing the part of Jesus! Argh! I MUST attend! I've only been reminiscing about the original performance for 12 years.
Why does the world force me to spend ALL my money on plane tickets? And more importantly, anyone want to go to Dublin with me at the end of October?

Jesus Christ Superstar Concert, Dublin
2 nights only!
Location:National Concert Hall
Time:28 [& 29] October 2009 20:00
---
Siis, pakkohan se on. Jos on muistellut jotain 12 vuotta, olisi sulaa hulluutta jättää väliin. Eikö?
Ensiksi tämä uusi kommervenkki tuntui hankalalta, mutta sitten tajusin, että voin jatkaa Irlannista suoraan USA:han ja siskon luo Kanadaan. Dublin - NYC on halpoja lentoja, joten en ehkä edes häviä rahaa.
Noista laajemmista matkasuunnitelmista pitääkin kirjoittaa enemmän.
Aihepiirit:
Fanitukset ja intoilut,
Ilon aiheet,
Matkat,
Musikaalit
3. heinäkuuta 2009
Päivän musikaalivideo :)
Keskusteltiin tuossa Sophian kanssa Les Misérablesista ja Susan Boylesta, minkä seurauksena ajauduin katselemaan hyviä Fantine-suorituksia YouTubesta.
(Ironisinta? Sophian alkuperäinen uutinen oli, että hän juuttui viime Les Mis -kirjoitukseni luettuani katselemaan Les Mis-videoita niin pitkäksi aikaa, ettei ehtinyt lenkillekään. Pakkomielteitä on onneksi muillakin kuin mulla, ja niitä vielä ruokitaan kohtalotovereiden toimesta... ;)
Mun mielestäni Joanna Ampil on kenties kaikkein paras Fantine. Paras livenä näkemäni on Sophia Ragavelas (sama etunimi keskustelutoverin kanssa uskoakseni sattumaa :D), mutta hänestä ei ole YouTubessa yhtään nauhoitusta Fantinena ja vain pari hassua pätkää Eponinena. Muistikuvieni mukaan hänellä on hyvin samanlainen ääni kuin Jo Ampililla, kenties vieläkin heleämpi. Mun mielestäni Fantinen pitää nimenomaan olla hauras ja heleä (kaikkea, mitä tämän kesän juoppo-Fantine ei ollut, grrh).
Tästä I Dreamed a Dreamista on korvissani suhteellisen vaikea pistää paremmaksi. Vaikka olisi se vielä mahdollista... hiukka vähemmän vibraattoa pitkiin ääniin. (Videon alku on musta, mutta kuva alkaa suunnilleen samaan aikaan kuin varsinainen biisikin.)
Olenpa sentään nähnyt Jo Ampilin livenä Jesus Christ Superstarin Maria Magdalenana. Epäkiitollisempi rooli, mutta voi vitsi että on naisella kaunis ääni. Ko. kokemuksesta on jo 12 vuotta (saa minut kuulostamaan ikälopulta, mutta olin tuolloin 16!). Suorituksen voi kuitenkin kuulla myös JCS:n vuoden -96 levytykseltä.
(Ironisinta? Sophian alkuperäinen uutinen oli, että hän juuttui viime Les Mis -kirjoitukseni luettuani katselemaan Les Mis-videoita niin pitkäksi aikaa, ettei ehtinyt lenkillekään. Pakkomielteitä on onneksi muillakin kuin mulla, ja niitä vielä ruokitaan kohtalotovereiden toimesta... ;)
Mun mielestäni Joanna Ampil on kenties kaikkein paras Fantine. Paras livenä näkemäni on Sophia Ragavelas (sama etunimi keskustelutoverin kanssa uskoakseni sattumaa :D), mutta hänestä ei ole YouTubessa yhtään nauhoitusta Fantinena ja vain pari hassua pätkää Eponinena. Muistikuvieni mukaan hänellä on hyvin samanlainen ääni kuin Jo Ampililla, kenties vieläkin heleämpi. Mun mielestäni Fantinen pitää nimenomaan olla hauras ja heleä (kaikkea, mitä tämän kesän juoppo-Fantine ei ollut, grrh).
Tästä I Dreamed a Dreamista on korvissani suhteellisen vaikea pistää paremmaksi. Vaikka olisi se vielä mahdollista... hiukka vähemmän vibraattoa pitkiin ääniin. (Videon alku on musta, mutta kuva alkaa suunnilleen samaan aikaan kuin varsinainen biisikin.)
Olenpa sentään nähnyt Jo Ampilin livenä Jesus Christ Superstarin Maria Magdalenana. Epäkiitollisempi rooli, mutta voi vitsi että on naisella kaunis ääni. Ko. kokemuksesta on jo 12 vuotta (saa minut kuulostamaan ikälopulta, mutta olin tuolloin 16!). Suorituksen voi kuitenkin kuulla myös JCS:n vuoden -96 levytykseltä.
30. kesäkuuta 2009
Vielä paljon tärkeämpiä roolitusuutisia!
(C&P Do You Hear the People Sing? - Kylläpä nyt onkin tunkua!)
Aaa! Iiii! Les Misérablesin 25-vuotisjuhlakiertueen Valjean, Javert ja Marius on julkistettu. Earl Carpenter (jonka juuri näimme Mariannen kanssa ja joka oli aikas hyvä), Gareth Gates (kyllä, poppari Gareth Gates)... ja JOHN OWEN-JONES!
En mä noista muista joudu ekstaasiin, mutta jos maailman paras John Owen-Jones palaa Valjeanin rooliin, mun on pakko, pakko, pakko nähdä tämä. JOJ on sanonut, ettei lähiaikoina toista bravuurirooliaan West Endissä, joten olin kuvitellut joutuvani tyytymään halpoihin korvikkeisiin. Olen nähnyt hänet roolissa kerran, ja mies on us-ko-ma-ton. Joka sävelestä tulee kylmät väreet. Ainoa oikea Valjean.

(Jotkut ne väittää, että alkuperäinen Colm Wilkinson on ainoa oikea, ja JOJ hänen paras korvikkeensa. En ole nähnyt Wilkinsonia livenä. 10-vuotis-DVD:llä hänellä on loistava ääni mutta erittäin vahvat maneerit, esimerkiksi ärsyttävä suhiseva ässä. Muutenkin hiukan enemmän vanhan koulun mies. JOJ on minulle täydellinen yhdistelmä klassisen vahvaa laulua ja moderneja musikaalisävyjä... mutta en voi sanoa lopullista mielipidettä kuulematta molempia livenä, eikä Wilkinsonia ehkä enää kuule roolissa livenä, joten unohdetaan kysymys. Kiistattomaksi manttelinperijäksi John Owen-Jones on nyt joka tapauksessa kruunattu: Wilkinson veti 10-vuotisjuhlakonserttia, JOJ 25-vuotisjuhlakiertuetta :)
Ollaan rehellisiä. Olisin mä muutenkin luultavasti halunnut nähdä kiertueen. Se on uusi versio: ohjaus, sovitukset, puvut, lavasteet, kaikki. Asetelma on kutkuttava. Eroja on varmasti kiinnostavaa bongailla. West Endin nykyinen versio ON jo 25 vuotta vanha, joten päivitettävää löytyy. Sitä paitsi uudet sovitukset tuppaavat aina kuulostamaan paremmilta kuin vanhat. Maailman musiikkitrendit kehittyvät, ja sitä kautta vissiin alitajuinen makumme. (Tai tiedä häntä, mutta olen huomattavasti paremmin kotonani esimerkiksi vuonna 1996/2000 sovitetun Jesus Christ Superstarin parissa kuin 70-luvun alkuperäisen.)
Nyt ei ole epäilystäkään siitä, että katson tämän, vaikka henki menisi. Mutta missä?
Cardiff (11.12. 2009 - 16.01.2010)
Manchester (19.01.2010 - 13.02.2010)
Norwich (16.02.2010 - 20.03.2010)
Birmingham (23.03.2010 - 17.04.2010)
Edinburgh (20.04.2010 - 15.05.2010)
+ Pariisi kesällä 2010.
Edinburgh tietysti houkuttelisi. Mun on muutenkin pitänyt mennä taas Skotlantiin. Ja olishan tuo siistiä nähdä Ranskassakin, kotimaassaan ja -kaupungissaan. Mutta saa nähdä. Riippuu ensi kauden matkojeni aikatauluista.
Oli vallan pakko valvoa uutisen parissa. Nyt nukkumaan.
Jäähyväisiksi vielä YouTube-nauhoitus. Paras löytämäni äänentoisto, vaikkei kuvaa olekaan. Kyseessä on BBC:n kiinnostavan, 90-minuuttiseksi leikatun Les Mis -konserttiversion ensimmäiset 10 minuuttia. Mukana on jopa avulias kertoja. Jos ei ole aikaa kuunnella koko kymmenminuuttista, kohdasta 6:55 alkaa "Valjean's Soliloquy" JUURI sellaisena kuin se pitää laulaa.
Aaa! Iiii! Les Misérablesin 25-vuotisjuhlakiertueen Valjean, Javert ja Marius on julkistettu. Earl Carpenter (jonka juuri näimme Mariannen kanssa ja joka oli aikas hyvä), Gareth Gates (kyllä, poppari Gareth Gates)... ja JOHN OWEN-JONES!
En mä noista muista joudu ekstaasiin, mutta jos maailman paras John Owen-Jones palaa Valjeanin rooliin, mun on pakko, pakko, pakko nähdä tämä. JOJ on sanonut, ettei lähiaikoina toista bravuurirooliaan West Endissä, joten olin kuvitellut joutuvani tyytymään halpoihin korvikkeisiin. Olen nähnyt hänet roolissa kerran, ja mies on us-ko-ma-ton. Joka sävelestä tulee kylmät väreet. Ainoa oikea Valjean.

(Jotkut ne väittää, että alkuperäinen Colm Wilkinson on ainoa oikea, ja JOJ hänen paras korvikkeensa. En ole nähnyt Wilkinsonia livenä. 10-vuotis-DVD:llä hänellä on loistava ääni mutta erittäin vahvat maneerit, esimerkiksi ärsyttävä suhiseva ässä. Muutenkin hiukan enemmän vanhan koulun mies. JOJ on minulle täydellinen yhdistelmä klassisen vahvaa laulua ja moderneja musikaalisävyjä... mutta en voi sanoa lopullista mielipidettä kuulematta molempia livenä, eikä Wilkinsonia ehkä enää kuule roolissa livenä, joten unohdetaan kysymys. Kiistattomaksi manttelinperijäksi John Owen-Jones on nyt joka tapauksessa kruunattu: Wilkinson veti 10-vuotisjuhlakonserttia, JOJ 25-vuotisjuhlakiertuetta :)
Ollaan rehellisiä. Olisin mä muutenkin luultavasti halunnut nähdä kiertueen. Se on uusi versio: ohjaus, sovitukset, puvut, lavasteet, kaikki. Asetelma on kutkuttava. Eroja on varmasti kiinnostavaa bongailla. West Endin nykyinen versio ON jo 25 vuotta vanha, joten päivitettävää löytyy. Sitä paitsi uudet sovitukset tuppaavat aina kuulostamaan paremmilta kuin vanhat. Maailman musiikkitrendit kehittyvät, ja sitä kautta vissiin alitajuinen makumme. (Tai tiedä häntä, mutta olen huomattavasti paremmin kotonani esimerkiksi vuonna 1996/2000 sovitetun Jesus Christ Superstarin parissa kuin 70-luvun alkuperäisen.)
Nyt ei ole epäilystäkään siitä, että katson tämän, vaikka henki menisi. Mutta missä?
Cardiff (11.12. 2009 - 16.01.2010)
Manchester (19.01.2010 - 13.02.2010)
Norwich (16.02.2010 - 20.03.2010)
Birmingham (23.03.2010 - 17.04.2010)
Edinburgh (20.04.2010 - 15.05.2010)
+ Pariisi kesällä 2010.
Edinburgh tietysti houkuttelisi. Mun on muutenkin pitänyt mennä taas Skotlantiin. Ja olishan tuo siistiä nähdä Ranskassakin, kotimaassaan ja -kaupungissaan. Mutta saa nähdä. Riippuu ensi kauden matkojeni aikatauluista.
Oli vallan pakko valvoa uutisen parissa. Nyt nukkumaan.
Jäähyväisiksi vielä YouTube-nauhoitus. Paras löytämäni äänentoisto, vaikkei kuvaa olekaan. Kyseessä on BBC:n kiinnostavan, 90-minuuttiseksi leikatun Les Mis -konserttiversion ensimmäiset 10 minuuttia. Mukana on jopa avulias kertoja. Jos ei ole aikaa kuunnella koko kymmenminuuttista, kohdasta 6:55 alkaa "Valjean's Soliloquy" JUURI sellaisena kuin se pitää laulaa.
29. kesäkuuta 2009
Evan Rachel Wood ja Alan Cumming Spider-Man-musikaaliin
(C&P Do You Hear the People Sing?)
Playbill News: Evan Rachel Wood and Alan Cumming Cast in Spider-Man Turn Off the Dark

Ensimmäiset roolit Bonon & Edgen säveltämään hämismusikaaliin on jaettu (ks. linkki yllä). Evan Rachel "Marilyn Mansonin ex-lapsimorsian" Wood saattaa olla outo ja pelottava, mutta lahjakkuuttaan ei käy kieltäminen. Teki minuun todellisen vaikutuksen Across the Universessa. Tarvitsemme lisää ihmisiä, jotka osaavat tosissaan sekä laulaa että näytellä.
Skotlantilainen Alan Cumming onkin edustanut ko. ryhmää (ja monia muitakin ryhmiä :P) jo kauan. Sekä lavojen että elokuvien karismaattinen konkari.
Onko väärin, että alan olla aika innoissani? Kaksi minulle rakasta asiaa, musikaalit ja supersankarit, yhdistyvät ensi kertaa. Ja U2:n musa on potentiaalisesti todella hyvä juttu. Hyviä esiintyjiä. Hui sentään.
Eri asia, milloin mä tämän näen. Broadwaylle on tarkoitus mennä taas syksyllä, mutta tää saa ensi-iltansa vasta keväällä. Huoh. Katsotaan.
Playbill News: Evan Rachel Wood and Alan Cumming Cast in Spider-Man Turn Off the Dark

Ensimmäiset roolit Bonon & Edgen säveltämään hämismusikaaliin on jaettu (ks. linkki yllä). Evan Rachel "Marilyn Mansonin ex-lapsimorsian" Wood saattaa olla outo ja pelottava, mutta lahjakkuuttaan ei käy kieltäminen. Teki minuun todellisen vaikutuksen Across the Universessa. Tarvitsemme lisää ihmisiä, jotka osaavat tosissaan sekä laulaa että näytellä.
Skotlantilainen Alan Cumming onkin edustanut ko. ryhmää (ja monia muitakin ryhmiä :P) jo kauan. Sekä lavojen että elokuvien karismaattinen konkari.
Onko väärin, että alan olla aika innoissani? Kaksi minulle rakasta asiaa, musikaalit ja supersankarit, yhdistyvät ensi kertaa. Ja U2:n musa on potentiaalisesti todella hyvä juttu. Hyviä esiintyjiä. Hui sentään.
Eri asia, milloin mä tämän näen. Broadwaylle on tarkoitus mennä taas syksyllä, mutta tää saa ensi-iltansa vasta keväällä. Huoh. Katsotaan.
21. kesäkuuta 2009
Lontoon juhannus 2009: päivä 4, sunnuntai 21.06.

Have spent an hour obsessively doing my hair. Will be in 2nd row --> Jude Law will see me today. It won't mean anything to him, but he will.Hamlet-aamuna tunnelma oli erikoinen. En ollut tietoisesti mitenkään hysteerisen täpinöissäni, mutta jotenkin vaan meikki ja hiukset ei sitten millään näyttäneet hyviltä. Kun asettelin otsatukkaa alusta asti neljättä kertaa, laskin yhteen yksi plus yksi enkä voinut kuin naureskella.
Sunnuntaisin useimmat teatterit ovat pimeinä, joten Theatreland on yleisesti ottaen kuollut ja autio. Wyndham'sin edessä oli kuitenkin kuhinaa, kun noudin miltei puolitoista vuotta sitten (!!) varatun lippuni. Minulla oli etuoikeutettu olo, kun kävelin pitkän, kateellisen perutuslippujonon ohi. Näytelmän kaikki esitykset on myyty loppuun jo kauan sitten. (Se myös siirtyy Broadwaylle myöhemmin tänä vuonna. Tämä selvisi pari päivää sitten.)
Onpa puolitoista vuotta muuten mennyt nopeasti. Paljon mikään ei ole muuttunut. Osapuilleen samat ihmiset kommentoivat silloinkin :)
Teatterissa oltiin todella tarkkoja lippujen noudosta. Ne piti oikeasti hakea ajoissa ja piti oikeasti näyttää ostettaessa käytetty luottokortti. Nämä varoitukset yleensä aina lukevat lippujen varausvahvistuksessa, mutta useimmiten lipputoimiston ihminen kysyy vain sukunimeä ja ojentaa liput. Mutta tää olikin vähän eri asia.
Minut on itse asiassa yllättänyt, MITEN paljon suositumpi Jude Law on kuin monet Lontoon teattereissa siipiään kokeilevat filmitähdet. Viime vuosina Christian Slaterin, Orlando Bloomin, Daniel Radcliffen, Josh Hartnettin ynnä muiden esityksiä ei todellakaan ole myyty loppuun etukäteen. Useimpiin on saanut puolen hinnan lippuja samana päivänä. Juden Hamlet-lipuista sen sijaan tapellaan verissä päin, eikä niitä ole saanut laillisia teitä enää ainakaan... kuukausiin? En itse asiassa tiedä, milloin tämä myytiin loppuun. En seurannut, koska mulla oli jo lippu.
Jude on siis suuren kaliiperin tähti, vaikkei olekaan onnistunut löytämään nappipäärooleja sitten 2000-luvun alun, jolloin varasti kaikki leffat sivurooleissa.
Teatterissa oli runsaasti muitakin naisia, jotka olivat selkeästi laittautuneet. Heidän rinnallaan tunsin itseni hillityksi ja tyylikkääksi. Onneksi britteihin voi luottaa siinä suhteessa. :P Minä olin ihan arkivaatteissa, meikannut vain vähän enemmän ja laittanut hiukset huolella.
Vieressäni istuneet naiset kysyivät minulta, tiedänkö, mistä näytelmä kertoo. Täysin tosissaan. Yritin olla pyörittelemättä silmiäni. Tanskan prinssi? Isä kuollut, äiti nainut sedän? Isän haamu? Kosto? Ei sanonut näille naisille yhtään mitään. En kehdannut kysyä, tiesivätkö edes, että tämä on Shakespearea. Tai, kuka Shakespeare on. Huhhuh.
Tuntui äkkiä erittäin tärkeältä, että minua ei sekoitettaisi pelkästään Juden vuoksi paikalle tulleisiin pimuihin. Minä tunnen Shakespeareni! Olen käynyt Globessa jo vuosia ja rakastanut, rakastanut, rakastanut sitä. Katson kaikki eteen sattuvat Shakespearen näytelmät.
Toivottavasti näytin sen verran asialliselta, että minussa oli jotain uskottavuutta. En tiedä.
Njoo. Siinä varmaan tärkeimmät esityksestä tämän blogin tarpeiksi. Ihan aluksi oli hetkittäin hankalaa keskittyä sanoihin, kun Jude oli lavalla. Oli jotenkin niin epätodellista... sitä unohtui katselemaan ja unohti kuunnella, mitä se sanoi. Hyvin nopeasti pääsin kuitenkin yli tästä, totesin hänet loistavaksi Hamletiksi ja nautin esityksestä siinä missä kaikesta Shakespearesta. Lisäbonuksella.
Jude Law saw me today. Totally.
He looked me straight in they eye at "frailty, thy name is WOMAN", paused for the longest time and only looked away when I couldn't keep a straight face anymore. (Cue audience laughter.)
I'm sure he does it to a random person every night, but today it was ME. He happened to stop on the stage directly in front of me for that part. Surreal.
I can die happy now.
I'll not state the obvious re: mr. Law's looks. I will tell you two things that might or might not be more interesting.
(1) I have seen my share of West End standard Shakespeare by now, and Jude Law can speak verse with the best of them. It is all too easy to go wrong and start RECITING and over-articulating (which this production's Laertes and ... Read moreOphelia did, not a fan), but Jude got it 110% right. He was natural, conversational, funny, able to talk fast and change his tone in the middle of a sentence. Not the SLIGHTEST hint of a celebrity guest trying to keep up with others.
(2) This doesn't really come across on screen (or hasn't to me anyway), but on stage, mr. Law is amazingly graceful and athletic. Not something I was expecting. Mesmerizing.
Ok, before bed, I can't resist stating the obvious. This is how my subconscious put it during the play:
I suppose the genetic lottery was at some point bound to create someone who looks perfect from all angles. It makes sense, really, depressing as it may be for the rest of us.
You CAN film someone from only the good angles, but in this case the filmed image doesn't even do justice. FYI.
Show loppui klo 18.15. Pyörin vähän aikaa takaovella, kunnes Jude tuli sinne jakamaan nimmareita, mutta se oli hirmuinen ja masentava sirkus. Jude hymyili huomattavan etäisesti ja toisteli mekaanisesti "kiitos käynnistä". Lavalla se oli ollut elossa ja näyttänyt nauttivan olostaan, ja kumartaessaan se oli hymyillyt aidon onnellisen oloisesti. Nyt se oli ihan eri ihminen. Jengi meni ihan sekaisin, huusi ja tungeksi. Katselin vähän aikaa kauempaa ja totesin, että paras kunnianosoitus tuon luokan tähdelle on kiertää se kaukaa ja olla pyytämättä mitään helvetin nimmaria. Sitä ei voi ilahduttaa menemällä selittämään, miten nautti esityksestä. Lähdin pois.
Loppuillan pidin vapaata. Olisin kai voinut mennä leffaan tai jotain, mutta notkuin kaupungilla ja menin varhain hotellille. Olin netissä, rentouduin ja menin aikaisin nukkumaan.
14. kesäkuuta 2009
Järkyttävän pitkä teksti otsikolla The Sims 3
Pelasin Sims-sarjan uusinta osaa eilen 12 tuntia putkeen. Ainakin melkein. Taisi mulla olla yksi ruokatauko.
Sims on hemmetin addiktiivinen peli.

Uutta peliä on ilo pelata nyt, kun uusi tietokoneeni saapui. Kone on niin hieno ja tehokas, että aktiivipeliharrastajakin olisi kateellinen. Jee, jee, jee. (Uusi hieno näytönohjain, Quad Core, kaikkee.) Kaiken lisäksi onnistuin itse parantamaan koneen, joka oli kuljetuksessa sairastunut. Kone sanoi hetken käytön jälkeen "CPU fan error". Latasin ohjelman, jonka mielestä prosessorituuletin ei pyörinyt ollenkaan ja prosessorin lämpötila oli hirveän korkea. Tein diagnoosin: prosessorituuletin ei pyöri (niin fiksu minä olen!). Otin ruuvimeisselin käteen ja avasin tietokoneen. Se oli aika pelottavaa, olen ehkä kerran aiemmin avannut koneen, ja se oli semmoinen malli, jonka sai auki ihan jotenkin nostamalla. Tässä oli ruuveja. Kun ruuvaa ruuveja auki, tulee semmoinen olo, että on hajottamassa jotain.
Koneen sisältä tunnistin onnistuneesti prosessorituulettimen. Se ei ollut kovin vaikeaa, se näytti tuulettimelta ja siinä taisi lukeakin CPU fan. Huomasin, ettei se TIETENKÄÄN pyöri, kun paksu paikoiltaan luiskahtanut kaapeli estää sitä pyörimästä. Nostin kaapelin varovaisesti pois tuulettimen päältä ja tungin muiden kaltaistensa taakse niin, että toivottavasti pysyy paikallaan. Laitoin koneen takaisin kiinni.
Toimenpiteen jälkeen prosessorituulettimeen tuli kierroksia ja prosessorin lämpötila laski normaaliksi. Tunsin saavuttaneeni jotain hienoa. Ongelman korjaaminen oli helppo juttu, mutta osaan kuvitella monta ihmistä, jotka eivät koskaan avaisi tietokonetta. Siinä sitä sitten soiteltaisiin korjaajille, jotka saisivat ilmaista rahaa ja naureskelisivat salaa. Vältin sen, hyvä minä.

Entä Sims 3?
Ihmiset ovat hassuja. Ne ovat tottuneet pelaamaan sarjan edellistä osaa varustettuna yhdeksällä lisälevyllä, käyttäjien suunnittelemilla kauniilla hiuksilla ja meikeillä ja hakkereiden massiivisilla parannuksilla. Kun ne saavat eteensä sarjan seuraavan inkarnaation pelkkänä peruspelinä, ne saavat astmakohtauksia raivosta ja pettymyksestä. Missä kaikki tavarat? Missä sisältö? Simit ovat rumia! Näin kävi Sims kakkosen kanssa, ja näin on käynyt nytkin. Olen lukenut kommentteja netistä ja naureskellut.
Minusta Sims 3 -peruspeli tuntuu vähintään yhtä vaikuttavalta kuin Sims 2 -peruspeli aikoinaan. Edistystä ON tapahtunut. On mahtavaa päästä tutkimaan avointa kaupunkia. Minuakin turhauttaa se, että simit ovat rumia, mutta ne OVAT kauniimpia kuin Sims 2 -peruspelin yksilöt. Miehet ovat itse asiassa ihan OK. Ainakin minun pelissäni on paljon niin komeita miehiä, että harmittaa, että tässä uudessa jatkuvasti eteen päin tikittävässä pelimaailmassa ne ikääntyvät vanhuksiksi, ennen kuin tyttöni ehtivät naimaikään. (Ko. piirre vaatii totuttelua ja asennemuutoksia! Olen tottunut bongailemaan upeita yksilöitä ja toteamaan tyynesti, että jossain tulevassa sukupolvessa tuokin pitää napata.)
Ikävä kyllä naiset ovat oikeasti järkyttävän rumia. Ne näyttävät kaikki pallopäisiltä, kaksoisleukaisilta Kelly Osbourne -klooneilta. Kelly ei ole maailman rumin nainen, mutta en halua, että KAIKKI näyttävät siltä! Vaikka tekisi miten laihan naisen, se näyttää naamasta lihavalta. Järkyttävää. Lisäksi meikit ovat tietysti rumia. EA ei ole koskaan osannut tehdä meikkejä, joissa sim-parka ei näyttäisi venäläiseltä ilotytöltä.
Okei. Otetaan vähän takaisin. Jos laittaa pelkkää huulipunaa, se on hyvinkin OK, ja uudet rajaukset ovat valtava parannus edellisistä. Mutta poskipunaan ja luomiväreihin koskette omalla vastuullanne. Brrh. Tämä on minulle tosi kurjaa, koska Sims kakkosessa olen päässyt toteuttamaan sisäistä meikkitaiteilijaani ja tekemään rumistakin kaupunkilaisista viehättäviä taitavalla maskeerauksella. Mutta siihen vaaditaan pikkuisen paremmat välineet kuin pelin mukana tulevat perusmeikit. Ei auta kuin odotella.
Ja hiukset. Ei puhuta niistä. Tai ehkä sen verran, että ne OVAT valovuosia parempia kuin Sims kakkosen mukana tulleet perushiukset. Me olemme vain liian tottuneita amatöörien uskomattomiin luomuksiin.

Riittää kosmeettisesta puolesta, entä itse peli?
Itse peli on mainion tuntuinen. Avoin maailma toimii, ja on hauskaa (vaikkakin pelottavaa) että koko kaupunki ikääntyy samaa tahtia. Simit ovat yksilöitä enemmän kuin ennen. Grafiikka on joiltakin osin upeaa: vesi näyttää huikaisevalta ja puut huojuvat tuulessa.
Peli tuntuu näin aluksi jopa hiukan haastavalta (ts. kaikkien perheenjäsenten mittarit eivät ole täysillä koko aikaa, vaan romahduksia tapahtuu tarkoittamattani), mikä on hyvä, koska se ei ehkä muutu naurettavan helpoksi yhtä nopeasti kuin Sims 2. Tekemistä ja löydettävää on minusta paljon enemmän kuin TS2-peruspelissä.
Katkera olen siitä, ettei vuodenaikoja otettu peruspeliin. Ne tuntuvat nykyään niin elimelliseltä osalta kakkososaa. On vaikea tottua taas ikuiseen kesään. Lisäosahan siitä tulee, rahastusta, mutta toivottavasti se edes tulee ekojen joukossa.
Kommentti lisäosista. Niitähän pidetään järkyttävänä rahastuksena ja todisteina siitä, että EA on saatanasta. Mutta monet Sims-pelaajat eivät pelaa tai osta muita pelejä. Normaali peliharrastaja laittaa vuodessa runsaasti rahaa moniin eri peleihin. Sims-harrastaja ostaa kahdesti vuodessa laajennuksen. Ei kai se ole niin eri asia? Laajennuksia ilmestyy tosiaan vain kaksi vuodessa. Kuinka moni aktiivipelaaja ostaa pelejä niin harvoin?
Genetiikasta olen kuullut paljon huonoa, ja se pelottaa minua etukäteen. Itse en ole vielä saanut tehtyä yhtään vauvaa muualla kuin Create A Simissä (totta myös tosielämässä! :D). En tajua, miksi geenejä olisi viety monta askelta taaksepäin. Jos se on totta, olen aivan raivona. Mutta kokeilen ja katson, ja odotan Pescadon ja muiden korjausliikkeitä. (Korjaan: Pescado on näköjään jo korjannut ainakin ihonvärien periytymisen ja sekoittumisen. Ja tuhat muuta pientä bugia. On se kumma, että palkkaa saavien ammattilaisten armeija häviää nopeudessa tuhat-nolla tälle miehelle, vakavienkin bugien kohdalla. Pelaan kuitenkin vielä hetken ilman, jotta tiedän kunnolla, mitkä vaihtoehdot haluan valita tuossa korjausohjelmassa.)

Kaupunki näyttää upealta. Tosi upealta.
Sims on hemmetin addiktiivinen peli.

Uutta peliä on ilo pelata nyt, kun uusi tietokoneeni saapui. Kone on niin hieno ja tehokas, että aktiivipeliharrastajakin olisi kateellinen. Jee, jee, jee. (Uusi hieno näytönohjain, Quad Core, kaikkee.) Kaiken lisäksi onnistuin itse parantamaan koneen, joka oli kuljetuksessa sairastunut. Kone sanoi hetken käytön jälkeen "CPU fan error". Latasin ohjelman, jonka mielestä prosessorituuletin ei pyörinyt ollenkaan ja prosessorin lämpötila oli hirveän korkea. Tein diagnoosin: prosessorituuletin ei pyöri (niin fiksu minä olen!). Otin ruuvimeisselin käteen ja avasin tietokoneen. Se oli aika pelottavaa, olen ehkä kerran aiemmin avannut koneen, ja se oli semmoinen malli, jonka sai auki ihan jotenkin nostamalla. Tässä oli ruuveja. Kun ruuvaa ruuveja auki, tulee semmoinen olo, että on hajottamassa jotain.
Koneen sisältä tunnistin onnistuneesti prosessorituulettimen. Se ei ollut kovin vaikeaa, se näytti tuulettimelta ja siinä taisi lukeakin CPU fan. Huomasin, ettei se TIETENKÄÄN pyöri, kun paksu paikoiltaan luiskahtanut kaapeli estää sitä pyörimästä. Nostin kaapelin varovaisesti pois tuulettimen päältä ja tungin muiden kaltaistensa taakse niin, että toivottavasti pysyy paikallaan. Laitoin koneen takaisin kiinni.
Toimenpiteen jälkeen prosessorituulettimeen tuli kierroksia ja prosessorin lämpötila laski normaaliksi. Tunsin saavuttaneeni jotain hienoa. Ongelman korjaaminen oli helppo juttu, mutta osaan kuvitella monta ihmistä, jotka eivät koskaan avaisi tietokonetta. Siinä sitä sitten soiteltaisiin korjaajille, jotka saisivat ilmaista rahaa ja naureskelisivat salaa. Vältin sen, hyvä minä.

Entä Sims 3?
Ihmiset ovat hassuja. Ne ovat tottuneet pelaamaan sarjan edellistä osaa varustettuna yhdeksällä lisälevyllä, käyttäjien suunnittelemilla kauniilla hiuksilla ja meikeillä ja hakkereiden massiivisilla parannuksilla. Kun ne saavat eteensä sarjan seuraavan inkarnaation pelkkänä peruspelinä, ne saavat astmakohtauksia raivosta ja pettymyksestä. Missä kaikki tavarat? Missä sisältö? Simit ovat rumia! Näin kävi Sims kakkosen kanssa, ja näin on käynyt nytkin. Olen lukenut kommentteja netistä ja naureskellut.
Minusta Sims 3 -peruspeli tuntuu vähintään yhtä vaikuttavalta kuin Sims 2 -peruspeli aikoinaan. Edistystä ON tapahtunut. On mahtavaa päästä tutkimaan avointa kaupunkia. Minuakin turhauttaa se, että simit ovat rumia, mutta ne OVAT kauniimpia kuin Sims 2 -peruspelin yksilöt. Miehet ovat itse asiassa ihan OK. Ainakin minun pelissäni on paljon niin komeita miehiä, että harmittaa, että tässä uudessa jatkuvasti eteen päin tikittävässä pelimaailmassa ne ikääntyvät vanhuksiksi, ennen kuin tyttöni ehtivät naimaikään. (Ko. piirre vaatii totuttelua ja asennemuutoksia! Olen tottunut bongailemaan upeita yksilöitä ja toteamaan tyynesti, että jossain tulevassa sukupolvessa tuokin pitää napata.)
Ikävä kyllä naiset ovat oikeasti järkyttävän rumia. Ne näyttävät kaikki pallopäisiltä, kaksoisleukaisilta Kelly Osbourne -klooneilta. Kelly ei ole maailman rumin nainen, mutta en halua, että KAIKKI näyttävät siltä! Vaikka tekisi miten laihan naisen, se näyttää naamasta lihavalta. Järkyttävää. Lisäksi meikit ovat tietysti rumia. EA ei ole koskaan osannut tehdä meikkejä, joissa sim-parka ei näyttäisi venäläiseltä ilotytöltä.
Okei. Otetaan vähän takaisin. Jos laittaa pelkkää huulipunaa, se on hyvinkin OK, ja uudet rajaukset ovat valtava parannus edellisistä. Mutta poskipunaan ja luomiväreihin koskette omalla vastuullanne. Brrh. Tämä on minulle tosi kurjaa, koska Sims kakkosessa olen päässyt toteuttamaan sisäistä meikkitaiteilijaani ja tekemään rumistakin kaupunkilaisista viehättäviä taitavalla maskeerauksella. Mutta siihen vaaditaan pikkuisen paremmat välineet kuin pelin mukana tulevat perusmeikit. Ei auta kuin odotella.
Ja hiukset. Ei puhuta niistä. Tai ehkä sen verran, että ne OVAT valovuosia parempia kuin Sims kakkosen mukana tulleet perushiukset. Me olemme vain liian tottuneita amatöörien uskomattomiin luomuksiin.

Riittää kosmeettisesta puolesta, entä itse peli?
Itse peli on mainion tuntuinen. Avoin maailma toimii, ja on hauskaa (vaikkakin pelottavaa) että koko kaupunki ikääntyy samaa tahtia. Simit ovat yksilöitä enemmän kuin ennen. Grafiikka on joiltakin osin upeaa: vesi näyttää huikaisevalta ja puut huojuvat tuulessa.
Peli tuntuu näin aluksi jopa hiukan haastavalta (ts. kaikkien perheenjäsenten mittarit eivät ole täysillä koko aikaa, vaan romahduksia tapahtuu tarkoittamattani), mikä on hyvä, koska se ei ehkä muutu naurettavan helpoksi yhtä nopeasti kuin Sims 2. Tekemistä ja löydettävää on minusta paljon enemmän kuin TS2-peruspelissä.
Katkera olen siitä, ettei vuodenaikoja otettu peruspeliin. Ne tuntuvat nykyään niin elimelliseltä osalta kakkososaa. On vaikea tottua taas ikuiseen kesään. Lisäosahan siitä tulee, rahastusta, mutta toivottavasti se edes tulee ekojen joukossa.
Kommentti lisäosista. Niitähän pidetään järkyttävänä rahastuksena ja todisteina siitä, että EA on saatanasta. Mutta monet Sims-pelaajat eivät pelaa tai osta muita pelejä. Normaali peliharrastaja laittaa vuodessa runsaasti rahaa moniin eri peleihin. Sims-harrastaja ostaa kahdesti vuodessa laajennuksen. Ei kai se ole niin eri asia? Laajennuksia ilmestyy tosiaan vain kaksi vuodessa. Kuinka moni aktiivipelaaja ostaa pelejä niin harvoin?
Genetiikasta olen kuullut paljon huonoa, ja se pelottaa minua etukäteen. Itse en ole vielä saanut tehtyä yhtään vauvaa muualla kuin Create A Simissä (totta myös tosielämässä! :D). En tajua, miksi geenejä olisi viety monta askelta taaksepäin. Jos se on totta, olen aivan raivona. Mutta kokeilen ja katson, ja odotan Pescadon ja muiden korjausliikkeitä. (Korjaan: Pescado on näköjään jo korjannut ainakin ihonvärien periytymisen ja sekoittumisen. Ja tuhat muuta pientä bugia. On se kumma, että palkkaa saavien ammattilaisten armeija häviää nopeudessa tuhat-nolla tälle miehelle, vakavienkin bugien kohdalla. Pelaan kuitenkin vielä hetken ilman, jotta tiedän kunnolla, mitkä vaihtoehdot haluan valita tuossa korjausohjelmassa.)

Kaupunki näyttää upealta. Tosi upealta.
3. kesäkuuta 2009
X-Men Origins: Wolverine - 07.05.2009
Kopioin facebookista leffa-arvosteluni.
Kirjoitin sinne tänään myös Star Trekistä, voin kopioida senkin myöhemmin. Facebook-kieleni on englanti, joten kielikylpyä lukijoille. :)

Here's the thing:
Even if one were normally attracted to non-macho metrosexual types, so metrosexual that a lot of other girls go "What, someone finds THAT attractive? What about this latin lover right next to it?", but you just go "Nah, I prefer this" (completely hypothetically speaking, cough)... Even if one were generally that way inclined, Wolverine is just SO macho that he appeals directly to the cavewoman deep within the subconscious of every (heterosexual?) female, bypassing normal evaluation processes so that you mostly just go weak at the knees, "You carry me somewhere? Now?", and also start to type in run-on sentences.
I fail to understand how anyone's favourite comic book character can NOT be Wolverine. He has it all. I have now decided that Hugh Jackman should only ever play this guy until the day he retires. (And occassionally sing and dance. I actually think he could make a Wolverine musical work, but I'm probably in the minority on that one.)

I could rave about Jackman all day, but the rest of the film was just OK. Entertaining, cool action, no huge flaws, would have been massively improved by cutting the number of minor characters by 50 to 70%. (And what the hell were the ugly CGI claws?! Those were SO obviously put in afterwards, beyond embarassing.)
Rating: 3,5/5.
Kirjoitin sinne tänään myös Star Trekistä, voin kopioida senkin myöhemmin. Facebook-kieleni on englanti, joten kielikylpyä lukijoille. :)

Here's the thing:
Even if one were normally attracted to non-macho metrosexual types, so metrosexual that a lot of other girls go "What, someone finds THAT attractive? What about this latin lover right next to it?", but you just go "Nah, I prefer this" (completely hypothetically speaking, cough)... Even if one were generally that way inclined, Wolverine is just SO macho that he appeals directly to the cavewoman deep within the subconscious of every (heterosexual?) female, bypassing normal evaluation processes so that you mostly just go weak at the knees, "You carry me somewhere? Now?", and also start to type in run-on sentences.
I fail to understand how anyone's favourite comic book character can NOT be Wolverine. He has it all. I have now decided that Hugh Jackman should only ever play this guy until the day he retires. (And occassionally sing and dance. I actually think he could make a Wolverine musical work, but I'm probably in the minority on that one.)

I could rave about Jackman all day, but the rest of the film was just OK. Entertaining, cool action, no huge flaws, would have been massively improved by cutting the number of minor characters by 50 to 70%. (And what the hell were the ugly CGI claws?! Those were SO obviously put in afterwards, beyond embarassing.)
Rating: 3,5/5.
26. toukokuuta 2009
Tässä tekstissä (tavallaan) paljastuu American Idolin voittaja.
Älä lue, jos et halua tietää.
Semifinaalin perusteella (finaalia siis vielä näkemättä) en yhtään ihmettele kisan loppuratkaisua. Kris Allenin omaperäinen kitaraversio Kanye Westin biisistä Heartless oli selkeästi semifinaalin paras esitys. Minulle tuli kylmiä väreitä koko biisin ajan. Yleensä niin innovatiivinen Adam Lambert ei päässyt lähellekään mieleenpainuvuudessa tai kylmissä väreissä. Ei toivoakaan. Minäkin olisin äänestänyt Krisiä semifinaalin perusteella. (Lisäksi se on niin söötti, niin söötti... ja sen pieni blondivaimokin on söötti. Ei noin herttaisen oloisille ihmisille voi toivoa kuin hyvää.)
Katsellaan nyt sitten vielä finaali ensi viikonloppuna. Odotan innolla, vaikka tuloksen tiedänkin.
Heartless AI:n semifinaalissa:
Heartless Ellen DeGeneres Show'ssa:
Semifinaalin perusteella (finaalia siis vielä näkemättä) en yhtään ihmettele kisan loppuratkaisua. Kris Allenin omaperäinen kitaraversio Kanye Westin biisistä Heartless oli selkeästi semifinaalin paras esitys. Minulle tuli kylmiä väreitä koko biisin ajan. Yleensä niin innovatiivinen Adam Lambert ei päässyt lähellekään mieleenpainuvuudessa tai kylmissä väreissä. Ei toivoakaan. Minäkin olisin äänestänyt Krisiä semifinaalin perusteella. (Lisäksi se on niin söötti, niin söötti... ja sen pieni blondivaimokin on söötti. Ei noin herttaisen oloisille ihmisille voi toivoa kuin hyvää.)
Katsellaan nyt sitten vielä finaali ensi viikonloppuna. Odotan innolla, vaikka tuloksen tiedänkin.
Heartless AI:n semifinaalissa:
Heartless Ellen DeGeneres Show'ssa:
8. toukokuuta 2009
Pakko lisätä...
Kun noita Power Rankingeja pääsin kehumaan...
On ne joskus tyhmiäkin, mutta nyt oli mulle miltei liian fiksu. Tajusin vasta kolmannella sivullavierailukerralla, mitä "Argh! We said we wanted Finlandia BY SIBELIUS before the game!" oikein tarkoitti.
Pelattiin kuin olis oltu kännissä. Juu. Tajuttuani nauroin ääneen, ja viimeinenkin alitajuinen mielipahani haihtui. Nyt on vitsinkeksijä päässyt todella syvälle pelin absurdiin tunnelmaan ja pelaajien ynnä katsojien jälkifiiliksiin. "Argh!" tosiaankin. Huraa.
Ja siis, mukava kohteliaisuushan se on: "Jos Suomelle käy näin, todennäköisin selitys on, että joukkue toikkaroi jäällä vodkatokkurassa."
En mä varmaan enää paljoa kirjoita lätkästä. En, en. (Vaikka omapa on blogini, jättäkää vaikka lukematta, jos rikon sanani.)
On ne joskus tyhmiäkin, mutta nyt oli mulle miltei liian fiksu. Tajusin vasta kolmannella sivullavierailukerralla, mitä "Argh! We said we wanted Finlandia BY SIBELIUS before the game!" oikein tarkoitti.
Pelattiin kuin olis oltu kännissä. Juu. Tajuttuani nauroin ääneen, ja viimeinenkin alitajuinen mielipahani haihtui. Nyt on vitsinkeksijä päässyt todella syvälle pelin absurdiin tunnelmaan ja pelaajien ynnä katsojien jälkifiiliksiin. "Argh!" tosiaankin. Huraa.
Ja siis, mukava kohteliaisuushan se on: "Jos Suomelle käy näin, todennäköisin selitys on, että joukkue toikkaroi jäällä vodkatokkurassa."
En mä varmaan enää paljoa kirjoita lätkästä. En, en. (Vaikka omapa on blogini, jättäkää vaikka lukematta, jos rikon sanani.)
7. toukokuuta 2009
Syväluotaavaa analyysia jääkiekon katsomisesta..?
Eipä tartte jännätä mitalipelejä tänä vuonna. Oli ihan turha ja tarpeeton tappio. Tai no, jos haluaa olla arvaamaton ja erikoinen, on varmaan just hyvä voittaa Kanada ja hävitä USA:lle. Pysyy ainakin yleisön mielenkiinto yllä.
Suomi oli USA:ta järisyttävästi parempi, mutta teki pari todella tyhmää virhettä ja meni sekaisin. Oli tuskaa. En pysty katsomaan noin jänniä pelejä.
Minulla on systeemi Suomen peleissä:
Tykkään kaikkien lätkämatsien katsomisesta eniten, kun tilanne on 0-0 tai muuten tasan. Eka erä on yleensä kivoin. Joukkueilla on paljon energiaa ja kummalla tahansa on vielä mahdollisuudet mihin vain. Positiivinen tunnelma.
Jos Suomi johtaa...
Asiasta yli päästyäni olen oikeastaan iloinen USA:n puolesta. Ne ei yleensä ikinä voita Suomea, joten niillä on nyt taatusti hyvä mieli. Joudumme turhankin usein vastakkain, kun olemme suht' samantasoiset joukkueet, mutta Suomi on kuitenkin niskan päällä.
Sitä paitsi nyt Suomi ei joutunut Venäjän hakattavaksi. Se on niin kamalaa katsottavaa. Vaikka oltais siihen asti pelattu miten hyvin, Venäjän ja Ruotsin edessä menee aina pasmat sekaisin ja tulee vaan paha mieli kaikille. USA:lle on paljon kivempi hävitä.
Tähystelen jo ensi vuoteen, jolloin on tiedossa olympiakiekkoa ja kaikkee. Jee.
Ja saatan mie silti ne mitalipelitkin katsoa. Ainahan on selvää, ketä pitää kannattaa: pienempää ja heikompaa, paitsi milloin Kanada pelaa Ruotsia tai Venäjää vastaan. Siinä se. Heh. (On TOSI tyydyttävää katsoa, kun naapurimaat jyrätään.)
Suomi oli USA:ta järisyttävästi parempi, mutta teki pari todella tyhmää virhettä ja meni sekaisin. Oli tuskaa. En pysty katsomaan noin jänniä pelejä.
Minulla on systeemi Suomen peleissä:
Tykkään kaikkien lätkämatsien katsomisesta eniten, kun tilanne on 0-0 tai muuten tasan. Eka erä on yleensä kivoin. Joukkueilla on paljon energiaa ja kummalla tahansa on vielä mahdollisuudet mihin vain. Positiivinen tunnelma.
Jos Suomi johtaa...
- ...yhdellä maalilla, tykkään myös katsoa. On turvallinen olo, mutta peli on vielä jännää.
- ...enemmän kuin yhdellä maalilla, mielenkiintoni usein herpaantuu, koska peli ei ole enää akuutisti jännittävä. Riippuu vähän pelin intensiteetistä ja hakattavan joukkueen asenteesta. Pidän telkkarin päällä ja äänet päällä, mutta teen samalla jotain muuta.
- ...yhdellä maalilla ja peliaikaa riittää vielä, voin katsoa, mutta yleensä alan tehdä jotain muuta samalla, ettei tattis liikaa jännittää.
- ...useammalla maalilla, pistän telkkarista äänet pois ja teen muuta ja vilkuilen vain välillä ruudusta tilannetta.
- ...niin paljon, että tilanne vaikuttaa toivottomalta, pistän telkkarista äänet pois ja menen toiseen huoneeseen ja käyn viiden minuutin välein katsomassa, olisiko ihme tapahtunut.
Asiasta yli päästyäni olen oikeastaan iloinen USA:n puolesta. Ne ei yleensä ikinä voita Suomea, joten niillä on nyt taatusti hyvä mieli. Joudumme turhankin usein vastakkain, kun olemme suht' samantasoiset joukkueet, mutta Suomi on kuitenkin niskan päällä.
Sitä paitsi nyt Suomi ei joutunut Venäjän hakattavaksi. Se on niin kamalaa katsottavaa. Vaikka oltais siihen asti pelattu miten hyvin, Venäjän ja Ruotsin edessä menee aina pasmat sekaisin ja tulee vaan paha mieli kaikille. USA:lle on paljon kivempi hävitä.
Tähystelen jo ensi vuoteen, jolloin on tiedossa olympiakiekkoa ja kaikkee. Jee.
Ja saatan mie silti ne mitalipelitkin katsoa. Ainahan on selvää, ketä pitää kannattaa: pienempää ja heikompaa, paitsi milloin Kanada pelaa Ruotsia tai Venäjää vastaan. Siinä se. Heh. (On TOSI tyydyttävää katsoa, kun naapurimaat jyrätään.)
24. huhtikuuta 2009
Paras juttu jääkiekon MM-kisoissa...
...on tämä sivu: Power Rankings. Naureskelen tuolle aina yksinäni. Odotan jo innolla, että tekstit alkavat muuttua päivittäin. Mm. kyseinen riemukas lista minut viime vuonna toden teolla innostumaan kisoista. Tämähän ei olekaan ryppyotsaista touhua!
Tämän hetken hauskin on ehdottomasti Sveitsin "Dreaming the impossible dream: a bronze medal". Hehehehee.
(2) Mietin tuossa "jännittävää" Kanada - Valko-Venäjä -peliä seuratessani myös: millaistahan olisi olla peräpään maa lähdössä tuollaista hirviötä vastaan? Suomeakin jännittää pelata Kanadaa vastaan, mutta meillä on sentään kohtalaiset teoreettiset mahdollisuudet voittoon, jos hyvin sattuu. Heikommille joukkueille voitto olisi suoranainen ihme. Psyykkaako joukkue pukuhuoneessa itseään vain mahdollisimman kunniakkaaseen tappioon? "Yritetään tehdä edes yksi maali." "Puolustetaan niin maan perkeleesti, jos vaikka tulisi edes tasapeli." (Jälkimmäinen oli luultavasti Norjan mantra viime vuonna.)
Tämän hetken hauskin on ehdottomasti Sveitsin "Dreaming the impossible dream: a bronze medal". Hehehehee.
(2) Mietin tuossa "jännittävää" Kanada - Valko-Venäjä -peliä seuratessani myös: millaistahan olisi olla peräpään maa lähdössä tuollaista hirviötä vastaan? Suomeakin jännittää pelata Kanadaa vastaan, mutta meillä on sentään kohtalaiset teoreettiset mahdollisuudet voittoon, jos hyvin sattuu. Heikommille joukkueille voitto olisi suoranainen ihme. Psyykkaako joukkue pukuhuoneessa itseään vain mahdollisimman kunniakkaaseen tappioon? "Yritetään tehdä edes yksi maali." "Puolustetaan niin maan perkeleesti, jos vaikka tulisi edes tasapeli." (Jälkimmäinen oli luultavasti Norjan mantra viime vuonna.)
7. maaliskuuta 2009
Toisilla sitä äänialaa riittää!
Musikaaliteksti kopioidaan nyt useampaan blogiin. Saadaanpa näihin sisältöä vaihteeksi.
American Idol juuri äsken:
"WHO has a range like that?!" (Uusi Cara-tuomari tyrmistyneen, epäuskoisen kehuvaan sävyyn.)
Musical theatre performers do, honey. Duh.
98% tavallisista levylaulajista ei pärjää musikaaliteatterissa, sanottiin juuri yhdessä gradukirjassa, jota luen. Monen oopperalaulajankaan ääniala ei riitä. Musikaalisäveltäjät on sadisteja ;)
Ko. poika on musikaalinäyttelijä, jota on koko kisan ajan ajan haukuttu teatreaalisuudesta. Mutta viimeistään nyt tuomarien oli pakko myöntää, että sen laulutaito on täy-sin omassa sarjassaan.
Ah. Ylpeä hetki.
Olen tällä kaudella jäänyt American Idol -koukkuun. Olisin ilman tätäkin. Mutta olisipa tää poika ollut mukana viime kauden Lloyd Webber -jaksossa!

Jätkä muuten kanavoi musikaalikollegaansa Tony Vincentiä niin monella tasolla, että naurattaa.(Tsekatkaa vaikka Tonyn hiukset Wikipedia-linkissä!!) Mutta on onneksi aivan yhtä hyvä.
American Idol juuri äsken:
"WHO has a range like that?!" (Uusi Cara-tuomari tyrmistyneen, epäuskoisen kehuvaan sävyyn.)
Musical theatre performers do, honey. Duh.
98% tavallisista levylaulajista ei pärjää musikaaliteatterissa, sanottiin juuri yhdessä gradukirjassa, jota luen. Monen oopperalaulajankaan ääniala ei riitä. Musikaalisäveltäjät on sadisteja ;)
Ko. poika on musikaalinäyttelijä, jota on koko kisan ajan ajan haukuttu teatreaalisuudesta. Mutta viimeistään nyt tuomarien oli pakko myöntää, että sen laulutaito on täy-sin omassa sarjassaan.
Ah. Ylpeä hetki.
Olen tällä kaudella jäänyt American Idol -koukkuun. Olisin ilman tätäkin. Mutta olisipa tää poika ollut mukana viime kauden Lloyd Webber -jaksossa!
Jätkä muuten kanavoi musikaalikollegaansa Tony Vincentiä niin monella tasolla, että naurattaa.(Tsekatkaa vaikka Tonyn hiukset Wikipedia-linkissä!!) Mutta on onneksi aivan yhtä hyvä.
18. syyskuuta 2008
Musikaalimeemi... eiku mikä tää nyt oli?
Sain Mariannelta synttärilahjaksi seuraavanlaisen musiikkimeemin.
"Tämän syksyn parhaat biisit, jotka saavat olla joko täysin tuoreita tai mahdollisesti vanhempia tapauksia. Postaa siis lista näistä viidestä tämän hetken lempparilaulusta blogiisi ja haasta sitten viisi muuta bloggaajaa samaan!"
Minulta kysytään musiikista. Tehän tiedätte, mihin tämä johtaa. Syyttäkää itseänne.
Edit: Ai niin, pitikö tässä haastaakin joku? En mie viittä. Mutta Duussi ainakin tykkää kirjoittaa musiikista. Ja ehkäpä ystäväni Nowkku?
Minulla on kyllä koneella musiikkia vajaat 1 500 biisiä sekalaisista genreistä (80- ja 90-lukujen purkkapoppi, U2-tyyppinen rock, sekalainen hittipop, Elvis, Beatles, Queen, kevyt sukkahousuhevi, swing, musikaali), mutta kuuntelen niistä mitään tiettyä vain aniharvoin. Kun haluan taustamusiikkia vaikkapa siivotessani, pistän aina koko valikoiman soimaan sekoitustoiminnolla. Sieltä tulee sitten ihan kaikkea sekaisin. En parhaalla tahdollakaan osaa nimetä näiden joukosta mitään syksyn mieluisimpia tai eniten soineita.
Radiota en kuuntele kuin autoillessani, ja koska en omista autoa, näin ei tapahdu edes joka kuukausi. Joten syksyn hiteistä en tiedä mitään. Niistä ei onneksi ollut tässä kysekään.
Pitkän taustoituksen jälkeen itsestäänselvyys. Kun haluan kuuntelemalla kuunnella jotain, se on sitten musikaalivideoita Youtubesta. Ja kun sille tielle harhaudun, aikaa voi mennä liioittelematta tunteja, vaikka tarkoitus oli viattomasti soittaa vain yksi tietty suosikki. Luonnehtisin tätä yhdeksi pahimmista helmasynneistäni.
Eli tämän hetken viisi parasta, olkaa hyvät.
Sheridan Smith:Somewhere That's Green musikaalista Little Shop of Horrors. Olen kuunnellut tätä ihan älyttömästi. Videossa ei näy oikeastaan mitään, mutta äänen kuuleminen riittää. (Vaikka eihän Internetin äänentoisto välitä melkein mitään. Teatterissa jokaisesta pitkästä sävelestä tuli uskomattomat kylmät väreet.) Tiedoksi myös, että Smith itki kappaleen lopussa vuolaasti aitoja kyyneleitä, kuulemma joka esityksessä. Toivoisin, että ne näkyisivät videossa. Luokittelen tämän naisen ylimaallisen hyväksi. (Kunnon lauluosa alkaa johdannon jälkeen 1.27.)
Tähän videoon tykästyin täysin sattumalta. Laulaja on Alli Mauzey, joku Broadwayn Glindoista. Kappale Popular, musikaali siis luonnollisesti Wicked. Minusta tässä tytössä ruumiillistuu musikaalitähtien ylimaallinen lahjakkuus. (Pitch perfect on relevantti termi. Saati sitten nuo komediennen lahjat!)
Lee "Joseph" Mead & Connie "Maria" Fisher: All I Ask of You. Olen ollut pakotettu katsomaan tämän useaan kertaan yksinomaan Leen hypnoottisen esiintymisen vuoksi. Laulamaan hän on vain riittävän hyvä, ei laisinkaan ylimaallisen hyvä (vaikkakin livenä olin hiukan toista mieltä... mahtavat kylmät väreet), mutta tuon paremmin ei voi kappaleeseen eläytyä. Hän uskoo joka sanan. Jos joku sattuisi laulamaan minulle noin ja katsomaan noin, menettäisin tajuntani.
Äänentoistoltaan Internetin paras Les Misérables -toisinto: vuoden 2007 Broadway-tuotannon miehitys esittää TV-ohjelmassa kappaleet Bring Him Home (aika hyvä Valjean tää Alexander Gimanigi) ja finaalin, aka Do You Hear the People Sing (reprise). Finaaliosuudesta tulee lähes yhtä hyvät kylmät väreet kuin teatterissa, jos kääntää nupit kaakkoon. Lievä jenkkiaksentti tuntuu oudolta, mutta onhan heillä toki oikeus laulaa sillä. Tätä ei kyllä voi kuunnella usein, ettei teatterielämys mene pilalle. Mutta syksyn löytö.
Kun rehellisesti mietin tällä hetkellä eniten kuuntelemiani videoita (eli niitä peräänkuulutettuja syksyn hittejä), joudun myöntämään, että olen joutunut Lee-koukkuun. Olen tuijottanut alla olevaa videota to-del-la monta kertaa elääkseni uudelleen West End Liven 2008. Parempi osa on jälkimmäinen biisi Close Every Door (Lloyd Webberin parhaita sävellyksiä, minusta). Olin siis itse paikalla tässä suorituksessa, ja kun loppuräimäys alkoi (n.7.15), kylmät väreet olivat huimat. Varsinkin a cappella -kohdassa.
Tämä suosimani versio särkee kovissa äänssä (puiston äänentoistolaitteet eivät tod. särkeneet), mutta valitsen sen silti ylitse muiden, koska... tässä tapauksessa tarkat lähikuvat ovat selkeästi uskollista äänentoistoa tärkeämpiä. ;)
Ehdin äsken kehua Leen eläytymistä, mutta tämä on pohjanoteeraus. On silminnähden hemmetin vaikea eläytyä kuolemanvakavaan kappaleeseen, kun yleisö kirkuu sellaisissa kohdissa kuin "do what you want with me". Heh. Heh. (Vaikka se jatkuu "hurt me and laugh at me"!) Mutta jätkä iskee myös oma-aloitteisesti silmää yleisölle. Ei se edes yritä alkupuolella. Mut se on silti niin ihana...
Aargh. Olin onnellisen immuuni koko Lee-kuumeelle, ennen kuin näin jätkän livenä. Nyt harkitsen vakavasti, ehtisinkö vielä piipahtaa West Endissä ennen kuin se jättää Josephin roolin 10. tammikuuta. Tämmöistä meillä tällä kertaa.
"Tämän syksyn parhaat biisit, jotka saavat olla joko täysin tuoreita tai mahdollisesti vanhempia tapauksia. Postaa siis lista näistä viidestä tämän hetken lempparilaulusta blogiisi ja haasta sitten viisi muuta bloggaajaa samaan!"
Minulta kysytään musiikista. Tehän tiedätte, mihin tämä johtaa. Syyttäkää itseänne.
Edit: Ai niin, pitikö tässä haastaakin joku? En mie viittä. Mutta Duussi ainakin tykkää kirjoittaa musiikista. Ja ehkäpä ystäväni Nowkku?
Minulla on kyllä koneella musiikkia vajaat 1 500 biisiä sekalaisista genreistä (80- ja 90-lukujen purkkapoppi, U2-tyyppinen rock, sekalainen hittipop, Elvis, Beatles, Queen, kevyt sukkahousuhevi, swing, musikaali), mutta kuuntelen niistä mitään tiettyä vain aniharvoin. Kun haluan taustamusiikkia vaikkapa siivotessani, pistän aina koko valikoiman soimaan sekoitustoiminnolla. Sieltä tulee sitten ihan kaikkea sekaisin. En parhaalla tahdollakaan osaa nimetä näiden joukosta mitään syksyn mieluisimpia tai eniten soineita.
Radiota en kuuntele kuin autoillessani, ja koska en omista autoa, näin ei tapahdu edes joka kuukausi. Joten syksyn hiteistä en tiedä mitään. Niistä ei onneksi ollut tässä kysekään.
Pitkän taustoituksen jälkeen itsestäänselvyys. Kun haluan kuuntelemalla kuunnella jotain, se on sitten musikaalivideoita Youtubesta. Ja kun sille tielle harhaudun, aikaa voi mennä liioittelematta tunteja, vaikka tarkoitus oli viattomasti soittaa vain yksi tietty suosikki. Luonnehtisin tätä yhdeksi pahimmista helmasynneistäni.
Eli tämän hetken viisi parasta, olkaa hyvät.
Sheridan Smith:Somewhere That's Green musikaalista Little Shop of Horrors. Olen kuunnellut tätä ihan älyttömästi. Videossa ei näy oikeastaan mitään, mutta äänen kuuleminen riittää. (Vaikka eihän Internetin äänentoisto välitä melkein mitään. Teatterissa jokaisesta pitkästä sävelestä tuli uskomattomat kylmät väreet.) Tiedoksi myös, että Smith itki kappaleen lopussa vuolaasti aitoja kyyneleitä, kuulemma joka esityksessä. Toivoisin, että ne näkyisivät videossa. Luokittelen tämän naisen ylimaallisen hyväksi. (Kunnon lauluosa alkaa johdannon jälkeen 1.27.)
Tähän videoon tykästyin täysin sattumalta. Laulaja on Alli Mauzey, joku Broadwayn Glindoista. Kappale Popular, musikaali siis luonnollisesti Wicked. Minusta tässä tytössä ruumiillistuu musikaalitähtien ylimaallinen lahjakkuus. (Pitch perfect on relevantti termi. Saati sitten nuo komediennen lahjat!)
Lee "Joseph" Mead & Connie "Maria" Fisher: All I Ask of You. Olen ollut pakotettu katsomaan tämän useaan kertaan yksinomaan Leen hypnoottisen esiintymisen vuoksi. Laulamaan hän on vain riittävän hyvä, ei laisinkaan ylimaallisen hyvä (vaikkakin livenä olin hiukan toista mieltä... mahtavat kylmät väreet), mutta tuon paremmin ei voi kappaleeseen eläytyä. Hän uskoo joka sanan. Jos joku sattuisi laulamaan minulle noin ja katsomaan noin, menettäisin tajuntani.
Äänentoistoltaan Internetin paras Les Misérables -toisinto: vuoden 2007 Broadway-tuotannon miehitys esittää TV-ohjelmassa kappaleet Bring Him Home (aika hyvä Valjean tää Alexander Gimanigi) ja finaalin, aka Do You Hear the People Sing (reprise). Finaaliosuudesta tulee lähes yhtä hyvät kylmät väreet kuin teatterissa, jos kääntää nupit kaakkoon. Lievä jenkkiaksentti tuntuu oudolta, mutta onhan heillä toki oikeus laulaa sillä. Tätä ei kyllä voi kuunnella usein, ettei teatterielämys mene pilalle. Mutta syksyn löytö.
Kun rehellisesti mietin tällä hetkellä eniten kuuntelemiani videoita (eli niitä peräänkuulutettuja syksyn hittejä), joudun myöntämään, että olen joutunut Lee-koukkuun. Olen tuijottanut alla olevaa videota to-del-la monta kertaa elääkseni uudelleen West End Liven 2008. Parempi osa on jälkimmäinen biisi Close Every Door (Lloyd Webberin parhaita sävellyksiä, minusta). Olin siis itse paikalla tässä suorituksessa, ja kun loppuräimäys alkoi (n.7.15), kylmät väreet olivat huimat. Varsinkin a cappella -kohdassa.
Tämä suosimani versio särkee kovissa äänssä (puiston äänentoistolaitteet eivät tod. särkeneet), mutta valitsen sen silti ylitse muiden, koska... tässä tapauksessa tarkat lähikuvat ovat selkeästi uskollista äänentoistoa tärkeämpiä. ;)
Ehdin äsken kehua Leen eläytymistä, mutta tämä on pohjanoteeraus. On silminnähden hemmetin vaikea eläytyä kuolemanvakavaan kappaleeseen, kun yleisö kirkuu sellaisissa kohdissa kuin "do what you want with me". Heh. Heh. (Vaikka se jatkuu "hurt me and laugh at me"!) Mutta jätkä iskee myös oma-aloitteisesti silmää yleisölle. Ei se edes yritä alkupuolella. Mut se on silti niin ihana...
Aargh. Olin onnellisen immuuni koko Lee-kuumeelle, ennen kuin näin jätkän livenä. Nyt harkitsen vakavasti, ehtisinkö vielä piipahtaa West Endissä ennen kuin se jättää Josephin roolin 10. tammikuuta. Tämmöistä meillä tällä kertaa.
Aihepiirit:
Fanitukset ja intoilut,
Meemit,
Musikaalit,
Teatteri
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




.jpg)




