Elossa ollaan! Ostin vaatekaapin!

Minulla on ollut (a) ongelmia bloggerin kanssa, kuten monella muullakin ja (b) aika karmea kiire. En kuitenkaan ole kuollut.

Ensin sivuhuomautus: olympiakuumeeni lopahti totaalisesti eiliseen karmeaan pettymykseen. Ei minua haittaa, ettei aina voiteta. Kukaan ei voita aina. Tärkeintä olisi taistella niin, että voi olla ylpeä. Tuo peli oli niin järkyttävän nolostuttava, etten kehtaa edes ajatella sitä. Aargh.

Pronssipeli olisi vielä edessä, muttei oikein jaksa kiinnostaa. Huoh.

Sitten viikon ilouutiseen: Olen saanut uuden vaatekaapin. Suostuin ostamaan Jysk-myymälän näytekappaleen tällaisesta yksilöstä:

Se on luonnossa paljon kauniimpi. Tuossa ei oikein näy varjot tai syvyys tai todellisuudessa paljon kermaisempi valkoinen. Eikä se, että nuo nupit on sitten metallia, ei mitään mustaa muovia. Luonnossa kaappi on kauniin vanhanaikainen romantillinen olematta kuitenkaan kesämökkimäisen rapistunut = minulle täydellinen. Kyseessä on selvä klooni siitä yhdestä IKEAn sarjasta, onkohan sen nimi Hemnes? Minulla on eteisessä ko. sarjan pieni lipasto, ja vaikka vierekkäin katsoo, voisi oikeasti luulla että uusi vaatekaappini on kotoisin samasta sarjasta ja samalta tehtaalta. Heh. (Voihan se samalta tehtaalta ollakin. Suunnittelija lienee kuitenkin eri, tai IKEA haastaisi oikeuteen?)

Mutta SIIS, hienointa tässä löydössä oli, että kaapin oikea hinta oli yli 400€, mikä sekin tuntui edulliselta, mutta sitten sain näytekappaleen omalle paikalleen kuljetettuna ja valmiiksi koottuna yhteensä reilulla kahdella sadalla. Mikä löytö! Eikä yksilö tunnu sen huterammalta kuin Askossa käpälöimäni roimasti kalliimmat.

Kaunis kaappini oli naurettavan halpa, koska keskimmäiseen oveen oli joku toope liimannut hintalapun niin pitävällä liimalla, että maali lähti mukana kun hinta irrotettiin. Ovessa on siis kaksi n. 1 x 15 cm:n maalitonta raitaa. Siihen päälle voi kuitenkin liimata kauniin kuvan, tai vaikka peilin, ja sillä hyvä.

Vielä hintaakin tärkeämpi etu minulle oli oikeastaan se, että näytekappale on valmiiksi koottu. Kuka noita jaksaa koota ruuvi ja palikka kerrallaan? Muuten olisin voinutkin maksaa 400€ virheettömästä yksilöstä, mutta ku monta tuntia menee, mulla on kallis tuntipalkka, hirveetä tuhlausta. (Okei, kyllä pieniä, siistejä huonekaluja voi olla kivakin koota. Mutta jumalattoman kokoisen ja painoisen mööpelin saa kyllä kantaa kotiini joku muu. Nyt olen myös varma, että tilaan muuttomiehet, kun tästä joskus muutan. Tuota en itse kanna!)

Tämä nyt näköjään oli viimeisten kymmenen päivän keskeinen sisältö. Jännä elämä mulla.

Kun arki tuntuu oudolta.

Suomessa ollaan. Matkalaukkukin tuli perässä eilen. Kaikki hyvin, olen ehjä ja tyytyväinen.

Arjesta pääsee ihmeen kauas vain puolessatoista viikossa - vasta nyt palattuani tajuan, miten kaukana olen käynyt. Kaikki Suomessa tuntui palattuani hetkellisesti jopa vieraalta.

Olen toisaalta huomannut herkistyneeni näkemään vierautta sinä aikana, kun asuin ulkomailla. Sitä ennen ei parin viikon matka tuntunut missään. Ei tullut mieleenkään, että kotimaansa voisi nähdä ulkopuolisin silmin. Mutta monen kuukauden poissaolon jälkeen maa näyttäytyi väistämättä vieraana, ja sittemmin tuo vieraus palaa hetkeksi hyvinkin helposti, kun poistun maasta. Ilmiötä on vaikea kuvailla, mutta näen asiat kuin ensi kertaa: Onpa täällä avaraa. Ovatpa kadut leveitä ja autioita. Kylläpä kaikki on harmaata. Alan myös helposti keskellä supisuomalaista katua päivitellä mielessäni, että miten sattuikin, takanani puhutaan SUOMEA. (Vrt. suomen kuuleminen sattumalta ulkomailla. Silloin tulee helposti mentyä juttelemaankin.)

Olen myös saanut ihmeen paljon energiaa arkeen. Hommat eivät tunnu samalta ikuiselta puurtamiselta. Energiaa on siitäkin huolimatta, että minulla on edelleen univelkaa ja aikaeroväsymystä enkä edes ehtinyt lepäillä matkalla. Hieno juttu. Matkailu kannattaa.

On lisäksi hirmuinen kuume muuttaa ulkomaille. Onneksi Lontoon matka on jo kesäkuussa ja Italia heinäkuussa. (Kirjoitinko täällä kuukauden kielikurssista, jolle lähdemme Marjukka-siskon kanssa? No, heinäkuu siis vierähtää Perugiassa. Olen ollut kurssilla samassa kaupungissa ennenkin ja tiedän, että siellä on kivaa.) Matkoista on ensiapua... mutta kyllä New York nyt alkoi houkuttaa siinä määrin, että minun tekee mieli muuttaa sinne 90 päiväksi, jotka maassa saa oleskella ilman viisumia. Kenties vuoden 2009 aikana, jos tosiaan saan gradun pois alta vuonna 2008. Saa nähdä.

Loput synttäritunnelmat.

Hedelmättömästä synttärikutsusta oli yksi iloinen seuraus: postilaatikostani löytyi eilen ihkaoikea synttärikortti Sadulta ja Jannelta. Enpä ollut vuosiin saanut postin kautta konkreettista, fyysistä synttärikorttia. Se teki minut kovin iloiseksi. (Olisin tietysti voinut saada sen ilman kutsuakin. En tiiä.)

Muutenkin ennätysmoni ihminen muisti merkkipäiväni. Viestejä tuli sekä Suomesta että ulkomailta. Synttärin kunniksi laulettiin muutama tunti SingStaria, ei sen kummempaa. Se oli kyllä mukavaa. Ainoa fyysinen lahjani oli muumimuki Inkeriltä ja Jarnolta. Se sopii hienosti yhden entuudestaan omistamani muumimukin pariksi.

Ja mitä 25. ikävuotenani tapahtui? Kaiken kaikkiaan se oli hyvä vuosi. Suurin positiivinen asia oli taloudellisen tilanteeni mullistuminen. Olen äkkiä vakavarainen ja taloudellisista huolista vapaa. Asuntolainaa ei ole enää ikuisuudelta tuntuviksi 25 vuodeksi, vaan 12 vuodeksi. Valmistuttuani nostan kuukausieriä varmaan vielä lisää. Katselin korkolaskuria ja mietin, että ihan hyvin voin päästä velattomaksi ennen kuin täytän 30. (Tosin tämä kai tarkoittaisi, että asuisin niin kauan asunnossani... vaikka on niitä ajatuksia ulkomaista. No, tämän voisi ihan hyvin esim. vuokrata vuodeksi, jos oikeasti keksin hyvän lähtökohteen.)

Huonoin asia vuodessa oli ehdottomasti ystävän menettäminen. Kun se keväällä tapahtui, oli jakso, jolloin itkin joka päivä. Alussa itkin monta päivää käytännöllisesti katsoen aamusta iltaan. Uskon, että se tuntui ihan samalta kuin jätetyksi tuleminen. (Jonka en ollut tajunnut tuntuvan noin pahalta. Kuin maailmalta vietäisiin pohja.) Nyt olen turtunut ajatukseen, enää ei itketä. Mutta kyllähän menneisyyden ajatteleminen sattuu. No, kaikki elämässä ei voi olla ihanaa.

Tuosta tuli mieleen, että tänään heräsin oudon lamaantuneena ja surullisena. Ehkä olin nähnyt pahaa unta, jota en muistanut. Tai ehkä se oli sitä vanhenemisahdistusta. Huono tunnelma meni kuitenkin ohi muutamassa tunnissa. Piristyin viimeistään, kun kävin lounaalla entuudestaan vieraan, ikäiseni sukulaistytön kanssa (hänen äitinsä on serkkuni, hänen ja minun sukulaisuussuhteella ei kai ole nimeä). Meillä oli jännästi aika paljon yhteistä. Esimerkiksi SingStar-harrastus. Kai se sukulaisuus jossain näkyy. Juteltiin monta tuntia. Tulee varmasti tehtyä asioita yhdessä, kun hänkin asuu täällä Tampereella.

Näin untakin Harry Potterista.

Viime päivinä olen lähinnä lukenut sitä. (Ei sisällä spoilereita.)

Koko ajan kirja ei ole pitänyt minua otteessaan, mutta nyt reilun sadan sivun päässä maalista sitä on todella vaikea laskea kädestään. Viime yönä sängyssä luin sitä kolme lukua ja lopetin väkisin. Piti lukea yksi ja käydä nukkumaan. Ja sitten tuntuu, että näin koko yön unta siitä.

En muista, mitä unessa (unissa?) tapahtui. Se ei tainnut kehitellä mitään vaihtoehtoista loppua. Kaikki oli äärimmäisen sekavaa vouhkaamista, koska en tiennyt loppua vaikka muka seurasin sitä. En muista mitään yksityiskohtia, vaikka unikokonaisuus jäi elävästi mieleeni.

Katsoin muuten asuntojen hintoja netissä.

Ei tuplasti isommalla lainalla vielä saisi Tampereen keskustasta sellaista asuntoa kuin haluaisin. Ne lähtevät 150 000 eurosta, se on kolminkertainen summa. Hieman pitää siis vielä säästellä. En tahdo tämän jälkeen hankkia toista kompromissiasuntoa, koska tämä on ihan tarpeeksi kiva. Haluan unelma-asunnon. Lähinnä ongelma on se, että haluan ehdottomasti kolmion: olohuone, makuuhuone ja työhuone. Haluan huoneen, johon työt voi sulkea oven taakse, kun niitä ei tee. Tällä hetkellä ei ole erillistä työhuonetta, ja se on joskus hermostuttavaa. Työkonekin on sama kuin pelikone jne. Haluaisin erilliset työ- ja vapaa-ajan koneet.

Mutta katsellaan nyt tässä vuosi, pari. Kunhan ensin valmistun. Sitten vasta kannattaa alkaa ajatella muita elämänmuutoksia.