Onko tämä hyvä merkki?

Alitajuntani yrittää palata arkeen. 

Eilen juuri ennen nukahtamista onnistuin jossain mielenhäiriössä uskottelemaan itselleni, että olen taas Atlantin tuolla puolen ja aikatauluni ovat aivan pielessä: enhän minä voi torstaina tarkistuskatsella kääntämääni leffaa, kun sen pitää aikaeron vuoksi olla jo palautettu. Nukahdin suruissani siitä, että huomenna (eli tänään) on tiedossa ympäripyöreä työpäivä.

Aamulla, monta tuntia myöhemmin, heräsin hämmentyneen ahdistuneena. Onneksi pystyin palauttamaan mieleeni ahdistavan ajatusketjun ja toteamaan, että kotona sitä vaihteeksi ollaankin. Torstaina ON aikaa tarkastaa käännös.

Yritänkö kenties alitajuisesti huijausmotivoida itseäni ahkeraksi?! Ei välttämättä hulluin idea ikinä.

Elossa ollaan! Ostin vaatekaapin!

Minulla on ollut (a) ongelmia bloggerin kanssa, kuten monella muullakin ja (b) aika karmea kiire. En kuitenkaan ole kuollut.

Ensin sivuhuomautus: olympiakuumeeni lopahti totaalisesti eiliseen karmeaan pettymykseen. Ei minua haittaa, ettei aina voiteta. Kukaan ei voita aina. Tärkeintä olisi taistella niin, että voi olla ylpeä. Tuo peli oli niin järkyttävän nolostuttava, etten kehtaa edes ajatella sitä. Aargh.

Pronssipeli olisi vielä edessä, muttei oikein jaksa kiinnostaa. Huoh.

Sitten viikon ilouutiseen: Olen saanut uuden vaatekaapin. Suostuin ostamaan Jysk-myymälän näytekappaleen tällaisesta yksilöstä:

Se on luonnossa paljon kauniimpi. Tuossa ei oikein näy varjot tai syvyys tai todellisuudessa paljon kermaisempi valkoinen. Eikä se, että nuo nupit on sitten metallia, ei mitään mustaa muovia. Luonnossa kaappi on kauniin vanhanaikainen romantillinen olematta kuitenkaan kesämökkimäisen rapistunut = minulle täydellinen. Kyseessä on selvä klooni siitä yhdestä IKEAn sarjasta, onkohan sen nimi Hemnes? Minulla on eteisessä ko. sarjan pieni lipasto, ja vaikka vierekkäin katsoo, voisi oikeasti luulla että uusi vaatekaappini on kotoisin samasta sarjasta ja samalta tehtaalta. Heh. (Voihan se samalta tehtaalta ollakin. Suunnittelija lienee kuitenkin eri, tai IKEA haastaisi oikeuteen?)

Mutta SIIS, hienointa tässä löydössä oli, että kaapin oikea hinta oli yli 400€, mikä sekin tuntui edulliselta, mutta sitten sain näytekappaleen omalle paikalleen kuljetettuna ja valmiiksi koottuna yhteensä reilulla kahdella sadalla. Mikä löytö! Eikä yksilö tunnu sen huterammalta kuin Askossa käpälöimäni roimasti kalliimmat.

Kaunis kaappini oli naurettavan halpa, koska keskimmäiseen oveen oli joku toope liimannut hintalapun niin pitävällä liimalla, että maali lähti mukana kun hinta irrotettiin. Ovessa on siis kaksi n. 1 x 15 cm:n maalitonta raitaa. Siihen päälle voi kuitenkin liimata kauniin kuvan, tai vaikka peilin, ja sillä hyvä.

Vielä hintaakin tärkeämpi etu minulle oli oikeastaan se, että näytekappale on valmiiksi koottu. Kuka noita jaksaa koota ruuvi ja palikka kerrallaan? Muuten olisin voinutkin maksaa 400€ virheettömästä yksilöstä, mutta ku monta tuntia menee, mulla on kallis tuntipalkka, hirveetä tuhlausta. (Okei, kyllä pieniä, siistejä huonekaluja voi olla kivakin koota. Mutta jumalattoman kokoisen ja painoisen mööpelin saa kyllä kantaa kotiini joku muu. Nyt olen myös varma, että tilaan muuttomiehet, kun tästä joskus muutan. Tuota en itse kanna!)

Tämä nyt näköjään oli viimeisten kymmenen päivän keskeinen sisältö. Jännä elämä mulla.

Ihanaa, Leijonat! Vähemmän ihanaa, Anne!

Eli kiirettä ja jääkiekkoa.

Hirveä kiire on vaivannut. Itsepä otin aika paljon töitä tälle viikolle, siis sen verran, että olisi pitänyt tehdä hitusen enemmän aktiivisia työtunteja kuin normaalit kuusi, ja sitten vielä laiskottelin parina päivänä viime viikolla ja tein kolmea tuntia kuuden sijasta. Huono resepti, huono resepti. Parina viime yönä on kompensaatioksi tullut nukuttua vain kuusi tuntia, vaikka pääsääntöisesti yritän välttää univelkaa kun se on niin kauhean epäterveellistä. (Nukun luonnostani 8,5 tuntia, eli mulle kuudesta tunnista todella kertyy univelkaa.) No, kyllä se taas tästä, pahin on nyt ohi.

Tämän viikon isoin asia on jääkiekko. Odotan tämän illan Suomen matsia (YLE klo 22) melko täpinöissäni. Eilen jo katsoin lämmittelyksi hiukan USA-Sveitsi-peliä, ja kyllä se jännää olikin. Sveitsi pisti yllättävän hyvin kampoihin. Toivottavasti Valko-Venäjä ei ota liikaa mallia, siis niin paljoa, että illan urakasta tulisi meille liian hankala eikä vain sopivan jännää.

Jääkiekko on varmaan se asia, missä olen kaikkein isänmaallisin. Hassua. Yleensä, esim. Euroviisuissa, en juuri perusta Suomen menestyksestä.

Toivotaan, että ihanan Teemu Selänteen kaulassa olisi urakan lopuksi vielä viimekertaistakin kirkkaampi mitali. (Kuva taitaa kylläkin olla MM-kisojen pronssista.)

Breaking News: Freelancer löysi työmoraalin!

Olen viime aikoina kamppaillut harvinaisen pahan työahdistuksen kanssa. Se johtuu minulla aina paradoksaalisesti siitä, että töitä on liian vähän.

Tilanne: töitä on vähän --> pitäisi tehdä ne vähät ahkerasti pois nyt kun muitakaan ei ole, jotta voi nykyisten töiden dedisten alla tehdä jo muita töitä, jotta koko kuukauden tulotaso ei vääristy.
Todellisuus: onnistun tekemään ehkä tunnin päivässä kun aikaa on muka niin runsaasti; syyttelen itseäni joka ilta siitä, etten tehnyt enempää ja vannon huomenna parantavani tapani.
Lopputulos: ärtymys + ahdistus tavoitteiden ja todellisuuden epätasapainosta, sekä huoli tulotason vääristymisestä.

Tämmöistä oli koko syyskuun alku. Tosi ärsyttävä tilanne, joka pitemmän päälle vie jo yöunetkin, koska juuri iltaisin alkaa syytellä itseään siitä että tänäänkin lankesi samaan ansaan.

Lopulta otin itseäni niskasta kiinni. Laskin itselleni aina yhtä avuliaan Excelin avulla taulukon, jossa lähtökohtana on kuukauden tavoitepalkka jaettuna viikkoa kohti. Kasasin taulukkoon töitä niin kauan, että viikon tavoitepalkka tuli täyteen. Ihan sama, vaikka töiden todellinen palautus olisi vasta kuun lopussa tai ensi kuussa tai ensi vuonna. Jotain pitää tehdä tällä viikolla tavoitepalkan täyteen saamiseksi, ja saatavilla olevat työt tehdään tällä viikolla. Sittenhän loppukuu vapautuu tulevia töitä varten, ja ehdin tehdä nekin hyvissä ajoin! Viikon työnteko lopetetaan luvan kanssa joko kun lista on tyhjä tai (ainakin väliaikaisesti) kun töissä ei voi edetä, koska materiaaleja puuttuu vielä.

Olen toteuttanut tätä onnellisena nyt toista viikkoa. Kylläpä onkin mieli keventynyt. Tänä maanantai-iltapäivänä laiskottelen luvan kanssa, koska luvatut raportit ovat myöhässä. Olen tehnyt työni siihen pisteeseen, etten oikeasti VOI tehdä enempää! Tuntuu uskomattoman hyvältä eikä ihme kyllä yhtään huolestuttavalta. Työt kun ovat niin hyvässä mallissa, ettei viivästys aiheuta kiirettä tai töiden päälle kaatumista.

Työnantajatkin tykkäävät, kun työt eivät palaudu viittä minuuttia ennen dedistä vaan viikkoja etukäteen. Kaiken hyvän lisäksi taulukko kertoo, milloin oikeasti ON tehnyt tarpeeksi ja voi hyvällä omallatunnolla lopettaa. Kun pitää kaikesta kirjaa, onkin usein tehnyt enemmän kuin näppituntumalla olisi uskonut.

Suosittelen ahkeruutta ja hyvää työmoraalia kaikille. Se on oiva lääke laiskuuden aiheuttamia huonon omantunnon sydämentykytyksiä vastaan. Tiedän tämän vanhastaan, mutta miten se voikin olla niin vaikea käytännössä muistaa?

Tänään tuntuu tosiaan siltä, että loma on loppu.

Eilen otin pehmeän laskun ja tein vain muutaman tunnin töitä, mutta tänään olen päivän mittaan tehnyt melko normaalit 5,5 tuntia. En ole ehtinyt kirjoitella keskeneräisiä blogitekstejä eteenpäin. Josko huomenna taas ehtisin, illemmalla, kun saan tarpeeksi töitä tehtyä. Tänään tein tunnit hyvin hajanaisesti pitkin päivää, kun en meinannut saada potkittua itseäni hommiin. Huomenna toivottavasti parempi tuuri.

Toisaalta: mukavaahan se on, että työt voi aloittaa mökillä. Kuistilla olen naputellut kannettavaa helteestä nauttien. Mmh. Eläinpoliiseja Animal Planetille, taas vaihteeksi - ko. sarjoja on noin tuhat. Mutta koskettavaahan se.

Ikävää, että huomenna kuulemma loppuu kuumuus. On ollut oikein täydellistä. 27-28C. Mun puolestani tällaista voisi olla kesäkuun alusta elokuun loppuun, välillä toki sadepäiviä, ettei luonto vallan tukahtuisi.

Suu auki katselin Lontoon lämpötiloja. Reippaasti yli 30. Voisihan olla siistiäkin, että Lontoo tuntuisi Roomalta. Ehkä kuitenkin parempi, että olin siellä hiukan viileämpään aikaan.

Tänään...

• ...sain mekon ostettua. Tuli tosiaan semmoinen mink, muttei turkismateriaalia vaan mitä lie raskaasti laskeutuvaa, kreikkalaisvaikutteinen olkaimeton. Ekassa sovituksessa eilen oli liian avonainen, mutta aiemmin tänään löysin Aleksi 13:sta 50% alennuksella minijakun (onko vaatekappaleen nimi bolero?), joka sopi tuon kanssa kuin nakutettu. Ja näin asuni onkin suht' valmis.
• ...ihmettelen, loppuuko Sunset Boulevard sittenkin 30.5. Kaikkialla tuntuu nyt lukevan niin. Jossain vaiheessa se ilmoitti jatkavansa läpi kesän, ihan varmasti! Mutta ehkä jatko on peruttu..? Kohtalo on mua vastaan, ja mun olisi pitänyt tehdä toukokuun alussa ekstramatka West Endiin. Varmaan olisin tehnytkin ilman näitä häätohinoita. Olis ollut James McAvoy näytelmässä Three Days of Rain, Spring Awakening ennen loppumistaan ja nyt ehkä vielä Sunset Boulevardkin. Mutta ei ollut mahdollisuutta ehtiä, oli - ja on - tärkeitä, kivoja menoja. Kaikkea ei voi saada, ei edes tässä yhdessä pienessä asiassa, vaikka kovasti yrittääkin. 21.5. Uutinen löytyi. Totta se on, harmin paikka.
• ...joudun vielä palaamaan hommiin, koska työt pitää tehdä huomisen aikana pois.

Blogi on tekstipainotteinen. Tää ei nyt ehtis tai jaksais etsiä (tai ottaa) kuvia :)

Urgh, oli kyllä semmoinen viikko...

...että oksat pois. Blogin kirjoittamisesta oli ihan turha haaveilla, hyvä kun ehti tehdä työt ja käydä jumpassa edes kerran ja pyörittää arkea mitä pakollisimman minimin mukaan (ei MITÄÄN ylimääräistä, pyykkivuoret odottavat pesijäänsä, tiskit tiskaajaansa ja lattia ja sohva raivaajaansa, jotta täällä voi ylipäätään liikkua ja olla).

Olen tehnyt pari ylitäyttä työviikkoa hiljaisemman toukokuun vastapainoksi. On ollut ihan mukavia töitä, leffajuttuja sun muita, aika paljon vaan.

Ja hemmetin euroviisut, jotka tietysti oli yhtenä vuoden kohokohdista pakollisen pakko katsoa, vaikkei aikaa olisi ollut. Niistä sen verran, että aika hyvät pääsi jatkoon varsinkin ekasta karsinnasta, erät jännän epätasaiset, esim. kaikki rock kasaantunut ekaan semifinaaliin ja itseironiset perus-peruseuroviisut jälkimmäiseen. Varmasti söivät toistensa ääniä. Suomen oli helppo päästä jatkoon, koska ihan hyvin vedettiin (vaikkakin aiemin hienot stemmat jostain syystä epäpuhtaita, yleisön meteli?) eikä KUKAAN kilpaillut kanssamme samoista äänistä. Finaalissa on hieman sama tilanne. Siinä mielessä Suomi voi pärjätä jollain lailla. Odotan huomista joka tapauksessa innolla, ja kuten usein korostan, sama se mulle, vaikkei Suomi olisi finaalissakaan. Katson näitä kisoja nautiskellakseni esityksistä. Jos haluan tuulettaa Suomen menestystä, katson ennemmin lätkää ;) (Jota mulla on ollut ikävä kisojen loputtua, mutta ajatukset ensi vuoteen.)

Lopetin työviikon nukkumalla päikkärit klo 15-19. Että sen verran väsytti. Päässä soi unen läpi vuorotellen eri euroviisut: "Baby, I can save your world / I'm your anti-crisis girl" / "I'm in love with a fairytale" / Viron sikahieno omankielinen biisi sanattomana muminana... kaikkee.

Yritän koota itseäni, tekstiä varmaan syntyy viikonlopun aikana. On päällä tuttu tyhmä tilanne: olisi liikaa sanottavaa, liian uuvuttavaa ryhtyä purkamaan sekavia ajatuksia, joten ei sano paljon mitään. (Eh? Onko tämä "ei paljon mitään"? ...siltä kai tuntuu, koska olis paljon sanottavaa.)

Viron edustaja on mielettömän kaunis, näyttää mangatytöltä. Tää on hiipinyt yllätyssuosikikseni. Muttei mulla ainakaan vielä ole yhtä suosikkia. Kattellaan sit finaalissa.

Tänään...

(1) Olen lähinnä innoissani musikaaliuutisesta, josta enemmän tässä. Siksi tämä teksti jää lyhyeksi.

(2) Sain pyörääni pumpattua ilmaa. Jee. Vähän se edelleen suhisii ulospäin, mutta pumppasin vastaan, ja pumpun mittarin mukaan renkaiden paine koheni merkittävästi. Oli kyllä rankempaa kuin paraskaan olka- ja hauistreeni. Huh. Mutta pyörällä oli nyt oikein hyvä ajella jumppaan.

(3) Alan olla hiukan huolissani. Todella löysä viikko työaikataulussa on johtanut siihen, että ma + ti kokonaistuntimäärä on toistaiseksi 1,25 h. Kyllä mun piti tehdä etukäteen ensi viikon töitä, piti piti... Huomenna ainakin teen pari tuntia hammaslääkärin ja lounastreffien välissä. Ja torstaina voisi paiskia kunnon päivän ja perjantaina toisen. Joo. Kyllä se tästä.

Ei ole tänä keväänä ollut toista näin kevyttä viikkoa. Yksi minulle sallittakoon. Olen tällä hetkellä melkein 1 500€ plussalla tavoiteansiooni nähden, eli ei heti tartte huolestua, vaikka kuukausitasot olisivat parisataa tavoitetta pienemmät.

Pää savuaa...

Urgh, nyt on ollut pari niin kiireistä päivää, ettei ole pystynyt kirjoittamaan.

Voin joskus myöhemmin selittää, mistä kiireistä oli kysymys... nyt ei oikein kykene. Ei mitään kovin jännää kuitenkaan.

Olen onneksi viikonlopunkin Tampereella, joten ehkä se tästä.

Pyöräily on jo muuttunut kevyemmäksi. Lisäksi ostin urheiluvälineliikkeestä kunnon pumpun, jolla ehkä jopa saan renkaisiin ilmaa. Käsipumppua kun voi käytellä vaikka koko päivän, eikä MITÄÄN tapahdu. Tulee ikävä isää, joka vanhoina hyvinä aikoina pumppasi pyörän keväisin. (Silloin kun vielä vihasin pyöräilyä. Heh.)

Pari minuuttia niitä näitä

Olen ollut viikonlopun Tampereella. Eini-siskon piti tulla kylään, mutta se ei sitten tullutkaan, kun oli niin järjettömän kiireinen (ja lisäksi kuulemma kuumekin noussut viikonloppuna, vaikka tätä ei asiasta päätettäessä osattu ennustaa). Olen vielä ensi viikonlopunkin Tampereella. Silloin tulee Inkeri kylään.

Koskahan viimeksi olen pysynyt samassa kaupungissa näin monta viikkoa putkeen? Suorastaan outo fiilis.

Ei siitä oikeasti niin kauhean kauaa ole. Ehkä jopa jonakin kesänä Tampereella. Ainakin Glasgow'ssa. Siellä matkustelu oli paljon harvinaisempaa, kun en tuntenut ihmisiä joka helvetin skotlantilaisessa kaupungissa, vaan pysyivät siististi keskittyneinä yhteen ja samaan metropoliin. Kävin sitten vaan kolmisen kertaa vuodessa Suomessa, ehkä muutaman kerran vuodessa jossain toisessa brittikaupungissa, enkä juuri muuta. Oli se kyllä rauhallisempaa. Ja eläväisempää arkena. Miksi, voi miksi, tuttuni ovat hajallaan ympäri tätä maata? Yhyy.

Siistimpää, joskaan ei siistiä

Äiti ja isä ovat kylässä. Tulivat eilen, piti viipyä sunnuntaihin, mutta lähtevätkin jo tänään, koska äiti on kaatunut suksilla ja katkaissut kätensä eikä tunne oloaan kovin mukavaksi.

Minulla oli vierailussa paras tekosyy aikoihin siivota asuntoni. Sainkin aikaan suhteellisen paljon, mutta tavoitteet olivat kyllä korkeammalla. Täällä on ollut aivan järkyttävän sotkuista marras-joulukuusta asti.

Vaikken saanutkaan ihan kaikkea vielä kuntoon, astmariskini pienentyi merkittävästi, kun imuroin ensi kertaa moneen kuukauteen. Sohvallakin mahtuu taas istumaan enemmän kuin yksi henkilö eikä asunnon päästä päähän käveleminen ole temppurata, jossa pitää astua varovasti erilaisten esteiden yli. Ajattelin pitää kiinni näistä perusvaatimuksista jatkossakin. Lattia saisi olla käveltävässä kunnossa, voisin imuroida edes pari kertaa kuukaudessa ja sohvakin on mukavampi istuimena kuin tavaravarastona.

Jotenkin nurinkurista on silti, että tuntikausien siivoamisella sain asuntoni siihen pisteeseen, josta erinäiset siistit ystäväni aloittaisivat siivoamisen.

Päivän sana: kokoelma yllättäviä oikeinkirjoituksia

Tämä ei ole oikea englanninkielinen päivän sana.

Hämmästyinpä vain tajutessani, että cayennenpippuri kirjoitetaan "cayennenpippuri". Olen koko ikäni luullut, että "cayennepippuri".

Tämä lienee samantapainen juttu kuin sananvalinta. Onko liian rohkea veikkaus, että 90% suomalaisista kirjoittaa ko. sanan väärin ja jopa korjaisi n:n pois, jos joutuisi tarkastamaan toisen ihmisen tekstiä? No, fakta on, että omistusmuotoinen kirjoitusasu on se ainoa oikea. Opin tämän yliopiston aineopintojen lopulla ja tyrmistyin yhdessä muun ryhmän kanssa.

Tuli mieleeni vielä käänteinen esimerkki. Jonkin aikaa sitten etsin suomennosta esineelle potato masher. Ainakin MOT-sanakirjan mukaan kyseinen esine on perunasurvin, vaikka kaiken logiikan mukaan haluaisin kirjoittaa "perunansurvin". Sehän on survin perunoita varten eikä perunasta tehty survin, niin kuin kommenttilaatikossakin todettiin!

Ihmeellistä on suomen kieli. Aina siitä oppii jotain uutta.

(Olen palannut blogitekstien pariin kirjoittelemalla sivublogeihin niitä näitä, mutta tänne en vielä ole saanut aikaiseksi minkäänlaista selostusta puuttuvasta kuukaudesta.

Pari-kolme viikkoa olen jo ollut Tampereella ja tehnyt töitä normaaliin tapaan. Sain vuorokausirytminikin vihdoin kohdalleen puolitoista viikkoa sitten tuskallisen aikaeroväsymyskauden jälkeen.

Itse asiassa olen ollut asian suhteen kiltimpi ja ahkerampi kuin miesmuistiin: mennyt nukkumaan ennen puoltayötä ja herännyt ennen kahdeksaa. Tänään heräsin aivan itsestäni jo ennen seitsemää! Tämä hyvä - aikaisin heräämällä kerta kaikkiaan saa päivässä enemmän aikaan. Työtuntejakin kertyy kummasti.)

Sekalaista joulun alla

Tämä loppuvuosi on bloginpidon kannalta ollut keskimäärin katastrofi. Ollut "vähän" kiire.

Kenties teen itselleni epätyypillisesti uudenvuodenlupauksen parantaa bloggauskuntoa ensi vuonna.

En tosin vielä tammikuun alussa. Silloin olen ensin USA:ssa, sitten tanssin Mirjamin häitä - ja sitten palaan töiden pariin sellaisella rytinällä, että eka arkiviikko menee luultavasti töiden ja nukkumisen merkeissä. Mutta kuukauden puolestavälistä lähtien minulta toivon mukaan sopii odottaa aktiivisempaa kirjoitustahtia. Töitä ei ainakaan vielä ole kasaantunut sinne järkyttäviä määriä. Eikä muutakaan jatkuvaa ravaamista. Vielä. (Kyllä ne menot vielä kasaantuu. Mutta perinteisesti syksy on ollut pahempi kuin kevät, joten siinä toivossa elämme.)

Huomenna lähden isoäitini synttäreiden kautta perheen mökille juhlimaan joulua. Olen tyypillisen puolivalmis... matkalaukku odottaa lattialla avonaisena mutta lähes tyhjänä, että ahtaisin sinne kaiken tarvitsemani Amerikan varustusta myöten. Vielä pitäisi ehtiä kaupungillekin käymään. Ja jos ei siivota, niin ainakin tiskata (kukaan ei varmaan halua palata kolme viikkoa vanhojen tiskien keskelle). Urgh. Aamulla aikaisin on lähtö.

Odotettavissa on kaikenlaista mukavaa joulun lisäksi. Tapanin humpat, jotka tänä vuonna ovat saavuttaneet ennätysvirallisen statuksen ja löytyvät jo kyseisen kapakan nettisivuiltakin! Kohta kukaan ei edes usko, että festivaali oli ihan meidän kaveriporukan epävirallinen keksintö.

Ja tietenkin matka. Kuolaan Broadwayn ohjelmistoa ja... kaikkee. Tykkäsin New Yorkista viime kerralla niin. Ja Boston vanhoine yliopistoineen on kiva nähdä.

Ja matkan jälkeen on parhaaksi ystäväkseni perinteisesti tituleeratun ihmisen häät, joissa saan vieläpä vastata meikistä. (Sen saman, jonka kanssa on ollut kaikenlaista viime vuosina. Nyt ei ole kriisejä.) Kaikkea kivaa!

Mökillä on nykyään netti, joten enköhän vielä jotain kirjoita ennen jenkkilään lähtöä. Mutta lomailen, joten stressiä en ota. Olen vahvasti loman tarpeessa.

Kiireestä tyveneen?

Tämän kuukauden alkuviikot olivat melkoista humppaa. Ei ehtinyt oikein mitään muuta kuin töitä ja viikonloppumenoja. Onneksi edes kerran viikossa salille, mutta kertaan se on tainnut jäädä kahdella viime viikolla. (Vakituisimmat TV-sarjat olen silti katsonut. Olen sanonut tämän ennenkin; eihän ihminen VOI luopua kaikesta rentoutumisajasta, vaikka olisikin tekemättömiä töitä ja koti sotkuinen. Hulluksihan sitä tulisi.)

Hullu työrumba on kuitenkin johtanut siihen, että saan toivoakseni elellä tämän ja ensi viikon (eli kuun loppuun saakka) melko rauhassa. Joitakin töitä on, muttei edes puolikkaiden työpäivien tarpeiksi. Enkä aio ottaa lisää kuin oikeasti houkuttelevissa tapauksissa, koska kuukauden yhteissaldo on jo nyt tavoitetasosta plussan puolella.

Aah. Ihanaa. Veikkaanpa tosin, etten hirveästi ehdi vielä rentoutua, koska pari viikkoa menee helposti taka-alalle jääneiden vähemmän akuuttien kiireiden kiinni ottamiseen.

(Ja sanokaa minun sanoneen, juuri tähän saumaan minulle pamahtaa pari elokuvaa, joita en voi vastustaa. Siinä menee se "vapaa". No, toivotaan, ettei.)

Angstia se on työangstikin

Tällä viikolla on hemmetin kiire. 100% töiden vuoksi. Mitäs otin?

Periaatteeni on, että yöunista ei sentään tingitä. (Salilla käymisestäkään ei mielellään, mutta tämä periaate toteutuu huomattavasti harvemmin eikä rikkominen aiheuta yhtä ahdistavia tuntemuksia. Blogeista tingitään heti, kuten täälläkin taas huomaa.)

Tällä viikolla olen joutunut rikkomaan periaatetta. Nyt särkee päätä. Toisaalta olen 1130 euroa rikkaampi.

Päivän sanojakin olis ollut, mutta en tarkastettuani ole ehtinyt pistää niitä tänne, vaikka siihen meneekin kenties se kaksi minuuttia.

Palvelu palautunee normaaliksi nyt, kun näytämme olevan tämän helvetillisen viisipäiväisen valoisammassa päässä. Huomiseksi on vielä työ, mutta se ei vaadi aikaisin heräämistä, vaan on mainiosti tehtävissä vaikkapa klo 9 - 13 (deadline) välisenä aikana. Sitten en varmana tee yhtään töitä koko viikonloppuna, tuntikiintiö aivan tasan riittävän täynnä.

Gradua sen sijaan pitäis vissiin kirjoittaa... huoh.

Selvennystä

Kirjoitin lentokentällä väsyneenä tajunnanvirtaa. Ohitin blogitaukojutun pelkällä toteamuksella.

Eipä siinä paljoa selitettävää olekaan. Asunnossa oli laajakaista, mutta suurimman osan koneellaoloajastani tein töitä. Välillä piti päästää Marjukka nettiin, koulua oli 24 h viikossa, ja aina toisinaan oli kiva jopa lähteä ULOS tekemään jotain, kun kerta MATKOILLA oltiin.

Tuloksena oli sitten tauko. Vasta noin kuun puolivälissä päätin tehdä siitä virallisen. Ensin ajattelin, että kirjoitan, kun ehdin, enkä ikinä ehtinyt. Toivottavasti minua ei kaipailtu liikaa.

Minulla on pari vastaamatonta kommenttia sähköpostilaatikossa. Siis tuommoisia kysymyskommentteja. Palailen niihin lähipäivinä.

Toistaiseksi olen nukkunut paljon, pessyt pyykkiä ja... häpeän tunnustaa, mutta pelaillut Simsiä (vol. 2). Sitä tuli kuukauden poissaolon aikana niin ikävä. On kyllä vähän huono mieli asiasta, koska tässä kuussa olis parempaakin tekemistä - kuten gradun ekan kirjoituskierroksen saattaminen jonkinlaiseen palautettavaan kuntoon syyskuun alkuun mennessä. Sellaista pientä. Mutta olen kai leikkinyt pehmeää laskua.

Huomenna alkaa sellaiset tekosyyt loppua, kun paluusta on jo kaksi päivää. Aion tehdä töitä ja mennä jumppaan. Maanantaina toivottavasti gradun kimppuun. Miksei huomennakin, jos ehdin, mutta tuskin ehdin.

Taas matkapäivistä. Lisäksi polkupyörätragedia.

Vielä lisää matkapäiväkirjaa.

Tämän viikon ainoa uutiskynnyksen ylittävä asia taitaa olla, että vastahuolletun pyöräni käsijarru napsahti poikki. Nyt ärsyttää. Pitääkö sekin nyt sitten korjauttaa? Mitä semmoinen yleensä maksaa, onko isokin remontti? Kannattaisiko suoraan ostaa uusi pyörä?

Jotain pitää tehdä, koska ilman käsijarrua ajaminen tuntuu aika turvattomalta. Äkkijarrutuksia on todella paljon vaikeampi tehdä, ja olen siitä ahdistavan tietoinen.



Ai niin, mukavampi asia: olen tänään menossa kesän ekaa kertaa terassille. Vasta? Kai. Kivaa. :)

P.S. Öö, muistin valehdelleeni. Olin viikonloppuna Turussa jokilaivalla. Mutta se ei ole ihan tavallinen terassi, joten kenties väite on puolitosi.

Lyhyt väliaikaraportti

Hemmetti, kun on taas niin kiire, ettei ehdi kirjoittaa. Eini on ollut luonani viime yöt, osittain yhdessä irlantilaisen ex-kämppiksensä kanssa (jonka Ryanair-lento saapui Tampereelle). Lisäksi olen tehnyt töitä ja... kaikki aika on kadonnut johonkin.

Tänään tulee Euroviisujen eka esikarsinta. YLE2 klo 22.

Onkohan maailmassa paljonkin ihmisiä, jotka ovat aivan yhtä innostuneita tänään alkavista Euroviisuista kuin olivat äsken päättyneistä lätkäkisoista? Itsellänikin on kieltämättä hieman asennoitumisvaikeuksia camp-henkiseen musiikkihuumaan heti jännittävien kiekkopelien jälkeen. Mutta eiköhän se tästä.

Menen ke-la Kotkaan ja la-su Turkuun. Kirjoitustahti ei siis varmaankaan parane tämän viikon puolella.

Potilaskertomus jatkuu.

Myös matkapäiväkirjaa.

Entistä parempi on olo. Periaatteessa. Ärsyttävästi kuitenkin yskittää, nenä vuotaa ja kuumekin meinaa välillä vähäsen nousta. Ei oo kiva olla kipeänä, kun kesä on alkanut. Viimeisestä kunnon sairaudesta taitaa toisaalta olla reilusti yli vuosi, joten oli taas aikakin.

Tänään olen tehnyt enemmänkin töitä. Huomenna aion uskaltautua ulos vähintään sen verran, että menen kauppaan. Toivottavasti olisi niin reipas päivä, että saisin myös siivottua sohvan ympärillä kertyneet sotkut ja tiskattua tiskit. Töitäkin pitäisi tehdä. Tulee vilkas päivä, jos vain olen kunnossa!

Maanantaina ajattelin hemmotella itseäni menemällä päiväleffaan lukuvuoden toiseksi viimeisen luennon jälkeen. Olen sen ansainnut - enkö - kärvisteltyäni sairasvuoteella yli vapunkin.

Puh, mikä viikko.

Olipa aikamoista.

Viime viikon lopulta tähän päivään on ollut hirveä kiire koko ajan. Liian kiire. Sitä on pahentanut se, että kun tehtävävuori alkaa tuntua liian toivottomalta, minä en käy sen kimppuun kahta tarmokkaammin vaan totean, että yhtä hyvin tässä matkan varrella voi laiskotella, kun palkitsevaan loppulaiskotteluun on noin mahdottoman pitkä matka. Ja sitten mikään ei valmistu ikinä. Eikä oikein pahassa vaiheessa meinaa edes unta saada, kun on syyllinen olo.


Pitää löytää kiireen tasapaino. Saa olla kiire, muttei niin kiire, että tuntee tarpovansa loputtomassa suossa tai polkevansa oravanpyörässä, josta ei kumminkaan pääse pois. Pitää olla tilaisuus päästä pois. "Jos teen tämän työn nopeasti, minulle jää tunti aikaa tehdä, mitä tahdon." Ei: "Jos teen tämän työn nopeasti, ehdin aloittaa seuraavaa niin, että se jopa ehtii huomenna ajoissa valmiiksi." Satavarmasti en silloin kuitenkaan ehdi aloittaa sitä seuraavaa, koska teen ensimmäistä tunnin verran tehottomammin silkasta synkkyydestä.

Tänään sain viikon työt tehtyä. Nyt tilanne on taas ok. Kiireet eivät enää ole akuutteja, vaan listoja hommista, joille voi kaikille antaa oman ajan ja ostaa tehokkuudella ihan oikeaa vapaa-aikaa. Olen taas zen. Kunpa kotikin olisi. Täällä on niin sotkuista, että pitää joka askeleella väistellä tavarakasoja ja tiskata itselleen astia kerrallaan tiskialtaassa odottavasta vuoresta.

Se olis niinku viikonlopun projekti.

Mutta en tykkää siivoamisesta, koska sillä ei ole selviä rajoja. Sitä voi periaatteessa tehdä ikuisesti - ainahan paikkoja voi puunata lisää ja järjestellä tavaroita. Tykkään hommista, jotka voi tehdä urakalla ja sitten ne on tehty.