Ihanaa, Leijonat! Vähemmän ihanaa, Anne!

Eli kiirettä ja jääkiekkoa.

Hirveä kiire on vaivannut. Itsepä otin aika paljon töitä tälle viikolle, siis sen verran, että olisi pitänyt tehdä hitusen enemmän aktiivisia työtunteja kuin normaalit kuusi, ja sitten vielä laiskottelin parina päivänä viime viikolla ja tein kolmea tuntia kuuden sijasta. Huono resepti, huono resepti. Parina viime yönä on kompensaatioksi tullut nukuttua vain kuusi tuntia, vaikka pääsääntöisesti yritän välttää univelkaa kun se on niin kauhean epäterveellistä. (Nukun luonnostani 8,5 tuntia, eli mulle kuudesta tunnista todella kertyy univelkaa.) No, kyllä se taas tästä, pahin on nyt ohi.

Tämän viikon isoin asia on jääkiekko. Odotan tämän illan Suomen matsia (YLE klo 22) melko täpinöissäni. Eilen jo katsoin lämmittelyksi hiukan USA-Sveitsi-peliä, ja kyllä se jännää olikin. Sveitsi pisti yllättävän hyvin kampoihin. Toivottavasti Valko-Venäjä ei ota liikaa mallia, siis niin paljoa, että illan urakasta tulisi meille liian hankala eikä vain sopivan jännää.

Jääkiekko on varmaan se asia, missä olen kaikkein isänmaallisin. Hassua. Yleensä, esim. Euroviisuissa, en juuri perusta Suomen menestyksestä.

Toivotaan, että ihanan Teemu Selänteen kaulassa olisi urakan lopuksi vielä viimekertaistakin kirkkaampi mitali. (Kuva taitaa kylläkin olla MM-kisojen pronssista.)

Millainen on hyvä euroviisuehdokas?

Olen huomannut arvioivani euroviisukisailijoita tämmöisillä kriteereillä.

(1) Esiintyjän tulee olla aiheuttamatta minulle myötähäpeää. Toisin sanoen hänen tulee näyttää siltä, että haluaa olla lavalla, ja että juttu tulee sisältäpäin eikä ole pelkkiä ulkoa opeteltuja liikkeitä. (Tästä voi toki luoda taitavan illuusion.) Vaikka biisi olisi huono, luontevasta esityksestä voi nauttia. Siksi tämä on tärkein kriteeri.

(2) Esiintyjän pitää osata laulaa livenä. Euroviisuissa pitää laulaa itse miljoonien ihmisten edessä, ja on maailman nolointa, kun biisi ja lavashow ovat periaatteessa kohdallaan, mutta ihminen ei kerta kaikkiaan pysy sävelessä.

(3) Biisikin saisi olla tarttuva ja mieleenpainuva. Kyllä, tämä tosiaan tulee vasta kolmantena.

(4) Ikimuistoinen / erikoinen / hauska / värikäs / koskettava/ seksikäs / jollain lailla edukseen erottuva lavashow.

Näiden kriteerien perusteella olisin lähettänyt tämän vuoden Suomen karsinnoista ensimmäisenä matkaan Maria Lundin. Esitys oli ehyt, luonteva kokonaisuus; Maria säteilee lavalla esimerkillisen luontevasti ja laulaa livenä puhtaasti ja vaivattomasti; lavashow oli yhteinäinen, värikäs ja mieleenpainuva. Maria olisi vieläpä herättänyt lisähuomiota kauneudellaan, eikä lehdistön huomiosta ole koskaan haittaa. Ja oli se biisikin ihan kiva.

Seuraavaksi olisin ehkä lähettänyt ne hemmetin Eläkeläiset. Laulu ei ollut kovin puhdasta, mutta myötähäpeää ei tarvinnut tuntea, koska koko homma oli niin päivänselvästi vitsi. Ei tuolla mitään olisi voitettu, mutta huumorin ystäviltä (esim. Saksasta) olisi tullut irtopisteitä, kaikilla olisi ollut hauskaa ja olisin voinut keskittyä muihin esityksiin murehtimatta Suomen kohtaloa (koska biisimme ei olisi edes ansainnut voittoa).

Kolmas valintani pääsikin sitten matkaan. Kuunkuiskaajilla oli suhteellisen luonteva meininki lavalla, varsinkin sillä haitarittomalla naisella ämpärikaupalla sisältä tulevaa säteilyä. Biisi on ärsyttävällä tavalla tarttuva. Voi tuolla jotain pisteitäkin ehkä saada, jos kansanmusiikki sattuu olemaan muotia tänä vuonna. Venäjä voi tykätä, on venäläisen kansanmusiikin sävyjä. En ollut surullinen valinnasta - paljon huonomminkin voisi olla.

Karsinnoissa ei mielestäni ollut yhtään niin hyvää kappaletta, että olisin halunnut lähettää sen matkaan muista tekijöistä huolimatta. (Sellaisiakin ON olemassa, ne ovatkin sitten poikkeus yo. neljän kohdan listaan.) Itse kuuntelisin radiosta ehkä mieluiten sen Linin metallirockia, mutta hän lauloi livenä niin epäpuhtaasti, että olin repiä korvat päästäni. Toisessa ääripäässä balladi Sun puolella (ks. alla) piti kuunnella digiboksilta kahteen kertaan. Oli niin kauniit stemmat. Kiitos että olet olemassa, Hanna-Riikka Siitonen. En kuitenkaan olisi lähettänyt biisiä kisaan, koska se ei olisi erottunut sieltä tarpeeksi. (Ehkä, jos solistillakin olisi ollut poikkeuksellisen nätti ääni...)



Sitten vain esikatseluja odottelemaan. Ihan hyvät esikarsinnat meillä oli. Alkuerien taso parani loppua kohti.

Urgh, oli kyllä semmoinen viikko...

...että oksat pois. Blogin kirjoittamisesta oli ihan turha haaveilla, hyvä kun ehti tehdä työt ja käydä jumpassa edes kerran ja pyörittää arkea mitä pakollisimman minimin mukaan (ei MITÄÄN ylimääräistä, pyykkivuoret odottavat pesijäänsä, tiskit tiskaajaansa ja lattia ja sohva raivaajaansa, jotta täällä voi ylipäätään liikkua ja olla).

Olen tehnyt pari ylitäyttä työviikkoa hiljaisemman toukokuun vastapainoksi. On ollut ihan mukavia töitä, leffajuttuja sun muita, aika paljon vaan.

Ja hemmetin euroviisut, jotka tietysti oli yhtenä vuoden kohokohdista pakollisen pakko katsoa, vaikkei aikaa olisi ollut. Niistä sen verran, että aika hyvät pääsi jatkoon varsinkin ekasta karsinnasta, erät jännän epätasaiset, esim. kaikki rock kasaantunut ekaan semifinaaliin ja itseironiset perus-peruseuroviisut jälkimmäiseen. Varmasti söivät toistensa ääniä. Suomen oli helppo päästä jatkoon, koska ihan hyvin vedettiin (vaikkakin aiemin hienot stemmat jostain syystä epäpuhtaita, yleisön meteli?) eikä KUKAAN kilpaillut kanssamme samoista äänistä. Finaalissa on hieman sama tilanne. Siinä mielessä Suomi voi pärjätä jollain lailla. Odotan huomista joka tapauksessa innolla, ja kuten usein korostan, sama se mulle, vaikkei Suomi olisi finaalissakaan. Katson näitä kisoja nautiskellakseni esityksistä. Jos haluan tuulettaa Suomen menestystä, katson ennemmin lätkää ;) (Jota mulla on ollut ikävä kisojen loputtua, mutta ajatukset ensi vuoteen.)

Lopetin työviikon nukkumalla päikkärit klo 15-19. Että sen verran väsytti. Päässä soi unen läpi vuorotellen eri euroviisut: "Baby, I can save your world / I'm your anti-crisis girl" / "I'm in love with a fairytale" / Viron sikahieno omankielinen biisi sanattomana muminana... kaikkee.

Yritän koota itseäni, tekstiä varmaan syntyy viikonlopun aikana. On päällä tuttu tyhmä tilanne: olisi liikaa sanottavaa, liian uuvuttavaa ryhtyä purkamaan sekavia ajatuksia, joten ei sano paljon mitään. (Eh? Onko tämä "ei paljon mitään"? ...siltä kai tuntuu, koska olis paljon sanottavaa.)

Viron edustaja on mielettömän kaunis, näyttää mangatytöltä. Tää on hiipinyt yllätyssuosikikseni. Muttei mulla ainakaan vielä ole yhtä suosikkia. Kattellaan sit finaalissa.

Euroviisut meni.

Tässäpä mietteitä vuoden 2008 Eurovision Song Contestin tiimoilta.

Olin kummankin semifinaalin jälkeen iloinen ja yllättynyt siitä, miten paljon hyviä biisejä pääsi jatkoon. Ainahan mukaan mahtuu muutama pohjanoteeraus, ja muutama helmi jää täysin käsittämättömästi finaalin ulkopuolelle... mutta keskimäärin tulos vaikutti minusta reilulta ja parhaat pääsivät jatkoon. Suremaan jäin lähinnä sympaattista Sveitsiä (Era stupendo) ja voimallista San Marinoa (Complice). Varsinkin jälkimmäinen oli kappale, jota voisin mielelläni kuunnella arkielämässä. Suosikkejani koko kisassa. (Vaikka laulajalla tuntuikin lavalla olevan hiuksenhienoja vireongelmia?)

Liekö kappaleita yhdistävä italian kieli puhdasta sattumaa vai alitajuinen vaikuttava tekijä - tiedä häntä. :D (Se, että ymmärtää sanat muutenkin kuin tekstityksistä, toki vaikuttaa mielikuvaan kappaleesta. Sveitsin biisissä on oikeasti aika ihanat, naivistiset lyriikat, joihin laulaja vielä eläytyi joka solullaan. Aseistariisuvaa.)

Finaalissa ykkössuosikkini oli Turkki, jolla oli vaan oikeesti hyvä biisi (Mor ve Ötesi). Jos se tosiaan vei Teräsbetonin pisteet, kyse ei ollut minkäänlaisesta epäreiluudesta tai varkaudesta. Paljon parempi biisi, paljon parempi sijoitus.

Äänestimme lisäksi Einin kanssa yhteistuumin Azerbaidzanin poikia (Day after Day). Itse biisi ei ole maailmanhistorian tarttuvin, eikä lavashow välttämättä ollut tajunnanräjäyttävä pelkästään hyvällä tavalla, mutta se enkeliksi pukeutunut blondi on aivan käsittämättömän loistava laulaja! Mikä ääniala. Ei tuollaista ole.

Voittokamppailussa kannatin ihan mitä tahansa maata Kreikan yli. Kaupallisella, seksillä myyvällä roskalla ei sama maa saa voittaa kahta kertaa samalla vuosikymmenellä. Venäjän voitto oli siinä mielessä ihan ok, että maa on päässyt monena vuonna kärkeen, muttei ollut vielä voittanut. Tämä oli siis palkkio monen vuoden uurastuksesta. Onnea heille. Biisi oli toki kaupallista, laskelmoitua kamaa, mutta Venäjä sentään panostaa lavashow'ssa myös aitoon kekseliäisyyteen ja näyttävyyteen, ei vain ketkumiseen ja seksiin. (Jos taas jonkun ketkuttajan olisi pitänyt voittaa, Ukrainan Shady Lady oli selkeästi sympaattisin. Ihastuttavan normaalipainoinen, kurvikas pimu ja paljon parempi biisikin kuin Kreikalla. Ukraina onneksi söikin ainakin Ruotsin pelottavan anorektikon pisteet.)

Muissa uutisissa: Olen palannut Tampereelle. Kiersin Helsingin kaupunginteatterin ja Kotkan kautta Turkuun, josta eilen kotiin. Matka meni kaikin puolin hyvin.

Lyhyt väliaikaraportti

Hemmetti, kun on taas niin kiire, ettei ehdi kirjoittaa. Eini on ollut luonani viime yöt, osittain yhdessä irlantilaisen ex-kämppiksensä kanssa (jonka Ryanair-lento saapui Tampereelle). Lisäksi olen tehnyt töitä ja... kaikki aika on kadonnut johonkin.

Tänään tulee Euroviisujen eka esikarsinta. YLE2 klo 22.

Onkohan maailmassa paljonkin ihmisiä, jotka ovat aivan yhtä innostuneita tänään alkavista Euroviisuista kuin olivat äsken päättyneistä lätkäkisoista? Itsellänikin on kieltämättä hieman asennoitumisvaikeuksia camp-henkiseen musiikkihuumaan heti jännittävien kiekkopelien jälkeen. Mutta eiköhän se tästä.

Menen ke-la Kotkaan ja la-su Turkuun. Kirjoitustahti ei siis varmaankaan parane tämän viikon puolella.

Tokasta esikatseluerästä löytyi minulle Euroviisusuosikki!

Liettuan Nomads in the Night on kaikkea sitä, mitä Kari Tapion Valaise yö olisi villeimmissä haaveissani voinut olla. Kappale on kaunis ja melodinen - suomeksi sanottuna erittäin musikaalimainen - ja esittäjä on vahva laulaja, joka myös käyttää ääntään täysillä. Kari voisi ottaa tästä oppia.

Edes käsittämättömän tökeröt ja kieliopillisesti onnettomat sanoitukset ("turns me into THE heartless"... wtf?) eivät onnistu pilaamaan kokonaisuutta. Euroviisusanoitukset saavat minulta muutenkin ilmaisen vankilastapääsykortin - tarttuvuus ja musiikki ovat kerrankin kaikki kaikessa. Ker-ran-kin. Jos vielä sanatkin iskevät, kuten viime vuonna Ranskalla, se on uskomaton yhteensattuma ja ekstrabonus.

Täällä voi katsoa biisejä. Tässä on muuten taas epävireisyysilmiö: telkkarissa kuulosti esimerkillisen hienolta, nettiversioksi puristetussa videossa menis muka jotenkin nuotin vierestä.

Saa nähdä, onko tämä ainoa ja paras suosikki, mutta löytyipä ainakin yksi.

Urgh.

Toistan: urgh. Äskeinen taisi olla blogihistoriani pisin tauko. Viimeiset kaksi viikkoa olivat kerrassaan hurjia, ja vähän kaikesta piti karsia.

Nyt pahin on selkeästi ohi, ja elämä palautunee normaaliksi tältäkin osin.

Kerron vaikka lämpimikseni, että Teräsbetoni oli Euroviisuvalintana paitsi hyvin ennalta-arvattava, myös ihan hyvä. Tykkään siitä, että edustajalla on selkeä linja ja homma kasassa. Mikään ei ole nolompaa kuin puolivillainen, lavalla epävarmana haahuileva artisti. Toinen tärkeä juttu on livelaulutaito. Olipa biisi miten loistava tahansa, no-lot-taa, jos virettä ei löydy tai ääni ei kanna. Viime vuoden Hanna Pakarinen oli molemmilla osa-alueilla erittäin hyvä, eikä Teräsbetoni oikeastaan jää jälkeen. En tiedä, miten bändin laulaja esittäisi muuta musiikkia, mutta sankariheviä oman eriskummallisen äänialansa alueelta hän laulaa komeasti.

Vaihtoehtojen puitteissa Teräsbetoni oli mielestäni paras valinta. Ikävä kyllä yhtään oikeasti hyvää vaihtoehtoa ei ollut: hevimiesten biisi ei ole voittaja-ainesta. Sen sijaan olen todennut tykkääväni ihan oikeesti Kari Tapion kappaleesta (monen mielestä kai tylsä, mutta minusta nätti, eikä mitenkään yllättävästi: biisi sisältää korvissani selkeitä musikaalisävyjä, vaikka onkin musikaalibiisejä huomattavasti kertsivetoisempi). Mutta koska Karin ääni ei riitä ottamaan hienosta kappaleesta kaikkea irti, Teräsbetoni OLI parempi valinta.

Haavemaailmassani Mikael Konttinen esittää Kari Tapion biisin ja edustaa Suomea Euroviisuissa. Ei silläkään varmaan voittoa tulisi, mutta saisinpahan nauttia aivan järjettömistä kylmistä väreistä.

Et semmoista spekulointia.

Esimerkki epärealismista.

Katselen tässä Euroviisujen Suomen esikarsinnan uusintaa. Ninja Sarasalo on aika mystinen tyyppi.

Olen huomannut ennenkin, että Ninja ajattelee osaavansa englantia loistavan hyvin. Trendikästä neljättä kotimaista on nimittäin ihan pakko väkisin ympätä joka toiseen lauseeseen. Olisihan tuon voinut kuvitella osaavankin ulkomaan mallivuosien jälkeen. Vaan yllätys! Tyttö ääntää kuin keskivertolukiolainen, eivätkä artikkelit ja prepositiotkaan putoile paikoilleen kovin luontevasti.

Missä ei sinänsä olisi mitään halveksuttavaa. Ei kaikkien tarvitse ääntää natiivitasoisesti, jos kielellä tulee toimeen oman elämän vaatimalla tavalla. Mutta tuo korvia särkevä, tahallinen finglishin käyttö ja selittämätön ylimielisyys tekevät Ninjan kuuntelusta itkettävän ihanaa.

Lisäksi tyttö tietenkin luulee osaavansa laulaa ihan pikkuisen paremmin kuin osaa. Mutta minun korvassani tuo englannin ääntämys on jotain paljon kamalampaa.

Parhaat muuten pääsivät tästä karsinnasta jatkoon. Ninjalla nyt ei ole mitään asiaa jatkoon laulutaidon puutteen vuoksi. (Itse biisi tosin on ihan hauska.) Jippu on mielestäni väärässä kisassa. Kristianilla sen sijaan oli ihan nätti balladi ja äänessä kauniin karhea väri. Ja Mikael Konttisen panin merkille jo Linnan juhlissa: tuo mies osaa laulaa. (Kuvittelin heti musikaalilavoille... vaikkapa loistava Eljoras Les Misiin.) Olisipa kappale vain tarttuvampi.

Kumpikaan näistä jatkobiiseistä ei kylläkään riitä voittoon. Eikä yksikään karsinnassa toistaiseksi kuulluista. Ehkä tuo Kristian saisi ääneni neljästä finalistista. Mutta tasaista on. Täysosumaa ei näy. Kari Tapion biisi on aika hyvä, mutta Kari ei ole ihan tarpeeksi vahva laulaja. Jos Mikael Konttinen vetäisi Kari Tapion biisin... Joo, se olisi paras toistaiseksi.

On muuten kivempi katsoa nämä vasta uusintana. Ei tartte liikaa jännittää tai turhautua.

Nopeasti jotain. Ja Euroviisut.

Se jatkuu, se kiire. Mutta kirjoitan vähän. Suoraan kiireestä lähdin äitienpäivän viettoon torstaina. Oltiin mökillä pari yötä ja tänään äitien kunniaksi tädin luona mummon ja perheen kanssa. Tänään palasin Tampereelle. Ensi viikko näyttää edelleen hulinalta, mutta nyt pitäisi ihan oikeesti palauttaa vihoviimeiset jutut ja päästä oravanpyörästä.

Euroviisut. On ollut hämmentävää blogeista lukea, miten täysin vastakkaisia mielipiteitä ihmisillä on viisuista, toteutuksesta ja ihan kaikesta niin minuun kuin toisiinsakin verrattuna. Minusta oli näin:

-Serbian voittobiisi oli kaunis ja täti lauloi ja eläytyi niin sairaan hyvin, että voitto oli ansaittu - vaikkakin todella yllättävä. Toisin sanoen esitys ei erottunut omaan korvaani niin, että olisi tullut mieleenkään äänestää sitä, mutta voiton varmistuttua olin hyvin iloinen siitä, että balladilla ja vähäeleisellä ammattitaidolla ilman massiivisia show-elkeitä voi voittaa.

-Jaana ja Mikko oli ihan jees, vähän vaisuja ehkä. Krisse oli saanut kaikki hauskat hetket. Mutta tykkään Krissestä kuin hullu puurosta ja minusta se oli ihan loistava. Lisäksi: vaikka se Mikko viekin multa jalat alta ja on ihana, en vieläkään tajua, mitä sellaista se tuolla teki, ettei Heikki olisi siihen pystynyt. Nih.

-Parasta Suomen toteutuksessa oli sairaan hieno lava, erityisesti taustan upeat valoefektit.

-Kappaleista suosikkini oli Ranskan ihanan itseironinen ja mielettömän kekseliäästi sanoitettu biisi. Kahden kielen sanojen keskenään riimittely on kuolematon idea!!! (Esim. je suis perdu-here without you, les oiseaux-I miss you so...) Kokonaisuus vetosi kielentajuuni niin täysin. Lisäksi oli ihana nähdä Ranska kerrankin (hyväntahtoisesti) pilkkaamassa itseään. Puhumattakaan setien sairaan hyvästä asenteesta, energisestä lavashowsta ja tyylikkään vaaleanpunaisista vaatteista.

Sydämeni särkyi, kun biisistä ei tykätty oikein missään. Itse äänestin sitä. Mutta ehkä tuo kieliaspekti aukesi turhan suppealle yleisölle. Pitäis pystyä seuraamaan sekä nopeasti laulettua englantia että ranskaa, jotta kokonaisuudelle voi nauraa. Meidän koko seurue (minä, Eini, Marjukka ja M:n poikaystävä Risto) tosin rakasti esitystä, vaikka vain minä ja Marjukka osataan ranskaa. No, ehkä yleinen mania tarttui kaikkiin.


-Hanna Pakarinen veti niin, ettei tarvinnut hävetä. Se osaa ihan oikeesti laulaa, äänen väri on kauniin käheä - ja mikä kenties upeinta, se eläytyy aivan täysillä siihen, mitä laulaa. Olin ylpeä - mutta arvasin jo etukäteen, ettei kappaleella erotuta massasta. Sijoitus ei silti harmita yhtään, koska ei todella tarvinnut hävetä.

-Yleisesti kisassa oli minusta kovin taso vuosiin. Tusinakappaleet ja falskisti vetävät laulajat olivat harvassa. Melkein kaikki osasivat laulaa ihan kunnolla, ja mukana oli varmasti enemmän eri musiikkilajeja kuin koskaan ennen. Ihanaa.

-Muita suosikkejani olivat mm. Saksan swing-esitys (koska swing vaan on ihanaa) ja Georgian Kate Bush/ Björk -nainen (lauloi todella, todella hyvin, kappaletta voisin ihan oikeesti kuunnella kotonani - ja on sairaan rohkeaa ja omaperäistä lähteä tällaisella biisillä ekaa kertaa ikinä mukaan kisaan). Perinteisemmistä ja tarttuvammista kappaleista suosikkejani olivat Valkovenäjä ja Kreikka. Limaiset miehet, mutta oikeesti toimivat ja tarttuvat renkutukset. Sellaisia tarvitaan Euroviisuissa. Enkä muuten edes olis suuttunut, vaikka Liettuan hupijuttu olis voittanut. Se oli jo niin hullu, että oli hyvä.

Piti kirjoittaa lyhyesti, ei tullut lyhyt. Heh, hetken mielijohteesta teen Euroviisuille oman kategorian. No, tarvitaanhan sitä taas vuoden päästä.