Pikareferaatit teatterielämyksistä, Lontoo 09/2010.

Vietin syyskuussa jälleen viikon Lontoossa. Tässä viikon satoa, englanniksi, koska englanniksi yleensä kirjoitan facebookiin, josta tiivistelmät on suunnilleen kopioitu.

 
Show #1: Into the Woods @ Regent's Park Open Air Theatre, i.e. in the actual woods (or at least surrounded by a number of trees), under a perfect late summer sky. Completely magical. I'll never watch this show again anywhere else, 'cause what could beat this setting?

The show itself: 1st half of show is wonderful; 2nd is depressing, overlong and mostly recycles tunes from the 1st. Should almost have left at the interval with a perfect experience! Adored the set design, but hated the bizarre hunter/rastafarian costumes. Cinderella had dreadlocs! Even in her "ballgown", wich wasn't much to look at!

Shows #2 and #3: Henry IV parts I and II, Shakespeare's Globe. Standing up for 6,5 hrs watching Shakespeare might not be fun for everyone, but it's how I spent my Sunday! Again, perfect weather. Loved how every little thing on stage was ENTIRELY authentic, down to every single hand-sewn stitch, and footwear many SCA people would kill for.

Shakespeare's history plays aren't my favourites, though: Henry IV is supposedly one of the best, but I still didn't find it particularly riveting. Give me a good tragedy or comedy any day. Did love Roger Allam and Jamie Parker in the lead roles.

Show #3: Passion @ Donmar Warehouse. A deliciously twisted love triangle. Sort of slow in the beginning, but the sicker the thing got, the more I enjoyed it.

It was a joy and a privilege to watch Elena Roger, the petite Argentinian übertalent. David Thaxton was pleasing to the eye and the ear, possibly a little nervous acting alongside two far more famous women, but seemed to get over it somewhat as the play progressed. (The other famous woman, Scarlett Strallen, was fine, too.)

The theatre is so small you could almost reach out and touch the actors ♥

Show #4: Love Never Dies. My holiday was filling up with artsy, brainy productions. What to do, what to do? Go see Lloyd Webber's newest megamusical / Phantom sequel!

If you loved the original Phantom, you're VERY likely to hate this sequel. If you thought the original had a lovely, happy ending and expected our heroine to ride off into the sunset with her hero, this show will rape your memories and make you a very sad panda. You have been warned.

Personally, I've never been crazy about Phantom, and always thought Christine seemed more concerned with escaping the scary opera house and less in love with her rescuer.

Result: I actually rather LIKED this sequel. It has lovely new tunes, everyone's all grown up, and the Phantom's a more well-rounded character this time around. Act I is actually rather wonderful and full of promise. Shame about the ending, though, which is unrewarding for everybody and sort of spoils the experience.

Show #5: Aspects of Love @ The Menier Chocolate Factory. My main reason for going was to finally visit
the tiny fringe theatre that produces hit after hit after hit, West End transfers, Broadway transfers, you name it. The theatre is almost too small for my tastes, but the production was delightful.

Aspects of Love should be renamed Aspects of Lust, though. It portrays a bizarre unverse where everyone fancies everyone and no one ever says no - which is FINE by me and rather entertaining. But what the hell does that have to do with LOVE...? They'll jump into bed two hours after meeting each other and immediately call it love. They certainly have their terminology mixed up. This baffled me throughout the show.

Also, Andrew, please stop recycling your tunes between shows. It confuses me.

Show #6: For my last show... I saw Passion again. Yup. I kind of wanted to, so did what I always do: left it down to chance and went for day tickets 10 mins before opening. Didn't expect to get any (1st people had arrived two hours before), and go see something else - but I got a ticket! So, I saw it again from the circle for £13.

The story was more captivating the 2nd time around. Small things mattered. Loved it. (Not as much as A Little Night Music, though.)

To continue yesterday's train of thought: This musical is the COMPLETE opposite of Aspects of Love. It sees love as an obsessive, all-consuming force. Which got me thinking: Could both views be correct? Do certain people life in an Aspects of Love world - love for fun / to avoid loneliness / because they honestly fall in love that easily - while others live in a single-minded Passion world, where love is rare but all-consuming?

Lontoon juhannus 2009: päivä 8, torstai 25.06.

Going home today. Will go wander around in the sunshine for the last couple of hours, visit the amazing shop at the Globe once again, etc.

Am home. Ah, Finnish summer night! It's light out although it's nearly midnight. And the smell of flowers. I'll NEVER be able to sleep.

Lontoon juhannus 2009: päivä 7, keskiviikko 24.06.

Last London day is warm & sunny. Have wondered around town, bookshops etc. Went to TKTS without a plan, ended up getting Billy Elliot.

Surprising parallel: Billy Elliot = Les Mis 150 yrs later. VERY similar battle songs, workers unite! etc. (+ dancing & cross-dressing)

Lontoon juhannus 2009: päivä 6, tiistai 23.06.

Weather getting warmer and sunnier, just in time for me to die of heat stroke at the Globe. Yay.

Counting the hours to Les Mis with @mnoo tonight. Les Mis is one of the greatest things in life. I can only hope she doesn't HATE it.

Also, lugged back bags of stuff from Primark and Boots this morning. Shopping: done. Updating for now: done.

Marianne did not dislike Les Mis, yay. However, on average, new cast was weak. Only Enjolras REALLY shone. Not impressed w understudy Valjean.

(Feel unfair not mentioning Javert - probably the best 'Stars' I have ever heard. And Eponine had a strong voice. But on average, meh.)

Lontoon juhannus 2009: päivä 4, sunnuntai 21.06.

Have spent an hour obsessively doing my hair. Will be in 2nd row --> Jude Law will see me today. It won't mean anything to him, but he will.

Hamlet-aamuna tunnelma oli erikoinen. En ollut tietoisesti mitenkään hysteerisen täpinöissäni, mutta jotenkin vaan meikki ja hiukset ei sitten millään näyttäneet hyviltä. Kun asettelin otsatukkaa alusta asti neljättä kertaa, laskin yhteen yksi plus yksi enkä voinut kuin naureskella.

Sunnuntaisin useimmat teatterit ovat pimeinä, joten Theatreland on yleisesti ottaen kuollut ja autio. Wyndham'sin edessä oli kuitenkin kuhinaa, kun noudin miltei puolitoista vuotta sitten (!!) varatun lippuni. Minulla oli etuoikeutettu olo, kun kävelin pitkän, kateellisen perutuslippujonon ohi. Näytelmän kaikki esitykset on myyty loppuun jo kauan sitten. (Se myös siirtyy Broadwaylle myöhemmin tänä vuonna. Tämä selvisi pari päivää sitten.)

Onpa puolitoista vuotta muuten mennyt nopeasti. Paljon mikään ei ole muuttunut. Osapuilleen samat ihmiset kommentoivat silloinkin :)

Teatterissa oltiin todella tarkkoja lippujen noudosta. Ne piti oikeasti hakea ajoissa ja piti oikeasti näyttää ostettaessa käytetty luottokortti. Nämä varoitukset yleensä aina lukevat lippujen varausvahvistuksessa, mutta useimmiten lipputoimiston ihminen kysyy vain sukunimeä ja ojentaa liput. Mutta tää olikin vähän eri asia.

Minut on itse asiassa yllättänyt, MITEN paljon suositumpi Jude Law on kuin monet Lontoon teattereissa siipiään kokeilevat filmitähdet. Viime vuosina Christian Slaterin, Orlando Bloomin, Daniel Radcliffen, Josh Hartnettin ynnä muiden esityksiä ei todellakaan ole myyty loppuun etukäteen. Useimpiin on saanut puolen hinnan lippuja samana päivänä. Juden Hamlet-lipuista sen sijaan tapellaan verissä päin, eikä niitä ole saanut laillisia teitä enää ainakaan... kuukausiin? En itse asiassa tiedä, milloin tämä myytiin loppuun. En seurannut, koska mulla oli jo lippu.

Jude on siis suuren kaliiperin tähti, vaikkei olekaan onnistunut löytämään nappipäärooleja sitten 2000-luvun alun, jolloin varasti kaikki leffat sivurooleissa.

Teatterissa oli runsaasti muitakin naisia, jotka olivat selkeästi laittautuneet. Heidän rinnallaan tunsin itseni hillityksi ja tyylikkääksi. Onneksi britteihin voi luottaa siinä suhteessa. :P Minä olin ihan arkivaatteissa, meikannut vain vähän enemmän ja laittanut hiukset huolella.

Vieressäni istuneet naiset kysyivät minulta, tiedänkö, mistä näytelmä kertoo. Täysin tosissaan. Yritin olla pyörittelemättä silmiäni. Tanskan prinssi? Isä kuollut, äiti nainut sedän? Isän haamu? Kosto? Ei sanonut näille naisille yhtään mitään. En kehdannut kysyä, tiesivätkö edes, että tämä on Shakespearea. Tai, kuka Shakespeare on. Huhhuh.

Tuntui äkkiä erittäin tärkeältä, että minua ei sekoitettaisi pelkästään Juden vuoksi paikalle tulleisiin pimuihin. Minä tunnen Shakespeareni! Olen käynyt Globessa jo vuosia ja rakastanut, rakastanut, rakastanut sitä. Katson kaikki eteen sattuvat Shakespearen näytelmät.

Toivottavasti näytin sen verran asialliselta, että minussa oli jotain uskottavuutta. En tiedä.

Jude Law saw me today. Totally.

He looked me straight in they eye at "frailty, thy name is WOMAN", paused for the longest time and only looked away when I couldn't keep a straight face anymore. (Cue audience laughter.)

I'm sure he does it to a random person every night, but today it was ME. He happened to stop on the stage directly in front of me for that part. Surreal.

I can die happy now.

I'll not state the obvious re: mr. Law's looks. I will tell you two things that might or might not be more interesting.

(1) I have seen my share of West End standard Shakespeare by now, and Jude Law can speak verse with the best of them. It is all too easy to go wrong and start RECITING and over-articulating (which this production's Laertes and ... Read moreOphelia did, not a fan), but Jude got it 110% right. He was natural, conversational, funny, able to talk fast and change his tone in the middle of a sentence. Not the SLIGHTEST hint of a celebrity guest trying to keep up with others.

(2) This doesn't really come across on screen (or hasn't to me anyway), but on stage, mr. Law is amazingly graceful and athletic. Not something I was expecting. Mesmerizing.

Ok, before bed, I can't resist stating the obvious. This is how my subconscious put it during the play:

I suppose the genetic lottery was at some point bound to create someone who looks perfect from all angles. It makes sense, really, depressing as it may be for the rest of us.

You CAN film someone from only the good angles, but in this case the filmed image doesn't even do justice. FYI.

Njoo. Siinä varmaan tärkeimmät esityksestä tämän blogin tarpeiksi. Ihan aluksi oli hetkittäin hankalaa keskittyä sanoihin, kun Jude oli lavalla. Oli jotenkin niin epätodellista... sitä unohtui katselemaan ja unohti kuunnella, mitä se sanoi. Hyvin nopeasti pääsin kuitenkin yli tästä, totesin hänet loistavaksi Hamletiksi ja nautin esityksestä siinä missä kaikesta Shakespearesta. Lisäbonuksella.

Show loppui klo 18.15. Pyörin vähän aikaa takaovella, kunnes Jude tuli sinne jakamaan nimmareita, mutta se oli hirmuinen ja masentava sirkus. Jude hymyili huomattavan etäisesti ja toisteli mekaanisesti "kiitos käynnistä". Lavalla se oli ollut elossa ja näyttänyt nauttivan olostaan, ja kumartaessaan se oli hymyillyt aidon onnellisen oloisesti. Nyt se oli ihan eri ihminen. Jengi meni ihan sekaisin, huusi ja tungeksi. Katselin vähän aikaa kauempaa ja totesin, että paras kunnianosoitus tuon luokan tähdelle on kiertää se kaukaa ja olla pyytämättä mitään helvetin nimmaria. Sitä ei voi ilahduttaa menemällä selittämään, miten nautti esityksestä. Lähdin pois.

Loppuillan pidin vapaata. Olisin kai voinut mennä leffaan tai jotain, mutta notkuin kaupungilla ja menin varhain hotellille. Olin netissä, rentouduin ja menin aikaisin nukkumaan.

Lontoon juhannus 2009: päivä 3, lauantai 20.06.

Today is West End Live, please don't rain.

West End Live on jokavuotinen, ilmainen tapahtuma Leicester Squarella. Teatterifanien ei tarvitse liikkua metriäkään normaalin reittinsä ulkopuolelle: lava pystytetään TKTS-kojun taakse. Ei uskoisi, että kyseiselle pienelle aukiolle mahtuu satojatuhansia ihmisiä. Seisovat ihmiset menevät pieneen tilaan. Aukiokin tuntuu isommalta, kun se on aidattu ja ahdettu täyteen porukkaa. Jännä juttu.

Pitkiä jonoja ei kannata hätkähtää. Olen käynyt paikalla kahtena vuonna, ja molemmilla kerroilla tulin paikalle vasta 5 - 10 minuuttia ennen esitysten alkua, kun jono jo liikkui. Ihmiset valuvat sisälle todella nopeasti. Ja ihmeen lähelle silti pääsee.

Eturiviin haluavat ovat tietysti paikalla jo aamuyöstä, mutta se ei ole millään lailla välttämätöntä, ellei halua metrin päähän esiintyjistä. EI kuitenkaan kannata saapua esim. 15 min. show'n alkamisen jälkeen. Kun puisto on täynnä, jono pysäytetään. Sisään pääsee, kun entisiä katsojia lähtee pois, eikä kovin moni lähde heti ekan tunnin aikana. Varmistin teoriani tänä vuonna kuuntelemalla vieressä seisoneiden ihmisten turhautunutta puhelinkeskustelua jonoon jumahtaneiden kavereidensa kanssa.

Watched West End live till back couldn't take it anymore. Among other things, saw Jerry Springer sing with Chicago cast, hahaha.

Esiintyjien joukossa olivat myös Hairspray, Jersey Boys, Wicked, We Will Rock You, Dirty Dancing, Priscilla Queen of the Desert, Oliver!, Sister Act... ynnä muita.

Olen pannut merkille, että jukeboksimusikaalit tuntuvat tässä tilaisuudessa aitoja musikaaleja paremmilta. Niiden laulut on helpompi irrottaa kontekstistaan ja esittää mukaansatempaavina potpureina. Kahden vuoden perusteella ei ole We Will Rock Youn ja Jersey Boysin voittanutta. On lievästi sanottuna siistiä, kun 25 musikaaliammattilaista vetää Bohemian Rhapsodya (kuulostaa nimittäin aika hyvältä) ja yleisö laulaa mukana niin kovaa, ettei omaa ääntään kuule edes päänsä sisällä. Tulee semmoinen illuusio, että kyseiset esitykset olisivat hyviäkin.

Olen kuitenkin nähnyt We Will Rock Youn, ja potpuriversiossa tulee nähtyä sen parhaat puolet ilmaiseksi. ON sykähdyttävää kuunnella Queenin hyvää musiikkia huippuammattilaisten esittämänä (vaikkakin tässä erikoistapauksessa musikaalitähdet ovat fantastisen mr. Mercuryn kalpea korvike), mutta juoni on huttua, vitsit huonoja ja näyttelijäntyö suhteellisen heikkoa. Parempi siis katsoa jukeboksimusikaalit puistossa!

Jukeboksimusikaalit myös selkeästi tiedostavat vetovoimansa ja panostavat puistoesiintymiseen täysillä. Isoista esityksistä Jersey Boys oli ainoa, joka vaivautui esiintymään kahtena päivänä, enkä voi kyllin ylistää sen komeiden miestähtien ammattimaisia stemmoja, hillityn hallittuja pukumieskoreografioita, karismaa ja energiaa. On varmasti iso uhraus raahautua esiintymään viikon ainoana vapaapäivänä, mutta sitä ei näytetä. Olen nähnyt puistoesitykset kahtena vuonna, ja melkein tekee mieli katsoa tämä jukeboksimusikaali niiden pohjalta. Luultavasti virhe, mutta olen elävä todiste siitä, että markkinointi toimii ja panostaminen kannattaa.

Osa suurista musikaaleista panostaa huomattavasti vähemmän. Wickedistä raahautui paikalle vain Elphaba, eikä edes vihreänä, siinä missä We Will Rock Yousta saimme koko 20-30 hengen miehityksen täysissä rooliasuissa.

Tilaisuus sisältää paljon odottelua numeroiden välissä. Muuta vikaa siinä ei ole. Se on maailman suurin ilmainen teatteritapahtuma. On upeaa olla keskellä samanhenkisiä ihmisiä, kuulisittepa miten musikaaleille hurrataan. :)

Up next: bought a brilliant ticket to La Cage Aux Folles on a whim, because TKTS queue was so short when walked past. Got middle of 7th row from front, on a Sat 1,5 hrs before showtime... hope that doesn't mean the show's in trouble.

La Cage Aux Folles: brilliant. Highly recommended. No commercial fluff, Real Theatre. Bliss. Menier Chocolate Factory = consistently great.

Carousel: 1st act good, 2nd act made me gag. If I'd lived in Rodgers & Hammerstein's time, would NOT have been a fan of musical theatre.(But in all fairness, Carousel not commercial fluff either, level of professionalism & ambition extremely high. Just not my thing.)

Esityksistä lisää myöhemmin. Aion oikeasti kirjoittaa niistä, olen aloittanut jo. :)

Tähän päivään ei muuta mahtunut kuin teatterifestivaali ja kaksi esitystä. Oli ehkä hieman liikaakin. Yksi show olisi riittänyt.

Lontoon juhannus 2009: päivät 1 & 2, to 18.6. & pe 19.6.

Lontoossa ollaan. Lomani on koittanut!

Alkuviikko meni töidenviimeistely-, pakkailu- ynnä muissa kiireissä. Nyt en kuitenkaan viikkoon edes ajattele töitä. Olen Lontoossa, hengailen ja RENTOUDUN.

1. matkapäivä:

Matkustus alkoi vasta klo 21.00 to-iltana. Se Ryanairin lentoajassa on kätevää. Kaikki matkavalmistelut ehtii tehdä vasta samana päivänä. En hakenut edes matkalaukkua kellarista aiemmin.

Matka meni hyvin. Lento lähti klo 23.05 ja laskeutui klo 23.50. Lontoon passijonot alkavat vetää vertoja New Yorkille. Yli puoli tuntia jonossa vierähti. Liikkuvat sentään nopeammin, kun ainakaan EU-vierailijoilta ei kysellä kysymyksiä. Koneluetaan vaan passi ja katsotaan naamaa tarkemmin kuin ennen.

Ympärillä oli paljon italialaisia. Italian kone laskeutunut samaan aikaan. Oli aivoille hämmentävää saapua yhtäkkiä keskelle kahta vahvinta vierasta kieltäni. Miltei pelkäsin alkavani puhua passintarkastajalle vahingossa italiaa.

Huvitti, kun italialaiset eivät voineet arvatakaan, että ymmärsin niitä. Melkein toivoin, että joku olisi vaikka kommentoinut jotain minusta (niin kuin minun tulee tehtyä ulkomailla - käytettyä omaa kieltä salakielenä). Olisin voinut heittää takaisin jotain "Scusi, ma ho capito tutto". Olisivatpa hämmästyneet!

Tulin kentältä Terravisionin bussilla Liverpool Streetille, sieltä bussilla St. Paul'sille hostellin lähelle. Terravision-bussi Liverpool Streetille on halpa ja kätsy (toisin kuin Victoriaan, halpa on mutta menee kauan). Paikallisbussiviritystä suosittelen kuitenkin vain tuttuun paikkaan matkustettaessa. Ei olisi ollut millään lailla helppoa jäädä pois oikealla pysäkillä, jos en olisi valmiiksi tiennyt reittiä. Nyt kumminkin sujui hyvin.

Pääsin hostellisänkyyni lopulta puolikuolleena klo 03.00 - Suomen aikaa viideltä aamulla. Tämä on Ryanairin aikataulun ehdoton huono puoli. Urgh.

2. matkapäivä, perjantai 19.06, koottuna facebook-päivityksistä ja lisäkommenteista. Pahoittelen kielten sekamelskaa. Ei jaksa toistella samoja asioita.

Using free wi-fi @ Pret. Knackered: due to Ryanair's crappy schedule got to bed at 3AM. Woke up at 8.30AM to brain screaming "Hey, it's 10.30AM, high time to rise and shine!" It wasn't 10.30AM here, idiot brain.

Kaikissa Pret A Manger -kahviloissa on nykyään ilmainen langaton netti. Se on hienoa. Olen hyödyntänyt. Ilmaisia nettipisteitä oli ennen turhauttavan vaikea löytää Lontoossa. Ei enää.

Thus far have walked from St Paul's to Oxford Circus via Strand, Trafalgar Square & Leicester Square, topped up Oyster card and purchased a dirt cheap £19.50 day ticket for Grease @ 5.30PM.

Aion taas tulla toimeen 7 päivän bussilipulla + lataamalla hiukan rahaa kortille. Eihän noilla busseilla hullukaan mitään työmatkoja kulkisi, ovat järkyttävän hitaita, mutta jos on turisti eikä ole kiire minnekään, kyydissä voi körötellä ja katsella katujen vilinää. On halvempaa kuin metro ja näkee enemmän Lontoota.

Am contemplating trip to Primark next, because I just can't resist. Problem is it'll be far too crowded already. Should have been there at nine.

Lopputulos: EI Primarkia klo kymmenen jälkeen aamulla.

How many times do I need to learn the same lesson? Do not go to the Oxford Street Primark after 10:30AM. It is hell on earth. Go at 9AM when it opens.

Mesta muuten aukeaa nykyään klo 8.30. Huhhuh. Mutta ymmärrän kyllä. Asiakasmäärä on jotain järkyttävää. Niillä täytyy olla valtavat varastot. En tajua, miten hyllyt eivät tyhjene.

Also need to decide whether want to watch something after Grease. Avenue Q might be the only option due to late finish time. But might go to bed early instead. There's time.

En ostanut lippuja mihinkään muuhun. Hyvä päätös. Illalla väsytti. Primarkin sijaan kiertelin muita kauppoja esitykseen klo 17.30 asti, kävin hostellilla lepäämässä ja heittämässä kamat pois kyydistä ennen esitystä.

How did I ever live in this country and not spend ALL my money on theatre, books and awesome cosmetics? I could live in these bookshops. And survive solely on lunch sandwiches.

Täältä saa niin paljon enemmän erimerkkisiä meikkejä ja kosmetiikkatuotteita, että voisin tuhlata koko omaisuuteni. Taisin kyllä käyttääkin enemmän rahaa kosmetiikkaan briteissä asuessani. Suomessa ostan halvempaa helpommin. Ei ole niin paljon houkutuksia.

Lounasleivillä elän lomaviikon onnellisesti. Ne on niin hyviä ja valikoima valtava. Tätä on NIIN ikävä Suomessa.

Grease is a good show... unfortunately this celebrity Danny couldn't act his way out of a paper bag. When will showrunners learn that if you cast a celebrity who can't carry the show, keeps grinning like an idiot and mumbling his lines, and then has to measure up to Travolta, the result will be a train wreck?

On a brighter note: Rizzo was genuinely good at both acting and singing and had real tears in her eyes during There Are Worse Things I Could Do. Unfortunately her character doesn't need to carry the show.

Esityksestä lisää musikaaliblogissa, toivon ja lupaan! Esityksen jälkeen pyörähdin H&M:llä toteamassa, ettei siellä oikein ollut mitään. Palasin hostellille ja olin nukkumassa jo kymmenen maissa.

Hostellihuoneessa ei toistaiseksi ole ollut niin kivoja ihmisiä kuin viimeksi. Suurin osa ei viivy kauaa. Ainoa kiinnostava on japanilainen tyttö, joka puhuu oikeesti hyvää englantia (varsinkin japanilaiseksi) ja etsii Lontoosta asuntoa ja käännöstöitä kahden vuoden viisumilla.