Britannian matka siis oli ja meni.

Ei ollut kovin stressaavaa, kaikki sujui hyvin. Oli aika hyvä, että täti oli mukana. Koko perhe käyttäytyi paremmin kuin omassa porukassa luultavasti olisi käyttäytynyt.

Vaikeinta oli yllättäen ruoan etsiminen. En ole koskaan ennen tajunnut esimerkiksi, miten nirso oma äitini on! Lapsena ruokaa etsittiin ehkä enemmän meidän lasten ehdoilla, joten tämä ei tullut esille. Tällä matkalla ainoa järkevä ratkaisu oli syödä buffet-ravintoloissa aina kun mahdollista. Kun ruokaa piti yrittää valita esimerkiksi pubin listalta, äiti ei löytänyt yhtään ruokalajia, jota olisi halunnut tilata. Ei yhtään. Omituista. Itse en muista koskaan olleeni tilanteessa, jossa mikään annos ruokalistalta ei kelpaisi! (Valkosipuliravintola voisi olla paha nakki, mutta se on ainoa jonka osaan kuvitella. Enkä kyllä voisi sen hajun keskellä mitään syödä, vaikka minulle suostuttaisiinkin valmistamaan valkosipulitonta ruokaa. No, heh, ehkei kovin todennäköinen riski tai tilanne.)

Ilmat olivat hirveät. Melkein koko ajan satoi. Vakuuttelin kyllä, ettei Britanniassa keväällä ja kesällä ole näin kauheaa. Heillä(kin) on vieläpä ollut poikkeuksellisen kylmä talvi - Durhamissa lumi pysynyt maassa kuukauden verran, ensimmäistä kertaa 50 vuoteen. Nyt ei enää ollut lunta, mutta lämpötila oli usein vain pari astetta plussalla, kun normaalina talvena jopa Glasgow'ssa (eli Skotlannissa, eli vielä pohjoisempana) on toistuvasti kymmenenkin plus-asteen päiviä eikä nollaa aliteta usein ainakaan päiväsaikaan.

Oli hyvä ratkaisu matkustaa junalla pohjoiseen ja takaisin. Junassa oli mukavaa, suhteellisen tilavaa ja rentoa, ja näimme ikkunoista paljon kaikenlaista. Perhe tykkäsi, itsekin tykkäsin, enkä kyllä henk. koht. ikinä valitsisi lentoa alle 10 tunnin junamatkojen tilalle. (Nämä nyt kestivät alle neljä tuntia suuntaansa.) En edes hinnan vuoksi.

Lontoossa ehdimme lähinnä käydä bussikierroksella. Se olisi ollut antoisampi, jos bussin katolla olisi voinut olla. Nyt satoi ja tuuli, mutta näki sisältäkin jotain. Pohjoisessa näimme Durhamin läpikotaisin (pieni, kaunis paikka - kuuluisa keskiaikainen katedraali hallitsee kaupunkia ja näkyy kaikkialta) ja Newcastlen vilaukselta. Newcastle vaikutti ihan OK-paikalta... pelkän keskustan perusteella valitsisin pohjoisen teollisuuskaupungeista mieluummin Glasgow'n, mutta Newcastlessakin voi mahdollisesti olla kauniita puistoja heti keskustan ulkopuolella, joten en pikavisiitin perusteella (vieläpä rumana, harmaana päivänä) osaa sanoa.

Tässä Wikipedia-kuva Durhamin ydinkeskustasta. Itse otin matkalla nolla valokuvaa.

Ja musikaalit. Niistä varmaan seuraavaksi omassa jutussaan: Phantom Lontoossa ja Les Mis Manchesterissa matkalla Durhamiin. Phantom oli yllättävänkin jees, olin huolella valinnut meille hyvät paikat, joilta näyttävä lavastus pääsi oikeuksiinsa. Les Misin uudessa ohjauksessa oli joitakin aivan mahtavia parannuksia, mutta toisaalta oli poistettu joitakin rakkaita asioita, joiden perään sydämeni itki. (Tästä oma teksti!)

Soijapirtelö!

Se on kokkaamista inhoavien pelastus proteiininlähteenä.


Mitä, minäkö kirjoitan ruoanlaitosta? En olis uskonut, että näin joskus käy. Minä en siis laita ruokaa. Ikinä. Munakkaan saatan tehdä noin kerran viikossa, mutta muuten suuritöisin ruoanlaittoprojektini on lämmin juustoleipä mikrossa. Jos haluan lämmintä ruokaa, syön ulkona tai yliopistolla. Elämäntapani ei ole yllätys ainakaan äidilleni: lapsena söin kuulemma muodon vuoksi puolikkaan perunan ja pikkuisen kastiketta ja täytin sitten mahani ruisleivällä ja hedelmillä. (Ei vissiin ollut epäterveellinen ruokavalio, kun kasvoin 11 vuodessa 175 cm...) Nykyään kyllä nautin hyvästä ruoasta muiden tekemänä, mutta ruoanlaitto ei kiinnosta sitten yhtään enkä kaipaa lämmintä ruokaa päivittäiseen elämääni.

Mutta siis se soijapirtelö? No niin. Äiti ja isä lahjoittivat minulle tarpeettomana tehosekoittimen, siis semmoisen blenderin, jolla baareissa sekoitetaan jäämurskadrinkit ja kahviloissa smoothiet. Voi hitsi, että sillä saa tehtyä hyviä ja proteiinipitoisia ruokia! Juon nykyään pirtelöä joka päivä.

Eikä siihen tartte jäätelöä tai mitään epäterveellistä. Tämän havaitsin jo ollessani töissä yhdessä kahvilassa. Siellä "pirtelö" tehtiin jäisistä mansikoista, maidosta ja banaanista, ja maistui AIVAN aidolta. Kunhan marjat ovat jäässä ja kone saa käydä vähän aikaa, jotta seos kuohkeutuu, jäätelön puuttumista ei huomaa.

Hyvä perusresepti: pari desiä soijamaitoa (ja /tai vitaminoitua mehua, käy tavallinenkin maito mutta minusta soija on paljon parempaa)
1 banaani
0,5 dl soijajauhoa
2 kukkuraista rkl maitorahkaa (Tätä viimeistä ei edes maista, mutta tulos on kermainen ja mielettömän proteiinipitoinen!)

Lisäksi maun mukaan hedelmiä ja marjoja. Jos haluaa pirtelömäistä, runsaasti jäisiä marjoja. Ilman kylmiä elementtejä tulee smoothie-tyyppinen ratkaisu, joka on myös hyvää.

(Kuva ei omasta pirtelöstäni vaan netistä.)