Tämä kirjoitustauko alkaa mennä jo naurettavuuden puolelle.

On ollut kiire. Muita uutisia?

(1) Kävin Oulussa, näin 1-vuotiasta kummitytärtäni (en kylläkään tykkää käyttää sanaa, koska kumpikaan osapuoli ei kuulu kirkkoon) ja pidettiin 12 tunnin SingStar-bileet. Oikeesti: ennen kuutta illalla aloitettiin ja ennen kuutta aamulla lopetettiin. En olis edes uskonut, että ääni kestää niin kauan. Maratonilaulu ja veren alkoholipitoisuuden kasvu eivät kuitenkaan edes vaikuttaneet pisteisiin mitenkään merkittävästi.

En tietenkään joka kappaleessa oikeasti laulanut - piti vuorotella, koska ihmiset innostuivat hienosti mukaan. Pojatkin, kun kilpailumoodi tuli kehiin. Ensin ne seurasivat penkkiurheilijamaisesti, kun tytöt yrittivät laulaa toisensa suohon. Tunnelma kohosi yllättävän kuumaksi, adrenaliinia. Seuraavaan kisaan tahtoivat mukaan. Hehee.

(2) Olen tehnyt niin paljon töitä niin tiukalla aikataululla, etten tännekään ole päivitellyt päivän sanoja. Olisi niitä tullut. Tämä viikko on toivottavasti pahin laatuaan. Seuraaville ei ole ainakaan tiedossa mitään verrattavaa.

Teen aina semmoisen mokan, että otan elokuvia vastaan tajuamatta, että leffa EI ole sama kuin pitkä sarjan jakso. Koko illan elokuvahan vastaa kahta, usein jopa kolmea sarjan jaksoa. Duh.

No, oikeasti tiedän tämän, mutta kieltäydyn näkemästä totuutta, koska elokuvia on kiva kääntää. Ne ovat omia selkeitä kokonaisuuksiaan, ja kun kääntää leffan, tulee samalla nähtyä leffa eikä mitään satunnaista Dr. Phil -jaksoa kirahvifetisseistä.

Mutta aina. Sama. Moka. Onko pakko? Joskus ihminen ei opi.

(X) Ehkä kaksi pätkää riittää näin alkuun. On mulla korvan takana muitakin satunnaisia ajatuksia. Viikonlopun olen sentään Treella, eikä siskokaan tule tänne niin kuin alun perin piti, joten saan otettua kaikenlaisia hommia kiinni. Ja itse asiassa Oulun junassa kirjoitin musikaaliarvosteluja, jotka tarvitsee enää julkaista. Sitä odotellessa siis...

Nyt on SingStar Rock Ballads laulettu.

Vedettiin Marjukan kanssa levy läpi kahdessa illassa.


Mietittiin tuossa, että lempiharrastuksemme taitaa olla tosi pienen piirin juttu: Useimmat ihmiset tykkäävät pelissä laulaa tuttuja biisejä, mutta meistä kaikkein hauskinta on ottaa uusi levy käsittelyyn ja vetää kaikki biisit järjestyksessä läpi. Nekin, jotka eivät sano sitten yhtään mitään. Se vaan on niin kivaa, haastavaa ja ennalta-arvaamatonta! Ja nuottikorva saa loistavaa harjoitusta.

Pelaamme myös peliä aina niin, että arvomme laulettavat biisit täysin satunnaisesti. Mottomme on, että kaikki lauletaan... korkeintaan levyllä voi olla yksi tai kaksi täysin tuhoon tuomittua biisiä (esimerkiksi sellaisia, jotka sisältävät pelkkää räppiä), joista saa lintsata, jos on jo laulanut aika monta kyseiseltä levyltä.

Olemmeko taas kerran tosi outoja? Varmaankin. Mutta onneksi mulla on kaksi siskoa, jotka ovat täsmälleen samalla tavalla outoja kuin minä :)

Olen viikonloppuna menossa ensin pikaisesti Helsinkiin (Altar Boyz kutsuu - odotan periaatteessa innolla, mutta pelkään aika vakavissani, ettei sanoitusten huumori välity suomennoksista), sitten loppuajaksi mökille. Blogeihin ei siis saada päivityksiä enää tämän viikonlopun aikana, vaikka sormet kuinka syyhyävät Broadway-elämysten kimppuun. Mutta työn alla on.