Mia kysyi kommenttilaatikossa työtavoistani. Kyllähän minä voin selittää. Itse asiassa nyt tulee niin pikkutarkka selostus, ettei unilääkkeitä tartte enää kukaan! Tulette vain lukemaan tämän, jos ei uni tule. Kuivuuden maksimoimiseksi ei panna edes kuvia. Tästä on varmasti iloa lähinnä muille alan ammattilaisille, mutta eipä tässä mitään salailtavaakaan taida olla. Jokapäiväisiä perusjuttuja. :)
(Se asia, jota edellisessä tekstissä aioin kommentoida, on jo pitkälti puitu samaisen tekstin kommenttilaatikossa! Ehkä vielä kirjoitan siitä yhteenvedon, mutta tämä kiehtoi nyt enemmän...)
Mia tuntuu tekevän käännöstyön monessa erillisessä vaiheessa. No, minäpä teen kaiken lähestulkoon samaan aikaan.
Kaikki ajat tekstissä on muuten ilmoitettu ilman mitään taukoja. Vaikkapa "7 h" ei siis tarkoita, että oikeasti tasan seitsemän tunnin päästä on valmista. Pidän aina vähintään 30 minuutin lounastauon, ja lähes aina runsaasti muitakin taukoja käyttäen (teko)syynä milloin mitäkin...
Vaihe (A): Käännöstyö. Kuuntelen, mitä kohtauksessa sanotaan, ajastan yleensä noin yhdestä kolmeen replaa ja sitten kirjoitan juuri ajastettuihin repliikkeihin, mitä äsken kuulin sanottavan. (Eri kielellä, tietty. Haha.) Jos on oikein tiivistä höpötystä kohtauksen alusta loppuun, saatan innostua ajastamaan koko kohtauksen, ennen kuin palaan alkuun kääntämään. Jos taas on harvaa puhetta, etenen yleensä ihan repliikki tai pari kerrallaan. Muutama ympäröivä repliikki elää samalla, kun kääntelen edellisiä ja seuraavia. "Mitä kannattaa yhdistää?" "Sopiiko tuo edellinen nyt varmasti tämän seuraavan sisältöön?" Tällä tavalla etenen tekstitettävän ohjelman loppuun, ja tämän prosessin huolella tilastoitu (tykkään Excel-taulukoista :P) perustahti on siis se 8 - 10 ohjelmaminuuttia työtunnissa.
Vaihe (B): Tarkastukset. Kun on tullut valmista, teen Word-oikoluvun tekstitysohjelmassa ja tarkistan, hälyttääkö ohjelma ihmeellisyyksistä repliikeissä. Sitten katson työni tuloksen läpi ja teen matkalla korjauksia ja pientä aikakoodien ja replajaon viilausta. Yleensä tapaan tehdä kerralla suht' valmista, joten muutokset ovat melko pieniä. Toisinaan tiedostosta löytyy kysymysmerkkejä, kun ei käännösvaiheessa ole tullut mitään hyvää mieleen tai jokin juttu ei ole täysin auennut. Kummasti se ihmisen alitajunta toimii: usein kysymysmerkkikohdat täyttyvät katselukierroksella kuin itsestään! 45 minuutin ohjelman tarkastuskierrokseen pyrin varaamaan 1,5 tuntia.
Tässä vaiheessa liikutaan työajassa (A) käännösaika: 45 min / 8 min = 5,625 h, (B) tarkastusaika: 1,5 h, (C) aika yhteensä: 7,125 h. Tämä on realistinen ja mukavan väljä arvio siitä, missä aikataulussa ehdin tehdä palautuskelpoista jälkeä. (Jos työ on helpohko rutiinijuttu ja etenee 10 minuutin tahtia 8 minuutin sijaan, tuloksena on tuo kuuluisa 6 tuntia. Voi myös käydä niin, ettei tarkastuksiin mene koko 1,5 tuntia.)
Monissa tapauksissa työ lähtee tässä kohtaa palautukseen.
Vaihe (C): Jos työ on OK-palkkainen, eli jollekin paremmin maksavista kanavista, tai jos homma on muuten vain edennyt rivakasti, teen vielä läpiluvun ilman kuvaa. Tähän uppoaa puolisen tuntia. Tiedostan, että tämä on hyödyllinen työvaihe, jonka aikana yleensä huomaa, onko käännös luontevaa suomea ja toimiiko se irrallaan alkutekstistä. Myönnän kuitenkin rohkeasti, että teen tämän vain, milloin aikaa jää. Käännökseni ovat ilmankin asiansa ajavia ja palautuskelpoisia, joskus jopa kehuttuja, ja jos aika ei palkkauksen vuoksi riitä, jääköön tämä vaihe tekemättä. Jos minulle maksettaisiin enemmän, tämä on ainoa selvä muutos, joka työtavassani tapahtuisi: alkaisin tehdä läpiluvun aina.
Toivottavasti äskeinen kappale ei aiheuta fanaattisille perfektionisteille hyperventilaatiokohtauksia. Ehkä minun jonkun mielestä pitäisi tehdä kaikki hionnat aina, maksoi, mitä maksoi! Ammattiylpeys! Apua! Ammattipoliisi! Oma asenteeni on "OK-laatua OK-palkalla". Eli teen hyvän, toimivan käännöksen tavoitetuntipalkkani puitteissa - toki sillä varauksella, että jos käännös syystä tai toisesta on niin hidas tehdä, ettei OK-jälkeä tulisi tuntipalkan puitteissa, mitään puolivalmista raakiletta ei palauteta, vaan siitä työstä tulee sitten pienempi tuntipalkka. Joku ammattiylpeys sentään. ;) Pointti on, että EN taio yötä myöten talkootyönä elämää suurempia mestariteoksia silkasta ammattiylpeydestä.
Lisään vielä neljännen kohdan! (D) Kuulin risteilyllä aivan ihanan vinkin, jonka tahdon ottaa käyttöön työajan salliessa: haluan katsoa ohjelman uudestaan läpi ilman ääntä, pelkän tekstityksen varassa, ja katsoa, pysyisinkö varmasti juonessa mukana. Tähän menisi varmaankin tunti. (Oletan, että jakso olisi jo sen verran valmista kamaa, että muutoksia tulisi vain sinne tänne.)
Jos mukaan laskettaisiin nuo bonustyövaiheet, oletustyöaikani olisi 7,125 h + 0,5 h + 1 h eli 8,625 h + palautus ym. sähköpostinvaihto + mahdollinen ohjelmatieto, eli sanotaanko 9 h aktiivista työaikaa. Jos tienaisin esim. Yhtyneet-palkkioita, voisin varmaan vielä puolituntisen arpoa, onko kaikki nyt VARMASTI kunnossa. Jos vielä senkin jälkeen pitäisi tappaa aikaa, en oikein tiedä, mihin sen upottaisin! :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kääntäminen. Näytä kaikki tekstit

22. huhtikuuta 2010
17. huhtikuuta 2010
Kävin ammattijärjestön koulutusristeilyllä.
Ammattiporukalla risteileminen oli hauskaa varsinkin syystä, joka ei välttämättä tule tavalliselle palkansaajalle ensimmäisenä mieleen: kun tekee työnsä aina etänä, tuntee kollegojen nimet, muttei ole koskaan tavannut suurinta osaa kasvotusten. Noh, kasvotusten tapaamisesta ei vieläkään voi puhua kaikkien 70 risteilylle osallistuneen kääntäjän kohdalla (ei läheskään!), mutta olen tyytyväinen, koska tapasin paljon kiinnostavia ihmisiä ja yhdistin nimiä kasvoihin. Ja sain puhua työasioista, ja muistakin asioista. Ja bailata laivalla. Vähän ehkä harmittaa, että tutustuin enemmän nuoremman polven ihmisiin kuin vanhemman polven väkeen. Kai se on luonnollista.
Oli hieman häkellyttävää kohdata useita ventovieraita ihmisiä, joiden ensireaktio kuului: "Ahaa! Näistä alustavista tiedoista päättelen, että olet Lohi Aseenaan -Anne! Ei tarvitse kertoa enempää, tiedän sinusta jo kaiken. Mietinkin, oletko täällä." Tunsin itseni jonkinlaiseksi mikrotason julkkikseksi, mikä oli todella omituista. (Onneksi todella mikrotason.)
Erityisen oudolta tuntui yrittää hahmottaa, että tuo ihminen tietää minusta paljon, minä en hänestä mitään. Epistä. Kaikkien blogiani lukevien pitäisi perustaa oma blogi ja laittaa minulle linkki!
(Ette te minusta sentään aivan kaikkea tiedä. Tunnette ammattini ja harrastukseni. On kuitenkin olemassa asioita, joista voisin kyllä kirjoittaa täysin anonyymissä blogissa, mutta täällä jätän väliin, koska ystävätkin lukevat. (Hehee, onnistuinpa kuulostamaan siltä, että minulla on todella synkkiä salaisuuksia! :D))
Blogista tuli puskaradion kautta myös rakentavaa kritiikkiä. Ei ehkä aivan uutta ja ennenkuulumatonta, mutta varmasti kommentoimisen arvoista. Kirjoitan siitä lähipäivinä.
On hupaisaa, että blogistani oli puhuttu risteilyllä tietämättä, kuka olen ja olenko paikalla. Onneksi en sattunut samaan porukkaan tuolloin! En varmasti olisi pystynyt pitämään pokerinaamaa, mutta en missään nimessä olisi halunnut ryhtyä pitämään julkista puolustuspuhettakaan.
Mitäkö olisin tehnyt? Onneksi ei tarvinnut ottaa selvää. Itseni tuntien olisin varmaan päätynyt sanomaan vastaan tai pitämään sitä puhetta ja onnistunut ärsyttämään itseänikin. Ellei porukka olisi ollut todella auktoriteettinen ja pelottava, missä tapauksessa olisin ehkä mutissut jotain ja ahdistunut. No, ehkei keskustelu ollut erityisen negatiivista - en ollut itse kuulemassa ja puskaradio referoi lähinnä vain kritiikin.

17. maaliskuuta 2010
Tänään vaikka tällainen linkki.
Aina Google Analyticsissä käydessäni minua hämmentää, miten suuri osa lukijoistani tulee tänne AV-käännösaiheisilla hakusanoilla.
Mitä ilmeisimmin suurin osa haluaa lukea juuri tekstityksiin liittyviä tekstejä. Syyttäkää sitten vaan itseänne, kun huomaatte, että vouhkaankin suurimman osan ajasta musikaaliteatterista ja satunnaisista komeista miehistä, joita olen muka bongaavinani kaikkialta mediasta, vaikken koskaan tosielämässä. Nih. :P
On mulla onneksi mielessä ainakin yksi tekstityksiin liittyvä asia, joka on pitänyt linkittää.
Jos AV-kääntäjän ammatti kiinnostaa sinua, vierailepa tässä osoitteessa. http://www.av-kaantajat.fi/
Sieltä saat tietoa alan tilanteesta ja voit esimerkiksi kehua hyviä tekstityksiä. On hienoa, että ahkerat kollegat ovat jaksaneet perustaa tuollaisen pätevän infokeskuksen.
Jos kirjoitan liikaa aiheen vierestä, minut saa yleensä palaamaan käännösaiheseen - tai muuhun kiinnostavaan aiheeseen - kun minulta kysyy jotain. Vink vink.

12. maaliskuuta 2010
Nopea kysymys, nopea vastaus
Nopea kääntämiseen liittyvä kysymys, kun täällä näköjään on kääntämisen asiantuntijoita liikkeellä, eli onko nopeat laulut vähemmän ongelmallisia kääntää kuin hitaat?
-kysyy tuleva käännösopiskelija
Vastaan tähän fiilispohjalta: kyllä, nopeat ovat vähemmän ongelmallisia kuin hitaat. Niissä on riviä kohti sentään jonkinlainen määrä tavuja, joten suomen pitkillä sanoillakin mahtuu jo sanomaan jotain. Maailman pahimpia ovat "Bring Him Home"-tyyppiset balladit (Les Misérables), joissa pelataan parilla venytetyllä tavulla. Niitä varten suomeen olis pakko saada lisää yksitavuisia sanoja!
Joku kokenut laulukääntäjä voi nyt vapaasti olla aivan eri mieltä.
"Kuvitukseksi" tän yhden John Owen Jonesin vaatimaton tulkinta yllä mainitusta kappaleesta. (Ko. kappale ei muutenkaan ikinä ole ollut henk. koht. suosikkini, mutta silti.)

Aihepiirit:
Kysymykset ja vastaukset,
Kääntäminen,
Musikaalit
11. maaliskuuta 2010
Liikaa töitä, mutta kivoja.
Kiireinen viikko takana - La vita è bella - Robin of Sherwood
Tämä oli yksi kiireisimmistä työviikoistani ikinä. Viikko oli valmiiksi täynnä, kun minulle tarjottiin italiankielistä elokuvaa, enkä millään raaskinut kieltäytyä. Niinhän siinä sitten kävi, että töitä tehtiin aamusta iltaan ja yksi yö läpeensä. Mutta valmista tuli.
Töiden sisällön puolesta viikko oli onneksi ehkä ihanin ikinä. Muuten olisinkin varmaan jo kuollut. Käänsin pari jaksoa kasarisarjaa Robin of Sherwood ja Oscar-leffan La vita è bella. (JA toistaiseksi viimeisen jakson italiaanosarjaani Don Matteo, mutta siitä olin sentään tehnyt valtaosan jo edellisellä viikolla. Sain muuten juuri kuulla, ettei jakso jäänytkään viimeiseksi. YLE jatkaa sarjan näyttämistä, ja käännettävää riittää kesäkuun lopulle. Jippii!)
La vita è bella on itse asiassa ärsyttävä elokuva. Vähän semmoinen Amélie. Tasapainoilee herttaisuuden ja absoluuttisen, selkäpiitä karmivan kuvottavuuden rajalla. Mutta kiva sitä oli kääntää. Roberto Benigni höpötti taukoamatta niin, että teki mieli käydä kurkkuun kiinni, mutta silti oli kiva kääntää. Elokuvalle annan tasan kolme tähteä viidestä, koska en osaa päättää, vihaanko vai rakastanko sitä. (Samoin on Amélien laita.)
Robin of Sherwoodiin rakastuin hetkessä! Olen liian nuori muistamaan sarjaa 80-luvulta (synnyin 1981, ja sarja sai alkunsa -84), mutta mitä olenkaan menettänyt! En ollut ollenkaan tiennyt, että on olemassa oikeesti hyvä versio Robin Hood -legendasta. Täydellinen sekoitus seikkailua, jännitystä ja huumoria, ihan tosi hyvää näyttelijäntyötä, mahtavat Marian-neito, Guy of Gisbourne, sheriffi, Will Scarlet, kaikki. Ja varsinkin Michael Praed, joka on syntynyt Robin Hoodiksi. Olisi karismansa perusteella ansainnut paljon upeamman uran ja paljon päärooleja, mutta ilmeisesti kävi matkan varrella huono tuuri. En kuitenkaan voi syyttää häntä siitä, että lähti sarjasta. Syy oli nimittäin D'Artagnanin rooli Broadwaylla. Kolme muskettisoturia -musikaalissa!!! Jätkä halusi tehdä täydellisiä projekteja. Ikävä kyllä musikaali floppasi, Michael joutuikin Dynastiaan ja siitä se alamäki alkoi. Nyyh. Mutta haluan ostaa sarjan DVD:llä ja ihastella häntä aina.
Häntä ja sarjaa kokonaisuutena. Ennen sitä osattiin. Sama käsikirjoittajakin laati useimpien jaksojen käsikirjoitukset. Minusta se olisi ainoa oikea tapa, mutta niin ei tehdä nykyään melkein koskaan. Sarjan arvostettu Clannad-musiikki on korvaani outoa kasarisyntikkahymistelyä, mutta muuten tämä Robin on näkemieni jaksojen perusteella jokseenkin täydellinen.
Tässäpä tämmöinen kiva video poistetuista kohtauksista. Oli hämmentävän paljon eläväisempi kuin vakavat fanifiilistelyvideot.

28. helmikuuta 2010
Kaunokirjallinen kysymys
Sain Sophialta pitkän, kaunokirjallisuuden kääntämiseen liittyvän kysymyksen. Kysymys tuli jo kaaauan sitten, mutta nyt vihdoin vastaan siihen. Koko ajan on ollut tarkoitus, aihe on kiinnostava! Olen vaan niin luvattoman saamaton...
Disclaimer: En ole kaunokirjallisuuden kääntäjä (ainakaan vielä :), mutta olen kyllä opiskellut näitäkin asioita paljon yliopistossa. Mielipiteeni on siis kotoisin ammattikääntäjän, käännös- ja kirjallisuustieteitä opiskelleen henkilön ja aktiivisen lukijan kenttien leikkauspisteestä, mutta kaunokirjallisuuden kääntäjien suulla en väitä puhuvani. :)
Kun murretta on käytetty käännöksessä luovasti ja värikkäästi, siihen voidaan suhtautua hyvinkin positiivisesti. Murteet ovat kuitenkin siitä tosi hankala juttu, että ne ovat vahvasti henkilökohtainen asia! Sama murre voi olla yhden mielestä kotoisa, värikäs ja lupsakka, toisen mielestä kummelimaisen mahdoton ottaa vakavasti ja kolmannen mielestä mahdoton ymmärtää. Jos käännöksestä halutaan helposti lähestyttävä ja pitkäikäinen, liian vahvaa murteellisuutta kannattaisi varmastikin välttää. Kliseinen paraatiesimerkki on Saarikosken Siepari ruispellossa, joka on vanhaa stadin slangia elävimmillään, mutta aiheuttaa nykyajan Suomessa hysteerisiä naurukohtauksia. Joita alkuteos ei aiheuta. Nih.
Tuolle suomentajalle on luultavasti käynyt niin, että hän on tullut sokeaksi käyttämälleen murteelle. Se tuli työn aikana hänelle itselleen niin tutuksi, ettei hän hoksannut, ettei lukija enää ymmärrä tekstiä. Ja / tai hän on kotoisin vahvalta murrealueelta ja tottunut aivan erilaisiin asioihin kuin sinä. Kolmas mahdollinen selitys olisi tietysti, että kyseisessä teoksessa käytettyjä murteita on ollut tasan yhtä mahdoton ymmärtää, ja kääntäjä on halunnut pysyä uskollisena alkuteokselle lukijoiden palvelemisen kustannuksella. Tämä olisi täysin validi käännösstrategia, vaikka kaikki koulukunnat eivät pidä sitä parhaana mahdollisena.
Tähän ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta, mutta itse olen vahvasti sitä mieltä, että varsinkin lasten- ja nuortenkirjallisuudessa paikannimien kotouttaminen on paitsi OK, myös suotavaa. Jos fiktiivinen nimi selvästi tarkoittaa jotain, minusta on oikeastaan itsestään selvää, että se pitäisi suomentaa. Jopa aikuisten kirjallisuudessa. Mutta ainakin nyt lasten ja nuorten!
Olen ymmärtääkseni enemmistössä tämän mielipiteeni kanssa, vaikka joku varmasti onkin myös täysin toista mieltä. Jos muistellaan esimerkiksi niitä kuuluisia, juhlittuja Harry Potter -suomennoksia, nehän erottuivat juuri erittäin vahvalla kotouttamisella.
Kiinnostavaa pohdittavaa! Otan kaikenlaisia kysymyksiä mielelläni vastaan ja improvisoin vastauksia vakuuttavalla asiantuntijaäänelläni :D

L. M. Montgomeryn vasta suomennetun kirjan Vanhan kartanon Pat lukemista hidastaa aika tavalla, kun suomentaja on päätynyt käyttämään yhden päähenkilön kohdalla itse koostamaansa murretta, joka kai muistuttaa eniten Itä-Suomen murretta. Hahmo on kai alkukielelläkin puhunut murteella, mutta minusta tämän keksityn suomalaismurteen käyttö vaikeuttaa pahasti luettavuutta. Murretta kun on sovellettu repliikeissä lähes joka sanaan. :/ Lisäksi kirjassa oli sivuhahmo, joka puhui vielä pahempaa (taas suomentajan keksimää) murretta (lähellä savoa) ja siitä oli jopa vaikea saada selvää. Kirjailijan kohderyhmä on pitkälti nuoret tytöt, joilla varsinkin voi olla murteissa vaikeuksia. Miten käännöstieteessä suhtaudutaan murteiden käyttöön?
Kun murretta on käytetty käännöksessä luovasti ja värikkäästi, siihen voidaan suhtautua hyvinkin positiivisesti. Murteet ovat kuitenkin siitä tosi hankala juttu, että ne ovat vahvasti henkilökohtainen asia! Sama murre voi olla yhden mielestä kotoisa, värikäs ja lupsakka, toisen mielestä kummelimaisen mahdoton ottaa vakavasti ja kolmannen mielestä mahdoton ymmärtää. Jos käännöksestä halutaan helposti lähestyttävä ja pitkäikäinen, liian vahvaa murteellisuutta kannattaisi varmastikin välttää. Kliseinen paraatiesimerkki on Saarikosken Siepari ruispellossa, joka on vanhaa stadin slangia elävimmillään, mutta aiheuttaa nykyajan Suomessa hysteerisiä naurukohtauksia. Joita alkuteos ei aiheuta. Nih.
Tuolle suomentajalle on luultavasti käynyt niin, että hän on tullut sokeaksi käyttämälleen murteelle. Se tuli työn aikana hänelle itselleen niin tutuksi, ettei hän hoksannut, ettei lukija enää ymmärrä tekstiä. Ja / tai hän on kotoisin vahvalta murrealueelta ja tottunut aivan erilaisiin asioihin kuin sinä. Kolmas mahdollinen selitys olisi tietysti, että kyseisessä teoksessa käytettyjä murteita on ollut tasan yhtä mahdoton ymmärtää, ja kääntäjä on halunnut pysyä uskollisena alkuteokselle lukijoiden palvelemisen kustannuksella. Tämä olisi täysin validi käännösstrategia, vaikka kaikki koulukunnat eivät pidä sitä parhaana mahdollisena.
Sitten toinen kysymys saman kirjailijan suomennosten innoittamana: paikannimien kotouttaminen. Ilmeisesti Green Gables/Vihervaara-tyyppisiä kotouttamisia ei enää käännöksissä suosita, mutta jos käännetään lasten- ja nuortenkirjallisuutta, niin pitäisikö mielestäsi esim. Cloud of Spruce/Silver Bush -tyyppiset talonnimet kotouttaa? Tietenkin silläkin on merkitystä, että onko käännös hyvä - tulee mieleen esim. monia hassuja väännöksiä elokuvien nimistä... :D
Tähän ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta, mutta itse olen vahvasti sitä mieltä, että varsinkin lasten- ja nuortenkirjallisuudessa paikannimien kotouttaminen on paitsi OK, myös suotavaa. Jos fiktiivinen nimi selvästi tarkoittaa jotain, minusta on oikeastaan itsestään selvää, että se pitäisi suomentaa. Jopa aikuisten kirjallisuudessa. Mutta ainakin nyt lasten ja nuorten!
Olen ymmärtääkseni enemmistössä tämän mielipiteeni kanssa, vaikka joku varmasti onkin myös täysin toista mieltä. Jos muistellaan esimerkiksi niitä kuuluisia, juhlittuja Harry Potter -suomennoksia, nehän erottuivat juuri erittäin vahvalla kotouttamisella.
Kiinnostavaa pohdittavaa! Otan kaikenlaisia kysymyksiä mielelläni vastaan ja improvisoin vastauksia vakuuttavalla asiantuntijaäänelläni :D
17. helmikuuta 2010
Ihanaa, Leijonat! Vähemmän ihanaa, Anne!
Eli kiirettä ja jääkiekkoa.
Hirveä kiire on vaivannut. Itsepä otin aika paljon töitä tälle viikolle, siis sen verran, että olisi pitänyt tehdä hitusen enemmän aktiivisia työtunteja kuin normaalit kuusi, ja sitten vielä laiskottelin parina päivänä viime viikolla ja tein kolmea tuntia kuuden sijasta. Huono resepti, huono resepti. Parina viime yönä on kompensaatioksi tullut nukuttua vain kuusi tuntia, vaikka pääsääntöisesti yritän välttää univelkaa kun se on niin kauhean epäterveellistä. (Nukun luonnostani 8,5 tuntia, eli mulle kuudesta tunnista todella kertyy univelkaa.) No, kyllä se taas tästä, pahin on nyt ohi.
Tämän viikon isoin asia on jääkiekko. Odotan tämän illan Suomen matsia (YLE klo 22) melko täpinöissäni. Eilen jo katsoin lämmittelyksi hiukan USA-Sveitsi-peliä, ja kyllä se jännää olikin. Sveitsi pisti yllättävän hyvin kampoihin. Toivottavasti Valko-Venäjä ei ota liikaa mallia, siis niin paljoa, että illan urakasta tulisi meille liian hankala eikä vain sopivan jännää.
Jääkiekko on varmaan se asia, missä olen kaikkein isänmaallisin. Hassua. Yleensä, esim. Euroviisuissa, en juuri perusta Suomen menestyksestä.
Toivotaan, että ihanan Teemu Selänteen kaulassa olisi urakan lopuksi vielä viimekertaistakin kirkkaampi mitali. (Kuva taitaa kylläkin olla MM-kisojen pronssista.)

5. helmikuuta 2010
Kirjoittaja kirjoittaa, mutta mitä?
Olen katsonut Subin 30 Rock -uusintoja. Hemmetin hyvä sarja. Komedia on makuasia, minua naurattaa kovasti tämä! Suosittelen lämpimästi.
Sarjan tekstitykset ikävä kyllä ärsyttävät. En ole katsonut kääntäjän nimeä, enkö tiedä onko hän tunnettu vai ei, kanavan oma kääntäjä vai toimiston kautta hankittu. Tiedän vain, että käännöksissä toistuu yksi kamala asia, josta on nyt pakko avautua.
30 Rockissa puhutaan jatkuvasti komediasarjan käsikirjoittajista, siis englanniksi "writers". Haluan tässä yhteydessä päästä korostamaan, että suomeksi sanaa "writer" ei ammattinimikkeenä voi kääntää "kirjoittaja"! Ei, vaikka se tuntuisi miten houkuttelevalta ja säästäisi tilaa. Meillä Suomessa on erikseen kirjailijat, käsikirjoittajat, näytelmäkirjailijat, toimittajat jne. "Kirjoittaja" tarkoittaa meillä "tietyn asian kirjoittanut henkilö". Se ei tarkoita "ammatikseen kirjoittava ihminen" kuten englanniksi. "Tämän sketsin kirjoittaja" on siis oikein, "loistavat kirjoittajamme" väärin. Selkeää? Minulle on, kaikille ei ilmeisesti.
Okei, mikään ei ole mustavalkoista, ja äärimmäisessä hädässä ja tilanpuutteessa voisin joskus ymmärtää, että "käsikirjoittaja" lyhennetään muotoon "kirjoittaja", jos se kirjoittaminen on syystä tai toisesta pakko saada mukaan. Mutta tämän ja monen muun sarjan tekstityksissä sanaa käytetään jatkuvasti ja systemaattisesti väärin, ihan kuin se olisi virallinen käännös. Kielikorvaani vihloo.
Olen itsekin joskus repinyt hiuksia päästäni, kun englannin kätevä yleispätevä sana pitää suomeksi kääntää milloin mihinkin muotoon ja aina olisi tiedettävä, mihin kirjoitusammattiin sana viittaa. Ei voi mitään, meillä on eri käytäntö kuin englannissa ja sillä hyvä. Harvoin jaksan valittaa asioista, mutta tämä on raivostuttanut minua monissa eri yhteyksissä jo vuosia.
Olen avautunut, lopetan.
...
Lisäys 6.2: Tuli ehkä hiukan aggressiivista tekstiä, mutta asia on minun nähdäkseni selkeästi noin, ja kun ärsyttää niin ärsyttää, ei voi mitään! :D

27. tammikuuta 2010
Uutisia AV-käännösalan nykytilanteesta
Ainakin Google Analyticsin mukaan blogiani lukee typerryttävän suuri määrä ihmisiä, joita AV-käännösala kiinnostaa. Tässäpä teille muutama linkki tuoreisiin uutisiin alan nykytilanteesta - jos kerta blogini kiinnostaa, innostutte varmaan myös näistä!
Journalistiliitto: Kansainväliset tekstitysfirmat uhkaavat kielitaitoa (YLEn uutinen)
Kääntäjien kansanliike (Artikkeli Ylioppilaslehdessä)
Lopuksi linkki foorumille, jolle jokaisen AV-alalla työskentelevän ja kieliä opiskelevan - mahdollisesti jopa muutenkin alalle mielivän - kannattaa pyytää kutsua.

17. tammikuuta 2010
Taas se tekstittäjä tuolla jotain saarnaa..?
Vähän tuo matka painaa päälle. Pitäisi tehdä melkoiset vuoret töitä ennen sitä, ja Marjukkakin on taas tulossa alkuviikoksi, mikä (onneksi?) rajoittaa järjettömintä yötä myöten naputtelua. Älkää toisaalta käsittäkö väärin, on kiva lähteä Britanniaan taas, odotan sydämentykytyksiä aiheuttavalla innolla varsinkin tiedätte-kyllä-mitä. (Ks. edellinen kirjoitus, jos joku ei muka tiedä.) Kun vaan saisin nämä työt ensin tehtyä. Ja tavarat pakattua. Ja itseni kentälle keskiviikkona aamuyöstä.
Elämä on täyttynyt töiden lisäksi ammattiyhdistysjutuista. AV-käännösalalla tuulee edelleen, mutta tässä blogissa en edelleenkään viitsi yksityiskohdista kirjoittaa, kun tämä on liian julkinen. Voin varmaan sitten kirjoittaa, kun asiat ovat jo tapahtuneet.
Olen AY-juttuihin liittyen havahtunut siihen, että olen bloginpitäjänä mielipidevaikuttaja paljon vahvemmin kuin olin tajunnut. Olen tässä blogissa vastaillut ihmisten kysymyksiin tekstitysalasta omien henk. koht. kokemusteni pohjalta 100% rehellisesti (rehellisyyttäni älkää pliis epäilkö, vaikka sellaistakin olen rivien välistä joskus aistinut - mitä minä valehtelulla voittaisin?!). Todellisuuteen herättyäni olen alkanut tuntea syyllisyyttä siitä, etten ole lainkaan tarpeeksi korostanut seuraavaa seikkaa: minun kokemukseni ei ole sama kuin keskivertotekstittäjän kokemus. Se on yksittäinen tapaus. Ei ainutlaatuinen (sen olen tämän uuden yhteisöllisyyden myötä saanut havaita), muttei missään nimessä keskiverto.
Älkää siis lapset kuvitelko, että tekstittäjän elämä on ruusuilla tanssimista, palkkaa tulee ylenpalttisesti ja rahaa riittää vaikka miten moneen kaukolentoon vuodessa. Jos kuvittelette, joudutte melko suurella todennäköisyydellä pahasti pettymään työelämässä. Tälle alalle ei myöskään ole enää helppo päästä, vaikka vielä pari vuotta sitten iloisesti (ja totuudenmukaisesti) niin sanoin. Tällä hetkellä en suosittelisi edes yrittämään. Jos joku juuri parhaillaan harkitsee alalle hakeutumista, sanoisin melkein, että kannattaa odottaa ainakin tämä kevät. Joka nyt pyrkii mukaan, joutuu keskelle melkoista myllytystä.
Aihepiirit:
Britannia,
Ilon aiheet,
Kääntäminen,
Matkat,
Perhe,
Työ
6. tammikuuta 2010
Jatkomiete AV-käännöskeskusteluun
Kysyin itseltäni: miksi ehdottomasti kannatan AV-kääntäjien työtaistelua, vaikka en itse ole suorastaan onneton nykyisilläkään palkkioilla?
Vastaus on yksinkertainen. Kuulostaisiko millään alalla hyväksyttävältä, että urakkatyöstä maksettava palkkio on suhteellisen kohtuullinen nopeimmille - muut vaihtakoon alaa tai kuolkoon nälkään? No eipä juu. Eiköhän palkkion kuitenkin pitäisi olla sen suuruinen, että keskimääräinen työntekijä elää sillä mukavasti tilanteessa, jossa alalla on kysyntää vastaava määrä ammattitaitoisia työntekijöitä. Muutenhan seurauksena pitäisi loogisesti olla työvoimapula, kun osa porukasta huomaa ettei töillä elä ja hankkii parempia.
(Eikö periaatteessa hitaimmankin työntekijän, jolle riittää töitä = häntä tarvitaan alalla, pitäisi vielä pystyä elättämään itsensä työllään..? )
Tämmöistä mietin tänään.

5. tammikuuta 2010
Painava kysymys AV-kääntäjien palkkauksesta
Tänä vuonna AV-käännösmaailmassa puhaltavat ikävät tuulet. En viitsi niistä tässä tarkemmin jutustella, kun blogini ei ole täysin anonyymi. Sain kuitenkin asiaan liittyen kysymyksen, johon toivottavasti sopii vastata näin julkisestikin.
---
Kysymys:
Hei Anne, ensinnäkin kiitos kiinnostavasta blogista. Pidän tavastasi kirjoittaa. :) Toivottavasti ei haittaa, että kysyn, mutta olisiko 0,20 euroa kakkoskäännöksen repliikiltä sinusta tosiaan vielä OK? Itse laittaisin ehdottoman minimipalkkion kyllä huomattavasti korkeammalle. Valtaosa toimistoille työskentelevistä av-kääntäjistähän on yrittäjiä, joten palkkiosta pitää verojen lisäksi maksaa yrittäjän eläkevakuutus (YEL - n 16 % ensimmäiset neljä vuotta ja sitten n. 21 %)) ja muut kulut (vakuutukset, laitteet, ohjelmistot...) ja säästää lomarahat. Lisäksi pitää varautua siihen, että tällä alalla työtilanteet saattavat vaihdella, ja välillä töitä on saatavilla vähemmän. Eipä tuosta 20 sentistä paljon käteen jää, vai mitä mieltä sinä olet?
Lisäksi haluaisin sanoa, että olet ilmeisesti erittäin nopea kääntäjä ja vieläpä tarkka laadusta. Vai olenko käsittänyt väärin? ;) Noin nopea kääntäjä ehkä pärjääkin pienemmillä palkkioilla (?) Kaikki eivät kuitenkaan ole superihmisiä. ;) Ystävällisin terveisin Mia
--
Vastaus:
Hei Mia! Kiitos mukavista sanoista :)
20 sentin replapalkkiosta, tuota tuota. Kaivoin laskimen esiin ja mietin asiaa tosissani. Palkkio alkaa TOSIAAN olla alarajoilla (ja vahvasti haluan sanoa ettei ainakaan mitään sen alle kannata kuuna päivänä hyväksyä), mutta kyllä minä tuolla palkkiolla vielä tavoitetuntipalkkaani pääsisin ellei käännettävä ohjelma sisältäisi liikaa vaikeaa sanastoa. (Lasken kyllä mukaan nuo mainitsemasi seikat - kunnon kääntäjän tavoin minäkin maksan YELin ja säästän lomarahani, jne jne :)
Kannattaa muuten huomioida, että vastauksestani, jota kommentoit, on jo pari vuotta. Palkkiot ovat siinä ajassa onneksi joitakin senttejä nousseet. Enkä oikeastaan sano 20 sentin palkkiota kohtuulliseksi. Sanon vain, että MINÄ sillä vielä just ja just kohtuullisesti tienaisin. (Minimitavoitepalkkani on n. 30€ tunnissa, mikä ei yrittäjälle ole kovin korkea - tyydynkö tässä liian vähään tai elänkö halvalla? Olen ko. minimipalkalla kyllä ihan mukavasti useamman vuoden elellyt ja maailmalla matkustellut. Osasta töitä tienaan toki hiukan enemmän.)
Olen kyllä mukana "rintamassa" ja foorumilla johon tämä viittaa. ;) Olen foorumilla lueskellut ihmisten kertomuksia omasta käännöstahdistaan ja tullut siihen tulokseen, että olen vaan monia nopeampi ja siksi heitä vähemmän tyytymätön. Saan tehtyä 100 - 200 kakkoskäännösreplaa tai 70 - 100 ykköskäännösreplaa tunnissa suuremmin hikoilematta, jos kyseessä ei ole tekniikan ala tms. Mielestäni en tällä tahdilla joudu vielä lainkaan hutiloimaan eikä laadussa ole valittamista.
Kuten olen ennenkin sanonut, olen vaan aina ollut se tyyppi, joka lähti kokeista koulussa ekana pois. Teki kaksi C-kielen YO-koetta samanassa sessiossa ja joutui silti odottelemaan, milloin se kello olisi 12 ja saisi jo lähteä. Semmoista. Jonkun kai pitää olla se tyyppi. En näe tätä superihmisyytenä, vaikka kiva tunnehan se olisi :D

14. syyskuuta 2009
Breaking News: Freelancer löysi työmoraalin!
Olen viime aikoina kamppaillut harvinaisen pahan työahdistuksen kanssa. Se johtuu minulla aina paradoksaalisesti siitä, että töitä on liian vähän.
Tilanne: töitä on vähän --> pitäisi tehdä ne vähät ahkerasti pois nyt kun muitakaan ei ole, jotta voi nykyisten töiden dedisten alla tehdä jo muita töitä, jotta koko kuukauden tulotaso ei vääristy.
Todellisuus: onnistun tekemään ehkä tunnin päivässä kun aikaa on muka niin runsaasti; syyttelen itseäni joka ilta siitä, etten tehnyt enempää ja vannon huomenna parantavani tapani.
Lopputulos: ärtymys + ahdistus tavoitteiden ja todellisuuden epätasapainosta, sekä huoli tulotason vääristymisestä.
Tämmöistä oli koko syyskuun alku. Tosi ärsyttävä tilanne, joka pitemmän päälle vie jo yöunetkin, koska juuri iltaisin alkaa syytellä itseään siitä että tänäänkin lankesi samaan ansaan.
Lopulta otin itseäni niskasta kiinni. Laskin itselleni aina yhtä avuliaan Excelin avulla taulukon, jossa lähtökohtana on kuukauden tavoitepalkka jaettuna viikkoa kohti. Kasasin taulukkoon töitä niin kauan, että viikon tavoitepalkka tuli täyteen. Ihan sama, vaikka töiden todellinen palautus olisi vasta kuun lopussa tai ensi kuussa tai ensi vuonna. Jotain pitää tehdä tällä viikolla tavoitepalkan täyteen saamiseksi, ja saatavilla olevat työt tehdään tällä viikolla. Sittenhän loppukuu vapautuu tulevia töitä varten, ja ehdin tehdä nekin hyvissä ajoin! Viikon työnteko lopetetaan luvan kanssa joko kun lista on tyhjä tai (ainakin väliaikaisesti) kun töissä ei voi edetä, koska materiaaleja puuttuu vielä.
Olen toteuttanut tätä onnellisena nyt toista viikkoa. Kylläpä onkin mieli keventynyt. Tänä maanantai-iltapäivänä laiskottelen luvan kanssa, koska luvatut raportit ovat myöhässä. Olen tehnyt työni siihen pisteeseen, etten oikeasti VOI tehdä enempää! Tuntuu uskomattoman hyvältä eikä ihme kyllä yhtään huolestuttavalta. Työt kun ovat niin hyvässä mallissa, ettei viivästys aiheuta kiirettä tai töiden päälle kaatumista.
Työnantajatkin tykkäävät, kun työt eivät palaudu viittä minuuttia ennen dedistä vaan viikkoja etukäteen. Kaiken hyvän lisäksi taulukko kertoo, milloin oikeasti ON tehnyt tarpeeksi ja voi hyvällä omallatunnolla lopettaa. Kun pitää kaikesta kirjaa, onkin usein tehnyt enemmän kuin näppituntumalla olisi uskonut.
Suosittelen ahkeruutta ja hyvää työmoraalia kaikille. Se on oiva lääke laiskuuden aiheuttamia huonon omantunnon sydämentykytyksiä vastaan. Tiedän tämän vanhastaan, mutta miten se voikin olla niin vaikea käytännössä muistaa?

16. elokuuta 2009
Teatterikesä meni hyvin.
Anne voisi tähän alkuun kirjoittaa yhden lauseen kolmannessa persoonassa ihan edellisen anonyymin kiusaksi. :P
Sitten asiaan. Tekstitin Turun kaupunginteatterin Kaaoksen ja HKT:n / Lillanin Miehen, joka kieltäytyi käyttämästä hissiä. Kaikki meni hämmentävän hyvin. Tuntematon väkisin jännitti, mutta livenä ajastaminen oli jopa helpompaa kuin olin odottanut. Haastavinta oli, että tekstitykset oli pitänyt muotoilla "sokkona", tietämättä, miten nopeasti tai hitaasti ko. vuorosana esityksessä tulee. Jotkut kohdat olisin esitykset nähtyäni tahdittanut eri tavalla, mutta itse asiassa tämäkin osui yllättävän hyvin kohdalleen. Ei läheskään täydellisesti, mutta yllättävän usein olin fiilispohjalla valinnut oikean tahdin. Huonomminkin olisi (vähemmällä tekstityskokemuksella?) voinut mennä.

Esitykset olivat tosi erilaiset. Kaaos oli hektinen, intensiivinen kolmen naisen show. Hissvägraren on Lasse Pöystin rauhallinen monologi. Kaaosta olisi äkkiseltään luullut paljon haastavammaksi, ja kyllä se nopeampaa napitustahtia vaatikin, mutta toisaalta homma eteni niin vauhdilla, että tekstit piti vain saada ruutuun mahdollisimman nopeaa, vielä luettavaa vauhtia, eikä kukaan taatusti ehtinyt jäädä miettimään yksittäisiä tekstityksiä. Hissvägrarenin eka näytös oli siitä vaikea, että monologissa ei selvästi yleensä tarvitse pysyä käsikirjoituksessa kovinkaan tiukasti. Jos vaihtaa asioiden paikkoja, ei sekoita ketään muuta, eikä yleisö varmaan edes huomaa. Tässä erikoistapauksessa tekstittäjä ikävä kyllä kuitenkin sekosi. Sain vähän väliä olla etsimässä oikeaa tekstityskohtaa jostain aivan muualta tiedostosta. Palohälytys onneksi katkaisi esityksen, ja tauon turvin saatiin taas langan päästä kiinni.
Toinen näytös menikin paljon paremmin. Pöysti oli selvästi skarpannut ja noudatteli käsikirjoitusta tiiviisti.
Kaikki kunnia Lasse Pöystille. Hän on ihana ja legenda, ja minua itketti väkisin esitysten lopussa. Tiedän, että Mieheen, joka kieltäytyi käyttämästä hissiä on todella vaikea saada lippuja, mutta jos teille tarjoutuu tilaisuus nähdä se, MENKÄÄ. On niin hirmuisen hyvä. Aluksi monologi saattaa kuulostaa satunnaiselta satuilulta, mutta loppu vetää langat yhteen ja on ah, niin sykähdyttävä, ihana ja liikuttava.

Toivottavasti pääsen toistekin töisin Teatterikesään. Oli mahtavaa ja taianomaista. Viikon lopuksi oli vielä henkilökunnan päättäjäisjuhlat, joissa oli hauskaa tavata muita kääntäjiä. Ja miksei muitakin ihmisiä, mutta kääntäjät jostain syystä hakeutuivat toistensa seuraan. Tässä ammattikunnassa sellaiset tilaisuudet ovat harvassa.

2. elokuuta 2009
Olen työstänyt Teatterikesän näytelmiä.
Nyt on tekstitykset valmiina.
Tiistaina aamulla harjoitus, sitten esityksiä ti, ke, pe ja la. Turun Kaupunginteatterin Kaaos ja Lillanista Lasse Pöystin ihana, ihana monologi Hissvägraren / Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä. (Hän on sen itse kääntänyt suomeksi ja esittää nyt suomenkielisen version - muuten ei olis meikäläiseen luottamista repliikkien ajastuksessa :D) Ainakaan englanninnoksen perusteella en voi kylliksi ylistää Pöystin monologin käsikirjoitusta. Se kertoo yksinäisestä vanhasta miehestä. Minua nauratti ja itketti jo pelkästään lukiessani. Pelkään aika tosissani, että alan teoksen loppupuolella itkeä enkä näe tehdä töitä... Ei olis eka kerta, olen onnistunut sokaisemaan itseni kyynelillä ainakin leffoissa Oh! What a Lovely War ja Click!. Mutta nyt on pysyttävä ammattimaisena, koska live-esitys ei pysähdy kääntäjän kyyneliin. (Tai mikä mä tässä tapauksessa olen? En ole kääntänyt, olen tehnyt käännöksestä tekstit. Liekö tittelini "tekstittäjä"... yleensä silläkin kyllä käsitetään kääntämistä.)
Saanko mä silti taputtaa Pöystille seisaaltani? Ei kai sitä kukaan kiellä. :D

Vitsi. Jännittää aika lailla, koska en ikinä ole livetekstitystä kokeillut. Eiköhän jännitys kuitenkin laannu jo harjoituksen jälkeen, koska sittenpä olen kokeillut. Enimmäkseen olen kuitenkin innoissani. Eikä "aika lailla" ole keskimääräisessä ihmisten mittakaavassa kovinkaan paljon. En ole jännittäjätyyppiä. (Kunhan harjoitus ei mene AIVAN puihin. Se voisi häiritä yöunia :P)
10. kesäkuuta 2009
Liveteatteritekstittäjä, c'est moi!
Minun tekstittämiäni näytelmiä saa tänä vuonna nähdä Tampereen teatterikesässä.
Yksi opiskelukaveri on tämän vuoden käännöskoordinaattori ja oli kuulemma ekana ajatellut minua, kun piti etsiä teatterista kiinnostuneita kokeneita tekstittäjiä. Onpa kumma juttu! :P
Mutta oikein oli ajateltu. Mikä mahtava tilaisuus. Olen ihan täpinöissäni. Saan istua näytelmissä painelemassa livetekstitysnappia. Pääsen vähän niin kuin kulissien taakse. Teatteriin. Ja samalla saan katsoa kaksi näytelmää kahdesti. Ihan mieletöntä. On ainakin teorian tasolla samanlainen olo kuin Glasgow'ssa, kun minulle maksettiin huipputähtien konserttien katsomisesta (olin paikannäyttäjä, opiskelijan hanttihommia).
Mulle ei yleensä tule samanlainen olo normaalista tekstittäjän työstä, ainakaan usein. Outoa sinänsä. Jonkun poikkeuksellisen antoisan leffan tms. kohdalla ehkä joskus. Ei tässä mittakaavassa.
Vähän tietysti jännittää, kun en ole ennen livetekstittänyt, mutta kokeilemallahan sen oppi. Eli siis muokkaan tekstityksen etukäteen jonkun toisen, toivottavasti natiivienglanninpuhujan, käännöksen pohjalta, ja napitan sen näytöksessä ulos sitä mukaa kun näyttelijät puhuvat. Eniten mietityttää replojen tiivistäminen ja yhdistäminen. Normaalissa tekstitystyössä tietää 100% varmasti, miten tiiviisti vuorosanat seuraavat toisiaan, ja kannattaako ne näin ollen pistää samaan replaan vai erikseen. Vähän on semmoinen olo, että ehkä tiivistämistä pitäisi välttää livenäytelmässä, jos tuleekin pitkä tauko. Replat lienee järkevämpää napittaa turhankin nopeasti peräkkäin kuin että seuraava repliikki tulisi ihan liian aikaisin hengailemaan samalle ruudulle edellisen kanssa. ?
No, tätä ehtii miettiä, kun oikeasti muokkaan käännöksiä tekstiksi. Jos joku on tehnyt tällaista, vinkkejä otetaan ilolla vastaan :)
Olen innoissani. On unelmien täyttymys päästä työskentelemään teatterin parissa kääntäjänä, missä ominaisuudessa hyvänsä. Yliopiston professori oli oikeassa: kyllästytä ihmisiä puhumalla intohimon kohteistasi joka tilaisuuden tullen. Ne yhdistävät sinut ko. asiaan ja ottavat yhteyttä, jos ko. asia tulee vastaan. Nyt voin todistaa, että TOIMII. Pakkomielteitään EI kannata salailla. Heh.

Kuulumiset,
Kääntäminen,
Teatteri,
Työ
2. huhtikuuta 2009
Kauhuleffojen kääntämisen kaksi puolta
Hack-n-slash-leffojen kääntämisessä on puolensa ja puolensa.
(1) Se on vielä paljon kamalampaa kuin niiden katsominen. On absurdia ja oksettavaa seurata väkivaltaisia kohtauksia tiukan keskittyneenä. "Anoiko tuo omaan vereensä tukehtuva hahmo äsken armoa? Ei, kyllä se taisi vain korista. Entä nyt? Taisi se mutista 'apua'."
(2) Työ on harvinaisen nopeaa. Puolet ajasta hahmot huutavat joko apua, toistensa nimiä tai "Tule!" / "Täältä on päästävä!" / "Voi helvetti!". Iso osa ajasta on pelkkää säntäilyä ja huutoa vailla dialogia.
Loppusaldo jää negatiivisen puolelle. Vaikka työ onkin tavallaan helppoa, se on henkisesti raskasta. Koko loppupäivän on kuvottava olo, kun on kääntänyt jotain viimeisimmän Wrong Turn kakkosen tapaista.
Olen ihan liian empaattinen katsomaan fiktiivisten hahmojen kidutusta. Joo-o, se on näyttelemistä ja efektejä, mutta eikö elokuvaan ole tarkoitus eläytyä ja kuvitella se todeksi? Mitä jää käteen, jos niin ei voi tehdä? Psykopaattisten taipumusten summa vissiin.
Olen tyttö, joka ei pysty edes tappamaan simejä Sims-peleissä, vaikka kaikki muut pelaajat tuntuvat tekevän sitä. Mutta alkaa tuntua, että se on varmaan hyvä asia.
Olen varmaan ristiriitainen, koska toisaalta nautin suuresti näyttävästä viihdeväkivallasta toimintaleffoissa (á la Fight Club tai Tarantino). Puolustukseni on, että niissä elokuvissa eletään todellisuudessa, jossa väkivalta ei satu yhtään niin paljon kuin oikeasti. Sisäinen empaatikkoni on ihan hiljaa - ja sisäinen sadistini riemuitsee - niin kauan kuin hahmot ovat mukana vapaaehtoisesti ja väkivallasta tehdään jännää ja sankarillista. Mäiskis vaan, alfauroksia, jee. Kidutuskin voi olla kevyttä ja kivaa, vrt. Long Kiss Goodnightin vesipyöräkohtaus.
Raja kahden väkivaltatyypin välillä on kenties keinotekoinen, mutta omassa mielessäni selkeä ja äärimmäisen jyrkkä. Kauhuleffojen hahmoja sattuu aivan liikaa, ne kuolevat turhaan, eikä äärisadistisessa kidutuksessa ole mitään jännää tai viihdyttävää. Sellaisen katsominen ei vapauta endorfiineja vaan käynnistää oksennusrefleksin.
Järkkyväkivaltaisista jutuista 95% lienee kauhuleffoja, mutta se ei ole vaatimus. Ainakin Passion of the Christ pääsee samaan sarjaan. Mel Gibson on sairas, sairas mies.

30. maaliskuuta 2009
Lisää vastauksia kysymyksiin, olkaapa hyvät!
Kiinnostaisi ihan vain tietää että onko mielestäsi kääntäjän työ haluttua, eli miten helposti saa töitä?
Noo... riippuu siitä, millaisia kääntäjän töitä haluaa. Tekstitystä, kaunokirjallista, asiatekstejä, politiikkaa..? Vai tulkkausta, ja jos, niin millaista? EU:n hommiin on ilmeisesti pahamaineisen vaikea päästä, mutta jotkut sinnekin pääsee. Itse en ole koskaan halunnut yrittää.
Ja riippuu kielipareista. Englannilla saa pääsääntöisesti helpommin töitä kuin muilla kielillä. Ymmärtääkseni.
Tiedän varmasti vain, että juuri tällä hetkellä tekstitystöitä saa todella helposti. Monet samaan aikaan opiskelleet ovat ajautuneet näihin samoihin hommiin, koska niihin kosiskellaan alan opiskelijoita laitoksen sähköpostilistoilla. Sekin asia voi kuitenkin muuttua, kun digikanavabuumi laantuu.
Miten esimerkiksi itse tupsahdit alalle, oliko yliopistolla joitain vinkkejä avoimista paikoista?
No siis, "tupsahdin" alalle, koska pyrin opiskelemaan sitä. En siis kovinkaan satunnaisesti :) Mutta jos tarkoitat konkreettisemmin, niin laitoksen transla-postituslistalle tulee aika paljon työtarjouksia, ja esim. EU ja käännöstoimistot ottavat harjoittelijoita. Lisäksi eri alojen käännöstoimistot, kustantamot ym. ym. löytää helposti netistä, ja CV:llä voi sitten hakea suoraan niistä. Näin itse muistaakseni tein. Ja jonkun työpaikan kohdalla vastasin laitoksen postituslistalla olleeseen ilmoitukseen. En enää muista ihan tarkkaan.
Freelance kääntäjäksi haluaisin myös kovasti vaikka sillä ei kuulemma rikastukaan ;)
Jos tosissasi haluat freelance-kääntäjäksi, kannattaa opetella yhdyssana- ja pilkkusäännöt :) (En tarkoita ilkeillä, vaan ne pitää tässä työssä ihan totta osata. Tuossa mahtui molempia virheitä 10 sanaan... :D)
Rikastuminen riippuu ihan siitä, minkä alan käännöksiä tekee ja millä tahdilla. Itse lähdin alalle juuri tuolla samalla asenteella, mutta tässä kuussa olen tehnyt uuden bruttopalkkaennätyksen: parikymppiä alle 5 000 euroa. Viikkotunteja tehty 4 x 30 plus 2,5 ylityötuntia. (Luvuissa ei mukana mitään taukoja.) Todellisuus on siis tosiaan yllättänyt positiivisesti.
(HUOM! Muut ammattikääntäjät tulevat taas kommenttilaatikkoon haukkumaan minua anonyymisti antamaan rakentavaa kritiikkiä, jos maalailen liian ruusuisia kuvia alasta haaveileville. Korostan siis vahvasti, että tämä on minun henkilökohtainen palkkani ja johtuu varmaan ennen kaikkea hyvästä keskittymiskyvystä ja nopeasta kymmensormitekniikasta. Ja oletusarvoinen palkkani on ennemminkin kolme tonnia kuin viisi, mutta nyt oli hyvä kuukausi.)
(Ja lisäys 31.3: kääntäjä on yrittäjä, joten palkka ei ole niin iso kuin miltä kuulostaa. Siitä pitää itse säästää lomarahat ja maksaa reilut parikyt prossaa yrittäjän eläkevakuutusta.)
Noo... riippuu siitä, millaisia kääntäjän töitä haluaa. Tekstitystä, kaunokirjallista, asiatekstejä, politiikkaa..? Vai tulkkausta, ja jos, niin millaista? EU:n hommiin on ilmeisesti pahamaineisen vaikea päästä, mutta jotkut sinnekin pääsee. Itse en ole koskaan halunnut yrittää.
Ja riippuu kielipareista. Englannilla saa pääsääntöisesti helpommin töitä kuin muilla kielillä. Ymmärtääkseni.
Tiedän varmasti vain, että juuri tällä hetkellä tekstitystöitä saa todella helposti. Monet samaan aikaan opiskelleet ovat ajautuneet näihin samoihin hommiin, koska niihin kosiskellaan alan opiskelijoita laitoksen sähköpostilistoilla. Sekin asia voi kuitenkin muuttua, kun digikanavabuumi laantuu.
Miten esimerkiksi itse tupsahdit alalle, oliko yliopistolla joitain vinkkejä avoimista paikoista?
No siis, "tupsahdin" alalle, koska pyrin opiskelemaan sitä. En siis kovinkaan satunnaisesti :) Mutta jos tarkoitat konkreettisemmin, niin laitoksen transla-postituslistalle tulee aika paljon työtarjouksia, ja esim. EU ja käännöstoimistot ottavat harjoittelijoita. Lisäksi eri alojen käännöstoimistot, kustantamot ym. ym. löytää helposti netistä, ja CV:llä voi sitten hakea suoraan niistä. Näin itse muistaakseni tein. Ja jonkun työpaikan kohdalla vastasin laitoksen postituslistalla olleeseen ilmoitukseen. En enää muista ihan tarkkaan.
Freelance kääntäjäksi haluaisin myös kovasti vaikka sillä ei kuulemma rikastukaan ;)
Jos tosissasi haluat freelance-kääntäjäksi, kannattaa opetella yhdyssana- ja pilkkusäännöt :) (En tarkoita ilkeillä, vaan ne pitää tässä työssä ihan totta osata. Tuossa mahtui molempia virheitä 10 sanaan... :D)
Rikastuminen riippuu ihan siitä, minkä alan käännöksiä tekee ja millä tahdilla. Itse lähdin alalle juuri tuolla samalla asenteella, mutta tässä kuussa olen tehnyt uuden bruttopalkkaennätyksen: parikymppiä alle 5 000 euroa. Viikkotunteja tehty 4 x 30 plus 2,5 ylityötuntia. (Luvuissa ei mukana mitään taukoja.) Todellisuus on siis tosiaan yllättänyt positiivisesti.
(HUOM! Muut ammattikääntäjät tulevat taas kommenttilaatikkoon
(Ja lisäys 31.3: kääntäjä on yrittäjä, joten palkka ei ole niin iso kuin miltä kuulostaa. Siitä pitää itse säästää lomarahat ja maksaa reilut parikyt prossaa yrittäjän eläkevakuutusta.)
17. maaliskuuta 2009
Sain muutaman kysymyksen.
Vastaillaanpa taas. Kyllä multa saa kysellä. Eikä ole olemassa tyhmiä kysymyksiä. :) En yleensä tajua kertoa ihan perusasioita työstäni, koska ne tuntuvat itsestään selviltä. Jos kuitenkin yritän sijoittaa itseni takaisin lukioon, kun tämä ammatti oli vasta etäinen haave, tajuan, miten vähän alaa harkitseva maallikko tietää!
Mua kiinnostaa hirveästi kääntäjän työ. Voisitko vastata pariin kysymykseen: :)
- miltä kielelle mille kielelle käännät?
Käännän englannista suomeen. Osaisin mainiosti kääntää myös suomesta englantiin (siinä loistin käännöstunneilla ehkä vielä enemmän), mutta tekstityksiä harvemmin tehdään siihen suuntaan. Osaisin kääntää myös italiasta suomeen, mutta en ole jaksanut tehdä paljoa saadakseni töitä sillä kieliparilla. Niitä on kuitenkin todella vähän verrattuna englannista tehtäviin töihin, ja lisäksi englannin taitoni on niin paljon parempi, että työskentely italiasta olisi merkittävästi hitaampaa. Laiska :)
Jos harkitsette kieliparejanne, niin periaatteessa on ihan sama, mitä kieltä opiskelee, mutta tulotason takaamiseksi kombinaatiossa kannattaisi olla mukana englanti. Tämän maailman töistä valtavan suuri osa on englannista/englantiin.
- missä/miten olet opiskellut?
Opiskelin Tampereen yliopistossa englannin kielen kääntämistä ja tulkkausta (oli aineen nimi, kun aloitin... nykyään käännästiede (englanti) ja vissiin taas vaihtumassa). Pyrin sinne vuonna 2000 suoraan lukiosta ja suureksi yllätyksekseni pääsin ekalla kerralla sisään. (Käännöstiedeeseen on Tampereella pienin sisäänottoprosentti heti psykologian jälkeen.)
Viihdyin Tampereella kaksi vuotta. Sitten päätin lähteä Skotlantiin, Glasgow'n yliopistoon. Siellä vietin kolme vuotta, 2002-2005, ja opiskelin tutkinnon nimeltä M.A. (Literary Studies). Se oli semmoinen laiskan ihmisen tutkinto, johon sai yhdistää vähän mitä halusi. Minä luin mm. englanninkielistä kirjallisuutta, italian kieltä ja kirjallisuutta, latinaa, muinaiskreikkaa ja historiaa. Glasgow oli ihana paikka, ja skottiaksentti kuulostaa edelleen korvissani ainoalta kotoisalta variantilta.
Vuodet 2005-2009 olen viettänyt taas täällä Tampereella, mutta alkuperäinen käännöstieteen tutkinto on yhä gradua vaille. Olen ollut työelämässä tekstittäjänä kolmisen vuotta.
Suomessa voi opiskella käännöstiedettä Tampereella, Turussa, Savonlinnassa ja Helsingissä. Se on täysin erillään engl. filologiasta, ja hyvin erilainen koulutus. Emme esimerkiksi lue lainkaan kielioppia. Pääpaino on pienryhmissä tehtävissä käännösharjoituksissa. Ainakin Tampereen koulutusohjelmaa voin suositella todella lämpimästi. Pienten sisäänottomäärien vuoksi kaikki tuntevat toisensa. Opettajat ovat tosi mukavia ja hekin tuntevat oppilaat etunimeltä. :)
Noin pitkäaikainen ulkomailla opiskelu tuskin on välttämätöntä, mutta minulle se oli paras koskaan tekemäni päätös. Opin operoimaan kielten välillä täysin uudella tasolla (vieraiden kielten opiskelu toisella vieraalla kielellä oli ihan alussa varsinaista aivojumppaa!), ja käännösnopeuteni kehittyi uskomattomalla tavalla. Sekä englanti että suomi nousivat aivoissa pinnalle ja aktiivisiksi ihan eri lailla kuin ennen.
Sellaista jaarittelua tällä kertaa. Vastaan toiseen kysymyssettiin myöhemmin!

14. maaliskuuta 2009
Vapaa freelancer Alanyan auringosta, päivää.
Olen ollut kymmenen päivää Turkissa hyödyntämässä kääntäjän työn parasta bonusta: täydellistä paikasta riippumattomuutta. Olen tehnyt normaalia työpäivää, ja hyvin on sujunut.
Okei, "täydellisellä" vapaudella on yksi edellytys: tämä olisi todella paljon vaikeampaa ilman vanhempien asunnon langatonta nettiä. Mahdollista silti, kunhan netti olisi käytettävissä ainakin joka käännöstyön lopussa. Aukkokohdat voi merkitä tiedostoon ja lopuksi tarkistaa ne kaikki kerralla ennen työn lähettämistä, tässä skenaariossa varmaan jossain nettikahvilassa. Oman mielenrauhan kannalta on kuitenkin paljon mukavampaa täyttää aukot saman tien, varsinkin jos joku ongelma toistuu. En siis vapaaehtoisesti rupeaisi tekemään töitä ilman kiinteää nettiä kuin satunnaisesti junassa tai bussissa.
Turkissa on tähän aikaan melko mukavaa. Turistikausi ei ole alkanut. Lämpöä on parikyt astetta. Inhoan perinteisiä turistiuimarantoja yli kaiken, mutta tähän aikaan Alanyan rannalla on aika ihanaa: auringon lämmöstä voi nauttia ilman, että tulee tukalan kuuma, ja seuraaviin auringonpalvojiin on matkaa 50 tai 100 metriä. Kilometrejä pitkä ranta tuntuu ihanan avaralta.
En silti tykkää kaikesta. Pitkänä, kalpeana blondina olen aidosti kotonani vain länsimaissa. Tällaisissa maissa miehet tuijottavat ja yrittävät flirttailla joka kaupassa ja ravintolassa. Olo on oudon avuton - varsinkin sen vuoksi, että olen tottunut yllättämään samaa yrittävät italiaanot puhumalla italiaa takaisin. Sillä ansaitsee heti kunnioitusta. Ne räpyttelevät pari kertaa, arvioivat tilanteen uudelleen eivätkä kehtaakaan kohdella ihan kuin turistia. Nyt on outoa, etten oikeasti puhu sanaakaan maan kieltä ja OLEN pelkkä turisti.
Äidillä ja isällä on täällä kaksi loma-asuntoa. Minä olen asunut ylhäisessä yksinäisyydessäni alakerran kolmiossa, äiti ja isä yläkerran samanlaisessa. Se on ollut kätevää työnteon kannalta. Olen kipittänyt yläkertaan aamukahville ja syömään ja käynyt äidin ja isän kanssa kaupungilla ja rannalla aina ehtiessäni. Välillä olen jäänyt kotiin tekemään töitä.
On tämä kääntäjän elämä aika ihanaa! Taidan tulla tänne toistekin, mutta ensi syksynä kokeilen samaa Kanadassa ja Meksikossa (sisko menee Kanadaan vaihtoon ja Meksikossa asuu skotlantilaisia ystäviä).
Huomenna palaan Suomeen. Matka alkaa tänä yönä. Äiti ja isä jäävät tänne vielä viikoksi, mutta mulla ei millään ollut aikaa... vapaudestani huolimatta. Heh. Töitä voin tehdä täälläkin, mutta muut velvollisuudet, teatterimatkat ja ystävien tapaaminen odottavat!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

.jpg)