Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sää. Näytä kaikki tekstit

2. heinäkuuta 2009

Tänään tuntuu tosiaan siltä, että loma on loppu.

Eilen otin pehmeän laskun ja tein vain muutaman tunnin töitä, mutta tänään olen päivän mittaan tehnyt melko normaalit 5,5 tuntia. En ole ehtinyt kirjoitella keskeneräisiä blogitekstejä eteenpäin. Josko huomenna taas ehtisin, illemmalla, kun saan tarpeeksi töitä tehtyä. Tänään tein tunnit hyvin hajanaisesti pitkin päivää, kun en meinannut saada potkittua itseäni hommiin. Huomenna toivottavasti parempi tuuri.

Toisaalta: mukavaahan se on, että työt voi aloittaa mökillä. Kuistilla olen naputellut kannettavaa helteestä nauttien. Mmh. Eläinpoliiseja Animal Planetille, taas vaihteeksi - ko. sarjoja on noin tuhat. Mutta koskettavaahan se.

Ikävää, että huomenna kuulemma loppuu kuumuus. On ollut oikein täydellistä. 27-28C. Mun puolestani tällaista voisi olla kesäkuun alusta elokuun loppuun, välillä toki sadepäiviä, ettei luonto vallan tukahtuisi.

Suu auki katselin Lontoon lämpötiloja. Reippaasti yli 30. Voisihan olla siistiäkin, että Lontoo tuntuisi Roomalta. Ehkä kuitenkin parempi, että olin siellä hiukan viileämpään aikaan.

31. toukokuuta 2009

Mikä ihana helle!

Tulee vahvoja takaumia Italiasta.

Lämpömittari Tampereen torilla näytti tänään samoja lukemia, 28 C, kuin mittari yleensä Perugiassa aamulla tunneille kävellessä. Juuri tätä kyseistä katua, löysin kuvan ekalta kuvasivulta, kun googlasin "Perugia". Outo sattuma.


Jotenkin kaupunki tuoksuukin samalta. Kai se on aurinkovoide ja hiki.

Kunnon kesä on ihana. On harmillista, että kunnon kesän määritelmä alkaa minulla noin 27 asteesta. Noussut Italiassa oleskelun myötä. Suomessa on harvemmin tarpeeksi kuuma. (Kipuraja saavutetaan melko nopeasti 30 asteen paremmalla puolella... Yli 35 on ehdottomasti liikaa.)

Tykkään helteestä ja pakkasesta. Välimuotovuodenajoista en niin tykkää, ainakaan välistä +2 - +15.

4. toukokuuta 2009

Tähän sadepäiväänhän pitää nyt suhtautua silleen...

...että tämän jälkeen se ruoho vasta viheriöikin ja päästään entistä kesäisempiin tunnelmiin.

On silti hiukan masentavaa. Aurinkoon ehti jo tottua, ja matalapaine vaikuttaa ainakin minuun jotenkin vallan fyysisesti. (Mitä pimeys ei tee. Jännittävä fakta.) Se painaa rintakehää. Jos aamulla herään kummallisen lamaannuksen vallassa, ulkona on todennäköisesti sateista. En tykkää sateesta, en, en.

Paino rintakehässä tuo mukanaan myös vahvoja takaumia Skotlannista, mikä ei varsinaisesti ole ikävä asia. Sellainen alakuloisen mukavan haikea.

Skotlanti on kyllä niin kostea paikka, etten tajua, miten kestin siellä kolme vuotta. Kun pois muutettuani menin käymään, tyrmäävä ilmankosteus salpasi henkeä ihan kirjaimellisesti. Tuntui, kuin naamalla olisi kaikki päivät märkä rätti ja joku istuisi rintakehän päällä yöt. Kyseessä tuskin oli poikkeuksellisen kostea viikko - muistan syksyjä, jolloin liioittelematta (laskin näitä, tuntui niin hurjalta) kuutena päivänä seitsemästä sataa tihuutti suurimman osan päivästä. Kai ihminen sopeutuu vaikka mihin. Koin kosteuden 90% lievempänä, kun asuin sen keskellä ja se hiipi syksyisin päälle vähitellen. Suomessa yksi matalapaineinen päivä erottuu joukosta.

10. huhtikuuta 2009

Uaah, lunta?!

Tai mitä räntää lie.

Menenkin näköjään junalle bussilla enkä pyörällä.

Liiallinen valittaminen olisi kuitenkin tyhmää, koska x-määrä lunta on aina parempi kuin lumeton talvi. Paljon mieluummin ottaisin uudelleen tämän runsaslumisen vuoden kuin edellistä lumetonta. Vaikka maa onkin valkoisena pitkänperjantain aamuna.

15. huhtikuuta 2008

Kevät on ehkä vihdoin tullut.

Kevät ==> aika kaivaa pyörä kellarista.

Pohjoisessa tuntuvat vielä valittelevan muuta, mutta tänään Tampereella tuntui ekaa kertaa oikeasti siltä, että olisi pitänyt olla liikkeellä pyörällä. Lämpöä oli yli kymmenen astetta ja aurinko paistoi suurimman osan päivää. Ah. Onhan se huumaavaa, tuo keväthuuma.

Paljon parempi näin. Tykkään talvesta, mutta takatalvi on maailman turhin keksintö.

Nyt pitää viedä pyörä keväthuoltoon. Siellä on varmaan mahtavat jonot, mutta täytyy liittyä jatkoksi, koska haluaisin kolmivaihteiseen ratsuuni edes ne kolme vaihdetta. Tällä hetkellä toimii kaksi ja kaikki on muutenkin vähän vinksallaan.

(Kysymys: Miksei päivän sanoja ole näkynyt aikoihin? Vastaus: Olen oikeasti kääntänyt niin helppoja tekstejä, ettei vastaan ole tullut mitään merkitsemisen arvoista. Putki ei voi kestää kauaa.)

15. tammikuuta 2008

Jos Suomen talvista tulee tällaisia...

Joudun virallisesti julistamaan...

Ettei talvi ole enää lempivuodenaikani.

Grrh. Alkukevät on inhokkivuodenaikani siitä nimenomaisesta syystä, että silloin on vuorotellen lunta, loskaa ja vettä. Talvi pääsee samaan asemaan, jos ei se lumi pysy maassa. Prkl.

13. lokakuuta 2007

Onpa täällä hiljaista. Mutta lumi tulee.

En ole kirjoittanut edes päivän sanoja, kun on ollut hitsin helppoja käännöksiä, joista ei ole oppinut mitään kummallista ja uutta.

Odottelen lunta. Ihan kohta tulee se aamu, jona heräämme valkoiseen maailmaan. Se on vuoden paras päivä heti jouluaaton jälkeen. (Kolmantena tulee kevään ensimmäinen päivä.)

Ainakin toivottavasti se aamu tulee pian. Voivathan säät muuttua. Mutta ilmassa on viime aikoina ollut ihan sellainen tuntu.

Tampereen jouluvalotkin sytytetään ihan kohta (ne ei ole pelkät jouluvalot, vaan valoviikot... joo joo). Kohtahan tässä saa alkaa odottaa joulua! Harmi vain, etten ole tänä vuonna menossa Britteihin ennen kuin uudeksivuodeksi. Pelkään, että joulumielestä taas jotain puuttumaan ilman sitä hössötystä. Mutta onneksi pääsen nauttimaan Lontoon joulutunnelmista sitten joulun jälkeen. Se voi toisaalta jatkaa joulua ihanasti aatonkin yli.


10. lokakuuta 2007

Kulutusjuhlaa.

Olen tänään käyttänyt rahaa ehkä saman verran kuin minulla oli entisessä opiskelijaelämässäni käytössä kuukautta kohti.

Alkajaisiksi ostin digitaalikameran Hulluilta päiviltä. Juuri tasan kyseistä kameraa olin aikonut ostaa jo pidemmän aikaa; eräs valokuvausta harrastava kaveri suositteli sitä loppukesästä. Hänellä oli samanlainen ja kamera tuntui käytössä tosi helpolta ja hyvältä.



Nyt se on minun! Hankinta tuli kyllä ihan oikeasti tarpeeseen, joten huono omatunto ei jäänyt. Minulla ei ole ollut minkäänlaista kameraa noin kahteen vuoteen. Oli jo aikakin. Ehkä blogissa tästä lähin nähdään itse otettuja kuvia edes toisinaan. En tosin voi väittää olevani kovinkaan innokas amatöörikuvaaja, ja vielä vastahakoisemmin jaksan purkaa niitä kuvia sieltä kamerasta. No, ehkä toisinaan.

Samaan syssyyn selasin 6,90€:n dvd-laarin läpi ja kasasin syliini 50 euron arvosta leffoja. Piti tosin valikoida tarkkaan, koska tahdon hyllyyni vain sellaisia, joiden kannessa on nimi englanniksi. (Tahdon aakkostaa leffani, ja herkkä mieleni menee kielten kaaoksesta sekaisin.) Valikoin sitten The Othersia, American Beautya ja muita, joiden nimiä ei ole suomennettu. Hehe. Yllättävän paljon sellaisia leffoja nykyään on. (Ne, joiden nimi on suomeksi eri kuin englanniksi, tilaan vain ja ainoastaan nettikaupoista.)

Poikkeuksen tein Henkien kätkemän ja Liikkuvan linnan kohdalla. Jos en osaa leffan kieltä yhtään tai osaan sitä niin huonosti, että oikeasti tarvitsen niitä tekstejä johonkin, lienee turhaa kikkailua haalia erikseen käsiinsä englanniksi tekstitetty versio suomeksi tekstitetyn sijaan.

Periaatteensa kullakin. Hehe. Oli muuten tarjolla aika hyviä leffoja. Kannattaa käydä katsomassa.

Päivän lopuksi latasin vielä bussikorttia kuudellakympillä. Alkaa nimittäin olla nuo pyöräkelit ohi. Eihän siellä vielä jäätä ole, mutta niin pirun kylmä polkea! Tänäänkin kävelin kaupunkiin ja tulin bussilla takaisin. Pitäisi vissiin suosiolla kantaa pyörä kellariin.

6. elokuuta 2007

Ihanan kuuma.

Olinkin sateen keskellä ehtinyt miettiä, miten surkeaa olisi, jos kesä loppuisi kylmissä merkeissä.

Hahaa! Tuon kirjoitettuani muistin, millaista unta näin viime yönä: heräsin, ja oli satanut lunta. Talvi oli tullut. Oloni ei ollut edes yllättynyt. "Onhan tässä kylmää ollutkin."

Vielä yksi kunnon hellekausi on parempi kuin masentava, sateinen liuku kohti syksyä ja talvea. Sitten kun kesä loppuu, talvi saisikin tulla yhdessä yössä. Vaikka lokakuun alussa. No, kunhan tulee aiemmin kuin viimeksi.

Mutta enpä ajattele talvea juuri nyt. Nautin viimeisistä helteistä. Helle on pitemmän päälle ärsyttävää, mutta oloni on todella huijattu, jos riittävän suuri prosentti kesästä ei ole kuumaa.

1. elokuuta 2007

Montakohan päivää on jo satanut putkeen?

Olen kahden vuoden aikana tullut siihen tulokseen, että Suomessa on huomattavasti enemmän sateisia jaksoja kuin ulkomailla kotimaan kuivuutta ja aurinkoisuutta hehkuttavat suomalaiset myöntävät itselleen tai muille.

Tai ehkä vain omat silmäni aukesivat Britannian vuosien kautta. Siellä ehdin moneen kertaan uhota, ettei kotimaassani ole tällaisista sateista kuultukaan. On toki totta, että sadekeskiarvo on aivan erilainen. En muistanut, että tällaisia sadeviikkoja koetaan silti myös Suomessa. Nyt tiedän totuuden.

Tänään sade vähän jänskättää, koska sisko ja serkku tulevat Turusta ja pitäisi mennä Särkänniemeen.

Ainakaan ei ole jonoja laitteisiin.

Iltapäiväksi on ehkä jopa luvattu kirkastuvaa. Sääkartoissa ei ollut sadepisaroiden kuvia. Aamun kohdalla oli.