Elossa ollaan! Ostin vaatekaapin!

Minulla on ollut (a) ongelmia bloggerin kanssa, kuten monella muullakin ja (b) aika karmea kiire. En kuitenkaan ole kuollut.

Ensin sivuhuomautus: olympiakuumeeni lopahti totaalisesti eiliseen karmeaan pettymykseen. Ei minua haittaa, ettei aina voiteta. Kukaan ei voita aina. Tärkeintä olisi taistella niin, että voi olla ylpeä. Tuo peli oli niin järkyttävän nolostuttava, etten kehtaa edes ajatella sitä. Aargh.

Pronssipeli olisi vielä edessä, muttei oikein jaksa kiinnostaa. Huoh.

Sitten viikon ilouutiseen: Olen saanut uuden vaatekaapin. Suostuin ostamaan Jysk-myymälän näytekappaleen tällaisesta yksilöstä:

Se on luonnossa paljon kauniimpi. Tuossa ei oikein näy varjot tai syvyys tai todellisuudessa paljon kermaisempi valkoinen. Eikä se, että nuo nupit on sitten metallia, ei mitään mustaa muovia. Luonnossa kaappi on kauniin vanhanaikainen romantillinen olematta kuitenkaan kesämökkimäisen rapistunut = minulle täydellinen. Kyseessä on selvä klooni siitä yhdestä IKEAn sarjasta, onkohan sen nimi Hemnes? Minulla on eteisessä ko. sarjan pieni lipasto, ja vaikka vierekkäin katsoo, voisi oikeasti luulla että uusi vaatekaappini on kotoisin samasta sarjasta ja samalta tehtaalta. Heh. (Voihan se samalta tehtaalta ollakin. Suunnittelija lienee kuitenkin eri, tai IKEA haastaisi oikeuteen?)

Mutta SIIS, hienointa tässä löydössä oli, että kaapin oikea hinta oli yli 400€, mikä sekin tuntui edulliselta, mutta sitten sain näytekappaleen omalle paikalleen kuljetettuna ja valmiiksi koottuna yhteensä reilulla kahdella sadalla. Mikä löytö! Eikä yksilö tunnu sen huterammalta kuin Askossa käpälöimäni roimasti kalliimmat.

Kaunis kaappini oli naurettavan halpa, koska keskimmäiseen oveen oli joku toope liimannut hintalapun niin pitävällä liimalla, että maali lähti mukana kun hinta irrotettiin. Ovessa on siis kaksi n. 1 x 15 cm:n maalitonta raitaa. Siihen päälle voi kuitenkin liimata kauniin kuvan, tai vaikka peilin, ja sillä hyvä.

Vielä hintaakin tärkeämpi etu minulle oli oikeastaan se, että näytekappale on valmiiksi koottu. Kuka noita jaksaa koota ruuvi ja palikka kerrallaan? Muuten olisin voinutkin maksaa 400€ virheettömästä yksilöstä, mutta ku monta tuntia menee, mulla on kallis tuntipalkka, hirveetä tuhlausta. (Okei, kyllä pieniä, siistejä huonekaluja voi olla kivakin koota. Mutta jumalattoman kokoisen ja painoisen mööpelin saa kyllä kantaa kotiini joku muu. Nyt olen myös varma, että tilaan muuttomiehet, kun tästä joskus muutan. Tuota en itse kanna!)

Tämä nyt näköjään oli viimeisten kymmenen päivän keskeinen sisältö. Jännä elämä mulla.

Järkyttävän pitkä teksti otsikolla The Sims 3

Pelasin Sims-sarjan uusinta osaa eilen 12 tuntia putkeen. Ainakin melkein. Taisi mulla olla yksi ruokatauko.

Sims on hemmetin addiktiivinen peli.


Uutta peliä on ilo pelata nyt, kun uusi tietokoneeni saapui. Kone on niin hieno ja tehokas, että aktiivipeliharrastajakin olisi kateellinen. Jee, jee, jee. (Uusi hieno näytönohjain, Quad Core, kaikkee.) Kaiken lisäksi onnistuin itse parantamaan koneen, joka oli kuljetuksessa sairastunut. Kone sanoi hetken käytön jälkeen "CPU fan error". Latasin ohjelman, jonka mielestä prosessorituuletin ei pyörinyt ollenkaan ja prosessorin lämpötila oli hirveän korkea. Tein diagnoosin: prosessorituuletin ei pyöri (niin fiksu minä olen!). Otin ruuvimeisselin käteen ja avasin tietokoneen. Se oli aika pelottavaa, olen ehkä kerran aiemmin avannut koneen, ja se oli semmoinen malli, jonka sai auki ihan jotenkin nostamalla. Tässä oli ruuveja. Kun ruuvaa ruuveja auki, tulee semmoinen olo, että on hajottamassa jotain.

Koneen sisältä tunnistin onnistuneesti prosessorituulettimen. Se ei ollut kovin vaikeaa, se näytti tuulettimelta ja siinä taisi lukeakin CPU fan. Huomasin, ettei se TIETENKÄÄN pyöri, kun paksu paikoiltaan luiskahtanut kaapeli estää sitä pyörimästä. Nostin kaapelin varovaisesti pois tuulettimen päältä ja tungin muiden kaltaistensa taakse niin, että toivottavasti pysyy paikallaan. Laitoin koneen takaisin kiinni.

Toimenpiteen jälkeen prosessorituulettimeen tuli kierroksia ja prosessorin lämpötila laski normaaliksi. Tunsin saavuttaneeni jotain hienoa. Ongelman korjaaminen oli helppo juttu, mutta osaan kuvitella monta ihmistä, jotka eivät koskaan avaisi tietokonetta. Siinä sitä sitten soiteltaisiin korjaajille, jotka saisivat ilmaista rahaa ja naureskelisivat salaa. Vältin sen, hyvä minä.


Entä Sims 3?

Ihmiset ovat hassuja. Ne ovat tottuneet pelaamaan sarjan edellistä osaa varustettuna yhdeksällä lisälevyllä, käyttäjien suunnittelemilla kauniilla hiuksilla ja meikeillä ja hakkereiden massiivisilla parannuksilla. Kun ne saavat eteensä sarjan seuraavan inkarnaation pelkkänä peruspelinä, ne saavat astmakohtauksia raivosta ja pettymyksestä. Missä kaikki tavarat? Missä sisältö? Simit ovat rumia! Näin kävi Sims kakkosen kanssa, ja näin on käynyt nytkin. Olen lukenut kommentteja netistä ja naureskellut.

Minusta Sims 3 -peruspeli tuntuu vähintään yhtä vaikuttavalta kuin Sims 2 -peruspeli aikoinaan. Edistystä ON tapahtunut. On mahtavaa päästä tutkimaan avointa kaupunkia. Minuakin turhauttaa se, että simit ovat rumia, mutta ne OVAT kauniimpia kuin Sims 2 -peruspelin yksilöt. Miehet ovat itse asiassa ihan OK. Ainakin minun pelissäni on paljon niin komeita miehiä, että harmittaa, että tässä uudessa jatkuvasti eteen päin tikittävässä pelimaailmassa ne ikääntyvät vanhuksiksi, ennen kuin tyttöni ehtivät naimaikään. (Ko. piirre vaatii totuttelua ja asennemuutoksia! Olen tottunut bongailemaan upeita yksilöitä ja toteamaan tyynesti, että jossain tulevassa sukupolvessa tuokin pitää napata.)

Ikävä kyllä naiset ovat oikeasti järkyttävän rumia. Ne näyttävät kaikki pallopäisiltä, kaksoisleukaisilta Kelly Osbourne -klooneilta. Kelly ei ole maailman rumin nainen, mutta en halua, että KAIKKI näyttävät siltä! Vaikka tekisi miten laihan naisen, se näyttää naamasta lihavalta. Järkyttävää. Lisäksi meikit ovat tietysti rumia. EA ei ole koskaan osannut tehdä meikkejä, joissa sim-parka ei näyttäisi venäläiseltä ilotytöltä.

Okei. Otetaan vähän takaisin. Jos laittaa pelkkää huulipunaa, se on hyvinkin OK, ja uudet rajaukset ovat valtava parannus edellisistä. Mutta poskipunaan ja luomiväreihin koskette omalla vastuullanne. Brrh. Tämä on minulle tosi kurjaa, koska Sims kakkosessa olen päässyt toteuttamaan sisäistä meikkitaiteilijaani ja tekemään rumistakin kaupunkilaisista viehättäviä taitavalla maskeerauksella. Mutta siihen vaaditaan pikkuisen paremmat välineet kuin pelin mukana tulevat perusmeikit. Ei auta kuin odotella.

Ja hiukset. Ei puhuta niistä. Tai ehkä sen verran, että ne OVAT valovuosia parempia kuin Sims kakkosen mukana tulleet perushiukset. Me olemme vain liian tottuneita amatöörien uskomattomiin luomuksiin.


Riittää kosmeettisesta puolesta, entä itse peli?

Itse peli on mainion tuntuinen. Avoin maailma toimii, ja on hauskaa (vaikkakin pelottavaa) että koko kaupunki ikääntyy samaa tahtia. Simit ovat yksilöitä enemmän kuin ennen. Grafiikka on joiltakin osin upeaa: vesi näyttää huikaisevalta ja puut huojuvat tuulessa.

Peli tuntuu näin aluksi jopa hiukan haastavalta (ts. kaikkien perheenjäsenten mittarit eivät ole täysillä koko aikaa, vaan romahduksia tapahtuu tarkoittamattani), mikä on hyvä, koska se ei ehkä muutu naurettavan helpoksi yhtä nopeasti kuin Sims 2. Tekemistä ja löydettävää on minusta paljon enemmän kuin TS2-peruspelissä.

Katkera olen siitä, ettei vuodenaikoja otettu peruspeliin. Ne tuntuvat nykyään niin elimelliseltä osalta kakkososaa. On vaikea tottua taas ikuiseen kesään. Lisäosahan siitä tulee, rahastusta, mutta toivottavasti se edes tulee ekojen joukossa.

Kommentti lisäosista. Niitähän pidetään järkyttävänä rahastuksena ja todisteina siitä, että EA on saatanasta. Mutta monet Sims-pelaajat eivät pelaa tai osta muita pelejä. Normaali peliharrastaja laittaa vuodessa runsaasti rahaa moniin eri peleihin. Sims-harrastaja ostaa kahdesti vuodessa laajennuksen. Ei kai se ole niin eri asia? Laajennuksia ilmestyy tosiaan vain kaksi vuodessa. Kuinka moni aktiivipelaaja ostaa pelejä niin harvoin?

Genetiikasta olen kuullut paljon huonoa, ja se pelottaa minua etukäteen. Itse en ole vielä saanut tehtyä yhtään vauvaa muualla kuin Create A Simissä (totta myös tosielämässä! :D). En tajua, miksi geenejä olisi viety monta askelta taaksepäin. Jos se on totta, olen aivan raivona. Mutta kokeilen ja katson, ja odotan Pescadon ja muiden korjausliikkeitä. (Korjaan: Pescado on näköjään jo korjannut ainakin ihonvärien periytymisen ja sekoittumisen. Ja tuhat muuta pientä bugia. On se kumma, että palkkaa saavien ammattilaisten armeija häviää nopeudessa tuhat-nolla tälle miehelle, vakavienkin bugien kohdalla. Pelaan kuitenkin vielä hetken ilman, jotta tiedän kunnolla, mitkä vaihtoehdot haluan valita tuossa korjausohjelmassa.)


Kaupunki näyttää upealta. Tosi upealta.

Tänään...

• ...sain mekon ostettua. Tuli tosiaan semmoinen mink, muttei turkismateriaalia vaan mitä lie raskaasti laskeutuvaa, kreikkalaisvaikutteinen olkaimeton. Ekassa sovituksessa eilen oli liian avonainen, mutta aiemmin tänään löysin Aleksi 13:sta 50% alennuksella minijakun (onko vaatekappaleen nimi bolero?), joka sopi tuon kanssa kuin nakutettu. Ja näin asuni onkin suht' valmis.
• ...ihmettelen, loppuuko Sunset Boulevard sittenkin 30.5. Kaikkialla tuntuu nyt lukevan niin. Jossain vaiheessa se ilmoitti jatkavansa läpi kesän, ihan varmasti! Mutta ehkä jatko on peruttu..? Kohtalo on mua vastaan, ja mun olisi pitänyt tehdä toukokuun alussa ekstramatka West Endiin. Varmaan olisin tehnytkin ilman näitä häätohinoita. Olis ollut James McAvoy näytelmässä Three Days of Rain, Spring Awakening ennen loppumistaan ja nyt ehkä vielä Sunset Boulevardkin. Mutta ei ollut mahdollisuutta ehtiä, oli - ja on - tärkeitä, kivoja menoja. Kaikkea ei voi saada, ei edes tässä yhdessä pienessä asiassa, vaikka kovasti yrittääkin. 21.5. Uutinen löytyi. Totta se on, harmin paikka.
• ...joudun vielä palaamaan hommiin, koska työt pitää tehdä huomisen aikana pois.

Blogi on tekstipainotteinen. Tää ei nyt ehtis tai jaksais etsiä (tai ottaa) kuvia :)

What else is new?

Taas olis nimittäin kiireinen viikko.

Tänä viikonloppuna on Inkerin ja Jarnon kauan odotetut häät. Matkustan paikkakunnalle jo perjantaina päivällä, ja sitä ennen pitäisi tehdä sitä sun tätä ja työt myös.

Tänään kävin etsiskelemässä itselleni mekkoa. Huomenna teen toisen kierroksen.

Minulle on yleensä täysi mysteeri, mitä haluan, ennen kuin menen kauppoihin ja huomaan poimivani kyytiin tietyn mallisia ja värisiä yksilöitä. Tällä kertaa totesin yllätyksekseni etsiväni asua skaalalla minkki-vaalea-ruskea-harmaa - muttei missään nimessä pelkkä tumma ruskea tai harmaa eikä toisaalta liian vaalea, ei sovi häihin - puh - joten ko. värien yhdistelmiä tai sopivan vaalea ruskean sävy, jonka nimi on tietääkseni "mink" (= jossain ruskean ja vanhan roosan välissä). Ja helmasta en halua ihan lyhyttä, kun viime häissä oli. Polvipituinen olis kiva, jopa pidempi. On se vaan kumma, etten tiennyt YHTÄÄN, mitä halusin, kun astuin Sokoksen ovesta!

Löysin muutaman aika hyvän. Vilalla oli monta, Mexxillä yksi. Koko valikoimaa en ehtinyt vielä käydä läpi. Jatkan huomenna.

Ostin kylläkin Sokoksen alennustangoista hauskan pikkumustan 10€ ja röyhelöisen paidan (tavoittelemaani mink-sävyä, tajusin nyt...) 9€. Sokoksella on todella hyvät alennukset, jos malttaa penkoa tankoja.

Nämä vaatteet mahtuivat mainiosti normaaliin kengännauhabudjettiini, joka on edelleen seuraava: topit ym. pienet. 10€, neuletakit, tunikat, hameet 15€, mekot ja housut (jälkimmäisiä ostan ehkä joka toinen vuosi, en käytä...) 20€. Ja onnistun saamaan säännöllisiä kehuja tyylistäni näillä hinnoilla! Halvat vaatteet eivät myöskään hajoa päälleni. Yhtä kauan mielestäni käytän samoja kuin muutkin ihmiset, luultavasti keskimääräistä kauemmin.

Kuten olen ennenkin todennut, vaatesäästelyssä EI varsinaisesti ole järkeä, kun voin silmää räpäyttämättä maksaa kosmetiikkatuotteesta 50€. Olen kuitenkin saavutuksestani ylpeä, se on hauska haaste, enkä ole ajatellut lähiaikoina korottaa hintarajoja. Toisaalta nautin juhlavaatteiden ostamisesta kaksin verroin juuri siksi, että silloin eivät mitkään säännöt päde. Saa maksaa paljon, kunhan näyttää hyvältä.

Ei mulla silleen mitään pointtia ollut... :D

Olen tässä ajatellut...

...että pitäis vissiin alkaa käyttää Twitteriä.

Ensin en yhtään tajunnut, mitä siistiä ko. palvelussa on, mutta yhtäkkiä maailma on päättänyt käännyttää minut käyttäjäksi. Ensimmäinen sysäys oli muistaakseni Sulopuiston Ollin informatiivinen Twitter-juttu, jonka tarkoitus oli vertailla Twitteriä ja Jaikua, mutta minulle se listasi Twitterin hyviä puolia ja mahdollisia käyttötarkoituksia oikein houkuttelevasti. Sitten Mariannekin mainitsi jotain Twitteristä (jutun pointti oli kylläkin muualla, ja kiinnostava pointti olikin). Ja muutama kiinnostava Whedon-näyttelijäkin on aloittanut Twitterin käytön... Kaikkea pientä kasautuu, ja yhtäkkiä tuntuu, että siellä vissiin pitäisi olla.

Kun vielä saisi aikaiseksi. Pitäisikö uskaltautua uuteen, hui?

(Vastaan itselleni: Facebookin kohdalla se ainakin kannatti, joten pitäis vissiin.)

Tavaraonnea :)

Olen kahvilassa kannettavan tietokoneen kanssa. Minulla on pari tuntia tapettavana ennen kuin menen Marjukan ja Riston kanssa Finnkinon superpäivään katsomaan Valkyrien (heidän valintansa, lähinnä, kai mäkin sen jossain vaiheessa olisin kuitenkin halunnut nähdä).

Minulla on uusi, hieno kannettava tietokone, josta olen naurettavan iloinen. Se on Asus Lamborghini VX3, tällainen. Se on kirkkaankeltainen ja sanoo "vroom, vroom" kun sen käynnistää sen sijaan, että kilkuttelisi normaalin käynnistyskilkutuksen. Siinä on nahkainen kojelauta ja keltaisessa kannessa Lamborghinin logo. Konetta markkinoidaan mm. sloganeilla "Suurten tunteiden ylellisyyttä." "Ei kompromisseja tyyliseikoissa, ei keskinkertaisuutta suorituskyvyssä." "Kaunis kone kauniille ihmisille."

Ihan totta. Hehehe.


Päädyin tällaiseen hulluun koneeseen, koska tekstitysohjelmia varten koneelta vaaditaan aika paljon tehoja (eikä integroitu näytönohjain käy, mikä tarkoittaa lähes automaattisesti high end -kannettavaa), ja minulle tuli pakkomielle 12 tuuman koneesta (en JAKSA enää selkä vääränä raahata 15-tuumaista), ja rupesin selvittämään, onko tarpeeksi tehokasta niin pientä edes olemassa, ja tämä oli käytännössä ainoa vaihtoehto. (Yksi toinen olisi ehkä ollut, mutta se oli paljon heikompi. Ja mullehan ei siis riitä keskinkertaisuus suorituskyvyssä :D)

Samalla kun tiedostan, että kone on ihan hullu, nautin mielettömästi siitä ajatuksesta, että minulla on kalliimpi ja hienompi kannettava kuin monella liikemiehellä. Silloin tällöin huomaan, että siihen luodaan kateellisia katseita.

Itse asiassa sain tämän halvalla. Seurailin tilannetta muutaman kuukauden, ja hinta pyöri systemaattisesti noin 2 500 eurossa. Vuodenvaihteessa tuli markkinoille uusi versio tästä samasta mallista, sen hinnaksi tuli 2 500, ja sain tämän vanhan version 1 800 eurolla. Kyseessä oli siis täsmälleen sama tuote, VX3 - vertailin ominaisuuslistoja suurennuslasilla, mutta ainoa bongaamani ero oli akunkeston piteneminen tunnilla! Tämähän ei voi olla totuus?! Ei kai kukaan maksa kuuttasataa kunkestosta? Varmaan myös jotain komponentteja oli uusittu ilman että numerot muuttuivat? Vaikutti kuitenkin siltä, että sain about saman tuotteen tosi hyvässä saumassa 600€ halvemmalla. Siirtymäkausi kesti vain muutaman viikon. Nyt näitä vanhoja ei enää ole.

Ihan hyvät verovähennykset tästä silti tulee.

Lopuksi kielinurkkaus: On pakko huomauttaa, että "Lamborghini" äännetään "lam-bor-gi-ni": "gi" niin kuin "giljotiini", ei niin kuin englannin "gin". 99% suomalaisista rupeaa hienostelemaan liikaa, mutta italian kirjoitusasussa on G:n ja I:n välissä H täsmälleen sataprosenttisesti siksi, että G ääntyisi kovana. (Sama pätee sanaan "bruschetta", joka siis on "brusketta" eikä "brushetta".)

Neljää pyörää köyhempi.

Huh, mikä pitkä tauko. Hengissä ollaan.

Vietin viikonlopun äidin ja isän luona mökillä: vein niille auton takaisin, kun palasivat Turkista. Nyt ei sitten ole enää houkutusta kulkea jokaiselle pikkuasialle neljän pyörän voimalla.

Se on kyllä vaarallista, se. Siksi en autoa uskalla ostaa. Tuo kyseinen olisi itse asiassa kaupan muutaman kuukauden päästä, kun isä vaihtaa uudempaan. Harkitsin asiaa, mutta jätän kyllä ostamatta. En halua laiskistua ja hurauttaa sataa metriä lähikauppaankin autolla. Kesällä taas kuljen pyörällä vieläpä aivan mielelläni, ja auto olisi tyhjän panttina. Enkä kuitenkaan ajaisi kaupunkien välisiä pitkiä matkoja, koska junassa on mukavaa tehdä töitä tai lukea. Kaiken huipuksi mulla ei ole edes työmatkoja. Toisin sanoen käyttäisin autoa ihan vääriin asioihin, kaikkeen pieneen ja turhaan. Se ei ole vihreää ja tulisi paha mieli.

Ainoat järkevät käyttökohteet olisivat satunnaiset isommat kauppareissut ja raskaat hankinnat, ynnä keskiaikajuhlamatkat. (Ne paikat ovat aina niin syrjässä, että niihin tai edes puoliväliin on yhtä tuskaa yrittää päästä julkisilla.) Ei se taida olla tarpeeksi.

Ja jos vielä lennähdän jonnekin ulkomaille gradun valmistuttua. Mitä sitten autolle tekisin? Ei se kannata, ei.

Takana on uskomattoman kiireinen viikko ja edessä toinen samanlainen. Yritän silti pikkuisen aktivoitua tässä blogimaailmassa. Eihän tällainen peli vetele.

Tuplan terveyshuijaus?

Tänään kaupassa iski karkkihimo. Huomasin hyllyssä uutuuden: Tupla Sport -merkkisiä patukoita, jotka markkinoivat itseään "kuitupitoisena uutuutena" ja ovat tutun Tupla-patukan terveellisempiä sisaruksia.

Ai, terveellisempiä?

Katsoin tuoteselostetta ja ahdistuin. 100 g:n ravintosisältö Tupla toffeessa ja omena-sportissa:

Energiaa 468/465 kcal - proteiinia 6,9 g / 7 g - hiilareita 61,3 g / 63,6 g - rasvaa 21,6 / 20,4 g. Ei-terveys-Tuplassa ei lue kuituarvoa. Sportissa on kuituja 3,8 g sataa grammaa kohti.

Arvatkaapa vielä, kummat arvot kuuluvat kummalle patukalle!

Aivan oikein: ensiksi mainitut numerot - korkeampi kalori- ja rasvapitoisuus, pienempi proteiinipitoisuus - ovat uuden terveyspatukkamme sisältö. Hieman tuli huijattu olo.


Patukka oli ihan okei (raikas, omenainen, olemassa myös vadelmaversio), mutta maistui sen verran pahville, että se saisi kyllä olla reilusti terveellisempi, jotta viitsisin syödä sitä. Tässä tapauksessa sisältö ei oikeuta makua. En tajua, miten Tuplan nougat on onnistuttu korvaamaan vanerimaisella myslillä ilman, että terveellisyys on muuttunut mihinkään. (Tai, no. Se on vissiin se kuitu. Huoh.)

Kulutusjuhlaa.

Olen tänään käyttänyt rahaa ehkä saman verran kuin minulla oli entisessä opiskelijaelämässäni käytössä kuukautta kohti.

Alkajaisiksi ostin digitaalikameran Hulluilta päiviltä. Juuri tasan kyseistä kameraa olin aikonut ostaa jo pidemmän aikaa; eräs valokuvausta harrastava kaveri suositteli sitä loppukesästä. Hänellä oli samanlainen ja kamera tuntui käytössä tosi helpolta ja hyvältä.



Nyt se on minun! Hankinta tuli kyllä ihan oikeasti tarpeeseen, joten huono omatunto ei jäänyt. Minulla ei ole ollut minkäänlaista kameraa noin kahteen vuoteen. Oli jo aikakin. Ehkä blogissa tästä lähin nähdään itse otettuja kuvia edes toisinaan. En tosin voi väittää olevani kovinkaan innokas amatöörikuvaaja, ja vielä vastahakoisemmin jaksan purkaa niitä kuvia sieltä kamerasta. No, ehkä toisinaan.

Samaan syssyyn selasin 6,90€:n dvd-laarin läpi ja kasasin syliini 50 euron arvosta leffoja. Piti tosin valikoida tarkkaan, koska tahdon hyllyyni vain sellaisia, joiden kannessa on nimi englanniksi. (Tahdon aakkostaa leffani, ja herkkä mieleni menee kielten kaaoksesta sekaisin.) Valikoin sitten The Othersia, American Beautya ja muita, joiden nimiä ei ole suomennettu. Hehe. Yllättävän paljon sellaisia leffoja nykyään on. (Ne, joiden nimi on suomeksi eri kuin englanniksi, tilaan vain ja ainoastaan nettikaupoista.)

Poikkeuksen tein Henkien kätkemän ja Liikkuvan linnan kohdalla. Jos en osaa leffan kieltä yhtään tai osaan sitä niin huonosti, että oikeasti tarvitsen niitä tekstejä johonkin, lienee turhaa kikkailua haalia erikseen käsiinsä englanniksi tekstitetty versio suomeksi tekstitetyn sijaan.

Periaatteensa kullakin. Hehe. Oli muuten tarjolla aika hyviä leffoja. Kannattaa käydä katsomassa.

Päivän lopuksi latasin vielä bussikorttia kuudellakympillä. Alkaa nimittäin olla nuo pyöräkelit ohi. Eihän siellä vielä jäätä ole, mutta niin pirun kylmä polkea! Tänäänkin kävelin kaupunkiin ja tulin bussilla takaisin. Pitäisi vissiin suosiolla kantaa pyörä kellariin.

Luonto kiittää.

Olen ostanut uusia luontoystävällisiä tuotteita.

Ensimmäiseen hankintaan minut innoittivat Tullintorin Punnitse & Säästän uudet valikoimat. Ruokatarvikkeiden lisäksi tuo loistava kauppa myy nyt pesuaineita ynnä muita kodin tarvikkeita. Hankintani: Samu-pesupähkinät. Jos voin pestä pyykkini luonnollisilla, reilusti tuotetuilla, biojätteessä poistettavilla pallukoilla myrkyllisten kemikaalien sijaan, miksi ihmeessä en tekisi niin?

Olen ollut aivan yllättynyt siitä, miten hyvin pallukat toimivat. Pyykistä tulee minusta ihan yhtä puhdasta kuin ennenkin, ja vaikka pakkauksessa erikseen varoitetaan, etteivät pähkinät sisällä hajusteita, en ole jäänyt kaipaamaan mitään pestyjen vaatteiden tuoksussa. Puhtaalta ne minusta tuoksuvat niin kuin aina ennenkin. En varmaan ikinä enää käytä tavallista pesupulveria kuin korkeintaan erityisen vaikeisiin tahroihin.

Toisen hankinnan tein Ruohonjuuresta kuultuani kavereiden keskustelusta, että liike myy luonnonmukaista hiuslakkaa. Tästä sarjasta keskimmäinen:


Tuote on ollut todella miellyttävää ja vähintään yhtä tehokasta kuin tavallinen hiuslakka, vaikka hieman pelkäsin, pitäisikö sen ote todella. On ihanaa, että lakka tuoksuu luonnolliselta, ei pistäviltä kemikaaleilta. Eron todella huomaa. Ainoa varjopuoli on hinta: 15 euroa puolet tavallista hiuslakkapulloa pienemmästä pönikästä on todella paljon. Olen kuitenkin päättänyt, että koska minulla nykyään on varaa turhuuksiin, luonnonmukaiset turhuudet ovat ensimmäisinä listallani. Eli tätäkin varmaan tulee jatkossa käytettyä.

Olen ympäristön ystävä. Opiskelijana oli aina ahdistus siitä, että olisi tahtonut käyttää luomua ja reilua ja muuten hyvää, mutta piti usein ostaa halvinta. On mukavaa, että nyt voi oikeasti valita.

Viimeinen kirjoitus suklaasta. Lupaan!

Olen kuluneella viikolla syönyt suklaata kuin joulu olisi. Ällöttää jo.

Marjukka ja poikaystävänsä Risto ovat istuneet luonani katsomassa tv-sarjoja, joita nauhoittelin Marjukalle kuluneet viikot. (Se tahtoi päästä kärryille syksyn ohjelmiin, mutta oli vielä ulkomailla.) Eilen ne toivat karkkia tullessaan - muun muassa minkäs muunkaan kuin Lontoonraelevyn. Puh. Sillä kertaa ei niin kauheasti maistunut. Olin samana päivänä syönyt sadan gramman tuliaislevyn salmiakkisuklaata. Ja kolmas levy viikon sisään on kolmas levy viikon sisään.

Voin kuitenkin kertoa heidän mielipiteensä: molemmat tykkäsivät. Varsinkin Riston mielestä oli parasta ikinä. Hujautti puoli levyä noin sekunnissa. Itse reagoin vähän samalla tavalla ekalla kerralla. Eli hyvä innovaatio tämä on, myös muiden kuin itseni mielestä.

Karkkiuutuuden analysointi loppunee toistaiseksi tähän. Palaamme asiaan, kun jotain yhtä ilahduttavaa ilmenee samalla rintamalla.

Sekalaisia viikon varrelta.

Gradutyö alkaa - Fazerin hieno suklaauutuus - polveen sattui - töitä on.

(1) Tänään varmistui, että saan Näytelmäkulmalta käyttööni Jesus Christ Superstar -suomennoksen. Gradun aihe on siis nyt selkeä ja varma! Todella hieno tunne. Olen suorastaan innoissani analyysiosuudesta. Teoriaosuudesta en ole, mutta ehkä sekin menee. Hii. Seminaarin eka tapaaminen ensi viikolla.

(2) Maistoin pari päivää sitten todella makoisaa suklaata. Fazer on tuonut markkinoille lontoonraesuklaalevyn. Konsepti on lupaava jo sinällään, mutta tuote on vielä paljon maistuvampaa. Semmoisia pehmeitä lakupaloja suklaan seassa. Tällaista suklaata olen kaivannut Suomeen siitä asti kun kävin Islannissa ja maistoin paikallisia samiakkisuklaita. Yksi parhaista karkkielämyksistäni ikinä. Luulen, että jos suklaalevyn ostan, tulee enää harvoin ostettua muuta. (Jouluna tietysti joulusuklaata.) Levy on tosin hieman iso - patukkakokoinen ratkaisu tai sadan gramman pikkulevy olisi kivempi.

(3) Teloin tuossa tiistaina polveni. Tänään se on jo melko normaalissa kunnossa, mutta muutaman päivän se oli pahana. Vamma tuli pyörän selässä. Pyörä tarvitsee huoltoa. Olin polkemassa mäkeä ylös, kun vaihde loksahti pois päältä, jalka loksahti päin tankoa ja polvi osui johonkin terävähköön pyörän rungossa. Reagoin asiaan kuten aina: en hätkähtänyt ja jatkoin polkemista, kunnes verta alkoi tipahdella jalkaterälle. Sitten kohtaa tajusin, että kohtuukokoinen vekki taisi tulla. Lähinnä minua ärsytti, miten noloa oli liikuskella polvi veressä kuin ala-asteikäinen.

Jumppaan en ole tällä viikolla sitten päässyt. Yritin miettiä, mihin voisin mennä, mutta kaikessa olisi pitäny taivutella polvia ja/tai olla polvillaan. Mutta huomenna yritän mennä, koska enää ei satu liikaa.

(4) Töitä on riittänyt. Yksi työnantaja on pitänyt hiljaista, mutta toinen huutelee senkin edestä. Ei tässä syytä huoleen ole. Kuten arvelinkin.

Sillisalaattia:

Erakoituminen. Vaateostokset. Etätyöskentely lähiössä. Asunnon vaihto.

Olen pitänyt puolikasta vapaapäivää. Tai ainakin 1/3. Etukäteen olin päättänyt tämän siksi, että tänään on Finnkinon superpäivä. Yleensä olen aina käynyt niissä. Nyt en kuitenkaan loppujen lopuksi jaksanut mennä. Leffassa ei kerta kaikkiaan mene mitään, mikä oikeasti kiinnostaisi minua ja mitä en olisi jo nähnyt. Jos olisin mennyt, valintani olisi varmaankin ollut ranskalainen Hors de prix. Se kuulosti ihan hauskalta. Mutta jätin sitten väliin.

(Finnkino muuten näköjään panostaa eurooppalaisiin elokuviin eri tavalla kuin ennen. Syksyn mittaan on tulossa monta italialaistakin. Kiva juttu. Vaikka onhan niitä ennenkin Niagarassa nähnyt.)

Kävin kuitenkin kaupungilla. En meinannut jaksaa lähteä. En ollut käynyt lähikauppaa kauempana sitten... lauantain (duh, Potter, meinasin unohtaa), ja olin selvästi erakoitumassa. Nopeasti se tapahtuu, oikeasti!Ainakin mulle, jolla on siihen taipumuksia. Alan unohtaa, että minullakin on paikka ihmisten maailmassa ja elää vain oman pääni sisällä. Melkein pelkään lähteä taas liikkeelle. (Jotten ala kuulostaa ihan sekopäältä, kerron, että olin minä puhelimitse yhteydessä useimpiin perheenjäseniin ja netissä kavereihinkin.)

Lyhyt pyrähdys keskustaan aktivoi minut aivan konkreettisesti. Vaikka kävin vain Koskikeskuksessa, lähinnä kaupoissa. Oli tarpeellistakin ostettavaa. Lisäksi ostin vinon pinon kivakantisia kovakantisia muistikirjoja kirjakauppojen aleista ja koko läjän vaatteita Lindexiltä yhteishintaan 33€.

Olen viime aikoina kirjoittanut usein ostaneeni vaatteita. Jottei kenellekään tule väärää mielikuvaa, kerrottakoon filosofiani: en koskaan maksa vaatekappaleesta yli kymmentä euroa. En oikeesti, en ikinä. Paitsi jos etsin asua juhlatilaisuuteen. Myös kengät menevät tietysti tuon yli, niitä ostan tarpeeseen. Ja joskus takit, mutta niitä löytää usein UFFilta.

Kaksi kertaa vuodessa on aika, jolloin vaatteita saa vitosella ja vähän yli. Silloin teen hankintani. Nyt on se aika, nyt olen ostanut paljon. Harvinaisen paljon olen tänä vuonna ostanut myös siksi, että osa vanhoista vaatteistani on nykyään liian isoja. Mikä on mukavaa :) Nytkin ostin eniten neljäkakkosen vaatteita. (Mikä voi olla lyhyelle isokin koko, mutta 175-senttiselle se on jo aika hyvä. Mihinkään kolmekasiin en haluaisikaan, vaikka vielä ajattelinkin laihtua.)

Ja miksi minulla on tällainen periaate? Tytöllä, joka voi käyttää 50€ yhteen kosmetiikkatuotteeseen. No... mä en ikinä oikein ole tykännyt vaateshoppailusta. Mutta ennen kaikkea tuntuu hullulta maksaa enemmän, kun samoja vaatteita saa kahdesti vuodessa murto-osalla hinnasta! Jos tietäisin, että koko kosmetiikkahyllyjen sisältö myydään kahdesti vuodessa yhtä halvalla, en ostaisi sitäkään kalliimmalla.

Kuten huomaatte, minua vaivaa nyt puheripuli ja yleinen ylienergisyys. Tästä opin, että pitää oikeesti raahautua ihmisten ilmoille useammin. (Mutta arvatkaa vaan, muistanko oppimaani läksyä taas ensi kerralla.) Olis kyllä kivempi, että asunto olisi keskustassa, jos ja kun teen työni kotona vastaisuudessakin. Pääsisi tauollakin vaikka kahvilaan. Tästä lähiöstä ei polje kuin 10 min keskustorille, mutta kynnys lähteä on silti eri. Saati sitten talvella, jolloin en pyöräile. Ensi talvena tämä ei vielä ole ongelma, koska käyn yliopistolla. Sen jälkeen olisi kuitenkin tarkoitus valmistua.

Saa nähdä, koska vaihdan asuntoa. Mulla olisi kevyesti varaa maksaa tuplasti isompaa lainaa. Sillä saisi jo kämpän keskustastakin. Tosin ei ehkä niin isoa ja hyvää kuin haluaisin. Ja olen omistanut tämän nykyisen vasta puolitoista vuotta, joten ei tätä ihan vielä ole mitään järkeä ajatella. Ja on kiva asua Marjukan naapurissa. Ja tykkään Nekalasta alueena. Puh.

Nyt voisin käyttää energiaani vaikkapa siivoamiseen. Huomenna mulle tulee oikea, elävä vieras, joten asunto voisi olla vähän paremmassa jamassa. (Se on vain Inkeri, eli varsinaista vieraskoreutta ei vaadita... mutta on silläkin mukavampaa täällä, jos villakoirat eivät hypi naamalle.)

Huipputeknologian suurkuluttaja, päivää.

Hankinta (1). Eilen kuvasin seinää kännykällä, vaikkei mulla ennen kännykässä mitään kameraa ollut. Selitys: vuosia vanha matkapuhelimeni alkoi vihdoin hajoilla niin totaalisesti, että oli pakko ostaa uusi. Noin puolet puheluista meni pieleen, koska ihmiset eivät ollenkaan kuulleet minua. Lisäksi puhelin oli jo pitemmän aikaa satunnaisesti kiusannut soittajia kammottavalla häiriöäänellä, jota en itse koskaan kuullut, mutta jota kärsivät keskustelukumppanit monesti kuvailivat.

Menin kännykkäkauppaan. Tarkoitus oli taas kerran ostaa halvin jotenkin järkevä malli... mutta jotenkin se myyjäsetä onnistui puhumaan mulle niin mukavia, että otin tällaisen kalliimman multimediapuhelimen. Käytännössä hinnasta tulee melkein sama, mutta tätä nyt sitten maksan jollain 24 kk:n paketilla 5€ kuukaudessa. Sain kaupan päälle muistikortin sun muuta. En tiedä, kannattiko vaihto oikeasti, menetin puheaikaa. MUTTA tuota käytettyäni en ole katunut hetkeäkään.




















Voin ottaa kännykälläni kuvia, jotka hetkessä siirtyvät bluetooth-yhteyden kautta kannettavalle. Se on kaikista mahtavinta. Lisäksi siinä on maailmankello (joka mulle on oikeasti hyödyllinen, koska olen vähän väliä laskemassa, mitä kello on Los Angelesissa, Firenzessä sun muissa tekstitysfirmojen kaupungeissa). Ja kaikenlaista vähemmän hyödyllistä tilpehööriä. Vautsi vau.

Hankinta (2). (Ei kukaan suomalainen pistä numeroita tolleen kaksiin sulkuihin, vai pistääkö? Britanniassa opittu tapa. Ne taas ei pistä yksipuoleista sulkua numeron jälkeen.) Ostin vihdoin sen Playstation kolmosen. Hintaahan sillä on hirveästi, Anttila oli halvin löytämäni ja sielläkin maksoin 649€. Täytyy silti sanoa, että olen laitteeseen tyytyväinen. Langaton ohjain on kiva ja kevyt, laite surffasi suvereenisti langattomaan nettiin ja vieläpä päivitti itsensä. Kaikki on toiminut. Ei harmita, että ostin. Jossain vaiheessa olisin joka tapauksessa 100% varmasti ostanut, joten on huojentunut olo. Nyt se on tehty. Ei tartte ajatella "pitäisi".

Ja Singstarit toimii, kokeiltu on. Heinäkuussa pitäis vissiin ilmestyä kolmosen oma Singstar nettikauppoineen ja langattominen mikkeineen. Odotan kuin kuuta nousevaa.

Miksi tauko?

Kävin Helsingissä. Minua opetettiin siellä ajastamaan tekstityksiä pe-la, ja sunnuntai-iltana minua ja Ullaa odotti Mamma Mia! (siitä on lisää tekstiä asianomaisessa osastossa).

Mitähän yleispätevää sanottavaa tässä olisi... Helsingissä oli mukavaa. Ostin britti- ja jenkkiherkkuja myyvästä liikkeestä jälleen Aeroa, jelly beanseja ja Irn Bruta (imelä, oranssi virvoitusjuoma, Skotlannin lahja maailmalle - Skotlanti on ainoa paikka maailmassa, jossa Coca Cola ei ole markkinajohtaja). Siellä kaupassa on aivan ihanaa, kuin taivaaseen tulisi. Selittämättömän kotoinen olo. (No, satakertainen efekti olisi varmasti ollut Suomi-kaupalla briteissä.) Meinasin ensin kirjoittaa, että on sääli, ettei sellaista liikettä ole Tampereella, mutta oikeastaan parempi niin. Ei mene hohto. Lisäksi Punnitse ja säästä -liike myy myös brittisuklaata ja sipsejä. Ei tosin Aeroa.

Lisäksi kävin Akateemisessa. Ja sain vihdoin ostettua aurinkolasit, kun hetken mielijohteesta poikkesimme liikkeeseen. Policen lasit, 155€. Ei ne mitkään unelmaiset olleet, mutta ajanevat asiansa. Tällä hetkellä muodissa olevat isot lentäjälasit eivät sovi mulle yhtään, joten nuo on tuollaista perusmallia. Lasit olisin toki voinut ostaa Tampereeltakin. Ei siellä Hesassa oikeastaan montaa juttua ole, mitä Tampereelta ei löytyisi. Akateemisen isot ulkomaisten kirjojen osastot ja brittiherkut ovat oikeastaan ainoat syyni käydä keskustassa. Lisäksi kävelimme Oulunkylästä Puu-Käpylän halki idylliseen taidetavaraliikkeeseen, jossa oli kivoja juttuja. Olivat nättejä seutuja, minulle ennestään aivan vieraita.

Yötä olin Ullalla ja Manulla. Ihmekissan voittokulku jatkuu: ei pahoja allergiaoireita. Ekana yönä makuulla tuntui lieviä hengitysvaikeuksia, mutta vain, jos tahallani yritin vetää keuhkot äärimmilleen täyteen. Ei haitannut nukahtamista. Allergia kuitenkin muistutti hauskasti olemassaolostaan lauantai-iltapäivänä, kun silmääni meni kissankarva. Karva ei edes tuntunut, mutta parissa minuutissa silmäni oli pelottavan tulipunainen ja turvonnut. Silloin oli pakko ottaa allergialääke, koska pelkäsimme, etten muuten näe seuraavana päivänä mitään. Eli kyllä se yliherkkyys siellä taustalla lymyilee.

Se ajastaminen ei ollut kovin vaikeaa. En oikeastaan malta odottaa, että pääsen tekemään sitä enemmänkin.

Sukulaisten sukulaissieluista ja tietokoneista

(1) Eini-sisko oli kylässä. Opin, että veri on vettä sakeampaa, kun Eini alkoi kertoa viikolla näkemästään loistavasta pedofilialeffasta ja siitä, miten hyvä Joseph Gordon-Levitt on siinä.

Sanoin, että olen asiassa askeleen edellä. Sitten puhuimme kyseisen elokuvan ja kyseisen näyttelijän ansioista.

Eini ei ollut saanut suositusta minulta.

Eini on myös ainoa ihminen, joka jaksaa puhua leffoista yhtä loputtoman pitkään kuin minä ja tietää yleensä, mistä puhun ilman, että pitää selittää. Puhumme puhelimessa varmaan enemmän leffoista kuin oikeasta elämästä.

On se vaan mukava, että on muitakin omenoita samasta puusta kuin minä. En vaihtaisi siskojani mihinkään :)

(2) Aiheesta kukkaruukkuun: koneeni temppuilee taas. Se ei ole kunnossa. Eilen illalla se oli tosi hidas, ja tänä aamuna se alkoi ujeltaa kuin vanhanaikainen puhelinmodeemi, kun yritin käynnistää sitä. Annoin sen olla rauhassa tunnin verran, ja sitten se suostui käynnistymään. Nyt ajelen kaiken maailman skannaus- ja eheytysohjelmia. Jos muka auttaisi. Mutta taitaa se sittenkin olla komponenttivika. Hitto, kun ei näistä mitään ymmärrä.

Tämä kannettava on onneksi ollut hyvä. Kevyt, kätevä ja tehokas. Eikä toivottavasti hajoa heti kohta, sen verran uusi on vielä.

Ostin viime viikolla ekasta PC-rikosta säikähtäneenä ulkoisen kovalevyn. Sille olen jo säilönyt kaiken tärkeän PC:ltä. Tärkeimmät on vielä tuplavarmuuskopioitu tälle kannettavallekin. Ei pitäisi minkään rakkaan nyt kadota, vaikka kone räjähtäisikin. Se kai tässä positiivista on. Työmahdollisuudetkin on nyt tasan samat pöytäkoneella ja kannettavalla, eli en joudu isompaan kriisiin toistamiseen.

Kuka muuten tiesi, että ulkoinen kovalevy (LaCie, 80 gigaa, hinta satasen pinnassa) voi olla tällainen sentin paksuinen, 8 x 12 cm laatikko, jonka voi viedä mukanaan ihan minne vain? Pehmustettu kantopussikin tuli kaupan päälle. Mä en tasan tiennyt. Olen vaikuttunut.

Kriisi ohi.

Kone parani. Sain sen takaisin ennätysajassa, kun kiltti korjaamon setä katsoi sitä samana iltana, ja eilen aamulla jo haettiin pois.

Siinä ei ollut mitään komponentteja rikki. Setäkin oli tosin luullut niin ja tarkastanut ensin ne kaikki. Kävi ilmi, että vika oli Windowsissa - korjausasennus paransi sen. Ei siis tarvinnut edes tyhjentää kovalevyä ja asentaa kaikkea uudelleen, mistä olen TOSI iloinen.

Lisäksi olen iloinen siitä, ettei tarvinnut hylätä uskoani Dellin tuotteiden laatuun. Kone ei hajonnut, sisältö vaan. Jos kone kestää vielä vuoteen 2009, se on jo nelivuotias ja silloin olen muutenkin ajatellut hankkia uuden. Jos tämä toimisi vielä silloin, se olisi parempi vaan, koska se voisi jäädä komerooni vara-varakoneeksi. Enpä olisi uskonut sellaistakin joskus tarvitsevani. On se jännä, miten kriittisen tärkeiksi laitteet muodostuvat, kun tekee töitä kotona!

Tämä kävi niin paljon helpommin kuin olin odottanut. Huh. Lisäbonuksena kannettava on nyt huomattavasti paremmin työkunnossa matkoja varten ja siltä varalta, että jotain menee uudelleen rikki. Ajattelin myös kipaista heti ensi viikolla ostamaan ulkoisen kovalevyn, jonne voin varmuuskopioida tärkeät asiat. Säästäisi paljolta työltä ja stressiltä koneiden hajotessa, lisäksi helpottaa asioiden liikuttelua koneiden välillä huomattavasti (kun mulla ei vielä ole langatonta nettiä). En ne näköjään maksa kuin jotain satasen. Perusmallit.

Nyt pitääkin ryhtyä töihin, koska on hiukan kirittävää. Ensi viikko näyttää tosin melko rauhalliselta töiden suhteen muutenkin.

Näyttää paljon valoisammalta.

Sain lopulta wmv-tiedostot toimimaan latailemalla jotain mystisiä kodekkeja netistä. Nyt voin tehdä töitä jo kahden firman ohjelmilla kolmesta. Ja se kolmas lupasi lähettää tämän yhden työn word-muodossa (sillä on kyllä vittumaista tehdä, kun ei voi selailla kuvaa tekstitysten tahtiin yms.) ja lähettää ensi viikolla tunnukset, joilla saan uuden version heidän ohjelmastaan.

Eipä sillä, että pidempikään pakkoloma olisi varsinaisesti tehnyt pahaa. Kaksikin päivää on ollut ihanaa.

Arvatkaa, paljonko saan palkkoja ensi kuun alussa? Neljä tonnia. Epäilen toisinaan olevani liian työnarkomaani vapaaseen urakkatyöhön.

No, kesä tulee. Luulen, että työmäärä on paljon helpompi mitoittaa järkeväksi, kun ei tarvitse välillä poiketa parin tunnin luennoille, eikä työpäivä siis pelkästään sen vuoksi usein veny iltaan. Tietää, että jos päivässä menee yli kahdeksan tuntia, tekee liikaa duunia.

Dellin kanssa selvitellään tilannetta. Ei mua nyt niin huolestuta pöytäkoneen kohtalo, kun homma pelaa tällä. Koneessa on takuu voimassa, joten en tietääkseni olisi voinutkaan joutua ylitsepääsemättömiin vaikeuksiin asian kanssa mitenkään muuten kuin ajallisesti. Korjaavat tai antavat uuden. Niin yksinkertaisia näiden takuuasioiden kai pitäisi olla?

Siis voi helskutti.

Miun tietsikka hajosi.

Ei se uusi kannettava, vaan vuoden ja 10 kuukautta vanha pöytäkone. Se ei varoitellut mitään. Olin onnellisena puuhaamassa niitä näitä, kun äkkiä ruutu välähti siniseksi ja kone sammutti itsensä. Sitten se ei enää suostunut menemään päälle. Eilen illalla. Eikä tänäänkään.

Tai menee se sen verran, että alkaa ladata Windowsia. Mutta sisälle se ei ehdi, ennen kuin tulee uusi sininen ruutu ja homma alkaa alusta. Se raukka on siis ikuisessa lataussyklissä.

Onneksi siinä on takuu voimassa. Dell tuntuu aika nopeasti ja avuliaasti vastailevan yhteydenottoihin, joten ehkä jo huomenna saan selvyyttä asiaan. Olisin saanut tänäänkin, mutta olin liian kiireinen. (Olivat jo yrittäneet soittaa, mutta olin vielä jumpassa.)

Ärsyttää ihan simona. Onneksi on tämä kannettava. Mutta tämä ei suostunut pyörittämään yhtä työohjelmistani sitten millään, vaikka sain kaiken mahdollisen teknisen tuen. Pitänee huomenna mennä liikkeeseen kysymään, miksei wmv-tiedostot pyöri. Ei edes tavallisessa Media Playerissa. Jouduin perumaan työt tältä päivältä ja huomiselta. Kohta pitää yrittää, pyöriikö toisen firman ohjelmat. Olen toiveikas. Tuossakin on nimittäin kyseessä joku aivan ihme häikkä, eikä vika ole suorituskyvyssä tai muussa.

Mutta että blääh. En osaa edes iloita siitä, että tänään sain ruotsin kurssin paketiin ja myöhässä olleen luentopäiväkirjan palautettua.

Edit: Ehkä vähän osaan, jos lisään tänne vanhan listani ja näen, miten se on lyhentynyt. "Minulla on vielä latinan koe ja käännös, ruotsin esitelmä, ruotsin poissaolojen korvaaminen leffan katselulla, ruotsin loppukoe, käännöstieteen suomen seminaarityö, kirjallisuustieteen perusopintojen loppukirjoitelma sekä yksi historian tentti. Ja suomi-englanti-käännöskurssin töistä pitää koota portfolio. JA kaksi luentopäiväkirjaa pitää kirjoittaa. Toinen on jo myöhässä."

Ja vielä yksi maailman oudoin juttu! Jostain soi Auld Lang Syne viululla soitettuna, yhä uudelleen ja uudelleen. Onko joku viulisti jäänyt tietsikkani lailla sykliin?

Sekalaisia kevättapahtumia

Aurinko paistaa tänään vähemmän, mutta viime päivinä se on kyllä tuonut energiaa. Jaksan olla iloinen ja innostunut ihan kaikesta. Ilonaiheita tällä hetkellä:

(1) Olen katsellut kesän matkoja. Tarkoitus on lentää heinäkuun alussa Bremeniin tapaamaan saksalais-suomalaista italiantuttuani Maija-Leenaa, jatkaa sieltä Pariisiin tapaamaan Disneylandista töitä saanutta Marjukka-siskoa ja varmaankin koukata takaisin Lontoon kautta. Viimeinen on täysin ylimääräistä, mutta jos olen niinkin lähellä kuin Pariisissa, en voi vastustaa. Vielä tänä kesänä olen alle 26, eivätkä kanaalin alittavan Eurostar-junan nuorisohinnat näköjään ole niin pöyristyttäviä, ettei niihin olisi varaa (60€/suunta, jos nyt varaa, ja menen vain yhteen suuntaan, koska lentänen Lontoosta).

Hauskaa, hauskaa, hauskaa. En tykkää turistimatkailusta, mutta maailmalle on tosi kiva matkustaa kavereita tapaamaan.

(2) Tavaraonnea. Ostin vihdoin saappaat, joita olen himoinnut pari kuukautta. Ne ovat hyvät kevyiksi kevät-/kylmien kesäpäivien kengiksi. Niissä on silleen oudosti sekä kangasta että nahkaa, tavallaan avokkaat kangasvarsilla. Sattuivat sopimaan minulle kuin valetut. Parasta on, että ne olivat poistoalennuksessa. Entinen hinta 89€, nyt taisi olla 63 tai jotain. Ei halvat silti, mutta säästö on aina säästöä. Olen isäni tytär, rahan säästämisestä tulee hyvä mieli. Ja uusista saappaista. Isälle ei ehkä niistä.

(3) Eilen minulle soitti yksi vaaanha kaveri, jonka kanssa aikanaan samaan aikaan teineinä puhuttiin käännöstieteen opinnoista ja muusta. Hänen elämänsä vei lopulta aivan eri suuntaan kuin minun, mies ja lapsi ja silleen, mutta nyt hän oli kovasti suunnittelemassa yliopistoon hakemista ja kyseli käytännön juttuja käännöstieteen opinnoista. Taija ei tätä blogia kyllä varmaan lue (tuskin tietää olemassaolosta), mutta tsemppiä joka tapauksessa! Olen tosi iloinen, niin kauan hän on käsitykseni mukaan asiasta haaveillut. Toivottavasti hausta tulee totta. Olen vilpittömästi tosi innostunut toisen ihmisen puolesta.

Ainakin nämä tuli heti kättelyssä mieleen. Kiva olo.