Apua?

Ostin pyörään muka kunnon pumpun. Semmoisen lattiamallin, jota pumpataan kaksin käsin kuin sarjakuvapommin räjäytysmekanismia (ei sama merkki kuin kuvassa). Mutta en saa sitä tukevasti kiinni venttiiliin. Kun alan pumpata, ilmaa suhisee saman verran ulos- kuin sisäänkinpäin, tai siltä ainakin kuulostaa. Tämä ei voi olla oikein! Pitäisikö se pumppu vaan painaa raivolla syvemmälle venttiilin päälle ennen kuin kääntää kiristysvipua? Ei voi olla näin hankalaa...

T. Nimim. "Uusavuton"

Oi voi.

Niinhän se Suomi sitten hävisi. Nyt vain rukoillaan, että Kanadakin häviää.

Pisti äsken silmään: myös ohjaajan ja kuvaajien mielestä Teemu on ilmeisen fotogeeninen. Häneen zoomattiin loppuseremonioissa noin 50% ajasta, muihin yhteensä se toinen 50%. Vai kuvittelinko?

Jääkiekkoa? Jääkiekkoa.

Olen tänä vuonna oikeasti ihan messissä jääkiekon MM-kisoissa. Ensi kertaa.

Kun Eini viime viikolla oli käymässä Treella, tankkasimme netistä tuntikausia turnauksen logiikkaa ja sääntöjä. En ollut ikinä tiennyt, mitä mikäkin peli merkitsee. Nyt tajusin kertalaakista, miksi muidenkin maiden pelit voivat olla kiinnostavia - nehän vaikuttavat Suomen sijoittumiseen lohkossa! (Joo, olen hiukan tällainen myöhäiskehittyjä.)


Olen sitten katsonutkin vaikka mitä pelejä, lähinnä omassa lohkossamme. Tsemppasin esimerkiksi Norjaa kovasti. Ihmeen hyvinhän niillä menikin - viimeisessä koitoksessa tuntuivat hiukan oppineen jopa hyökkäämään. Ikävä kyllä Kanada oli muuten vain liian kova vastus. No, fyysistä kokoeroahan ukkojen välillä oli varmaan 20%.

IIHF:llä on muuten hauskat nettisivut. Siellä on vaikka mitä kiinnostavia tilastoja. Parasta on, että esimerkiksi game recapit ja (varsinkin) joukkueiden voimaluokitukset ovat suorastaan humoristista luettavaa. Se yllätti todella - olimme kai odottaneet jotain ryppyotsaista. Sivustoa jaksoi helposti opiskella monta tuntia.

Oli kivaa, että Suomi-USA-peli oli keskellä yötä. Jos olisin katsonut sen, olisin varmaan syönyt kaukosäätimen, kun USA lopussa otti Suomen kiinni.

Venäjä-koitosta varten täytyynee sitoa kaukosäätimeen naru, jotta saan sen sitten syömisen jälkeen takaisin. Pakkohan peli silti on katsoa.

Tietää huonoa, että sekä Ruotsi että Venäjä ovat jatkossa yhdessä Suomen kanssa. Mikä tahansa muu joukkue olisi helpompi voittaa, ja tappiokin kirpaisisi vähemmän. Toivon niin, että viimeisessä matsissa - oli se kulta- tai pronssiottelu - vastaamme tulisi Kanada. Paineita olisi paljon vähemmän, ja jos huonosti sattuisi käymään, olisi 150 kertaa helpompaa olla hyvä häviäjä.

Teemu ei ole tänä vuonna ollut suuri sankari (joo joo - kaikki kunnia Pihlströmille ja Mikko Koivulle, jonka faniksi Eini heti rupesikin). Se on silti komein urheilija missään lajissa ikinä, mikä riittää minulle. :P

Vampyyri, päivää.

Vietin viikonlopun mökillä. Oli hyvät äitienpäiväsäät. Mummokin kävi kylässä. Mukavaa oli.


Opin myös, miten syvä valkosipuli-inhoni on. Aamuvirkut äiti ja isä päättivät reippaasti pistää valkosipuliperunat uuniin ennen kello seitsemää, kun me lapset vielä nukuimme. Tämä johti siihen, että aloin ensin nähdä painajaisia New Yorkiin eksymisestä polkupyörällä ja muurahaisten hyökkäyksestä (en tiedä, miten nämä liittyivät pahaan hajuun, mutta varmasti liittyivät) ja sitten HERÄSIN - yksinomaan siksi, että koko maailma oli niin täynnä pahaa hajua. Makasin puoli tuntia puolikoomassa: "En voi nukkua, koska tekee pahaa, mutten kykene nousemaan, koska väsyttää." Lopulta toikkaroin alas valittamaan asiasta ja pohtimaan vessassa, oksentaisinko. En sentään oksentanut, vaan mökin ovet ja ikkunat laitettiin auki ja sain lopulta nukuttua vielä vähän lisää.

Oli aika ankea kokemus. En ollut tiennyt, että ihminen voi herätä umpiunesta yksinomaan pahaan hajuun.

'Cause I'm so hot!

Kuumeilua. Lisäksi lisää matkapäiväkirjaa.

Olin eilen tosi sairas. Kuume nousi pitkästä aikaa yli kolmenkymmenenyhdeksän. En oikein tiedä, miksi - nenä vuotaa vähän, kurkussa ehkä vähän tuntuu, mutta ainoa vakava sairauden oire oli itse kuume. Joka ei oikeasti ole oire vaan seuraus, parantumiskeino. Emmätajuu. Tosin minulle henk. koht. melko tyypillistä: olen harrastanut oksennustaudinkin pelkällä kuumeella, oksentamatta kertaakaan (muu perhe oksenteli, siitä päätelmä).

Tänään on terveempi olo. Lämpö on pysynyt kolmeseiskan pinnassa. Väsyttää silti tosi paljon (mikä on ehdottomasti oire jostain, koska eilen nukuin miltei koko päivän ja lisäksi yöllä normaalit kahdeksisen tuntia). Ei tulis mieleenikään lähteä ulos talosta. Jotta näissä merkeissä on mennyt vappu.

Olenkohan aiheuttanut tämän alitajuisesti, koska en tykkää pakkojuhlista? Hehe. Tuskinpa sentään. Mutta olen kyllä useita viikkoja toivonut, että olisin onnistunut järjestämään vapuksikin itseni ulkomaille. Inhoan uuttavuotta, juhannusta, vappua ja kaikkia muita sosiaalisia juhlapyhiä paitsi niitä, jotka vietetään perheen kanssa. (Niitä rakastan. Joulu, äitien- ja isänpäivät ja pääsiäinen aiheuttavat pelkkiä positiivisia tunteita.)

Eilinen oli kyllä melkoista liskojen diskoa. Jos en olisi koko ikäni tottunut korkeisiin kuumeisiin, tuollaista voisi säikähtää. Mutta tiedän, että kaava on aina samanlainen. Kun kuume on nousemassa, palelee niin älyttömästi, ettei viisi peittoakaan auta. Ei voi pitää silmiä auki. Pahinta on, että pitäisi juoda, mutta pelkää kuolevansa hypotermiaan jos ojentaa käden pois peiton alta. Kuumetta pitää myös muistaa mitata, koska jos paleleminen ei lopu, vaikka mittari on aikaa sitten ylittänyt kolmeysin, täytyy ottaa kuumetta laskevaa lääkettä. Eilen sellaista ei tarvittu, vaan kuumehuippu saavutettiin nätisti pisteessä 39,2. Siinä lämpöni sitten pysytteli koko iltapäivän ja illan. Huipulla on paljon parempi olo: pystyy vähentämään peittoja, jaksaa jopa pysyä hereillä aina välillä ja hakea ruokaa ja juomaakin.

En tiedä, olisiko lämpötilani yhä taivaissa, ellen yhdeltätoista illalla olisi todennut, että nyt saa riittää. En olisi saanut yön aikana yhtään oikeaa unta sellaisissa kuumehoureissa. Otin buranaa ja kuume katosi. Nyt aamulla se ei ole tullut takaisin. Kenties yksi kuumepäivä siis riitti.

Aina välillä on ihan kivaa olla oikeasti kipeä. Ei VOI tehdä muuta kuin levätä. Tänään aion maata sohvalla peittojen alla ja katsoa DVD-pinoa läpi. Meneehän se vappu näinkin.

100 Grand Bar.

Tämä on lyhyt ja ytimekäs vastaus viimeisimmän suklaapostin kommenttilaatikossa esitettyyn kysymykseen.

Kulttuuriviittausten esiinkaivamisen ammattilaiselta vei 3 sekuntia selvittää 100 Grand barin syvin olemus. Uusi posti, koska pistän kuvan:
Näkyy olevan Nestlen tuote, jota ei saa Suomesta. (Eikä Briteistä, ihan outo näky.) 100 GRAND® provides a richer, more rewarding snack experience because of its crunchy chocolate, abundance of soft, chewy caramel and inherent association with money, kuuluu kuvaus Nestlen sivuilla.

Sophian löytämän Karkkiblogin kohta "a Finnish 100 Grand bar" olettaakseni tarkoittaa blogin pitäjän luulleen, että tämä olisi joko suomalainen versio kyseisestä karkista tai sama tuote, jota Suomessa markkinoidaan eri nimellä.

Ja miten kulttuuriviittauksia kaivetaan ammattimaisesti esiin? TOSI monimutkaisesti: 1) kirjoita fraasi Googlen kuvahakuun. Tsekkaa tulokset. 2) Kirjoita fraasi Googleen. Tsekkaa tulokset. Ta-daa. Miten kukaan voi keksiä näin nerokkaan taktiikan, kysytte te. :D No, joskus pitää tyyliin rajata kieltä. Tai etsiä Wikipediasta. Tai tehdä muita kikkoja. ON se joskus vaikeetakin. Täytyy sanoa, että olen netistä hakijana varmasti siitä tehokkaammasta päästä. Teen tätä mitä omituisimmista asioista, kaikesta maan ja taivaan väliltä, joka ikinen päivä. En enää edes ajattele asiaa.

Sekalaisia viikon varrelta.

Gradutyö alkaa - Fazerin hieno suklaauutuus - polveen sattui - töitä on.

(1) Tänään varmistui, että saan Näytelmäkulmalta käyttööni Jesus Christ Superstar -suomennoksen. Gradun aihe on siis nyt selkeä ja varma! Todella hieno tunne. Olen suorastaan innoissani analyysiosuudesta. Teoriaosuudesta en ole, mutta ehkä sekin menee. Hii. Seminaarin eka tapaaminen ensi viikolla.

(2) Maistoin pari päivää sitten todella makoisaa suklaata. Fazer on tuonut markkinoille lontoonraesuklaalevyn. Konsepti on lupaava jo sinällään, mutta tuote on vielä paljon maistuvampaa. Semmoisia pehmeitä lakupaloja suklaan seassa. Tällaista suklaata olen kaivannut Suomeen siitä asti kun kävin Islannissa ja maistoin paikallisia samiakkisuklaita. Yksi parhaista karkkielämyksistäni ikinä. Luulen, että jos suklaalevyn ostan, tulee enää harvoin ostettua muuta. (Jouluna tietysti joulusuklaata.) Levy on tosin hieman iso - patukkakokoinen ratkaisu tai sadan gramman pikkulevy olisi kivempi.

(3) Teloin tuossa tiistaina polveni. Tänään se on jo melko normaalissa kunnossa, mutta muutaman päivän se oli pahana. Vamma tuli pyörän selässä. Pyörä tarvitsee huoltoa. Olin polkemassa mäkeä ylös, kun vaihde loksahti pois päältä, jalka loksahti päin tankoa ja polvi osui johonkin terävähköön pyörän rungossa. Reagoin asiaan kuten aina: en hätkähtänyt ja jatkoin polkemista, kunnes verta alkoi tipahdella jalkaterälle. Sitten kohtaa tajusin, että kohtuukokoinen vekki taisi tulla. Lähinnä minua ärsytti, miten noloa oli liikuskella polvi veressä kuin ala-asteikäinen.

Jumppaan en ole tällä viikolla sitten päässyt. Yritin miettiä, mihin voisin mennä, mutta kaikessa olisi pitäny taivutella polvia ja/tai olla polvillaan. Mutta huomenna yritän mennä, koska enää ei satu liikaa.

(4) Töitä on riittänyt. Yksi työnantaja on pitänyt hiljaista, mutta toinen huutelee senkin edestä. Ei tässä syytä huoleen ole. Kuten arvelinkin.

Sisko kylässä + töitä = ...

===> päivät täynnä.

===> eipä ehdi blogata.

Marjukka on täällä pääsykokeissa ennen Ranskaan lähtöään. Sen oma asunto on jo vuokrattu, siksi luonani yöpyminen. Perjantaina lähtee, mutta ensi viikollekin on luvassa vieraita, joten saa nähdä, miten lähitulevaisuuden kirjoitustahdin käy!

Ihanaa, kun on kunnolla kesä. Ja ihan mielettömän valoisaa. Valoisuus tosin pistää heräilemään liian aikaisin, ja päivällä väsyttää. Aamulla saisi siksi olla hämärämpääkin. Iltojen valoisuus sen sijaan on 130% mahtavaa. Äskenkin hain pyykit narulta kymmenen jälkeen ja näin yhtä hyvin kuin päivällä.

Pyöräily helteessä on virkistävää, toisin kuin voisi luulla. Ilmavirta viilentää oloa kummasti.

Missä elokuvassa haluaisin elää?

FST:ltä tuli äsken ohjelma, jossa kyseltiin ihmisiltä, missä elokuvassa he tahtoisivat elää loppuikänsä, jos olisi pakko valita.

Oli tosi kiinnostavaa. Aloin tietenkin itse miettiä asiaa, ja on yllättävän vaikea keksiä hyvää. Vaikuttavat elokuvat kertovat usein liian raskaista aiheista. Kuka tahtoisi elää Fight Clubissa tai Kummisedässä? Ja Scarlettin elämää on ihana seurata, mutta edes Rhett Butlerin saadakseni en suostuisi kokemaan niitä koettelemuksia. Harry Potterissakin tapahtuu ihan liian pelottavia asioita, vaikka velhomaailmaan olisi ihana päästä. No, okei - jos saisin olla pelkkä rivioppilas Tylypahkassa, valintani olisi joku ensimmäisistä Harry Pottereista. Saisi elää nykypäivän Britanniassa, mutta sata kertaa makeammassa.

Palatakseni valintaprosessiin: ensin en keksinyt oikein mitään. Ensimmäinen mieleen tullut ehdokas oli Neljät häät ja yhdet hautajaiset kivan tunnelmansa takia... mutten tiedä, olisiko siellä loppujen lopuksi kuitenkaan niin kivaa. Sitten aloin miettiä ilmeistä: totta kai ihaninta olisi elää maailmassa, jossa tärkeissä tilanteissa voisin puhjeta lauluun ja kaikki kanssaihmiseni osaisivat laulaa samalla tavalla kuin me täällä osaamme hengittää.

Mutta mikä olisi hyvä musikaali? En nyt ihan tahtoisi keskelle Jesus Christ Superstaria tai Rentiä (pärjään ilman AIDSIA, köyhyyttä, tekotaiteellisuutta ja ympäriltä kuolevia ihmisiä, kiitos). Keksin kaksi vaihtoehtoa: Maija Poppanen tai Grease. Ensiksi mainittu on ehkä se täydellinen. Olisi ihana elää maailmassa, jossa saa laulamisen lisäksi kokea ihmeellisiä seikkailuja - mutta silti asua tavallisessa Lontoossa. Eikä Maija Poppasen satumaailmoissa tapahdu mitään pelottavaa. Grease voisi myös olla ihan hauska, mutta en ole varma, tahtoisinko elää teinin elämää ikuisesti. Heh. Mutta jos pääsisin Olivia Newton-Johnin paikalle ja saisin John Travoltan, voisin harkita sitäkin.

Jos pitäisi valita ei-musikaali, Wonder Boysissa voisi ehkä olla kivaa. En ole varma. Ensin ajattelin, ettei sen maailma ole tarpeeksi mukava paikka. Mutta jos voisin olla nerokas nuori kirjailijanalku ja seikkailla tri Trippin ja ystävien kanssa, se voisi oikeasti olla tosi hauskaa.

Sitten vielä: Kenneth Branaghin Much Ado About Nothing. Siinä olisin tietenkin Beatrice. Se on niin monella tavalla ihanneihmissuhteeni. Jo sen katsominen tekee minut onnelliseksi. Sen eläminen olisi uskomattoman ihanaa. Eikä siinä maailmassa ikinä voi tapahtua mitään pahaa, koska se on puhdas Shakespearen komedia eikä niissä käy huonosti kuin pahoille. Mutta tahtoisinko elää keskiajalla? Hmm. Ehkä tahtoisin, sen kyseisen leffan keskiajalla. Siellä kaikki ovat puhtaita, terveen ruskettuneita ja valkohampaisia. Ja sentään tanssivat, vaikkeivät laula.

Itse asiassa ihanneihmissuhteista tuli juuri mieleen vielä yksi yllätysehdokas... Secretary. Tuota, tähän ei varmaan moni samastu, mutta voisin elää aika tosi onnellisena sellaista elämää James Spaderin hahmon kanssa. Mutta pitäiskö mun sitten olla myös sellainen moniongelmainen ja itseäni viiltelevä niin kuin Maggie Gyllenhaal? En mä sitten se haluaisi olla. Enkä oikeasti tahtoisi elää siitä elokuvasta muuta kuin ihan loppua. Kun ne ovat oikeasti löytäneet toisensa. Sitä ennenhän ne ovat onnettomia. Much Adossa voisin elää tarinaa kokonaan. Joten se on parempi.

Että sellaista pohdiskelua. Loppujen lopuksi päädyn miettimään täydellistä musikaalia. Harry Potterissa olisi muuten maailman ihanin asua, mutta siellä ei lauleta. Päädytään tasapeliin sen ja Maija Poppasen välillä. Ja oikeastaan myös Much Adon. Tarvitsen ihanamman musikaalimaailman! Pakko sellainen on olla. Ehkä se tulee vielä vastaan. Sitten valinta on selvä.

Miksi tauko?

Kävin Helsingissä. Minua opetettiin siellä ajastamaan tekstityksiä pe-la, ja sunnuntai-iltana minua ja Ullaa odotti Mamma Mia! (siitä on lisää tekstiä asianomaisessa osastossa).

Mitähän yleispätevää sanottavaa tässä olisi... Helsingissä oli mukavaa. Ostin britti- ja jenkkiherkkuja myyvästä liikkeestä jälleen Aeroa, jelly beanseja ja Irn Bruta (imelä, oranssi virvoitusjuoma, Skotlannin lahja maailmalle - Skotlanti on ainoa paikka maailmassa, jossa Coca Cola ei ole markkinajohtaja). Siellä kaupassa on aivan ihanaa, kuin taivaaseen tulisi. Selittämättömän kotoinen olo. (No, satakertainen efekti olisi varmasti ollut Suomi-kaupalla briteissä.) Meinasin ensin kirjoittaa, että on sääli, ettei sellaista liikettä ole Tampereella, mutta oikeastaan parempi niin. Ei mene hohto. Lisäksi Punnitse ja säästä -liike myy myös brittisuklaata ja sipsejä. Ei tosin Aeroa.

Lisäksi kävin Akateemisessa. Ja sain vihdoin ostettua aurinkolasit, kun hetken mielijohteesta poikkesimme liikkeeseen. Policen lasit, 155€. Ei ne mitkään unelmaiset olleet, mutta ajanevat asiansa. Tällä hetkellä muodissa olevat isot lentäjälasit eivät sovi mulle yhtään, joten nuo on tuollaista perusmallia. Lasit olisin toki voinut ostaa Tampereeltakin. Ei siellä Hesassa oikeastaan montaa juttua ole, mitä Tampereelta ei löytyisi. Akateemisen isot ulkomaisten kirjojen osastot ja brittiherkut ovat oikeastaan ainoat syyni käydä keskustassa. Lisäksi kävelimme Oulunkylästä Puu-Käpylän halki idylliseen taidetavaraliikkeeseen, jossa oli kivoja juttuja. Olivat nättejä seutuja, minulle ennestään aivan vieraita.

Yötä olin Ullalla ja Manulla. Ihmekissan voittokulku jatkuu: ei pahoja allergiaoireita. Ekana yönä makuulla tuntui lieviä hengitysvaikeuksia, mutta vain, jos tahallani yritin vetää keuhkot äärimmilleen täyteen. Ei haitannut nukahtamista. Allergia kuitenkin muistutti hauskasti olemassaolostaan lauantai-iltapäivänä, kun silmääni meni kissankarva. Karva ei edes tuntunut, mutta parissa minuutissa silmäni oli pelottavan tulipunainen ja turvonnut. Silloin oli pakko ottaa allergialääke, koska pelkäsimme, etten muuten näe seuraavana päivänä mitään. Eli kyllä se yliherkkyys siellä taustalla lymyilee.

Se ajastaminen ei ollut kovin vaikeaa. En oikeastaan malta odottaa, että pääsen tekemään sitä enemmänkin.

Yksi omituinen kissa.

Kaverini Ulla ja Manu olivat käymässä Tampereella ja yöpyivät luonani kissansa kanssa. Lähtivät juuri äsken. Uskalsin päästää kissan tänne pahasta allergiastani huolimatta oudon jutun vuoksi: kyseisestä kissasta ei tule minulle allergiaa.

Kaikissa muissa kissatalouksissa viimeisen vuoden sisällä minua on alkanut yskittää melkein heti. Allergialääke tietenkin auttaa (yksi lääke kuutisen tuntia), mutta jos en ota sellaista, puolen tunnin sisällä keuhkoni ovat kuin tulessa enkä voi vetää syvään henkeä. Mutta tuosta kissasta ei ole tullut oireita, kun olen vieraillut sen kotona. Viime aikoina en ole ottanut edes allergialääkettä sinne mennessäni. Nytkään en ottanut lääkettä, vaikka kissa oli kotonani vuorokauden. Eikä tuntunut mitään sen kummempaa kuin että aamulla heräsin nenä hiukan tukossa. Sekään ei välttämättä liittynyt kissaan, on ollut pientä kevätnuhaa.

Miten tällainen on mahdollista? Onko toisilla kissoilla erilainen hilse? Kyseessä ei ole rotukissa, mutta muista kohtaamistani se eroaa siinä, että sillä on (puoli)pitkä karva. Ehkä pitkät karvat ei pääse niin syvälle keuhkoihin... Heh. Joo, tiedän, että allergian aiheuttaa hilse, eivät karvat.

Olin juuri ehtinyt hyväksyä tosiasiana sen, etten koskaan voi ottaa kissaa. Ihan epäreilua maailmalta antaa minulle toivoa! Mistä ihmeestä voisin kissaa ottaessani etukäteen tietää, onko juuri se poikkeuskissa? Pitäis sopia jostain viikon koeajasta... Äh. No, en ole tällä hetkellä ottamassa lemmikkiä kuitenkaan. Jos ei malttaisi pysyä kotimaassa, on huono ajatus sitoa itseään. Mutta outoa on.

Kultainen kompassi -leffa tarjosi minulle oman daemonin.

Se kuulemma asettuu pysyvään muotoonsa vasta 12 päivän kuluttua. Siihen asti tuntemani ihmiset voivat vaikuttaa sen muotoon arvioimalla sen viittä väitettä oikeiksi tai vääriksi. Väitteet muodostuivat 20 kysymyksen pohjalta. Vastasin niihin mahdollisimman rehellisesti, mutten silti itsekään ole samaa mieltä kaikkien väitteiden kanssa. Jänskä lelu :) (Systeemin saa käynnistymään viemällä hiirensä kuvan päälle.)

Hyvää vappua!

Vietän sen täällä Tampereella ensi kertaa elämässäni.

Koska Mysterious Skin on leffa, joka teki minuun aikanaan valtavan vaikutuksen, haluan mainita täälläkin, että se tulee huomenna telkkarista. Yksityiskohtia on telkkarin puolella.

Sekalaisia kevättapahtumia

Aurinko paistaa tänään vähemmän, mutta viime päivinä se on kyllä tuonut energiaa. Jaksan olla iloinen ja innostunut ihan kaikesta. Ilonaiheita tällä hetkellä:

(1) Olen katsellut kesän matkoja. Tarkoitus on lentää heinäkuun alussa Bremeniin tapaamaan saksalais-suomalaista italiantuttuani Maija-Leenaa, jatkaa sieltä Pariisiin tapaamaan Disneylandista töitä saanutta Marjukka-siskoa ja varmaankin koukata takaisin Lontoon kautta. Viimeinen on täysin ylimääräistä, mutta jos olen niinkin lähellä kuin Pariisissa, en voi vastustaa. Vielä tänä kesänä olen alle 26, eivätkä kanaalin alittavan Eurostar-junan nuorisohinnat näköjään ole niin pöyristyttäviä, ettei niihin olisi varaa (60€/suunta, jos nyt varaa, ja menen vain yhteen suuntaan, koska lentänen Lontoosta).

Hauskaa, hauskaa, hauskaa. En tykkää turistimatkailusta, mutta maailmalle on tosi kiva matkustaa kavereita tapaamaan.

(2) Tavaraonnea. Ostin vihdoin saappaat, joita olen himoinnut pari kuukautta. Ne ovat hyvät kevyiksi kevät-/kylmien kesäpäivien kengiksi. Niissä on silleen oudosti sekä kangasta että nahkaa, tavallaan avokkaat kangasvarsilla. Sattuivat sopimaan minulle kuin valetut. Parasta on, että ne olivat poistoalennuksessa. Entinen hinta 89€, nyt taisi olla 63 tai jotain. Ei halvat silti, mutta säästö on aina säästöä. Olen isäni tytär, rahan säästämisestä tulee hyvä mieli. Ja uusista saappaista. Isälle ei ehkä niistä.

(3) Eilen minulle soitti yksi vaaanha kaveri, jonka kanssa aikanaan samaan aikaan teineinä puhuttiin käännöstieteen opinnoista ja muusta. Hänen elämänsä vei lopulta aivan eri suuntaan kuin minun, mies ja lapsi ja silleen, mutta nyt hän oli kovasti suunnittelemassa yliopistoon hakemista ja kyseli käytännön juttuja käännöstieteen opinnoista. Taija ei tätä blogia kyllä varmaan lue (tuskin tietää olemassaolosta), mutta tsemppiä joka tapauksessa! Olen tosi iloinen, niin kauan hän on käsitykseni mukaan asiasta haaveillut. Toivottavasti hausta tulee totta. Olen vilpittömästi tosi innostunut toisen ihmisen puolesta.

Ainakin nämä tuli heti kättelyssä mieleen. Kiva olo.

Ei sillä, että tällä mitään merkitystä olisi...

Tänään oli perjantai 13. päivä, enkä edes tajunnut.

Marjukka luki JCS-käännökset salaa suihkussa ollessani ja kehui niitä. Yleisin näkemys tuntuu olevan, että varsinkin tunnesisältö välittyy niistä koskettavasti. Juuri siihen koenkin panostaneeni, joten olen hyvin tyytyväinen.

Jatkuvuuden ylläpitämiseksi...

...kerron, että kirjoitin kristuskokemuksestani tilityksen leffasivulle (sinnehän se kuuluu).

Keskellä viikkoa tapahtuu tauko.

Tuntuu aina käyvän niin, että kiireeni yltyvät pahoiksi ke-to, ja kirjoittelu tahtoo jäädä jalkoihin.

Ei tuo liene kuitenkaan maailmanloppu, jos viikon muina päivinä jaksan ja ehdin kirjoitella. Jotain pieniä juttuja on pitänyt kirjoittaa...

(1) Kiireet ovat selkeästi tasoittumassa kevään edetessä. Ihanaa. Koulujuttuja on vielä, mutta olen ehtinyt paremmin nautiskella myös itse kääntämisestä ja huomata selvemmin, miten paljon tällä hetkellä pidän työstäni ja olostani sen parissa.

(2) Leffablogia on tullut päivitettyä paljon. Olen havainnut, että sen kirjoittaminen tuntuu minulle kaikkein helpoimmalta ja omimmalta kaikesta blogikirjoittelusta. (En ole vetänyt havainnosta mitään erityisiä johtopäätöksiä, pannut merkille vain, että niin asia on.)

(3) Tunnen tykkääväni lämpimistä vuodenajoista selkeästi enemmän nyt, kun asun sopivalla pyöräilyetäisyydellä melkein kaikesta ja olen oppinut nautiskelemaan pyöräilystä. On ihanan vapauttavaa voida huristella yliopistolle viidessä minuutissa tuuli hiuksissaan sen sijaan, että kävelisi mudassa 20 minuuttia. Jippii. Melkein odotan kesääkin.

On talvi yhä suosikkini. Ei sitä mikään voita. Mutta näissä muissakin on nyt selkeästi puolensa.

Ja blogini ovat näköjään talviajassa. Mrrh. Pitäisi ilmeisesti jaksaa manuaalisesti muuttaa.

Ei ole totta.

Tänään näin jäätelökioskin.

Kioski ei ollut auki, mutta näinkin sen puoli yhdeksältä illalla. Ei se kuitenkaan ole vielä voinut olla auki, eihän?

Olen ottanut pyöränkin jo esille. On aivan loistava pyöräilykeli, ei palele käsiä, ei mitään.

Onkos tullut kesä?

Tänään Tampereella on niin lämmintä, että ohutkin takki oli liikaa.

Outo maaliskuu tämä! Tuntuu ihan Britannian keväältä. Jos tätä jatkuu vielä pari kuukautta, voimme kaikki eläytyä siihen, millaista on nauttia ikuisesta äitienpäiväsäästä loskan ja mudan sijaan. Se olisi aivan ihanaa. *toivoo oikein, oikein kovasti*

Kävin oikein baarissa. Taas.

Minustahan on tullut oikea bilehile.

Parin vuoden hiljaiselon jälkeen olen taas tykästynyt yöelämään. Marjukka juhli 20-vuotissynttäreitään (sisareni on siis minua vajaat kuusi vuotta nuorempi. keskimmäinen sisko on minua puolitoista vuotta nuorempi), ja minä päädyin ihan kunnolla mukaan, vaikken oikeastaan ollut aikonut. Lauloimme Singstaria seitsemästä puoli kahteentoista. Sitten lähdimme baariin. Kolmas kertani kuukauden sisällä!

Olen löytänyt Suomesta ensimmäisen yökerhon ikinä, joka soittaa täsmälleen Britannian diskojen tyylistä musiikkia. Korneja hittejä 60-luvun twististä 70-luvun Grease-medleyyn, 80-luvun Whamiin, 90-luvun europoppiin ja 2000-luvun Ricky Martiniin... Nam. Ehkä siksi jaksan hinkua ulos. Ennen tätä masennuin Suomen diskoissa aina, koska musiikki oli liian monotonista jumputusta, pelkkiä korkeintaan kahden viikon ikäisiä NRJ-hittejä ynnä muuta ankeaa.

Siis, mikä se tällainen ihmepaikka on? Be-Bop Tampereen Finlaysonilla. Henk. koht. suosittelen lämpimästi. Makujahan on monia, mutta minulle paikka sopii kuin nyrkki silmään ja tuo ihanasti Britannian cheesy pop -illat mieleen. Myös paikan sisustus on uskomattomassa kitch-henkisyydessään näkemisen arvoinen. Asiakaskuntakin on mukavan heterogeeninen parikymppisistä opiskelijoista hieman alle nelikymppisiin työporukoihin. JA olut ja siideri maksavat ke-to-pe 50 senttiä tuopilta! (Minkä perusteella paikan olettaisi räkäläksi, mutta se onkin hienosti sisustettu ja miellyttävä yökerho.) Nyt olimme tosin lauantaina. Silloin hinta on suht' normaalit neljä euroa.

Nukuin puoleen päivään, mutta noin muuten päiväni on ollut ihan normaali. Minulla ei ole krapulaa. Ehkä oli ihan hyvä, että kellojen siirtämisen vuoksi ilta jäi tunnin normaalia lyhyemmäksi. Syntymäpäiväsankari itse sen sijaan kävi kääntymässä tuossa aiemmin, ja naama näytti erittäin valkoiselta ;) Mutta kai sitä synttäripäivänä saakin juhlia kunnolla.

No, semmoista. Saa nähdä, kauanko juhlakauteni kestää. En minä joka viikko rupea käymään. Se on pahaksi terveydellekin. Mutta jos vaikka kerran, pari kuussa.