...koska tämä vanha, rakas blogini poiki minulle työtarjouksen jopa oltuaan täysin koskemattomana reilut kolme kuukautta. Muistin taas kerran, miten paljon kivoja ystäviä ja kokemuksia ja (kyseenalaistakin) ammatillista mainetta olen tämän uskollisen toverin myötä saanut. Ja muistin, miten kiva tänne aikanaan oli kirjoittaa.
Blogeissa on jo kaluttu täysin lopppuun aihe "sosiaalinen media tappoi bloggaamisen", joten en nyt enempää selittele tai surkuttele. (Tynnyrissä asuville: facebook on muka kivempi kuin blogi, kun siellä päivityksen tekee viidessä sekunnissa ja kaverit sitten kommentoi kaikkee hauskaa.) Mutta ehkä asialle voisi yrittää tehdä jotain. Fakta nyt kuitenkin on, että usein siihen "lyhyeen" statuspäivitykseen runnoo väkivaltaisesti aivan liikaa asiaa, vaikka oikeasti olisi blogitekstin paikka. Usein sen myös tiedostaa. Mutta silti toimii totuttujen mallien mukaisesti. Malleja voi kuulemma yrittää muutaakin?!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogitekniset. Näytä kaikki tekstit

15. helmikuuta 2011
14. tammikuuta 2010
Tästä lähtien alkuviikot ovat varmaankin hiljaisia.
Meidän Marjukka on minun luona yötä maantanaista keskiviikkoon, koska on periaatteessa muuttanut Turkuun mutta yrittää kuitenkin käydä yliopistoa Tampereella. Kun täällä on seuraa, ja meillä mm. buffynkatseluprojekti (jee), blogin päivittämiselle ei yleensä jää aikaa kun hädin tuskin jää töillekään.
On kyllä mukavaa, että asunnossa on välillä joku muukin kuin minä. Blogi päivittyy toivottavasti oikein ahkerasti muina viikonpäivinä, mutta älkää ihmetelkö alkuviikkojen mahdollista hiljaisuutta.

2. tammikuuta 2010
Iloa ja vippaskonsteja
Onpa ollut ihmeen ilahduttavaa saada näin paljon kommentteja ja huomata, ettei koko maailma ole unohtanut minua ja blogiani! :) Olin täysin asennoitunut siihen, että 4 kuukauden hiljaiselon jälkeen blogilistan seuraajamäärä on nolla ja muuta kautta seuranneet ovat kauan sitten poistaneet minut listoitaan.
Mutta ei! Aivan ensimmäiseksi haluan siis kiittää kaikkia, vai miten se menikään..?
Ei sillä, että seuraajamääräni koskaan olisivat ennätyksiä hiponeet. Määrä on epäolennainen, laatu ratkaisee. Duh! Olen saanut monta hienoa ja mukavaa uutta tosielämän läheistä tämän blogin kautta. Aivan ensimmäiseksi kiittäisinkin nyt kaikkia, ja... (Tää ei ollut hauska vitsi aikanaan, mutta aika tuntuu äkisti parantaneen sitä? En ymmärrä, ei se mitään. Lopetan.)
Kuten nokkelimmat pokkelimmat ovat viereisestä Twitter-feedistä voineet havaita, minulla on meneillään valtava työsuma, enkä muutamaan päivään taatusti ehdi tehdä blogieni eteen muuta kuin kirjoittaa näitä kymmenminuuttisia. Mutta tästä se lähtee! Anonyymi lupasi kommenttilaatikossa, että laittaisi mulle kirjoitusaiheitakin. Odottelen innolla. :) (Muutkin saa laittaa.)
Vielä jotain neljän kuukauden kuulumisista?
Mullistavia elämänmuutoksia ei ole koettu. Isoin juttu oli varmasti viiden viikon mammuttimatkani, Irlanti - Meksiko - Kalifornia - Kanada - New York.
Elämäänsä ei kukaan voi lisätä minuutteja, mutta suosittelen mammuttimatkailua kaikille oivallisena tapana huijata kalenteria! Ei ole koskaan tuntunut mikään viisiviikkoinen noin pitkältä ajalta tai aika kesästä jouluun näin loputtomalta. Viisi viikkoa maailmalla vastasi noin puolta vuotta kotona.
Oli mahtava matka, muutamia vastoinkäymisiäkin alkupuolella, mutta loppuun ehdittäessä ne olivat jo unohtuneet, ja pääpiirteissään meni hienosti. Matkasta varmaan jatkan tulevina päivinä. :)

Aihepiirit:
blogitekniset,
Ilon aiheet,
Kuulumiset,
Matkat,
Työ
1. tammikuuta 2010
Blogin tulevaisuudesta
Olen ajatellut jatkaa bloggaamista. Kyllä.
Olen kuitenkin ajatellut tehdä eräitä muutoksia.
Viime aikoina olen kommunikoinut sosiaalisessa mediassa lähinnä englanniksi. Olen päättänyt, että musikaaliblogistani tulee 100% englanninkielinen - tai paremminkin aloitan uuden englanninkielisen musikaaliblogin, koska minusta olisi höpsöä jos vanhat ja uudet tekstit olisivat samoissa kategorioissa sekaisin eri kielillä. Kategoriatkin on sitä paitsi suomeksi. Höpsis. Uusi puhdas blogipöytä tähän tarvitaan.
Myös päiväkirjablogia aion jatkaa. Olen ajatellut, että yhtenäisyyden vuoksi tämänkin jatkoksi aloittaisin uuden, pääasiasa englanninkielisen, mutta tämä päätös ei ole yhtä kiveen kirjoitettu, enkä sulje pois suomeksi kirjoittamista kun siltä tuntuu. Ensi alkuun luultavasti jatkan tätä tällaisenaan ja keskityn uudistamaan musikaaliblogia. Päiväkirjan uudistamisen aika koittaa jos on koittaakseen.
Muut blogit eivät jatka itsenäisinä. Niihin on muutenkin kertynyt vähän tekstiä viimeisen vuoden mittaan. Kirjoitan varmasti edelleen kirjoista, elokuvista ja TV-ohjelmista, mutta ko. tekstit mahtuvat päiväkirjan piiriin.
Ajattelin joka päivä pistää päälle 10 minuutin ajastimen ja kirjoittaa siinä ajassa päiväkirjaan mielestä päällimmäiset. Sillä tavalla tähän hommaan saadaan taas jotain rutiinia. Tätä kohtaa kirjoittaessani ajastimessa on 3 minuuttia jäljellä, ja teksti alkaa tuntua hyvän pituiselta. Ehdin äsken jo muokata alkupuolen kieliasuakin. Metodi tuntuu toimivan.
Näillä eväillä siis!
Pitäisi varmaan tauon aikaisia kuulumisiakin kertoa... huomenna?

29. joulukuuta 2009
Uudenvuodenlupaus:
Vuonna 2010 jatkan blogin kirjoittamista.
20. syyskuuta 2009
Blogin uusi syksyinen ulkoasu
Syyskuu alkaa kääntyä kohti loppua, ja edellinen kukkatausta alkoi tuntua turhan kesäiseltä.
Elegia oli juuri pyöräyttänyt tämmöisen Lontoo-aiheisen pohjan, josta Lontoo ei tosin varsinaisesti hyppää silmille. Otin sen kuitenkin käyttöön sopivan syksyisenä.

16. syyskuuta 2009
Bloggausta bloggauksesta ja lukijoista
Mistä niitä tilaajia tulee ja mihin ne menevät? Mistä niiden pitäisi tulla?
Ei pitäisi ikinä katsoa Blogilistan tilaajamääriä. Aina kun katsoo, kummastuu. Taaskaan en voi ymmärtää, miksi juuri viime kirjoitukseni olisi saanut jonkun perumaan tilauksensa. Se oli vieläpä ammattijuttu, ja olen käsittänyt, että aika monia lukijoita kiinnostaa ammattini, joko muuten vain tai koska ovat kollegoja. Liekö sitten ärsyttänyt jotenkin. Tai ehkä tyyppi teki yleistä suursiivousta tilauksissaan.
Blogeja voi tilata monella tavalla, eikä mulla ole tässä kävijälaskuria, joten ei ole aavistustakaan, miten suuri osa lukijoista edes tulee Blogilistalta. On toki mahdollista, että äskeinen lopettajakin siirtyi vaikka käyttämään toista lukumetodia.
Vaikka hypoteettisesti antaisi painoarvoa Blogilistan lukijaluvuille, ei niihin kyllä voisi vaikuttaa. En tiedä, minkä kirjoitusteni aikaan kukin lukija on mukaan liittynyt ja mitä ehkä haluaa ja odottaa blogilta. Vaikka tietäisinkin, odotukset menevät takuulla ristiin, ja yhtä lukijaa palvellessani karkottaisin neljä muuta. Mikä EI edes ole suurin syy olla lähtemättä palvelemaan lukijoita. Olen aina pyrkinyt siihen, etten minä kirjoita blogia yleisölle, vaan kirjoittelen mitä haluan, ja jutuilleni sitten orgaanisesti valikoituu yleisö, joita riittävän monet niistä kiinnostavat. Tuskinpa ketään ihan kaikki.
Onko blogimaailma vajonnut taantumaan?
Tuntuuko muista siltä, että blogimaailma on hiljentynyt viimeisen puolen vuoden aikana? Minusta tuntuu. Ensin pistin sen kesälomien piikkiin, mutta syksyllä mikään ei oikeastaan muuttunut. Ikävää.

14. elokuuta 2009
Nyt taitaa taas olla se aika...
...että Anne päättää kirjoittaa jotain, mitä tahansa, joka päivä, ja pitää siitä myös kiinni.
Eihän tämmöisistä tauoista tule yhtään mitään.
Minulle on tulossa vieraita tällä ja ensi viikolla, ja olen itsekin poissa pari päivää, joten "joka päivä" on kova haaste tässä kohtaa. Mutta ainakin yritän kaikkeni.

1. kesäkuuta 2009
Laitoin sivupalkkiin Twitter-syötteen.
Sieltä voi katsoa, mitä puuhailen, jos blogissa on hiljaista. Jopa silloinkin, kun ei ole.
Anne_aa Twitterissä
Olen myös facebookissa, mutta päästäkseen fb-kaverikseni minut pitää tuntea, vähintään pitkähkön kommentointisuhteen kautta :)

10. toukokuuta 2009
Mielipidekysymys:
Pitäisikö ryhtyä kopioimaan kaikki sivublogien tekstit ihan systemaattisesti tänne?
Mietin tässä seuraamiani muiden ihmisten blogeja, ja niissä olisi minusta usein positiivinen ajatus, että jutut löytyisivät yhdestä paikasta. Säilyttäisin siis edelleen nuo spesifit blogit, joissa jutut kyllä ilmestyisivät ja pääsisivät tarkempiin kategorioihin, mutta kaikki olisi myös täällä, ja tämä olisi silloin kokonaisempi kuva minusta.
Hyvä? Huono? Olisin kiitollinen kommenteista, ja äänen voi antaa vaikka klikkaamalla "kiva" tai "tylsä". (Tällä kertaa tulkitsen klikkaukset niin - sori vaan niille, jotka halusivat kertoa, että koko kysymys on tylsä :)
Jos kommentteja ei satele, asia selvästi kiinnostaa vain minua ja teen taas kerran oman pääni mukaan! :D
---
Muokkaus 12.5: Siis kaikkihan tätä näköjään kannattaa, asia lienee selvä! Mukava tietää, että voin tehdä niin kuin halusin ilman, että muu maailma kiristelee hampaitaan. (Ihan ku mun blogilla olisi suurta merkitystä kenenkään elämälle... mutta ärsytys se on pienikin ärsytys.)

31. maaliskuuta 2009
Huhtikuu, tuo kuukausista blogipainotteisin?
Ajattelin ottaa semmoisen projektin, että kirjoitan blogia joka päivä. Ajattelin, että se alkaisi huomenna ja kestäisi koko huhtikuun. On ollut tylsän hiljaista täällä, ja kaipaan potkua hommaan.
Ja kansa hurraa...
Ja kansa hurraa...
4. helmikuuta 2009
Ihan tiedoksi, että vaikka täällä ei tapahdu mitään...
...olen kyllä kirjoitellut blogeja.
Buffysta. Tallentavasta digiboksista. Britannian Euroviisusta, Webberistä ja Ricesta. Iloisesta Shakespeare-uutisesta. Aloittelijaystävällisistä musikaaleista. Lukemastani Shakespearen elämäkerrasta.
On siinä jo asiaa kerrakseen.
Noin muuten olen esimerkiksi ahertanut Star Trek -leffojen parissa. On kiinnostavan absurdi elämys katsella kuusi ekaa satunnaisessa järjestyksessä (johon en voi vaikuttaa). Neljä jo nähty: I, IV, III, VI.
Onnea vaan, Star Trek -ihmiset. Olen minä sen verran kiinnostunut, että saitte lisäkatsojan toukokuun uudelle leffalle.

3. lokakuuta 2008
Matkapäiväkirjaa päivitetty.
Olen reippaana tyttönä päivittänyt Lontoon matkapäiväkirjaa (kesä 2008) vihdoin lisää. Olen minä kyllä aika aikaansaava tyttö, enkä ikinä ainakaan lykkää mitään. Matka oli kesäkuussa, nyt on lokakuu. Voi huh.
No, enää puuttuu kotiinpaluupäivä.
No, enää puuttuu kotiinpaluupäivä.
2. elokuuta 2008
Selvennystä
Kirjoitin lentokentällä väsyneenä tajunnanvirtaa. Ohitin blogitaukojutun pelkällä toteamuksella.
Eipä siinä paljoa selitettävää olekaan. Asunnossa oli laajakaista, mutta suurimman osan koneellaoloajastani tein töitä. Välillä piti päästää Marjukka nettiin, koulua oli 24 h viikossa, ja aina toisinaan oli kiva jopa lähteä ULOS tekemään jotain, kun kerta MATKOILLA oltiin.
Tuloksena oli sitten tauko. Vasta noin kuun puolivälissä päätin tehdä siitä virallisen. Ensin ajattelin, että kirjoitan, kun ehdin, enkä ikinä ehtinyt. Toivottavasti minua ei kaipailtu liikaa.
Minulla on pari vastaamatonta kommenttia sähköpostilaatikossa. Siis tuommoisia kysymyskommentteja. Palailen niihin lähipäivinä.
Toistaiseksi olen nukkunut paljon, pessyt pyykkiä ja... häpeän tunnustaa, mutta pelaillut Simsiä (vol. 2). Sitä tuli kuukauden poissaolon aikana niin ikävä. On kyllä vähän huono mieli asiasta, koska tässä kuussa olis parempaakin tekemistä - kuten gradun ekan kirjoituskierroksen saattaminen jonkinlaiseen palautettavaan kuntoon syyskuun alkuun mennessä. Sellaista pientä. Mutta olen kai leikkinyt pehmeää laskua.
Huomenna alkaa sellaiset tekosyyt loppua, kun paluusta on jo kaksi päivää. Aion tehdä töitä ja mennä jumppaan. Maanantaina toivottavasti gradun kimppuun. Miksei huomennakin, jos ehdin, mutta tuskin ehdin.

1. kesäkuuta 2008
Elän uudelleen kaiken kokemani
Taas matkapäiväkirjaa. New York, New York!
Matkoista kirjoittaminen on kyllä mahtava idea. Aina noita tekstejä lukiessani elän uudelleen kaiken kokemani. Tunnen innon ja jännityksen. Kuin pääsisi matkalle paljon useammin. Suosittelen kaikille.

28. toukokuuta 2008
Lisää matkapäiväkirjaa.
Julkaisin kunnon kirjoitusajan puutteessa uuden luvun matkapäiväkirjaa. Muutaman päivän päästä selvitään jo pois Meksikosta ja New Yorkiin, heh...
7. toukokuuta 2008
Uusi, intuitiivisempi Blogilista lukee rivien välistä?
Uudistunut Blogilista luokitteli tämän blogin itsenäisesti luokkiin:
Nauraisko vai itkiskö... Myöskään päivitykset eivät tunnu välittyvän listalle oikein.

28. huhtikuuta 2008
Ja matka jatkuu...
Lisää matkasta julkaistu.
Tänään C&P toimii. Mystistä on.
Ja viimeksi jäi sanomatta vielä, ettei kyse tosiaankaan ole mistään rikkinäisestä näppäimestä, vaan toiminto ei toimi myöskään valikosta valitsemalla. Paitsi, että tänään toimii. Emmätajuu.
Vietin viikonlopun Turussa, juhlittiin Eini-siskon synttäreitä ja näin kavereita sunnuntaibrunssilla. Mukavaa oli. Ei siitä kummempia.

26. huhtikuuta 2008
Olisin julkaissut lisää matkapäiväkirjaa...
...mutta argh, kannettavani copy&paste-toiminto on viime aikoina temppuillut! Nytkään en mitenkään pystynyt siirtämään kirjoitusohjelmassa luotua tekstiä blogi-ikkunaan. Ette uskokaan, miten turhauttava tunne on, kun ei voi leikata (eikä kopioida) ja liimata mitään. Maailman perusta järkkyy.
Ei ole aikaa siirtää hommaa muistitikulle ja PC:lle. Olen lähdössä Turun junalle. Eini-siskolla on synttärit. Parempi onni viikonlopun jälkeen.

21. huhtikuuta 2008
Matkapäiväkirjan julkaisu on aloitettu.
Olen päättänyt saada Meksikon-New Yorkin matkapäiväkirjani nettiin. Materiaalia on helposti kymmeniä sivuja.
Alkaa nyt. Päivä 1 löytyy tästä.
Ajattelin tällä kertaa julkaista tekstit oikeiden päivien kohdalla ja laittaa joka kerta blogiin päällimmäiseksi tällaisen tiedon julkaisusta. Toimiiko? Miksipä ei toimisi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)