Pikareferaatit teatterielämyksistä, Lontoo 09/2010.

Vietin syyskuussa jälleen viikon Lontoossa. Tässä viikon satoa, englanniksi, koska englanniksi yleensä kirjoitan facebookiin, josta tiivistelmät on suunnilleen kopioitu.

 
Show #1: Into the Woods @ Regent's Park Open Air Theatre, i.e. in the actual woods (or at least surrounded by a number of trees), under a perfect late summer sky. Completely magical. I'll never watch this show again anywhere else, 'cause what could beat this setting?

The show itself: 1st half of show is wonderful; 2nd is depressing, overlong and mostly recycles tunes from the 1st. Should almost have left at the interval with a perfect experience! Adored the set design, but hated the bizarre hunter/rastafarian costumes. Cinderella had dreadlocs! Even in her "ballgown", wich wasn't much to look at!

Shows #2 and #3: Henry IV parts I and II, Shakespeare's Globe. Standing up for 6,5 hrs watching Shakespeare might not be fun for everyone, but it's how I spent my Sunday! Again, perfect weather. Loved how every little thing on stage was ENTIRELY authentic, down to every single hand-sewn stitch, and footwear many SCA people would kill for.

Shakespeare's history plays aren't my favourites, though: Henry IV is supposedly one of the best, but I still didn't find it particularly riveting. Give me a good tragedy or comedy any day. Did love Roger Allam and Jamie Parker in the lead roles.

Show #3: Passion @ Donmar Warehouse. A deliciously twisted love triangle. Sort of slow in the beginning, but the sicker the thing got, the more I enjoyed it.

It was a joy and a privilege to watch Elena Roger, the petite Argentinian übertalent. David Thaxton was pleasing to the eye and the ear, possibly a little nervous acting alongside two far more famous women, but seemed to get over it somewhat as the play progressed. (The other famous woman, Scarlett Strallen, was fine, too.)

The theatre is so small you could almost reach out and touch the actors ♥

Show #4: Love Never Dies. My holiday was filling up with artsy, brainy productions. What to do, what to do? Go see Lloyd Webber's newest megamusical / Phantom sequel!

If you loved the original Phantom, you're VERY likely to hate this sequel. If you thought the original had a lovely, happy ending and expected our heroine to ride off into the sunset with her hero, this show will rape your memories and make you a very sad panda. You have been warned.

Personally, I've never been crazy about Phantom, and always thought Christine seemed more concerned with escaping the scary opera house and less in love with her rescuer.

Result: I actually rather LIKED this sequel. It has lovely new tunes, everyone's all grown up, and the Phantom's a more well-rounded character this time around. Act I is actually rather wonderful and full of promise. Shame about the ending, though, which is unrewarding for everybody and sort of spoils the experience.

Show #5: Aspects of Love @ The Menier Chocolate Factory. My main reason for going was to finally visit
the tiny fringe theatre that produces hit after hit after hit, West End transfers, Broadway transfers, you name it. The theatre is almost too small for my tastes, but the production was delightful.

Aspects of Love should be renamed Aspects of Lust, though. It portrays a bizarre unverse where everyone fancies everyone and no one ever says no - which is FINE by me and rather entertaining. But what the hell does that have to do with LOVE...? They'll jump into bed two hours after meeting each other and immediately call it love. They certainly have their terminology mixed up. This baffled me throughout the show.

Also, Andrew, please stop recycling your tunes between shows. It confuses me.

Show #6: For my last show... I saw Passion again. Yup. I kind of wanted to, so did what I always do: left it down to chance and went for day tickets 10 mins before opening. Didn't expect to get any (1st people had arrived two hours before), and go see something else - but I got a ticket! So, I saw it again from the circle for £13.

The story was more captivating the 2nd time around. Small things mattered. Loved it. (Not as much as A Little Night Music, though.)

To continue yesterday's train of thought: This musical is the COMPLETE opposite of Aspects of Love. It sees love as an obsessive, all-consuming force. Which got me thinking: Could both views be correct? Do certain people life in an Aspects of Love world - love for fun / to avoid loneliness / because they honestly fall in love that easily - while others live in a single-minded Passion world, where love is rare but all-consuming?

Pikareferaatit Lontoon reissun teatterielämyksistä.

Tiivistelmät kopioitu viikon facebook-statuksista. Syvällisempää analyysia olisi kiva kirjoittaa, jos joskus olisi aikaa.

Show #1: Legally Blonde. A LOT better than one might expect. The performers were great, esp. Sheridan Smith (although the statuesque Duncan James could NOT act his way out of a paper bag). The ensemble sang an entire number while skipping rope! Apparently not a physical impossibility.

Show 2: Oliver. Want to teach your children this delightful, timeless lesson: "Stay with a man who beats you --> you end up dead"? Take them to see Oliver! (SO many young children in the audience despite the dark tone.) Not my favourite musical, especially not the tunes, but can now add Griff Rhys Jones and Kerry Ellis to my "have seen live" list.

Show #3: My annual visit to Les Mis. Was LOOKING for flaws, but it still is the perfect show. The £20 front row tickets are magic (only on sale at the box office, only if you ask in person) - feels like a private show.

Wanted to say goodbye to David Thaxton (pictured), the best Enjolras in living memory. Ironically, only Thaxton was off last night. BUT his understudy was the 2nd best Enjolras I've seen! Sang the optional difficult notes, even attempted the jump from the barricade (although I do believe Thaxton, incredibly, jumps from the top). The only thing missing was the boundless confidence & leading man charisma. Which may come with time.

Show #4: Sister Act. No need to ever see again. Not bad, but bland. Forgettable songs, which is a disappointment since I like Menken's other works. The energetic Patina Miller saves what she can, and Simon Webbe wins the battle of the handsome ex-members of Blue... acting-wise.

Show #5: 2nd time lucky for return ticets to Macbeth @ The Globe. However, did not like the production. I want my Globe Shakespeare to be entirely authentic, down to the actors' underwear. No modern symbolism, technology or props. The director of this production was making FAR too many modern interpretations, and Lady Macbeth's costumes were not period (although the men's were.) Lots of blood and gore, though, and an INSANELY fit Macbeth (not really into muscles, but he had the perfect amount).

Show #6: In the evening, dragged London friend Mnoo to another musical: Hair. Crazy great energy! Far from your average musical - more like the trippiest rock concert on Earth. I COULD criticise the show for serious lack of plot, but am willing to let it slide since the thing was created by authentic hippies who were too far gone for anything more substantial.

Show 7: Wicked. Left a better impression on 2nd viewing. Definitely worth watching: actually very dark, although a Disney treatment might have sold EVEN better. Kind of glad I watched it again for Lee Mead, although Lee himself was pretty crap and MURDERED one of his high notes.

Britannian matka siis oli ja meni.

Ei ollut kovin stressaavaa, kaikki sujui hyvin. Oli aika hyvä, että täti oli mukana. Koko perhe käyttäytyi paremmin kuin omassa porukassa luultavasti olisi käyttäytynyt.

Vaikeinta oli yllättäen ruoan etsiminen. En ole koskaan ennen tajunnut esimerkiksi, miten nirso oma äitini on! Lapsena ruokaa etsittiin ehkä enemmän meidän lasten ehdoilla, joten tämä ei tullut esille. Tällä matkalla ainoa järkevä ratkaisu oli syödä buffet-ravintoloissa aina kun mahdollista. Kun ruokaa piti yrittää valita esimerkiksi pubin listalta, äiti ei löytänyt yhtään ruokalajia, jota olisi halunnut tilata. Ei yhtään. Omituista. Itse en muista koskaan olleeni tilanteessa, jossa mikään annos ruokalistalta ei kelpaisi! (Valkosipuliravintola voisi olla paha nakki, mutta se on ainoa jonka osaan kuvitella. Enkä kyllä voisi sen hajun keskellä mitään syödä, vaikka minulle suostuttaisiinkin valmistamaan valkosipulitonta ruokaa. No, heh, ehkei kovin todennäköinen riski tai tilanne.)

Ilmat olivat hirveät. Melkein koko ajan satoi. Vakuuttelin kyllä, ettei Britanniassa keväällä ja kesällä ole näin kauheaa. Heillä(kin) on vieläpä ollut poikkeuksellisen kylmä talvi - Durhamissa lumi pysynyt maassa kuukauden verran, ensimmäistä kertaa 50 vuoteen. Nyt ei enää ollut lunta, mutta lämpötila oli usein vain pari astetta plussalla, kun normaalina talvena jopa Glasgow'ssa (eli Skotlannissa, eli vielä pohjoisempana) on toistuvasti kymmenenkin plus-asteen päiviä eikä nollaa aliteta usein ainakaan päiväsaikaan.

Oli hyvä ratkaisu matkustaa junalla pohjoiseen ja takaisin. Junassa oli mukavaa, suhteellisen tilavaa ja rentoa, ja näimme ikkunoista paljon kaikenlaista. Perhe tykkäsi, itsekin tykkäsin, enkä kyllä henk. koht. ikinä valitsisi lentoa alle 10 tunnin junamatkojen tilalle. (Nämä nyt kestivät alle neljä tuntia suuntaansa.) En edes hinnan vuoksi.

Lontoossa ehdimme lähinnä käydä bussikierroksella. Se olisi ollut antoisampi, jos bussin katolla olisi voinut olla. Nyt satoi ja tuuli, mutta näki sisältäkin jotain. Pohjoisessa näimme Durhamin läpikotaisin (pieni, kaunis paikka - kuuluisa keskiaikainen katedraali hallitsee kaupunkia ja näkyy kaikkialta) ja Newcastlen vilaukselta. Newcastle vaikutti ihan OK-paikalta... pelkän keskustan perusteella valitsisin pohjoisen teollisuuskaupungeista mieluummin Glasgow'n, mutta Newcastlessakin voi mahdollisesti olla kauniita puistoja heti keskustan ulkopuolella, joten en pikavisiitin perusteella (vieläpä rumana, harmaana päivänä) osaa sanoa.

Tässä Wikipedia-kuva Durhamin ydinkeskustasta. Itse otin matkalla nolla valokuvaa.

Ja musikaalit. Niistä varmaan seuraavaksi omassa jutussaan: Phantom Lontoossa ja Les Mis Manchesterissa matkalla Durhamiin. Phantom oli yllättävänkin jees, olin huolella valinnut meille hyvät paikat, joilta näyttävä lavastus pääsi oikeuksiinsa. Les Misin uudessa ohjauksessa oli joitakin aivan mahtavia parannuksia, mutta toisaalta oli poistettu joitakin rakkaita asioita, joiden perään sydämeni itki. (Tästä oma teksti!)

Lee Mead to star in Wicked from May 2010!

I am really, truly, fangirlishly excited about this bit of news: Whatsonstage: Wicked Returns Lee Mead to Musicals

 Mr. Mead is probably the only musical theatre actor whose VOICE doesn't need to give me chills. :P

(Wait, let's think. John Barrowman's voice probably wouldn't have to - especially when he was younger - but it does, so nevermind. Cheyenne Jackson's voice wouldn't have to... OK, it kind of doesn't, but his suberb acting does. Yeah, Lee Mead is the only person I can think of who has fully captivated me on stage with pretty much just his physical appearance. A dubious honour, but there you go. :D)

I'll be queuing for Wicked day tickets the next couple of times I'm in London. Despite what I just said, I honestly think young Mr. Mead will make a first-rate Fiyero. (And his singing is fine. Just no chills.)

For those who don't know, Fiyero is the love interest, a fairytale prince charming type character - handsome and shallow in the beginning, less shallow towards the end. (Think Hairspray's Link, only the girl is green, not fat.)

Pictured: the Fiyero I first saw, Oliver Tompsett. (And the only one, actually - only seen Wicked the once.) Not a bad looking guy, that one, either. ;)

Les Mis 25th Anniversary Production Photos!

Here's a preview of what I'm seeing next Thursday! (In less than a week! "Squee" is the appropriate reaction.)

Eponine still has her trusty hat. They seem to have hung onto the staples. Less dirt on the face, at least in this picture. I liked the dirt!



IMO the Thernadiers' ball outfits kind of didn't need changing. The West End versions are brilliant. These are in the same vein but slightly less over-the-top. Maybe I'll like them more live.



What hasn't changed much? The barricade, judging by this. I've heard it HAS changed and e.g. no longer revolves, but the visual idea appears very similar here.



Javert now has a much trendier overcoat and an actual bridge to stand on. And STARS! Love!!!



Gareth Gates as Marius. I've actually heard he's very good in the role. A little old, maybe, but nevermind.



In this version, Valjean escapes from the circus, not a work camp.

Only joking. I do wonder if the colours are really this bright. Maybe I'm just too used to the old grey rags.



Later on Valjean looks much more like his West End incarnation. Which makes sense: how many ways of designing 19th century French army uniforms are there?

Enjolras has his trusty vest. Which apparently is the reason John Robyns (who used to play Marius in the West End) really wanted this part. He'd envied that vest for years.



They gave Enjolras a blonde wig. I wonder why. To make him look angelic? To make Robyns look less like a Marius? To make him look more like the current West End god that is David Thaxton?

He does look very dashing. Very Enjolras. I am a bit worried about the tone of his voice... between him and Gates, will it be a little too much like two Mariuses singing?




We have a prettier gate with shrubs and stuff, and Cosette isn't always dressed in black. Cool.

I like Fantine's new dress. And I like that she's beautiful. She needs to be angelic.

They almost always go a bit old on the casting, though. If Fantine is someone who erred in her youth (under 20, sounds like, in her song) and has a child of around 10 years old, wouldn't that actually still make her under thirty?

Teatterikesä meni hyvin.

Anne voisi tähän alkuun kirjoittaa yhden lauseen kolmannessa persoonassa ihan edellisen anonyymin kiusaksi. :P

Sitten asiaan. Tekstitin Turun kaupunginteatterin Kaaoksen ja HKT:n / Lillanin Miehen, joka kieltäytyi käyttämästä hissiä. Kaikki meni hämmentävän hyvin. Tuntematon väkisin jännitti, mutta livenä ajastaminen oli jopa helpompaa kuin olin odottanut. Haastavinta oli, että tekstitykset oli pitänyt muotoilla "sokkona", tietämättä, miten nopeasti tai hitaasti ko. vuorosana esityksessä tulee. Jotkut kohdat olisin esitykset nähtyäni tahdittanut eri tavalla, mutta itse asiassa tämäkin osui yllättävän hyvin kohdalleen. Ei läheskään täydellisesti, mutta yllättävän usein olin fiilispohjalla valinnut oikean tahdin. Huonomminkin olisi (vähemmällä tekstityskokemuksella?) voinut mennä.


Esitykset olivat tosi erilaiset. Kaaos oli hektinen, intensiivinen kolmen naisen show. Hissvägraren on Lasse Pöystin rauhallinen monologi. Kaaosta olisi äkkiseltään luullut paljon haastavammaksi, ja kyllä se nopeampaa napitustahtia vaatikin, mutta toisaalta homma eteni niin vauhdilla, että tekstit piti vain saada ruutuun mahdollisimman nopeaa, vielä luettavaa vauhtia, eikä kukaan taatusti ehtinyt jäädä miettimään yksittäisiä tekstityksiä. Hissvägrarenin eka näytös oli siitä vaikea, että monologissa ei selvästi yleensä tarvitse pysyä käsikirjoituksessa kovinkaan tiukasti. Jos vaihtaa asioiden paikkoja, ei sekoita ketään muuta, eikä yleisö varmaan edes huomaa. Tässä erikoistapauksessa tekstittäjä ikävä kyllä kuitenkin sekosi. Sain vähän väliä olla etsimässä oikeaa tekstityskohtaa jostain aivan muualta tiedostosta. Palohälytys onneksi katkaisi esityksen, ja tauon turvin saatiin taas langan päästä kiinni.

Toinen näytös menikin paljon paremmin. Pöysti oli selvästi skarpannut ja noudatteli käsikirjoitusta tiiviisti.

Kaikki kunnia Lasse Pöystille. Hän on ihana ja legenda, ja minua itketti väkisin esitysten lopussa. Tiedän, että Mieheen, joka kieltäytyi käyttämästä hissiä on todella vaikea saada lippuja, mutta jos teille tarjoutuu tilaisuus nähdä se, MENKÄÄ. On niin hirmuisen hyvä. Aluksi monologi saattaa kuulostaa satunnaiselta satuilulta, mutta loppu vetää langat yhteen ja on ah, niin sykähdyttävä, ihana ja liikuttava.


Toivottavasti pääsen toistekin töisin Teatterikesään. Oli mahtavaa ja taianomaista. Viikon lopuksi oli vielä henkilökunnan päättäjäisjuhlat, joissa oli hauskaa tavata muita kääntäjiä. Ja miksei muitakin ihmisiä, mutta kääntäjät jostain syystä hakeutuivat toistensa seuraan. Tässä ammattikunnassa sellaiset tilaisuudet ovat harvassa.

Olen työstänyt Teatterikesän näytelmiä.

Nyt on tekstitykset valmiina.

Tiistaina aamulla harjoitus, sitten esityksiä ti, ke, pe ja la. Turun Kaupunginteatterin Kaaos ja Lillanista Lasse Pöystin ihana, ihana monologi Hissvägraren / Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä. (Hän on sen itse kääntänyt suomeksi ja esittää nyt suomenkielisen version - muuten ei olis meikäläiseen luottamista repliikkien ajastuksessa :D) Ainakaan englanninnoksen perusteella en voi kylliksi ylistää Pöystin monologin käsikirjoitusta. Se kertoo yksinäisestä vanhasta miehestä. Minua nauratti ja itketti jo pelkästään lukiessani. Pelkään aika tosissani, että alan teoksen loppupuolella itkeä enkä näe tehdä töitä... Ei olis eka kerta, olen onnistunut sokaisemaan itseni kyynelillä ainakin leffoissa Oh! What a Lovely War ja Click!. Mutta nyt on pysyttävä ammattimaisena, koska live-esitys ei pysähdy kääntäjän kyyneliin. (Tai mikä mä tässä tapauksessa olen? En ole kääntänyt, olen tehnyt käännöksestä tekstit. Liekö tittelini "tekstittäjä"... yleensä silläkin kyllä käsitetään kääntämistä.)

Saanko mä silti taputtaa Pöystille seisaaltani? Ei kai sitä kukaan kiellä. :D


Vitsi. Jännittää aika lailla, koska en ikinä ole livetekstitystä kokeillut. Eiköhän jännitys kuitenkin laannu jo harjoituksen jälkeen, koska sittenpä olen kokeillut. Enimmäkseen olen kuitenkin innoissani. Eikä "aika lailla" ole keskimääräisessä ihmisten mittakaavassa kovinkaan paljon. En ole jännittäjätyyppiä. (Kunhan harjoitus ei mene AIVAN puihin. Se voisi häiritä yöunia :P)

Lontoon juhannus 2009: päivä 4, sunnuntai 21.06.

Have spent an hour obsessively doing my hair. Will be in 2nd row --> Jude Law will see me today. It won't mean anything to him, but he will.

Hamlet-aamuna tunnelma oli erikoinen. En ollut tietoisesti mitenkään hysteerisen täpinöissäni, mutta jotenkin vaan meikki ja hiukset ei sitten millään näyttäneet hyviltä. Kun asettelin otsatukkaa alusta asti neljättä kertaa, laskin yhteen yksi plus yksi enkä voinut kuin naureskella.

Sunnuntaisin useimmat teatterit ovat pimeinä, joten Theatreland on yleisesti ottaen kuollut ja autio. Wyndham'sin edessä oli kuitenkin kuhinaa, kun noudin miltei puolitoista vuotta sitten (!!) varatun lippuni. Minulla oli etuoikeutettu olo, kun kävelin pitkän, kateellisen perutuslippujonon ohi. Näytelmän kaikki esitykset on myyty loppuun jo kauan sitten. (Se myös siirtyy Broadwaylle myöhemmin tänä vuonna. Tämä selvisi pari päivää sitten.)

Onpa puolitoista vuotta muuten mennyt nopeasti. Paljon mikään ei ole muuttunut. Osapuilleen samat ihmiset kommentoivat silloinkin :)

Teatterissa oltiin todella tarkkoja lippujen noudosta. Ne piti oikeasti hakea ajoissa ja piti oikeasti näyttää ostettaessa käytetty luottokortti. Nämä varoitukset yleensä aina lukevat lippujen varausvahvistuksessa, mutta useimmiten lipputoimiston ihminen kysyy vain sukunimeä ja ojentaa liput. Mutta tää olikin vähän eri asia.

Minut on itse asiassa yllättänyt, MITEN paljon suositumpi Jude Law on kuin monet Lontoon teattereissa siipiään kokeilevat filmitähdet. Viime vuosina Christian Slaterin, Orlando Bloomin, Daniel Radcliffen, Josh Hartnettin ynnä muiden esityksiä ei todellakaan ole myyty loppuun etukäteen. Useimpiin on saanut puolen hinnan lippuja samana päivänä. Juden Hamlet-lipuista sen sijaan tapellaan verissä päin, eikä niitä ole saanut laillisia teitä enää ainakaan... kuukausiin? En itse asiassa tiedä, milloin tämä myytiin loppuun. En seurannut, koska mulla oli jo lippu.

Jude on siis suuren kaliiperin tähti, vaikkei olekaan onnistunut löytämään nappipäärooleja sitten 2000-luvun alun, jolloin varasti kaikki leffat sivurooleissa.

Teatterissa oli runsaasti muitakin naisia, jotka olivat selkeästi laittautuneet. Heidän rinnallaan tunsin itseni hillityksi ja tyylikkääksi. Onneksi britteihin voi luottaa siinä suhteessa. :P Minä olin ihan arkivaatteissa, meikannut vain vähän enemmän ja laittanut hiukset huolella.

Vieressäni istuneet naiset kysyivät minulta, tiedänkö, mistä näytelmä kertoo. Täysin tosissaan. Yritin olla pyörittelemättä silmiäni. Tanskan prinssi? Isä kuollut, äiti nainut sedän? Isän haamu? Kosto? Ei sanonut näille naisille yhtään mitään. En kehdannut kysyä, tiesivätkö edes, että tämä on Shakespearea. Tai, kuka Shakespeare on. Huhhuh.

Tuntui äkkiä erittäin tärkeältä, että minua ei sekoitettaisi pelkästään Juden vuoksi paikalle tulleisiin pimuihin. Minä tunnen Shakespeareni! Olen käynyt Globessa jo vuosia ja rakastanut, rakastanut, rakastanut sitä. Katson kaikki eteen sattuvat Shakespearen näytelmät.

Toivottavasti näytin sen verran asialliselta, että minussa oli jotain uskottavuutta. En tiedä.

Jude Law saw me today. Totally.

He looked me straight in they eye at "frailty, thy name is WOMAN", paused for the longest time and only looked away when I couldn't keep a straight face anymore. (Cue audience laughter.)

I'm sure he does it to a random person every night, but today it was ME. He happened to stop on the stage directly in front of me for that part. Surreal.

I can die happy now.

I'll not state the obvious re: mr. Law's looks. I will tell you two things that might or might not be more interesting.

(1) I have seen my share of West End standard Shakespeare by now, and Jude Law can speak verse with the best of them. It is all too easy to go wrong and start RECITING and over-articulating (which this production's Laertes and ... Read moreOphelia did, not a fan), but Jude got it 110% right. He was natural, conversational, funny, able to talk fast and change his tone in the middle of a sentence. Not the SLIGHTEST hint of a celebrity guest trying to keep up with others.

(2) This doesn't really come across on screen (or hasn't to me anyway), but on stage, mr. Law is amazingly graceful and athletic. Not something I was expecting. Mesmerizing.

Ok, before bed, I can't resist stating the obvious. This is how my subconscious put it during the play:

I suppose the genetic lottery was at some point bound to create someone who looks perfect from all angles. It makes sense, really, depressing as it may be for the rest of us.

You CAN film someone from only the good angles, but in this case the filmed image doesn't even do justice. FYI.

Njoo. Siinä varmaan tärkeimmät esityksestä tämän blogin tarpeiksi. Ihan aluksi oli hetkittäin hankalaa keskittyä sanoihin, kun Jude oli lavalla. Oli jotenkin niin epätodellista... sitä unohtui katselemaan ja unohti kuunnella, mitä se sanoi. Hyvin nopeasti pääsin kuitenkin yli tästä, totesin hänet loistavaksi Hamletiksi ja nautin esityksestä siinä missä kaikesta Shakespearesta. Lisäbonuksella.

Show loppui klo 18.15. Pyörin vähän aikaa takaovella, kunnes Jude tuli sinne jakamaan nimmareita, mutta se oli hirmuinen ja masentava sirkus. Jude hymyili huomattavan etäisesti ja toisteli mekaanisesti "kiitos käynnistä". Lavalla se oli ollut elossa ja näyttänyt nauttivan olostaan, ja kumartaessaan se oli hymyillyt aidon onnellisen oloisesti. Nyt se oli ihan eri ihminen. Jengi meni ihan sekaisin, huusi ja tungeksi. Katselin vähän aikaa kauempaa ja totesin, että paras kunnianosoitus tuon luokan tähdelle on kiertää se kaukaa ja olla pyytämättä mitään helvetin nimmaria. Sitä ei voi ilahduttaa menemällä selittämään, miten nautti esityksestä. Lähdin pois.

Loppuillan pidin vapaata. Olisin kai voinut mennä leffaan tai jotain, mutta notkuin kaupungilla ja menin varhain hotellille. Olin netissä, rentouduin ja menin aikaisin nukkumaan.

Liveteatteritekstittäjä, c'est moi!

Minun tekstittämiäni näytelmiä saa tänä vuonna nähdä Tampereen teatterikesässä.

Yksi opiskelukaveri on tämän vuoden käännöskoordinaattori ja oli kuulemma ekana ajatellut minua, kun piti etsiä teatterista kiinnostuneita kokeneita tekstittäjiä. Onpa kumma juttu! :P

Mutta oikein oli ajateltu. Mikä mahtava tilaisuus. Olen ihan täpinöissäni. Saan istua näytelmissä painelemassa livetekstitysnappia. Pääsen vähän niin kuin kulissien taakse. Teatteriin. Ja samalla saan katsoa kaksi näytelmää kahdesti. Ihan mieletöntä. On ainakin teorian tasolla samanlainen olo kuin Glasgow'ssa, kun minulle maksettiin huipputähtien konserttien katsomisesta (olin paikannäyttäjä, opiskelijan hanttihommia).

Mulle ei yleensä tule samanlainen olo normaalista tekstittäjän työstä, ainakaan usein. Outoa sinänsä. Jonkun poikkeuksellisen antoisan leffan tms. kohdalla ehkä joskus. Ei tässä mittakaavassa.

Vähän tietysti jännittää, kun en ole ennen livetekstittänyt, mutta kokeilemallahan sen oppi. Eli siis muokkaan tekstityksen etukäteen jonkun toisen, toivottavasti natiivienglanninpuhujan, käännöksen pohjalta, ja napitan sen näytöksessä ulos sitä mukaa kun näyttelijät puhuvat. Eniten mietityttää replojen tiivistäminen ja yhdistäminen. Normaalissa tekstitystyössä tietää 100% varmasti, miten tiiviisti vuorosanat seuraavat toisiaan, ja kannattaako ne näin ollen pistää samaan replaan vai erikseen. Vähän on semmoinen olo, että ehkä tiivistämistä pitäisi välttää livenäytelmässä, jos tuleekin pitkä tauko. Replat lienee järkevämpää napittaa turhankin nopeasti peräkkäin kuin että seuraava repliikki tulisi ihan liian aikaisin hengailemaan samalle ruudulle edellisen kanssa. ?

No, tätä ehtii miettiä, kun oikeasti muokkaan käännöksiä tekstiksi. Jos joku on tehnyt tällaista, vinkkejä otetaan ilolla vastaan :)

Olen innoissani. On unelmien täyttymys päästä työskentelemään teatterin parissa kääntäjänä, missä ominaisuudessa hyvänsä. Yliopiston professori oli oikeassa: kyllästytä ihmisiä puhumalla intohimon kohteistasi joka tilaisuuden tullen. Ne yhdistävät sinut ko. asiaan ja ottavat yhteyttä, jos ko. asia tulee vastaan. Nyt voin todistaa, että TOIMII. Pakkomielteitään EI kannata salailla. Heh.

TKTS myy tästä lähin alennuslippuja myös ennakkoon.

(C&P Do You Hear the People Sing?)

TKTS, tuo Lontoon saman päivän lippuparatiisi ja luojan lahja teatterin suurkuluttajille, on alkanut myydä lippuja myös ennakkoon. Tämä ei sinänsä ole uutinen - ainakin minä olen tiennyt tulevasta uudistuksesta jo kauan.

Uutinen sen sijaan on, että osa ennakkolipuista myydään alennettuun hintaan! Olin luullut, että ennakkoliput ovat täysihintaisia ja ettei mikään halpojen lippujen aamujonotuksessa muuttu. Mutta uudistushan vetääkin pasmat täysin sekaisin.

Nythän niihin esityksiin, joihin alennuslippuja myydään ennakkoon, on huonommat mahdollisuudet saada alennuslippuja samana päivänä! Hintatietoisen henkilön on siis pidettävä kirjaa myös siitä, mihin esityksiin TKTS myy ennakkoalennuslippuja ja ostettava liput ko. esityksiin ensimmäisenä päivänään Lontoossa (tai jos asuu Lontoossa, heti kun uusia tulee myyntiin). Hurlumhei. Hyvä pitää mielessä.

Tänään...

• ...sain mekon ostettua. Tuli tosiaan semmoinen mink, muttei turkismateriaalia vaan mitä lie raskaasti laskeutuvaa, kreikkalaisvaikutteinen olkaimeton. Ekassa sovituksessa eilen oli liian avonainen, mutta aiemmin tänään löysin Aleksi 13:sta 50% alennuksella minijakun (onko vaatekappaleen nimi bolero?), joka sopi tuon kanssa kuin nakutettu. Ja näin asuni onkin suht' valmis.
• ...ihmettelen, loppuuko Sunset Boulevard sittenkin 30.5. Kaikkialla tuntuu nyt lukevan niin. Jossain vaiheessa se ilmoitti jatkavansa läpi kesän, ihan varmasti! Mutta ehkä jatko on peruttu..? Kohtalo on mua vastaan, ja mun olisi pitänyt tehdä toukokuun alussa ekstramatka West Endiin. Varmaan olisin tehnytkin ilman näitä häätohinoita. Olis ollut James McAvoy näytelmässä Three Days of Rain, Spring Awakening ennen loppumistaan ja nyt ehkä vielä Sunset Boulevardkin. Mutta ei ollut mahdollisuutta ehtiä, oli - ja on - tärkeitä, kivoja menoja. Kaikkea ei voi saada, ei edes tässä yhdessä pienessä asiassa, vaikka kovasti yrittääkin. 21.5. Uutinen löytyi. Totta se on, harmin paikka.
• ...joudun vielä palaamaan hommiin, koska työt pitää tehdä huomisen aikana pois.

Blogi on tekstipainotteinen. Tää ei nyt ehtis tai jaksais etsiä (tai ottaa) kuvia :)

Lontoon musikaalit näyttävät seuraavilta:

Tarkkailin TKTSin tarjontaa, tutkin nettitarjoukset, alla tilanne, ensin infoa.

• Vertailen korkeimman hintaluokan (AKA top price - £50-£60) lippujen alennettuja hintoja. Hattuhyllylle en mene, mutta tällä katseluvolyymillä säästän satasia, kun vähän jaksan miettiä. Nautin vertailusta :)
• Kaikki, joissa ei lue "jukeboksimusikaali", ovat oikeita musikaaleja. Jukeboksimusikaalissa juoni on rakennettu olemassa olevien biisien ympärille, enkä arvosta sitä taidemuotona. Parhaimmillaan se voi tarjota hauskan, konserttiin verrattavissa olevan illan, huonoimmillaan vituttaa rajusti.
• Lontoossa on muitakin musikaaleja. Ne eivät tällä kertaa kosketa minua. Osa on jo nähty eikä tartte nähdä toiste, ja toisissa (esim. Oliver!) odottelen rauhassa hintojen laskua.
• Listalta puuttuvat The King And I @ Royal Albert Hall (ensi-ilta 12.6, ei hajuakaan, saako alennuslippuja) ja Been So Long @ Young Vic (kokeellinen uusi juttu, ensi-ilta 17.6, pitää selvittää, onko mistään kotoisin) .
  

Kategoria A: "en ole nähnyt"
La Cage aux Folles £30 (alennuslippuja miltei aina, matineat to & la) - Siis Birdgage-komedia mutta musikaali. Luonnollinen siirtymä.
A Litte Night Music £30.50 (ainakin ma, ke, ke mat, pe) £33 (la, la mat) netistä saa ennakkoon £29.50 - Sondheimia Bergmanin elokuvasta 1800-luvun Ruotsissa. Ellen erehdy, tää on se, joka on kokonaan valssia?
Carousel £33.50 (aina paitsi ma ei esitystä, matineat ti & la.) netissä ennakkoon £29.50 - Klassista Rodgers & Hammersteiniä, huvipuistotyöläinen oppii kuolemansa jälkeen perheen arvon.
Sunset Boulevard £35 (aina, matineat ke & la) netissä ennakkoon £30 - Lloyd Webber-musikaaliversio samannimisestä elokuvasta. Ikääntyvä näyttelijätär & nuori kirjailija.
Jersey Boys £38 (ainakin ma, ke) - Jukeboksimusikaali bändistä Frankie Valli & the Four Seasons. Yllättävän svengaavaa oli se, mitä näin West End Livessä viime vuonna.
Billy Elliot £38 (useimmiten paitsi la ilta, matineat to & la) - Tuskin tarttee linkittää leffaa. Vihdoin tullut TKTS:iin, pitänee katsoa, uusi Broadway-versio putsasi palkintopöydän.
Dirty Dancing £39.50 (ainakin ma, ke) - Toinen leffa, jota tuskin tarttee linkittää. Jukeboksihöttöä.
Priscilla Queen of the Desert £40 vain netissä ennakkoon - Jukeboksimusikaali drag queen -leffasta.

Kategoria B: "nähty muualla kuin West Endissä"
Avenue Q (vasta palaamassa tauolta, yksityiskohdat ei tiedossa, mutta ennen aina sai TKTS:istä) netissä pe mat £22.50 - Härskiä kieltä pursuava muppet-komedia. Olen nähnyt Suomessa ja Broadwaylla, West End täydentäisi kokoelman. Kiinnostaa, mitä muutoksia vitseihin on tehty.
Grease £29.75 (ainakin ma, ti, ke, la mat). Day tickets £19.50, lienevät fiksumpi diili. - Tuskin esittelyjä kaipaa. Olen nähnyt livenä vain suomeksi.

Kategoria C: "nähty West Endissä, mutta voisin katsoa uudelleen"
Les Misérables £34 (ainakin ma, ti, ke, ke mat, to, la mat) - Kurjuutta ja vallankumousta 1800-luvun Ranskassa Hugon samannimisestä kirjasta. Tässä on taas uusi Valjean, tuskinpa pystyn vastustamaan.
Hairspray £34.25 (ma) £39.59 (ke) £40.50 (ti, to) £45.50 (la mat, la) - Musikaalin leffaversio ja / tai alkuperäinen leffa lienevät tuttuja. Läski tyttö tanssii ja vastustaa rotuerottelua 60-luvun Baltimoressa. Irrationaalinen halu nähdä Michael Ball roolissaan vielä kerran ennen kuin lopettaa, mutta tuskin ehdin kun on muutakin.

---
Satavarmojen listalla ovat ainakin Les Misin uusi miehitys ja Sunset Boulevard, joka on kiinnostanut jo kauan mutta osuu nyt ensi kertaa kohdalle. Luultavasti Billy Elliot, johon on ensi kertaa järkevä tilaisuus. Muiden osalta päätöksiä tehdään vähitellen, osittain vasta saman päivän aamuna. (Ynnä kenties sen mukaan, mihin Marianne uskaltautuu..? :D)

Lisäksi olisi ollut upea Spring Awakening, mutta argh, se lopetetaan ennenaikaisesti 30.5. Turhauttaa. Odotin niin, että pääsisin vertaamaan suomalaista ja alkuteosta.

Kävin tänään pika-pikavisiitillä Helsingissä:

Olin kaupunginteatterin Parhaat Palat -teatterikimarassa ja sitä ennen teatteriseuralaisten luona pikaisesti teellä.

En juuri ehtinyt pääkaupungissa vanheta, mutta yllättävän pitkä päivästä silti matkoineen tuli: lähdin kotoa yhdentoista jälkeen aamulla ja palasin yhdeksän jälkeen illalla. Olisi muuten voinut tuntua tyhmältä ravaamiselta, mutta käytin junamatkat hyödyksi tehokkaammin kuin kotona olisin saman ajan käyttänyt. Tein töitä.

Junassa on minusta tosi hyvä keskittyä, se on yksi parhaista työpaikoista. Melkein toivon, että minulla olisi säännölliset työmatkat junalla. Saisin tosi paljon aikaan. Toisaalta... mitä siellä työpaikalla tekisin, jos työt hoituisivat jo junassa? Hmm.

Teatterikimara oli tasoltaan vaihteleva, mutta kokonaisuutena ilahduttava. Tunnelma oli puoliksi virallinen, puoliksi kulissien takainen. Oli hauskaa nähdä hieman sitä sun tätä, mitä näyttelijät itse halusivat esittää: monologeja näytelmistä, kappaleita musikaaleista ja teatterimaailman ulkopuolisia musiikkinumeroita. Monologeista Heidi Heralan Nopola-tekstit olivat kerrassaan yllättävän ratkiriemukkaita. Musikaaleista sydäntäni lämmittivät varsinkin kappaleet kymmenen vuoden takaisesta Les Misérablesista, jota yhä muistelen lämmöllä. Omituista kyllä, esiintyjät eivät olleet kymmenen vuoden takaisia. Sanna Majuri ja Kari Mattila halusivat ilmeisesti muuten vain laulaa Les Misiä?

Mattilan Javert oli melkoisen loistava (ja sai ansaitusti yhdet illan suurimmista aplodeista), mutta mielipiteeni Sanna Majurista itse asiassa laski hiukan. Suomen parhaita, kyllä, mutta olen nähnyt paitsi Suomen parhaan - Nina Tapion - samassa roolissa, myös muutamankin West End -Eponinen. Kriteerini ovat lievästi sanottuna tiukat, eikä Majuri aivan pärjännyt vertailussa. Lähinnä äänestä jäi puuttumaan kuulautta. Mutta, no... tämä ei ollut oikea produktio, äänentoistoa ei varmaan ollut optimoitu, en tuomitse lopullisesti.

Oli antoisa teatteri ja kiva päivä.

One London Trip More

Mikaelan kommentit edelliseen tekstiin toivat mieleeni asian, josta on pitänyt kirjoittaa jo vähän aikaa: tämänkesäisen Lontoon matkani.

Vietän tänäkin vuonna juhannuksen Lontoossa: to 18.6. - to 25.6. Ajankohta on osoittautunut hyväksi kahdesta syystä: (1) ko. viikonloppuna on West End Live, eli saan teattereiden lisäksi vielä ilmaistakin musikaaliohjelmaa, (2) ei tartte miettiä, mitä tekisi juhannuksena. (Kuulin tosin huhua kavereiden mahdollisista tupareista, joten nyt saattaa mennä kivakin juhannus sivu suun... mutta ei voi mitään.)

Odotan matkaa jo innolla ja laadin täyttä häkää suunnitelmia siitä, mitkä esitykset pitää ainakin nähdä, mitä kenties minäkin päivänä ja mitä kautta liput kannattaa hankkia.

Olen toistaiseksi varannut kaksi teatteria. Ensinnäkin mulla on ollut treffit Juden kanssa sovittuina jo puolitoista vuotta. Sunnuntaina iltapäpäivästä tapaamme. Ikävä kyllä Kenneth Branagh ei enää ohjaa ko. Hamletia, mikä harmittaa minua about yhtä paljon kuin Juden pois jääminen olisi harmittanut (ihan totta!)... mutta odotan elämystä silti. Lisäksi varasin pari päivää sitten toisen Shakespearen, Open Air Theatren Much Ado About Nothing (lempinäytelmäni, aah). Ma päivällä. (Ajankohta valikoitui, koska maanantaisin ei ole muita päivänäytöksiä.) Tähän ei tietääkseni myydä mitään alennuslippuja, joten ostin ihan firman omilta nettisivuilta, permantopaikka £34. (Olen jo monta vuotta ollut niin snobi teatterinharrastaja, että istumapaikalla on paljon väliä. Mieluummin melkein jätän menemättä kuin istun hattuhyllyllä tihrustelemassa. Paitsi jos oikeasti haluan esitykseen ja hattuhyllypaikka on ainoa, mihin mahtuu.)

Lisäksi olisi sitä sun tätä. Voin julkaista listan, jahka se vähän selkiytyy. Montaa satavarmaa tuskin tulee - tykkään useimmiten päättää vasta aamulla, mitä sinä päivänä katson.

Matka on nyt virallisesti julistettu, mikäli asia koskettaa jotakuta :) (Marianne, ootko kaupungissa ja haluatko nähdä? Tai jopa tarttua uhkaukseeni raahata sut teatteriin..? Ei mitään paineita, siis oikeesti ei :D)


Asustan taas suunnilleen tuolla, YHA-hostellissa St. Paul'sin nurkilla. Ei se ole Lontoon paras hostelli, mutta jostain syystä sinne tuntuu "oikealta" kävellä kotiin. Strandia pitkin ja vanhaan Cityyn, joka muinoin oli koko Lontoo. Kun katedraali täyttää näkökentän, on perillä. Matka on paljon pitempi kuin vaikka Oxford Streetin YHA:an, jossa joulun pikamatkallani asuin, mutta jostain selittämättömästä syystä tunsin sinne palatessani käveleväni väärään suuntaan. En tajua itsekään, mutta näin se on.

Musikaalimeemi... eiku mikä tää nyt oli?

Sain Mariannelta synttärilahjaksi seuraavanlaisen musiikkimeemin.

"Tämän syksyn parhaat biisit, jotka saavat olla joko täysin tuoreita tai mahdollisesti vanhempia tapauksia. Postaa siis lista näistä viidestä tämän hetken lempparilaulusta blogiisi ja haasta sitten viisi muuta bloggaajaa samaan!"

Minulta kysytään musiikista. Tehän tiedätte, mihin tämä johtaa. Syyttäkää itseänne.

Edit: Ai niin, pitikö tässä haastaakin joku? En mie viittä. Mutta Duussi ainakin tykkää kirjoittaa musiikista. Ja ehkäpä ystäväni Nowkku?

Minulla on kyllä koneella musiikkia vajaat 1 500 biisiä sekalaisista genreistä (80- ja 90-lukujen purkkapoppi, U2-tyyppinen rock, sekalainen hittipop, Elvis, Beatles, Queen, kevyt sukkahousuhevi, swing, musikaali), mutta kuuntelen niistä mitään tiettyä vain aniharvoin. Kun haluan taustamusiikkia vaikkapa siivotessani, pistän aina koko valikoiman soimaan sekoitustoiminnolla. Sieltä tulee sitten ihan kaikkea sekaisin. En parhaalla tahdollakaan osaa nimetä näiden joukosta mitään syksyn mieluisimpia tai eniten soineita.

Radiota en kuuntele kuin autoillessani, ja koska en omista autoa, näin ei tapahdu edes joka kuukausi. Joten syksyn hiteistä en tiedä mitään. Niistä ei onneksi ollut tässä kysekään.

Pitkän taustoituksen jälkeen itsestäänselvyys. Kun haluan kuuntelemalla kuunnella jotain, se on sitten musikaalivideoita Youtubesta. Ja kun sille tielle harhaudun, aikaa voi mennä liioittelematta tunteja, vaikka tarkoitus oli viattomasti soittaa vain yksi tietty suosikki. Luonnehtisin tätä yhdeksi pahimmista helmasynneistäni.

Eli tämän hetken viisi parasta, olkaa hyvät.

Sheridan Smith:Somewhere That's Green musikaalista Little Shop of Horrors. Olen kuunnellut tätä ihan älyttömästi. Videossa ei näy oikeastaan mitään, mutta äänen kuuleminen riittää. (Vaikka eihän Internetin äänentoisto välitä melkein mitään. Teatterissa jokaisesta pitkästä sävelestä tuli uskomattomat kylmät väreet.) Tiedoksi myös, että Smith itki kappaleen lopussa vuolaasti aitoja kyyneleitä, kuulemma joka esityksessä. Toivoisin, että ne näkyisivät videossa. Luokittelen tämän naisen ylimaallisen hyväksi. (Kunnon lauluosa alkaa johdannon jälkeen 1.27.)




Tähän videoon tykästyin täysin sattumalta. Laulaja on Alli Mauzey, joku Broadwayn Glindoista. Kappale Popular, musikaali siis luonnollisesti Wicked. Minusta tässä tytössä ruumiillistuu musikaalitähtien ylimaallinen lahjakkuus. (Pitch perfect on relevantti termi. Saati sitten nuo komediennen lahjat!)




Lee "Joseph" Mead & Connie "Maria" Fisher: All I Ask of You. Olen ollut pakotettu katsomaan tämän useaan kertaan yksinomaan Leen hypnoottisen esiintymisen vuoksi. Laulamaan hän on vain riittävän hyvä, ei laisinkaan ylimaallisen hyvä (vaikkakin livenä olin hiukan toista mieltä... mahtavat kylmät väreet), mutta tuon paremmin ei voi kappaleeseen eläytyä. Hän uskoo joka sanan. Jos joku sattuisi laulamaan minulle noin ja katsomaan noin, menettäisin tajuntani.




Äänentoistoltaan Internetin paras Les Misérables -toisinto: vuoden 2007 Broadway-tuotannon miehitys esittää TV-ohjelmassa kappaleet Bring Him Home (aika hyvä Valjean tää Alexander Gimanigi) ja finaalin, aka Do You Hear the People Sing (reprise). Finaaliosuudesta tulee lähes yhtä hyvät kylmät väreet kuin teatterissa, jos kääntää nupit kaakkoon. Lievä jenkkiaksentti tuntuu oudolta, mutta onhan heillä toki oikeus laulaa sillä. Tätä ei kyllä voi kuunnella usein, ettei teatterielämys mene pilalle. Mutta syksyn löytö.




Kun rehellisesti mietin tällä hetkellä eniten kuuntelemiani videoita (eli niitä peräänkuulutettuja syksyn hittejä), joudun myöntämään, että olen joutunut Lee-koukkuun. Olen tuijottanut alla olevaa videota to-del-la monta kertaa elääkseni uudelleen West End Liven 2008. Parempi osa on jälkimmäinen biisi Close Every Door (Lloyd Webberin parhaita sävellyksiä, minusta). Olin siis itse paikalla tässä suorituksessa, ja kun loppuräimäys alkoi (n.7.15), kylmät väreet olivat huimat. Varsinkin a cappella -kohdassa.

Tämä suosimani versio särkee kovissa äänssä (puiston äänentoistolaitteet eivät tod. särkeneet), mutta valitsen sen silti ylitse muiden, koska... tässä tapauksessa tarkat lähikuvat ovat selkeästi uskollista äänentoistoa tärkeämpiä. ;)

Ehdin äsken kehua Leen eläytymistä, mutta tämä on pohjanoteeraus. On silminnähden hemmetin vaikea eläytyä kuolemanvakavaan kappaleeseen, kun yleisö kirkuu sellaisissa kohdissa kuin "do what you want with me". Heh. Heh. (Vaikka se jatkuu "hurt me and laugh at me"!) Mutta jätkä iskee myös oma-aloitteisesti silmää yleisölle. Ei se edes yritä alkupuolella. Mut se on silti niin ihana...

Aargh. Olin onnellisen immuuni koko Lee-kuumeelle, ennen kuin näin jätkän livenä. Nyt harkitsen vakavasti, ehtisinkö vielä piipahtaa West Endissä ennen kuin se jättää Josephin roolin 10. tammikuuta. Tämmöistä meillä tällä kertaa.

Juhlii merkkipäivää perhepiirissä

Vietän viikonlopun perheen kanssa mökillä syntymäpäivän merkeissä. Juhlistaminen alkoi jo eilen HKT:n Rebeccalla ja pikakahveilla kavereiden kanssa.

Totesin taas: montakohan vuotta enää menee, ennen kuin HKT oikeasti on Lontoon esitysten tasolla? The Producers ja tämä eivät ole heittäneet kovinkaan kauas. Huima juttu. Itse teos parhaimmillaan hyvä, mutta tää Sylvester Levay rakastaa sävellyksissään jatkuvaa räimäystä ja karttelee herkempiä hetkiä. Kumman niukasti myös moniäänisyyttä ja duettoja. Ja valtavasti samanlaisina toistuvia kertosäkeitä, jotka saavat kohtaukset junnaamaan paikallaan. Mutta voimallisuutta riittää.

Mökki yhä netitön, blogit vaikenevat ainakin sunnuntaihin asti.

Viikonloppu meni Turussa.

Oli kaverin polttarit, joten en täälläkään viitsinyt kauheasti huudella, mihin kaupunkiin olen lähdössä ja miksi.

Ei kyllä ole aavistustakaan, lukeeko kyseinen kaveri ikinä tätä. Mut silti.

Käytiin turvesaunassa, tarinateatterissa ja baarissa tappiin asti. Jopa shotteja juotiin. Muisteltiin menneitä. Oli oikeesti hauskaa juhlia vanhojen kavereiden kanssa pitemmän kaavan mukaan.

Nyt väsyttää, vaikka nukuin kymmeneen. Univelka ehti kasvaa tavoitetasolle.

Käytiin myös siskon kanssa Samppalinnan kesäteatterissa katsomassa The Wedding Singeriä. Se oli ihan kiva show, mitä nyt äänet vähän hukkuvat luontoon (pitkälti vain hyväksyttävä kesäteatterissa) ja tanssi oli kokonaisuutena aneemista. Nina Tapio on oikeesti tosi taitava. Poikkeuksellisen kotouttava suomennos oli aika hyvä ratkaisu.

Tiedän, mitä teen ei-ensi-mutta-seuraavana kesänä.

Tein juuri jotain aika hullua.

Ostin hetken mielijohteesta lipun !kesän 2009! Hamletiin, jossa esiintyy Jude Law. (Ja Kenneth Branagh ohjaa, sitäkään houkutusta ei pidä väheksyä.)

Ihan vahingossa satuin huomaamaan, että lipunmyynti oli alkanut tänään. Ja kun tein haun, minulle tarjottiin paikkaa tokasta rivistä... Niin läheltä, että voi melkein koskea. Mitä siinä enää voi?

Hieman hätiköityä? Kenties. Mutta oli aivan liian houkuttelevaa. En edes miettinyt.

Eikä ollut kohtuuttoman kallista: 34 puntaa permantolipusta. Kolmekymppiä ne puolen hinnan musikaalitkin usein maksavat. (Tai siis, onhan se kallista. Mutta hoen edelleen itselleni, että toiset ostaa kalliita soittimia ja sukellusvarusteita. Minä käytän vuodessa joitakin satasia... okei, ehkä miltei tuhansia... teatteriin.)

Shakespeare + Jude + Branagh.

Saatan pyörtyä, kun täysi yhteisvaikutus paikan päällä iskee.

Onneksi tähän soppaan ei kuulu musikaalijuttuja. Muuten makaisin jo nyt tajuttomana tietokoneen vieressä. (On kyllä parempikin, ettei kuulu. Kaunis ja lahjakas se Jude on, muttei laula erityisen hyvin.)

Tässä Law, Branagh ja Michael Caine. (Eli Sleuthin tekijäryhmä. Sen muuten haluaisin myös kovasti nähdä.)