Onko tämä hyvä merkki?

Alitajuntani yrittää palata arkeen. 

Eilen juuri ennen nukahtamista onnistuin jossain mielenhäiriössä uskottelemaan itselleni, että olen taas Atlantin tuolla puolen ja aikatauluni ovat aivan pielessä: enhän minä voi torstaina tarkistuskatsella kääntämääni leffaa, kun sen pitää aikaeron vuoksi olla jo palautettu. Nukahdin suruissani siitä, että huomenna (eli tänään) on tiedossa ympäripyöreä työpäivä.

Aamulla, monta tuntia myöhemmin, heräsin hämmentyneen ahdistuneena. Onneksi pystyin palauttamaan mieleeni ahdistavan ajatusketjun ja toteamaan, että kotona sitä vaihteeksi ollaankin. Torstaina ON aikaa tarkastaa käännös.

Yritänkö kenties alitajuisesti huijausmotivoida itseäni ahkeraksi?! Ei välttämättä hulluin idea ikinä.

Olin Saarenmaalla.

Saarenmaalla oli mukavaa. Siellä oli juhannustunnelma katossa, tosin lähinnä meillä suomalaisilla. Tiesittekö nimittäin, että virolaiset juhlivat juhannusta oikean kesäpäivänseisauksen aikaan eivätkä lähimpänä viikonloppuna? Minä en tiennyt. Virolainen juhannusjuhla oli jo hiipumaan päin.

Valokuvat elävöittäisivät juttua, mutta olin jälleen kerran maailman saamattomin kuvaaja: ei yhden yhtä otosta koko matkalta. Joudutte tyytymään sanoihin. Säät suosivat, paitsi yhtenä päivänä. Minua ei henk. koht. harmittanut huonokaan sää, koska en ole ulkoilmaihminen. Lisäksi Saarenmaan hyttyset ovat niin verenhimoisia, että sisällä seurapelejä pelaamassa oli mukavampaa. Ystäväni ovat pelailijaporukkaa, johtuen varmaankin nuoruuden roolipeliharrastuksesta. Huonon ilman väistyttyä kävimme sentään hiekkarannallakin kylmää tuulta uhmaamassa.

Lisäksi syötiin ja juotiin hyvin. Ruokaa tehtiin itse harvinaisen alusta asti: rohkeat ystäväni paloittelivat ja paistoivat paikalle kärrätyn, miltei kokonaisen lampaan, ja toiset rohkeat perkasivat kilokaupalla kampelaa. Minä ihailin sivusta, join punaviinikolaa ja väistelin kotitöitä. Viimeisenä päivänä sentään tiskasin.

Nyt pitäisi palata arkeen, jos jaksaisi. Tänään piti tehdä normaali työpäivä, ja tein minä ehkä... kaksi ja puoli tuntia. Huomenna uusi yritys.

Tänään ei muuta kuin...

...hyvää juhannusta!

Lähden Saarenmaalle ystävän kolmikymppisille. Nähdään ensi viikolla!

Jälkiviisaan neuvoja Skotlannissa matkailusta

Jos tekisin vastaavan matkan uudelleen...

...jättäisin luultavasti Aberdeenin ja itärannikon kokonaan väliin. Edinburghin ja Aberdeenin välillä ei ole hienoja maisemia (vaan kumpuilevia peltoja ja laidunmaita, joita näkee Englannissakin), ja Aberdeen itse on rumin ja tylsin kaupunki, jossa olen käynyt. Siellä on yksi kaunis keskusaukio. Sen lisäksi kaikki on harmaata, tasaista lättyä.

...kokemuksesta viisastuneena matkustaisin Edinburghista (/Glasgow'sta) suoraan pohjoiseen, Invernessiin. Se tosiaan on ylämaiden pääkaupunki, keskellä kaikkea. Sieltä olisi helppo tehdä päiväretkiä joka paikkaan joko omalla autolla tai kiertoajelubussien mukana. Lisäksi se on ihana, charmantti paikka: viktoriaanisia rakennuksia ja pulputtavia jokia. Invernessistä olisi päässyt helposti Orkneyynkin, vaikka isoin lautta lähteekin Aberdeenista.


...Invernessistä jatkaisin hyväksi havaitsemaamme reittiä: Loch Ness - Skye - Fort William - Glasgow. Me yövyimme Loch Nessilla, mutta sekin olisi päiväretkenä parempi, koska ei siellä paljoa tekemistä ole. Skyella sen sijaan ehdottomasti kannattaa yöpyä (niin kaunista!), ja Fort William on hyvä pysähdyspaikka matkalla alas Glasgow'hun. Innokkaille luontoretkeilijöille varmaan yöpymiskohdekin.

En enää ihmettele, että useimmat lyhyet ylämaaretket suuntautuvat reitille Glasgow - Skye - Inverness. Kun on nähnyt sen tien maisemat, muut eivät tunnu miltään.

Niin, Edinburghissa totta kai kannattaa käydä. Se on kaunis kaupunki, ja siellä kuluu helposti useampi päivä.

Glasgow'ssa kannattaa käydä lähinnä, jos on asunut siellä ja se tuntuu kodilta... No, ei. Ydinkeskusta on kolkko, mutta rumassa, ihanassa Glasgow'ssa ON kauniita paikkoja. Niiden näkemiseen riittää päiväretki. Glasgow'n yliopisto (West Endissä) on upea, paljon kauniimpi kuin Edinburghin yliopisto. Sen vieressä on mahtava, ilmainen Kelvingrove Art Gallery and Museum. Necropolis-hautausmaa (East Endissä) on hieno (vieressä myös katedraali, niitähän Britanniassa riittää). Jos viettää Glasgow'ssa useamman päivän, kannattaa lisäksi lähteä Burrell Collection -museoon, joka on ehkä lempipaikkani. Hypnoottisia keskiaikaisia seinävaatteita ja kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Lisäksi Glasgow'ssa on käsittämättömän hyvät shoppailumahdollisuudet. Parhaat Lontoon ulkopuolella, ja siinä mielessä paremmat kuin Lontoossa, että kaupoissa mahtuu liikkumaankin.

Terveisiä Britanniasta!

Kävin ulkomailla. Matkalla, jota suunniteltiin tässä. Skotlannissa, Pohjois-Englannissa ja Lontoossa.

Oli hauska matka. Skotlannissa ilmatkin suosivat: aivan täydellistä auringonpaistetta ja lämpimiä merituulia. Paikalliset päivittelivät, ettei tällaista tapahdu ikinä. (Vastasin: "Tiedän." :D)

Pohjois-Englannissa (Newcastle ja Durham) oli vastavuoroisesti järkyttävän kylmä, osapuilleen kymmenen astetta ja sadetta. Rakas Lontoo oli viimeinen kohteeni, ja siellä ilmat olivat siltä väliltä. Olisin toivonut lämpimämpää. Yleensä olen ollut onnekkaampi tähän aikaan vuodesta.

Mitä matkalta jäi käteen?

(1) Skotlannin ylämailla on AIVAN mahtavat maisemat. Se ei ole turhaa paisuttelua. En ehkä ole nähnyt kauniimpia missään, en edes Meksikon Veracruzissa, jolla on kaunin osavaltion maine ja joka rotkoineen, vesiputouksineen ja sademetsineen onkin aika upea. Mikä parasta, Skotlannin maisemat näkee tavallisten bussien ja junien ikkunasta. Varsinkaan länsirannikolla ei ole erikseen isoja moottoriteitä ja pieniä maisemareittejä, vaan ajamalla tavallisella reittibussilla Glasgow'sta Fort Williamiin tai Invernessiin pääsee keskelle aivan uskomattomia maastonmuotoja.

(2) Isle of Skye on henkeäsalpaavan kaunis. Orkney on karumpi, mutta todella omanlaisensa paikka. 

(3) Mantereella selviää hyvin julkisen liikenteen varassa, mutta saarilla kannattaa vakavasti harkita joko auton vuokraamista tai kaupallisia kiertoajeluja, koska julkista liikennettä on vähän eikä se ulotu joka paikkaan. Sekä autoista että kiertoajeluista kannattaa ottaa selvää etukäteen ja tehdä varauksia! Me teimmetässä  virheen ko. asiassa, ja Orkneylla tuli siksi jäätyä ilman autoa, emmekä Skyella päässeet mieleisellemme kiertoajelulle.

...ja enemmänkin, mutta lupasin itselleni, että yrittäisin taas kirjoittaa vain n. vartin päivässä, mutta joka päivä! Palaan blogin ääreen huomenna.

LEFFA: Iron Man 2 (2010)

Enpä ollut aikoihin käynyt elokuvissa. (Noin kuukauteen. Minulle tosi pitkä aika.) Nyt piti kuitenkin mennä, koska Robert Downey, Jria ei voi vastustaa juuri missään. Kaikkein viimeiseksi supersankarirymistelyssä.

Ensimmäisestä Iron Manista olin sitä mieltä, että siinä oli esinäytöksen makua. Se oli aika hyvä, mutta jätti turhautuneena odottamaan varsinaista toimintaa.

En nyt oikein tiedä, oliko tässä sitä varsinaista toimintaa.

Tykkäsin ensimmäisestä puolituntisesta. Se oli kepeä ja toimiva, ja sähköruoskat autoradalla olivat upea näky. Kaikki hahmot saivat aikaa ruudulla. Sanailu oli suorastaan woodyallenmaista ja näyttelijäntyö genressään poikkeuksellisen hyvää.

Loppuelokuva jotenkin puuroutui. Tapahtumat eivät temmanneet mukaansa. Kunhan rullasivat eteenpäin. Mikään ei ollut tökeröä tai huonoa, mutta mikään ei myöskään tuntunut tyrmäävältä. Enkä ole vierailevien supersankareiden itsetarkoituksellisten cameo-esiintymisten fani. Mikä tarkoittanee vain, etten ole riittävän nörtti arvostamaan niitä.

Loppuun asti tykkäsin näyttelijäntyöstä (Robert! Sam Rockwell! Mickey Rourke! Gwyneth! Oikeastaan kaikki!) ja leffan yleisestä tunnelmasta. Tykkäsin sinänsä kässäristäkin: yksittäiset kohtaukset toimivat lähes poikkeuksetta. Vika oli ehkä kaikenkattavassa juonessa, josta puuttui dramatiikkaa.

Painavin elokuvan herättämä kysymys on tämä: miten on mahdollista sanailla noin Beatrice ja Benedick -henkisesti (Shakespeare-viittaus toimintaleffan arvostelussa) ilman, että lopputulos on millään lailla seksikäs?! Stark/Robert ja Pepper/Gwyneth nahistelivat kerrassaan hauskasti ja luontevasti. Se hymyilytti mutta onnistui samaan aikaan vaikuttamaan niin puhtaasti toverilliselta, että ihmettelin, oliko Starkin romanttinen kiinnostus sihteeriään kohtaan kuopattu kokonaan. Beatrice-ja-Benedickmäisyys on yleensä seksikkyyden puhtain ilmentymä! Mahdoton yhtälö! En pysty käsittämään.

Noin muuten jäi päällimmäiseksi mieleen, että Rober Downey, Jr kantaisi kevyesti paljon huonompaakin elokuvaa. Ja on kantanutkin. Ja, että Don Cheadle on loistonäyttelijä, mutta roolia ei olisi pitänyt miehittää uudestaan kesken elokuvasarjan. Tuli outo olo.

Pisteitä: 3,5 / 5 (= ihan kiva että näin, muttei himota nähdä uudestaan)

Näin minulta syntyy tekstitys.

Mia kysyi kommenttilaatikossa työtavoistani. Kyllähän minä voin selittää. Itse asiassa nyt tulee niin pikkutarkka selostus, ettei unilääkkeitä tartte enää kukaan! Tulette vain lukemaan tämän, jos ei uni tule. Kuivuuden maksimoimiseksi ei panna edes kuvia. Tästä on varmasti iloa lähinnä muille alan ammattilaisille, mutta eipä tässä mitään salailtavaakaan taida olla. Jokapäiväisiä perusjuttuja. :)

(Se asia, jota edellisessä tekstissä aioin kommentoida, on jo pitkälti puitu samaisen tekstin kommenttilaatikossa! Ehkä vielä kirjoitan siitä yhteenvedon, mutta tämä kiehtoi nyt enemmän...)

Mia tuntuu tekevän käännöstyön monessa erillisessä vaiheessa. No, minäpä teen kaiken lähestulkoon samaan aikaan.

Kaikki ajat tekstissä on muuten ilmoitettu ilman mitään taukoja. Vaikkapa "7 h" ei siis tarkoita, että oikeasti tasan seitsemän tunnin päästä on valmista. Pidän aina vähintään 30 minuutin lounastauon, ja lähes aina runsaasti muitakin taukoja käyttäen (teko)syynä milloin mitäkin...

Vaihe (A): Käännöstyö. Kuuntelen, mitä kohtauksessa sanotaan, ajastan yleensä noin yhdestä kolmeen replaa ja sitten kirjoitan juuri ajastettuihin repliikkeihin, mitä äsken kuulin sanottavan. (Eri kielellä, tietty. Haha.) Jos on oikein tiivistä höpötystä kohtauksen alusta loppuun, saatan innostua ajastamaan koko kohtauksen, ennen kuin palaan alkuun kääntämään. Jos taas on harvaa puhetta, etenen yleensä ihan repliikki tai pari kerrallaan. Muutama ympäröivä repliikki elää samalla, kun kääntelen edellisiä ja seuraavia. "Mitä kannattaa yhdistää?" "Sopiiko tuo edellinen nyt varmasti tämän seuraavan sisältöön?" Tällä tavalla etenen tekstitettävän ohjelman loppuun, ja tämän prosessin huolella tilastoitu (tykkään Excel-taulukoista :P) perustahti on siis se 8 - 10 ohjelmaminuuttia työtunnissa.

Vaihe (B): Tarkastukset. Kun on tullut valmista, teen Word-oikoluvun tekstitysohjelmassa ja tarkistan, hälyttääkö ohjelma ihmeellisyyksistä repliikeissä. Sitten katson työni tuloksen läpi ja teen matkalla korjauksia ja pientä aikakoodien ja replajaon viilausta. Yleensä tapaan tehdä kerralla suht' valmista, joten muutokset ovat melko pieniä. Toisinaan tiedostosta löytyy kysymysmerkkejä, kun ei käännösvaiheessa ole tullut mitään hyvää mieleen tai jokin juttu ei ole täysin auennut. Kummasti se ihmisen alitajunta toimii: usein kysymysmerkkikohdat täyttyvät katselukierroksella kuin itsestään! 45 minuutin ohjelman tarkastuskierrokseen pyrin varaamaan 1,5 tuntia.

Tässä vaiheessa liikutaan työajassa (A) käännösaika: 45 min / 8 min = 5,625 h, (B) tarkastusaika: 1,5 h, (C) aika yhteensä: 7,125 h. Tämä on realistinen ja mukavan väljä arvio siitä, missä aikataulussa ehdin tehdä palautuskelpoista jälkeä. (Jos työ on helpohko rutiinijuttu ja etenee 10 minuutin tahtia 8 minuutin sijaan, tuloksena on tuo kuuluisa 6 tuntia. Voi myös käydä niin, ettei tarkastuksiin mene koko 1,5 tuntia.)

Monissa tapauksissa työ lähtee tässä kohtaa palautukseen.

Vaihe (C): Jos työ on OK-palkkainen, eli jollekin paremmin maksavista kanavista, tai jos homma on muuten vain edennyt rivakasti, teen vielä läpiluvun ilman kuvaa. Tähän uppoaa puolisen tuntia. Tiedostan, että tämä on hyödyllinen työvaihe, jonka aikana yleensä huomaa, onko käännös luontevaa suomea ja toimiiko se irrallaan alkutekstistä. Myönnän kuitenkin rohkeasti, että teen tämän vain, milloin aikaa jää. Käännökseni ovat ilmankin asiansa ajavia ja palautuskelpoisia, joskus jopa kehuttuja, ja jos aika ei palkkauksen vuoksi riitä, jääköön tämä vaihe tekemättä. Jos minulle maksettaisiin enemmän, tämä on ainoa selvä muutos, joka työtavassani tapahtuisi: alkaisin tehdä läpiluvun aina.

Toivottavasti äskeinen kappale ei aiheuta fanaattisille perfektionisteille hyperventilaatiokohtauksia. Ehkä minun jonkun mielestä pitäisi tehdä kaikki hionnat aina, maksoi, mitä maksoi! Ammattiylpeys! Apua! Ammattipoliisi! Oma asenteeni on "OK-laatua OK-palkalla". Eli teen hyvän, toimivan käännöksen tavoitetuntipalkkani puitteissa - toki sillä varauksella, että jos käännös syystä tai toisesta on niin hidas tehdä, ettei OK-jälkeä tulisi tuntipalkan puitteissa, mitään puolivalmista raakiletta ei palauteta, vaan siitä työstä tulee sitten pienempi tuntipalkka. Joku ammattiylpeys sentään. ;) Pointti on, että EN taio yötä myöten talkootyönä elämää suurempia mestariteoksia silkasta ammattiylpeydestä.

Lisään vielä neljännen kohdan! (D) Kuulin risteilyllä aivan ihanan vinkin, jonka tahdon ottaa käyttöön työajan salliessa: haluan katsoa ohjelman uudestaan läpi ilman ääntä, pelkän tekstityksen varassa, ja katsoa, pysyisinkö varmasti juonessa mukana. Tähän menisi varmaankin tunti. (Oletan, että jakso olisi jo sen verran valmista kamaa, että muutoksia tulisi vain sinne tänne.)

Jos mukaan laskettaisiin nuo bonustyövaiheet, oletustyöaikani olisi 7,125 h + 0,5 h + 1 h eli 8,625 h + palautus ym. sähköpostinvaihto + mahdollinen ohjelmatieto, eli sanotaanko 9 h aktiivista työaikaa. Jos tienaisin esim. Yhtyneet-palkkioita, voisin varmaan vielä puolituntisen arpoa, onko kaikki nyt VARMASTI kunnossa. Jos vielä senkin jälkeen pitäisi tappaa aikaa, en oikein tiedä, mihin sen upottaisin! :)

Kävin ammattijärjestön koulutusristeilyllä.

Ammattiporukalla risteileminen oli hauskaa varsinkin syystä, joka ei välttämättä tule tavalliselle palkansaajalle ensimmäisenä mieleen: kun tekee työnsä aina etänä, tuntee kollegojen nimet, muttei ole koskaan tavannut suurinta osaa kasvotusten. Noh, kasvotusten tapaamisesta ei vieläkään voi puhua kaikkien 70 risteilylle osallistuneen kääntäjän kohdalla (ei läheskään!), mutta olen tyytyväinen, koska tapasin paljon kiinnostavia ihmisiä ja yhdistin nimiä kasvoihin. Ja sain puhua työasioista, ja muistakin asioista. Ja bailata laivalla. Vähän ehkä harmittaa, että tutustuin enemmän nuoremman polven ihmisiin kuin vanhemman polven väkeen. Kai se on luonnollista.

Oli hieman häkellyttävää kohdata useita ventovieraita ihmisiä, joiden ensireaktio kuului: "Ahaa! Näistä alustavista tiedoista päättelen, että olet Lohi Aseenaan -Anne! Ei tarvitse kertoa enempää, tiedän sinusta jo kaiken. Mietinkin, oletko täällä." Tunsin itseni jonkinlaiseksi mikrotason julkkikseksi, mikä oli todella omituista. (Onneksi todella mikrotason.)

Erityisen oudolta tuntui yrittää hahmottaa, että tuo ihminen tietää minusta paljon, minä en hänestä mitään. Epistä. Kaikkien blogiani lukevien pitäisi perustaa oma blogi ja laittaa minulle linkki!

(Ette te minusta sentään aivan kaikkea tiedä. Tunnette ammattini ja harrastukseni. On kuitenkin olemassa asioita, joista voisin kyllä kirjoittaa täysin anonyymissä blogissa, mutta täällä jätän väliin, koska ystävätkin lukevat. (Hehee, onnistuinpa kuulostamaan siltä, että minulla on todella synkkiä salaisuuksia! :D))

Blogista tuli puskaradion kautta myös rakentavaa kritiikkiä. Ei ehkä aivan uutta ja ennenkuulumatonta, mutta varmasti kommentoimisen arvoista. Kirjoitan siitä lähipäivinä.

On hupaisaa, että blogistani oli puhuttu risteilyllä tietämättä, kuka olen ja olenko paikalla. Onneksi en sattunut samaan porukkaan tuolloin! En varmasti olisi pystynyt pitämään pokerinaamaa, mutta en missään nimessä olisi halunnut ryhtyä pitämään julkista puolustuspuhettakaan.

Mitäkö olisin tehnyt? Onneksi ei tarvinnut ottaa selvää. Itseni tuntien olisin varmaan päätynyt sanomaan vastaan tai pitämään sitä puhetta ja onnistunut ärsyttämään itseänikin. Ellei porukka olisi ollut todella auktoriteettinen ja pelottava, missä tapauksessa olisin ehkä mutissut jotain ja ahdistunut. No, ehkei keskustelu ollut erityisen negatiivista - en ollut itse kuulemassa ja puskaradio referoi lähinnä vain kritiikin.

Matkasuunnitelma: Skotlanti, touko-kesäkuu 2010

Seuraava ulkomaanmatkani on ollut suunnitteilla jo jonkin aikaa, mutta ei ole tullut kirjoitettua siitä tänne. 

Edellisestä onkin jo pari kuukautta. Taas tekee mieli lähteä. Muttei mihinkään hömppärantakohteisiin, joista muut ihmiset haaveilee. Ehei, mä käyn vain tapaamassa kavereita ja katsomassa kulttuuria.

Nyt olen lähdössä SKOTLANTIIN kolmen vuoden tauon jälkeen. Huraa! Monta kertaa olen aikonut, ei vaan ole löytynyt sopivaa rakoa, kun on pitänyt muka ravata jossain rapakon takana ja Lontoossa ja Italiassa.

Aivan erityisellä innolla odotan sitä, herääkö uinuva skottiaksenttini kenties eloon reilun viikon oleskelun aikana. Toivon todella, että herää. Se osoitti jonkinlaisia elonmerkkejä jo Dublinissa viime lokakuussa. Olen todella kurkkuani myöten täynnä nykyistä geneeristä britti-suomiaksenttiani, joka ei kuitenkaan ole englantilainen, mistä johtuen minua luullaan Englannissa toisinaan amerikkalaiseksi. Haloo?! (Ainoa lohtuni on, ettei aksentti oikeasti ole amerikkalaista nähnytkään - USA:ssa ja Kanadassa en mene hetkeäkään paikallisesta, ja minua luultiin luojan kiitos toistuvasti britiksi.)

Matkan ajankohta on kesäkuun alku, koska Eini-siskollla on sopiva loma silloin. Sisko on Pohjois-Englannissa opettajavaihdossa. Newcastlen läheltä. Sieltä on enää parin tunnin matka Skotlantiin, joten ollaan alusta asti puhuttu, että jollain sopivalla lomalla lähdetään viikoksi kiertelemään Skotlantia.

Tämä on hyvä suunnitelma, koska itseltäni jäi ylämaiden koluaminen aika vähälle, kun Skotlannissa asuin. Kolme vuotta on petollisen pitkä aika: koko ajan ajattelee, että ehtiihän tuota. Jos olisi vaikka yhden vuoden vaihdossa, yrittäisi varmaan tehdä kaiken mahdollisen.

Matkan ajateltu kulku:

Aion kokeilla Ryanairin suoraa lentoa Tampere-Edinburgh. Tarkoitus on lähteä sunnuntaina 30.5. ja tavata Eini Edinburghissa. Siitä matkustetaan Aberdeeniin. Aberdeenista lautalla Orkneyn saarelle ja takaisin. Menomatka Orkneylle kestää 6 h, toinen suunta vielä kauemmin ja yli yön. Glasgow'n huonekaverini, paras skotlantilainen kaverini Daisy on kotoisin ko. saarelta. (Vaikka asuukin itse nykyään Meksikossa. Jossa käyn häntä tapaamassa. Onko maailma nykyään pieni? Kyllä on.) Minun on pakko nähdä Orkney, koska olen kuullut siitä Daisyltä paljon. Einikin haluaa ehdottomasti, koska siellä Skotlannin viikinkivaikutteet ovat vahvimmillaan. Historianopiskelija kun on.

Orkneyn jälkeen Aberdeenista Invernessiin ja piipahdus Loch Nessillä. Se nyt on niin pakollinen kohde, muka, enkä ole vielä nähnyt. Mitähän sielläkin edes on. Ei yhtään mitään varmaan, joku jorpakko ja tuhat turistia. No, Loch Nessin hostellilta sitten bussi Isle of Skyelle. Kaikki kehuvat ko. saarta kuvankauniiksi, pakollinen kohde. Skyeltä Fort Williamin kautta Glasgow'hun.

Tässä vaiheessa on kulunut reilu viikko ja ollaan Einin loman loppupäivässä. Minä jään Glasgow'hun fiilistelemään vanhoja kotikulmia ainakin yhdeksi yöksi. Vanhoja ystäviä siellä taitaa tällä hetkellä olla nolla, IHAN kaikki ovat muuttaneet pois. Yliopistokaupunki, opiskelukaverit, jne. Itseni tuntien luulen kuitenkin, että tutuissa maisemissa ja kävelyreiteissä ja kahviloissa ja tekemisissä riittää huokailtavaa.

Glasgow'n jälkeen palaan Englannin puolelle. (Newcastlen aksentti on onneksi lohdullisen lähellä skottiaksenttia - itse asiassa tosi mukava sekoitus, mielestäni henk. koht.) Ensi töikseni poikkean Einin luona vielä pari päivää. Durhamista ja Newcastlesta jäi viime visiitillä niin paljon näkemättä. Pienestä Durhamistakin linna, joka kuitenkin olisi katedraalin ohella se päänähtävyys.

Kun nämäkin on katsottu valmiiksi, suuntaan alas Lontooseen ja viihdyn siellä varmaan viikon verran. Teatterilistani on taas kasvanut sellaisiin mittoihin, että viikkokin alkaa tuntua optimistiselta arviolta. :P

Lontoosta revin itseni kotiin joskus kesäkuun kolmannella viikolla. Paluuta ei ole vielä varattu. Olis varmaan aika, eihän tuohon ole enää kauaakaan ja tuo alkaa olla suomalaisten lomasesongin alkua.

Semmoinen matka. Odotan to-del-la innolla. Rakas Skotlanti ja rakkaat Lontoon teatterit yhdellä iskulla. Ja Einin kanssa ollaan ennenkin matkusteltu, joten tiedän, että se sujuu hyvin.

Amazing Race todisti jälleen, että voittaa jos on kiltti eikä tappele.

Yritin eilen lähettää tämmöisen tekstin, mutta eihän se mihinkään lähtenyt, kun oli joku huono mokkulanetti.

Amazing Racen viimeksi Suomessa näytetty kausi loppui jo jokin aika sitten, mutta meikäläinen on vahvasti ajan hermolla ja kirjoittaa siitä nyt.

Rento hippipariskunta voitti. Ne ottivat rauhallisesti miltei koko kisan ajan eivätkä riidelleet edes silloin, kun lopussa alkoi stressata. Mutta voittivat. Jee, olen iloinen.

Amazing Race on siitä kiva ohjelma, että se palauttaa uskon ihmisluontoon. Kerta toisensa jälkeen saamme nähdä, että ylikilpailuhenkiset, aggressiiviset parit sabotoivat asenteellaan pelkästään itseään. Voittajaparit ovat aina olleet niitä, jotka luottavat toiseen yhtä lujasti kuin itseensä, pysyvät rauhallisina eivätkä tuhlaa aikaa kinasteluun ja toisen vähättelyyn. Riitely tuhlaa käsittämättömän paljon tehokasta peliaikaa. Ne yli-itsevarmat päällepäsmärit, jotka eivät kuuntele joukkuetoverinsa mielipiteitä, sahaavat lähes poikkeuksetta omaa oksaansa, vaikka luulevat olevansa erinomaisia valioyksilöitä. Sivusta sen näkee naurettavan selkeästi. Tämä opettaa meile elämästä hienon läksyn.

Toisaalta, jos mietitään tosi-TV:tä yleensä, Survivor onkin sitten aivan toinen juttu ja kääntää Amazing Racen läksyn pitkälti päälaelleen. Että se siitä sitten.

Enkä toki ole naiivi. Tiedän, että materiaalia leikkaamalla voidaan luoda mielikuvia. Amazing Race ei kuitenkaan ole Survivor myöskään tässä mielessä. Survivorissa kilpailijoiden monien päivien mittaisesta joutoajasta leirissä voidaan jaksossa näyttää mitä tahansa hetkiä. Tehtävät toki näytetään aina, mutta niiden aikana ei yleensä puhuta. Myös Amazing Racessa tehtävät näytetään aina, mutta niiden aikana joukkuetoverit ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Tehtävien välistä aikaa näytetään Survivoria vähemmän, ja varsinaista lepoaikaa etappien välissä ei näytetä ollenkaan. Toisin sanoen Amazing Racen leikkaajilla ei nähdäkseni ole yhtä paljon vaikutusvaltaa siihen, millaisia mielikuvia joukkueista luodaan. Jos joukkueen jäsenet pääsääntöisesti tukevat toisiaan kilpailutilanteissa ja puhuvat äkkipikaisesti suhteellisen harvoin, on vaikea luoda mielikuvaa jatkuvasta riitelystä. Jne.

Kaiken tämän vuoksi mää tykkään Amazing Racesta paljon enemmän. Siis siksi kun sen viesti on ihan oikeesti ilahduttava ja positiivinen. Ja samalla näkee monia maita erittäin pintapuolisesti.

P.S. Toinen suosikkiparini olivat ne gootit, joilla myös oli erittäin vakaa, hyvä, keskinäiselle kunnioitukselle perustuva suhde. Jos taas voiton olisi vienyt se kauhea neljänneksi tullut pariskunta, jossa nainen sätti ja pomotteli miestään ja riiteli yksinään ja ihmetteli sitten, miksi ME aina riidellään, olisin nielaissut kaukosäätimen ja ehkä lakannut katsomasta koko ohjelmaa.