Päivä 2: Lontoo.

Heräsin puoliväkisin yhdeksältä, jotta ehdin aamiaiselle ennen sen loppua klo 9.30. Yllättävän vähän väsytti, vaikka olin päässyt sänkyyn aamuyöstä enkä edes nukkunut järin hyvin. (Olin silloin jotenkin jo väsymyksen tuolla puolen... pyöriskelin sängyssä. Asiaan varmaan vaikutti se, että olin jo nukkunut koneessa. Elimistö ehkä luuli, että siinä olivat tämän yön ruhtinaalliset unet.)

YHA St. Paul's on ihan jees. Se on oikein tämmöinen virallinen hostelli, jota varten piti hankkia hostellikortti. Eikä se ole 18-vuotiaiden bilehostelli. Käytävillä näkee myös keski-ikäisiä ja keski-iän ylittäneitä ihmisiä. Buffet-aamiainen kuuluu hintaan klo 7.30 - 9.30. Se on ihan oikea aamiainen, joka sisältää myös lämpimiä tuotteita eikä jää jälkeen perushotelliaamiaisesta. Tämä oli minulle yksi valintakriteereistä. Tykkään matkoilla syödä ison aamiaisen, joka korvaa myös lounaan ja jolla pärjään puoli päivää. Sitten iltapäivällä syön vielä jotain, ja illalla (noin viidestä eteenpäin) en enää pistäkään suuhuni lähes mitään. (Sitä paitsi istun teatterissa.)

Suosittelisin tätä paikkaa kyllä. Kannattaa tosin tuoda mukaan korvatulpat ja uninaamio (siis semmoinen silmät peittävä esine, sleeping mask, mikähän sen virallinen nimi suomeksi olisi..?). Naamio on aina paikallaan hostelleissa, niin muiden erilaiset rytmit eivät haittaa. Täällä myös korvatulpat ovat lähes välttämättömät kovaäänisen tuuletuksen ja katedraalin kellojen vuoksi. Mutta näillä varusteilla nukkuu kuin tukki mukavissa, riittävän tilavissa sängyissä.

Hostellin ympäristö St. Paul'sin vieressä on rauhallinen ja siisti. The Cityssä pyörii päiväsaikaan ruuhkaksi asti bisnesihmisiä - mutta illallakaan kaduilla ei ole turvattoman tyhjää, mitä olin etukäteen hieman pelännyt. Ruokapaikkoja ja kauppoja on aivan vieressä hyvä valikoima, ja keskustan tuntumaan kävelee noin 20 min tai huristaa bussilla. Aivan vieressä sijaitsevat Shakespeare's Globe ja Tate Modern. Ja tietenkin se St. Paul's.

Olen hankkinut Oyster-bussikortin. Viikon saa ajella 13 punnalla. Olisin voinut myös ladata kortille rahaa ja maksaa 90 penniä per reissu, mutta otin sitten tuon rajattoman vaihtoehdon. Saa nähdä, kannattaako. Yritän säästellä jalkojani, koska sunnuntaina olen menossa Globeen seisomaan koko King Learin ajaksi. Tiedän, että se on melko rankka keikka, joten en ennen sitä viitsi kävellä jalkojani niin rikki kuin yleensä matkoilla tapaan tehdä. (Monta matkaa olen silti kävellyt - en kerta kaikkiaan malta odotella busseja, saati sitten kavuta alas metroon, kun kävellen voisi olla jo puolimatkassa. Hyppään bussiin, jos se sattuu menemään ohi kun olen lähellä pysäkkiä.) Metrosta en jaksanut maksaa, koska tästä ohi ei mene kuin yksi metrolinja ja se olisi sitten yhtä vaihtamista. Mulla on aikaa körötellä bussilla.

Päivän ohjelma? Kävin alkajaisiksi Globessa ostamassa seisomalipun King Leariin sunnuntai-illaksi. £5. Erittäin edullista aitoon keskiajan henkeen. Ajattelin tällä kertaa kokeilla seisomista, kun viimeksi istuin. Seisomalla pääsee sitä paitsi ihan lavan viereen.

Globen jälkeen kävin keskustassa asioilla. Ostin Bootsista uutta shampoota jne, semmoista tarpeellista. Ostin myös kirjan, Terry Pratchettin uusimman pokkarin. (Unohdin pakata mukaan lukemista. Mikä ennenkuulumaton kriisin paikka.)

Iltapäivällä tein hostellilla töitä pari tuntia. Tekstittäminen on ihan kivan kevyttä lomallakin (tai matkalla - en kai ole lomalla, jos teen töitä), kun sitä tarvitsee tehdä vain tunti, pari. Melkein joka päivä joudun sen verran tekemäänkin, mutta enköhän selviä.

Illaksi minulla oli ennalta varattu lippu uuteen Take That -spektaakkeliin Never Forget. Hehehe. En olisi lähtenyt moiseen, mutta se on oikeasti saanut niin hyvät arvostelut, että pakko oli. Kehutut sade-efektit olivat todellakin hienoja (harvoin näkee sadetta, joka osaa kirjoittaa ilmaan "Never Forget"), ja tanssijat ja koreografia olivat jotain niin käsittämätöntä, että niiltä ihmisiltä irronnevat jalat polven kohdalta lähipäivinä, jos todella vetävät kahdeksan esitystä viikossa tuolla tasolla. Juoni oli huttua, enkä pitänyt kaikkia esiintyjiä laulun puolesta aivan huippuina. Mutta oli se näkemisen arvoinen show. Näin vanhalle fanille. :P Yleisö taputti seisaaltaan ja tanssi ja lauloi mukana encoressa. Oli noloa mutta kivaa tajuta, että oikeasti osasin kaiken ulkoa sanasta sanaan.

Klo 23 olin kotona hostellilla ja klo 23.15 nukkumassa. Hostellimajoituksen parhaita puolia on se, että nukkuvat huonekaverit pakottavat jopa minut, ikuisen yövalvojan, nukahtamaan ja heräämään ihmisten aikoihin! Loistavaa.

Päivä 1: Tampere - Lontoo

Matka alkoi myöhään illalla. Matkustin pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa ja tein lähtöselvityksenkin netissä, joten minut heitettiin kentälle kymmeneksi. Siinä oli runsaasti aikaa - koneeseen pääsi 22.40. Kentällä huomasin ärsytyksekseni, että olin UNOHTANUT sen helvetin nestesäännön kosmetiikan kohdalla. (Muistin kyllä, ettei juomia saa tuoda.) Ryanairin infotiskillä onneksi myytiin ko. pusseja, vieläpä hyvin kohtuulliseen 20 sentin hintaan (vaikka niilläkin voisi rahastaa, pyytää 50 senttiä tai euron...). Ikävä kyllä mukana oli kuitenkin sen verran runsaasti nestemäisiä tuotteita, etten saanut kaikkia ahdettua säädösten mukaiseen pussiin. Matkashampoo, -hoitoaine, -muotovaahto ja - hiuslakka menivät roskiin. Yhyy. Olisin pakannut vielä kevyemmin kosmetiikkaa, jos olisin muistanut.

Muuten lähtöselvitys meni hyvin. Lennolla lähinnä nukuin. Vieressäni istunut tyttö yski ja aivasteli koko matkan ahdistavasti. Pelkäsin, että tauti tarttuu, mutta ei se tainnut tarttua. (Tai sitten se itää monta päivää. Saa nähdä.)

Stanstedille saavuimme pikkuisen myöhässä, klo 00.05. Lisäksi passijonot olivat mammuttimaiset! Tarkastus ei sentään ole New Yorkin tasoa, mutta passeille tehtiin selvästi enemmän kuin vain vilkaistiin. Niitä hypisteltiin aitouden varmistamiseksi ja ne koneluettiin. Tämä hidasti jokaisen käsittelyajan varmaan ainakin tupla- tai triplapituiseksi. Ehkä lentoja oli myös sattunut saapumaan monta samaan aikaan, en tiedä. Joka tapauksessa jonossa vierähti puolisen tuntia.

Tämän ärsyttävyyden seurauksena en ehtinyt vikaan junaan. Olin laskenut ehtiväni, koska minulla ei ollut edes noudettavia matkatavaroita. Grrh. Junaliput kelpaavat A6-busseissa, mutta ne eivät kulje Liverpool Streetille, jonne olisin halunnut ja jonne junalla olisi päässyt. Lopputulos: 80 minsan vittumainen matkustusaika Victoriaan ja sieltä kallis (no, £15) taksi St. Paul'sille. Liverpool Streetiltä olisi ollut paljon lyhkäisempi takisimatka. Yöbusseillakin vissiin olisi päässyt (N11, olen nyttemmin tietävinäni), mutten ollut selvitellyt niitä. Olin ajatellut, että taksimatka on sen verran lyhyt, ettei se maksa hirveästi bussia enempää ja on matkatavaroiden kanssa mukavampi.

Tästä opimme: jos (ja kun) tulevaisuudessa tulen tällä samalla, 23.05 Tampereelta lähtevällä lennolla, varaan lipun suoraan Terravision-busseihin, en junaan. Junaan ei todellakaan välttämättä ehdi. Terravision-busseilla pääsee myös Liverpool Streetille, halvemmalla ja nopeammin kuin Victoriaan. Riippuu tietenkin myös siitä, missä päin Lontoota majoitus on. Njoo. Mutta joka tapauksessa: älä luota siihen, että ehdit junaan.

Olin hostellilla lopulta klo 3 yöllä ja nukkumassa klo 3.30. Paikallista aikaa. Suomessa kello oli 5.30. Urgh.

Lähden Lontooseen.

Lentokenttä kutsuu tuossa 45 minsan päästä.

On ollut hitsin hiljaista täällä, vaikka kirjoitettavaa olis ollut. Joku ihmeen kiire taas muka vaivaa. Puh. Lomalla tarkoitus on ehtiä myös kirjoitella tänne, sillä otan kannettavan mukaan.

Jos jollekulle oli ajankohtaista Lontoossa oloni, niin sijaitsen siellä 17.6. - 24.6. Tänne voi jättää kommenttia aiheesta. :)

P.S. Ostin sen uuden polkupyörän.

Päivän sana: bailiff.

bailiff = UK ulosottomies, US oikeudenpalvelija.

Korrekteja termejä hakemassa.

Vaihteeksi henkilökohtaisia kuulumisia

Olin viikonloppuna Helsingissä. Sen ystävän luona, jonka menettämisestä olin suruissani viime vuoden loppupuoliskon. Muistin, etten ole ikinä jatkanut tarinaa, vaikka tilanne on muutunut.

En enää kai ole menettänyt stävää... vaikken toisaalta ole saanut häntä takaisinkaan. (Käytännössä. Synkempien syiden sijaan tilanne saattaa johtua siitä, että asumme eri kaupungeissa. Kysymysmerkki.)

Tapaninpäivänä kaveriporukan kokoontumisessa tapahtui käänne. Ainakin minä olin silloin päähenkilönä elämäni dramaattisemmassa sosiaalisessa tilanteessa: itkimme kaikkien mahdollisten tuttujen ja puolituttujen keskellä noin kolme tuntia. Todella hienosti valittu ympäristö, heh. Vuoden otollisin hetki. Osa tilannetta tuntemattomista ehti luultavasti ajatella, että toisella meistä oli vähintään syöpä.

Syövän sijaan totesimme liikutukseksemme, ettei ystäväni suhtautunut välien katkeamiseen välinpitämättömästi tai jopa helpottuneesti, niin kuin olin pahimmassa tapauksessa pelännyt, enkä minä ollut anteeksiantamattoman raivoissani, niin kuin hän oli pelännyt. Kumpikin oli sen sijaan suruissaan ja periaatteessa halukas korjaaman tilanteen, mutta melko neuvoton sen suhteen, miten korjaaminen käytännössä tapahtuisi.

Tilanne jatkuu. Yhteydenpito ei ole suurestikaan kohentunut, mutta hiljaisuus ei ole enää pelokasta ja moniselitteistä, mikä on parannus. Toivon, että kun molemmat saavat päättötyönsä valmiiksi, aikaa ja jaksamista riittää suurempiin voimanponnistuksiin. Siihen asti tunnutaan elävän jonkinlaisessa odotustilassa. Kysymysmerkki.

Tajunnanvirtaa... Sinänsä pelko anteeksiantamattomasta raivostani ei ollut kaukaa haettua tai epärealistista. Olen sen verran ylpeä ja kriittinen, että elämäni yhdentekevämpien sivuosanäyttelijöiden ei tavitse tehdä kovinkaan suuria virheitä, kun jo totean, etten erityisesti tahdo tuntea heitä. (Ei sillä, että olisin omasta mielestäni erinomainen tyyppi, joka ansaitsee vain parhaiden ihmisten seuraa. Osaan olla hankala, ja maailma on pullollaan minua viihdyttävämpiä seuraihmisiä ja parempia keskustelijoita. Enemmänkin asia on niin, että olen erakko. Rakastan omaa aikaani ja omaa seuraani. Jos viihdyn paljon paremmin yksin kuin yhdentekevässä seurassa, miksi tuhlaisin aikaani?)

Kyseinen ystävä tunsi jyrkkyyteni paremmin kuin hyvin. Hän ei kuitenkaan tiennyt, että on olemassa kourallinen ihmisiä, jotka voivat kohdella minua pahastikin, ja olen silti valmis antamaan anteeksi. En ehkä itsekään ollut asiasta kovin tietoinen, ennen kuin se tätä kautta tuli todistettua. (En tiedä, onko minua kohdeltu mitenkään erityisen pahasti. Mutta samanlainen tempaus joltakulta vähemmän tärkeältä olisi ollut pitkälti kerrasta poikki.)

Ylpeyttä minussa on tässäkin tilanteessa sen verran, että minua ahdistaa jatkuva pelko siitä, että haluan korjata välit enemmän kuin toinen. En haluaisi olla sellaisessa nöyryyttävässä asemassa. Siksi olen ylivarovainen yhteydenottojen ja aloitteiden suhteen: yritän varmistaa, etten tee enempää kuin hän. Typerääkö? No, ylpeys on ehkä aina typerää. Ikävä kyllä en ole syntynyt omasta hyvyydestään iloitsevaksi ihmissuhdemarttyyriksi.

Turhan jyrkän mielikuvan välttämiseksi totean lopuksi, että olen pohjimmiltani hentomielinen, ja minun on useimmiten täysin mahdoton olla suhtautumatta myöntyvästi, jos toinen lähestyy minua. Niin pahaa rikosta minua vastaan ei ole tehty, että voisin kääntää tylysti selkäni jopa anteeksipyynnölle.

Päivän sana 2: drip.

drip = tylsimys.

"I wasn't talking to you, you drip."

Päivän idiomi 2: one-two punch

one-two punch = An effective combination or sequence of two things. (Kirjaimellisesti juuret nyrkkeilytermeissä. Ilmeisesti tarkoittaa pitkälti samaa kuin double whammy.)

"That was a real one-two punch."

Päivän idiomi: to beat the band.

to beat the band = originally meant that you sang or played or shouted louder even than an orchestra and so, by later extension, came to refer to anything superlative. (World Wide Words)

"She was singing to beat the band."
"A dolly just walked in to beat the band."
"It was raining to beat the band."

Päivän sana: radio operator.

radio operator = radiosähköttäjä, radisti

Totta kai ymmärsin, mutten yhtään muistanut, mikä tuollaisen ammatin nimi on suomeksi.

Elän uudelleen kaiken kokemani

Taas matkapäiväkirjaa. New York, New York!

Matkoista kirjoittaminen on kyllä mahtava idea. Aina noita tekstejä lukiessani elän uudelleen kaiken kokemani. Tunnen innon ja jännityksen. Kuin pääsisi matkalle paljon useammin. Suosittelen kaikille.