Televisio: True Blood

Image by jambled via Flickr
Olen nyt katsonut kaksi kautta True Bloodia. Kirjoitin siitä äsken facebook-statuksen. Keksin, että mitä jos yrittäisin kirjoittaa päivän parin välein edes pienen blogitekstin jostain statuksesta. Kokeillaan tämmöistä.

Useimmat ystäväni ovat AIVAN fiiliksissä True Bloodista. Itse en päässyt samoihin tunnelmiin ainakaan ensimmäisellä kaudella. Itse asiassa kauden puolivälin tienoilla teki melkein mieli jättää leikki kesken, koska sarja näytti junnaavan paikoillaan eikä mikään hahmojen kohtaloissa kiinnostanut minua kauheasti.

Onneksi en jättänyt. Toinen kausi osoittautui paljon kiinnostavammaksi. Pääjuoni on heikompi kuin ykköskaudella (vai olinko ainoa, joka ei nähnyt mitään järin jännittävää jengin seikkailuissa Dallasissa, eikä juuri perustanut siitä orgioihin yllyttävästä jumalattarestakaan?), mutta sarja oli muuten löytänyt oman tyylinsä: hurmaavan sekoituksen campia, aidosti hauskoja vuorosanoja, väkivallan sarjakuvamaista ylivetämistä ja melodraamaa. Vähän niin kuin Buffy, jos Buffy olisi ollut HBO:lla ja sarjassa olisi voinut olla näin ronskia kieltä ja raflaavia tapahtumia. Nautinnollista katsottavaa, jos ei ylianalysoi kaikkea.

Itse ikävä kyllä ylianalysoin asioita, ja ikävä kyllä True Blood ei ole ottanut Buffysta mallia juonenkuljetuksessa. Tämän tuoreemman vampyyrihitin kakkoskauden eteneminen on tuskallisen klonksuvaa. (Vai onko ongelmani ennemminkin, ettei se ole HBO-tasoa? On kai sitä huonompaakin olemassa. Pettymys joka tapauksessa.) Välillä ei ole mitään odotettavaa tai jännitettävää, ja välillä hahmot ja käsikirjoittajat tuntuvat unohtavan jotain olennaista pitkiksi ajoiksi. Aina en ymmärtänyt hahmojen motiiveja tekoihinsa. (Motiivi tuntuu olevan käsikirjoittajien halu yllättää ja järkyttää, ja seuraavassa hetkessä hahmo itsekin on ihan että "Mitä oikein ajattelin?") Kauden loppuhuipennuksessa kaikki törmäilivät paniikissa ympäriinsä. Ymmärrän, etteivät kaikki voi olla blondeja vampyyrintappajia, jolle pahisten päihittäminen on synnyinlahja, mutta ehkä voisi yrittää kehittää jonkinlaisen suunnitelman? Tai edes liittoutua yhteen / pysyä samassa paikassa?!

Anna Paquin on minusta väärä nainen sarjan päärooliin. Ei luulisi olevan kovin vaikea esittää nättiä, pirtsakkaa tarjoilijatyttöä, jossa ei sankarittarena juuri ole harmaan sävyjä, mutta Paquin on jostain syystä ajoittain epäuskottava ja tuntuu keskittyvän etelävaltioiden aksenttinsa hiomiseen. (Minulla on muutenkin valittamista mukasähäkän "sankarittaren" passiivisesta roolista miesten pelinappulana, mutta siitä kirjoitetaan jo erittäin hyvin esimerkiksi tässä.)

Onneksi muut näyttelijät kompensoivat. Varsinkin Jasonin, Lafayetten ja Taran esittäjät ovat tehneet minuun vaikutuksen. Itse asiassa myös Samin, ja juopon Andy-poliisin, ja Hoytin. Melko monet. Kunpa vielä sarjan päätähti olisi kohdallaan.

Osittain negatiivisista sanoistani huolimatta lopputulos on: olen nauttinut sarjan dialogista ja sarjakuvamaisuudesta ja aion jatkaa katsomista.

Päivän sana: faff (n)

faff (noun) (British English, informal)

[uncountable, singular] a lot of activity that is not well organized and that may cause problems or be annoying.
http://www.oxfordadvancedlearnersdictionary.com/dictionary/faff_2

"It's going to be a right faff."

Verbinä suunnilleen tunsin sanan ("to faff about"), mutta substantiivina pääsi vallan yllättämään!

Tässä myös huvittava pidempi analyysi aiheesta!

---

Muissa uutisissa: palasin eilen Lontoon ja Rooman kierrokselta. Voisin vähintäänkin leikata ja liimata tänne miniteatteriarvostelut, jotka julkaisin facebookissa ystävien iloksi / kärsimykseksi.

Parilla sanalla: Lontoossa oli mahtavaa kuten aina. En kerta kaikkiaan saa paikasta tarpeekseni. Olin alun perin aikonut mennä takaisin tammi-helmikuussa, mutta tällä hetkellä epäilen vahvasti, etten kestä niin kauaa. Marras-joulukuu on todennäköinen, ainakin lyhyemmälle matkalle.

Myös Roomassa oli mahtavaa. Oli ihanaa nähdä ystäviä Skotlannin ajoilta. (Ja bailata villimmin kuin aikoihin! Jos minulle joskus tulisi morkkiksia, tästä keikasta olisi voinut tulla :P) Toisaalta on myönnettävä, ettei Rooma ole lempipaikkani Italiassa. Se on hankalan iso, ja ihmiset ovat tylyjä kuten suurkaupungeissa usein. Myös murre on Umbrian ja Toscanan puheeseen tottuneelle hieman haastava... mutta niin itse asiassa ovat KAIKKI muut murteet, eikä Rooman puhetapa edes ole pahimmasta päästä. Joten unohdetaan viimeinen kohta - totuttelukysymys.

Katso äiti, mähän melkein kirjoitin blogitekstin!

Päivän sana: compere

Ensi kertaa piiiitkästä aikaan tuli eteen tavallisen oloinen sana, jota en tuntenut. Sen kunniaksi tähänkin blogiin tulee edes hiukan eloa :)

to compere st. = isännöidä
"An expert is compering  the phone-in ."

compering - definition of compering by the Free Online Dictionary, Thesaurus and Encyclopedia.

com·pere (kmpâr) Chiefly British
n.
The master of ceremonies, as of a television entertainment program or a variety show.
v. com·pered, com·per·ing, com·peres
v.tr.
To serve as master of ceremonies for.
v.intr.
To serve as the master of ceremonies.
[French compère, from Old French, godfather, companion, from Medieval Latin compater : Latin com-, com- + Latin pater, father; see pater.]

The American Heritage® Dictionary of the English Language, Fourth Edition copyright ©2000 by Houghton Mifflin Company. Updated in 2009. Published by Houghton Mifflin Company. All rights reserved.

Pikareferaatit Lontoon reissun teatterielämyksistä.

Tiivistelmät kopioitu viikon facebook-statuksista. Syvällisempää analyysia olisi kiva kirjoittaa, jos joskus olisi aikaa.

Show #1: Legally Blonde. A LOT better than one might expect. The performers were great, esp. Sheridan Smith (although the statuesque Duncan James could NOT act his way out of a paper bag). The ensemble sang an entire number while skipping rope! Apparently not a physical impossibility.

Show 2: Oliver. Want to teach your children this delightful, timeless lesson: "Stay with a man who beats you --> you end up dead"? Take them to see Oliver! (SO many young children in the audience despite the dark tone.) Not my favourite musical, especially not the tunes, but can now add Griff Rhys Jones and Kerry Ellis to my "have seen live" list.

Show #3: My annual visit to Les Mis. Was LOOKING for flaws, but it still is the perfect show. The £20 front row tickets are magic (only on sale at the box office, only if you ask in person) - feels like a private show.

Wanted to say goodbye to David Thaxton (pictured), the best Enjolras in living memory. Ironically, only Thaxton was off last night. BUT his understudy was the 2nd best Enjolras I've seen! Sang the optional difficult notes, even attempted the jump from the barricade (although I do believe Thaxton, incredibly, jumps from the top). The only thing missing was the boundless confidence & leading man charisma. Which may come with time.

Show #4: Sister Act. No need to ever see again. Not bad, but bland. Forgettable songs, which is a disappointment since I like Menken's other works. The energetic Patina Miller saves what she can, and Simon Webbe wins the battle of the handsome ex-members of Blue... acting-wise.

Show #5: 2nd time lucky for return ticets to Macbeth @ The Globe. However, did not like the production. I want my Globe Shakespeare to be entirely authentic, down to the actors' underwear. No modern symbolism, technology or props. The director of this production was making FAR too many modern interpretations, and Lady Macbeth's costumes were not period (although the men's were.) Lots of blood and gore, though, and an INSANELY fit Macbeth (not really into muscles, but he had the perfect amount).

Show #6: In the evening, dragged London friend Mnoo to another musical: Hair. Crazy great energy! Far from your average musical - more like the trippiest rock concert on Earth. I COULD criticise the show for serious lack of plot, but am willing to let it slide since the thing was created by authentic hippies who were too far gone for anything more substantial.

Show 7: Wicked. Left a better impression on 2nd viewing. Definitely worth watching: actually very dark, although a Disney treatment might have sold EVEN better. Kind of glad I watched it again for Lee Mead, although Lee himself was pretty crap and MURDERED one of his high notes.

Onko tämä hyvä merkki?

Alitajuntani yrittää palata arkeen. 

Eilen juuri ennen nukahtamista onnistuin jossain mielenhäiriössä uskottelemaan itselleni, että olen taas Atlantin tuolla puolen ja aikatauluni ovat aivan pielessä: enhän minä voi torstaina tarkistuskatsella kääntämääni leffaa, kun sen pitää aikaeron vuoksi olla jo palautettu. Nukahdin suruissani siitä, että huomenna (eli tänään) on tiedossa ympäripyöreä työpäivä.

Aamulla, monta tuntia myöhemmin, heräsin hämmentyneen ahdistuneena. Onneksi pystyin palauttamaan mieleeni ahdistavan ajatusketjun ja toteamaan, että kotona sitä vaihteeksi ollaankin. Torstaina ON aikaa tarkastaa käännös.

Yritänkö kenties alitajuisesti huijausmotivoida itseäni ahkeraksi?! Ei välttämättä hulluin idea ikinä.

Olin Saarenmaalla.

Saarenmaalla oli mukavaa. Siellä oli juhannustunnelma katossa, tosin lähinnä meillä suomalaisilla. Tiesittekö nimittäin, että virolaiset juhlivat juhannusta oikean kesäpäivänseisauksen aikaan eivätkä lähimpänä viikonloppuna? Minä en tiennyt. Virolainen juhannusjuhla oli jo hiipumaan päin.

Valokuvat elävöittäisivät juttua, mutta olin jälleen kerran maailman saamattomin kuvaaja: ei yhden yhtä otosta koko matkalta. Joudutte tyytymään sanoihin. Säät suosivat, paitsi yhtenä päivänä. Minua ei henk. koht. harmittanut huonokaan sää, koska en ole ulkoilmaihminen. Lisäksi Saarenmaan hyttyset ovat niin verenhimoisia, että sisällä seurapelejä pelaamassa oli mukavampaa. Ystäväni ovat pelailijaporukkaa, johtuen varmaankin nuoruuden roolipeliharrastuksesta. Huonon ilman väistyttyä kävimme sentään hiekkarannallakin kylmää tuulta uhmaamassa.

Lisäksi syötiin ja juotiin hyvin. Ruokaa tehtiin itse harvinaisen alusta asti: rohkeat ystäväni paloittelivat ja paistoivat paikalle kärrätyn, miltei kokonaisen lampaan, ja toiset rohkeat perkasivat kilokaupalla kampelaa. Minä ihailin sivusta, join punaviinikolaa ja väistelin kotitöitä. Viimeisenä päivänä sentään tiskasin.

Nyt pitäisi palata arkeen, jos jaksaisi. Tänään piti tehdä normaali työpäivä, ja tein minä ehkä... kaksi ja puoli tuntia. Huomenna uusi yritys.

Tänään ei muuta kuin...

...hyvää juhannusta!

Lähden Saarenmaalle ystävän kolmikymppisille. Nähdään ensi viikolla!

Jälkiviisaan neuvoja Skotlannissa matkailusta

Jos tekisin vastaavan matkan uudelleen...

...jättäisin luultavasti Aberdeenin ja itärannikon kokonaan väliin. Edinburghin ja Aberdeenin välillä ei ole hienoja maisemia (vaan kumpuilevia peltoja ja laidunmaita, joita näkee Englannissakin), ja Aberdeen itse on rumin ja tylsin kaupunki, jossa olen käynyt. Siellä on yksi kaunis keskusaukio. Sen lisäksi kaikki on harmaata, tasaista lättyä.

...kokemuksesta viisastuneena matkustaisin Edinburghista (/Glasgow'sta) suoraan pohjoiseen, Invernessiin. Se tosiaan on ylämaiden pääkaupunki, keskellä kaikkea. Sieltä olisi helppo tehdä päiväretkiä joka paikkaan joko omalla autolla tai kiertoajelubussien mukana. Lisäksi se on ihana, charmantti paikka: viktoriaanisia rakennuksia ja pulputtavia jokia. Invernessistä olisi päässyt helposti Orkneyynkin, vaikka isoin lautta lähteekin Aberdeenista.


...Invernessistä jatkaisin hyväksi havaitsemaamme reittiä: Loch Ness - Skye - Fort William - Glasgow. Me yövyimme Loch Nessilla, mutta sekin olisi päiväretkenä parempi, koska ei siellä paljoa tekemistä ole. Skyella sen sijaan ehdottomasti kannattaa yöpyä (niin kaunista!), ja Fort William on hyvä pysähdyspaikka matkalla alas Glasgow'hun. Innokkaille luontoretkeilijöille varmaan yöpymiskohdekin.

En enää ihmettele, että useimmat lyhyet ylämaaretket suuntautuvat reitille Glasgow - Skye - Inverness. Kun on nähnyt sen tien maisemat, muut eivät tunnu miltään.

Niin, Edinburghissa totta kai kannattaa käydä. Se on kaunis kaupunki, ja siellä kuluu helposti useampi päivä.

Glasgow'ssa kannattaa käydä lähinnä, jos on asunut siellä ja se tuntuu kodilta... No, ei. Ydinkeskusta on kolkko, mutta rumassa, ihanassa Glasgow'ssa ON kauniita paikkoja. Niiden näkemiseen riittää päiväretki. Glasgow'n yliopisto (West Endissä) on upea, paljon kauniimpi kuin Edinburghin yliopisto. Sen vieressä on mahtava, ilmainen Kelvingrove Art Gallery and Museum. Necropolis-hautausmaa (East Endissä) on hieno (vieressä myös katedraali, niitähän Britanniassa riittää). Jos viettää Glasgow'ssa useamman päivän, kannattaa lisäksi lähteä Burrell Collection -museoon, joka on ehkä lempipaikkani. Hypnoottisia keskiaikaisia seinävaatteita ja kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Lisäksi Glasgow'ssa on käsittämättömän hyvät shoppailumahdollisuudet. Parhaat Lontoon ulkopuolella, ja siinä mielessä paremmat kuin Lontoossa, että kaupoissa mahtuu liikkumaankin.

Terveisiä Britanniasta!

Kävin ulkomailla. Matkalla, jota suunniteltiin tässä. Skotlannissa, Pohjois-Englannissa ja Lontoossa.

Oli hauska matka. Skotlannissa ilmatkin suosivat: aivan täydellistä auringonpaistetta ja lämpimiä merituulia. Paikalliset päivittelivät, ettei tällaista tapahdu ikinä. (Vastasin: "Tiedän." :D)

Pohjois-Englannissa (Newcastle ja Durham) oli vastavuoroisesti järkyttävän kylmä, osapuilleen kymmenen astetta ja sadetta. Rakas Lontoo oli viimeinen kohteeni, ja siellä ilmat olivat siltä väliltä. Olisin toivonut lämpimämpää. Yleensä olen ollut onnekkaampi tähän aikaan vuodesta.

Mitä matkalta jäi käteen?

(1) Skotlannin ylämailla on AIVAN mahtavat maisemat. Se ei ole turhaa paisuttelua. En ehkä ole nähnyt kauniimpia missään, en edes Meksikon Veracruzissa, jolla on kaunin osavaltion maine ja joka rotkoineen, vesiputouksineen ja sademetsineen onkin aika upea. Mikä parasta, Skotlannin maisemat näkee tavallisten bussien ja junien ikkunasta. Varsinkaan länsirannikolla ei ole erikseen isoja moottoriteitä ja pieniä maisemareittejä, vaan ajamalla tavallisella reittibussilla Glasgow'sta Fort Williamiin tai Invernessiin pääsee keskelle aivan uskomattomia maastonmuotoja.

(2) Isle of Skye on henkeäsalpaavan kaunis. Orkney on karumpi, mutta todella omanlaisensa paikka. 

(3) Mantereella selviää hyvin julkisen liikenteen varassa, mutta saarilla kannattaa vakavasti harkita joko auton vuokraamista tai kaupallisia kiertoajeluja, koska julkista liikennettä on vähän eikä se ulotu joka paikkaan. Sekä autoista että kiertoajeluista kannattaa ottaa selvää etukäteen ja tehdä varauksia! Me teimmetässä  virheen ko. asiassa, ja Orkneylla tuli siksi jäätyä ilman autoa, emmekä Skyella päässeet mieleisellemme kiertoajelulle.

...ja enemmänkin, mutta lupasin itselleni, että yrittäisin taas kirjoittaa vain n. vartin päivässä, mutta joka päivä! Palaan blogin ääreen huomenna.

LEFFA: Iron Man 2 (2010)

Enpä ollut aikoihin käynyt elokuvissa. (Noin kuukauteen. Minulle tosi pitkä aika.) Nyt piti kuitenkin mennä, koska Robert Downey, Jria ei voi vastustaa juuri missään. Kaikkein viimeiseksi supersankarirymistelyssä.

Ensimmäisestä Iron Manista olin sitä mieltä, että siinä oli esinäytöksen makua. Se oli aika hyvä, mutta jätti turhautuneena odottamaan varsinaista toimintaa.

En nyt oikein tiedä, oliko tässä sitä varsinaista toimintaa.

Tykkäsin ensimmäisestä puolituntisesta. Se oli kepeä ja toimiva, ja sähköruoskat autoradalla olivat upea näky. Kaikki hahmot saivat aikaa ruudulla. Sanailu oli suorastaan woodyallenmaista ja näyttelijäntyö genressään poikkeuksellisen hyvää.

Loppuelokuva jotenkin puuroutui. Tapahtumat eivät temmanneet mukaansa. Kunhan rullasivat eteenpäin. Mikään ei ollut tökeröä tai huonoa, mutta mikään ei myöskään tuntunut tyrmäävältä. Enkä ole vierailevien supersankareiden itsetarkoituksellisten cameo-esiintymisten fani. Mikä tarkoittanee vain, etten ole riittävän nörtti arvostamaan niitä.

Loppuun asti tykkäsin näyttelijäntyöstä (Robert! Sam Rockwell! Mickey Rourke! Gwyneth! Oikeastaan kaikki!) ja leffan yleisestä tunnelmasta. Tykkäsin sinänsä kässäristäkin: yksittäiset kohtaukset toimivat lähes poikkeuksetta. Vika oli ehkä kaikenkattavassa juonessa, josta puuttui dramatiikkaa.

Painavin elokuvan herättämä kysymys on tämä: miten on mahdollista sanailla noin Beatrice ja Benedick -henkisesti (Shakespeare-viittaus toimintaleffan arvostelussa) ilman, että lopputulos on millään lailla seksikäs?! Stark/Robert ja Pepper/Gwyneth nahistelivat kerrassaan hauskasti ja luontevasti. Se hymyilytti mutta onnistui samaan aikaan vaikuttamaan niin puhtaasti toverilliselta, että ihmettelin, oliko Starkin romanttinen kiinnostus sihteeriään kohtaan kuopattu kokonaan. Beatrice-ja-Benedickmäisyys on yleensä seksikkyyden puhtain ilmentymä! Mahdoton yhtälö! En pysty käsittämään.

Noin muuten jäi päällimmäiseksi mieleen, että Rober Downey, Jr kantaisi kevyesti paljon huonompaakin elokuvaa. Ja on kantanutkin. Ja, että Don Cheadle on loistonäyttelijä, mutta roolia ei olisi pitänyt miehittää uudestaan kesken elokuvasarjan. Tuli outo olo.

Pisteitä: 3,5 / 5 (= ihan kiva että näin, muttei himota nähdä uudestaan)