Olisko ollut hauskaa, jos olisinkin tänään kirjoittanut: "Aprillia, en mä kirjoitakaan kuukauteen ollenkaan blogia"? Hehe. Tuli tänään mieleen.
No, en aio kirjoittaa niin.
Ensi töikseni tämmöinen asiajuttu, joka on pitänyt kirjoittaa jo jonkin aikaa.
---
Olen käynyt kulmakarvojen kestopigmentoinnissa.
Se tarkoittaa sitä, että minulle on periaatteessa tatuoitu kulmakarvat. Ainakin suunnilleen. Väri ei mene yhtä syvälle kuin tatuoinnissa ja haalistuu siksi vuosien varrella. (Ihan tarkoituksella. Sitä voi sitten vahvistaa. Pari vuotta pitäisi kestää, ennen kuin tarvitsee tehdä mitään.)
Olin miettinyt pigmentointia pitkään. Minua on aina ärsyttänyt, että kulmakarvani ovat ihan näkymättömät. Olen vuosien mittaan oppinut piirtämään ne oikein kauniiksi, mutta ilman meikkiä olen kulmaton. Minua kyllä pelotti, että kulmista tulisi liian kovan ja luonnottoman näköiset, mutta koska kuitenkin aina vaan haaveilin asiasta, päätin lopulta teettää pigmentoinnin. Se kävi helposti samalla tutulla kosmetologilla, joka tekee ripsipermanenttini.
Pigmentointi maksoi vajaat neljäsataa euroa. Siihen kuului kaksi parin tunnin tatuointikertaa. Ensin tehtiin pohjat, joita muokattiin ja vahvistettiin jälkimmäisessä käsittelyssä. Eihän tällaiseen opiskelijana olisi ikinä ollut varaa, mutta nyt parempituloisena muutama satanen ei yllättäen olekaan maailmanloppu. Onhan hinta sinänsä aika kova, mutta tulos kestää vuosia ja säästää aikaani joka ikinen päivä. (Ja kulmat ovat tasalaatuiset. On ärsyttävää, kun joskus vaan on huono meikkipäivä, ja sitten kulkee naama vinksallaan.)
Ensin piirreltiin kulmien mallia. Kosmetologi piirsi aivan järkyttävän typerät kulmat, joita yritti ensin neuvojeni mukaan korjailla, mutta antoi sitten kynän käteen ja sanoi, että piirrä itse. Niin tein, ja näiden mallia on moni kehunut. En siis tiedä, suosittelisinko tätä ihmiselle, joka ei yleensä piirrä itselleen kulmakarvoja. Toisaalta, jos kulmia ei ole tavannut piirtää, ei ehkä kauheasti kaipaakaan niitä? Tai no, emmätiiä, voihan ihminen olla sellaisessa traagisessa tilanteessa, että kärsii kulmattomuudestaan muttei vaan osaa meikata. Ehkä ne kosmetologin kulmat näyttävät fiksummilta, jos ei ole jo vuosia piirtänyt kulmiaan erinäköisiksi.
Itse pigmentointi ei ollut mitenkään järkyttävän kivuliasta tai pelottavaa. Ensin laitettiin puuduttavaa voidetta, joka ei puuduttanut kauheasti. Sitten vedeltiin kulmia pitkin surisevalla automaattineulalla. Kun iho oli rikottu, kosmetologi pystyi laittamaan tehokkaampaa puudutusvoidetta. Ja taas jatkettiin neulalla vetelyä.
Minä olin kuulemma unelmapotilas. Kosmetologi kyseli moneen kertaan, eikö muka satu. Ilmeisesti monet tatuoitavat kiemurtelevat tuskissaan, ja käsittelyssä pitää vähän väliä pitää taukoa. Minua ei sattunut varsinkaan ekalla käsittelykerralla. Silloin tuntui pahimmillaan siltä, kuin joku vetäisi terävää neulaa pitkin kulmakarvaa ja ihoon jäisi punainen naarmu, muttei kuitenkaan tulisi verta. Kevyimmillään tunsin oikeasti vain kosketuksen. Toinen käsittelykerta oli jostain syystä tuskallisempi. Ison osan ajasta tuntui neulalla vetelyltä ja pahimmillaan siltä, kuin neula jättäisi jälkeensä jo vertakin. Ei toinenkaan kerta silti ollut lähelläkään tuskissaankiemurtelutasoa. En pelkäisi mennä uuteen käsittelyyn. Mekaaninen ihonpuhdistus sattuu ainakin minua paljon enemmän. Siinä silmät alkavat väkisinkin vuotaa. Tässä ne kyyneltyivät vähän pahimmissa kohdissa.
Olen tyytyväinen lopputulokseen. Näytän nyt enemmän itseltäni myös ilman meikkiä (ja tiedostan lausahduksen paradoksaalisuuden :D). Lopputulos on ehkä kevyesti sen näköinen kuin minulla olisi koko ajan piirretyt kulmat, mutta totuin siihen itse nopeasti, mistä johtuen näe asiaa niin peiliin katsoessani, mistä johtuen se ei häiritse minua. Eivätkä ehkä näe muutkaan, elleivät tule lähelle katsomaan.
Kaiken kaikkiaan voisin suositella kestopigmentointia. Minulle se oli rahan ja vaivan arvoinen juttu. Kulmiensa mallin uskominen toisen käsiin on kuitenkin iso juttu, joten vaatisin saada itse piirtää muodon ennen tatuoimisen aloittamista.
1. huhtikuuta 2009
31. maaliskuuta 2009
Huhtikuu, tuo kuukausista blogipainotteisin?
Ajattelin ottaa semmoisen projektin, että kirjoitan blogia joka päivä. Ajattelin, että se alkaisi huomenna ja kestäisi koko huhtikuun. On ollut tylsän hiljaista täällä, ja kaipaan potkua hommaan.
Ja kansa hurraa...
Ja kansa hurraa...
30. maaliskuuta 2009
Lisää vastauksia kysymyksiin, olkaapa hyvät!
Kiinnostaisi ihan vain tietää että onko mielestäsi kääntäjän työ haluttua, eli miten helposti saa töitä?
Noo... riippuu siitä, millaisia kääntäjän töitä haluaa. Tekstitystä, kaunokirjallista, asiatekstejä, politiikkaa..? Vai tulkkausta, ja jos, niin millaista? EU:n hommiin on ilmeisesti pahamaineisen vaikea päästä, mutta jotkut sinnekin pääsee. Itse en ole koskaan halunnut yrittää.
Ja riippuu kielipareista. Englannilla saa pääsääntöisesti helpommin töitä kuin muilla kielillä. Ymmärtääkseni.
Tiedän varmasti vain, että juuri tällä hetkellä tekstitystöitä saa todella helposti. Monet samaan aikaan opiskelleet ovat ajautuneet näihin samoihin hommiin, koska niihin kosiskellaan alan opiskelijoita laitoksen sähköpostilistoilla. Sekin asia voi kuitenkin muuttua, kun digikanavabuumi laantuu.
Miten esimerkiksi itse tupsahdit alalle, oliko yliopistolla joitain vinkkejä avoimista paikoista?
No siis, "tupsahdin" alalle, koska pyrin opiskelemaan sitä. En siis kovinkaan satunnaisesti :) Mutta jos tarkoitat konkreettisemmin, niin laitoksen transla-postituslistalle tulee aika paljon työtarjouksia, ja esim. EU ja käännöstoimistot ottavat harjoittelijoita. Lisäksi eri alojen käännöstoimistot, kustantamot ym. ym. löytää helposti netistä, ja CV:llä voi sitten hakea suoraan niistä. Näin itse muistaakseni tein. Ja jonkun työpaikan kohdalla vastasin laitoksen postituslistalla olleeseen ilmoitukseen. En enää muista ihan tarkkaan.
Freelance kääntäjäksi haluaisin myös kovasti vaikka sillä ei kuulemma rikastukaan ;)
Jos tosissasi haluat freelance-kääntäjäksi, kannattaa opetella yhdyssana- ja pilkkusäännöt :) (En tarkoita ilkeillä, vaan ne pitää tässä työssä ihan totta osata. Tuossa mahtui molempia virheitä 10 sanaan... :D)
Rikastuminen riippuu ihan siitä, minkä alan käännöksiä tekee ja millä tahdilla. Itse lähdin alalle juuri tuolla samalla asenteella, mutta tässä kuussa olen tehnyt uuden bruttopalkkaennätyksen: parikymppiä alle 5 000 euroa. Viikkotunteja tehty 4 x 30 plus 2,5 ylityötuntia. (Luvuissa ei mukana mitään taukoja.) Todellisuus on siis tosiaan yllättänyt positiivisesti.
(HUOM! Muut ammattikääntäjät tulevat taas kommenttilaatikkoon haukkumaan minua anonyymisti antamaan rakentavaa kritiikkiä, jos maalailen liian ruusuisia kuvia alasta haaveileville. Korostan siis vahvasti, että tämä on minun henkilökohtainen palkkani ja johtuu varmaan ennen kaikkea hyvästä keskittymiskyvystä ja nopeasta kymmensormitekniikasta. Ja oletusarvoinen palkkani on ennemminkin kolme tonnia kuin viisi, mutta nyt oli hyvä kuukausi.)
(Ja lisäys 31.3: kääntäjä on yrittäjä, joten palkka ei ole niin iso kuin miltä kuulostaa. Siitä pitää itse säästää lomarahat ja maksaa reilut parikyt prossaa yrittäjän eläkevakuutusta.)
Noo... riippuu siitä, millaisia kääntäjän töitä haluaa. Tekstitystä, kaunokirjallista, asiatekstejä, politiikkaa..? Vai tulkkausta, ja jos, niin millaista? EU:n hommiin on ilmeisesti pahamaineisen vaikea päästä, mutta jotkut sinnekin pääsee. Itse en ole koskaan halunnut yrittää.
Ja riippuu kielipareista. Englannilla saa pääsääntöisesti helpommin töitä kuin muilla kielillä. Ymmärtääkseni.
Tiedän varmasti vain, että juuri tällä hetkellä tekstitystöitä saa todella helposti. Monet samaan aikaan opiskelleet ovat ajautuneet näihin samoihin hommiin, koska niihin kosiskellaan alan opiskelijoita laitoksen sähköpostilistoilla. Sekin asia voi kuitenkin muuttua, kun digikanavabuumi laantuu.
Miten esimerkiksi itse tupsahdit alalle, oliko yliopistolla joitain vinkkejä avoimista paikoista?
No siis, "tupsahdin" alalle, koska pyrin opiskelemaan sitä. En siis kovinkaan satunnaisesti :) Mutta jos tarkoitat konkreettisemmin, niin laitoksen transla-postituslistalle tulee aika paljon työtarjouksia, ja esim. EU ja käännöstoimistot ottavat harjoittelijoita. Lisäksi eri alojen käännöstoimistot, kustantamot ym. ym. löytää helposti netistä, ja CV:llä voi sitten hakea suoraan niistä. Näin itse muistaakseni tein. Ja jonkun työpaikan kohdalla vastasin laitoksen postituslistalla olleeseen ilmoitukseen. En enää muista ihan tarkkaan.
Freelance kääntäjäksi haluaisin myös kovasti vaikka sillä ei kuulemma rikastukaan ;)
Jos tosissasi haluat freelance-kääntäjäksi, kannattaa opetella yhdyssana- ja pilkkusäännöt :) (En tarkoita ilkeillä, vaan ne pitää tässä työssä ihan totta osata. Tuossa mahtui molempia virheitä 10 sanaan... :D)
Rikastuminen riippuu ihan siitä, minkä alan käännöksiä tekee ja millä tahdilla. Itse lähdin alalle juuri tuolla samalla asenteella, mutta tässä kuussa olen tehnyt uuden bruttopalkkaennätyksen: parikymppiä alle 5 000 euroa. Viikkotunteja tehty 4 x 30 plus 2,5 ylityötuntia. (Luvuissa ei mukana mitään taukoja.) Todellisuus on siis tosiaan yllättänyt positiivisesti.
(HUOM! Muut ammattikääntäjät tulevat taas kommenttilaatikkoon
(Ja lisäys 31.3: kääntäjä on yrittäjä, joten palkka ei ole niin iso kuin miltä kuulostaa. Siitä pitää itse säästää lomarahat ja maksaa reilut parikyt prossaa yrittäjän eläkevakuutusta.)
17. maaliskuuta 2009
Sain muutaman kysymyksen.
Vastaillaanpa taas. Kyllä multa saa kysellä. Eikä ole olemassa tyhmiä kysymyksiä. :) En yleensä tajua kertoa ihan perusasioita työstäni, koska ne tuntuvat itsestään selviltä. Jos kuitenkin yritän sijoittaa itseni takaisin lukioon, kun tämä ammatti oli vasta etäinen haave, tajuan, miten vähän alaa harkitseva maallikko tietää!
Mua kiinnostaa hirveästi kääntäjän työ. Voisitko vastata pariin kysymykseen: :)
- miltä kielelle mille kielelle käännät?
Käännän englannista suomeen. Osaisin mainiosti kääntää myös suomesta englantiin (siinä loistin käännöstunneilla ehkä vielä enemmän), mutta tekstityksiä harvemmin tehdään siihen suuntaan. Osaisin kääntää myös italiasta suomeen, mutta en ole jaksanut tehdä paljoa saadakseni töitä sillä kieliparilla. Niitä on kuitenkin todella vähän verrattuna englannista tehtäviin töihin, ja lisäksi englannin taitoni on niin paljon parempi, että työskentely italiasta olisi merkittävästi hitaampaa. Laiska :)
Jos harkitsette kieliparejanne, niin periaatteessa on ihan sama, mitä kieltä opiskelee, mutta tulotason takaamiseksi kombinaatiossa kannattaisi olla mukana englanti. Tämän maailman töistä valtavan suuri osa on englannista/englantiin.
- missä/miten olet opiskellut?
Opiskelin Tampereen yliopistossa englannin kielen kääntämistä ja tulkkausta (oli aineen nimi, kun aloitin... nykyään käännästiede (englanti) ja vissiin taas vaihtumassa). Pyrin sinne vuonna 2000 suoraan lukiosta ja suureksi yllätyksekseni pääsin ekalla kerralla sisään. (Käännöstiedeeseen on Tampereella pienin sisäänottoprosentti heti psykologian jälkeen.)
Viihdyin Tampereella kaksi vuotta. Sitten päätin lähteä Skotlantiin, Glasgow'n yliopistoon. Siellä vietin kolme vuotta, 2002-2005, ja opiskelin tutkinnon nimeltä M.A. (Literary Studies). Se oli semmoinen laiskan ihmisen tutkinto, johon sai yhdistää vähän mitä halusi. Minä luin mm. englanninkielistä kirjallisuutta, italian kieltä ja kirjallisuutta, latinaa, muinaiskreikkaa ja historiaa. Glasgow oli ihana paikka, ja skottiaksentti kuulostaa edelleen korvissani ainoalta kotoisalta variantilta.
Vuodet 2005-2009 olen viettänyt taas täällä Tampereella, mutta alkuperäinen käännöstieteen tutkinto on yhä gradua vaille. Olen ollut työelämässä tekstittäjänä kolmisen vuotta.
Suomessa voi opiskella käännöstiedettä Tampereella, Turussa, Savonlinnassa ja Helsingissä. Se on täysin erillään engl. filologiasta, ja hyvin erilainen koulutus. Emme esimerkiksi lue lainkaan kielioppia. Pääpaino on pienryhmissä tehtävissä käännösharjoituksissa. Ainakin Tampereen koulutusohjelmaa voin suositella todella lämpimästi. Pienten sisäänottomäärien vuoksi kaikki tuntevat toisensa. Opettajat ovat tosi mukavia ja hekin tuntevat oppilaat etunimeltä. :)
Noin pitkäaikainen ulkomailla opiskelu tuskin on välttämätöntä, mutta minulle se oli paras koskaan tekemäni päätös. Opin operoimaan kielten välillä täysin uudella tasolla (vieraiden kielten opiskelu toisella vieraalla kielellä oli ihan alussa varsinaista aivojumppaa!), ja käännösnopeuteni kehittyi uskomattomalla tavalla. Sekä englanti että suomi nousivat aivoissa pinnalle ja aktiivisiksi ihan eri lailla kuin ennen.
Sellaista jaarittelua tällä kertaa. Vastaan toiseen kysymyssettiin myöhemmin!
Mua kiinnostaa hirveästi kääntäjän työ. Voisitko vastata pariin kysymykseen: :)
- miltä kielelle mille kielelle käännät?
Käännän englannista suomeen. Osaisin mainiosti kääntää myös suomesta englantiin (siinä loistin käännöstunneilla ehkä vielä enemmän), mutta tekstityksiä harvemmin tehdään siihen suuntaan. Osaisin kääntää myös italiasta suomeen, mutta en ole jaksanut tehdä paljoa saadakseni töitä sillä kieliparilla. Niitä on kuitenkin todella vähän verrattuna englannista tehtäviin töihin, ja lisäksi englannin taitoni on niin paljon parempi, että työskentely italiasta olisi merkittävästi hitaampaa. Laiska :)
Jos harkitsette kieliparejanne, niin periaatteessa on ihan sama, mitä kieltä opiskelee, mutta tulotason takaamiseksi kombinaatiossa kannattaisi olla mukana englanti. Tämän maailman töistä valtavan suuri osa on englannista/englantiin.
- missä/miten olet opiskellut?
Opiskelin Tampereen yliopistossa englannin kielen kääntämistä ja tulkkausta (oli aineen nimi, kun aloitin... nykyään käännästiede (englanti) ja vissiin taas vaihtumassa). Pyrin sinne vuonna 2000 suoraan lukiosta ja suureksi yllätyksekseni pääsin ekalla kerralla sisään. (Käännöstiedeeseen on Tampereella pienin sisäänottoprosentti heti psykologian jälkeen.)
Viihdyin Tampereella kaksi vuotta. Sitten päätin lähteä Skotlantiin, Glasgow'n yliopistoon. Siellä vietin kolme vuotta, 2002-2005, ja opiskelin tutkinnon nimeltä M.A. (Literary Studies). Se oli semmoinen laiskan ihmisen tutkinto, johon sai yhdistää vähän mitä halusi. Minä luin mm. englanninkielistä kirjallisuutta, italian kieltä ja kirjallisuutta, latinaa, muinaiskreikkaa ja historiaa. Glasgow oli ihana paikka, ja skottiaksentti kuulostaa edelleen korvissani ainoalta kotoisalta variantilta.
Vuodet 2005-2009 olen viettänyt taas täällä Tampereella, mutta alkuperäinen käännöstieteen tutkinto on yhä gradua vaille. Olen ollut työelämässä tekstittäjänä kolmisen vuotta.
Suomessa voi opiskella käännöstiedettä Tampereella, Turussa, Savonlinnassa ja Helsingissä. Se on täysin erillään engl. filologiasta, ja hyvin erilainen koulutus. Emme esimerkiksi lue lainkaan kielioppia. Pääpaino on pienryhmissä tehtävissä käännösharjoituksissa. Ainakin Tampereen koulutusohjelmaa voin suositella todella lämpimästi. Pienten sisäänottomäärien vuoksi kaikki tuntevat toisensa. Opettajat ovat tosi mukavia ja hekin tuntevat oppilaat etunimeltä. :)
Noin pitkäaikainen ulkomailla opiskelu tuskin on välttämätöntä, mutta minulle se oli paras koskaan tekemäni päätös. Opin operoimaan kielten välillä täysin uudella tasolla (vieraiden kielten opiskelu toisella vieraalla kielellä oli ihan alussa varsinaista aivojumppaa!), ja käännösnopeuteni kehittyi uskomattomalla tavalla. Sekä englanti että suomi nousivat aivoissa pinnalle ja aktiivisiksi ihan eri lailla kuin ennen.
Sellaista jaarittelua tällä kertaa. Vastaan toiseen kysymyssettiin myöhemmin!
14. maaliskuuta 2009
Vapaa freelancer Alanyan auringosta, päivää.
Olen ollut kymmenen päivää Turkissa hyödyntämässä kääntäjän työn parasta bonusta: täydellistä paikasta riippumattomuutta. Olen tehnyt normaalia työpäivää, ja hyvin on sujunut.
Okei, "täydellisellä" vapaudella on yksi edellytys: tämä olisi todella paljon vaikeampaa ilman vanhempien asunnon langatonta nettiä. Mahdollista silti, kunhan netti olisi käytettävissä ainakin joka käännöstyön lopussa. Aukkokohdat voi merkitä tiedostoon ja lopuksi tarkistaa ne kaikki kerralla ennen työn lähettämistä, tässä skenaariossa varmaan jossain nettikahvilassa. Oman mielenrauhan kannalta on kuitenkin paljon mukavampaa täyttää aukot saman tien, varsinkin jos joku ongelma toistuu. En siis vapaaehtoisesti rupeaisi tekemään töitä ilman kiinteää nettiä kuin satunnaisesti junassa tai bussissa.
Turkissa on tähän aikaan melko mukavaa. Turistikausi ei ole alkanut. Lämpöä on parikyt astetta. Inhoan perinteisiä turistiuimarantoja yli kaiken, mutta tähän aikaan Alanyan rannalla on aika ihanaa: auringon lämmöstä voi nauttia ilman, että tulee tukalan kuuma, ja seuraaviin auringonpalvojiin on matkaa 50 tai 100 metriä. Kilometrejä pitkä ranta tuntuu ihanan avaralta.
En silti tykkää kaikesta. Pitkänä, kalpeana blondina olen aidosti kotonani vain länsimaissa. Tällaisissa maissa miehet tuijottavat ja yrittävät flirttailla joka kaupassa ja ravintolassa. Olo on oudon avuton - varsinkin sen vuoksi, että olen tottunut yllättämään samaa yrittävät italiaanot puhumalla italiaa takaisin. Sillä ansaitsee heti kunnioitusta. Ne räpyttelevät pari kertaa, arvioivat tilanteen uudelleen eivätkä kehtaakaan kohdella ihan kuin turistia. Nyt on outoa, etten oikeasti puhu sanaakaan maan kieltä ja OLEN pelkkä turisti.
Äidillä ja isällä on täällä kaksi loma-asuntoa. Minä olen asunut ylhäisessä yksinäisyydessäni alakerran kolmiossa, äiti ja isä yläkerran samanlaisessa. Se on ollut kätevää työnteon kannalta. Olen kipittänyt yläkertaan aamukahville ja syömään ja käynyt äidin ja isän kanssa kaupungilla ja rannalla aina ehtiessäni. Välillä olen jäänyt kotiin tekemään töitä.
On tämä kääntäjän elämä aika ihanaa! Taidan tulla tänne toistekin, mutta ensi syksynä kokeilen samaa Kanadassa ja Meksikossa (sisko menee Kanadaan vaihtoon ja Meksikossa asuu skotlantilaisia ystäviä).
Huomenna palaan Suomeen. Matka alkaa tänä yönä. Äiti ja isä jäävät tänne vielä viikoksi, mutta mulla ei millään ollut aikaa... vapaudestani huolimatta. Heh. Töitä voin tehdä täälläkin, mutta muut velvollisuudet, teatterimatkat ja ystävien tapaaminen odottavat!
Okei, "täydellisellä" vapaudella on yksi edellytys: tämä olisi todella paljon vaikeampaa ilman vanhempien asunnon langatonta nettiä. Mahdollista silti, kunhan netti olisi käytettävissä ainakin joka käännöstyön lopussa. Aukkokohdat voi merkitä tiedostoon ja lopuksi tarkistaa ne kaikki kerralla ennen työn lähettämistä, tässä skenaariossa varmaan jossain nettikahvilassa. Oman mielenrauhan kannalta on kuitenkin paljon mukavampaa täyttää aukot saman tien, varsinkin jos joku ongelma toistuu. En siis vapaaehtoisesti rupeaisi tekemään töitä ilman kiinteää nettiä kuin satunnaisesti junassa tai bussissa.
Turkissa on tähän aikaan melko mukavaa. Turistikausi ei ole alkanut. Lämpöä on parikyt astetta. Inhoan perinteisiä turistiuimarantoja yli kaiken, mutta tähän aikaan Alanyan rannalla on aika ihanaa: auringon lämmöstä voi nauttia ilman, että tulee tukalan kuuma, ja seuraaviin auringonpalvojiin on matkaa 50 tai 100 metriä. Kilometrejä pitkä ranta tuntuu ihanan avaralta.
En silti tykkää kaikesta. Pitkänä, kalpeana blondina olen aidosti kotonani vain länsimaissa. Tällaisissa maissa miehet tuijottavat ja yrittävät flirttailla joka kaupassa ja ravintolassa. Olo on oudon avuton - varsinkin sen vuoksi, että olen tottunut yllättämään samaa yrittävät italiaanot puhumalla italiaa takaisin. Sillä ansaitsee heti kunnioitusta. Ne räpyttelevät pari kertaa, arvioivat tilanteen uudelleen eivätkä kehtaakaan kohdella ihan kuin turistia. Nyt on outoa, etten oikeasti puhu sanaakaan maan kieltä ja OLEN pelkkä turisti.
Äidillä ja isällä on täällä kaksi loma-asuntoa. Minä olen asunut ylhäisessä yksinäisyydessäni alakerran kolmiossa, äiti ja isä yläkerran samanlaisessa. Se on ollut kätevää työnteon kannalta. Olen kipittänyt yläkertaan aamukahville ja syömään ja käynyt äidin ja isän kanssa kaupungilla ja rannalla aina ehtiessäni. Välillä olen jäänyt kotiin tekemään töitä.
On tämä kääntäjän elämä aika ihanaa! Taidan tulla tänne toistekin, mutta ensi syksynä kokeilen samaa Kanadassa ja Meksikossa (sisko menee Kanadaan vaihtoon ja Meksikossa asuu skotlantilaisia ystäviä).
Huomenna palaan Suomeen. Matka alkaa tänä yönä. Äiti ja isä jäävät tänne vielä viikoksi, mutta mulla ei millään ollut aikaa... vapaudestani huolimatta. Heh. Töitä voin tehdä täälläkin, mutta muut velvollisuudet, teatterimatkat ja ystävien tapaaminen odottavat!
7. maaliskuuta 2009
Toisilla sitä äänialaa riittää!
Musikaaliteksti kopioidaan nyt useampaan blogiin. Saadaanpa näihin sisältöä vaihteeksi.
American Idol juuri äsken:
"WHO has a range like that?!" (Uusi Cara-tuomari tyrmistyneen, epäuskoisen kehuvaan sävyyn.)
Musical theatre performers do, honey. Duh.
98% tavallisista levylaulajista ei pärjää musikaaliteatterissa, sanottiin juuri yhdessä gradukirjassa, jota luen. Monen oopperalaulajankaan ääniala ei riitä. Musikaalisäveltäjät on sadisteja ;)
Ko. poika on musikaalinäyttelijä, jota on koko kisan ajan ajan haukuttu teatreaalisuudesta. Mutta viimeistään nyt tuomarien oli pakko myöntää, että sen laulutaito on täy-sin omassa sarjassaan.
Ah. Ylpeä hetki.
Olen tällä kaudella jäänyt American Idol -koukkuun. Olisin ilman tätäkin. Mutta olisipa tää poika ollut mukana viime kauden Lloyd Webber -jaksossa!
Jätkä muuten kanavoi musikaalikollegaansa Tony Vincentiä niin monella tasolla, että naurattaa.(Tsekatkaa vaikka Tonyn hiukset Wikipedia-linkissä!!) Mutta on onneksi aivan yhtä hyvä.
American Idol juuri äsken:
"WHO has a range like that?!" (Uusi Cara-tuomari tyrmistyneen, epäuskoisen kehuvaan sävyyn.)
Musical theatre performers do, honey. Duh.
98% tavallisista levylaulajista ei pärjää musikaaliteatterissa, sanottiin juuri yhdessä gradukirjassa, jota luen. Monen oopperalaulajankaan ääniala ei riitä. Musikaalisäveltäjät on sadisteja ;)
Ko. poika on musikaalinäyttelijä, jota on koko kisan ajan ajan haukuttu teatreaalisuudesta. Mutta viimeistään nyt tuomarien oli pakko myöntää, että sen laulutaito on täy-sin omassa sarjassaan.
Ah. Ylpeä hetki.
Olen tällä kaudella jäänyt American Idol -koukkuun. Olisin ilman tätäkin. Mutta olisipa tää poika ollut mukana viime kauden Lloyd Webber -jaksossa!
Jätkä muuten kanavoi musikaalikollegaansa Tony Vincentiä niin monella tasolla, että naurattaa.(Tsekatkaa vaikka Tonyn hiukset Wikipedia-linkissä!!) Mutta on onneksi aivan yhtä hyvä.
22. helmikuuta 2009
Voice-overia vakuuttavalle miesäänelle?
Kokeilin tällä viikolla ihan uudenlaista työtehtävää: kertojanääntä.
Telkkariin tämäkin työ tulee (Discovery-kanavalle), mutta semmoiseen dokumenttiin, jossa setä puhuu vakuuttavalla äänellä tieteellisistä keksinnöistä ja väliin tulee vähän tekstitystä, kun joku muu puhuu. Käänsin kertojanäänen kässäriin ja ajastin muut repliikit.
Etukäteen ajattelin, että äh, ei jaksaisi opetella uutta hommaa. (Siihen liittyi aika paljon asettelu- ja tekniikkajuttuja... nytpä sitten tiedän, millaisia kässäreitä dubbausstudiossa luetaan.) Tieteellinen aihekin tuntui tylsältä. En tykkää muista dokkareista kuin historiallisista. (Joita niitäkin katson laiskasti. Melkein voisin sanoa: "En tykkää dokkareista.")
Mutta työ olikin tosi kivaa! Mikä vapaudentunne! Ne ikuiset 32/36/37 merkkiä per rivi eivät enää vainonneet ja kahlinneet minua, vaan sain kääntää niin kuin viimeksi opiskeluaikoina: merkityksen parhaalla mahdollisella tavalla. Kunhan nyt repliikki ei pidentynyt, koska sitten kertojasedällä tulisi kiire.
En oikeasti tiedä, kertooko dokkarin setä vai täti, mutta kuvittelin mielessäni vakuuttavaa miesääntä ja yritin tehdä tekstistäni sopivaa sellaiseen suuhun.
Huomasin, miten vahvasti olen ehdollistunut ruututekstin rajalliseen maailmaan. Ensimmäiset spiikkirivini olivat naurettavan pelkistettyjä, ja jouduin merkittävästi pidentämään niitä tarkistuskuuntelussa, ettei jäisi typerän pitkiä taukoja.
Kun kuuntelen dialogia, mietin alitajuisesti koko ajan, miten mahduttaisin sen kahdelle rajalliselle riville ja miten jakaisin ja ajastaisin rivit. Teen tätä jossain määrin silloinkin, kun katson TV:tä vapaa-ajalla. Jos joku yllättäen pitäisi minulle pistokokeen, alkaisin ehkä ladella: "Nuo replat samaan, nuo adjektiivit tainakin pois, tuohon luultavasti simppelimpi verbi, ellei satu just ja just mahtumaan." (Ehken ihan. Yritän olla ajattelematta sellaista ainakaan tietoisesti, vaikka alitajunta onkin ehdollistunut.)
Tuli semmoinen olo, että olisipa kivaa kääntää enemmänkin tekstiä muualle kuin kahdelle rajalliselle riville. Vaikka joku romaani, mistä alun perin alalle hakeutuessani haaveilin. Vapaus tuntui erilaiselta ja huumaavalta.
Toisaalta, aloitellessani nautin ruututekstin tekemisessä juuri siitä, että sen haasteet ovat erilaiset. Ei tarvitse miettiä ihanteellisinta mahdollisinta käännöstä, koska se ei mahtuisi kuitenkaan ruutuun. Sen sijaan pitää löytää paras mahdollinen kiteytys, mikä on tavallaan vähemmän perfektionistista hommaa.
Haluaisin tehdä molempia! Vuorottelu tekisi selvästi terää. Sitten osaisin iloita molemmista haasteista.
Telkkariin tämäkin työ tulee (Discovery-kanavalle), mutta semmoiseen dokumenttiin, jossa setä puhuu vakuuttavalla äänellä tieteellisistä keksinnöistä ja väliin tulee vähän tekstitystä, kun joku muu puhuu. Käänsin kertojanäänen kässäriin ja ajastin muut repliikit.
Etukäteen ajattelin, että äh, ei jaksaisi opetella uutta hommaa. (Siihen liittyi aika paljon asettelu- ja tekniikkajuttuja... nytpä sitten tiedän, millaisia kässäreitä dubbausstudiossa luetaan.) Tieteellinen aihekin tuntui tylsältä. En tykkää muista dokkareista kuin historiallisista. (Joita niitäkin katson laiskasti. Melkein voisin sanoa: "En tykkää dokkareista.")
Mutta työ olikin tosi kivaa! Mikä vapaudentunne! Ne ikuiset 32/36/37 merkkiä per rivi eivät enää vainonneet ja kahlinneet minua, vaan sain kääntää niin kuin viimeksi opiskeluaikoina: merkityksen parhaalla mahdollisella tavalla. Kunhan nyt repliikki ei pidentynyt, koska sitten kertojasedällä tulisi kiire.
En oikeasti tiedä, kertooko dokkarin setä vai täti, mutta kuvittelin mielessäni vakuuttavaa miesääntä ja yritin tehdä tekstistäni sopivaa sellaiseen suuhun.
Huomasin, miten vahvasti olen ehdollistunut ruututekstin rajalliseen maailmaan. Ensimmäiset spiikkirivini olivat naurettavan pelkistettyjä, ja jouduin merkittävästi pidentämään niitä tarkistuskuuntelussa, ettei jäisi typerän pitkiä taukoja.
Kun kuuntelen dialogia, mietin alitajuisesti koko ajan, miten mahduttaisin sen kahdelle rajalliselle riville ja miten jakaisin ja ajastaisin rivit. Teen tätä jossain määrin silloinkin, kun katson TV:tä vapaa-ajalla. Jos joku yllättäen pitäisi minulle pistokokeen, alkaisin ehkä ladella: "Nuo replat samaan, nuo adjektiivit tainakin pois, tuohon luultavasti simppelimpi verbi, ellei satu just ja just mahtumaan." (Ehken ihan. Yritän olla ajattelematta sellaista ainakaan tietoisesti, vaikka alitajunta onkin ehdollistunut.)
Tuli semmoinen olo, että olisipa kivaa kääntää enemmänkin tekstiä muualle kuin kahdelle rajalliselle riville. Vaikka joku romaani, mistä alun perin alalle hakeutuessani haaveilin. Vapaus tuntui erilaiselta ja huumaavalta.
Toisaalta, aloitellessani nautin ruututekstin tekemisessä juuri siitä, että sen haasteet ovat erilaiset. Ei tarvitse miettiä ihanteellisinta mahdollisinta käännöstä, koska se ei mahtuisi kuitenkaan ruutuun. Sen sijaan pitää löytää paras mahdollinen kiteytys, mikä on tavallaan vähemmän perfektionistista hommaa.
Haluaisin tehdä molempia! Vuorottelu tekisi selvästi terää. Sitten osaisin iloita molemmista haasteista.
12. helmikuuta 2009
Tavaraonnea :)
Olen kahvilassa kannettavan tietokoneen kanssa. Minulla on pari tuntia tapettavana ennen kuin menen Marjukan ja Riston kanssa Finnkinon superpäivään katsomaan Valkyrien (heidän valintansa, lähinnä, kai mäkin sen jossain vaiheessa olisin kuitenkin halunnut nähdä).
Minulla on uusi, hieno kannettava tietokone, josta olen naurettavan iloinen. Se on Asus Lamborghini VX3, tällainen. Se on kirkkaankeltainen ja sanoo "vroom, vroom" kun sen käynnistää sen sijaan, että kilkuttelisi normaalin käynnistyskilkutuksen. Siinä on nahkainen kojelauta ja keltaisessa kannessa Lamborghinin logo. Konetta markkinoidaan mm. sloganeilla "Suurten tunteiden ylellisyyttä." "Ei kompromisseja tyyliseikoissa, ei keskinkertaisuutta suorituskyvyssä." "Kaunis kone kauniille ihmisille."
Ihan totta. Hehehe.
Päädyin tällaiseen hulluun koneeseen, koska tekstitysohjelmia varten koneelta vaaditaan aika paljon tehoja (eikä integroitu näytönohjain käy, mikä tarkoittaa lähes automaattisesti high end -kannettavaa), ja minulle tuli pakkomielle 12 tuuman koneesta (en JAKSA enää selkä vääränä raahata 15-tuumaista), ja rupesin selvittämään, onko tarpeeksi tehokasta niin pientä edes olemassa, ja tämä oli käytännössä ainoa vaihtoehto. (Yksi toinen olisi ehkä ollut, mutta se oli paljon heikompi. Ja mullehan ei siis riitä keskinkertaisuus suorituskyvyssä :D)
Samalla kun tiedostan, että kone on ihan hullu, nautin mielettömästi siitä ajatuksesta, että minulla on kalliimpi ja hienompi kannettava kuin monella liikemiehellä. Silloin tällöin huomaan, että siihen luodaan kateellisia katseita.
Itse asiassa sain tämän halvalla. Seurailin tilannetta muutaman kuukauden, ja hinta pyöri systemaattisesti noin 2 500 eurossa. Vuodenvaihteessa tuli markkinoille uusi versio tästä samasta mallista, sen hinnaksi tuli 2 500, ja sain tämän vanhan version 1 800 eurolla. Kyseessä oli siis täsmälleen sama tuote, VX3 - vertailin ominaisuuslistoja suurennuslasilla, mutta ainoa bongaamani ero oli akunkeston piteneminen tunnilla! Tämähän ei voi olla totuus?! Ei kai kukaan maksa kuuttasataa kunkestosta? Varmaan myös jotain komponentteja oli uusittu ilman että numerot muuttuivat? Vaikutti kuitenkin siltä, että sain about saman tuotteen tosi hyvässä saumassa 600€ halvemmalla. Siirtymäkausi kesti vain muutaman viikon. Nyt näitä vanhoja ei enää ole.
Ihan hyvät verovähennykset tästä silti tulee.
Lopuksi kielinurkkaus: On pakko huomauttaa, että "Lamborghini" äännetään "lam-bor-gi-ni": "gi" niin kuin "giljotiini", ei niin kuin englannin "gin". 99% suomalaisista rupeaa hienostelemaan liikaa, mutta italian kirjoitusasussa on G:n ja I:n välissä H täsmälleen sataprosenttisesti siksi, että G ääntyisi kovana. (Sama pätee sanaan "bruschetta", joka siis on "brusketta" eikä "brushetta".)
Minulla on uusi, hieno kannettava tietokone, josta olen naurettavan iloinen. Se on Asus Lamborghini VX3, tällainen. Se on kirkkaankeltainen ja sanoo "vroom, vroom" kun sen käynnistää sen sijaan, että kilkuttelisi normaalin käynnistyskilkutuksen. Siinä on nahkainen kojelauta ja keltaisessa kannessa Lamborghinin logo. Konetta markkinoidaan mm. sloganeilla "Suurten tunteiden ylellisyyttä." "Ei kompromisseja tyyliseikoissa, ei keskinkertaisuutta suorituskyvyssä." "Kaunis kone kauniille ihmisille."
Ihan totta. Hehehe.
Päädyin tällaiseen hulluun koneeseen, koska tekstitysohjelmia varten koneelta vaaditaan aika paljon tehoja (eikä integroitu näytönohjain käy, mikä tarkoittaa lähes automaattisesti high end -kannettavaa), ja minulle tuli pakkomielle 12 tuuman koneesta (en JAKSA enää selkä vääränä raahata 15-tuumaista), ja rupesin selvittämään, onko tarpeeksi tehokasta niin pientä edes olemassa, ja tämä oli käytännössä ainoa vaihtoehto. (Yksi toinen olisi ehkä ollut, mutta se oli paljon heikompi. Ja mullehan ei siis riitä keskinkertaisuus suorituskyvyssä :D)
Samalla kun tiedostan, että kone on ihan hullu, nautin mielettömästi siitä ajatuksesta, että minulla on kalliimpi ja hienompi kannettava kuin monella liikemiehellä. Silloin tällöin huomaan, että siihen luodaan kateellisia katseita.
Itse asiassa sain tämän halvalla. Seurailin tilannetta muutaman kuukauden, ja hinta pyöri systemaattisesti noin 2 500 eurossa. Vuodenvaihteessa tuli markkinoille uusi versio tästä samasta mallista, sen hinnaksi tuli 2 500, ja sain tämän vanhan version 1 800 eurolla. Kyseessä oli siis täsmälleen sama tuote, VX3 - vertailin ominaisuuslistoja suurennuslasilla, mutta ainoa bongaamani ero oli akunkeston piteneminen tunnilla! Tämähän ei voi olla totuus?! Ei kai kukaan maksa kuuttasataa kunkestosta? Varmaan myös jotain komponentteja oli uusittu ilman että numerot muuttuivat? Vaikutti kuitenkin siltä, että sain about saman tuotteen tosi hyvässä saumassa 600€ halvemmalla. Siirtymäkausi kesti vain muutaman viikon. Nyt näitä vanhoja ei enää ole.
Ihan hyvät verovähennykset tästä silti tulee.
Lopuksi kielinurkkaus: On pakko huomauttaa, että "Lamborghini" äännetään "lam-bor-gi-ni": "gi" niin kuin "giljotiini", ei niin kuin englannin "gin". 99% suomalaisista rupeaa hienostelemaan liikaa, mutta italian kirjoitusasussa on G:n ja I:n välissä H täsmälleen sataprosenttisesti siksi, että G ääntyisi kovana. (Sama pätee sanaan "bruschetta", joka siis on "brusketta" eikä "brushetta".)
8. helmikuuta 2009
Pari minuuttia niitä näitä
Olen ollut viikonlopun Tampereella. Eini-siskon piti tulla kylään, mutta se ei sitten tullutkaan, kun oli niin järjettömän kiireinen (ja lisäksi kuulemma kuumekin noussut viikonloppuna, vaikka tätä ei asiasta päätettäessä osattu ennustaa). Olen vielä ensi viikonlopunkin Tampereella. Silloin tulee Inkeri kylään.
Koskahan viimeksi olen pysynyt samassa kaupungissa näin monta viikkoa putkeen? Suorastaan outo fiilis.
Ei siitä oikeasti niin kauhean kauaa ole. Ehkä jopa jonakin kesänä Tampereella. Ainakin Glasgow'ssa. Siellä matkustelu oli paljon harvinaisempaa, kun en tuntenut ihmisiä joka helvetin skotlantilaisessa kaupungissa, vaan pysyivät siististi keskittyneinä yhteen ja samaan metropoliin. Kävin sitten vaan kolmisen kertaa vuodessa Suomessa, ehkä muutaman kerran vuodessa jossain toisessa brittikaupungissa, enkä juuri muuta. Oli se kyllä rauhallisempaa. Ja eläväisempää arkena. Miksi, voi miksi, tuttuni ovat hajallaan ympäri tätä maata? Yhyy.
Koskahan viimeksi olen pysynyt samassa kaupungissa näin monta viikkoa putkeen? Suorastaan outo fiilis.
Ei siitä oikeasti niin kauhean kauaa ole. Ehkä jopa jonakin kesänä Tampereella. Ainakin Glasgow'ssa. Siellä matkustelu oli paljon harvinaisempaa, kun en tuntenut ihmisiä joka helvetin skotlantilaisessa kaupungissa, vaan pysyivät siististi keskittyneinä yhteen ja samaan metropoliin. Kävin sitten vaan kolmisen kertaa vuodessa Suomessa, ehkä muutaman kerran vuodessa jossain toisessa brittikaupungissa, enkä juuri muuta. Oli se kyllä rauhallisempaa. Ja eläväisempää arkena. Miksi, voi miksi, tuttuni ovat hajallaan ympäri tätä maata? Yhyy.
4. helmikuuta 2009
Ihan tiedoksi, että vaikka täällä ei tapahdu mitään...
...olen kyllä kirjoitellut blogeja.
Buffysta. Tallentavasta digiboksista. Britannian Euroviisusta, Webberistä ja Ricesta. Iloisesta Shakespeare-uutisesta. Aloittelijaystävällisistä musikaaleista. Lukemastani Shakespearen elämäkerrasta.
On siinä jo asiaa kerrakseen.
Noin muuten olen esimerkiksi ahertanut Star Trek -leffojen parissa. On kiinnostavan absurdi elämys katsella kuusi ekaa satunnaisessa järjestyksessä (johon en voi vaikuttaa). Neljä jo nähty: I, IV, III, VI.
Onnea vaan, Star Trek -ihmiset. Olen minä sen verran kiinnostunut, että saitte lisäkatsojan toukokuun uudelle leffalle.
Buffysta. Tallentavasta digiboksista. Britannian Euroviisusta, Webberistä ja Ricesta. Iloisesta Shakespeare-uutisesta. Aloittelijaystävällisistä musikaaleista. Lukemastani Shakespearen elämäkerrasta.
On siinä jo asiaa kerrakseen.
Noin muuten olen esimerkiksi ahertanut Star Trek -leffojen parissa. On kiinnostavan absurdi elämys katsella kuusi ekaa satunnaisessa järjestyksessä (johon en voi vaikuttaa). Neljä jo nähty: I, IV, III, VI.
Onnea vaan, Star Trek -ihmiset. Olen minä sen verran kiinnostunut, että saitte lisäkatsojan toukokuun uudelle leffalle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
