15. tammikuuta 2008

Jos Suomen talvista tulee tällaisia...

Joudun virallisesti julistamaan...

Ettei talvi ole enää lempivuodenaikani.

Grrh. Alkukevät on inhokkivuodenaikani siitä nimenomaisesta syystä, että silloin on vuorotellen lunta, loskaa ja vettä. Talvi pääsee samaan asemaan, jos ei se lumi pysy maassa. Prkl.

13. tammikuuta 2008

Päivän sana: gauche.

gauche = tyylitön, kömpelö, karkea, tahditon.

"That seems a tad gauche."

On sellainen olo, ettei tämän pitäisi olla edes kovin erikoinen sana. Jostain syystä ei silti kuulunut aktiiviseen sanavarastooni. (Olisin kyllä lonkalta kääntänyt sen "korniksi", mutta se oli enemmän asiayhteyteen liittyvä arvaus kuin tuntumaa itse sanan sisällöstä.)

KehoHyökkäys.

Onnistuin jo reilu viikko takaperin palaamaan kuntoilun pariin joulutauon jälkeen. Tänään koin kuitenkin aivan uuden kuntoiluelämyksen Les Millsin BodyAttack -tunnin muodossa.


Oli hemmetin rankkaa, mutta myös aika kivaa. Tunti on juoksua, hyppimistä, yksinkertaisia aerobic-askeleita ja yleistä rääkkiä. Lihaskuntoa on myös - omaan makuuni liian vähän - ja Les Mills -tunneille tyypilliset naurettavan lyhyet venytykset, joista jää vain turhautunut olo. En suosittelisi tuntia kenellekään rapakuntoiselle aloitustunniksi, ellei henkilö ole aivan hurja masokisti - mutta jos peruskuntoa on jonkin verran, tunti on hauska ja haastava. Ja varmasti hengästyy. Himoliikkujille tunti on omiaan. Ja silti varmasti hengästyy. (Itse kuulun peruskuntoisiin, en himoliikkujiin.)

En ole ollut noin kuollut minkään tunnin jälkeen sitten... En edes muista, koska viimeksi. Glasgow'ssa kävin melko lailla yhtä rankoilla aerobisilla tunneilla, mutta ne kestivät vain puoli tuntia kerrallaan! Sen ehkä huomasi tässä. Puoleenväliin asti jaksoin painaa täysillä, mutta tokalla puoliskolla kunto meinasi kerta kaikkiaan loppua kesken aerobisissa osuuksissa.

Saa nähdä, miten kipeät lihakseni ovat huomenna. Varmaan aika kipeät. Luultavasti varsinkin nilkat. Ne tulevat aina, kun juoksen ensi kertaa pitkään aikaan. Tarvitsisin varmaan viralliset juoksukengät.

Tunnin jälkeen minä ja Marjukka olimme aivan puolikuolleita, mutta jäi ehdottomasti sellainen olo, että haluan alkaa käydä säännöllisesti. Mitenhän kauan kestää, ennen kuin kehitystä alkaa huomata?

Lisäksi tekisi mieli juosta. En vain oikein ole harrastanut maastossa juoksemista. Glasgow'ssa juoksin aina juoksumatolla - ja suureksi ihmeekseni opin juoksemaan pitkiäkin aikoja. Suomeen muutettuani harrastus jäi. Ehkä pitäisi kokeilla, onko se kadulla juokseminen niin vastenmielistä kuin ajatuksen tasolla tuntuu.

En olisi nuorena ikinä uskonut, että opin vilpittömästi tykkäämään urheilusta näin paljon.

P.S. Ne Lontoon päiväkirjat yhä laittamatta... Olemassa ja muistissa on.

9. tammikuuta 2008

Ai niin, olenkin opiskelija!

Eilen minulle kävi niin, että unohdin tämänaamuisen herätyksen.

Muistin vasta yhdeltä yöllä, että aamulla pitää herätä kahdeksalta. Ärsytti niin, että lopulta sain unta vain vajaat kuusi tuntia. Enkä ollut edes valvonut mistään hyvästä syystä. Kunhan valvoin.

Aamuherätys johtui tänään alkaneesta käännösseminaarista. Se on vihoviimeinen käännöskurssini. Kun saan meneillään olevan suomentamisseminaarin ja tänään alkaneen suomi-englanti-seminaarin käytyä, käännöksiäni ei enää ikinä arvioida opetusympäristössä. Todella omituinen ajatus.

Yhden yön univajeella on jännittävä vaikutus. Se ei väsytä, vaan piristää. Tai samaan aikaan väsyttää ja piristää. Tulen maaniseksi ja energiseksi. Vasta, jos univaje jatkuu, tapahtuu energiatason täydellinen romahdus ja päänsärky. Mutta toivottavasti vaje ei tällä kertaa jatku. Suunnitelmien mukaan saan tänään nukuttua pitkät yöunet.

Minua piristää myös se, että kävin pitkästä aikaa yliopistolla ja tajusin olevani oikeasti edelleen opiskelija. Työelämän pyörteisiin on todella helppo ajautua ja unohtua, kun opintotukeakaan ei kutenkaan voi nostaa eikä opintosuorituksia siis valvo minun lisäkseni edes KELA. Tunnilla istuttuani piristyin, inspiroiduin ja käytin kahden tunnin hammaslääkäriodotteluajan siihen, että tulostin opintorekisteriotteeni ja kävin pikkutarkasti läpi kaikki suoritukseni. Mitä olen tehnyt, mitä puuttuu, mitä pistän kandiin (jota en laiskuuttani vieläkään ole hakenut) ja mitä maisteriin.

Lopputulos on, että kandi tosiaan olisi historian perusopintojen kokonaismerkinnän hakemista vailla. Lisäksi voisin tehdä yleisen kirjallisuustieteen puuttuvan kurssin ja hakea myös kirjallisuustieteen perusopinnoista kokonaismerkinnän. Tuloksena olisi siistimpi paketti. Maisterista minulta puuttuu joidenkin pääaineen ja käännöstieteen suomen kurssien lisäksi vajaat 20 opintopistettä. (Pääaineen jutut ovat olleetkin tiedossa ja suunniteltuina. Syksyllä teen vihoviimeiset kasaan - ne kurssit, joita ei tänä vuonna mennyt.) Sekalaisia opintopisteitä pitäisi siis kevään, kesän ja syksyn aikana kasata jostain. Valinnanvaraa on oikeastaan liikaakin... voisin tehdä kiinnostavia kursseja historiasta, kirjallisuustieteestä ja / tai mediakulttuurista. Myös teatterintutkimus olisi mielenkiintoista, tajusin nyt vasta. Mutta sitä en ole ikinä opiskellut. Saattaa olla myöhäistä aloittaa. Syksyllä olisi mahdollista myös ottaa jotain kielikeskukselta ja / tai jatkaa sitä latinaa, jonka jouduin karsimaan tältä vuodelta burn outin pelossa. (Olen harmitellut päätöstä monta kertaa, mutta kyllä se oikea oli. Olisin jo kuollut stressiin muuten.)

Juuri tällä hetkellä olisi opiskeluintoa vaikka muille jakaa. Täytyy nyt jotenkin yrittää raivata sille tilaa töiden teolta. Se tarkoittaisi töiden konkreettista vähentämistä. Mutta voi, tiedän, miten vaikea minun on käytännössä malttaa tehdä sitä... Huoh.

Näin kurssilla kaverin, jota en ollut tavannut syyskuun jälkeen (ehkä?). Hän sanoi: "Ei edes tunnu siltä, etten olisi nähnyt sinua pitkään aikaan, koska olen lukenut blogiasi koko ajan." Hän tiesi kaikki kuulumiseni. Ongelma on, että minä en tiedä mitään hänen kuulumisistaan monen kuukauden ajalta! Mutta on tämä blogi silti hauska ja kätevä keksintö. Ja nyt ehkä näen sitä kaveriakin, koska teemme kurssikäännöksen yhdessä.

8. tammikuuta 2008

Päivän sana: contusion.

Contusion = ruhje, ruhjoutuma.

Olen kuullut tämän sanan ja tiennyt, että se on jotain lääketieteellistä, mutten ikinä oikein selvittänyt, mitä. Nyt ymmärtäisin, että se on kuten mustelma, mutta pahempi.

7. tammikuuta 2008

Päivän sana: halibut.

Halibut = ruijanpallas.

Kalat ovat aina hankalia. Tiedän sanat suomeksi ja englanniksi, mutten taatusti osaa yhdistää niitä oikeaan yksilöön minkään haukea vaikeamman kohdalla. Ku enhän mie tiiä suomeksikaan, miltä ne kalat näyttää...

6. tammikuuta 2008

Minulta kysyttiin AV-kääntäjän palkkauksesta.

Minulta kysyttiin vanhan kirjoituksen kommenttilaatikossa seuraava kysymys:

Olen itse menossa yliopistoon käännöstiedettä opiskelemaan ja maisteriksi olisi tarkoitus valmistua. Niinpä väistämättä palkkakin on alkanut jossain määrin kiinnostaa. Jos sitten valmistumisen jälkeen jotain (mieluiten av) käännöshommia sattuis saamaan, niin osaatko sanoa paljonko vastavalmistuneelle kääntäjälle maksetaan palkkaa?

Blogger Anne A. sanoi...

AV-kääntäjän palkat eivät käsittääkseni ihan hirmuisesti riipu kokemuksen tasosta, vaan vastavalmistunut saa palkan samoista taulukoista kuin normaalitkin kääntäjät... varmaan jotain "ikälisiäkin" jaetaan pöytälaatikosta, mutta minä en niistä vielä mitään tiedä. Olenhan itsekin vastavalmistunut, tai oikeastaan-en-vielä-edes-valmistunut kääntäjä :P

Palkkahaitari on käsittämättömän laaja: ykköskäännöksissä (eli kääntäjäni itse ajastamissa, ei valmiiseen pohjaan tehdyissä tekstityksissä) palkkaus lähtee noin 40 sentistä per repliikki (= se, mikä kerralla näkyy ruudussa) ja nousee ainakin tuplalukemiin paremmin maksavilla tahoilla, ymmärtääkseni joskus ylikin.

Koska käännökset ovat urakkatöitä ja kääntäjät ovat yksilöitä, et käytännössä voi laskea itsellesi oikein minkäänlaista palkka-arviota ennen kuin olet kokeillut tekstittämistä itse ja tiedät vauhtisi. Yksi kääntäjä saattaa tehdä saman homman puolessa ajassa toiseen verrattuna.

Hieman sama tilanne on muidenkin käännöstöiden kanssa. Ja urakkatyötä tämä tosiaan on - kuukausipalkkaiset kääntäjät ovat nykyään harvinaisempia kuin valkoiset elefantit, varsinkin av-käännösten ja kirjallisuuden kääntämisen saralla.

Itse olen havainnut tekeväni kiirehtimättä viisi minuuttia valmista ykköskäännöstä yhdessä tunnissa. (Jos pistän täyden vaihteen päälle, ehdin enemmänkin.) Tekstitysrivejä viiteen minsaan mahtuu (hyvin) karkeasti arvioituna 50-70. Tällä matikalla ja omalla rivihintojen alapäässä olevalla palkkauksellani laskettuna tuntipalkkani olisi 20-30€, päiväansioni 140-210€ ja kuukausiansioni 2800-4200€. Summasta pitää itse maksaa eläkemaksut ja lomat. Olen kuullut, että normaalin ihmisen palkka pitäisi kertoa luvulla 1,4, jotta se suhteutuisi realistisesti yrittäjän palkkaan. (Ja kääntäjä on paperilla yrittäjä, vaikka käytännössä ainakin minä olen hyvin vakinaisessa suhteessa työnantajiini enkä lainkaan tee satunnaisia freelancer-töitä.)

En tiedä, onko tästä mitään apua. Käännösala ei todellakaan ole palkkauksensa suhteen niitä läpinäkyvimpiä. Mutta onnea opintoihin, tämä on silti kiva ala! :)

Taidan pistää tämän omaan kirjoitukseensa.

5. tammikuuta 2008

Päivän sana: trail mix.

Trail mix = pähkinä-hedelmä-sekoitus (jota usein otetaan retkievääksi).

Tuttu asia, mutta en tiennyt, että sille on olemassa oma termi.


Olen palannut omaan elämääni.

Tuntuu, että olin poissa ikuisuuden.

On suorastaan outoa olla kotona. Outoa, mutta rentouttavaa. Uskon mainiosti voivani viettää esimerkiksi viikon liikahtamatta askeltakaan kotoa. Mitä nyt lähikauppaan pitää mennä, kun jääkaappi ammottaa tyhjyyttään. Ja oikeasti joudun ensi viikolla jo lähtemään yliopistollekin... Mutta tällä hetkellä on sellainen olo, että voisin loputtomasti vain lojua sohvalla ja tuijottaa seinää.

Joululomalla perheen parissa oli rentouttavaa ja mukavaa. Lontoossa oli tietenkin äärimmäisen nautinnollista. Nyt on kuitenkin mahtavaa olla kotona pyykkivuorten keskellä. Niitä selvittelen varmaan viikon verran, kun ei ole kuivausrumpua. Ja istun ja olen vain.

Välillä teen myös töitä, koska ilmoittamani loma loppui tänään ja hommia on tiedossa tälle kuulle jo etukäteen aika kunnioitettava määrä.

Seuraavaksi (huomenna?) naputtelen tänne Lontoossa paperilla pitämäni matkapäiväkirjan. En jaksanut tällä kertaa ottaa tietokonetta mukaan, kun en ollut matkalla yksin.

4. tammikuuta 2008

Vuoden ensimmäinen teksti on päivän sana: balaclava.

Balaclava = villakypärä, kypärämyssy.

Olen palannut joulunvietosta ja Lontoosta. Joulutauko on ohi ja normaalit päivitykset jatkunevat. Näistä myöhemmin. Kuten näkyy, palasin suoraan työn touhuun. Huoh.