Sekalaisia viikon varrelta.

Gradutyö alkaa - Fazerin hieno suklaauutuus - polveen sattui - töitä on.

(1) Tänään varmistui, että saan Näytelmäkulmalta käyttööni Jesus Christ Superstar -suomennoksen. Gradun aihe on siis nyt selkeä ja varma! Todella hieno tunne. Olen suorastaan innoissani analyysiosuudesta. Teoriaosuudesta en ole, mutta ehkä sekin menee. Hii. Seminaarin eka tapaaminen ensi viikolla.

(2) Maistoin pari päivää sitten todella makoisaa suklaata. Fazer on tuonut markkinoille lontoonraesuklaalevyn. Konsepti on lupaava jo sinällään, mutta tuote on vielä paljon maistuvampaa. Semmoisia pehmeitä lakupaloja suklaan seassa. Tällaista suklaata olen kaivannut Suomeen siitä asti kun kävin Islannissa ja maistoin paikallisia samiakkisuklaita. Yksi parhaista karkkielämyksistäni ikinä. Luulen, että jos suklaalevyn ostan, tulee enää harvoin ostettua muuta. (Jouluna tietysti joulusuklaata.) Levy on tosin hieman iso - patukkakokoinen ratkaisu tai sadan gramman pikkulevy olisi kivempi.

(3) Teloin tuossa tiistaina polveni. Tänään se on jo melko normaalissa kunnossa, mutta muutaman päivän se oli pahana. Vamma tuli pyörän selässä. Pyörä tarvitsee huoltoa. Olin polkemassa mäkeä ylös, kun vaihde loksahti pois päältä, jalka loksahti päin tankoa ja polvi osui johonkin terävähköön pyörän rungossa. Reagoin asiaan kuten aina: en hätkähtänyt ja jatkoin polkemista, kunnes verta alkoi tipahdella jalkaterälle. Sitten kohtaa tajusin, että kohtuukokoinen vekki taisi tulla. Lähinnä minua ärsytti, miten noloa oli liikuskella polvi veressä kuin ala-asteikäinen.

Jumppaan en ole tällä viikolla sitten päässyt. Yritin miettiä, mihin voisin mennä, mutta kaikessa olisi pitäny taivutella polvia ja/tai olla polvillaan. Mutta huomenna yritän mennä, koska enää ei satu liikaa.

(4) Töitä on riittänyt. Yksi työnantaja on pitänyt hiljaista, mutta toinen huutelee senkin edestä. Ei tässä syytä huoleen ole. Kuten arvelinkin.

Päivän sana: loaf.

Taas näitä slangijuttuja.

Loaf = To be lazy or idle. To pass the time in a leisurely manner.

Kokemuksia ripsipermanentista #2.

(Täältä löytyy kokemuksia #1.)

Kävin eilen uudessa ripsipermanentissa. Valitsin eri kosmetologin, ja täytyy sanoa, että käsittelyn lopputuloksissa on valtavasti hajontaa. Tällä kertaa ripset tuskin kaartuvat. Ovat sen näköiset kuin edelliset olivat reilun kuukauden jälkeen.

Nainen sanoi, että kyse voi olla eri vaikuttavista aineista. Se lienee todennäköisin selitys. Ainoa toinen vaihtoehto on, että ripseni ovat tosiaan tervehtyneet, pidentyneet ja paksuuntuneet, kun en joka päivä puristele niitä taivuttimilla. Tekisikö se niistä vaikeammin kihartuvat? Mahdollista, kai. Enemmän uskon eriaineteoriaan.

Uuden kosmetologin ammattitaidossa ei mielestäni ollut vikaa. Jos jotain, hän laittoi aineet paremmin, värjäsi ripset kauniimmin ja osasi oikeasti poistaa pumpulilla kiharrus- ja väriaineet niin, ettei niitä mennyt yhtään silmiin kirvelemään. Joten kai tämä oli vain onneton sattuma. Lienee sanomattakin selvää, etten ammatitaidosta huolimatta mene tuonne uudestaan. En ole vielä ihan päättänyt, valitsenko ensi kerralla taas uuden paikan (sain saliltani ilmaisen Cityshopparin ja siinä olisi tarjouksia) vai menenkö ekaan. En oikein pitänyt ekan naisesta, mutta näköjään hän osasi asiansa. Pitäisi ehkä välillä mennä kerran sinne, niin saisi karsittua ripsien vahvistumisteorian pois.

Olenpa kirjoittanut laiskasti viime päivinä. Ei ole ollut edes kamala kiire. Olen vissiin vaan tehnyt kaikkea muuta. Tai ei ole ollut jännää asiaa. Kyllä se tästä taas.

Päivän sana 2: callisthenics.

callisthenics (br) / calisthenics (am) = urh (mon) kallisteniikka, voimistelu

Enpä ole suomeksikaan kohdannut mokomaa kallisteniikkaa.

Päivän sanat: säätä ja ilmailua.

Ilmailuterminä tämä oli aivan vieras. Matikasta toki tuttu.

vector ['vektə^r] = ilm kurssi, suuntima

Tämä ei ollut aivan vieras, mutten tiennyt, miten se virallisesti käännetään.

precipitation = ilmat sademäärä, sade

Taas pitää kirjoittaa urheilusta.

Olen itsestäni hyvin ylpeä, pakko tilittää aiheesta.

Olen käynyt BodyPumpissa tällä viikolla jo kaksi kertaa. Salille on todellakin selvitty takaisin. Ja oikeastaan vain se eka kerta oli vaikea! Tämän viikon tunneilla olen saavuttanut ennenkuulumattoman tason. Kyykkyihin on ensi kerralla pakko lisätä painoja. Olen jo kaksi kertaa kokenut biisin ihan kevyeksi. Ja olen saanut käsiliikkeiden painot nostettua suositellulle aloitustasolle, 2 x 2,5 kg! Jaksoin tänään jopa superraskaan Gwen Stefani -ojentajabiisin (a) noilla painoilla, (b) loppuun asti. Kumpaakaan ei ole ennen tapahtunut!

Taivasteluni ymmärtämisessä auttanee seuraava fakta: Mulla ei niinku ole voimaa käsivarsissa. Ollenkaan. (Käsissä ja sormissa kyllä on. Olen usein se, joka saa korkit auki.) Syyttäisin tästä sitä, etten lapsena ikinä kontannut (vaan liu'utin itseäni istuallani lattialla - silleen pääsee yhtä kovaa, parketilla kovempaakin, JA saa tavaraa kyytiin). Mutta en voi, koska siskoni Marjukka teki samat konttaamattomuustemput kuusi vuotta myöhemmin ja omaa paljon normaalimmat voimat myös käsissä. No, oli miten oli, minä olen ylävartalon puolesta heikko raukka. Jaksan tehdä kyykkyjä, vatsa- ja selkälihasliikkeitä ja ihan kaikkea muuta oikein mallikelpoisesti. Nykyään jopa hyvällä tekniikalla. Mutta käsilihaksia en jaksanut Pumpin aloittaessani treenata kunnolla edes surkeilla 2 x 1 kg minipainoilla! En vaan jaksanut. Ei pystynyt. Ja punnerrukseni ovat edelleen surkeinta maailmassa... Nykyään jaksan ehkä vajota jopa kolmasosan matkasta kohti lattiaa polvet tukevasti maassa. Alkutilanteessa liikerata oli pari senttiä, tai olisin romahtanut naamalleni. Toivon aina, ettei sarjoissa olisi punnerruksia, koska tämä on NOLOA.

Joo. *Tilitys ohi.* Tilanne on näköjään paranemaan päin! Toivoa on. On kiva nähdä ja tuntea konkreettista kehitystä.

Pidän muuten kovasti yhdestä Tampereen Fressin Pump-ohjaajasta. Yritän mahdollisimman usein mennä sen tunneille. Se on sellainen maanisen ylienerginen, pikkuinen nainen, joka toisena ammattinaan esiintyy jonkinlaisen back to the '90s -showryhmän kanssa. (Se nyt vaan on niin, että suurin osa minua miellyttävistä jutuista liittyy tavalla tai toisella lauluun.) Sen vankkumaton, räjähtävä optimismi tekee raskaastakin rääkistä ihmeen siedettävää. Ja se niinku LAULAA nostellessaan mielettömiä painoja. Laulaa kunnolla ja hyvin, ei silleen hymise mukana niin kuin jumppaohjaajat usein tekevät. Hullua. Monen mielestä kyseessä on ehkä stereotyyppinen, Duracell-pupumainen aerobic-ohjaaja suoraan painajaismaailmasta ;) Mut minä tykkään. Ja Marjukka tykkää kanssa.

Päivän sanat: taitoluistelua.

Waltz jump = valssihyppy / axel
Toe loop jump = tulppi

Kaikkea sitä pitääkin kaivaa internetistä. Kaiken maailman wikipediakommervenkkien kautta. Ei ollut sanakirjasta oikein apua.

Vahvempiakin blogiriippuvuuksia on näköjään nähty.

58%How Addicted to Blogging Are You

Takaisin arkeen.

Vierailija Saksasta - väljempi työtilanne

(1) Minulla oli tässä hetken vieras: Bremenin Maija-Leena (jonka luona kesällä vierailin). Oikeasti se oli Helsingissä tapaamassa siskoaan, joka tekee tutkimusta graduaan varten (tai miksi niitä gradua vastaavia töitä nyt Saksassa pitäisikään kutsua), mutta pysähtyi myös minun luonani yhden yön ennen Ryanairin lentoa kotiin.

On se maailma nykyään pieni ja kätevä, kun Ryanair lentää Tampereelta. En pääse siitä yli!

Olen tänä kesänä käynyt jo kahdesti Näsinneulassa. Ja siis Särkänniemessä. Tosi outoa. Nyt tosin maksoimme vain aluemaksun ja kävimme tornissa, Sara Hildenissä ja lasten eläinpuistossa (kerta samalla rahalla pääsi!). Maija-Leenaa kuulemma vaivaa täsmälleen sama tauti kuin minua: vanhuus. Laitteissa tulee paha olo, vaikka nuorena ei tullut. Ei ollut sitten mitään houkutuksiakaan mennä yhteenkään härveliin.


(2) Nyt pitääkin pari päivää vaihteeksi keskittyä töihin. Työrintamalla on tosin hiljaisin kausi sitten huhtikuun. Tällä viikolla minulla on ollut töitä vain yhdeltä työnantajalta kolmesta. Se ei haittaa, koska olen ehtinyt muilla viikoilla jo tienata, ja sattui tähän tuo vieraskin. Heti se kuitenkin hiukan alkaa kaihertaa mieltä: entä jos töitä ei muka tulekaan enempää. Jos tuleekin hiljaiset ajat ja joudun talouskriisiin. Jos, jos, jos.

Huoli on turha. Parin viikon päästä töitä olisi pakkokin vähentää, jos tahdon saada opinnot loppuun alkavana lukuvuonna. Ja tältä yhdeltä työnantajalta minulla ei ole töitä tiedossa vain tälle viikolle, vaan... oisko lokakuun loppuun tai marraskuun alkuun asti? Tosin vain yksi jakso viikossa (lisää toki mitä todennäköisimmin tarjotaan siihen päälle), mutta sekin tuo varmuutta. Tietää, että kokonaan ei tulot lopu, vaikka mikä olisi. Kyllä noilla jo asunnon lyhennykset maksetaan. Ja oikeasti on toki äärimmäisen epätodennäköistä, ettei kukaan tarjoaisi mitään muuta pariin kuukauteen.

Tämä on kyllä yrittäjän elämän rankin osa. Joko töitä on aina liiaksi asti ja saa kärsiä siitä tunteesta, että vielä lisääkin olisi voinut ottaa, tai sitten epävarmuus tulevasta ahdistaa. (Uskoakseni täysin aiheettomasti, mutta kuitenkin pikkuisen!)

P.S. Vain yksi tilaaja kyllästyi villityskauteeni ja otti hatkat. Muilla on näköjään korkea sietokyky teineilyä, huumailua ja musikaaliteatteria kohtaan. Onneksi olkoon ;)

Taas se alkaa.

Syksyni on täyttymässä teatteririennoista.

Aina se menee tähän! Yritettiin äidin kanssa äsken puhelimessa sumplia syksyn musikaaleja. Hiton hankalaa. Kotkassa menee Wicked-säveltäjä Stephen Schwartzin 70-luvun teos The Baker's Wife, joka kiinnostaa minua kovasti. Kouvolan uutuus on sota-ajan lauluihin perustuva suomalainen Taivas ja maa. Minä olisin jättänyt sen jukeboksimusikaalina heti väliin, mutta äiti ja iskä olivat niin kiinnostuneita, että lupasin lähteä mukaan (äiti rakastaa Harmony Sistersiä). Eri teatteriseuralaisten kanssa on varattuna myös Thorin vasara Turussa ja The Producers ja Kerjäläisooppera Helsingissä. Lahden Cats pitäisi vielä mahduttaa jonnekin, mutta se jäänee kevääseen. Tampereella ei tällä kaudella mene mitään kovin kiinnostavaa, mutta ehkä joku esitys tulee keväällä katsottua. Yleensä äiti tahtoo tänne teatteriin kerran vuodessa (asui nuorena Tampereella ja lähes asui sen teattereissa - on selvää, mistä perin kiinnostukseni). Pohjoisemmas en sentään ole vielä lähtenyt... etelän isoissa kaupungeissa ja Kymenlaakson tuntumassa on riittävästi tarjontaa. Kuten huomaamme. Puh.

Kun kaikki nämä ovat vieraissa kaupungeissa (ja lisäksi pitää viedä ja hakea äiti ja iskä Helsinki-Vantaalta Turkin reissunsa yhteydessä), onkin noin joka toinen viikonloppu syksystäni jo varattu. Loput olisi kiva viettää Tampereella, mutta yleensä ajaudun hankkimaan niille muita menoja ja päädyn uuvuttavaan tilanteeseen, jossa en ikinä ehdi olla viikonloppua rauhassa kotona.

Ajatus syksystä hengästyttää minua jo nyt. Sitten onneksi tuleekin joululoma ja Lontoon musikaalit :)

Viime vuonna huomasin, että tätä voi kutsua vakavaksi harrastukseksi. Se täyttää elämäni!

Sekalaisia juttuja, joita kukaan ei eksy lukemaan, koska...

...Blogilista on sairas. Lisäksi: laihuusennätys + saarireissu 2007

(1) Blogilistassa on jotain vikaa. Se ei toimi. Ei päivitä blogeja. Antaa tietokantavirhettä. No, kai se taas paranee. Nyt on viikonloppu, ehkä ylläpidossa ei ole ketään.

On ihmeen orpo olo. Kaikki luottavat listaan nykyään sataprosenttisesti. Kun se ei lähetä lukijoita tänne, tuntee höpisevänsä itsekseen. Alkaa miettiä, että jospa se hajoaa kokonaan joku päivä. En löytäisi puoliakaan seuraamistani blogeista ilman sitä. Eivätkä ihmiset minua. Hui.

(2) Jatkan eilistä kauneus ja terveys -teemaa, koska unohdin osan asiastani. Viime viikolla Kotkassa painoin virallisesti vähemmän kuin kertaakaan sitten sen, kun ensi kertaa lihoin lukion jälkeen. Paino oli 75. Se on tärkeä haamuraja. Monta, monta kertaa olen painanut 76, mutta jotenkin luku on aina jämähtänyt siihen ja lähtenyt taas nousuun. 75 on tärkeä myös siksi, että se on normaalipainon raja. Olin ainakin vuorokauden ajan virallisesti normaalipainoinen! Ensi kertaa noin viiteen vuoteen!

Tällä hetkellä en varmaankaan ole. Punnituksen jälkeen makailin kolme päivää kavereiden kanssa siellä saaressa, söin terveellä ruokahalulla aamusta iltaan ja join alkoholista hyvän määrän kaloreita. Ja senkin jälkeen äidin ja isän mökillä meni muutama makkara, liekkilohta sun muuta hyvää. Paino alkaa varmaan taas luvulla 76. Ainakin. Mutta eipä mene kauaakaan, kun taas pääsen entistä alemmas! Tunnen oikeasti oppineeni, miten laihdutaan laihduttamatta. Tätä on jo jatkunut lähemmäs vuoden - olen välillä lihonut takaisin erikoistapausten ja juhlien myötä, mutta arjessa paino on koko ajan hivuttautunut alaspäin. Ilman, että kiellän itseltäni mitään. Niin sen pitäisi ollakin! Lopullinen tavoite olisi näillä näkymin kai saada paino alkamaan kutosella. (Olen tosiaan sen 175 cm pitkä.) Tuntuu, että kyllä siihen vielä päädytään... hitaasti, mutta varmasti. En laihduta. Elän normaalisti. Ei ole kiire. Mutta hitaasti laihdun.

(3) En sitten ole kertonut saaresta. Mitäs siitä kertoisi? Oli kivaa. Ilmat olivat aivan mahtavat. Aurinko paahtoi, lämpöä oli varmaan lähemmäs 30. Käymme aina sellaisessa armeijan saaressa, jonne yleensä on siviileiltä pääsy kielletty, mutta yhdellä kaverilla on suhteita (= perhe töissä armeijalla). Siellä on ihaninta se, ettei muita ihmisiä ole. Lojuimme täydellisellä rannalla (mereen pystyi kahlaamaan hienoa hiekkaa pitkin) aivan omassa rauhassamme. Pelasimme seurapelejä, saunoimme, söimme, joimme, lauloimme kitaran säestyksellä. Parhaana yönä valvoin puoli viiteen, joten kivaa selvästikin oli.

Ihmisiä oli vähemmän kuin koskaan. Meitä oli viisi. Mutta tavallaan se oli ehkä hyväkin. Viiden hengen porukassa tulee oltua aktiivisempi: kaikki pelasivat pelejä yhdessä, lauloivat yhdessä, juttelivat samassa paikassa, osallistuivat hommiin. Ruokaakin oli huomattavasti vähemmän stressaava laittaa viidelle kuin viidelletoista. Ei tarvittu suurkeittiömeininkiä. Eli ihan hyvä systeemi.

Kovin pinnallista. En pakota ketään lukemaan :)

Urheilua - villityksiä, edelleen - edelläkävijä tähtien bongaamisessa, päivää.

(1) Olen ylpeä itsestäni. Tänään selvisin taas BodyPumpiin - yli kuukauden tauon jälkeen. Kahden viikon tauko tuli matkan takia, mutta sitten salille paluu onkin venähtänyt silkkaa laiskuuttani. Osasin odottaa sitä. Kun rutiini unohtuu, itsensä pitää aina kiskoa takaisin. Tästä on jo puhuttu.

Kun nyt vihdoin menin, reaktio on sama kuin aina: miksi odotin näin kauan? Sehän oli kivaa ja oloni on heti sata kertaa parempi. (Mitä nyt lihakset voi huomenna olla kipeät... Otin samat painot kuin aina ja osa sarjoista oli niin rankkoja, että jäsenet tärisivät. Mutta nopeastihan se kunto palautuu, varmaan ainakin kolmannella kerralla jaksan niin kuin ennenkin.) Ihminen ei kyllä opi kaikista kokemuksistaan sitten millään.

Mutta nyt jatkan urheilua ahkerasti. Sunnuntaina voisi jo yrittää mennä toiste.

(2) Hairspray-kuume alkaa vähän rauhoittua. Päässä alkaa olla tilaa muullekin. Mulle aina tulee näitä. Harvemmin kaikkein pahin aallonharja yli viikkoa kestää.

Tähän nähden on harmi, että High School Musical 2, tuo Disney-kanavan mestariteos, saa ensi-iltansa tänään ;D Se oli jo eilen netissä, joten ilta meni sen katseluksi. (Oli muuten yllättävän hyvä korniksi teinileffaksi. Parempi kuin se eka. Mutta musa oli aika ankeaa.) Näissä olosuhteissa Zac Efron -jutusta ei meinaa vieläkään päästä irti. Hairspray-videoita ei enää tulvi joka tuutista, mutta noita sen sijaan kyllä. Haastatteluita. Katkelmia leffasta. Kaikkee. Puh. Yritän toipua.

Ja se on jo Rolling Stonen kannessakin. Se on aika vakavasti otettava juttu. Vähemmän vakavaa on se, että jokaisen ihmisen ensimmäinen mielleyhtymä kuvasta on: "Miten kukaan päätyy tuollaiseen asentoon? Ikinä? Missään yhteydessä?" Myös minulle kävi näin. Ja lehden nettisivujen mukaan myös Zacille itselleen.


(3) Jos Zac Efronista tulee nimi, jonka kaikki Suomessakin tuntevat, se on jo toinen kerta, kun olen aikaani edellä. [Edit: vai tunteekohan kaikki Suomenkin teinit jo sen? Mistä minä tiedän. Ei ole mitään kontaktia teineihin. No, jätetään tämä silti.] Mie nimittäin fanitin Jude Law'ta ennen kuin 98% jengistä tunsi sitä. Vuodesta -98. (Tätä voi olla vaikea uskoa, mutta Jude on ollut tunnettu tähti vasta alle 10 vuotta. Rakastuin häneen Stephen Fryn lemmittynä Oscar-elämäkerrassa Wilde. Ennen Talented Mr. Ripleytä, ennen mitään, missä suuri maailma hänet huomasi. Jos mainitsin hänet vaikkapa miesihannetta kysyttäessä, reaktio oli aina "Häh? Kuka?")

Voihan se olla, että Zac katoaa näkymättömiin parissa vuodessa. Mutta jos ei, onnittelen itseäni. Ei tämä tosin niin hieno juttu ole kuin Jude: Zac on muualla jo tosi tunnettu. Jude ei silloin ollut oikeastaan edes Briteissä. Eikä Zac edes ole mielettömän kaunis tai ennenkuulumattoman lahjakas. Se vain on tehnyt niin ison palveluksen musikaaleille, etten voi olla nostamatta sitä kullatulle jalustalle. En vaan voi. Se sanoi jossain näinkin osuvasti: "The great thing about musicals is [that] when two characters get to dance and sing to each other on the screen, there's just a level of connection that can't be reached by regular dialogue." Olen ihan samaa mieltä! Lauletuilla sanoilla päästään syvemmälle kuin puhutuilla. Sinäkin ymmärrät sen, Zac.

Juden bongaamisesta olen aina ollut hyvin ylpeä. Nykyään sen loisto on jo hiipumaan päin, mutta kahden- ja kolmenkymmenen välillä se oli maailman kaunein olento. Sitä mieltä olen varmaan ikuisesti. (Ja se olisi ollut täydellinen Sebastian Brideshead Revisitediin. Jossain vaiheessa projektista huhuttiinkin. Mutta nyt se on jo liian vanha.)

(Jos joku ei muka tiedä, miltä se näyttää:)

Päivän ilmaus: hawk a loogy

Aivan uusi ilmaus minulle. Slangia.

hawk a loogy = To suck in nasal material into the throat and then push into the mouth to make it material available to spit out.

Jatkoa edelliseen.

Siis tähän.

Tämä juttu kiehtoo minua. Noita haastatteluja tulee lisää päivittäin, enkä voi lopettaa niiden katselua. Yhdessä 13-vuotiaiden kanssa ;D (Hassuinta ovat haastateltavien samanlaiset vaatteet - kaikki on selvästi kuvattu samana lehdistöpäivänä ja kukin kanava näyttää omansa, koska haluaa.)

Katselin tuota tämän aamun haastattelua ja tulin siihen tulokseen, ettei teinejä voi oikeastaan syyttää sirkuksesta. Niitä rohkaistaan uskomaan illuusioon, koska se myy elokuvaa ja tuo sitä lähemmäs todellisuutta. Varsinkin tästä uusimmasta haastattelusta tajusin, että Zac ja Nikki hyvin selkeästi käyttäytyvät tahallisen flirttailevasti.



Niillä varmaan myös on oikeasti hyvät välit (en usko, että kukaan on noin hyvä näyttelijä haastattelutilanteessa toisensa jälkeen, kun samalla pitää aidosti miettiä vastauksia kysymyksiin)... mutta yletön koskettelu ja flirttailu lienee joko laskelmoitua tai nimenomaan merkki siitä, ettei flirtin takana ole mitään todellista. Jos esiintyisi kameroille oikeana seurustelevana parina, ei ehkä kehtaisi olla tuollainen. Se olisi kornia. Hyvät kaverit kehtaavat.

Ja se, ettei suhteen luonnetta suostuta tarkentamaan, on aivan varmasti julkisuustemppu. Itse asiassa vanha ja hyväksi havaittu: vieläkään ei ole täyttä varmuutta siitä, seurusteleeko tai seurusteliko Zac oikeasti sen Vanessan kanssa. Kumpikaan ei ole koskaan kieltänyt eikä myöntänyt suhdetta, vaan kierrellyt kysymystä sen verran positiivisessa sävyssä, että myöntävän vastauksen pystyy lukemaan rivien välistä. Salaliittoteorioiden mukaan kaikki on aina ollut illuusiota teinien hämäämiseksi. Julkisuustemppu. Ja samaa yritetään nyt toistamiseen. On se Hollywood veikeä paikka.

Kulttuuri-ilmiö #2.

Sama aihe, hieman yleisluontoisempi havainto. (Ykkönen on alla.)

Olen lukenut Youtube-videoiden kommentteja ja todennut, että teinien ajatusmaailma on kiehtova ja oikukas. He nielevät purematta kaikenlaista ja suhtautuvat asioihin puoliuskonnollisella kiihkolla. Lähtökohta: Zac Efron seurustelee (kai yhä) High School Musical -vastanäyttelijänsä kanssa. Semmosen ylisöpön, ylipehmeällä Disneyäänellä laulavan tyttösen. Ne niinku näytteli paria ja alkoi seurustella oikeasti. Ihana saturomanssi teinityttöjen riemuksi. Kun Hairspraystä kuultiin ekat uutiset, komentit olivat luokkaa "Joutuuko Zac pussaamaan jotain valasta? Ammun sen lehmän. Mitä Vanessakin sanoo?"

Sitten tapahtui suuri käänne: teinit näkivät Hairsprayn. Hetki sitten Vanessa oli palvottu unelmatyttö (ja suhteen nimi tietysti "Zanessa"). Nyt hän on ihan menneen talven lumia. Tylsä, muovinen Disney-prinsessa. Pulska Nikki on aito, oikea nainen. Tietysti Nikkin ja Zacin pitäisi seurustella. (Pahin villitys alkoi, kun ne suutelivat tv-ohjelmassa. Tässä.)



Vaikka muutamat kommentit netissä ovatkin uskomattoman jyrkkiä (linjaa "toivon, että Vanessa kuolee") ja itse ilmiö hieman pelottava, tässä tapauksessa teinien herkkäuskoisuudessa voi nähdä hyviäkin puolia. On hienoa, että he voivat ottaa roolimallikseen myös ylipainoisen tytön. Ja olishan se kieltämättä satujen satu, jos teinityttöjen märkä unelma ottaiskin tonnikeijun. Miten paljon se korottaisikaan pyöreiden (tai omissa harhakuvitelmissaan pyöreiden) tyttöjen itsetuntoa!

Ikävä kyllä faktan ja fiktion suhde ei taida olla niin suoraviivainen kuin teinit kuvittelevat. Elokuvan tarina ei automaattisesti siirry todellisuuteen, eikä valkokankaalla näytelty kemia välttämättä ole totta. (Pari itse tosin ruokkii illuusiota käyttäytymällä flirttailevasti haastatteluissa.) Nettivideoista näkee, että kuvauspaikalla on varmasti ollut hyvä ilmapiiri ja pari on ystävystynyt aidosti. Se on kiva asia. Mutta enempää ei liene syytä olettaa. Tosielämän Tuhkimo sai unelmaroolin (jätskibaarin myyjästä filmitähdeksi), mutta tuskin sentään satuprinssiä.

Ja muuten: jos kävisikin niin ihmeellisesti, että pojallemme syntyisi peräkkäin kaksi romanssia vastanäyttelijöidensä kanssa, se ei oikeastaan ennustaisi hyvää. Tällöin hänellä mitä ilmeisimmin olisi yhtä suuria ongelmia faktan ja fiktion erottamisessa kuin faneillaankin, ja tämä suhde todennäköisesti kestäisi taas seuraavaan rooliin asti. Onhan sellaistakin näyttelijöiden keskuudessa nähty.

Kaksi kulttuuri-ilmiötä.

Ensimmäinen on musikaalifanimainen ja pinnallinen. Jälkimmäinen on edes hieman yleismaailmallisempi. Olen katsellut Youtube-videoita.

Nämä huomiot pyörivät edelleen Hairsprayn ympärillä. Minulle on käynyt ihanasti niin, etten juuri ajattele muuta. Pyörin vaan netissä ja kuuntelen musaa ja tanssin ja laulan. Intoilu on ihanaa! Saaressa olin ilman tätä musaa, mutta koko venematkankin kuuntelin soundtrackia kännykän mp3-soittimesta. (Saarireissu meni kivasti. Lisää siitä, kun saan polttavat tilitettävät pois alta.)

(1) Jos internetiin voi luottaa, Hairspray on tietyssä demografiassa nyt niinku suurempi kuin mikään! Imdb-äänistä lähes 50% on kymppejä. Ymmärtääkseni tämä on 98-prosenttisesti Zac Efronin ansiota. Teinifanit hieman äänestävät. Youtube-videoita tulvii joka tuutista. Yleensä niistä ei ole ylitarjontaa musikaalien kohdalla, mutta nyt on! Ja kaikki täynnä teinien kommentteja: "OMG Zak is haawt i h8 Nikki i wana marry him".

Efron on pystynyt samaan kuin idolinsa Travolta 70-luvulla: tekemään musikaaleista seksikkäitä kokonaan uudelle sukupolvelle. Minun kirjoissani se on todellinen palvelus ihmiskunnalle. Iloitsen siitä kiitollisena ja toivon hänelle onnea. Ja olen luopunut taistelusta... Saan kai sitten lisätä lukuisten julkkisihastusteni joukkoon 19-vuotiaan. Tosin vain niin kauan kuin se laulaa ja tanssii.

Ei toistaiseksi kuulosta siltä, että musikaaleissa 12-vuotiaasta esiintynyt Zac aikoisi tehdä Travoltoja ja hylätä juuriaan. Se tuntuu oikeasti rakastavan tätä genreä. ((1)"Mistä musiikista pidät? Mitä sinulla on eniten iPodissa?""No, kaikenlaisesta... Vaihtoehtorokista... Ai, ENITEN? Kröhömmusikaalisävelmiäkröhöm." (2) "Olet tehnyt paljon musikaaleja. Tahdotko tehdä lisää vai laajentaa kenttää?" "Jos musikaalielokuvien genre todella onnistutaan kunnolla elvyttämään, tahtoisin olla mukana vaikka joka ikisessä."

Ja sen seuraava elokuva tulee ilmeisesti olemaan Footloose-uusinta täsmälleen samalla kaavalla kuin tämä Hairspray: alkuperäisessä 80-luvun leffassa ei laulettu, mutta 2000-luvun versio perustuu leffan pohjalta luotuun Broadway-musikaaliin. Jos tyyppi pelkäisi musikaalipojaksi leimautumista, se tuskin tekisi tätä vetoa. Se joko oikeasti haluaa tehdä musikaaleja vaikka koko ikänsä tai tunnistaa rahantekotilaisuuden kun rauta on kuumaa. (Hanketta ei vielä ole esim. IMDB:ssä, mutta siitä puhutaan haastatteluissa sen verran avoimesti, että se lienee lähes varma. Hollywoodissa harvoin lähdetään julkisesti spekuloimaan epävarmuuksista.)

Suunnilleen tämän videon ensimmäisten kahden minuutin aikana päätin, että okei, on se kuuma. (Ja ilmiselvästi turhamainen. Mutta se on minusta viehättävä piirre.) (No, se vaan on. *olkien kohautus*)



Huomio (2) huomenna, tuli äkkilähtö mökille!

Lähden retkelle Kotkan saaristoon.

Käymme siellä kavereiden kanssa joka kesä. (Tänä kesänä ei kyllä vissin ole tulossa melkein ketään, mutta varmaan saaressa silti kivaa on.)

Mitään blogejani ei päivitetä ainakaan ennen sunnuntaita, luultavasti ei ennen maanantaita.

En yleensä mainosta blogejani ristiin...

...mutta jos olen maininnut jostain yhdessä, tykkään jatkuvuuden vuoksi kertoa jatkavani juttua toisessa. Tähän liittyen kirjoitin musikaaliblogiin

vuodatuksen (jota voi hyvällä tahdolla myös arvosteluksi kutsua) ja listan Youtube-videoista.

Jotta niinku Hairspray. Pitäisi vissiin tehdä leffalistalle joku vähän neutraalimpi kirjoitus. Alkuperäinen idea oli käyttää samaa... mutta se nyt ei toiminut.

Päivän sana 2: cornea

Huomaan tarkastavani monia anatomisia sanoja joka ikinen kerta, kun ne tulevat vastaan. Josko nyt muistaisin, että...

cornea ['kɔ:niə] s anat sarveiskalvo

Päivän sana: morose

Vielä sitä on normaalissakin kielessä vieraita sanoja. Englanti on niin laaja, niin laaja. Synonyymejä on ämpärikaupalla. Rakastan sitä ominaisuutta. Kaipaan sitä kovasti, kun kirjoitan suomeksi.

morose [mə'rəʊs] a (adv morosely) yrmeä, nyreä, äreä

Ihanan kuuma.

Olinkin sateen keskellä ehtinyt miettiä, miten surkeaa olisi, jos kesä loppuisi kylmissä merkeissä.

Hahaa! Tuon kirjoitettuani muistin, millaista unta näin viime yönä: heräsin, ja oli satanut lunta. Talvi oli tullut. Oloni ei ollut edes yllättynyt. "Onhan tässä kylmää ollutkin."

Vielä yksi kunnon hellekausi on parempi kuin masentava, sateinen liuku kohti syksyä ja talvea. Sitten kun kesä loppuu, talvi saisikin tulla yhdessä yössä. Vaikka lokakuun alussa. No, kunhan tulee aiemmin kuin viimeksi.

Mutta enpä ajattele talvea juuri nyt. Nautin viimeisistä helteistä. Helle on pitemmän päälle ärsyttävää, mutta oloni on todella huijattu, jos riittävän suuri prosentti kesästä ei ole kuumaa.

Äh, en ole vieläkään saanut päivitettyä muita blogeja.

Tästä tuli tyhmän kiireinen viikonloppu.

Lauantaina oli kyllä oikein mukavaa, kävin Inkerin luona pelaamassa pitkästä aikaa roolipeliä. Siellä meni kuitenkin suurin osa päivästä, joten aikaa satunnaiselle haahuilulle ei jäänyt. Sunnuntaille taas sattui jotenkin epähuomiossa siunaantumaan töitä. Osa johtui minusta riippumattomista häikistä, osa viikolla käyneistä vieraista ja osa siitä, että tahdoin ottaa vastaan ekstrahomman.

Lopputulos: tuntuu, etten koko viikonloppuna ehtinyt yhtään vain olla ja rentoutua. Enkä tosiaan päivittää niitä blogeja. Enkä maalata seiniä. Blääh.

Päivän ajatukset: olen naurettavan innoissani siitä, että tiistaina Tampereella on Hairspray-ennakkonäytös. Siis oikeesti. Ajattelen sitä vähän väliä. (Ja sanomattakin selvää, että aion mennä.) Olen antanut uskotella itselleni, että kyseessä on oikeesti hyvä versiointi. Musikaalin ainakin tiedän hyväksi. Olen odottanut tätä leffaa vuoden. Eihän mikään leffaversio ikinä lavaversiota korvaa, mutta moni viimeaikaisista on silti ollut hieno elämys. (Esimerkiksi Rent ja Dreamgirls.)

Iloni ovat pienet ja pakkomielteiset.

Heh.

Heräsin kymmeneltä. Nukuin siis yli kymmenen tuntia - piirun verran vajaat yksitoista. (Kello oli eilen jo yli 11, kun oikeasti sammutin valot iltalukemisen jälkeen.)

Taisin tarvita niitä. (Edit: Tarvita mitä? Sekaviahan minä kirjoitan. "Tarvita unta" olis parempi.) Olo on nyt paljon pirteämpi. Hieman pöllämystynyt sen vuoksi, että nukuin liiankin pitkään, mutta huomattavasti parempi kuin eilen. Eilen olin ihan koomassa koko päivän. Töihinkin meni ikuisuus, kun en saanut isoa vaihdetta päälle. Puh. Pitää yrittää välttää univelkaa, se on ikävä tauti.

Tänään teen aikaisen nukkumaanmenon ennätyksen.

Olen ihan poikki. Univelkaa on kolmelta päivältä peräkkäin. Keskiviikkona heräsin seitsemältä kuuden tunnin unien jälkeen, koska piti tehdä työt loppuun ennen tyttöjen tuloa. Vieraiden kanssa nukuin hätäisesti 8 tuntia, ainahan se ilta menee höpötellessä. Ja tänään heräsin kahdeksalta töihin reilun seitsemän tunnin jälkeen. Se oli Harry Potterin vika. Luin sen loppuun. En voinut jättää kahden luvun päähän.

Nämä unimäärät voivat jollekulle olla ihan normaaleja. Minut ne vetävät voimattomaksi, keskittymiskyvyttömäksi ja ärtyisäksi.

Tänään menen siksi nukkumaan klo 22.30.

Jollekulle toiselle se voi olla normaali nukkumaanmenoaika, jopa myöhäinen. Minua ei vuosiin ole saanut sänkyyn ennen puoli kahtatoista - se on normaali aikainen nukkumaanmenoaikani. Puoli yhden - yhden maissa on se normaali. Kahdelta myöhäinen.

Särkänniemessä ei satanut. Oli täydellinen huvipuistopäivä: pilvistä, pientä sateen uhkaa muttei yhtään kuuroa. Jonot olivat hyvin siedettäviä, eikä tullut liian kuuma. En käynyt monessa laitteessa, koska niissä tulee paha olo. Koskiseikkailussa kahdesti, vanhassa vuoristoradassa kerran, Vekkulassa. Siinä ne taisivat olla. Mutta nopeasti se päivä meni. Päivä oli ilmainen, koska sisko ja serkku saavat työsuhderannekkeet Turun suunnalta. Itselleen ja kavereilleen. Nykyään harmittaisikin maksaa Särkänniemestä, kun en oikeasti enää käy missään laitteissa.

Huomenna päivitän blogeja enemmän. Piti tänään, mutta menenkin mieluummin nukkumaan.

Montakohan päivää on jo satanut putkeen?

Olen kahden vuoden aikana tullut siihen tulokseen, että Suomessa on huomattavasti enemmän sateisia jaksoja kuin ulkomailla kotimaan kuivuutta ja aurinkoisuutta hehkuttavat suomalaiset myöntävät itselleen tai muille.

Tai ehkä vain omat silmäni aukesivat Britannian vuosien kautta. Siellä ehdin moneen kertaan uhota, ettei kotimaassani ole tällaisista sateista kuultukaan. On toki totta, että sadekeskiarvo on aivan erilainen. En muistanut, että tällaisia sadeviikkoja koetaan silti myös Suomessa. Nyt tiedän totuuden.

Tänään sade vähän jänskättää, koska sisko ja serkku tulevat Turusta ja pitäisi mennä Särkänniemeen.

Ainakaan ei ole jonoja laitteisiin.

Iltapäiväksi on ehkä jopa luvattu kirkastuvaa. Sääkartoissa ei ollut sadepisaroiden kuvia. Aamun kohdalla oli.