24. elokuuta 2007

Taas pitää kirjoittaa urheilusta.

Olen itsestäni hyvin ylpeä, pakko tilittää aiheesta.

Olen käynyt BodyPumpissa tällä viikolla jo kaksi kertaa. Salille on todellakin selvitty takaisin. Ja oikeastaan vain se eka kerta oli vaikea! Tämän viikon tunneilla olen saavuttanut ennenkuulumattoman tason. Kyykkyihin on ensi kerralla pakko lisätä painoja. Olen jo kaksi kertaa kokenut biisin ihan kevyeksi. Ja olen saanut käsiliikkeiden painot nostettua suositellulle aloitustasolle, 2 x 2,5 kg! Jaksoin tänään jopa superraskaan Gwen Stefani -ojentajabiisin (a) noilla painoilla, (b) loppuun asti. Kumpaakaan ei ole ennen tapahtunut!

Taivasteluni ymmärtämisessä auttanee seuraava fakta: Mulla ei niinku ole voimaa käsivarsissa. Ollenkaan. (Käsissä ja sormissa kyllä on. Olen usein se, joka saa korkit auki.) Syyttäisin tästä sitä, etten lapsena ikinä kontannut (vaan liu'utin itseäni istuallani lattialla - silleen pääsee yhtä kovaa, parketilla kovempaakin, JA saa tavaraa kyytiin). Mutta en voi, koska siskoni Marjukka teki samat konttaamattomuustemput kuusi vuotta myöhemmin ja omaa paljon normaalimmat voimat myös käsissä. No, oli miten oli, minä olen ylävartalon puolesta heikko raukka. Jaksan tehdä kyykkyjä, vatsa- ja selkälihasliikkeitä ja ihan kaikkea muuta oikein mallikelpoisesti. Nykyään jopa hyvällä tekniikalla. Mutta käsilihaksia en jaksanut Pumpin aloittaessani treenata kunnolla edes surkeilla 2 x 1 kg minipainoilla! En vaan jaksanut. Ei pystynyt. Ja punnerrukseni ovat edelleen surkeinta maailmassa... Nykyään jaksan ehkä vajota jopa kolmasosan matkasta kohti lattiaa polvet tukevasti maassa. Alkutilanteessa liikerata oli pari senttiä, tai olisin romahtanut naamalleni. Toivon aina, ettei sarjoissa olisi punnerruksia, koska tämä on NOLOA.

Joo. *Tilitys ohi.* Tilanne on näköjään paranemaan päin! Toivoa on. On kiva nähdä ja tuntea konkreettista kehitystä.

Pidän muuten kovasti yhdestä Tampereen Fressin Pump-ohjaajasta. Yritän mahdollisimman usein mennä sen tunneille. Se on sellainen maanisen ylienerginen, pikkuinen nainen, joka toisena ammattinaan esiintyy jonkinlaisen back to the '90s -showryhmän kanssa. (Se nyt vaan on niin, että suurin osa minua miellyttävistä jutuista liittyy tavalla tai toisella lauluun.) Sen vankkumaton, räjähtävä optimismi tekee raskaastakin rääkistä ihmeen siedettävää. Ja se niinku LAULAA nostellessaan mielettömiä painoja. Laulaa kunnolla ja hyvin, ei silleen hymise mukana niin kuin jumppaohjaajat usein tekevät. Hullua. Monen mielestä kyseessä on ehkä stereotyyppinen, Duracell-pupumainen aerobic-ohjaaja suoraan painajaismaailmasta ;) Mut minä tykkään. Ja Marjukka tykkää kanssa.

2 kommenttia:

Minni Kuisma kirjoitti...

En mäkään jaksa punnertaa.. Tänään kävin sen toteamassa, jälleen kertaalleen, kun olin "kiinteystystunnilla" ja yllättävän hyvin kyl jaksoin 75 minuutin tunnin.. pitkän pitkän tauon jälkeen. Mutta mullakaan ei ole noita käsilihaksia.. että painot on mun painajainen.. ja body pumpin tapaselle tunnille en taida uskaltautua vielä pitkiin aikoihin..

Anne kirjoitti...

Kiva kuulla, etten ole yksin käsivoimattomuudessani :)

Body Pump ei muuten ole yhtään niin pelottavaa kuin miltä kuulostaa. Marjukka minut sinne alussa raahasi, mustakin kuulosti liian rajulta. Mutta kun ne painot saa tosiaan itse säätää joka biisiin, vasta-alkajakin pysyy aika hyvin mukana.

Avuksi tosin varmaankin oli se, että olin käynyt sekä salilla että monenlaisissa jumpissa sen verran, että useimpien liikkeiden tekniikka oli jo tuttu. Mutta kyllä tunneille tulee ihmisiä, jotka selkeästi ovat täysiä vasta-alkajia, ja hekin oppivat systeemin parissa kerrassa.

Eli kyllä sinne tunnille voi kokeilemaan uskaltautua! Tehokkaampaa tapaa lihasvoiman liisäämiseen en henk. koht. ole kohdannut. Lihakseni eivät ole kasvaneet pelottaviksi (eivät oikeastaan yhtään - no, jaloista ehkä huomaa). Siihen kai vaadittaisiin paljon isompia painoja. Mutta jaksan ihan mielettömästi enemmän. Se on mukava tunne.