Sekalaisia juttuja, joita kukaan ei eksy lukemaan, koska...

...Blogilista on sairas. Lisäksi: laihuusennätys + saarireissu 2007

(1) Blogilistassa on jotain vikaa. Se ei toimi. Ei päivitä blogeja. Antaa tietokantavirhettä. No, kai se taas paranee. Nyt on viikonloppu, ehkä ylläpidossa ei ole ketään.

On ihmeen orpo olo. Kaikki luottavat listaan nykyään sataprosenttisesti. Kun se ei lähetä lukijoita tänne, tuntee höpisevänsä itsekseen. Alkaa miettiä, että jospa se hajoaa kokonaan joku päivä. En löytäisi puoliakaan seuraamistani blogeista ilman sitä. Eivätkä ihmiset minua. Hui.

(2) Jatkan eilistä kauneus ja terveys -teemaa, koska unohdin osan asiastani. Viime viikolla Kotkassa painoin virallisesti vähemmän kuin kertaakaan sitten sen, kun ensi kertaa lihoin lukion jälkeen. Paino oli 75. Se on tärkeä haamuraja. Monta, monta kertaa olen painanut 76, mutta jotenkin luku on aina jämähtänyt siihen ja lähtenyt taas nousuun. 75 on tärkeä myös siksi, että se on normaalipainon raja. Olin ainakin vuorokauden ajan virallisesti normaalipainoinen! Ensi kertaa noin viiteen vuoteen!

Tällä hetkellä en varmaankaan ole. Punnituksen jälkeen makailin kolme päivää kavereiden kanssa siellä saaressa, söin terveellä ruokahalulla aamusta iltaan ja join alkoholista hyvän määrän kaloreita. Ja senkin jälkeen äidin ja isän mökillä meni muutama makkara, liekkilohta sun muuta hyvää. Paino alkaa varmaan taas luvulla 76. Ainakin. Mutta eipä mene kauaakaan, kun taas pääsen entistä alemmas! Tunnen oikeasti oppineeni, miten laihdutaan laihduttamatta. Tätä on jo jatkunut lähemmäs vuoden - olen välillä lihonut takaisin erikoistapausten ja juhlien myötä, mutta arjessa paino on koko ajan hivuttautunut alaspäin. Ilman, että kiellän itseltäni mitään. Niin sen pitäisi ollakin! Lopullinen tavoite olisi näillä näkymin kai saada paino alkamaan kutosella. (Olen tosiaan sen 175 cm pitkä.) Tuntuu, että kyllä siihen vielä päädytään... hitaasti, mutta varmasti. En laihduta. Elän normaalisti. Ei ole kiire. Mutta hitaasti laihdun.

(3) En sitten ole kertonut saaresta. Mitäs siitä kertoisi? Oli kivaa. Ilmat olivat aivan mahtavat. Aurinko paahtoi, lämpöä oli varmaan lähemmäs 30. Käymme aina sellaisessa armeijan saaressa, jonne yleensä on siviileiltä pääsy kielletty, mutta yhdellä kaverilla on suhteita (= perhe töissä armeijalla). Siellä on ihaninta se, ettei muita ihmisiä ole. Lojuimme täydellisellä rannalla (mereen pystyi kahlaamaan hienoa hiekkaa pitkin) aivan omassa rauhassamme. Pelasimme seurapelejä, saunoimme, söimme, joimme, lauloimme kitaran säestyksellä. Parhaana yönä valvoin puoli viiteen, joten kivaa selvästikin oli.

Ihmisiä oli vähemmän kuin koskaan. Meitä oli viisi. Mutta tavallaan se oli ehkä hyväkin. Viiden hengen porukassa tulee oltua aktiivisempi: kaikki pelasivat pelejä yhdessä, lauloivat yhdessä, juttelivat samassa paikassa, osallistuivat hommiin. Ruokaakin oli huomattavasti vähemmän stressaava laittaa viidelle kuin viidelletoista. Ei tarvittu suurkeittiömeininkiä. Eli ihan hyvä systeemi.