Päivän sana: Conniption

Definition of CONNIPTION: a fit of rage, hysteria, or alarm <went into conniptions>

Conniption - Definition and More from the Free Merriam-Webster Dictionary

Kohtasin tämmöisen uuden sanan. Omassa tapauksessani tuntuisi merkitsevän hallitsematonta raivokohtausta.

Pikareferaatit teatterielämyksistä, Lontoo 09/2010.

Vietin syyskuussa jälleen viikon Lontoossa. Tässä viikon satoa, englanniksi, koska englanniksi yleensä kirjoitan facebookiin, josta tiivistelmät on suunnilleen kopioitu.

 
Show #1: Into the Woods @ Regent's Park Open Air Theatre, i.e. in the actual woods (or at least surrounded by a number of trees), under a perfect late summer sky. Completely magical. I'll never watch this show again anywhere else, 'cause what could beat this setting?

The show itself: 1st half of show is wonderful; 2nd is depressing, overlong and mostly recycles tunes from the 1st. Should almost have left at the interval with a perfect experience! Adored the set design, but hated the bizarre hunter/rastafarian costumes. Cinderella had dreadlocs! Even in her "ballgown", wich wasn't much to look at!

Shows #2 and #3: Henry IV parts I and II, Shakespeare's Globe. Standing up for 6,5 hrs watching Shakespeare might not be fun for everyone, but it's how I spent my Sunday! Again, perfect weather. Loved how every little thing on stage was ENTIRELY authentic, down to every single hand-sewn stitch, and footwear many SCA people would kill for.

Shakespeare's history plays aren't my favourites, though: Henry IV is supposedly one of the best, but I still didn't find it particularly riveting. Give me a good tragedy or comedy any day. Did love Roger Allam and Jamie Parker in the lead roles.

Show #3: Passion @ Donmar Warehouse. A deliciously twisted love triangle. Sort of slow in the beginning, but the sicker the thing got, the more I enjoyed it.

It was a joy and a privilege to watch Elena Roger, the petite Argentinian übertalent. David Thaxton was pleasing to the eye and the ear, possibly a little nervous acting alongside two far more famous women, but seemed to get over it somewhat as the play progressed. (The other famous woman, Scarlett Strallen, was fine, too.)

The theatre is so small you could almost reach out and touch the actors ♥

Show #4: Love Never Dies. My holiday was filling up with artsy, brainy productions. What to do, what to do? Go see Lloyd Webber's newest megamusical / Phantom sequel!

If you loved the original Phantom, you're VERY likely to hate this sequel. If you thought the original had a lovely, happy ending and expected our heroine to ride off into the sunset with her hero, this show will rape your memories and make you a very sad panda. You have been warned.

Personally, I've never been crazy about Phantom, and always thought Christine seemed more concerned with escaping the scary opera house and less in love with her rescuer.

Result: I actually rather LIKED this sequel. It has lovely new tunes, everyone's all grown up, and the Phantom's a more well-rounded character this time around. Act I is actually rather wonderful and full of promise. Shame about the ending, though, which is unrewarding for everybody and sort of spoils the experience.

Show #5: Aspects of Love @ The Menier Chocolate Factory. My main reason for going was to finally visit
the tiny fringe theatre that produces hit after hit after hit, West End transfers, Broadway transfers, you name it. The theatre is almost too small for my tastes, but the production was delightful.

Aspects of Love should be renamed Aspects of Lust, though. It portrays a bizarre unverse where everyone fancies everyone and no one ever says no - which is FINE by me and rather entertaining. But what the hell does that have to do with LOVE...? They'll jump into bed two hours after meeting each other and immediately call it love. They certainly have their terminology mixed up. This baffled me throughout the show.

Also, Andrew, please stop recycling your tunes between shows. It confuses me.

Show #6: For my last show... I saw Passion again. Yup. I kind of wanted to, so did what I always do: left it down to chance and went for day tickets 10 mins before opening. Didn't expect to get any (1st people had arrived two hours before), and go see something else - but I got a ticket! So, I saw it again from the circle for £13.

The story was more captivating the 2nd time around. Small things mattered. Loved it. (Not as much as A Little Night Music, though.)

To continue yesterday's train of thought: This musical is the COMPLETE opposite of Aspects of Love. It sees love as an obsessive, all-consuming force. Which got me thinking: Could both views be correct? Do certain people life in an Aspects of Love world - love for fun / to avoid loneliness / because they honestly fall in love that easily - while others live in a single-minded Passion world, where love is rare but all-consuming?

Televisio: True Blood

Image by jambled via Flickr
Olen nyt katsonut kaksi kautta True Bloodia. Kirjoitin siitä äsken facebook-statuksen. Keksin, että mitä jos yrittäisin kirjoittaa päivän parin välein edes pienen blogitekstin jostain statuksesta. Kokeillaan tämmöistä.

Useimmat ystäväni ovat AIVAN fiiliksissä True Bloodista. Itse en päässyt samoihin tunnelmiin ainakaan ensimmäisellä kaudella. Itse asiassa kauden puolivälin tienoilla teki melkein mieli jättää leikki kesken, koska sarja näytti junnaavan paikoillaan eikä mikään hahmojen kohtaloissa kiinnostanut minua kauheasti.

Onneksi en jättänyt. Toinen kausi osoittautui paljon kiinnostavammaksi. Pääjuoni on heikompi kuin ykköskaudella (vai olinko ainoa, joka ei nähnyt mitään järin jännittävää jengin seikkailuissa Dallasissa, eikä juuri perustanut siitä orgioihin yllyttävästä jumalattarestakaan?), mutta sarja oli muuten löytänyt oman tyylinsä: hurmaavan sekoituksen campia, aidosti hauskoja vuorosanoja, väkivallan sarjakuvamaista ylivetämistä ja melodraamaa. Vähän niin kuin Buffy, jos Buffy olisi ollut HBO:lla ja sarjassa olisi voinut olla näin ronskia kieltä ja raflaavia tapahtumia. Nautinnollista katsottavaa, jos ei ylianalysoi kaikkea.

Itse ikävä kyllä ylianalysoin asioita, ja ikävä kyllä True Blood ei ole ottanut Buffysta mallia juonenkuljetuksessa. Tämän tuoreemman vampyyrihitin kakkoskauden eteneminen on tuskallisen klonksuvaa. (Vai onko ongelmani ennemminkin, ettei se ole HBO-tasoa? On kai sitä huonompaakin olemassa. Pettymys joka tapauksessa.) Välillä ei ole mitään odotettavaa tai jännitettävää, ja välillä hahmot ja käsikirjoittajat tuntuvat unohtavan jotain olennaista pitkiksi ajoiksi. Aina en ymmärtänyt hahmojen motiiveja tekoihinsa. (Motiivi tuntuu olevan käsikirjoittajien halu yllättää ja järkyttää, ja seuraavassa hetkessä hahmo itsekin on ihan että "Mitä oikein ajattelin?") Kauden loppuhuipennuksessa kaikki törmäilivät paniikissa ympäriinsä. Ymmärrän, etteivät kaikki voi olla blondeja vampyyrintappajia, jolle pahisten päihittäminen on synnyinlahja, mutta ehkä voisi yrittää kehittää jonkinlaisen suunnitelman? Tai edes liittoutua yhteen / pysyä samassa paikassa?!

Anna Paquin on minusta väärä nainen sarjan päärooliin. Ei luulisi olevan kovin vaikea esittää nättiä, pirtsakkaa tarjoilijatyttöä, jossa ei sankarittarena juuri ole harmaan sävyjä, mutta Paquin on jostain syystä ajoittain epäuskottava ja tuntuu keskittyvän etelävaltioiden aksenttinsa hiomiseen. (Minulla on muutenkin valittamista mukasähäkän "sankarittaren" passiivisesta roolista miesten pelinappulana, mutta siitä kirjoitetaan jo erittäin hyvin esimerkiksi tässä.)

Onneksi muut näyttelijät kompensoivat. Varsinkin Jasonin, Lafayetten ja Taran esittäjät ovat tehneet minuun vaikutuksen. Itse asiassa myös Samin, ja juopon Andy-poliisin, ja Hoytin. Melko monet. Kunpa vielä sarjan päätähti olisi kohdallaan.

Osittain negatiivisista sanoistani huolimatta lopputulos on: olen nauttinut sarjan dialogista ja sarjakuvamaisuudesta ja aion jatkaa katsomista.

Päivän sana: faff (n)

faff (noun) (British English, informal)

[uncountable, singular] a lot of activity that is not well organized and that may cause problems or be annoying.
http://www.oxfordadvancedlearnersdictionary.com/dictionary/faff_2

"It's going to be a right faff."

Verbinä suunnilleen tunsin sanan ("to faff about"), mutta substantiivina pääsi vallan yllättämään!

Tässä myös huvittava pidempi analyysi aiheesta!

---

Muissa uutisissa: palasin eilen Lontoon ja Rooman kierrokselta. Voisin vähintäänkin leikata ja liimata tänne miniteatteriarvostelut, jotka julkaisin facebookissa ystävien iloksi / kärsimykseksi.

Parilla sanalla: Lontoossa oli mahtavaa kuten aina. En kerta kaikkiaan saa paikasta tarpeekseni. Olin alun perin aikonut mennä takaisin tammi-helmikuussa, mutta tällä hetkellä epäilen vahvasti, etten kestä niin kauaa. Marras-joulukuu on todennäköinen, ainakin lyhyemmälle matkalle.

Myös Roomassa oli mahtavaa. Oli ihanaa nähdä ystäviä Skotlannin ajoilta. (Ja bailata villimmin kuin aikoihin! Jos minulle joskus tulisi morkkiksia, tästä keikasta olisi voinut tulla :P) Toisaalta on myönnettävä, ettei Rooma ole lempipaikkani Italiassa. Se on hankalan iso, ja ihmiset ovat tylyjä kuten suurkaupungeissa usein. Myös murre on Umbrian ja Toscanan puheeseen tottuneelle hieman haastava... mutta niin itse asiassa ovat KAIKKI muut murteet, eikä Rooman puhetapa edes ole pahimmasta päästä. Joten unohdetaan viimeinen kohta - totuttelukysymys.

Katso äiti, mähän melkein kirjoitin blogitekstin!

Päivän sana: compere

Ensi kertaa piiiitkästä aikaan tuli eteen tavallisen oloinen sana, jota en tuntenut. Sen kunniaksi tähänkin blogiin tulee edes hiukan eloa :)

to compere st. = isännöidä
"An expert is compering  the phone-in ."

compering - definition of compering by the Free Online Dictionary, Thesaurus and Encyclopedia.

com·pere (kmpâr) Chiefly British
n.
The master of ceremonies, as of a television entertainment program or a variety show.
v. com·pered, com·per·ing, com·peres
v.tr.
To serve as master of ceremonies for.
v.intr.
To serve as the master of ceremonies.
[French compère, from Old French, godfather, companion, from Medieval Latin compater : Latin com-, com- + Latin pater, father; see pater.]

The American Heritage® Dictionary of the English Language, Fourth Edition copyright ©2000 by Houghton Mifflin Company. Updated in 2009. Published by Houghton Mifflin Company. All rights reserved.

Pikareferaatit Lontoon reissun teatterielämyksistä.

Tiivistelmät kopioitu viikon facebook-statuksista. Syvällisempää analyysia olisi kiva kirjoittaa, jos joskus olisi aikaa.

Show #1: Legally Blonde. A LOT better than one might expect. The performers were great, esp. Sheridan Smith (although the statuesque Duncan James could NOT act his way out of a paper bag). The ensemble sang an entire number while skipping rope! Apparently not a physical impossibility.

Show 2: Oliver. Want to teach your children this delightful, timeless lesson: "Stay with a man who beats you --> you end up dead"? Take them to see Oliver! (SO many young children in the audience despite the dark tone.) Not my favourite musical, especially not the tunes, but can now add Griff Rhys Jones and Kerry Ellis to my "have seen live" list.

Show #3: My annual visit to Les Mis. Was LOOKING for flaws, but it still is the perfect show. The £20 front row tickets are magic (only on sale at the box office, only if you ask in person) - feels like a private show.

Wanted to say goodbye to David Thaxton (pictured), the best Enjolras in living memory. Ironically, only Thaxton was off last night. BUT his understudy was the 2nd best Enjolras I've seen! Sang the optional difficult notes, even attempted the jump from the barricade (although I do believe Thaxton, incredibly, jumps from the top). The only thing missing was the boundless confidence & leading man charisma. Which may come with time.

Show #4: Sister Act. No need to ever see again. Not bad, but bland. Forgettable songs, which is a disappointment since I like Menken's other works. The energetic Patina Miller saves what she can, and Simon Webbe wins the battle of the handsome ex-members of Blue... acting-wise.

Show #5: 2nd time lucky for return ticets to Macbeth @ The Globe. However, did not like the production. I want my Globe Shakespeare to be entirely authentic, down to the actors' underwear. No modern symbolism, technology or props. The director of this production was making FAR too many modern interpretations, and Lady Macbeth's costumes were not period (although the men's were.) Lots of blood and gore, though, and an INSANELY fit Macbeth (not really into muscles, but he had the perfect amount).

Show #6: In the evening, dragged London friend Mnoo to another musical: Hair. Crazy great energy! Far from your average musical - more like the trippiest rock concert on Earth. I COULD criticise the show for serious lack of plot, but am willing to let it slide since the thing was created by authentic hippies who were too far gone for anything more substantial.

Show 7: Wicked. Left a better impression on 2nd viewing. Definitely worth watching: actually very dark, although a Disney treatment might have sold EVEN better. Kind of glad I watched it again for Lee Mead, although Lee himself was pretty crap and MURDERED one of his high notes.

Onko tämä hyvä merkki?

Alitajuntani yrittää palata arkeen. 

Eilen juuri ennen nukahtamista onnistuin jossain mielenhäiriössä uskottelemaan itselleni, että olen taas Atlantin tuolla puolen ja aikatauluni ovat aivan pielessä: enhän minä voi torstaina tarkistuskatsella kääntämääni leffaa, kun sen pitää aikaeron vuoksi olla jo palautettu. Nukahdin suruissani siitä, että huomenna (eli tänään) on tiedossa ympäripyöreä työpäivä.

Aamulla, monta tuntia myöhemmin, heräsin hämmentyneen ahdistuneena. Onneksi pystyin palauttamaan mieleeni ahdistavan ajatusketjun ja toteamaan, että kotona sitä vaihteeksi ollaankin. Torstaina ON aikaa tarkastaa käännös.

Yritänkö kenties alitajuisesti huijausmotivoida itseäni ahkeraksi?! Ei välttämättä hulluin idea ikinä.

Olin Saarenmaalla.

Saarenmaalla oli mukavaa. Siellä oli juhannustunnelma katossa, tosin lähinnä meillä suomalaisilla. Tiesittekö nimittäin, että virolaiset juhlivat juhannusta oikean kesäpäivänseisauksen aikaan eivätkä lähimpänä viikonloppuna? Minä en tiennyt. Virolainen juhannusjuhla oli jo hiipumaan päin.

Valokuvat elävöittäisivät juttua, mutta olin jälleen kerran maailman saamattomin kuvaaja: ei yhden yhtä otosta koko matkalta. Joudutte tyytymään sanoihin. Säät suosivat, paitsi yhtenä päivänä. Minua ei henk. koht. harmittanut huonokaan sää, koska en ole ulkoilmaihminen. Lisäksi Saarenmaan hyttyset ovat niin verenhimoisia, että sisällä seurapelejä pelaamassa oli mukavampaa. Ystäväni ovat pelailijaporukkaa, johtuen varmaankin nuoruuden roolipeliharrastuksesta. Huonon ilman väistyttyä kävimme sentään hiekkarannallakin kylmää tuulta uhmaamassa.

Lisäksi syötiin ja juotiin hyvin. Ruokaa tehtiin itse harvinaisen alusta asti: rohkeat ystäväni paloittelivat ja paistoivat paikalle kärrätyn, miltei kokonaisen lampaan, ja toiset rohkeat perkasivat kilokaupalla kampelaa. Minä ihailin sivusta, join punaviinikolaa ja väistelin kotitöitä. Viimeisenä päivänä sentään tiskasin.

Nyt pitäisi palata arkeen, jos jaksaisi. Tänään piti tehdä normaali työpäivä, ja tein minä ehkä... kaksi ja puoli tuntia. Huomenna uusi yritys.

Tänään ei muuta kuin...

...hyvää juhannusta!

Lähden Saarenmaalle ystävän kolmikymppisille. Nähdään ensi viikolla!

Jälkiviisaan neuvoja Skotlannissa matkailusta

Jos tekisin vastaavan matkan uudelleen...

...jättäisin luultavasti Aberdeenin ja itärannikon kokonaan väliin. Edinburghin ja Aberdeenin välillä ei ole hienoja maisemia (vaan kumpuilevia peltoja ja laidunmaita, joita näkee Englannissakin), ja Aberdeen itse on rumin ja tylsin kaupunki, jossa olen käynyt. Siellä on yksi kaunis keskusaukio. Sen lisäksi kaikki on harmaata, tasaista lättyä.

...kokemuksesta viisastuneena matkustaisin Edinburghista (/Glasgow'sta) suoraan pohjoiseen, Invernessiin. Se tosiaan on ylämaiden pääkaupunki, keskellä kaikkea. Sieltä olisi helppo tehdä päiväretkiä joka paikkaan joko omalla autolla tai kiertoajelubussien mukana. Lisäksi se on ihana, charmantti paikka: viktoriaanisia rakennuksia ja pulputtavia jokia. Invernessistä olisi päässyt helposti Orkneyynkin, vaikka isoin lautta lähteekin Aberdeenista.


...Invernessistä jatkaisin hyväksi havaitsemaamme reittiä: Loch Ness - Skye - Fort William - Glasgow. Me yövyimme Loch Nessilla, mutta sekin olisi päiväretkenä parempi, koska ei siellä paljoa tekemistä ole. Skyella sen sijaan ehdottomasti kannattaa yöpyä (niin kaunista!), ja Fort William on hyvä pysähdyspaikka matkalla alas Glasgow'hun. Innokkaille luontoretkeilijöille varmaan yöpymiskohdekin.

En enää ihmettele, että useimmat lyhyet ylämaaretket suuntautuvat reitille Glasgow - Skye - Inverness. Kun on nähnyt sen tien maisemat, muut eivät tunnu miltään.

Niin, Edinburghissa totta kai kannattaa käydä. Se on kaunis kaupunki, ja siellä kuluu helposti useampi päivä.

Glasgow'ssa kannattaa käydä lähinnä, jos on asunut siellä ja se tuntuu kodilta... No, ei. Ydinkeskusta on kolkko, mutta rumassa, ihanassa Glasgow'ssa ON kauniita paikkoja. Niiden näkemiseen riittää päiväretki. Glasgow'n yliopisto (West Endissä) on upea, paljon kauniimpi kuin Edinburghin yliopisto. Sen vieressä on mahtava, ilmainen Kelvingrove Art Gallery and Museum. Necropolis-hautausmaa (East Endissä) on hieno (vieressä myös katedraali, niitähän Britanniassa riittää). Jos viettää Glasgow'ssa useamman päivän, kannattaa lisäksi lähteä Burrell Collection -museoon, joka on ehkä lempipaikkani. Hypnoottisia keskiaikaisia seinävaatteita ja kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Lisäksi Glasgow'ssa on käsittämättömän hyvät shoppailumahdollisuudet. Parhaat Lontoon ulkopuolella, ja siinä mielessä paremmat kuin Lontoossa, että kaupoissa mahtuu liikkumaankin.

Terveisiä Britanniasta!

Kävin ulkomailla. Matkalla, jota suunniteltiin tässä. Skotlannissa, Pohjois-Englannissa ja Lontoossa.

Oli hauska matka. Skotlannissa ilmatkin suosivat: aivan täydellistä auringonpaistetta ja lämpimiä merituulia. Paikalliset päivittelivät, ettei tällaista tapahdu ikinä. (Vastasin: "Tiedän." :D)

Pohjois-Englannissa (Newcastle ja Durham) oli vastavuoroisesti järkyttävän kylmä, osapuilleen kymmenen astetta ja sadetta. Rakas Lontoo oli viimeinen kohteeni, ja siellä ilmat olivat siltä väliltä. Olisin toivonut lämpimämpää. Yleensä olen ollut onnekkaampi tähän aikaan vuodesta.

Mitä matkalta jäi käteen?

(1) Skotlannin ylämailla on AIVAN mahtavat maisemat. Se ei ole turhaa paisuttelua. En ehkä ole nähnyt kauniimpia missään, en edes Meksikon Veracruzissa, jolla on kaunin osavaltion maine ja joka rotkoineen, vesiputouksineen ja sademetsineen onkin aika upea. Mikä parasta, Skotlannin maisemat näkee tavallisten bussien ja junien ikkunasta. Varsinkaan länsirannikolla ei ole erikseen isoja moottoriteitä ja pieniä maisemareittejä, vaan ajamalla tavallisella reittibussilla Glasgow'sta Fort Williamiin tai Invernessiin pääsee keskelle aivan uskomattomia maastonmuotoja.

(2) Isle of Skye on henkeäsalpaavan kaunis. Orkney on karumpi, mutta todella omanlaisensa paikka. 

(3) Mantereella selviää hyvin julkisen liikenteen varassa, mutta saarilla kannattaa vakavasti harkita joko auton vuokraamista tai kaupallisia kiertoajeluja, koska julkista liikennettä on vähän eikä se ulotu joka paikkaan. Sekä autoista että kiertoajeluista kannattaa ottaa selvää etukäteen ja tehdä varauksia! Me teimmetässä  virheen ko. asiassa, ja Orkneylla tuli siksi jäätyä ilman autoa, emmekä Skyella päässeet mieleisellemme kiertoajelulle.

...ja enemmänkin, mutta lupasin itselleni, että yrittäisin taas kirjoittaa vain n. vartin päivässä, mutta joka päivä! Palaan blogin ääreen huomenna.

LEFFA: Iron Man 2 (2010)

Enpä ollut aikoihin käynyt elokuvissa. (Noin kuukauteen. Minulle tosi pitkä aika.) Nyt piti kuitenkin mennä, koska Robert Downey, Jria ei voi vastustaa juuri missään. Kaikkein viimeiseksi supersankarirymistelyssä.

Ensimmäisestä Iron Manista olin sitä mieltä, että siinä oli esinäytöksen makua. Se oli aika hyvä, mutta jätti turhautuneena odottamaan varsinaista toimintaa.

En nyt oikein tiedä, oliko tässä sitä varsinaista toimintaa.

Tykkäsin ensimmäisestä puolituntisesta. Se oli kepeä ja toimiva, ja sähköruoskat autoradalla olivat upea näky. Kaikki hahmot saivat aikaa ruudulla. Sanailu oli suorastaan woodyallenmaista ja näyttelijäntyö genressään poikkeuksellisen hyvää.

Loppuelokuva jotenkin puuroutui. Tapahtumat eivät temmanneet mukaansa. Kunhan rullasivat eteenpäin. Mikään ei ollut tökeröä tai huonoa, mutta mikään ei myöskään tuntunut tyrmäävältä. Enkä ole vierailevien supersankareiden itsetarkoituksellisten cameo-esiintymisten fani. Mikä tarkoittanee vain, etten ole riittävän nörtti arvostamaan niitä.

Loppuun asti tykkäsin näyttelijäntyöstä (Robert! Sam Rockwell! Mickey Rourke! Gwyneth! Oikeastaan kaikki!) ja leffan yleisestä tunnelmasta. Tykkäsin sinänsä kässäristäkin: yksittäiset kohtaukset toimivat lähes poikkeuksetta. Vika oli ehkä kaikenkattavassa juonessa, josta puuttui dramatiikkaa.

Painavin elokuvan herättämä kysymys on tämä: miten on mahdollista sanailla noin Beatrice ja Benedick -henkisesti (Shakespeare-viittaus toimintaleffan arvostelussa) ilman, että lopputulos on millään lailla seksikäs?! Stark/Robert ja Pepper/Gwyneth nahistelivat kerrassaan hauskasti ja luontevasti. Se hymyilytti mutta onnistui samaan aikaan vaikuttamaan niin puhtaasti toverilliselta, että ihmettelin, oliko Starkin romanttinen kiinnostus sihteeriään kohtaan kuopattu kokonaan. Beatrice-ja-Benedickmäisyys on yleensä seksikkyyden puhtain ilmentymä! Mahdoton yhtälö! En pysty käsittämään.

Noin muuten jäi päällimmäiseksi mieleen, että Rober Downey, Jr kantaisi kevyesti paljon huonompaakin elokuvaa. Ja on kantanutkin. Ja, että Don Cheadle on loistonäyttelijä, mutta roolia ei olisi pitänyt miehittää uudestaan kesken elokuvasarjan. Tuli outo olo.

Pisteitä: 3,5 / 5 (= ihan kiva että näin, muttei himota nähdä uudestaan)

Näin minulta syntyy tekstitys.

Mia kysyi kommenttilaatikossa työtavoistani. Kyllähän minä voin selittää. Itse asiassa nyt tulee niin pikkutarkka selostus, ettei unilääkkeitä tartte enää kukaan! Tulette vain lukemaan tämän, jos ei uni tule. Kuivuuden maksimoimiseksi ei panna edes kuvia. Tästä on varmasti iloa lähinnä muille alan ammattilaisille, mutta eipä tässä mitään salailtavaakaan taida olla. Jokapäiväisiä perusjuttuja. :)

(Se asia, jota edellisessä tekstissä aioin kommentoida, on jo pitkälti puitu samaisen tekstin kommenttilaatikossa! Ehkä vielä kirjoitan siitä yhteenvedon, mutta tämä kiehtoi nyt enemmän...)

Mia tuntuu tekevän käännöstyön monessa erillisessä vaiheessa. No, minäpä teen kaiken lähestulkoon samaan aikaan.

Kaikki ajat tekstissä on muuten ilmoitettu ilman mitään taukoja. Vaikkapa "7 h" ei siis tarkoita, että oikeasti tasan seitsemän tunnin päästä on valmista. Pidän aina vähintään 30 minuutin lounastauon, ja lähes aina runsaasti muitakin taukoja käyttäen (teko)syynä milloin mitäkin...

Vaihe (A): Käännöstyö. Kuuntelen, mitä kohtauksessa sanotaan, ajastan yleensä noin yhdestä kolmeen replaa ja sitten kirjoitan juuri ajastettuihin repliikkeihin, mitä äsken kuulin sanottavan. (Eri kielellä, tietty. Haha.) Jos on oikein tiivistä höpötystä kohtauksen alusta loppuun, saatan innostua ajastamaan koko kohtauksen, ennen kuin palaan alkuun kääntämään. Jos taas on harvaa puhetta, etenen yleensä ihan repliikki tai pari kerrallaan. Muutama ympäröivä repliikki elää samalla, kun kääntelen edellisiä ja seuraavia. "Mitä kannattaa yhdistää?" "Sopiiko tuo edellinen nyt varmasti tämän seuraavan sisältöön?" Tällä tavalla etenen tekstitettävän ohjelman loppuun, ja tämän prosessin huolella tilastoitu (tykkään Excel-taulukoista :P) perustahti on siis se 8 - 10 ohjelmaminuuttia työtunnissa.

Vaihe (B): Tarkastukset. Kun on tullut valmista, teen Word-oikoluvun tekstitysohjelmassa ja tarkistan, hälyttääkö ohjelma ihmeellisyyksistä repliikeissä. Sitten katson työni tuloksen läpi ja teen matkalla korjauksia ja pientä aikakoodien ja replajaon viilausta. Yleensä tapaan tehdä kerralla suht' valmista, joten muutokset ovat melko pieniä. Toisinaan tiedostosta löytyy kysymysmerkkejä, kun ei käännösvaiheessa ole tullut mitään hyvää mieleen tai jokin juttu ei ole täysin auennut. Kummasti se ihmisen alitajunta toimii: usein kysymysmerkkikohdat täyttyvät katselukierroksella kuin itsestään! 45 minuutin ohjelman tarkastuskierrokseen pyrin varaamaan 1,5 tuntia.

Tässä vaiheessa liikutaan työajassa (A) käännösaika: 45 min / 8 min = 5,625 h, (B) tarkastusaika: 1,5 h, (C) aika yhteensä: 7,125 h. Tämä on realistinen ja mukavan väljä arvio siitä, missä aikataulussa ehdin tehdä palautuskelpoista jälkeä. (Jos työ on helpohko rutiinijuttu ja etenee 10 minuutin tahtia 8 minuutin sijaan, tuloksena on tuo kuuluisa 6 tuntia. Voi myös käydä niin, ettei tarkastuksiin mene koko 1,5 tuntia.)

Monissa tapauksissa työ lähtee tässä kohtaa palautukseen.

Vaihe (C): Jos työ on OK-palkkainen, eli jollekin paremmin maksavista kanavista, tai jos homma on muuten vain edennyt rivakasti, teen vielä läpiluvun ilman kuvaa. Tähän uppoaa puolisen tuntia. Tiedostan, että tämä on hyödyllinen työvaihe, jonka aikana yleensä huomaa, onko käännös luontevaa suomea ja toimiiko se irrallaan alkutekstistä. Myönnän kuitenkin rohkeasti, että teen tämän vain, milloin aikaa jää. Käännökseni ovat ilmankin asiansa ajavia ja palautuskelpoisia, joskus jopa kehuttuja, ja jos aika ei palkkauksen vuoksi riitä, jääköön tämä vaihe tekemättä. Jos minulle maksettaisiin enemmän, tämä on ainoa selvä muutos, joka työtavassani tapahtuisi: alkaisin tehdä läpiluvun aina.

Toivottavasti äskeinen kappale ei aiheuta fanaattisille perfektionisteille hyperventilaatiokohtauksia. Ehkä minun jonkun mielestä pitäisi tehdä kaikki hionnat aina, maksoi, mitä maksoi! Ammattiylpeys! Apua! Ammattipoliisi! Oma asenteeni on "OK-laatua OK-palkalla". Eli teen hyvän, toimivan käännöksen tavoitetuntipalkkani puitteissa - toki sillä varauksella, että jos käännös syystä tai toisesta on niin hidas tehdä, ettei OK-jälkeä tulisi tuntipalkan puitteissa, mitään puolivalmista raakiletta ei palauteta, vaan siitä työstä tulee sitten pienempi tuntipalkka. Joku ammattiylpeys sentään. ;) Pointti on, että EN taio yötä myöten talkootyönä elämää suurempia mestariteoksia silkasta ammattiylpeydestä.

Lisään vielä neljännen kohdan! (D) Kuulin risteilyllä aivan ihanan vinkin, jonka tahdon ottaa käyttöön työajan salliessa: haluan katsoa ohjelman uudestaan läpi ilman ääntä, pelkän tekstityksen varassa, ja katsoa, pysyisinkö varmasti juonessa mukana. Tähän menisi varmaankin tunti. (Oletan, että jakso olisi jo sen verran valmista kamaa, että muutoksia tulisi vain sinne tänne.)

Jos mukaan laskettaisiin nuo bonustyövaiheet, oletustyöaikani olisi 7,125 h + 0,5 h + 1 h eli 8,625 h + palautus ym. sähköpostinvaihto + mahdollinen ohjelmatieto, eli sanotaanko 9 h aktiivista työaikaa. Jos tienaisin esim. Yhtyneet-palkkioita, voisin varmaan vielä puolituntisen arpoa, onko kaikki nyt VARMASTI kunnossa. Jos vielä senkin jälkeen pitäisi tappaa aikaa, en oikein tiedä, mihin sen upottaisin! :)

Kävin ammattijärjestön koulutusristeilyllä.

Ammattiporukalla risteileminen oli hauskaa varsinkin syystä, joka ei välttämättä tule tavalliselle palkansaajalle ensimmäisenä mieleen: kun tekee työnsä aina etänä, tuntee kollegojen nimet, muttei ole koskaan tavannut suurinta osaa kasvotusten. Noh, kasvotusten tapaamisesta ei vieläkään voi puhua kaikkien 70 risteilylle osallistuneen kääntäjän kohdalla (ei läheskään!), mutta olen tyytyväinen, koska tapasin paljon kiinnostavia ihmisiä ja yhdistin nimiä kasvoihin. Ja sain puhua työasioista, ja muistakin asioista. Ja bailata laivalla. Vähän ehkä harmittaa, että tutustuin enemmän nuoremman polven ihmisiin kuin vanhemman polven väkeen. Kai se on luonnollista.

Oli hieman häkellyttävää kohdata useita ventovieraita ihmisiä, joiden ensireaktio kuului: "Ahaa! Näistä alustavista tiedoista päättelen, että olet Lohi Aseenaan -Anne! Ei tarvitse kertoa enempää, tiedän sinusta jo kaiken. Mietinkin, oletko täällä." Tunsin itseni jonkinlaiseksi mikrotason julkkikseksi, mikä oli todella omituista. (Onneksi todella mikrotason.)

Erityisen oudolta tuntui yrittää hahmottaa, että tuo ihminen tietää minusta paljon, minä en hänestä mitään. Epistä. Kaikkien blogiani lukevien pitäisi perustaa oma blogi ja laittaa minulle linkki!

(Ette te minusta sentään aivan kaikkea tiedä. Tunnette ammattini ja harrastukseni. On kuitenkin olemassa asioita, joista voisin kyllä kirjoittaa täysin anonyymissä blogissa, mutta täällä jätän väliin, koska ystävätkin lukevat. (Hehee, onnistuinpa kuulostamaan siltä, että minulla on todella synkkiä salaisuuksia! :D))

Blogista tuli puskaradion kautta myös rakentavaa kritiikkiä. Ei ehkä aivan uutta ja ennenkuulumatonta, mutta varmasti kommentoimisen arvoista. Kirjoitan siitä lähipäivinä.

On hupaisaa, että blogistani oli puhuttu risteilyllä tietämättä, kuka olen ja olenko paikalla. Onneksi en sattunut samaan porukkaan tuolloin! En varmasti olisi pystynyt pitämään pokerinaamaa, mutta en missään nimessä olisi halunnut ryhtyä pitämään julkista puolustuspuhettakaan.

Mitäkö olisin tehnyt? Onneksi ei tarvinnut ottaa selvää. Itseni tuntien olisin varmaan päätynyt sanomaan vastaan tai pitämään sitä puhetta ja onnistunut ärsyttämään itseänikin. Ellei porukka olisi ollut todella auktoriteettinen ja pelottava, missä tapauksessa olisin ehkä mutissut jotain ja ahdistunut. No, ehkei keskustelu ollut erityisen negatiivista - en ollut itse kuulemassa ja puskaradio referoi lähinnä vain kritiikin.

Matkasuunnitelma: Skotlanti, touko-kesäkuu 2010

Seuraava ulkomaanmatkani on ollut suunnitteilla jo jonkin aikaa, mutta ei ole tullut kirjoitettua siitä tänne. 

Edellisestä onkin jo pari kuukautta. Taas tekee mieli lähteä. Muttei mihinkään hömppärantakohteisiin, joista muut ihmiset haaveilee. Ehei, mä käyn vain tapaamassa kavereita ja katsomassa kulttuuria.

Nyt olen lähdössä SKOTLANTIIN kolmen vuoden tauon jälkeen. Huraa! Monta kertaa olen aikonut, ei vaan ole löytynyt sopivaa rakoa, kun on pitänyt muka ravata jossain rapakon takana ja Lontoossa ja Italiassa.

Aivan erityisellä innolla odotan sitä, herääkö uinuva skottiaksenttini kenties eloon reilun viikon oleskelun aikana. Toivon todella, että herää. Se osoitti jonkinlaisia elonmerkkejä jo Dublinissa viime lokakuussa. Olen todella kurkkuani myöten täynnä nykyistä geneeristä britti-suomiaksenttiani, joka ei kuitenkaan ole englantilainen, mistä johtuen minua luullaan Englannissa toisinaan amerikkalaiseksi. Haloo?! (Ainoa lohtuni on, ettei aksentti oikeasti ole amerikkalaista nähnytkään - USA:ssa ja Kanadassa en mene hetkeäkään paikallisesta, ja minua luultiin luojan kiitos toistuvasti britiksi.)

Matkan ajankohta on kesäkuun alku, koska Eini-siskollla on sopiva loma silloin. Sisko on Pohjois-Englannissa opettajavaihdossa. Newcastlen läheltä. Sieltä on enää parin tunnin matka Skotlantiin, joten ollaan alusta asti puhuttu, että jollain sopivalla lomalla lähdetään viikoksi kiertelemään Skotlantia.

Tämä on hyvä suunnitelma, koska itseltäni jäi ylämaiden koluaminen aika vähälle, kun Skotlannissa asuin. Kolme vuotta on petollisen pitkä aika: koko ajan ajattelee, että ehtiihän tuota. Jos olisi vaikka yhden vuoden vaihdossa, yrittäisi varmaan tehdä kaiken mahdollisen.

Matkan ajateltu kulku:

Aion kokeilla Ryanairin suoraa lentoa Tampere-Edinburgh. Tarkoitus on lähteä sunnuntaina 30.5. ja tavata Eini Edinburghissa. Siitä matkustetaan Aberdeeniin. Aberdeenista lautalla Orkneyn saarelle ja takaisin. Menomatka Orkneylle kestää 6 h, toinen suunta vielä kauemmin ja yli yön. Glasgow'n huonekaverini, paras skotlantilainen kaverini Daisy on kotoisin ko. saarelta. (Vaikka asuukin itse nykyään Meksikossa. Jossa käyn häntä tapaamassa. Onko maailma nykyään pieni? Kyllä on.) Minun on pakko nähdä Orkney, koska olen kuullut siitä Daisyltä paljon. Einikin haluaa ehdottomasti, koska siellä Skotlannin viikinkivaikutteet ovat vahvimmillaan. Historianopiskelija kun on.

Orkneyn jälkeen Aberdeenista Invernessiin ja piipahdus Loch Nessillä. Se nyt on niin pakollinen kohde, muka, enkä ole vielä nähnyt. Mitähän sielläkin edes on. Ei yhtään mitään varmaan, joku jorpakko ja tuhat turistia. No, Loch Nessin hostellilta sitten bussi Isle of Skyelle. Kaikki kehuvat ko. saarta kuvankauniiksi, pakollinen kohde. Skyeltä Fort Williamin kautta Glasgow'hun.

Tässä vaiheessa on kulunut reilu viikko ja ollaan Einin loman loppupäivässä. Minä jään Glasgow'hun fiilistelemään vanhoja kotikulmia ainakin yhdeksi yöksi. Vanhoja ystäviä siellä taitaa tällä hetkellä olla nolla, IHAN kaikki ovat muuttaneet pois. Yliopistokaupunki, opiskelukaverit, jne. Itseni tuntien luulen kuitenkin, että tutuissa maisemissa ja kävelyreiteissä ja kahviloissa ja tekemisissä riittää huokailtavaa.

Glasgow'n jälkeen palaan Englannin puolelle. (Newcastlen aksentti on onneksi lohdullisen lähellä skottiaksenttia - itse asiassa tosi mukava sekoitus, mielestäni henk. koht.) Ensi töikseni poikkean Einin luona vielä pari päivää. Durhamista ja Newcastlesta jäi viime visiitillä niin paljon näkemättä. Pienestä Durhamistakin linna, joka kuitenkin olisi katedraalin ohella se päänähtävyys.

Kun nämäkin on katsottu valmiiksi, suuntaan alas Lontooseen ja viihdyn siellä varmaan viikon verran. Teatterilistani on taas kasvanut sellaisiin mittoihin, että viikkokin alkaa tuntua optimistiselta arviolta. :P

Lontoosta revin itseni kotiin joskus kesäkuun kolmannella viikolla. Paluuta ei ole vielä varattu. Olis varmaan aika, eihän tuohon ole enää kauaakaan ja tuo alkaa olla suomalaisten lomasesongin alkua.

Semmoinen matka. Odotan to-del-la innolla. Rakas Skotlanti ja rakkaat Lontoon teatterit yhdellä iskulla. Ja Einin kanssa ollaan ennenkin matkusteltu, joten tiedän, että se sujuu hyvin.

Amazing Race todisti jälleen, että voittaa jos on kiltti eikä tappele.

Yritin eilen lähettää tämmöisen tekstin, mutta eihän se mihinkään lähtenyt, kun oli joku huono mokkulanetti.

Amazing Racen viimeksi Suomessa näytetty kausi loppui jo jokin aika sitten, mutta meikäläinen on vahvasti ajan hermolla ja kirjoittaa siitä nyt.

Rento hippipariskunta voitti. Ne ottivat rauhallisesti miltei koko kisan ajan eivätkä riidelleet edes silloin, kun lopussa alkoi stressata. Mutta voittivat. Jee, olen iloinen.

Amazing Race on siitä kiva ohjelma, että se palauttaa uskon ihmisluontoon. Kerta toisensa jälkeen saamme nähdä, että ylikilpailuhenkiset, aggressiiviset parit sabotoivat asenteellaan pelkästään itseään. Voittajaparit ovat aina olleet niitä, jotka luottavat toiseen yhtä lujasti kuin itseensä, pysyvät rauhallisina eivätkä tuhlaa aikaa kinasteluun ja toisen vähättelyyn. Riitely tuhlaa käsittämättömän paljon tehokasta peliaikaa. Ne yli-itsevarmat päällepäsmärit, jotka eivät kuuntele joukkuetoverinsa mielipiteitä, sahaavat lähes poikkeuksetta omaa oksaansa, vaikka luulevat olevansa erinomaisia valioyksilöitä. Sivusta sen näkee naurettavan selkeästi. Tämä opettaa meile elämästä hienon läksyn.

Toisaalta, jos mietitään tosi-TV:tä yleensä, Survivor onkin sitten aivan toinen juttu ja kääntää Amazing Racen läksyn pitkälti päälaelleen. Että se siitä sitten.

Enkä toki ole naiivi. Tiedän, että materiaalia leikkaamalla voidaan luoda mielikuvia. Amazing Race ei kuitenkaan ole Survivor myöskään tässä mielessä. Survivorissa kilpailijoiden monien päivien mittaisesta joutoajasta leirissä voidaan jaksossa näyttää mitä tahansa hetkiä. Tehtävät toki näytetään aina, mutta niiden aikana ei yleensä puhuta. Myös Amazing Racessa tehtävät näytetään aina, mutta niiden aikana joukkuetoverit ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Tehtävien välistä aikaa näytetään Survivoria vähemmän, ja varsinaista lepoaikaa etappien välissä ei näytetä ollenkaan. Toisin sanoen Amazing Racen leikkaajilla ei nähdäkseni ole yhtä paljon vaikutusvaltaa siihen, millaisia mielikuvia joukkueista luodaan. Jos joukkueen jäsenet pääsääntöisesti tukevat toisiaan kilpailutilanteissa ja puhuvat äkkipikaisesti suhteellisen harvoin, on vaikea luoda mielikuvaa jatkuvasta riitelystä. Jne.

Kaiken tämän vuoksi mää tykkään Amazing Racesta paljon enemmän. Siis siksi kun sen viesti on ihan oikeesti ilahduttava ja positiivinen. Ja samalla näkee monia maita erittäin pintapuolisesti.

P.S. Toinen suosikkiparini olivat ne gootit, joilla myös oli erittäin vakaa, hyvä, keskinäiselle kunnioitukselle perustuva suhde. Jos taas voiton olisi vienyt se kauhea neljänneksi tullut pariskunta, jossa nainen sätti ja pomotteli miestään ja riiteli yksinään ja ihmetteli sitten, miksi ME aina riidellään, olisin nielaissut kaukosäätimen ja ehkä lakannut katsomasta koko ohjelmaa.

Tänään vaikka tällainen linkki.

Aina Google Analyticsissä käydessäni minua hämmentää, miten suuri osa lukijoistani tulee tänne AV-käännösaiheisilla hakusanoilla. 

Mitä ilmeisimmin suurin osa haluaa lukea juuri tekstityksiin liittyviä tekstejä. Syyttäkää sitten vaan itseänne, kun huomaatte, että vouhkaankin suurimman osan ajasta musikaaliteatterista ja satunnaisista komeista miehistä, joita olen muka bongaavinani kaikkialta mediasta, vaikken koskaan tosielämässä. Nih. :P

On mulla onneksi mielessä ainakin yksi tekstityksiin liittyvä asia, joka on pitänyt linkittää.

Jos AV-kääntäjän ammatti kiinnostaa sinua, vierailepa tässä osoitteessa. http://www.av-kaantajat.fi/

Sieltä saat tietoa alan tilanteesta ja voit esimerkiksi kehua hyviä tekstityksiä. On hienoa, että ahkerat kollegat ovat jaksaneet perustaa tuollaisen pätevän infokeskuksen.

Jos kirjoitan liikaa aiheen vierestä, minut saa yleensä palaamaan käännösaiheseen - tai muuhun kiinnostavaan aiheeseen - kun minulta kysyy jotain. Vink vink.

Nopea kysymys, nopea vastaus

Nopea kääntämiseen liittyvä kysymys, kun täällä näköjään on kääntämisen asiantuntijoita liikkeellä, eli onko nopeat laulut vähemmän ongelmallisia kääntää kuin hitaat?

-kysyy tuleva käännösopiskelija

Vastaan tähän fiilispohjalta: kyllä, nopeat ovat vähemmän ongelmallisia kuin hitaat. Niissä on riviä kohti sentään jonkinlainen määrä tavuja, joten suomen pitkillä sanoillakin mahtuu jo sanomaan jotain. Maailman pahimpia ovat "Bring Him Home"-tyyppiset balladit (Les Misérables), joissa pelataan parilla venytetyllä tavulla. Niitä varten suomeen olis pakko saada lisää yksitavuisia sanoja!

Joku kokenut laulukääntäjä voi nyt vapaasti olla aivan eri mieltä.

"Kuvitukseksi" tän yhden John Owen Jonesin vaatimaton tulkinta yllä mainitusta kappaleesta. (Ko. kappale ei muutenkaan ikinä ole ollut henk. koht. suosikkini, mutta silti.)

Liikaa töitä, mutta kivoja.

Kiireinen viikko takana - La vita è bella - Robin of Sherwood

Tämä oli yksi kiireisimmistä työviikoistani ikinä. Viikko oli valmiiksi täynnä, kun minulle tarjottiin italiankielistä elokuvaa, enkä millään raaskinut kieltäytyä. Niinhän siinä sitten kävi, että töitä tehtiin aamusta iltaan ja yksi yö läpeensä. Mutta valmista tuli.

Töiden sisällön puolesta viikko oli onneksi ehkä ihanin ikinä. Muuten olisinkin varmaan jo kuollut. Käänsin pari jaksoa kasarisarjaa Robin of Sherwood ja Oscar-leffan La vita è bella. (JA toistaiseksi viimeisen jakson italiaanosarjaani Don Matteo, mutta siitä olin sentään tehnyt valtaosan jo edellisellä viikolla. Sain muuten juuri kuulla, ettei jakso jäänytkään viimeiseksi. YLE jatkaa sarjan näyttämistä, ja käännettävää riittää kesäkuun lopulle. Jippii!)

La vita è bella on itse asiassa ärsyttävä elokuva. Vähän semmoinen Amélie. Tasapainoilee herttaisuuden ja absoluuttisen, selkäpiitä karmivan kuvottavuuden rajalla. Mutta kiva sitä oli kääntää. Roberto Benigni höpötti taukoamatta niin, että teki mieli käydä kurkkuun kiinni, mutta silti oli kiva kääntää. Elokuvalle annan tasan kolme tähteä viidestä, koska en osaa päättää, vihaanko vai rakastanko sitä. (Samoin on Amélien laita.)

Robin of Sherwoodiin rakastuin hetkessä! Olen liian nuori muistamaan sarjaa 80-luvulta (synnyin 1981, ja sarja sai alkunsa -84), mutta mitä olenkaan menettänyt! En ollut ollenkaan tiennyt, että on olemassa oikeesti hyvä versio Robin Hood -legendasta. Täydellinen sekoitus seikkailua, jännitystä ja huumoria, ihan tosi hyvää näyttelijäntyötä, mahtavat Marian-neito, Guy of Gisbourne, sheriffi, Will Scarlet, kaikki. Ja varsinkin Michael Praed, joka on syntynyt Robin Hoodiksi. Olisi karismansa perusteella ansainnut paljon upeamman uran ja paljon päärooleja, mutta ilmeisesti kävi matkan varrella huono tuuri. En kuitenkaan voi syyttää häntä siitä, että lähti sarjasta. Syy oli nimittäin D'Artagnanin rooli Broadwaylla. Kolme muskettisoturia -musikaalissa!!! Jätkä halusi tehdä täydellisiä projekteja. Ikävä kyllä musikaali floppasi, Michael joutuikin Dynastiaan ja siitä se alamäki alkoi. Nyyh. Mutta haluan ostaa sarjan DVD:llä ja ihastella häntä aina.

Häntä ja sarjaa kokonaisuutena. Ennen sitä osattiin. Sama käsikirjoittajakin laati useimpien jaksojen käsikirjoitukset. Minusta se olisi ainoa oikea tapa, mutta niin ei tehdä nykyään melkein koskaan. Sarjan arvostettu Clannad-musiikki on korvaani outoa kasarisyntikkahymistelyä, mutta muuten tämä Robin on näkemieni jaksojen perusteella jokseenkin täydellinen.

Tässäpä tämmöinen kiva video poistetuista kohtauksista. Oli hämmentävän paljon eläväisempi kuin vakavat fanifiilistelyvideot.

Kaunokirjallinen kysymys

Sain Sophialta pitkän, kaunokirjallisuuden kääntämiseen liittyvän kysymyksen. Kysymys tuli jo kaaauan sitten, mutta nyt vihdoin vastaan siihen. Koko ajan on ollut tarkoitus, aihe on kiinnostava! Olen vaan niin luvattoman saamaton...

Disclaimer: En ole kaunokirjallisuuden kääntäjä (ainakaan vielä :), mutta olen kyllä opiskellut näitäkin asioita paljon yliopistossa. Mielipiteeni on siis kotoisin ammattikääntäjän, käännös- ja kirjallisuustieteitä opiskelleen henkilön ja aktiivisen lukijan kenttien leikkauspisteestä, mutta kaunokirjallisuuden kääntäjien suulla en väitä puhuvani. :)

L. M. Montgomeryn vasta suomennetun kirjan Vanhan kartanon Pat lukemista hidastaa aika tavalla, kun suomentaja on päätynyt käyttämään yhden päähenkilön kohdalla itse koostamaansa murretta, joka kai muistuttaa eniten Itä-Suomen murretta. Hahmo on kai alkukielelläkin puhunut murteella, mutta minusta tämän keksityn suomalaismurteen käyttö vaikeuttaa pahasti luettavuutta. Murretta kun on sovellettu repliikeissä lähes joka sanaan. :/ Lisäksi kirjassa oli sivuhahmo, joka puhui vielä pahempaa (taas suomentajan keksimää) murretta (lähellä savoa) ja siitä oli jopa vaikea saada selvää. Kirjailijan kohderyhmä on pitkälti nuoret tytöt, joilla varsinkin voi olla murteissa vaikeuksia. Miten käännöstieteessä suhtaudutaan murteiden käyttöön?

Kun murretta on käytetty käännöksessä luovasti ja värikkäästi, siihen voidaan suhtautua hyvinkin positiivisesti. Murteet ovat kuitenkin siitä tosi hankala juttu, että ne ovat vahvasti henkilökohtainen asia! Sama murre voi olla yhden mielestä kotoisa, värikäs ja lupsakka, toisen mielestä kummelimaisen mahdoton ottaa vakavasti ja kolmannen mielestä mahdoton ymmärtää. Jos käännöksestä halutaan helposti lähestyttävä ja pitkäikäinen, liian vahvaa murteellisuutta kannattaisi varmastikin välttää. Kliseinen paraatiesimerkki on Saarikosken Siepari ruispellossa, joka on vanhaa stadin slangia elävimmillään, mutta aiheuttaa nykyajan Suomessa hysteerisiä naurukohtauksia. Joita alkuteos ei aiheuta. Nih.

Tuolle suomentajalle on luultavasti käynyt niin, että hän on tullut sokeaksi käyttämälleen murteelle. Se tuli työn aikana hänelle itselleen niin tutuksi, ettei hän hoksannut, ettei lukija enää ymmärrä tekstiä. Ja / tai hän on kotoisin vahvalta murrealueelta ja tottunut aivan erilaisiin asioihin kuin sinä. Kolmas mahdollinen selitys olisi tietysti, että kyseisessä teoksessa käytettyjä murteita on ollut tasan yhtä mahdoton ymmärtää, ja kääntäjä on halunnut pysyä uskollisena alkuteokselle lukijoiden palvelemisen kustannuksella. Tämä olisi täysin validi käännösstrategia, vaikka kaikki koulukunnat eivät pidä sitä parhaana mahdollisena.

Sitten toinen kysymys saman kirjailijan suomennosten innoittamana: paikannimien kotouttaminen. Ilmeisesti Green Gables/Vihervaara-tyyppisiä kotouttamisia ei enää käännöksissä suosita, mutta jos käännetään lasten- ja nuortenkirjallisuutta, niin pitäisikö mielestäsi esim. Cloud of Spruce/Silver Bush -tyyppiset talonnimet kotouttaa? Tietenkin silläkin on merkitystä, että onko käännös hyvä - tulee mieleen esim. monia hassuja väännöksiä elokuvien nimistä... :D

Tähän ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta, mutta itse olen vahvasti sitä mieltä, että varsinkin lasten- ja nuortenkirjallisuudessa paikannimien kotouttaminen on paitsi OK, myös suotavaa. Jos fiktiivinen nimi selvästi tarkoittaa jotain, minusta on oikeastaan itsestään selvää, että se pitäisi suomentaa. Jopa aikuisten kirjallisuudessa. Mutta ainakin nyt lasten ja nuorten!

Olen ymmärtääkseni enemmistössä tämän mielipiteeni kanssa, vaikka joku varmasti onkin myös täysin toista mieltä. Jos muistellaan esimerkiksi niitä kuuluisia, juhlittuja Harry Potter -suomennoksia, nehän erottuivat juuri erittäin vahvalla kotouttamisella.

Kiinnostavaa pohdittavaa! Otan kaikenlaisia kysymyksiä mielelläni vastaan ja improvisoin vastauksia vakuuttavalla asiantuntijaäänelläni :D

Elossa ollaan! Ostin vaatekaapin!

Minulla on ollut (a) ongelmia bloggerin kanssa, kuten monella muullakin ja (b) aika karmea kiire. En kuitenkaan ole kuollut.

Ensin sivuhuomautus: olympiakuumeeni lopahti totaalisesti eiliseen karmeaan pettymykseen. Ei minua haittaa, ettei aina voiteta. Kukaan ei voita aina. Tärkeintä olisi taistella niin, että voi olla ylpeä. Tuo peli oli niin järkyttävän nolostuttava, etten kehtaa edes ajatella sitä. Aargh.

Pronssipeli olisi vielä edessä, muttei oikein jaksa kiinnostaa. Huoh.

Sitten viikon ilouutiseen: Olen saanut uuden vaatekaapin. Suostuin ostamaan Jysk-myymälän näytekappaleen tällaisesta yksilöstä:

Se on luonnossa paljon kauniimpi. Tuossa ei oikein näy varjot tai syvyys tai todellisuudessa paljon kermaisempi valkoinen. Eikä se, että nuo nupit on sitten metallia, ei mitään mustaa muovia. Luonnossa kaappi on kauniin vanhanaikainen romantillinen olematta kuitenkaan kesämökkimäisen rapistunut = minulle täydellinen. Kyseessä on selvä klooni siitä yhdestä IKEAn sarjasta, onkohan sen nimi Hemnes? Minulla on eteisessä ko. sarjan pieni lipasto, ja vaikka vierekkäin katsoo, voisi oikeasti luulla että uusi vaatekaappini on kotoisin samasta sarjasta ja samalta tehtaalta. Heh. (Voihan se samalta tehtaalta ollakin. Suunnittelija lienee kuitenkin eri, tai IKEA haastaisi oikeuteen?)

Mutta SIIS, hienointa tässä löydössä oli, että kaapin oikea hinta oli yli 400€, mikä sekin tuntui edulliselta, mutta sitten sain näytekappaleen omalle paikalleen kuljetettuna ja valmiiksi koottuna yhteensä reilulla kahdella sadalla. Mikä löytö! Eikä yksilö tunnu sen huterammalta kuin Askossa käpälöimäni roimasti kalliimmat.

Kaunis kaappini oli naurettavan halpa, koska keskimmäiseen oveen oli joku toope liimannut hintalapun niin pitävällä liimalla, että maali lähti mukana kun hinta irrotettiin. Ovessa on siis kaksi n. 1 x 15 cm:n maalitonta raitaa. Siihen päälle voi kuitenkin liimata kauniin kuvan, tai vaikka peilin, ja sillä hyvä.

Vielä hintaakin tärkeämpi etu minulle oli oikeastaan se, että näytekappale on valmiiksi koottu. Kuka noita jaksaa koota ruuvi ja palikka kerrallaan? Muuten olisin voinutkin maksaa 400€ virheettömästä yksilöstä, mutta ku monta tuntia menee, mulla on kallis tuntipalkka, hirveetä tuhlausta. (Okei, kyllä pieniä, siistejä huonekaluja voi olla kivakin koota. Mutta jumalattoman kokoisen ja painoisen mööpelin saa kyllä kantaa kotiini joku muu. Nyt olen myös varma, että tilaan muuttomiehet, kun tästä joskus muutan. Tuota en itse kanna!)

Tämä nyt näköjään oli viimeisten kymmenen päivän keskeinen sisältö. Jännä elämä mulla.

Ihanaa, Leijonat! Vähemmän ihanaa, Anne!

Eli kiirettä ja jääkiekkoa.

Hirveä kiire on vaivannut. Itsepä otin aika paljon töitä tälle viikolle, siis sen verran, että olisi pitänyt tehdä hitusen enemmän aktiivisia työtunteja kuin normaalit kuusi, ja sitten vielä laiskottelin parina päivänä viime viikolla ja tein kolmea tuntia kuuden sijasta. Huono resepti, huono resepti. Parina viime yönä on kompensaatioksi tullut nukuttua vain kuusi tuntia, vaikka pääsääntöisesti yritän välttää univelkaa kun se on niin kauhean epäterveellistä. (Nukun luonnostani 8,5 tuntia, eli mulle kuudesta tunnista todella kertyy univelkaa.) No, kyllä se taas tästä, pahin on nyt ohi.

Tämän viikon isoin asia on jääkiekko. Odotan tämän illan Suomen matsia (YLE klo 22) melko täpinöissäni. Eilen jo katsoin lämmittelyksi hiukan USA-Sveitsi-peliä, ja kyllä se jännää olikin. Sveitsi pisti yllättävän hyvin kampoihin. Toivottavasti Valko-Venäjä ei ota liikaa mallia, siis niin paljoa, että illan urakasta tulisi meille liian hankala eikä vain sopivan jännää.

Jääkiekko on varmaan se asia, missä olen kaikkein isänmaallisin. Hassua. Yleensä, esim. Euroviisuissa, en juuri perusta Suomen menestyksestä.

Toivotaan, että ihanan Teemu Selänteen kaulassa olisi urakan lopuksi vielä viimekertaistakin kirkkaampi mitali. (Kuva taitaa kylläkin olla MM-kisojen pronssista.)

LEFFA: Sherlock Holmes (2010) - 3/5

Sori, on pinnallinen perjantai...

Guy Ritchien Holmes-versiointi ei luojan kiitos ollut niin täynnä hölmöä törmäilyä kuin olin pelännyt, eikä oikeastaan raiskannut Holmesia ja Watsonia ollenkaan, niin kuin olin antanut itseni ymmärtää. Vastapainoksi juoni oli epäkiinnostava ja juonenkuljetus höttöistä. (Millä tarkoitan, ettei katsojalla enimmän aikaa ollut mitään odotettavaa tai jännitettävää, mielenkiintoa ei pidetty yllä.) Leffateatterin projektorikin oli väärin säädetty, kuvan sumuisuudesta tuli päänsärky. Annan tälle elokuvalle sentään nuivat kolme tähteä viidestä, koska yleensä säästän vähimmät tähdet elokuville, joista varoittaisin itseäni, tai joissa jokin ainakin vähän ärsyttää sen sijaan että vain haukotuttaa.

Tällä kaikella ei onneksi ollut mitään väliä, ja katsoisin elokuvan koska vain uudelleen riemusta kiljuen. Nyt se on nimittäin olemassa: leffa, joka yhdistää kaksi ykkös-ykkös-ykkösfanityttöihastustani. Jude Law on komea jopa viiksissä ja tyhmässä hatussa, eikä Robert Downey Jr. voisi olla olematta seksikäs vaikka erikseen yrittäisi. Maailma on tämän elokuvan myötä parempi paikka, ja toivottavasti jatko-osassa olisi kiehtovampi juonikin. (Se voisi keskittyä esimerkiksi siihen, että Holmes ja Watson tajuavat olevansa luotuja toisilleen. Mitä? Optimismi kunniaan, sitä odotellessa.)

Huomasin tuossa toisen tavan, jolla leffa on parantanut maailmaa. YouTube on täynnä tämmöisiä. Viikonlopun ratoksi maailman söpöisin video (jonka kuva ja ääni eivät ole ihan synkassa, mutta katsominen on silti vaivan arvoista).



YouTube on itse asiassa täynnä myös huomattavasti häiritsevämpiä videoita... tehkää haku "Robert Downey Jr Jude Law", jos ette heti arvaa, mitä tarkoitan.

Millainen on hyvä euroviisuehdokas?

Olen huomannut arvioivani euroviisukisailijoita tämmöisillä kriteereillä.

(1) Esiintyjän tulee olla aiheuttamatta minulle myötähäpeää. Toisin sanoen hänen tulee näyttää siltä, että haluaa olla lavalla, ja että juttu tulee sisältäpäin eikä ole pelkkiä ulkoa opeteltuja liikkeitä. (Tästä voi toki luoda taitavan illuusion.) Vaikka biisi olisi huono, luontevasta esityksestä voi nauttia. Siksi tämä on tärkein kriteeri.

(2) Esiintyjän pitää osata laulaa livenä. Euroviisuissa pitää laulaa itse miljoonien ihmisten edessä, ja on maailman nolointa, kun biisi ja lavashow ovat periaatteessa kohdallaan, mutta ihminen ei kerta kaikkiaan pysy sävelessä.

(3) Biisikin saisi olla tarttuva ja mieleenpainuva. Kyllä, tämä tosiaan tulee vasta kolmantena.

(4) Ikimuistoinen / erikoinen / hauska / värikäs / koskettava/ seksikäs / jollain lailla edukseen erottuva lavashow.

Näiden kriteerien perusteella olisin lähettänyt tämän vuoden Suomen karsinnoista ensimmäisenä matkaan Maria Lundin. Esitys oli ehyt, luonteva kokonaisuus; Maria säteilee lavalla esimerkillisen luontevasti ja laulaa livenä puhtaasti ja vaivattomasti; lavashow oli yhteinäinen, värikäs ja mieleenpainuva. Maria olisi vieläpä herättänyt lisähuomiota kauneudellaan, eikä lehdistön huomiosta ole koskaan haittaa. Ja oli se biisikin ihan kiva.

Seuraavaksi olisin ehkä lähettänyt ne hemmetin Eläkeläiset. Laulu ei ollut kovin puhdasta, mutta myötähäpeää ei tarvinnut tuntea, koska koko homma oli niin päivänselvästi vitsi. Ei tuolla mitään olisi voitettu, mutta huumorin ystäviltä (esim. Saksasta) olisi tullut irtopisteitä, kaikilla olisi ollut hauskaa ja olisin voinut keskittyä muihin esityksiin murehtimatta Suomen kohtaloa (koska biisimme ei olisi edes ansainnut voittoa).

Kolmas valintani pääsikin sitten matkaan. Kuunkuiskaajilla oli suhteellisen luonteva meininki lavalla, varsinkin sillä haitarittomalla naisella ämpärikaupalla sisältä tulevaa säteilyä. Biisi on ärsyttävällä tavalla tarttuva. Voi tuolla jotain pisteitäkin ehkä saada, jos kansanmusiikki sattuu olemaan muotia tänä vuonna. Venäjä voi tykätä, on venäläisen kansanmusiikin sävyjä. En ollut surullinen valinnasta - paljon huonomminkin voisi olla.

Karsinnoissa ei mielestäni ollut yhtään niin hyvää kappaletta, että olisin halunnut lähettää sen matkaan muista tekijöistä huolimatta. (Sellaisiakin ON olemassa, ne ovatkin sitten poikkeus yo. neljän kohdan listaan.) Itse kuuntelisin radiosta ehkä mieluiten sen Linin metallirockia, mutta hän lauloi livenä niin epäpuhtaasti, että olin repiä korvat päästäni. Toisessa ääripäässä balladi Sun puolella (ks. alla) piti kuunnella digiboksilta kahteen kertaan. Oli niin kauniit stemmat. Kiitos että olet olemassa, Hanna-Riikka Siitonen. En kuitenkaan olisi lähettänyt biisiä kisaan, koska se ei olisi erottunut sieltä tarpeeksi. (Ehkä, jos solistillakin olisi ollut poikkeuksellisen nätti ääni...)



Sitten vain esikatseluja odottelemaan. Ihan hyvät esikarsinnat meillä oli. Alkuerien taso parani loppua kohti.

Kirjoittaja kirjoittaa, mutta mitä?

Olen katsonut Subin 30 Rock -uusintoja. Hemmetin hyvä sarja. Komedia on makuasia, minua naurattaa kovasti tämä! Suosittelen lämpimästi.

Sarjan tekstitykset ikävä kyllä ärsyttävät. En ole katsonut kääntäjän nimeä, enkö tiedä onko hän tunnettu vai ei, kanavan oma kääntäjä vai toimiston kautta hankittu. Tiedän vain, että käännöksissä toistuu yksi kamala asia, josta on nyt pakko avautua.
  
30 Rockissa puhutaan jatkuvasti komediasarjan käsikirjoittajista, siis englanniksi "writers". Haluan tässä yhteydessä päästä korostamaan, että suomeksi sanaa "writer" ei ammattinimikkeenä voi kääntää "kirjoittaja"! Ei, vaikka se tuntuisi miten houkuttelevalta ja säästäisi tilaa. Meillä Suomessa on erikseen kirjailijat, käsikirjoittajat, näytelmäkirjailijat, toimittajat jne. "Kirjoittaja" tarkoittaa meillä "tietyn asian kirjoittanut henkilö". Se ei tarkoita "ammatikseen kirjoittava ihminen" kuten englanniksi. "Tämän sketsin kirjoittaja" on siis oikein, "loistavat kirjoittajamme" väärin. Selkeää? Minulle on, kaikille ei ilmeisesti.

Okei, mikään ei ole mustavalkoista, ja äärimmäisessä hädässä ja tilanpuutteessa voisin joskus ymmärtää, että "käsikirjoittaja" lyhennetään muotoon "kirjoittaja", jos se kirjoittaminen on syystä tai toisesta pakko saada mukaan. Mutta tämän ja monen muun sarjan tekstityksissä sanaa käytetään jatkuvasti ja systemaattisesti väärin, ihan kuin se olisi virallinen käännös. Kielikorvaani vihloo.

Olen itsekin joskus repinyt hiuksia päästäni, kun englannin kätevä yleispätevä sana pitää suomeksi kääntää milloin mihinkin muotoon ja aina olisi tiedettävä, mihin kirjoitusammattiin sana viittaa. Ei voi mitään, meillä on eri käytäntö kuin englannissa ja sillä hyvä. Harvoin jaksan valittaa asioista, mutta tämä on raivostuttanut minua monissa eri yhteyksissä jo vuosia.

Olen avautunut, lopetan.

...
Lisäys 6.2: Tuli ehkä hiukan aggressiivista tekstiä, mutta asia on minun nähdäkseni selkeästi noin, ja kun ärsyttää niin ärsyttää, ei voi mitään! :D

Ilosanoman levittäminen onnistuu

Olenpa viime päivinä kirjoitellut juttuja Britannian matkan musikaaleista, muttei ole ollut tarpeeksi pitkää aikaa kerralla, joten valmista ei ole tullut. Pitäisi varmaan pikkuhiljaa pistää pystyyn kokonainen blogi noista enkunkielisistä musikaalijutuista. Alkaa olla jo muutama sinne pohjalle, niin ei näytä autiolta. Se tuossa oli alun perin ajatuksena.

Viikonloppuna mulla oli kylässä kummitytön äiti, oli tosi hauskaa, laulettiin SingStaria (mitä pieni flunssa haittasi yllättävän vähän, mutta korkeat äänet kuulostivat tavallistakin kammottavammilta) ja käytiin jopa baarissa. Oli hauskaa ja rentouttavaa se. Lisäksi meille on tullut semmoinen uusi perinne, että katsotaan hyllystäni musikaaleja. Ilosanoman levittäminen onnistuu hienosti. Janna oli ihan myyty jo Hairspraysta, mutta Rent oli vielä suurempi menestys. Kun vilkaisin leffan jälkeen katselukumppaniini, huomasin yllätyksekseni, että toinen itkee vuolaasti! Se oli hienoa se. Hän tahtoi lainata kotiinkin lisää musikaaleja. Huomasin, että minun pitää laajentaa kokoelmiani - joku päivä on kaikki hyvät katsottu.

Olen minä melkoinen käännyttäjä. Skotlannissa katsottiin Buffy kokonaan läpi, ja Jannasta tuli senkin fani.

Tällainen pikapäivitys nyt vain. Joka päivä jotain, se on hyvä periaate (jota on viime aikoina taas rikottu).

Britannian matka siis oli ja meni.

Ei ollut kovin stressaavaa, kaikki sujui hyvin. Oli aika hyvä, että täti oli mukana. Koko perhe käyttäytyi paremmin kuin omassa porukassa luultavasti olisi käyttäytynyt.

Vaikeinta oli yllättäen ruoan etsiminen. En ole koskaan ennen tajunnut esimerkiksi, miten nirso oma äitini on! Lapsena ruokaa etsittiin ehkä enemmän meidän lasten ehdoilla, joten tämä ei tullut esille. Tällä matkalla ainoa järkevä ratkaisu oli syödä buffet-ravintoloissa aina kun mahdollista. Kun ruokaa piti yrittää valita esimerkiksi pubin listalta, äiti ei löytänyt yhtään ruokalajia, jota olisi halunnut tilata. Ei yhtään. Omituista. Itse en muista koskaan olleeni tilanteessa, jossa mikään annos ruokalistalta ei kelpaisi! (Valkosipuliravintola voisi olla paha nakki, mutta se on ainoa jonka osaan kuvitella. Enkä kyllä voisi sen hajun keskellä mitään syödä, vaikka minulle suostuttaisiinkin valmistamaan valkosipulitonta ruokaa. No, heh, ehkei kovin todennäköinen riski tai tilanne.)

Ilmat olivat hirveät. Melkein koko ajan satoi. Vakuuttelin kyllä, ettei Britanniassa keväällä ja kesällä ole näin kauheaa. Heillä(kin) on vieläpä ollut poikkeuksellisen kylmä talvi - Durhamissa lumi pysynyt maassa kuukauden verran, ensimmäistä kertaa 50 vuoteen. Nyt ei enää ollut lunta, mutta lämpötila oli usein vain pari astetta plussalla, kun normaalina talvena jopa Glasgow'ssa (eli Skotlannissa, eli vielä pohjoisempana) on toistuvasti kymmenenkin plus-asteen päiviä eikä nollaa aliteta usein ainakaan päiväsaikaan.

Oli hyvä ratkaisu matkustaa junalla pohjoiseen ja takaisin. Junassa oli mukavaa, suhteellisen tilavaa ja rentoa, ja näimme ikkunoista paljon kaikenlaista. Perhe tykkäsi, itsekin tykkäsin, enkä kyllä henk. koht. ikinä valitsisi lentoa alle 10 tunnin junamatkojen tilalle. (Nämä nyt kestivät alle neljä tuntia suuntaansa.) En edes hinnan vuoksi.

Lontoossa ehdimme lähinnä käydä bussikierroksella. Se olisi ollut antoisampi, jos bussin katolla olisi voinut olla. Nyt satoi ja tuuli, mutta näki sisältäkin jotain. Pohjoisessa näimme Durhamin läpikotaisin (pieni, kaunis paikka - kuuluisa keskiaikainen katedraali hallitsee kaupunkia ja näkyy kaikkialta) ja Newcastlen vilaukselta. Newcastle vaikutti ihan OK-paikalta... pelkän keskustan perusteella valitsisin pohjoisen teollisuuskaupungeista mieluummin Glasgow'n, mutta Newcastlessakin voi mahdollisesti olla kauniita puistoja heti keskustan ulkopuolella, joten en pikavisiitin perusteella (vieläpä rumana, harmaana päivänä) osaa sanoa.

Tässä Wikipedia-kuva Durhamin ydinkeskustasta. Itse otin matkalla nolla valokuvaa.

Ja musikaalit. Niistä varmaan seuraavaksi omassa jutussaan: Phantom Lontoossa ja Les Mis Manchesterissa matkalla Durhamiin. Phantom oli yllättävänkin jees, olin huolella valinnut meille hyvät paikat, joilta näyttävä lavastus pääsi oikeuksiinsa. Les Misin uudessa ohjauksessa oli joitakin aivan mahtavia parannuksia, mutta toisaalta oli poistettu joitakin rakkaita asioita, joiden perään sydämeni itki. (Tästä oma teksti!)

Lee Mead to star in Wicked from May 2010!

I am really, truly, fangirlishly excited about this bit of news: Whatsonstage: Wicked Returns Lee Mead to Musicals

 Mr. Mead is probably the only musical theatre actor whose VOICE doesn't need to give me chills. :P

(Wait, let's think. John Barrowman's voice probably wouldn't have to - especially when he was younger - but it does, so nevermind. Cheyenne Jackson's voice wouldn't have to... OK, it kind of doesn't, but his suberb acting does. Yeah, Lee Mead is the only person I can think of who has fully captivated me on stage with pretty much just his physical appearance. A dubious honour, but there you go. :D)

I'll be queuing for Wicked day tickets the next couple of times I'm in London. Despite what I just said, I honestly think young Mr. Mead will make a first-rate Fiyero. (And his singing is fine. Just no chills.)

For those who don't know, Fiyero is the love interest, a fairytale prince charming type character - handsome and shallow in the beginning, less shallow towards the end. (Think Hairspray's Link, only the girl is green, not fat.)

Pictured: the Fiyero I first saw, Oliver Tompsett. (And the only one, actually - only seen Wicked the once.) Not a bad looking guy, that one, either. ;)

Uutisia AV-käännösalan nykytilanteesta

Ainakin Google Analyticsin mukaan blogiani lukee typerryttävän suuri määrä ihmisiä, joita AV-käännösala kiinnostaa. Tässäpä teille muutama linkki tuoreisiin uutisiin alan nykytilanteesta - jos kerta blogini kiinnostaa, innostutte varmaan myös näistä!

Journalistiliitto: Kansainväliset tekstitysfirmat uhkaavat kielitaitoa (YLEn uutinen)

Kääntäjien kansanliike  (Artikkeli Ylioppilaslehdessä)

Lopuksi linkki foorumille, jolle jokaisen AV-alalla työskentelevän ja kieliä opiskelevan - mahdollisesti jopa muutenkin alalle mielivän - kannattaa pyytää kutsua.

LEFFA: Nine (2009) - 4,5 stars out of 5

Olen palannut Suomeen. Katsoin matkan aikana kahden livemusikaalin lisäksi myös otsikossa mainitun musikaalileffan.

I think I'm a bit strange. Chicago won an Oscar, I hated it. Nine gets massacred by critics, I go in expecting to hate it (same director), end up loving it.

My biggest complaint about Chicago was that the musical numbers were completely removed from the film's reality. This film kind of has the same thing, but I have NO problem with it whatsoever, because the main character remains the same in both realities - he is watching the musical numbers in his mind and reacting to them.

I listen to Italian at least 10 hours a week these days (while subtitling), and I must say the film's Italian and mock-Italian are _perfectly_ done. Day Lewis's accent is just as pitch-perfect as his acting. This attention to detail is a small thing but really won me over.

The staging of the musical numbers is flawless and breathtaking. (Yes, women are objectified, but that is so the point!) Penelope Cruz is amazing and strikingly beautiful. While Kate Hudson's acting or looks don't exactly rock my world, wait for the musical number - who knew she can sing and dance like that?! Possibly the best in the film.

Here's a music video of the song. It's intercut with other clips from the film and contains no spoilers as far as I can tell. The actual scene has a lot more great dancing, but it also spoils the film slightly, and I couldn't find it on Youtube anyway. (Pronouncing "cinema" the EN way - not ITA, with "ch" as in "chimney" - is not a mistake, Hudson's character is American.)



Marion Cotillard fails miserably at whatever accent she's going for (seems to vary from scene to scene), although she's very good otherwise. They might as well have cut Fergie and the Mother character.

There is very little plot momentum, but we're watching a film about the disintegration of a man's world. How much is there supposed to be?

I've never seen the stage version of Nine. I hear the movie is very, very different, and inferior in most people's opinion. My view may be somewhat altered if I ever manage to catch the real thing, but I can't imagine turning around and starting to _hate_ this, because the film very clearly works for me as is.

Stars: * * * * ½ / * * * * *

Taas se tekstittäjä tuolla jotain saarnaa..?

Vähän tuo matka painaa päälle. Pitäisi tehdä melkoiset vuoret töitä ennen sitä, ja Marjukkakin on taas tulossa alkuviikoksi, mikä (onneksi?) rajoittaa järjettömintä yötä myöten naputtelua. Älkää toisaalta käsittäkö väärin, on kiva lähteä Britanniaan taas, odotan sydämentykytyksiä aiheuttavalla innolla varsinkin tiedätte-kyllä-mitä. (Ks. edellinen kirjoitus, jos joku ei muka tiedä.) Kun vaan saisin nämä työt ensin tehtyä. Ja tavarat pakattua. Ja itseni kentälle keskiviikkona aamuyöstä.

Elämä on täyttynyt töiden lisäksi ammattiyhdistysjutuista. AV-käännösalalla tuulee edelleen, mutta tässä blogissa en edelleenkään viitsi yksityiskohdista kirjoittaa, kun tämä on liian julkinen. Voin varmaan sitten kirjoittaa, kun asiat ovat jo tapahtuneet.

Olen AY-juttuihin liittyen havahtunut siihen, että olen bloginpitäjänä mielipidevaikuttaja paljon vahvemmin kuin olin tajunnut. Olen tässä blogissa vastaillut ihmisten kysymyksiin tekstitysalasta omien henk. koht. kokemusteni pohjalta 100% rehellisesti (rehellisyyttäni älkää pliis epäilkö, vaikka sellaistakin olen rivien välistä joskus aistinut - mitä minä valehtelulla voittaisin?!). Todellisuuteen herättyäni olen alkanut tuntea syyllisyyttä siitä, etten ole lainkaan tarpeeksi korostanut seuraavaa seikkaa: minun kokemukseni ei ole sama kuin keskivertotekstittäjän kokemus. Se on yksittäinen tapaus. Ei ainutlaatuinen (sen olen tämän uuden yhteisöllisyyden myötä saanut havaita), muttei missään nimessä keskiverto.

Älkää siis lapset kuvitelko, että tekstittäjän elämä on ruusuilla tanssimista, palkkaa tulee ylenpalttisesti ja rahaa riittää vaikka miten moneen kaukolentoon vuodessa. Jos kuvittelette, joudutte melko suurella todennäköisyydellä pahasti pettymään työelämässä. Tälle alalle ei myöskään ole enää helppo päästä, vaikka vielä pari vuotta sitten iloisesti (ja totuudenmukaisesti) niin sanoin. Tällä hetkellä en suosittelisi edes yrittämään. Jos joku juuri parhaillaan harkitsee alalle hakeutumista, sanoisin melkein, että kannattaa odottaa ainakin tämä kevät. Joka nyt pyrkii mukaan, joutuu keskelle melkoista myllytystä.