Uudenvuodenlupaus:

Vuonna 2010 jatkan blogin kirjoittamista.

Blogin uusi syksyinen ulkoasu

Syyskuu alkaa kääntyä kohti loppua, ja edellinen kukkatausta alkoi tuntua turhan kesäiseltä.

Elegia oli juuri pyöräyttänyt tämmöisen Lontoo-aiheisen pohjan, josta Lontoo ei tosin varsinaisesti hyppää silmille. Otin sen kuitenkin käyttöön sopivan syksyisenä.

LAATIKOSTA NÄKEE KAUAS: Skins, 3. tuotantokausi

On se kumma. Mikä niissä ristiin panevissa, päihteitä täysin järjettömästi käyttävissä teineissä muka viehättää?


Vai onko se kumma? Skins on tasalaatuisen hyvä. Se on kekseliäästi kuvattu ja käsikirjoitettu. Näyttelijät ovat ikäänsä nähden hämmästyttävän lahjakkaita. Ja jotenkin sitä sekopäistä "kaikki naivat kaikkea mikä liikkuu" -meininkiä on hauska katsella. Varsinkin, kun pääsee yli siitä harhasta, että sarja edes yrittäisi olla millään lailla realistinen.

Tässä kaikessa juoni näyttelee mitättömän pientä roolia. Se on pohjimmiltaan melko tyypillistä "kuka lopulta saa kenet"-saippuaoopperaa, mutta onnistuu vaikuttamaan suuremmalta.

Äskeiset kappaleet pätevät sataprosenttisesti sarjan 1. ja 2. tuotantokauteen, mutta pääosin myös tähän kolmoseen, jossa on uudet hahmot ja näyttelijät. Räväkkä veto sekin. Jos halutaan kertoa nuorista, kerrotaan sitten nuorista. Vältetään kaikki Beverly Hills 10 vuotta myöhemmin -syndroomat.


Näyttelijöiden lahjakkuuden ylistämisestä täytyy kolmoskaudella hiukan tinkiä: sankariksi tarkoitettu Freddie jää puisevaksi pökkelöksi, koska rooliin valittu Luke Pasqualino (kuvassa vasemmalla) on selkeästi enemmän komea kuin lahjakas. Toisaalta on hämmentävää, että sarjaan on onnistuttu kaivamaan noinkin näyttelijäntaitoiset identtiset kaksoset! Luulisi olevan vaikeaa.

Puiseva sankari muodostuu sarjan edetessä vakavaksi ongelmaksi, koska hänen pitäisi olla mukana piinaavan jännittävässä kolmiodraamassa. Draamasta ei tule millään lailla jännittävää, koska sankarittaren ristiksi ei parhaalla tahdollakaan voi toivoa tuollaista ankeaa pökkelöä. Jännitä siinä sitten. Toivoin loppuun asti yllätysratkaisua X, ihan millaista tahansa.


Sankaritar on kyllä lumoava. Hahmo, jonka idea on olla niin upea ja vangitseva, että KAIKKI rakastuvat ja ylistävät kauniiksi, on lähes aina epäuskottava. Yleensä katsoja suostuu pitkin hampain hyväksymään draaman todellisuuden: kaikki rakastuvat tuohon siksi, kun se on tämän homman tähti. Kaya Scodelarion Effy on kuitenkin oikeasti kaunis ja hypnoottinen. Suostun uskomaan, että kaikki rakastuvat.

Sääli vain, että hahmoa oli pakko pehmentää, kun hän siirtyi sivuhahmosta päähenkilöksi. Olinkin miettinyt, miten tuollainen hahmo VOI olla riittävän moniulotteinen kantamaan sarjaa. Olin toivonut, että voisi olla. Ei voinut olla. Piti muuttua.


Myös kolmiodraaman kolmatta osapuolta pitää kehua. Oikeastaan varsinkin häntä. Jack O'Connell, Cook. En olisi uskonut, että noin vastenmielisestä hahmosta saa sarjan kiehtovimman. Luen asian sekä näyttelijän että käsikirjoittajien ansioksi. Ennakkoluuloton idea, jonka O'Connell on kyllin lahjakas toteuttamaan uskottavasti. Vulgaarin, ruokottoman naistenmiehen nostaminen epätodennäköiseksi (anti)sankariksi on ehdottomasti kolmoskauden kiehtovin elementti ja paras ansio.


Saippuajuonten puolesta kolmoskausi häviää kakkoselle ja ykköselle. Tylsää kolmiodraamaa painotetaan liikaa. Toivottavasti neloskausi on jännempi ja sisältää uusia kuvioita. Nämä ehdittiin kaluta NIIN loppuun. Ei riittävästi yllätyksiä.

Tulipa silti valvottua yömyöhään jaksojen parissa. Sarjassa on jotain hämmentävän koukutavaa, ja saatoin valvoa puolitoista tuntia pitempään kuin olin ajatellut, kun oli pakko katsoa jakso loppuun ja sitten vielä seuraavakin. Nyt odotan nelosta kuin kuuta nousevaa.

EX LIBRIS: Scarlett Thomas: The End of Mr. Y

Luettu englanniksi 18.02.2009.
Ei tietääkseni suomennettu.

Mistä on kyse? Myyttinen teos avaa kevytkenkäiselle kirjallisuudentutkijalle oven aikamatkailun ja salaliittojen maailmaan.



Minun olisi kaiken järjen mukaan pitänyt tykätä tästä kirjasta. Yliopistomaailma, kirjallisuudentutkijoita? Check. Aikamatkailua viktoriaanisessa maailmassa? Check. Kuulostaa lupaavalta. Tapahtumapaikkana vieläpä Britannia eikä Amerikka. Takakansitekstin elementtien perusteella kirjan lentokentältä joskus ostinkin.

Enpä oikein tykännyt. Päähenkilön itsetuhoisen hedonistinen elämänasenne ärsytti suunnattomasti, vaikka sellainen voi ehdottomasti olla myös kiehtovaa - meni nyt vaan liian pitkälle eikä toiminut mulle yhtään. Kirjassa on liikaa metafyysistä haahuilua ja se on kaiken kaikkiaan masentavan synkkä. Loppu on lähinnä turhauttava.

Jos pitää minua enemmän loputtomasta filosofisesta jahkailusta eikä janoa katharsista sen kautta, että kukaan kasvaa tai oppii yhtään mitään, tästä voi varmaan tykätä. Moni on ilmeisesti tykännyt.

Ei jäänyt mielihalua lukea Scarlett Thomasin teoksia toiste.

Bloggausta bloggauksesta ja lukijoista

Mistä niitä tilaajia tulee ja mihin ne menevät? Mistä niiden pitäisi tulla?

Ei pitäisi ikinä katsoa Blogilistan tilaajamääriä. Aina kun katsoo, kummastuu. Taaskaan en voi ymmärtää, miksi juuri viime kirjoitukseni olisi saanut jonkun perumaan tilauksensa. Se oli vieläpä ammattijuttu, ja olen käsittänyt, että aika monia lukijoita kiinnostaa ammattini, joko muuten vain tai koska ovat kollegoja. Liekö sitten ärsyttänyt jotenkin. Tai ehkä tyyppi teki yleistä suursiivousta tilauksissaan.

Blogeja voi tilata monella tavalla, eikä mulla ole tässä kävijälaskuria, joten ei ole aavistustakaan, miten suuri osa lukijoista edes tulee Blogilistalta. On toki mahdollista, että äskeinen lopettajakin siirtyi vaikka käyttämään toista lukumetodia.

Vaikka hypoteettisesti antaisi painoarvoa Blogilistan lukijaluvuille, ei niihin kyllä voisi vaikuttaa. En tiedä, minkä kirjoitusteni aikaan kukin lukija on mukaan liittynyt ja mitä ehkä haluaa ja odottaa blogilta. Vaikka tietäisinkin, odotukset menevät takuulla ristiin, ja yhtä lukijaa palvellessani karkottaisin neljä muuta. Mikä EI edes ole suurin syy olla lähtemättä palvelemaan lukijoita. Olen aina pyrkinyt siihen, etten minä kirjoita blogia yleisölle, vaan kirjoittelen mitä haluan, ja jutuilleni sitten orgaanisesti valikoituu yleisö, joita riittävän monet niistä kiinnostavat. Tuskinpa ketään ihan kaikki.

Onko blogimaailma vajonnut taantumaan?

Tuntuuko muista siltä, että blogimaailma on hiljentynyt viimeisen puolen vuoden aikana? Minusta tuntuu. Ensin pistin sen kesälomien piikkiin, mutta syksyllä mikään ei oikeastaan muuttunut. Ikävää.

Breaking News: Freelancer löysi työmoraalin!

Olen viime aikoina kamppaillut harvinaisen pahan työahdistuksen kanssa. Se johtuu minulla aina paradoksaalisesti siitä, että töitä on liian vähän.

Tilanne: töitä on vähän --> pitäisi tehdä ne vähät ahkerasti pois nyt kun muitakaan ei ole, jotta voi nykyisten töiden dedisten alla tehdä jo muita töitä, jotta koko kuukauden tulotaso ei vääristy.
Todellisuus: onnistun tekemään ehkä tunnin päivässä kun aikaa on muka niin runsaasti; syyttelen itseäni joka ilta siitä, etten tehnyt enempää ja vannon huomenna parantavani tapani.
Lopputulos: ärtymys + ahdistus tavoitteiden ja todellisuuden epätasapainosta, sekä huoli tulotason vääristymisestä.

Tämmöistä oli koko syyskuun alku. Tosi ärsyttävä tilanne, joka pitemmän päälle vie jo yöunetkin, koska juuri iltaisin alkaa syytellä itseään siitä että tänäänkin lankesi samaan ansaan.

Lopulta otin itseäni niskasta kiinni. Laskin itselleni aina yhtä avuliaan Excelin avulla taulukon, jossa lähtökohtana on kuukauden tavoitepalkka jaettuna viikkoa kohti. Kasasin taulukkoon töitä niin kauan, että viikon tavoitepalkka tuli täyteen. Ihan sama, vaikka töiden todellinen palautus olisi vasta kuun lopussa tai ensi kuussa tai ensi vuonna. Jotain pitää tehdä tällä viikolla tavoitepalkan täyteen saamiseksi, ja saatavilla olevat työt tehdään tällä viikolla. Sittenhän loppukuu vapautuu tulevia töitä varten, ja ehdin tehdä nekin hyvissä ajoin! Viikon työnteko lopetetaan luvan kanssa joko kun lista on tyhjä tai (ainakin väliaikaisesti) kun töissä ei voi edetä, koska materiaaleja puuttuu vielä.

Olen toteuttanut tätä onnellisena nyt toista viikkoa. Kylläpä onkin mieli keventynyt. Tänä maanantai-iltapäivänä laiskottelen luvan kanssa, koska luvatut raportit ovat myöhässä. Olen tehnyt työni siihen pisteeseen, etten oikeasti VOI tehdä enempää! Tuntuu uskomattoman hyvältä eikä ihme kyllä yhtään huolestuttavalta. Työt kun ovat niin hyvässä mallissa, ettei viivästys aiheuta kiirettä tai töiden päälle kaatumista.

Työnantajatkin tykkäävät, kun työt eivät palaudu viittä minuuttia ennen dedistä vaan viikkoja etukäteen. Kaiken hyvän lisäksi taulukko kertoo, milloin oikeasti ON tehnyt tarpeeksi ja voi hyvällä omallatunnolla lopettaa. Kun pitää kaikesta kirjaa, onkin usein tehnyt enemmän kuin näppituntumalla olisi uskonut.

Suosittelen ahkeruutta ja hyvää työmoraalia kaikille. Se on oiva lääke laiskuuden aiheuttamia huonon omantunnon sydämentykytyksiä vastaan. Tiedän tämän vanhastaan, mutta miten se voikin olla niin vaikea käytännössä muistaa?

Dreamgirls-arvostelu (C&P)

Meillä oli Janna-ystävän kanssa musikaalileffateemapäivä. Se alkoi vahingossa, kun tuijotimme krapulassa lauantain B-luokan perheleffaa Jacksonin musikaalisesta perheestä. Hiukan piristyttyämme päätimme, että Dreamgirls olisi looginen temaattinen jatko. Dreamgirlsistä innostuimme katsomaan vielä Hairsprayn, joka on hiukan etäisemmin samaa teemaa ja on vaan tosi hyvä eikä Janna ollut nähnyt.


Tähtiä: 4/5

Hyvää: Todella energisiä, suurella lahjakkuudella esitettyjä musiikkinumeroita. Eheä kokonaisuus. Jamie Foxx on itsestään selvä tapaus, mutta Eddie Murphy vetää upeasti, ja kokemattomat näyttelijät pärjäävät hämmästyttävän hyvin. Jennifer Hudsonia ei kehuttu turhaan. Beyoncé olisi ansainnut enemmänkin kehuja. Oli rohkeaa ottaa tämä rooli: muovinen, kaupallinen tyttöbändi, jonka jäsenet vaihtuvat selittämättömästi, kuulostaa turhankin tutulta. Beyoncélta taitaa löytyä itsekriittisyyttä ja halua tulla vakavammin otetuksi artistiksi.

Huonoa: Musiikkikohtauksia ei olisi tarvinnut ainakaan pidentää. Jopa minä jouduin tuomitsemaan muutaman ylipitkäksi, vaikka lahjakkuudesta ja täysillä revittelystä nautinkin.

Lisäksi leffa pyrki kummallisesti tasapainoilemaan diegeettisen ja ei-diegeettisen musiikin rajalla. (Kun viimeksi puhuin erosta, Olli otti termit puheeksi. Sittemmin olen itse kohdannut ne alan kirjallisuudessa. Diegeettinen = elokuvan todellisuudessa esitetty musiikki, ei-diegeettinen = musiikki, joka tapahtuu elokuvan todellisuuden tuolla puolen - nimitin sitä "symboliseksi" kun olin ihan itte tehnyt jaon enkä tuntenut termejä. Ks. linkki yllä, jos ja kun laajemmalle selitykselle on tarvetta.)

Dreamgirlsin musiikki on pitkään on 100% diegeettistä, mutta äkkiä hypätäänkin puhtaasti ei-diegeettiseen musiikkihetkeen, sellaiseen perinteiseen, jossa olisi turha kysellä: "Mistä tämä taustamusiikki tulee ja miten kaikki osaavat sanat ?" Tämän jälkeen diegeettisiä ja ei-diegeettisiä elementtejä sekoitellaan, mutta diegeettiset dominoivat. Elokuva tuntuu lähtökohtaisesti vierastavan ei-diegeettistä musikaalia, mutta on kuitenkin ottanut mukaan sellaiset ei-diegeettiset huippuhetket, joista ei saanut diegeettisiä tekemälläkään, muttei poiskaan raaskinut jättää. Kokonaisuus ontuu, jos on tottunut lähestymään tämmöisiä asioita analyyttisesti. Suurta yleisöä ei ehkä häiritse. :D

Huippuhetki: Musikaalin leffaversioon on lisätty biisi Oscar-kisaa varten, kuten lähes aina. Harvoin kuitenkaan lisätty kappale on musikaalin paras! Alla Beyoncé esittää meille kappaleen Listen. Kertosäe aiheuttaa minulle mahtavat kylmät väreet. Leffan kontekstissa biisi puhuttelee vielä paljon enemmän, nostaa kyyneleet silmiin. Jos ei pelkää spoilereita, YouTube-pätkän alkuun jätetty kohtaus pohjustaa kappaletta hyvin. Itse laulu alkaa parin minsan kohdalta. Beyoncé pistää parastaan todistaakseen, ettei ole muovinen, ohutääninen tähtönen. Laulaisipa useammin näin. (Ja totta kai japaninkieliset (?) tekstitykset. Nehän on olennaiset.)

TV-blogini nykymuodossaan...

...kaatui sinä päivänä kun hankin tallentavan digiboksin.

[C&P Laatikosta näkee kauas]

En enää katso sarjoja TV:n tahdissa. Tallennan kaiken kiinnostavan ja katson jälkijunassa. Mieluiten, kun koko sarja on näytetty ja voin katsoa sen ilman tarpeettomia viikon cliffhangereita.

Koska viime aikoina katsomani sarjat eivät katseluhetkellä ole enää tulleet TV:stä, on tuntunut hölmöltä kirjoittaa niitä. Eihän teksti ole samalla lailla yleishyödyllinen. Lukija on joko jo katsonut sarjan tai ärsyyntyy tajutessaan, että olisi ehkä kannattanut katsoa. Tms.

Olen miettinyt asiaa. Tilanne on hyväksyttävä, se ei tästä muutu. Voin kai silti kirjoittaa TV:stä? Olkoon olematta yleishyödyllistä. Tuleehan sarjoista uusintoja. Ja netistä löytyy.

Sivupalkissa ei enää ole "tällä hetkellä seuraan"-palkkia, koska en tällä hetkellä seuraa mitään reaaliajassa. (Paitsi kun Amazing Race - ja vähemmän tärkeinä varmaan myös Survivor / American Idol - taas alkaa. En halua seuraavana päivänä tahattomia spoilerikommentteja.)

Jossain vaiheessa saatan lisätä "digiboksi tallentaa tällä hetkellä"-palkin. Sekin kuitenkin tuntuu hataralta, koska en välttämättä katso kaikkea tallennettua. Joko en ehdi tai totean ekojen jaksojen perusteella, ettei tämä sittenkään kiinnosta tarpeeksi.

En halua luoda vääriä mielikuvia, joten lopetan näin: tallentava digiboksi on paras ystäväni. Sen ainoa huono puoli on ollut tämän blogin kooma. Saan nykyään katsottua hirmu paljon enemmän mielekkäitä ohjelmia, kun katson aamulla meikatessa ja päivällä lounasta syödessä jotain aiemmin tallennettua kiinnostavaa. Tallentava digiboksi on ollut paras hankintani vuosiin.

Olen Oulussa.

Lastenkutsut + Amerikan kiertomatka syksyllä 2009

(1) Vierailu- / lomamoodi on päällä, ja olen autuaasti unohtanut kaikki kotona päässä pyörineet kirjoitusaiheet. On kuitenkin poikkeuksellinen vapaahetki, kun kummitytön vanhemmat nukuttelevat tänään kaksi vuotta täyttänyttä tytärtään. Lainaan naapurin suojaamatonta nettiä. Oliskohan mulla jotain sanottavaa?

Hmm. Hmm. Lyö kieltämättä tyhjää. Olen jutellut kaksi-kolmevuotiaiden kanssa koko päivän, syönyt kakkua ja kuunnellut lastenlauluja. Ko. toiminta ei varsinaisesti innoita syvällisiin ajatuksiin, vaikka olikin hirveän mukavaa.

(2) Ai NIIN. Olen nyt varannut Pohjois-Amerikan matkani. Matkan suunta kääntyi päinvastaiseksi kuin alkuperäisessä hahmotelmassa, koska Meksiko tuli mukaan aikatauluun ja Meksikon isäntäväelle sopi paremmin näin, ja kaiken lisäksi siellä on marraskuun alussa Day of the Dead!

Ma 26.10. lento TRE - Dublin
-JCS-konsertit 28.10. & 29.10, treffaan Miian :)
Pe 30.10. lennot Dublin - NYC + NYC - MEX + bussi MEX - Xalapa
-Laatuaikaa Daisyn ja Steven luona, Day of the Dead, mahd. yhteinen viikonloppu Mexico Cityssä.
Su 8.11. lento MEX - LAX
-Tapaan Marjukan ja Riston L.A:ssa, vuokraamme auton ja kierrämme lisäksi ainakin Las Vegasin ja San Franciscon.
Su 15.11. (noin) lento Kalifornia - Ottawa (ei varattu)
-Viikko Kanadassa, Ottawa + Montreal + mahdollisesti Quebec City
Su 22.11. (noin) bussi / juna New Yorkiin (ei varattu)
-Viikko New Yorkissa. Menee hujauksessa, kun teen päivisin töitä ja vietän illat teatterissa.
Su 29.11. lento NYC - HEL.
-Kotona illansuussa maanantaina 30.11.

--> Olen matkalla tasan viisi viikkoa. Länsirannikon viikolla en luultavasti ehdi tehdä ollenkaan töitä, mutta muilla viikoilla on tarkoitus tehdä kohtuullinen määrä. Katsotaan, miten sujuu.

Odotan innolla!

Jos joku sattuu tarvitsemaan kalustettua asuntoa Tampereelta pelkästään marraskuuksi, asiasta on helppo päästä sopimukseen. Sattuisko kukaan? :)

Päivitin pitkästä aikaa katsottavien listan.

[C&P Kuva elää]

Leffablogi on pitkään lojunut puolikuolleessa tilassa. Ei ole aika riittänyt. Katsottavien listasta on mulle iloa ja hyötyä katseluprojektieni jäsentelyssä. Yritän pitää sen ajan tasalla. Enempää en uskalla luvata. :)

Myös katsottujen listan voisi päivittää. Pidän sellaista joka tapauksessa paperipäiväkirjani takasivulla, jostain sairaasta syystä.

(Lisäys: päivitetty. Listassa on tosin jonkinlainen aukko. Luultavasti näin leffoja myös kesä-heinäkuun vaihteessa. Toisaalta olin silloin esim. viikon Britanniassa, joten ehken kovin montaa.)

Ei tää ole ihan joka päivä...

...mutta joka toinen sentään. Se on jo parannus. Hyvä, Anne.

Kävin Tallinnan risteilyllä, Baltic Princess 23 h. Isä lähti Lappiin firman virkistysmatkalle, äiti ja äidin työkaveri halusivat Tallinnaan. Oli yllättävän hauskaa kuusikymppisten tätien kanssa!

Risteilyaluksellahan on kamalaa, jos ei suosiolla antaudu hölmöille risteilyjutuille ja tee niitä antaumuksella. Syötiin buffassa, katsottiin ex-tangokuningasta (joku Hallikainen, edes nimi ei ollut ennestään tuttu, mutta hyvin ja itseironisesti se itse asiassa veti, monipuolista musaa), nähtiin keskiyön magee Brasilia-show, käytiin kahvilla vanhassakaupungissa, pelasin pokeria kolikkoautomaatilla, lauloin iskelmäkaraokessa selvin päin keskellä päivää Rafaelin enkelin... (Jälkimmäisessä muuten kaikki hyvin, mutta helvetin korkeelta piti laulaa ja paraskin musikaalitekniikkani - musikaalitähtien imitoiminen auttaa usein - alkoi jo mennä oopperaksi. Aiti kommentoi: "En olisi arvannut, että pystyt laulamaan noin korkealta", eli aika sopraanoa se vissiin oli :D Jälkeen päin mietin, että olisko sen nyt sittenkin voinut laulaa oktaavia alempaa, kun oli NOIN korkee, mutta ei ehkä kumminkaan eikä siinä toisaalta kehdannut ryhtyä testailemaan.)


Oli hauskaa. Paitsi, etten oikeesti tykkää laivan buffasta. Siellä syö väistämättä liikaa, ja sitten haluaa vain vieriä nukkumaan. Jos jollain ilveellä jaksaakin valvoa, mahaan ei mahdu baarissa drinksuja. Tai hetkinen, tarkennan / korjaan: tykkään buffasta, jos en aio valvoa ja juhlia. Jos aion valvoa ja juhlia, buffaa pitää välttää ilmaisen viinin tekosyystä huolimatta. Ei vaan toimi mulle. Ruokafeast ruokafeastina ja muu juhliminen erikseen. Ei samana iltana. (En edes tykkää alkoholista ruokajuomana. Juon aterialla vettä (tai juhlapäivänä limsaa), ja nautin alkoholin erikseen. Koskee myös viiniä, niin kerettiläinen minä olen.)

Teatterikesä meni hyvin.

Anne voisi tähän alkuun kirjoittaa yhden lauseen kolmannessa persoonassa ihan edellisen anonyymin kiusaksi. :P

Sitten asiaan. Tekstitin Turun kaupunginteatterin Kaaoksen ja HKT:n / Lillanin Miehen, joka kieltäytyi käyttämästä hissiä. Kaikki meni hämmentävän hyvin. Tuntematon väkisin jännitti, mutta livenä ajastaminen oli jopa helpompaa kuin olin odottanut. Haastavinta oli, että tekstitykset oli pitänyt muotoilla "sokkona", tietämättä, miten nopeasti tai hitaasti ko. vuorosana esityksessä tulee. Jotkut kohdat olisin esitykset nähtyäni tahdittanut eri tavalla, mutta itse asiassa tämäkin osui yllättävän hyvin kohdalleen. Ei läheskään täydellisesti, mutta yllättävän usein olin fiilispohjalla valinnut oikean tahdin. Huonomminkin olisi (vähemmällä tekstityskokemuksella?) voinut mennä.


Esitykset olivat tosi erilaiset. Kaaos oli hektinen, intensiivinen kolmen naisen show. Hissvägraren on Lasse Pöystin rauhallinen monologi. Kaaosta olisi äkkiseltään luullut paljon haastavammaksi, ja kyllä se nopeampaa napitustahtia vaatikin, mutta toisaalta homma eteni niin vauhdilla, että tekstit piti vain saada ruutuun mahdollisimman nopeaa, vielä luettavaa vauhtia, eikä kukaan taatusti ehtinyt jäädä miettimään yksittäisiä tekstityksiä. Hissvägrarenin eka näytös oli siitä vaikea, että monologissa ei selvästi yleensä tarvitse pysyä käsikirjoituksessa kovinkaan tiukasti. Jos vaihtaa asioiden paikkoja, ei sekoita ketään muuta, eikä yleisö varmaan edes huomaa. Tässä erikoistapauksessa tekstittäjä ikävä kyllä kuitenkin sekosi. Sain vähän väliä olla etsimässä oikeaa tekstityskohtaa jostain aivan muualta tiedostosta. Palohälytys onneksi katkaisi esityksen, ja tauon turvin saatiin taas langan päästä kiinni.

Toinen näytös menikin paljon paremmin. Pöysti oli selvästi skarpannut ja noudatteli käsikirjoitusta tiiviisti.

Kaikki kunnia Lasse Pöystille. Hän on ihana ja legenda, ja minua itketti väkisin esitysten lopussa. Tiedän, että Mieheen, joka kieltäytyi käyttämästä hissiä on todella vaikea saada lippuja, mutta jos teille tarjoutuu tilaisuus nähdä se, MENKÄÄ. On niin hirmuisen hyvä. Aluksi monologi saattaa kuulostaa satunnaiselta satuilulta, mutta loppu vetää langat yhteen ja on ah, niin sykähdyttävä, ihana ja liikuttava.


Toivottavasti pääsen toistekin töisin Teatterikesään. Oli mahtavaa ja taianomaista. Viikon lopuksi oli vielä henkilökunnan päättäjäisjuhlat, joissa oli hauskaa tavata muita kääntäjiä. Ja miksei muitakin ihmisiä, mutta kääntäjät jostain syystä hakeutuivat toistensa seuraan. Tässä ammattikunnassa sellaiset tilaisuudet ovat harvassa.

Nyt taitaa taas olla se aika...

...että Anne päättää kirjoittaa jotain, mitä tahansa, joka päivä, ja pitää siitä myös kiinni.

Eihän tämmöisistä tauoista tule yhtään mitään.

Minulle on tulossa vieraita tällä ja ensi viikolla, ja olen itsekin poissa pari päivää, joten "joka päivä" on kova haaste tässä kohtaa. Mutta ainakin yritän kaikkeni.

Olen työstänyt Teatterikesän näytelmiä.

Nyt on tekstitykset valmiina.

Tiistaina aamulla harjoitus, sitten esityksiä ti, ke, pe ja la. Turun Kaupunginteatterin Kaaos ja Lillanista Lasse Pöystin ihana, ihana monologi Hissvägraren / Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä. (Hän on sen itse kääntänyt suomeksi ja esittää nyt suomenkielisen version - muuten ei olis meikäläiseen luottamista repliikkien ajastuksessa :D) Ainakaan englanninnoksen perusteella en voi kylliksi ylistää Pöystin monologin käsikirjoitusta. Se kertoo yksinäisestä vanhasta miehestä. Minua nauratti ja itketti jo pelkästään lukiessani. Pelkään aika tosissani, että alan teoksen loppupuolella itkeä enkä näe tehdä töitä... Ei olis eka kerta, olen onnistunut sokaisemaan itseni kyynelillä ainakin leffoissa Oh! What a Lovely War ja Click!. Mutta nyt on pysyttävä ammattimaisena, koska live-esitys ei pysähdy kääntäjän kyyneliin. (Tai mikä mä tässä tapauksessa olen? En ole kääntänyt, olen tehnyt käännöksestä tekstit. Liekö tittelini "tekstittäjä"... yleensä silläkin kyllä käsitetään kääntämistä.)

Saanko mä silti taputtaa Pöystille seisaaltani? Ei kai sitä kukaan kiellä. :D


Vitsi. Jännittää aika lailla, koska en ikinä ole livetekstitystä kokeillut. Eiköhän jännitys kuitenkin laannu jo harjoituksen jälkeen, koska sittenpä olen kokeillut. Enimmäkseen olen kuitenkin innoissani. Eikä "aika lailla" ole keskimääräisessä ihmisten mittakaavassa kovinkaan paljon. En ole jännittäjätyyppiä. (Kunhan harjoitus ei mene AIVAN puihin. Se voisi häiritä yöunia :P)

A Little Night Music - Garrick Theatre, 22.06.2009

[C&P Do You Hear the People Sing? - Näin ne arvostelut viivästyvät: perfektionisti haluaa sanoa KAIKEN. Heh.]

Sanat ja musiikki: Stephen Sondheim
Käsikirjoitus: Hugh Wheeler
Perustuu Ingmar Bergmanin elokuvaan.
Ohjaus: Trevor Nunn


Hyvää:

Tämän musikaalin teksti on sanomattoman loistavaa. Varsinkin dialogi, mutta myös kappaleiden sanoitukset. Tältä osin teos lienee paras näkemäni - en ainakaan muista vertaistaan. Nauroin vähän väliä mahaani pidellen, huumori oli ihanan sysimustaa ja tarkkanäköistä. Täydellinen käsikirjoitus.

Tässä muutama IMDB:stä poimittu lainaus mahtavasta käsikirjoituksesta:

"For the past 11 months, although I am preparing to enter the ministry, I've been madly, hopelessly in love with my stepmother! Do you realize how many mortal sins that involves?"

"-You're a good wife, Charlotte. The best.
-That's a comforting thought to take to town with me, dear. It just may keep me from cutting my throat on the tram. "

"We have sinned! And it was a complete failure!"

Teos ei ole läpilaulettu, mutta kappaleet ja puhuttu dialogi lomittuvat erinomaisen luontevasti. Ei töksähtäviä siirtymiä.

Produktion miehitys on mahtavan monilahjakas. Yleensä jopa West Endissä helppo sanoa, kuka on enemmän laulava näyttelijä, kuka näyttelevä laulaja. Tässä esityksessä kaikista ei voinut. Olivat vaan niin hyviä.

Huippujen huippuina joukosta erottuivat Maureen Lipmanin vanha, elegantti kreivitär ja aidon ruotsalaisen Kaisa Hammarlundin kevytkenkäinen sisäkkö. Täydellinen brittiaksentti. Yritin tunnistaa joukosta ruotsalaista, mutta sisäkköä en edes epäillyt häneksi.

Sisäkön esittämä The Miller's Son on muodostunut biisisuosikikseni. Kansanmusiikkisävyinen, omaperäinen, ihana. Youtubesta löytyy tällainen versio. Näkemässäni produktiossa oli vielä parempi - vähemmän klassinen laulutyyli, nätimmät vaatteet ja lavasteet - mutta sitä ei löytynyt netistä.



Trevor Nunn on mahtava ohjaaja ja visionääri. Teoksen toteutus ja ohjaus ovat virheettömät. Aivan erityisesti haluan kehua lavastusta. Lavalla edessäni heräsi eloon epätodellinen juhannusyö. Koivuja ja keskiyön auringon kajoa, valkoisia pitsireunaisia kesämekkoja. Pohjoismaalaisena osasin todella arvostaa. Minuun, joka olin juuri jättänyt juhannuksen väliin ollakseni Lontoossa, iski akuutti koti-ikävä.

Ensimmäisen näytöksen loppu on loistava. Olen heikkona mahtipontisiin tauolle lähtöihin, joissa kaikki laulavat päällekkäin tulossa olevista asioista. Ryhmäbiisi "A Weekend in the Country" on massiivinen, maanisen energinen, hysteerisen hauskakin. Juuri näin pitää väliajalle lähteä. Pätkästä löytyi näköjään 10 minuutin nauhoitus Youtubesta, pelkkä ääni. Minusta oli hauskaa kuunnella se ja elää esitystä uudestaan - esitystä näkemättömälle ei ehkä täysin avaudu.



Silmäni kyyneltyivät esityksen lopussa. Eivät niinkään liikutuksesta kuin tunnelman vuoksi. Olin syvällä esityksessä ja tunsin nähneeni jotain hienoa. Paras teatteri aiheuttaa sellaista. Sydän hakkaa ja rintaa puristaa. Siitä viimeistään sen tunnistaa.

Huonoa:

Näyttelijöistä heikoin oli Jessie Buckley. Laulu oli korkeissa äänissä pakotetun tuntuista, mutta ennen kaikkea ongelma oli vuorosanoissa, jotka artikuloituivat heikosti. Ehdin jopa miettiä, onko TÄMÄ se ulkomaalainen ruotsalainen. Eipä ollut. Toisaalta hahmon kuuluikin olla nuori ja kömpelö, joten näyttelijäntyö ei ollut lähelläkään kipurajaa. Erottui vain huipputaitavista kollegoista.

"Send in the Clowns" on lisätty jälkikäteen muuten valmiiseen musikaaliin, ja sen kuulee. Biisi tulee töksähtäen eivätkä sen sanatkaan oikein liity mihinkään. Lisäksi se on sävelletty armolliseksi ihmiselle, joka ei osaa laulaa. Hannah Waddingham osaa, joten kappale ei palvele häntä: hän ei todellakaan pääse loistamaan. Turhautti. (Toisaalta rooli todisti, että Waddingham osaa näytellä. Rooli oli 95% puhuttu ja vaati komediennen taitoja, enkä olisi voinut toivoa siihen ketään parempaa!)

Ei tässä paljoa huonoa ollut.


Kannattiko katsoa? Menisin uudelleen vaikka kymmenen kertaa. Loistava! Elämys pääsee ehdottomasti kaikkien aikojen top kymppiin, ehkä ylemmäskin.

(1) Teos:
Musiikki - 4 (Ei varsinaisesti kylmiä väreitä aiheuttavaa, mutta kekseliästä, vaihtelevaa, kaikkea intiimistä sykähdyttävän mahtipontiseen. Ja kokonaan valssia.)
Juoni ja käsikirjoitus - 5+ (Huippujen huippu!)
Aihe ja tunnelma - 5 (Ihana musta komedia.)
= 15/15

(2) Toteutus:
Ohjaus - 5 (En muuttaisi mitään.)
Lavastus + efektit - 5 (Ne ihanat koivut ja keskiyön auringon kajo!)
= 10/10

(3) Esiintyjät
Laulu - 4,5 (Suurin osa loistavia, vähennän puoli pistettä koska kaikki kai teoriassa voisivat olla täydellisiä, tai vaihtoehtoisesti joku yksittäinen voisi olla järisyttävän hyvä. Tai, no, ei vaan tuntunut ihan vitoselta.)
Tanssi/koreografia - 4 (Tässä ei tanssittu... Annan koreografiapisteet hahmojen liikkeistä lavalla ja kohtausten visuaalisesta suunnittelusta.)
Näytteleminen - 4,5 (Ks. laulu.)
= 14/15

(4) Kokemus:
Laulut jäivät päähän soimaan - 3 (Ei varsinaisesti tarttuva musikaali, mutta SO not the point.)
Tahdon nähdä uudelleen - 5 (Harmi etten voi, koska lopetti jo. Mutta Broadway-siirto on ilmeisesti tulossa. Ehkä siellä.)
= 8/10

(5) Bonuspisteitä:
Liikutuin ja henki salpautui - 2
Nauroin niin, etten saanut happea - 2
= vaikkapa 4

Yhteensä: vähintään 50 p. ==> VIISI TÄHTEÄ ja suositus täydestä sydämestäni.


Keskeiset näyttelijät (itselleni muistiin):
Frederick Egerman: Alexander Hanson (Nähty Margueritessa. Perushyvä.)
Anne Egerman: Jessie Buckley (Heikoin lenkki, tosi-TV-kilpailija, West End -debyytti.)
Henrik Egerman: Gabriel Vick (Lauloi, näyteli JA soitti selloa lavalla. Laulu ehkä näistä heikoin.)
Desirée Armfeldt: Hannah Waddingham (Spamalotin alkup. Lady of the Lake, nähty roolissa. Loistava laulaja ja näköjään myös näyttelijä!)
Madame Armfeldt: Maureen Lipman (Paras näyttelijäsuoritus. 10+)
Countess Charlotte Malcolm: Kelly Price (Erittäin perushyvä, ei tuttu.)
Count Carl-Magnus Malcolm: Alistair Robins (Perushyvä, ei tuttu.)
Petra: Kaisa Hammarlund (Aito ruotsalainen, hirmu hyvä.)

Youtube tyrkytti mulle tämmöistä.

[C&P Do You Hear the People Sing?]

Pakko oli klikata, kuulosti niin kiinnostavalta, vaikka muilla asioilla liikuin.

Eli Adam Lambert: Heaven on Their Minds.

Ihan hyvä, mutta oikeesti, jotain rajaa siihen videokommenttien hypetykseen. Suoritus ei ole lähelläkään universumin parasta. Kohta välillä 00.55 - 1.55 teki jonkinlaisen vaikutuksen, mutta yleisesti ottaen... liikaa rääkymistä.

Tää on kyllä vaan niin hyvä biisi.



Tässä satunnaisen vertailun vuoksi pätkä USA:n viimeisintä Juudasta, Tony Vincentiä. Ei Adam olis hänen duuniaan saanut. Sori vaan. (Paitsi ehkä nyt, kun se olisi taattu keino myydä show loppuun vuodeksi pariksi.)

Ei löytynyt yhtä huonolla äänenlaadulla varustettua videota, mutta kuva sentään reiluuden vuoksi huono :P

Kävin Venäjällä.

Blogiin tuli tauko, koska en ollut Suomessa, kun olin siellä Venäjällä.

Olen neljäsosaksi karjalainen, ja tunnen velvollisuudekseni osallistua kotiseutumatkoihin niin kauan kuin 80-vuotias isoäitini niitä jaksaa järjestää. En tiedä, oliko tämä matka viimeinen. Viime matkasta luulin tietäväni, muttei se ollutkaan.

Oltiin Venäjällä torstaista lauantaihin. Keskimmäinen päivä oli kiva: oltiin Viipurissa ja käytiin suomentaitoisen venäläisen oppaan johdolla Monrepos'ssa, Viipurin linnassa ja kaupunkikierroksella. Oli tosi innostunut ja sivistynyt opas. Kolmen tunnin ohjelma venyi neljään ja puoleen.


Minulle tuli täytenä yllätyksenä, että Monrepos'n nimi tulee ranskan sanoista "minun leponi". Saatan olla älyllisesti hiukan jälkeenjäänyt. Mutta puisto oli ihana! Siellä piti olla tunti, kiersimme puolitoista ja olisin hyvin jaksanut olla vaikka puoli päivää. Opas kertoi paikkojen ja puuryhmien symboliikasta, ja puistoon oli piiloteltu ties mitä. Ehkä feikit, pienoiskokoiset kreikkalaispalatsit ja keskiaikaiset linnat ovat jonkun mielestä korneja, mutta minua ne viehättivät kaikessa keinotekoisuudessaan. Jokainen yksityiskohta oli harkittu. Olen siitä outo, että inhoan luonnontilaisessa luonnossa oleskelua, mutta rakastan ihmisen tekemää luontoa. Ainakin aurinkoisena aamuna tämä oli kerrassaan kauneimpia näkemiäni puistoja.


Myös Viipurin linnassa oli kiinnostavaa, tietty. Ja kaupunkikierroksella. Viipuri on kaunis siitäkin huolimatta, etteivät kaikki rakennukset ole parhaassa mahdollisessa kunnossa. Ymmärrän hyvin mummon surun siitä, ettei kaupunki kuulu enää Suomelle. Sehän on Turun ohella vanhin suomalainen kaupunki, ja historiaa kuunnellessani tajusin selkeämmin, miten vähän aikaa se on ollut ei-suomalainen: perustettu 1293 ruotsalaisella ristiretkellä, ollut koko ajan Suomen mukana osa Ruotsia, sitten 1800-luvulla osa autonomista Suomea, vasta lähellä 1900-luvun puoliväliä joutunut Neuvostoliiton / Venäjän haltuun. Sehän on silmänräpäys kaupungin historiassa! Pysäyttävä ajatus.

Jos Viipuri olisi yhä suomalainen, se olisi ollut kotikaupunkiani Kotkaa lähin suuri suomalainen kaupunki. Olisin voinut vaikka opiskella siellä.

Mutta jos Viipurista ei olisi lähdetty evakkoon, mummoni ei varmaan olisi tavannut vaariani, eikä minua olisi. Se siitä ajatusleikistä.


Todella monet paikalliset puhuvat suomea. Minua turhauttaa, ettei koskaan tiedä, pitäisikö ensimmäiseksi kokeilla suomea vai englantia. Menen ihan solmuun. Esimerkiksi Turkissa on kivempaa: jos eivät ymmärrä englantia, meillä ei ole yhteistä kieltä. Tai sitten tietysti maissa, joiden kieltä puhun.

Muut päivät olivat hiukan tylsempiä: katseltiin jotain taistelupaikkoja, bussi eksyi etsiessään bunkkereita, rämmin jo toista kertaa elämässäni mummon kotitalon paikalla etsimässä kivijalkaa, joka on löydetty kerran vuonna se ja se, muttei sen jälkeen ole näkynyt.

No ei, oikeasti vain taistelupaikkapäivä oli tylsä. Liikaa oikeaa luontoa ja ötököitä mulle, eivätkä talvisodan taistelujen yksityiskohdat kerta kaikkiaan nappaa tarpeeksi. Mummon kotikylässä on ihan kiinnostavaa, kun mummo osoittelee, mitä missäkin oli ja kertoo, mitä ihmisille tapahtui evakkomatkoilla.

Kuvat satunnaisia. En ottanut yhtään valokuvaa matkalla.

Päivän sana: baggage handler.

baggage handler = aulakuormaaja

Läksin etsimään virallista suomalaista ammattinimikettä henkilöille, jotka siirtelevät matkatavaroita lentokentällä. Se on kuulemma tämmöinen. Aika paljon osumia sillä löytyy, joten tämä lienee totta. Jos sitä käytetään käännöksissä, ehkä se vielä joskus yleistyy yleispuhekielessäkin.

Kova kilpailija sarjaan "vuoden turhin blogikirjoitus"...

Facebookista on helppo bongata kaikenlaisia turhia juttuja, jotka vastoin parempaa tietoaan innostuu tekemään. Tässäpä tällainen.

---

Googleta hakusanoilla: "(nimesi) osaa" (esim. "Åke osaa") ja kopioi viestiin 10 ensimmäistä tulosta. Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt. Muista laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan!

(1) Kun Annelle sanoo seuraa ja lähtee liikkeelle, niin neiti osaa mennä liikkeestä istumaan !

(2) Anne osaa pitää tasapainonsa.

(3) Anne osaa kuitenkin päästää käsijarrun irti, ja usein riehaantuukin leikkimään - vaikkapa tyynysotaa.

(4) Puheenvuoro pitää osata myös ottaa ja Anne osaa tehdä sen hurmaavasti, mutta päättäväisesti.

(5) Anne osaa pukeutua!

(6) Anne osaa hyvin tarkasti kuvata tilanteita ja tuntuu että olisin itse ollut siellä.

(7) Ensimmäisen lapsen jälkeen molemmat oppivat rakastamaan toisiaan eikä Anne osaa enää kuvitella elämäänsä ilman Henryä. [Tää oli jostain roolipelihahmosta mitä ilmeisimmin.]

(8) Anne osaa opetuksessaan kiinnittää huomiota yleisesti hankaliin asioihin.

(9) Hyvin taiteellisena ja kulturellina persoonana Anne osaa ottaa kaikki huomioon ja on avoin uusille ja mielenkiintoisille asioille.

(10) Anne osaa pari komentoakin mm. istu, tassu, maahan, seiso, paikka, tule, paikka, hyppy, odota, katso ja sivulle.

Päivän sana: abscess.

abscess = paise, ajos, märkäpesäke

En yleensä heti jaksa opetella lääketieteen tai tekniikan erikoissanoja kunnolla, kun ovat kaukana arkikielestä. Tämä sana ei kuitenkaan ehkä ole. On ainakin tullut vastaan toistuvasti, varmaan jo kolmatta kertaa tarkistin.

Kuvituksena jälleen tämmöinen huolella valitty ei-kaikkein-ällöttävin yksilö Googlen kuvahaun tulosten joukosta. :D

Olen keksinyt suunnitelman ulkomaanmatkasta.

Menen syksyllä Kanadaan, missä Marjukka-sisko on vaihdossa poikaystävänsä kanssa.




Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin, lähden matkalle mitä todennäköisimmin Irlannin kautta, koska en voi vastustaa Jesus Christ Superstar -konserttia, jossa Steve Balsamo laulaa Jeesuksen roolin.

(Edellisessä kirjoituksessa jäi muuten mainitsematta, että kohtaloni on näköjään myös kaikesta huolimatta nähdä David Shannon, joka on West Endin tämänhetkinen Valjean, mutta oli meillä korvattu varamiehellä. Hän on nimittäin Juudas.

Aivoni yrittävät totutella Valjean-Juudas-yhtälöön. On niitä oudompiakin, mutta mielikuvissani rooleihin sopivat aivan erilaiset äänet. (Valjean on sen sijaan luontainen Phantom, ja molempien roolien esittäminen jossain vaiheessa uraa onkin enemmän sääntö kuin poikkeus.) Saapa nähdä, saapa nähdä.)

Konsertti on 28./29.10.2009. Ensin olin joutua epätoivoon, koska en muuta ehdi kuin matkustaa, helvetti. Sitten tajusin, että minulla on nyt hyvä tilaisuus hyödyntää aiemminkin huomaamiani halpoja lentoja Dublin-NYC. Aiemmin niiden käyttö ei ole muodostunut mielekkääksi, koska Dubliniin pitää hankkiutua halpalentoyhtiöllä, mikä rajoittaa matkatavaroiden määrää rajusti, ja aikataulujakin on hankala sumplia yksiin. Nyt aikataulut eivät ole ongelma, koska vietän Dublinissa pari päivää. Eikä ehkä painokiintiökään, jos palaan eri kautta ei-halpalentoyhtiöllä.

Ajatus matkastani on nyt Suomi - Dublin (esim. 28.-31.10.) - NYC (esim. 1.-8.11... saa nähdä, tulevatko Marjukka ja Risto jo sinne minua vastaan) - Ottawa (Marjukan vaihtokaupunki, 9.-11.11., Marjukalla luentoja). Sitten ajatus on hankkiutua länsirannikolle ja vierailla linjalla Vancouver / San Francisco / L.A. / Las Vegas ym. / tms. mahd. esim. 22.11. asti, jos Marjukka lintsaa viikon koulusta.

Ja SITTEN pitäisi vielä miettiä, menenkö Meksikoon samalla reissulla. Olen kysynyt asiasta siellä asuvilta ystäviltäni, mutta vastausta ei ole kuulunut. Jos ei kuulukaan, en mene (duh :D). Itse asiassa matka alkaisi venyä vähän ylipitkäksi. Tai muita aikatauluja pitäisi muokata. Haluan nimittäin ehtiä kotiin joulua odottamaan marraskuun lopussa tai heti joulukuun alussa. No, katsotaan.

Näyttää tulevan noin kuukauden matka. Odotan innolla! Nyt on meneillään kuumeinen hintavertailu ja lennonmetsästys. Pohjois-Amerikan sisällä haluaisin välttää lentelyä, joten pitää myös vertailla junat ja bussit, erilaiset kuukausiliput ja ties mitä. Vinkkejä otetaan vastaan.

Oikeesti tärkeä musikaaliuutinen

Minulla on tiedossa kiireinen vuosi. On näköjään pakko ehtiä myös Irlantiin lokakuun lopussa. Jesus Christ Superstar! Steve Balsamo!

[C&P Do You Hear the People Sing? ja Facebook, mutta tästä olisin kirjoittanut täälläkin joka tapauksessa.]

Steve is singing the part of Jesus! Argh! I MUST attend! I've only been reminiscing about the original performance for 12 years.

Why does the world force me to spend ALL my money on plane tickets? And more importantly, anyone want to go to Dublin with me at the end of October?


Jesus Christ Superstar Concert, Dublin
2 nights only!
Location:National Concert Hall
Time:28 [& 29] October 2009 20:00

---

Siis, pakkohan se on. Jos on muistellut jotain 12 vuotta, olisi sulaa hulluutta jättää väliin. Eikö?

Ensiksi tämä uusi kommervenkki tuntui hankalalta, mutta sitten tajusin, että voin jatkaa Irlannista suoraan USA:han ja siskon luo Kanadaan. Dublin - NYC on halpoja lentoja, joten en ehkä edes häviä rahaa.

Noista laajemmista matkasuunnitelmista pitääkin kirjoittaa enemmän.

Kerry Ellis: I Dreamed a Dream

(C&P: Do You Hear the People Sing? Näitä musikaalijuttuja nyt virtaa, yrittäkää vaikka kestää.)

Unohdin edellisen I Dreamed a Dream -tekstin laatiessani laskuista yhden ehdottomista huipuista: Kerry Ellis pystyy mihin vain. Tässä on hänen I Dreamed a Dream -versionsa. Tämä nainen on erityisen vaikuttava siksi, että voi laulaa miten kovaa tahansa kuulostamatta silti yhtään siltä, että huutaa. Käsittämätöntä. (Oikeasti! Kuunnelkaa ja hämmästykää.)

(Videon äänenlaatu ei ole paras mahdollinen, mutta joko se paranee edetessään tai siihen tottuu kummasti. Pystyin erittäin ihan onnellisena kuuntelemaan tämän loppuun. Kuvanlaatu ainakin paranee heti alun jälkeen, kun kuvaaja zoomaa lähemmäs.)



Tähän verrattuna esimerkiksi edellinen Ampil-video on huutoa. Ampilin äänestä tulee silti jollain aivan perustasolla minulle vielä kovemmat kylmät väreet. Mene ja tiedä.

En osaa valita yhtä unelma-Fantinea, koska aidosti hyviä on monta. Useampi suosikeistani kelpaisi unelmamiehitykseeni. Kenties jonain päivänä näen sen täydellisistä täydellisimmän, ja muut lakkaavat kelpaamasta. Sitä odotellessa.

Päivän sana: Necropsy.

Necropsy = autopsy performed on a non-human.

Eli siis suomeksi ihan ruumiinavaus, meillä ei ymmärtääkseni ole eri sanaa eläimille?

Helppohan tuo oli yhteydestä ymmärtää, mutta jäi vaivaamaan, miksi oli eri sana. Ohjelmassa tehdään ruumiinavausta murhatuille joutsenille!

Itse asiassahan tää "necropsy" on loogisempi sana, siinä on kuolema mukana. "Autopsy" viittaa vaan "itseen/omaan". Ilmeisesti siis oman lajin edustajan leikkelemiseen. En ollut ennen miettinyt.

Kuva täysin satunnainen, ei tehnyt mieli laittaa haulla löytyneitä verisiä eläimiä :D

Päivän musikaalivideo :)

Keskusteltiin tuossa Sophian kanssa Les Misérablesista ja Susan Boylesta, minkä seurauksena ajauduin katselemaan hyviä Fantine-suorituksia YouTubesta.

(Ironisinta? Sophian alkuperäinen uutinen oli, että hän juuttui viime Les Mis -kirjoitukseni luettuani katselemaan Les Mis-videoita niin pitkäksi aikaa, ettei ehtinyt lenkillekään. Pakkomielteitä on onneksi muillakin kuin mulla, ja niitä vielä ruokitaan kohtalotovereiden toimesta... ;)

Mun mielestäni Joanna Ampil on kenties kaikkein paras Fantine. Paras livenä näkemäni on Sophia Ragavelas (sama etunimi keskustelutoverin kanssa uskoakseni sattumaa :D), mutta hänestä ei ole YouTubessa yhtään nauhoitusta Fantinena ja vain pari hassua pätkää Eponinena. Muistikuvieni mukaan hänellä on hyvin samanlainen ääni kuin Jo Ampililla, kenties vieläkin heleämpi. Mun mielestäni Fantinen pitää nimenomaan olla hauras ja heleä (kaikkea, mitä tämän kesän juoppo-Fantine ei ollut, grrh).

Tästä I Dreamed a Dreamista on korvissani suhteellisen vaikea pistää paremmaksi. Vaikka olisi se vielä mahdollista... hiukka vähemmän vibraattoa pitkiin ääniin. (Videon alku on musta, mutta kuva alkaa suunnilleen samaan aikaan kuin varsinainen biisikin.)



Olenpa sentään nähnyt Jo Ampilin livenä Jesus Christ Superstarin Maria Magdalenana. Epäkiitollisempi rooli, mutta voi vitsi että on naisella kaunis ääni. Ko. kokemuksesta on jo 12 vuotta (saa minut kuulostamaan ikälopulta, mutta olin tuolloin 16!). Suorituksen voi kuitenkin kuulla myös JCS:n vuoden -96 levytykseltä.

Tänään tuntuu tosiaan siltä, että loma on loppu.

Eilen otin pehmeän laskun ja tein vain muutaman tunnin töitä, mutta tänään olen päivän mittaan tehnyt melko normaalit 5,5 tuntia. En ole ehtinyt kirjoitella keskeneräisiä blogitekstejä eteenpäin. Josko huomenna taas ehtisin, illemmalla, kun saan tarpeeksi töitä tehtyä. Tänään tein tunnit hyvin hajanaisesti pitkin päivää, kun en meinannut saada potkittua itseäni hommiin. Huomenna toivottavasti parempi tuuri.

Toisaalta: mukavaahan se on, että työt voi aloittaa mökillä. Kuistilla olen naputellut kannettavaa helteestä nauttien. Mmh. Eläinpoliiseja Animal Planetille, taas vaihteeksi - ko. sarjoja on noin tuhat. Mutta koskettavaahan se.

Ikävää, että huomenna kuulemma loppuu kuumuus. On ollut oikein täydellistä. 27-28C. Mun puolestani tällaista voisi olla kesäkuun alusta elokuun loppuun, välillä toki sadepäiviä, ettei luonto vallan tukahtuisi.

Suu auki katselin Lontoon lämpötiloja. Reippaasti yli 30. Voisihan olla siistiäkin, että Lontoo tuntuisi Roomalta. Ehkä kuitenkin parempi, että olin siellä hiukan viileämpään aikaan.

Raportoin kesäparatiisista

Tänään päivitin Lontoon 4. päivän täyteen mittaansa. Meinaavat jo hautautua, kun on tullut paljon uusia tekstejä.

Olen loppuviikon äidin ja isän mökillä. Täällä on varsinainen kesäparatiisi, kun on vielä näin ihana ilmakin. Tänään kuitenkin lopetin lomani lopullisesti, kun kuukin vaihtui. Pitää siis malttaa tehdä töitä eikä vain nauttia kesästä. Lauantaina on serkun häät, sen jälkeen palaan Marjukka-siskon ja Riston kyydissä Tampereelle. On tässä taas tullutkin oltua menossa... alle viikon olin kotona Lontoosta paluun ja tänne lähdön välissä.

Vielä paljon tärkeämpiä roolitusuutisia!

(C&P Do You Hear the People Sing? - Kylläpä nyt onkin tunkua!)

Aaa! Iiii! Les Misérablesin 25-vuotisjuhlakiertueen Valjean, Javert ja Marius on julkistettu. Earl Carpenter (jonka juuri näimme Mariannen kanssa ja joka oli aikas hyvä), Gareth Gates (kyllä, poppari Gareth Gates)... ja JOHN OWEN-JONES!

En mä noista muista joudu ekstaasiin, mutta jos maailman paras John Owen-Jones palaa Valjeanin rooliin, mun on pakko, pakko, pakko nähdä tämä. JOJ on sanonut, ettei lähiaikoina toista bravuurirooliaan West Endissä, joten olin kuvitellut joutuvani tyytymään halpoihin korvikkeisiin. Olen nähnyt hänet roolissa kerran, ja mies on us-ko-ma-ton. Joka sävelestä tulee kylmät väreet. Ainoa oikea Valjean.


(Jotkut ne väittää, että alkuperäinen Colm Wilkinson on ainoa oikea, ja JOJ hänen paras korvikkeensa. En ole nähnyt Wilkinsonia livenä. 10-vuotis-DVD:llä hänellä on loistava ääni mutta erittäin vahvat maneerit, esimerkiksi ärsyttävä suhiseva ässä. Muutenkin hiukan enemmän vanhan koulun mies. JOJ on minulle täydellinen yhdistelmä klassisen vahvaa laulua ja moderneja musikaalisävyjä... mutta en voi sanoa lopullista mielipidettä kuulematta molempia livenä, eikä Wilkinsonia ehkä enää kuule roolissa livenä, joten unohdetaan kysymys. Kiistattomaksi manttelinperijäksi John Owen-Jones on nyt joka tapauksessa kruunattu: Wilkinson veti 10-vuotisjuhlakonserttia, JOJ 25-vuotisjuhlakiertuetta :)

Ollaan rehellisiä. Olisin mä muutenkin luultavasti halunnut nähdä kiertueen. Se on uusi versio: ohjaus, sovitukset, puvut, lavasteet, kaikki. Asetelma on kutkuttava. Eroja on varmasti kiinnostavaa bongailla. West Endin nykyinen versio ON jo 25 vuotta vanha, joten päivitettävää löytyy. Sitä paitsi uudet sovitukset tuppaavat aina kuulostamaan paremmilta kuin vanhat. Maailman musiikkitrendit kehittyvät, ja sitä kautta vissiin alitajuinen makumme. (Tai tiedä häntä, mutta olen huomattavasti paremmin kotonani esimerkiksi vuonna 1996/2000 sovitetun Jesus Christ Superstarin parissa kuin 70-luvun alkuperäisen.)

Nyt ei ole epäilystäkään siitä, että katson tämän, vaikka henki menisi. Mutta missä?

Cardiff (11.12. 2009 - 16.01.2010)
Manchester (19.01.2010 - 13.02.2010)
Norwich (16.02.2010 - 20.03.2010)
Birmingham (23.03.2010 - 17.04.2010)
Edinburgh (20.04.2010 - 15.05.2010)
+ Pariisi kesällä 2010.

Edinburgh tietysti houkuttelisi. Mun on muutenkin pitänyt mennä taas Skotlantiin. Ja olishan tuo siistiä nähdä Ranskassakin, kotimaassaan ja -kaupungissaan. Mutta saa nähdä. Riippuu ensi kauden matkojeni aikatauluista.

Oli vallan pakko valvoa uutisen parissa. Nyt nukkumaan.

Jäähyväisiksi vielä YouTube-nauhoitus. Paras löytämäni äänentoisto, vaikkei kuvaa olekaan. Kyseessä on BBC:n kiinnostavan, 90-minuuttiseksi leikatun Les Mis -konserttiversion ensimmäiset 10 minuuttia. Mukana on jopa avulias kertoja. Jos ei ole aikaa kuunnella koko kymmenminuuttista, kohdasta 6:55 alkaa "Valjean's Soliloquy" JUURI sellaisena kuin se pitää laulaa.

Perinteinen ajantappomeemi

Enpä ollutkaan tällaista aikoihin tehnyt. Jos joku muu tekee tämän, kertokaa mulle :)

1.VALKKAA ARPI JA KERRO, MITEN SAIT SEN?
Mulla on vain kolme arpea, nekin pieniä. Kaksi on saatu töissä tarjoilijana: (1) tulikuuma lautanen poltti käsivarteen niin pahan palovamman, ettei siihen missään vaiheessa edes sattunut, (2) kaaduin paksun kahvikupin sirpaleen päälle, joka kaivautui reiteen ja jätti arven. Kolmas arpi on sormessa ja saatu kaverin kotona veitsellä leikkaamalla.

2. MITÄ HUONEESI SEINILLÄ ON?
Olohuoneen seinässä on maalattu Jesus Christ Superstar -Jeesus. Vessassa on Quoting Shakespeare -juliste. Tauluja en ole saanut seinille vielä näin kolmessa vuodessa. :D

3. MILLAINEN PUHELIN SINULLA ON?
Nokian mikä lie.

4. MILLAISTA MUSIIKKIA KUUNTELET?
Lähinnä playbillradio.com.

5. TAUSTAKUVASI PUHELIMESSA
Ei ole.

6. MITÄ JUURI NYT HALUAT ENEMMÄN KUIN MITÄÄN MUUTA?
Enemmän tunteja vuorokauteen.

7. USKOTKO HOMOAVIOLIITTOON?
Siinä missä heteroavioliittoonkin. Avioliiton pitäisi olla avioliitto ilman etuliitteitä.

8. MIHIN AIKAAN OLET SYNTYNYT?
Ehkä 20 yli puolenyön?

9. OVATKO VANHEMPASI EDELLEEN YHDESSÄ?
Ovat. Nykyään vieläpä onnellisesti!

10. MITÄ KUUNTELET?
Musikaaliradiosta tulee Hakuna Matata.

11. PELKÄÄTKÖ PIMEÄÄ?
Kaupungin kaduilla en. Kesämökillä ym. luonnon helmassa pelkään niin kovasti, että pitää juosta. Ja painajaisen jälkeen sytytän valot.

12. MISTÄ HIUSTEN JA SILMIEN VÄRISTÄ TYKKÄÄT VASTAKKAISELLA SUKUPUOLELLA?
Blondi + sininen.

13. TYKKÄÄTKÖ SÄRKYLÄÄKKEISTÄ?
Ei ole kummempaa tunnesidettä. Kerran kuukaudessa olisin päivän verran toimintakyvytön ilman niitä, muuten käytän harvoin.

14. KAHVI VAI ENERGIAJUOMAT?
Kahvia juon enemmän, sitäkin vähän kansalliseen keskiarvoon verrattuna.

15. SUOSIKKISI PITSATÄYTTEISTÄ?
Mozzarella di bufala, Italiassa, on SIKAHYVÄÄ.

16. JOS SAISIT NYT SYÖDÄ MITÄ VAAN, MITÄ TAHTOISIT?
Just söin lounaan. Olen täynnä eikä oikein tee mieli mitään. Edellinen kysymys sai himoitsemaan todella hyvää italialaista pizzaa.

17. PUHUTKO KIELIÄ?
Suomea ja englantia natiivipuhujan tasolla, italiaksi osaan keskustella useimmista aiheista. Ruotsiksi osaan sanoa jotain, jos on pakko. Espanjaa voin yrittää puhua niin, että arvailen, miten italian vastaavat sanat kuuluvat espanjaksi. Saksaksi osasin pari kesää sitten pelata seurapeliä, ranskaksi osaan just ja just "kiitti ja hei".

18. MITÄ SAIT VIIMEKSI LAHJAKSI?
Olen saanut lupauksen tuhannesta eurosta, jotka isä saa mummolta ja lahjoittaa eteenpäin. Rahoja ei tosin ole vielä näkynyt, vaikka Eini ja Marjukka on saaneet omansa.

19. TYKKÄÄTKÖ JOSTAKUSTA?
Kavereista ja perheestä ainakin tykkään. Jos tää on niinku "fancy", niin tällä hetkellä vaan näyttelijöistä ym. etäisistä, epätodellisista kohteista :D

20. SUOSIKKIYSTÄVÄSI
Siskot kai ihan viimeiseksi vaihtaisin pois. Vaikken ketään tietenkään tahtoisi vaihtaa :)

21. UNELMA-AUTOSI?
Jos vaikka ilmaisen, saasteettoman, meluttoman, lentävän auton sais?

22. USKOTKO KUOLEMANJÄLKEISEEN ELÄMÄÄN?
Haluaisin uskoa, mutten voi sanoa mitään suuntaan tai toiseen.

23. MITÄ AJATTELET AVIOLIITOSTA?
Tunnen paljon onnellisia aviopareja. Voin itsekin mielelläni mennä naimisiin, jos tilaisuus kohdalle sattuu.

24. RAKASTUISITKO IHMISEEN, VAIKKA TIETÄISIT HÄNEN LÄHTEVÄN?
Ei rakastumista voi hallita, mutten ko. tilanteessa välttämättä kertoisi tunteistani. Toisaalta en valehtelisi.

25. PARAS TAPA KERTOA TOISELLE, MITÄ HÄN MERKITSEE?
Ihmiset sanovat tällaisia asioita liian harvoin suoraan.

26. VALITSE NUMERO VÄLILTÄ 1-100
42.

27. BLONDI VAI BRUNETTE?
Riippumatta hiusten konkreettisista väreistä, minä olen loppuikäni mielikuvablondi, Eini brunetti ja Marjukka punatukkainen.

28. KEHEN PIDÄT ENITEN YHTEYTTÄ PUHELIMELLA?
Vanhemmat ja siskot.

29. MIKÄ ÄRSYTTÄÄ ENITEN?
Besserwisserit, jotka kuvittelevat itsestään liikoja. (Sen sijaan pidän besserwissereistä, jotka ovat oikeasti fiksuja.)

30. HEIKKOUTESI?
Laiskuus ja asioiden lykkääminen.

31. VIIMEKSI ANTAMASI LAHJA?
Joululahjojen jälkeen en ole varmaan antanut mitään. Silloin annoin perheelle kaikenlaista.

32. SUOSIKKIJUHLAPÄIVÄ?
Jouluaatto.

33. MITÄ TEIT ENNEN TÄTÄ?
Söin lounasta ja katselin digiboksilta HBO:n In Treatmentia.

34. MINKÄ KAUNEUSLEIKKAUKSEN TEETTÄISIT?
Nenästä saisi nenänpäätä muuttamalla kauniin ja suoran. Teettäisin nimenomaan sellaisen pienen leikkauksen, jossa potilasta ei nukuteta eikä nenää murreta, vaan vain nenänpään pehmeää kudosta muutetaan.

35. MITÄ SINUSSA KEHUTAAN?
Silmiäni varmaan kehutaan useimmin. Lauluääntä joissakin porukoissa. Meikkejä ja vaatteita. Ulkomailla tietysti sitä, miten puhun englantia. Kielentajua on kehuttu oikein kahden kesken usean opettajan toimesta. (Vaatimattomuuttani ei yleensä ylistetä :D)

36. MITÄ TEKISIT, JOS ALKOHOLISTA TULISI LAITONTA?
Joisin sitä harvemmin tai en ollenkaan, riippuen lain tiukkuudesta. En joutuisi elämäni pahimpaan kriisiin.

37. MITÄ HALUAT SYNTTÄRILAHJAKSI?
Yllätyksiä. Ajatus ja idea on kaikki kaikessa, arvolla ei ole väliä.

38. ONKO SINUT NIMETTY JONKUN MUKAAN?
Periaatteessa Anna-kirjojen Annan, mutta koska isän entinen avovaimo oli Anna, minusta tulikin Anne. Hassuahan tässä on se, että Anne on Annan nimi alkukielellä (Anne of Green Gables). Englanniksi korostan aina "Anne with an E" aivan niin kuin Anna kirjassa. Äidin toive siis toteutui:D

39. DO YOU WISH ON STARS?
A question in English all of the sudden? No, never have.

40. MILLAISET ALUSVAATTEET SINULLA ON?
Jotkut perusmustat.

41. TYKKÄÄTKÖ KÄSIALASTASI?
Tykkään ihan.

42. SUOSIKKIVIHANNES?
Kukkakaali on tosi hyvää. Ja parsakaali. Ja Bambunversot. Ja sipuli. Tykkään melkein kaikista vihanneksista.

43. PAHOJA TAPOJA?
Lykkään asioita. Sanoin sen jo.

44. NOLOIN CD-LEVYSI?
Omistan tosi vähän CD-levyjä. Ei mulla ole noloja.

45. JOS OLISIT JOKU MUU, OLISITKO ITSESI YSTÄVÄ?
Saattaisin ensin ärsyttää itseäni, mutta sitten toivottavasti voittaisin itseni kunnioituksen. Kts. besserwisser-vastaukseni.

46. OLETKO KOSKAAN PALJASTANUT SALAISUUTTA, VAIKKA VANNOIT, ETTET KERRO KENELLEKÄÄN?
En tietääkseni koskaan ole paljastanut salaisuutta niin, että se olisi lähtenyt leviämään. Yleensä kuitenkin puhun perheeni kanssa kaikesta. En laske sitä salaisuuden paljastamiseksi.

47. ONKO ULKONÄÖLLÄ VÄLIÄ?
Olisi valetta väittää, ettei ole. Mutta ulkonäkö ei ikinä ratkaise kaikkea, ei edes missikisoissa.

48. MITEN PURAT KIUKKUA?
Alan itkeä, vittuilen, saatan haatan huutaa. En sen sijaan ole koskaan paiskonut tavaroita.

49. MISSÄ ON TOINEN KOTISI?
Äidin ja isän luona on toinen ensimmäinen kotini, sitten varmaan esim. Glasgow'ssa.

50. LUOTATKO MUIHIN HELPOSTI?
Luotan. Haluan luottaa.

51. SUOSIKKILELUSI LAPSENA?
Barbinuket.

52. PELKÄÄTKÖ KASVAMISTA?
Henkistäkö? En. Fyysisesti en haluaisi enää kasvaa.

53. HARRASTATKO SARKASMIA?
"En."

54. OLETKO USKONNOLLINEN?
En lainkaan, mutta kristinusko on kiinnostavaa ja tunnen paljon kivoja kristittyjä.

55. TULETKO TOIMEEN VANHEMPIESI KANSSA?
Perheelläni on läheisemmät välit kuin yhdelläkään tuntemallani. Kysyn aina ensimmäiseksi neuvoa äidiltä ja isältä ja he minulta.

56. AVAATKO KENGÄNNAUHAT ENNEN KENKIEN RIISUMISTA?
En, jos ne lähtevät jalasta ilman.

57. MITÄ LÄIKYTIT VIIMEKSI?
Läikytän aika usein juomia ja roiskutan vettä. En nyt muista, mitä viimeksi.

58. ONKO SINULLA LEMMIKKEJÄ?
Ei.

59. MITÄ KARVAISTA KOSKETIT VIIMEKSI?
Varmaan jotain karvaista vaatekappaletta Lontoon vaatekaupoissa. Tai jos omat hiukset lasketaan, niin ne, viimeksi tänä aamuna harjatessa.

60. MITKÄ OVAT LEMPIVÄREJÄSI?
Lämmin oranssi. Harmaa. Ihan tietynlainen tarpeeksi kellertävä vihreä, mutta useimmista vihreistä en tykkää yhtään.

61. VIIMEKSI LUKEMASI KIRJA?
Parhaillaan kesken: To Kill a Mockingbird.

62. TAHDOTKO KAIKKIEN VASTAAVAN NÄIHIN KYSYMYKSIIN?
Vastauksia on aina kiinnostavaa lukea.

63. UNELMALOMASI?
En oikeasti keksi parempaa paikkaa kuin Lontoon Theatreland. Tai no, vielä joskus haluaisin luksusristeilylle, Karibialle tms.

64. MITÄ SÖIT/JOIT VIIMEKSI?
Ruisleipää ja jälkkäriksi Nutrilett-suklaapatukan.

65. KENELLE PUHUIT VIIMEKSI PUHELIMESSA?
Äidille eilen.

66. MINKÄ HUOMAAT EKANA VASTAKKAISESSA SUKUPUOLESSA?
Silmät.

67. USKOTKO RAKKAUTEEN ENSISILMÄYKSELLÄ?
Ei ole omalle kohdalle sattunut, muttei ole syytä olla uskomattakaan. Vrt. kuoleman jälkeinen elämä.

68. LEMPIJUOMASI?
Vesi.

69. SUOSIKKIURHEILULAJI?
Ryhmäliikunta. Body Balance on kivoin tunti. Ja pyöräilen mielelläni.

70. HIUSTENVÄRISI?
Oikeasti maantientummanvaalea/vaaleanruskea. Tällä hetkellä aika lähellä sitä, vaaleilla raidoilla.

71. SILMIENVÄRISI?
Siniset.

72. PITKÄ VAI LYHYT?
Pitkä, mutta semmoinen melko lyhyt pitkä. (= olisin vain just ja just riittävän pitkä malliksi, ja oikeasti pitkät naiset voivat olla minua 10 cm pidempiä.)

73. SISARUKSET?
Kaksi pikkusiskoa.

74. SUOSIKKIKUUKAUSI?
Ehkä marraskuu. Silloin saa alkaa odottaa joulua, mutta silleen haikeasti.

75. TYKKÄÄTKÖ SUSHISTA?
Joo, paljon.

76. MITÄ KATSOIT VIIMEKSI?
HBO:n In Treatment digiboksilta.

77. SUOSIKKIPÄIVÄSI VUODESSA?
Jouluaatto.

78. OLETKO LIIAN UJO PYYTÄMÄÄN KETÄÄN ULOS?
En välttämättä liian ujo, mutten halua pyytää. Olen kai sen verran vanhanaikainen. Voin rohkaista, mutta minusta miehen pitäisi pyytää.

79. KESÄ VAI TALVI?
Kesä JA talvi. Keväästä ja syksystä en niin tykkää.

80. SUHTEET VAI YHDEN ILLAN JUTUT?
Puhtaita yhden illan juttuja en ole koskaan tajunnut. Miksi lähtisin jonkun matkaan, jos TIETÄSIN, etten halua suhdetta? --> yhden illan juttu potentiaalisena suhteen alkuna teoriassa OK, mutta silloinhan molemmat jo edustavat kolikon samaa puolta.

81. ONKO JOKU RAKASTUNUT SINUUN?
Ei tietääkseni..?

Evan Rachel Wood ja Alan Cumming Spider-Man-musikaaliin

(C&P Do You Hear the People Sing?)

Playbill News: Evan Rachel Wood and Alan Cumming Cast in Spider-Man Turn Off the Dark


Ensimmäiset roolit Bonon & Edgen säveltämään hämismusikaaliin on jaettu (ks. linkki yllä). Evan Rachel "Marilyn Mansonin ex-lapsimorsian" Wood saattaa olla outo ja pelottava, mutta lahjakkuuttaan ei käy kieltäminen. Teki minuun todellisen vaikutuksen Across the Universessa. Tarvitsemme lisää ihmisiä, jotka osaavat tosissaan sekä laulaa että näytellä.

Skotlantilainen Alan Cumming onkin edustanut ko. ryhmää (ja monia muitakin ryhmiä :P) jo kauan. Sekä lavojen että elokuvien karismaattinen konkari.

Onko väärin, että alan olla aika innoissani? Kaksi minulle rakasta asiaa, musikaalit ja supersankarit, yhdistyvät ensi kertaa. Ja U2:n musa on potentiaalisesti todella hyvä juttu. Hyviä esiintyjiä. Hui sentään.

Eri asia, milloin mä tämän näen. Broadwaylle on tarkoitus mennä taas syksyllä, mutta tää saa ensi-iltansa vasta keväällä. Huoh. Katsotaan.

Olen taas kotona...

...ja vahva tarkoitukseni on muuntaa Lontoon matka ja varsinkin musikaalit blogikirjoituksiksi.

Raapustelin lentokoneessa loppuun pitkät muistiinpanot joka esityksestä. Puuttuu enää järjestely ja naputtelu.

Olipa huumaavaa laskeutua keskelle Suomen yötöntä yötä. Sattuu vielä olemaan näin lämmin. En tiedä, mitkä kukat tähän aikaan tuoksuvat, mutta se oli piste I:n päälle. Aah sentään.

Päivitys 28.06: Kaikista päivistä on jo facebook-tiivistelmät esillä, ja olen päivittänyt päivän 3 kokonaiseksi. Jatkoa seuraa.

Lontoon juhannus 2009: päivä 8, torstai 25.06.

Going home today. Will go wander around in the sunshine for the last couple of hours, visit the amazing shop at the Globe once again, etc.

Am home. Ah, Finnish summer night! It's light out although it's nearly midnight. And the smell of flowers. I'll NEVER be able to sleep.

Lontoon juhannus 2009: päivä 7, keskiviikko 24.06.

Last London day is warm & sunny. Have wondered around town, bookshops etc. Went to TKTS without a plan, ended up getting Billy Elliot.

Surprising parallel: Billy Elliot = Les Mis 150 yrs later. VERY similar battle songs, workers unite! etc. (+ dancing & cross-dressing)

Lontoon juhannus 2009: päivä 6, tiistai 23.06.

Weather getting warmer and sunnier, just in time for me to die of heat stroke at the Globe. Yay.

Counting the hours to Les Mis with @mnoo tonight. Les Mis is one of the greatest things in life. I can only hope she doesn't HATE it.

Also, lugged back bags of stuff from Primark and Boots this morning. Shopping: done. Updating for now: done.

Marianne did not dislike Les Mis, yay. However, on average, new cast was weak. Only Enjolras REALLY shone. Not impressed w understudy Valjean.

(Feel unfair not mentioning Javert - probably the best 'Stars' I have ever heard. And Eponine had a strong voice. But on average, meh.)

Lontoon juhannus 2009: päivä 4, sunnuntai 21.06.

Have spent an hour obsessively doing my hair. Will be in 2nd row --> Jude Law will see me today. It won't mean anything to him, but he will.

Hamlet-aamuna tunnelma oli erikoinen. En ollut tietoisesti mitenkään hysteerisen täpinöissäni, mutta jotenkin vaan meikki ja hiukset ei sitten millään näyttäneet hyviltä. Kun asettelin otsatukkaa alusta asti neljättä kertaa, laskin yhteen yksi plus yksi enkä voinut kuin naureskella.

Sunnuntaisin useimmat teatterit ovat pimeinä, joten Theatreland on yleisesti ottaen kuollut ja autio. Wyndham'sin edessä oli kuitenkin kuhinaa, kun noudin miltei puolitoista vuotta sitten (!!) varatun lippuni. Minulla oli etuoikeutettu olo, kun kävelin pitkän, kateellisen perutuslippujonon ohi. Näytelmän kaikki esitykset on myyty loppuun jo kauan sitten. (Se myös siirtyy Broadwaylle myöhemmin tänä vuonna. Tämä selvisi pari päivää sitten.)

Onpa puolitoista vuotta muuten mennyt nopeasti. Paljon mikään ei ole muuttunut. Osapuilleen samat ihmiset kommentoivat silloinkin :)

Teatterissa oltiin todella tarkkoja lippujen noudosta. Ne piti oikeasti hakea ajoissa ja piti oikeasti näyttää ostettaessa käytetty luottokortti. Nämä varoitukset yleensä aina lukevat lippujen varausvahvistuksessa, mutta useimmiten lipputoimiston ihminen kysyy vain sukunimeä ja ojentaa liput. Mutta tää olikin vähän eri asia.

Minut on itse asiassa yllättänyt, MITEN paljon suositumpi Jude Law on kuin monet Lontoon teattereissa siipiään kokeilevat filmitähdet. Viime vuosina Christian Slaterin, Orlando Bloomin, Daniel Radcliffen, Josh Hartnettin ynnä muiden esityksiä ei todellakaan ole myyty loppuun etukäteen. Useimpiin on saanut puolen hinnan lippuja samana päivänä. Juden Hamlet-lipuista sen sijaan tapellaan verissä päin, eikä niitä ole saanut laillisia teitä enää ainakaan... kuukausiin? En itse asiassa tiedä, milloin tämä myytiin loppuun. En seurannut, koska mulla oli jo lippu.

Jude on siis suuren kaliiperin tähti, vaikkei olekaan onnistunut löytämään nappipäärooleja sitten 2000-luvun alun, jolloin varasti kaikki leffat sivurooleissa.

Teatterissa oli runsaasti muitakin naisia, jotka olivat selkeästi laittautuneet. Heidän rinnallaan tunsin itseni hillityksi ja tyylikkääksi. Onneksi britteihin voi luottaa siinä suhteessa. :P Minä olin ihan arkivaatteissa, meikannut vain vähän enemmän ja laittanut hiukset huolella.

Vieressäni istuneet naiset kysyivät minulta, tiedänkö, mistä näytelmä kertoo. Täysin tosissaan. Yritin olla pyörittelemättä silmiäni. Tanskan prinssi? Isä kuollut, äiti nainut sedän? Isän haamu? Kosto? Ei sanonut näille naisille yhtään mitään. En kehdannut kysyä, tiesivätkö edes, että tämä on Shakespearea. Tai, kuka Shakespeare on. Huhhuh.

Tuntui äkkiä erittäin tärkeältä, että minua ei sekoitettaisi pelkästään Juden vuoksi paikalle tulleisiin pimuihin. Minä tunnen Shakespeareni! Olen käynyt Globessa jo vuosia ja rakastanut, rakastanut, rakastanut sitä. Katson kaikki eteen sattuvat Shakespearen näytelmät.

Toivottavasti näytin sen verran asialliselta, että minussa oli jotain uskottavuutta. En tiedä.

Jude Law saw me today. Totally.

He looked me straight in they eye at "frailty, thy name is WOMAN", paused for the longest time and only looked away when I couldn't keep a straight face anymore. (Cue audience laughter.)

I'm sure he does it to a random person every night, but today it was ME. He happened to stop on the stage directly in front of me for that part. Surreal.

I can die happy now.

I'll not state the obvious re: mr. Law's looks. I will tell you two things that might or might not be more interesting.

(1) I have seen my share of West End standard Shakespeare by now, and Jude Law can speak verse with the best of them. It is all too easy to go wrong and start RECITING and over-articulating (which this production's Laertes and ... Read moreOphelia did, not a fan), but Jude got it 110% right. He was natural, conversational, funny, able to talk fast and change his tone in the middle of a sentence. Not the SLIGHTEST hint of a celebrity guest trying to keep up with others.

(2) This doesn't really come across on screen (or hasn't to me anyway), but on stage, mr. Law is amazingly graceful and athletic. Not something I was expecting. Mesmerizing.

Ok, before bed, I can't resist stating the obvious. This is how my subconscious put it during the play:

I suppose the genetic lottery was at some point bound to create someone who looks perfect from all angles. It makes sense, really, depressing as it may be for the rest of us.

You CAN film someone from only the good angles, but in this case the filmed image doesn't even do justice. FYI.

Njoo. Siinä varmaan tärkeimmät esityksestä tämän blogin tarpeiksi. Ihan aluksi oli hetkittäin hankalaa keskittyä sanoihin, kun Jude oli lavalla. Oli jotenkin niin epätodellista... sitä unohtui katselemaan ja unohti kuunnella, mitä se sanoi. Hyvin nopeasti pääsin kuitenkin yli tästä, totesin hänet loistavaksi Hamletiksi ja nautin esityksestä siinä missä kaikesta Shakespearesta. Lisäbonuksella.

Show loppui klo 18.15. Pyörin vähän aikaa takaovella, kunnes Jude tuli sinne jakamaan nimmareita, mutta se oli hirmuinen ja masentava sirkus. Jude hymyili huomattavan etäisesti ja toisteli mekaanisesti "kiitos käynnistä". Lavalla se oli ollut elossa ja näyttänyt nauttivan olostaan, ja kumartaessaan se oli hymyillyt aidon onnellisen oloisesti. Nyt se oli ihan eri ihminen. Jengi meni ihan sekaisin, huusi ja tungeksi. Katselin vähän aikaa kauempaa ja totesin, että paras kunnianosoitus tuon luokan tähdelle on kiertää se kaukaa ja olla pyytämättä mitään helvetin nimmaria. Sitä ei voi ilahduttaa menemällä selittämään, miten nautti esityksestä. Lähdin pois.

Loppuillan pidin vapaata. Olisin kai voinut mennä leffaan tai jotain, mutta notkuin kaupungilla ja menin varhain hotellille. Olin netissä, rentouduin ja menin aikaisin nukkumaan.

Lontoon juhannus 2009: päivä 3, lauantai 20.06.

Today is West End Live, please don't rain.

West End Live on jokavuotinen, ilmainen tapahtuma Leicester Squarella. Teatterifanien ei tarvitse liikkua metriäkään normaalin reittinsä ulkopuolelle: lava pystytetään TKTS-kojun taakse. Ei uskoisi, että kyseiselle pienelle aukiolle mahtuu satojatuhansia ihmisiä. Seisovat ihmiset menevät pieneen tilaan. Aukiokin tuntuu isommalta, kun se on aidattu ja ahdettu täyteen porukkaa. Jännä juttu.

Pitkiä jonoja ei kannata hätkähtää. Olen käynyt paikalla kahtena vuonna, ja molemmilla kerroilla tulin paikalle vasta 5 - 10 minuuttia ennen esitysten alkua, kun jono jo liikkui. Ihmiset valuvat sisälle todella nopeasti. Ja ihmeen lähelle silti pääsee.

Eturiviin haluavat ovat tietysti paikalla jo aamuyöstä, mutta se ei ole millään lailla välttämätöntä, ellei halua metrin päähän esiintyjistä. EI kuitenkaan kannata saapua esim. 15 min. show'n alkamisen jälkeen. Kun puisto on täynnä, jono pysäytetään. Sisään pääsee, kun entisiä katsojia lähtee pois, eikä kovin moni lähde heti ekan tunnin aikana. Varmistin teoriani tänä vuonna kuuntelemalla vieressä seisoneiden ihmisten turhautunutta puhelinkeskustelua jonoon jumahtaneiden kavereidensa kanssa.

Watched West End live till back couldn't take it anymore. Among other things, saw Jerry Springer sing with Chicago cast, hahaha.

Esiintyjien joukossa olivat myös Hairspray, Jersey Boys, Wicked, We Will Rock You, Dirty Dancing, Priscilla Queen of the Desert, Oliver!, Sister Act... ynnä muita.

Olen pannut merkille, että jukeboksimusikaalit tuntuvat tässä tilaisuudessa aitoja musikaaleja paremmilta. Niiden laulut on helpompi irrottaa kontekstistaan ja esittää mukaansatempaavina potpureina. Kahden vuoden perusteella ei ole We Will Rock Youn ja Jersey Boysin voittanutta. On lievästi sanottuna siistiä, kun 25 musikaaliammattilaista vetää Bohemian Rhapsodya (kuulostaa nimittäin aika hyvältä) ja yleisö laulaa mukana niin kovaa, ettei omaa ääntään kuule edes päänsä sisällä. Tulee semmoinen illuusio, että kyseiset esitykset olisivat hyviäkin.

Olen kuitenkin nähnyt We Will Rock Youn, ja potpuriversiossa tulee nähtyä sen parhaat puolet ilmaiseksi. ON sykähdyttävää kuunnella Queenin hyvää musiikkia huippuammattilaisten esittämänä (vaikkakin tässä erikoistapauksessa musikaalitähdet ovat fantastisen mr. Mercuryn kalpea korvike), mutta juoni on huttua, vitsit huonoja ja näyttelijäntyö suhteellisen heikkoa. Parempi siis katsoa jukeboksimusikaalit puistossa!

Jukeboksimusikaalit myös selkeästi tiedostavat vetovoimansa ja panostavat puistoesiintymiseen täysillä. Isoista esityksistä Jersey Boys oli ainoa, joka vaivautui esiintymään kahtena päivänä, enkä voi kyllin ylistää sen komeiden miestähtien ammattimaisia stemmoja, hillityn hallittuja pukumieskoreografioita, karismaa ja energiaa. On varmasti iso uhraus raahautua esiintymään viikon ainoana vapaapäivänä, mutta sitä ei näytetä. Olen nähnyt puistoesitykset kahtena vuonna, ja melkein tekee mieli katsoa tämä jukeboksimusikaali niiden pohjalta. Luultavasti virhe, mutta olen elävä todiste siitä, että markkinointi toimii ja panostaminen kannattaa.

Osa suurista musikaaleista panostaa huomattavasti vähemmän. Wickedistä raahautui paikalle vain Elphaba, eikä edes vihreänä, siinä missä We Will Rock Yousta saimme koko 20-30 hengen miehityksen täysissä rooliasuissa.

Tilaisuus sisältää paljon odottelua numeroiden välissä. Muuta vikaa siinä ei ole. Se on maailman suurin ilmainen teatteritapahtuma. On upeaa olla keskellä samanhenkisiä ihmisiä, kuulisittepa miten musikaaleille hurrataan. :)

Up next: bought a brilliant ticket to La Cage Aux Folles on a whim, because TKTS queue was so short when walked past. Got middle of 7th row from front, on a Sat 1,5 hrs before showtime... hope that doesn't mean the show's in trouble.

La Cage Aux Folles: brilliant. Highly recommended. No commercial fluff, Real Theatre. Bliss. Menier Chocolate Factory = consistently great.

Carousel: 1st act good, 2nd act made me gag. If I'd lived in Rodgers & Hammerstein's time, would NOT have been a fan of musical theatre.(But in all fairness, Carousel not commercial fluff either, level of professionalism & ambition extremely high. Just not my thing.)

Esityksistä lisää myöhemmin. Aion oikeasti kirjoittaa niistä, olen aloittanut jo. :)

Tähän päivään ei muuta mahtunut kuin teatterifestivaali ja kaksi esitystä. Oli ehkä hieman liikaakin. Yksi show olisi riittänyt.