21. kesäkuuta 2009

Lontoon juhannus 2009: päivä 3, lauantai 20.06.


Today is West End Live, please don't rain.
West End Live on jokavuotinen, ilmainen tapahtuma Leicester Squarella. Teatterifanien ei tarvitse liikkua metriäkään normaalin reittinsä ulkopuolelle: lava pystytetään TKTS-kojun taakse. Ei uskoisi, että kyseiselle pienelle aukiolle mahtuu satojatuhansia ihmisiä. Seisovat ihmiset menevät pieneen tilaan. Aukiokin tuntuu isommalta, kun se on aidattu ja ahdettu täyteen porukkaa. Jännä juttu.

Pitkiä jonoja ei kannata hätkähtää. Olen käynyt paikalla kahtena vuonna, ja molemmilla kerroilla tulin paikalle vasta 5 - 10 minuuttia ennen esitysten alkua, kun jono jo liikkui. Ihmiset valuvat sisälle todella nopeasti. Ja ihmeen lähelle silti pääsee.

Eturiviin haluavat ovat tietysti paikalla jo aamuyöstä, mutta se ei ole millään lailla välttämätöntä, ellei halua metrin päähän esiintyjistä. EI kuitenkaan kannata saapua esim. 15 min. show'n alkamisen jälkeen. Kun puisto on täynnä, jono pysäytetään. Sisään pääsee, kun entisiä katsojia lähtee pois, eikä kovin moni lähde heti ekan tunnin aikana. Varmistin teoriani tänä vuonna kuuntelemalla vieressä seisoneiden ihmisten turhautunutta puhelinkeskustelua jonoon jumahtaneiden kavereidensa kanssa.
Watched West End live till back couldn't take it anymore. Among other things, saw Jerry Springer sing with Chicago cast, hahaha.
Esiintyjien joukossa olivat myös Hairspray, Jersey Boys, Wicked, We Will Rock You, Dirty Dancing, Priscilla Queen of the Desert, Oliver!, Sister Act... ynnä muita.

Olen pannut merkille, että jukeboksimusikaalit tuntuvat tässä tilaisuudessa aitoja musikaaleja paremmilta. Niiden laulut on helpompi irrottaa kontekstistaan ja esittää mukaansatempaavina potpureina. Kahden vuoden perusteella ei ole We Will Rock Youn ja Jersey Boysin voittanutta. On lievästi sanottuna siistiä, kun 25 musikaaliammattilaista vetää Bohemian Rhapsodya (kuulostaa nimittäin aika hyvältä) ja yleisö laulaa mukana niin kovaa, ettei omaa ääntään kuule edes päänsä sisällä. Tulee semmoinen illuusio, että kyseiset esitykset olisivat hyviäkin.

Olen kuitenkin nähnyt We Will Rock Youn, ja potpuriversiossa tulee nähtyä sen parhaat puolet ilmaiseksi. ON sykähdyttävää kuunnella Queenin hyvää musiikkia huippuammattilaisten esittämänä (vaikkakin tässä erikoistapauksessa musikaalitähdet ovat fantastisen mr. Mercuryn kalpea korvike), mutta juoni on huttua, vitsit huonoja ja näyttelijäntyö suhteellisen heikkoa. Parempi siis katsoa jukeboksimusikaalit puistossa!

Jukeboksimusikaalit myös selkeästi tiedostavat vetovoimansa ja panostavat puistoesiintymiseen täysillä. Isoista esityksistä Jersey Boys oli ainoa, joka vaivautui esiintymään kahtena päivänä, enkä voi kyllin ylistää sen komeiden miestähtien ammattimaisia stemmoja, hillityn hallittuja pukumieskoreografioita, karismaa ja energiaa. On varmasti iso uhraus raahautua esiintymään viikon ainoana vapaapäivänä, mutta sitä ei näytetä. Olen nähnyt puistoesitykset kahtena vuonna, ja melkein tekee mieli katsoa tämä jukeboksimusikaali niiden pohjalta. Luultavasti virhe, mutta olen elävä todiste siitä, että markkinointi toimii ja panostaminen kannattaa.

Osa suurista musikaaleista panostaa huomattavasti vähemmän. Wickedistä raahautui paikalle vain Elphaba, eikä edes vihreänä, siinä missä We Will Rock Yousta saimme koko 20-30 hengen miehityksen täysissä rooliasuissa.

Tilaisuus sisältää paljon odottelua numeroiden välissä. Muuta vikaa siinä ei ole. Se on maailman suurin ilmainen teatteritapahtuma. On upeaa olla keskellä samanhenkisiä ihmisiä, kuulisittepa miten musikaaleille hurrataan. :)
Up next: bought a brilliant ticket to La Cage Aux Folles on a whim, because TKTS queue was so short when walked past. Got middle of 7th row from front, on a Sat 1,5 hrs before showtime... hope that doesn't mean the show's in trouble.
La Cage Aux Folles: brilliant. Highly recommended. No commercial fluff, Real Theatre. Bliss. Menier Chocolate Factory = consistently great.
Carousel: 1st act good, 2nd act made me gag. If I'd lived in Rodgers & Hammerstein's time, would NOT have been a fan of musical theatre.(But in all fairness, Carousel not commercial fluff either, level of professionalism & ambition extremely high. Just not my thing.)
Esityksistä lisää myöhemmin. Aion oikeasti kirjoittaa niistä, olen aloittanut jo. :)

Tähän päivään ei muuta mahtunut kuin teatterifestivaali ja kaksi esitystä. Oli ehkä hieman liikaakin. Yksi show olisi riittänyt.

Ei kommentteja: