Teatterikesä meni hyvin.

Anne voisi tähän alkuun kirjoittaa yhden lauseen kolmannessa persoonassa ihan edellisen anonyymin kiusaksi. :P

Sitten asiaan. Tekstitin Turun kaupunginteatterin Kaaoksen ja HKT:n / Lillanin Miehen, joka kieltäytyi käyttämästä hissiä. Kaikki meni hämmentävän hyvin. Tuntematon väkisin jännitti, mutta livenä ajastaminen oli jopa helpompaa kuin olin odottanut. Haastavinta oli, että tekstitykset oli pitänyt muotoilla "sokkona", tietämättä, miten nopeasti tai hitaasti ko. vuorosana esityksessä tulee. Jotkut kohdat olisin esitykset nähtyäni tahdittanut eri tavalla, mutta itse asiassa tämäkin osui yllättävän hyvin kohdalleen. Ei läheskään täydellisesti, mutta yllättävän usein olin fiilispohjalla valinnut oikean tahdin. Huonomminkin olisi (vähemmällä tekstityskokemuksella?) voinut mennä.


Esitykset olivat tosi erilaiset. Kaaos oli hektinen, intensiivinen kolmen naisen show. Hissvägraren on Lasse Pöystin rauhallinen monologi. Kaaosta olisi äkkiseltään luullut paljon haastavammaksi, ja kyllä se nopeampaa napitustahtia vaatikin, mutta toisaalta homma eteni niin vauhdilla, että tekstit piti vain saada ruutuun mahdollisimman nopeaa, vielä luettavaa vauhtia, eikä kukaan taatusti ehtinyt jäädä miettimään yksittäisiä tekstityksiä. Hissvägrarenin eka näytös oli siitä vaikea, että monologissa ei selvästi yleensä tarvitse pysyä käsikirjoituksessa kovinkaan tiukasti. Jos vaihtaa asioiden paikkoja, ei sekoita ketään muuta, eikä yleisö varmaan edes huomaa. Tässä erikoistapauksessa tekstittäjä ikävä kyllä kuitenkin sekosi. Sain vähän väliä olla etsimässä oikeaa tekstityskohtaa jostain aivan muualta tiedostosta. Palohälytys onneksi katkaisi esityksen, ja tauon turvin saatiin taas langan päästä kiinni.

Toinen näytös menikin paljon paremmin. Pöysti oli selvästi skarpannut ja noudatteli käsikirjoitusta tiiviisti.

Kaikki kunnia Lasse Pöystille. Hän on ihana ja legenda, ja minua itketti väkisin esitysten lopussa. Tiedän, että Mieheen, joka kieltäytyi käyttämästä hissiä on todella vaikea saada lippuja, mutta jos teille tarjoutuu tilaisuus nähdä se, MENKÄÄ. On niin hirmuisen hyvä. Aluksi monologi saattaa kuulostaa satunnaiselta satuilulta, mutta loppu vetää langat yhteen ja on ah, niin sykähdyttävä, ihana ja liikuttava.


Toivottavasti pääsen toistekin töisin Teatterikesään. Oli mahtavaa ja taianomaista. Viikon lopuksi oli vielä henkilökunnan päättäjäisjuhlat, joissa oli hauskaa tavata muita kääntäjiä. Ja miksei muitakin ihmisiä, mutta kääntäjät jostain syystä hakeutuivat toistensa seuraan. Tässä ammattikunnassa sellaiset tilaisuudet ovat harvassa.