Vai onko se kumma? Skins on tasalaatuisen hyvä. Se on kekseliäästi kuvattu ja käsikirjoitettu. Näyttelijät ovat ikäänsä nähden hämmästyttävän lahjakkaita. Ja jotenkin sitä sekopäistä "kaikki naivat kaikkea mikä liikkuu" -meininkiä on hauska katsella. Varsinkin, kun pääsee yli siitä harhasta, että sarja edes yrittäisi olla millään lailla realistinen.
Tässä kaikessa juoni näyttelee mitättömän pientä roolia. Se on pohjimmiltaan melko tyypillistä "kuka lopulta saa kenet"-saippuaoopperaa, mutta onnistuu vaikuttamaan suuremmalta.
Äskeiset kappaleet pätevät sataprosenttisesti sarjan 1. ja 2. tuotantokauteen, mutta pääosin myös tähän kolmoseen, jossa on uudet hahmot ja näyttelijät. Räväkkä veto sekin. Jos halutaan kertoa nuorista, kerrotaan sitten nuorista. Vältetään kaikki Beverly Hills 10 vuotta myöhemmin -syndroomat.
Näyttelijöiden lahjakkuuden ylistämisestä täytyy kolmoskaudella hiukan tinkiä: sankariksi tarkoitettu Freddie jää puisevaksi pökkelöksi, koska rooliin valittu Luke Pasqualino (kuvassa vasemmalla) on selkeästi enemmän komea kuin lahjakas. Toisaalta on hämmentävää, että sarjaan on onnistuttu kaivamaan noinkin näyttelijäntaitoiset identtiset kaksoset! Luulisi olevan vaikeaa.
Puiseva sankari muodostuu sarjan edetessä vakavaksi ongelmaksi, koska hänen pitäisi olla mukana piinaavan jännittävässä kolmiodraamassa. Draamasta ei tule millään lailla jännittävää, koska sankarittaren ristiksi ei parhaalla tahdollakaan voi toivoa tuollaista ankeaa pökkelöä. Jännitä siinä sitten. Toivoin loppuun asti yllätysratkaisua X, ihan millaista tahansa.
Sankaritar on kyllä lumoava. Hahmo, jonka idea on olla niin upea ja vangitseva, että KAIKKI rakastuvat ja ylistävät kauniiksi, on lähes aina epäuskottava. Yleensä katsoja suostuu pitkin hampain hyväksymään draaman todellisuuden: kaikki rakastuvat tuohon siksi, kun se on tämän homman tähti. Kaya Scodelarion Effy on kuitenkin oikeasti kaunis ja hypnoottinen. Suostun uskomaan, että kaikki rakastuvat.
Sääli vain, että hahmoa oli pakko pehmentää, kun hän siirtyi sivuhahmosta päähenkilöksi. Olinkin miettinyt, miten tuollainen hahmo VOI olla riittävän moniulotteinen kantamaan sarjaa. Olin toivonut, että voisi olla. Ei voinut olla. Piti muuttua.
Myös kolmiodraaman kolmatta osapuolta pitää kehua. Oikeastaan varsinkin häntä. Jack O'Connell, Cook. En olisi uskonut, että noin vastenmielisestä hahmosta saa sarjan kiehtovimman. Luen asian sekä näyttelijän että käsikirjoittajien ansioksi. Ennakkoluuloton idea, jonka O'Connell on kyllin lahjakas toteuttamaan uskottavasti. Vulgaarin, ruokottoman naistenmiehen nostaminen epätodennäköiseksi (anti)sankariksi on ehdottomasti kolmoskauden kiehtovin elementti ja paras ansio.
Saippuajuonten puolesta kolmoskausi häviää kakkoselle ja ykköselle. Tylsää kolmiodraamaa painotetaan liikaa. Toivottavasti neloskausi on jännempi ja sisältää uusia kuvioita. Nämä ehdittiin kaluta NIIN loppuun. Ei riittävästi yllätyksiä.
Tulipa silti valvottua yömyöhään jaksojen parissa. Sarjassa on jotain hämmentävän koukutavaa, ja saatoin valvoa puolitoista tuntia pitempään kuin olin ajatellut, kun oli pakko katsoa jakso loppuun ja sitten vielä seuraavakin. Nyt odotan nelosta kuin kuuta nousevaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti