Kokemuksia ripsipermanentista #3.

(Kokemuksia #1, kokemuksia #2.)

Kirjoitanpa yhden jutun rästistä pois. Kävin siinä luvatussa ilmaisessa ripsipermanentissa pari viikkoa sitten.

Kosmetologi kokeili ripsieni kihartamista eri aineella, koska edellisellä kerralla ne eivät kihartuneet sitten millään. Tällä kertaa tulos oli oikein hyvä! Parempi kuin ihan ekalla kerrallani eri kosmetologilla. (Yhteensä yrityksiä on nyt siis kertynyt kolme.)

Ensimmäisistä ripsistä syntyi kauniit tähtisilmät vasta yhden ripsivärikerroksen jälkeen. Toisista ei luonnollisesti ollut yhtään mihinkään. Nämä kolmannet sen sijaan riittävät sellaisenaan. En tarvitse ripsiväriä, jos en tahdo laittaa. Yleensä olen silti laittanut, ja kihartanutkin ihan vähäsen tasoittaakseni ripsien kaarta. Mutta sitä ei ole mikään pakko tehdä joka aamu. Ihanaa.

Kosmetologi sanoi, että ensi kerralla voimme saavuttaa vielä paremman tuloksen taivuttamalla itsepäisiä ripsiäni jo etukäteen mekaanisesti. Sitten linjasta saadaan tasaisempi. Ripseni kun ovat niin vahvat ja suorat, etteivät ne millään tahdo pysyä nätisti aloillaan taivutettavina.

Olen tyytyväinen. Ripsipermanentti on aamun pelastus. Enkä ole vieläkään huomannut mitään negatiivisia vaikutuksia. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että ripseni ovat päin vastoin terveemmät ja vahvemmat, kun en enää ole taivuttanut niitä mekaanisesti. Aion ottaa uusia permiksiä säännöllisesti, varmasti juuri tuolla kosmetologilla. Hän osoitti totisesti välittävänsä asiakkaistaan, kun tarjosi minulle ilmaisen hyvityksen.

Jotain ryhtiä tähän kirjoittamiseen!

Sitä on tulossa. On, on. Kun vain olisi aikaa.
Kirjoitan, mitä mieleen tulee. Se koskee näköjään koulua.

Graduni tutkimussuunnitelma käsitellään huomenna seminaarissa. Toivottavasti käsittelystä on hyötyä. En tiedä, olenko hyvässä vai huonossa vaiheessa. Olen lukenut jonkun verran kirjallisuutta, mutta paljon enemmänkin olisi voinut lukea. Tai edes hankkia käsiinsä. Olen listannut kirjoja, joista olisi hyötyä, mutta isosta osasta ei ole edes varauksia vetämässä.

Toisaalta olen tajunnut, että piakkoin on järjevintä tehdä ensimmäinen silmäys itse aineistoon. Kun näen, millaisia asioita sieltä avautuu, tiedän paremmin, mistä tarvitsen vielä lisää kirjallisuutta.

Viime vuosina on muuten tehty ihmeen monta gradua laulujen suomentamisesta. Ei teatterin alalta, mutta iskelmä- ja rock-lyriikat eivät heitä kovin kauas musikaalista. Nyt 2000-luvulla on meidän yliopistossa julkaistu aiheesta enemmän graduja kuin aiemmin yhteensä (= olisko huimat kolme ;D - mutta oikeesti, on se aika paljon seitsemässä vuodessa).

Ja musikaalin suomentamistakin... eiku ruotsintamista! Tutkii jo yksi ihminen Helsingin yliopistossa. Se oli minulle uutinen. Hän on tekemässä väikkäriä My Fair Ladyn käännöksistä pohjoismaisille kielille (miinus suomi ja islanti). Mutta on aika hauskaa, ettei hänkään tutki nimenomaan suomen kielelle kääntämistä. Se kenttä on vielä täysin koskematon musikaalien alalla. Työni on uraauurtava. Se on minusta kivaa.

Töitä on liikaa ja on kamala kiire. Niin kuin palautuspäivistä johtuen tätä nykyä aina alkuviikosta. Olisi kirjoitusaiheita. Kun ehtis vaan kirjoittaa.

Red Nose Day tuli Suomeen!

Se pyörii parhaillaan kakkosella. (Tästä tulee nyt tuplapostaus, koska mielestäni aihe liittyy selvästi telkkariin, mutta on sitten kuitenkin paljon laajempi.)

Olin ihan ihmeissäni, kun näin ensimmäisiä mainoksia Nenäpäivästä. Niissä ei mitenkään isosti toitotettu, että päivä on Suomen ensimmäinen, joten mietin huuli pyöreänä, olenko ollut sokea ja kuuro tai asunut kiven alla. Britanniassa päivää oli mahdoton olla huomaamatta, ja se oli minulle siellä upouusi elämys. Yhtälö oli omituinen.

Onneksi ratkaisu selvisi. En ole huomiokyvytön, vaan päivä on Suomessa ihkaensimmäinen.

Olen oikein tyytyväinen siitä, että homma on tuotu Suomeen. En tietenkään vielä tiedä, toteutuuko kotimainen versio yhtä hyvin, mutta ainakin Briteissä Red Nose Day on oikeasti hauska. Ja sen esiintyjinä itseään nolaamassa on oikeasti isoja nimiä. En tiedä, onko kukaan liian iso tulemaan mukaan. Ehkä kuningasperhe? Tony Blairkin on ollut mukana. Posh ja Becks. The Office. Sitä rataa.

Toivotaan, että homma onnistuu ja perinne juurtuu tänne meillekin. Meillä tietysti on jo Nälkäpäivä (pitääkö näitä kirjoittaa isolla? ei ehkä, hui), kun taas Briteissä Red Nose Day on se vuoden isoin keräyspäivä. Heidän Nälkäpäivänsä. Mutta eiköhän hyväntekeväisyysteemaisia päiviä mahdu suomalaiseen vuoteen kaksikin.

Suomen nenät ovat muuten paljon tyylikkäämpiä kuin jättimäiset brittiversiot!

Facebookin ihmemaa

Minäkin olen ajautunut naamakirjaan.

En ole ensimmäinen enkä viimeinen bloggaaja, jonka aktiivisuus laskee kuin lehmän häntä Facebookin ihmisverkoston ensihuumassa. Tästä on kirjoitettu muuallakin, ja ilmiö on äärimmäisen todellinen.

Kaikesta huolimatta suosittelen Facebookia. Itse olin skeptinen, mutta olen saanut yhteyden moneen ikivanhaan tuttuun ja huomattavasti tiivistänyt yhteydenpitoani kaukaisempiin kavereihin. Ilmiö, jolla on näin hyviä vaikutuksia, ei voi olla kokonaan saatanallinen.

Varjopuoli on, että sivulla saa tuhlattua aivan käsittämättömän paljon aikaa kaikkeen käsittämättömän turhaan. Voi tunnistaa maailman kaupunkeja kartalta, purra toisia vampyyrina tai heitellä lampaita. Kaikkea maan ja taivaan väliltä. (On kuitenkin sanottava, etten ole heittänyt vielä yhtään lammasta!)

Pelkään, että Facebook verottaa juuri tämän päiväkirjablogin päivityksiä. Siellä tulen jo kertoneeksi tutuille, missä menen ja mitä ajattelen. Tämän blogin rooliksi jää yhä enemmän toimia kanavana, kun olen miettinyt jotain hieman laajempaa ja syvällisempää. Onneksi sitäkin tulee tehtyä minkä vampyyritappeluilta ehdin ;)

Olin kiireinen. Kävin Turussa. Lepään.

Viime viikko oli aivan hullu. Minulla oli gradun tutkimussuunnitelman ja suomennosseminaarin novellin palautukset, ihan liian paljon töitä ja viikonloppumatka Turkuun. Selvisin kuitenkin hengissä. Tämä viikko näyttää paljon rauhallisemmalta, onni ja autuus. Enköhän ehdi kirjoitella myös blogitekstejä.

Mutta juuri nyt, tänään, ajattelin hieman hengähtää. Olla jopa illan tekemättä mitään hyödyllistä. Se voisi olla paikallaan.

Päivän sana: oncologist

oncologist = syöpälääkäri


En tiedä, onko tämä virallinen nimitys, mutta aion käyttää sitä, koska se kertoo normaalillekin ihmiselle jotain. Heh.

Päivän sana: moxie

Moxie = sass, courage, spunk, determination, attitude

"That girl's got moxie."

En tiedä, onko tämä kaikkialla harvinainen sana, mutta minulle oli vieras.

Maailmanmatkaaja tekee suunnitelmia.

(1) Jee jee jee! Sain tänään palautettua tutkimussuunnitelman graduun. Sen laatiminen sujui ihmeen kivuttomasti, vaikka olin taas "yllättäen" lykännyt hommaa viime tippaan ja ehtinyt ahdistua. Kirjoittaminen oli myös oikeasti hyödyllistä ja jotenkin rauhoittavaa. Tiedän nyt paremmin, mitä olen tekemässä ja mistä kaiken järjen mukaan kannattaa aloittaa. Kyllä tämä gradu taas tästä.

Viiko on silti kiireinen myös tästä eteenpäin. Pitää palauttaa suomentamisseminaarin novellikäännös. Olen sen vasemmalla kädellä kertaalleen tehnyt, mutta vissiin pitäisi vähän muokata. Ja kirjoittaa kommentti. Huoh.

(2) Toinen iloinen uutinen: olen mitä suurimmalla todennäköisyydellä lähdössä keväällä Meksikoon, kylään skotlantilaisen Daisy-ystäväni luo. Hän asuu nykyään siellä. En olekaan ennen käynyt koko Ameriikan mantereella. Kätevin tapa saapua perille on kuulemma lentää Mexico Cityyn ja tulla sieltä viisi tuntia luksusbussilla. Saan siis sompailla yksin latinalaisessa Amerikassa. (Bussit tosin kuulemma lähtevät suoraan lentokentältä ainakin osan aikaa, joten ei niin kovin paha.)

Pitäisköhän opetella espanjaa vähän enemmän kuin perusalkeet? Olisi motivaatiota mennäkin kevääksi kielikeskuksen kakkosalkeisiin, mutta en tiedä, onko aikaa. No, kai siellä italiallakin pärjää, jos puhuu TOSI hitaasti... Ja Meksikossahan osataan englantiakin aika hyvin. Käsittääkseni.

No, ei pelota. Olen rohkea maailmanmatkaaja. On kiva päästä katsomaan, miten Daisy elelee. Sillä on jo kolmas Etelä-Amerikan maa kierroksessa. (Vai lasketaanko Meksikoa mitenkään päin Etelä-Amerikkaan... No, sama se.)


Aion käyttää tilaisuutta hyväkseni ja lentää New Yorkin kautta. Olen jo muutaman vuoden haaveillut pääsystä tähän toiseen musikaalien mekkaan. Ei Broadway ainakaan maineeltaan ole West Endiä ihmeellisempi (jos jotain, niin West Endiä pidetään astetta laadukkaampana), mutta siellä pyörii vähän eri jutut ja on eri meininki. Käsiohjelmat esimerkiksi ovat aina ilmaisia! West Endissä peruslappusistakin saa pulittaa vajaasta viidestä eurosta noin kymppiin.

Ooh. Olen erityisesti tahtonut nähdä Rentin aidossa ympäristössä. Nyt se onnistuu. Ja jos haluan, voin mennä katsomaan maailman parasta John Owen-Jonesia, joka teki vaihtarit USA:n Les Misérablesin Valjeanin kanssa ja esittää nyt samaa roolia Broadwaylla. (Aika kahdehdittavan kätevää työvaihtoa, eikä kovin harvinaista musikaalimaailmassa.) Daisy sanoi, että Meksikossa sopisi viipyä suunnilleen to - ti, ja siihen päälle jään varmaan loppuviikoksi New Yorkiin. Puolentoista viikon matka. Ajankohta vielä auki. Maaliskuun loppu todennäköinen.

AV-kääntäjän ammatin ihania puolia.

Nytpä sitten tiedän Atonementin loppuratkaisun. Helvetti. Ja minä kun niin odotin sen näkemistä.

Kaikin muin tavoin tuotantodokumenttien kääntäminen oli antoisaa. Elokuvan tekijät vaikuttavat todella asialleen omistautuneilta ja ovat ajatelleet projektiaan erittäin syvällisesti. Jos en olisi ennestään tahtonut nähdä leffaa, nyt tahtoisin.

Hyvä, että tämä on istumatyötä. Kun James McAvoy analysoi tarinaa maailman ihanimmalla Glasgow'n aksentillaan - ja vieläpä syvällisesti - meinasi polvet pettää.

Heh. Ei se aksentti sulattanut minua näin, kun asuin keskellä sitä. Mutta nyt se kuulostaa niin kotoisalta, että tulee tippa linssiin. (Tai no, jos James olisi tullut minulle puhumaan...)


Minusta on aika kiva kääntää tuotantodokkareita. Pääsen kurkistamaan kulissien taakse. Ne saavat ymmärtämään, että vähemmänkin onnistuneisiin elokuviin on moni ihminen uhrannut lukemattomia työtunteja. Tökeröidenkin ratkaisujen taustalla on paljon ajatustyötä. Lähes poikkeuksetta alan arvostaa elokuvia enemmän nähtyäni niiden dokumentit.

P.S. En osaa sanoin kuvailla, miten kipeästi Keira Knightley tarvitsee muutamaa lisäkiloa. Sattuu, kun tyttöä katselee.Vai mitä sanotte tästäkin ihanasta kuvasta? (Ja pahoitteluni koko maailmalle, jos hän sattuu kuulumaan niihin ihmisiin, jotka eivät pysty lihomaan grammaakaan, vaikka tahtoisivat.)

Päivän sana 2: probationer.

probationer = (s) student nurse

AIVAN vieras käsite. Saattaa olla vanhentunut.

Päivän sana: armourer.

armourer = (s) aseseppä, asemestari.

Tiesin toki teoriassa, mitä sana tarkoittaa, mutten keksinyt sille käännöstä varsinkaan elokuvanteon ei-historiallisessa kontekstissa. (Eli kyseessä oli elokuva-ammatti, aseista vastaava tyyppi.) Asemestari lienee tarkoitukseen hyvä.

Onpa täällä hiljaista. Mutta lumi tulee.

En ole kirjoittanut edes päivän sanoja, kun on ollut hitsin helppoja käännöksiä, joista ei ole oppinut mitään kummallista ja uutta.

Odottelen lunta. Ihan kohta tulee se aamu, jona heräämme valkoiseen maailmaan. Se on vuoden paras päivä heti jouluaaton jälkeen. (Kolmantena tulee kevään ensimmäinen päivä.)

Ainakin toivottavasti se aamu tulee pian. Voivathan säät muuttua. Mutta ilmassa on viime aikoina ollut ihan sellainen tuntu.

Tampereen jouluvalotkin sytytetään ihan kohta (ne ei ole pelkät jouluvalot, vaan valoviikot... joo joo). Kohtahan tässä saa alkaa odottaa joulua! Harmi vain, etten ole tänä vuonna menossa Britteihin ennen kuin uudeksivuodeksi. Pelkään, että joulumielestä taas jotain puuttumaan ilman sitä hössötystä. Mutta onneksi pääsen nauttimaan Lontoon joulutunnelmista sitten joulun jälkeen. Se voi toisaalta jatkaa joulua ihanasti aatonkin yli.

Kulutusjuhlaa.

Olen tänään käyttänyt rahaa ehkä saman verran kuin minulla oli entisessä opiskelijaelämässäni käytössä kuukautta kohti.

Alkajaisiksi ostin digitaalikameran Hulluilta päiviltä. Juuri tasan kyseistä kameraa olin aikonut ostaa jo pidemmän aikaa; eräs valokuvausta harrastava kaveri suositteli sitä loppukesästä. Hänellä oli samanlainen ja kamera tuntui käytössä tosi helpolta ja hyvältä.



Nyt se on minun! Hankinta tuli kyllä ihan oikeasti tarpeeseen, joten huono omatunto ei jäänyt. Minulla ei ole ollut minkäänlaista kameraa noin kahteen vuoteen. Oli jo aikakin. Ehkä blogissa tästä lähin nähdään itse otettuja kuvia edes toisinaan. En tosin voi väittää olevani kovinkaan innokas amatöörikuvaaja, ja vielä vastahakoisemmin jaksan purkaa niitä kuvia sieltä kamerasta. No, ehkä toisinaan.

Samaan syssyyn selasin 6,90€:n dvd-laarin läpi ja kasasin syliini 50 euron arvosta leffoja. Piti tosin valikoida tarkkaan, koska tahdon hyllyyni vain sellaisia, joiden kannessa on nimi englanniksi. (Tahdon aakkostaa leffani, ja herkkä mieleni menee kielten kaaoksesta sekaisin.) Valikoin sitten The Othersia, American Beautya ja muita, joiden nimiä ei ole suomennettu. Hehe. Yllättävän paljon sellaisia leffoja nykyään on. (Ne, joiden nimi on suomeksi eri kuin englanniksi, tilaan vain ja ainoastaan nettikaupoista.)

Poikkeuksen tein Henkien kätkemän ja Liikkuvan linnan kohdalla. Jos en osaa leffan kieltä yhtään tai osaan sitä niin huonosti, että oikeasti tarvitsen niitä tekstejä johonkin, lienee turhaa kikkailua haalia erikseen käsiinsä englanniksi tekstitetty versio suomeksi tekstitetyn sijaan.

Periaatteensa kullakin. Hehe. Oli muuten tarjolla aika hyviä leffoja. Kannattaa käydä katsomassa.

Päivän lopuksi latasin vielä bussikorttia kuudellakympillä. Alkaa nimittäin olla nuo pyöräkelit ohi. Eihän siellä vielä jäätä ole, mutta niin pirun kylmä polkea! Tänäänkin kävelin kaupunkiin ja tulin bussilla takaisin. Pitäisi vissiin suosiolla kantaa pyörä kellariin.

Päivitystä ripsipermanenttiin.

Aiemmin tapahtunutta: Reilu kuukausi sitten kävin elämäni toisessa ripsipermanentissa. Se oli hieman tyhjän kanssa - ripset eivät kihartuneet sitten millään, vaikka ekalla kerralla eri paikassa olivat kihartuneet. Kosmetologi oli kyllä mukava ja paikka miellyttävä.

Äsken sain puhelun. Samainen kosmetologi oli tällä kertaa tilannut eri permanenttiainetta ja tarjoutui tekemään minulle sillä ilmaisen permanentin. Hänkin näkisi samalla, onko aineiden tehoissa eroja. Suostuin tietenkin, ja sovimme ajan ensi viikon torstaille.

Nyt jäi kyllä hyvä mieli. Rahansahan kosmetologi sai joka tapauksessa, joten mikään ei velvoittanut häntä muistelemaan minua kuukautta myöhemmin. Hän tuntui aidosti tahtovan hyvittää viimekertaisen. (Ja hyötyyhän hän toki samalla itsekin, kun saa verrattua aineiden eroja.) Tosi mukavaa. Ihmisten pienet hyvät työt ovat elämän suola. En varmaan itse tee niitä tarpeeksi.

Kävin Oulussa pikkuisen kummitytön nimiäisissä.

En ehtinyt edes kirjoittaa lähteväni sinne, niin kiire taas tuli.

Ainakaan vissiin en ehtinyt. Tuli niin kiire, etten tiedä varmasti edes, mitä tein. Märät pyykit jäi viikonlopuksi koneeseen. Roskat sentään vein. Puh.

Nyt on alkamassa se kauan odotettu viikko, jolloin en ole lähdössä minnekään. Saan olla kotona viikonlopunkin... ja laatia gradun tutkimussuunnitelmaa. Levätä en ehdi. Mutta ainakaan ei tarvitse matkustaa tai olla kenenkään nurkissa.

Sen jälkeen tiedossa:
-Turku (teatteri + bileet).
-Helsinki (teatteri).
-Vanhempien auto haku Helsingistä + Eini la-su Tampereella.
-VAPAA.
-Myöhästynyt isänpäivä mökillä + teatteri HKI.
-Tampereella (Minni varmaankin kylässä).
-Teatteri Kouvolassa + vkl mökillä.
-Teatteri Kotkassa + keskiaikajuhlat (tai mökki, jos juhliin menoa ei tule).
-VAPAA / joululoman alku.

Siinä se syksy onkin, paketissa. Ja hyvin tehokkaasti täynnä. Teatterit vievät leijonanosan vapaa-ajastani, kun niiden harrastaminen tarkoittaa matkustelua eri kaupunkeihin. Jotenkin tähän on ajauduttu. Tylsä puheenaihe - tämä on jo toinen syksy, kun päivittelen samaa. Mutta oikeesti, nykyään musikaaleja pyörii joka hemmetin puskateatterissa, kun ne on todettu rahasammoiksi. Ja minun on pakko kiinnostuksen ja harrastuksen vuoksi katsoa kaikki edes näissä Etelä-Suomen kaupungeissa, joihin on kontakteja. Niin se vaan on. Saisin oikeasti täytettyä KOKO vapaa-aikani, jos yrittäisin katsoa kaikki musikaalit koko Suomessa. Huokaus!

Entä ne nimenantojuhlat? Ne olivat elämäni ensimmäiset. En ole ikinä ollut todistamassa nimenantojuhlia tai kastajaisia. Minua ei ole kastettu eikä nimeäni juhlistettu. Minulla ei ole kummeja. Koko traditio oli minulle mahdollisimman vieras. Tilaisuuteen osallistuminen oli siis jänskää. Tätäkään lasta ei onneksi kastettu, joten minä ja kolme muuta pääsimme sen epävirallisiksi kummeiksi. Kastemekko tytöllä oli silti (tai mikä lie juhlamekko tässä tapauksessa). Oli myös juhlapaikka ja voileipäkakkuja ynnä muuta asiaan kuuluvaa. Ohjelmaa ei ollut, paitsi pieni puhe, jossa äiti julkisti lapsen nimen. Nuorempi juhlaväki (=me) jäi paikalle yöksikin ja juhlisti lasta muutamalla alkoholijuomalla.

Lapsi kuuluu Jannalle, hyvin läheiselle Skotlannin ystävälleni, joka palasi Suomeen pikkuisen ennen minua. Vauvaneiti on nyt kuukauden ikäinen ja oikein herttainen. Hän ei juurikaan itkenyt. Älähteli välillä, mutta minäkin opin kanniskelemaan ja rauhoittelemaan häntä. On todellinen harmi, että välimaka on näin pitkä. Tahtoisin nähdä niin vauvaa kuin äitiäkin useammin (Glasgowssa asuttiin vikana vuonna viiden minuutin kävelymatkan päässä ja nähtiin joka päivä...). Ouluun pitää kuitenkin aina lähteä erikseen ajan ja vaivan kanssa, sen verran pitkä se junamatka on. Helsinkiin tai Turkuun voi pyrähtää eri lailla, vaikka päiväseltään jos välttämättä tahtoo.

En tässä julkista lapsen nimeä. Se on sen verran harvinainen, että googlaaminen voisi tuoda osumia. En tiedä, tahtovatko lapsen vanhemmat sellaista. Sen voin kertoa, että etunimi vie ajatukset Venäjälle ja vanhoihin lauluihin, toinen nimi luontoon.

Luonto kiittää.

Olen ostanut uusia luontoystävällisiä tuotteita.

Ensimmäiseen hankintaan minut innoittivat Tullintorin Punnitse & Säästän uudet valikoimat. Ruokatarvikkeiden lisäksi tuo loistava kauppa myy nyt pesuaineita ynnä muita kodin tarvikkeita. Hankintani: Samu-pesupähkinät. Jos voin pestä pyykkini luonnollisilla, reilusti tuotetuilla, biojätteessä poistettavilla pallukoilla myrkyllisten kemikaalien sijaan, miksi ihmeessä en tekisi niin?

Olen ollut aivan yllättynyt siitä, miten hyvin pallukat toimivat. Pyykistä tulee minusta ihan yhtä puhdasta kuin ennenkin, ja vaikka pakkauksessa erikseen varoitetaan, etteivät pähkinät sisällä hajusteita, en ole jäänyt kaipaamaan mitään pestyjen vaatteiden tuoksussa. Puhtaalta ne minusta tuoksuvat niin kuin aina ennenkin. En varmaan ikinä enää käytä tavallista pesupulveria kuin korkeintaan erityisen vaikeisiin tahroihin.

Toisen hankinnan tein Ruohonjuuresta kuultuani kavereiden keskustelusta, että liike myy luonnonmukaista hiuslakkaa. Tästä sarjasta keskimmäinen:


Tuote on ollut todella miellyttävää ja vähintään yhtä tehokasta kuin tavallinen hiuslakka, vaikka hieman pelkäsin, pitäisikö sen ote todella. On ihanaa, että lakka tuoksuu luonnolliselta, ei pistäviltä kemikaaleilta. Eron todella huomaa. Ainoa varjopuoli on hinta: 15 euroa puolet tavallista hiuslakkapulloa pienemmästä pönikästä on todella paljon. Olen kuitenkin päättänyt, että koska minulla nykyään on varaa turhuuksiin, luonnonmukaiset turhuudet ovat ensimmäisinä listallani. Eli tätäkin varmaan tulee jatkossa käytettyä.

Olen ympäristön ystävä. Opiskelijana oli aina ahdistus siitä, että olisi tahtonut käyttää luomua ja reilua ja muuten hyvää, mutta piti usein ostaa halvinta. On mukavaa, että nyt voi oikeasti valita.

Kotona ollaan.

Viikonloppu meni rauhallisissa merkeissä.

Oltiin mökillä metsän keskellä, pelailtiin seurapelejä. Äiti ja isä ei pelanneet. Ei ne ikinä. Pelaajina olivat siis minä, Eini, Marjukka ja Risto, joka tosin oli hommaan melko vastahakoinen toisinaan.

Sunnuntaina tultiin kaupunkiin. Nykyinen kaupunkiasunto on ihan liian pieni yli kolmen ihmisen yöpyä, ja nyt meitä oli neljä. Nukuttiin Einin kanssa viimeinen yö ahtaasti sohvalla. Eini lähti Turkuun aamulla. Miksi vaihdoitte asuntoa, vanhemmat? Ja miksi tahdotte muuttaa mökille? Lapset eivät ymmärrä. Meille tulee Kotkaa niin kova ikävä. Asunnon ahtaus sentään on myönnetty tosiasia. Kaksio oli harkitsematon hankinta.

Maanantaina kävin vielä Minnin luona pelailemassa lautapelejä ja jutskailemassa. Oli mukavaa. Iltapäivällä vanhemmat heittivät mökkimatkalla Kouvolaan, ja loppumatkan köröttelin junalla. Olin Tampereella 19.52 ja ehdin kotiin katsomaan Ugly Bettyn melkein kokonaan. (Se on kyl hyvä sarja!)

Oli rentouttavin viikonoppu aikoihin. Ehdin olla vain ja nukkua pitkään. Univelkaa oli sen verran, ettei olo silti ole täysin levännyt. Huolestuttavaa. No, tästä viikosta ei pitäisi tulla ihan liian kamalaa. Toisaalta viikonlopuksi matkustan Ouluun, joten stressaavan lyhyeksi jää tämä Tampereen aika. No, sitä seuraava viikonloppu on sentään vapaa.