Kävin Oulussa pikkuisen kummitytön nimiäisissä.

En ehtinyt edes kirjoittaa lähteväni sinne, niin kiire taas tuli.

Ainakaan vissiin en ehtinyt. Tuli niin kiire, etten tiedä varmasti edes, mitä tein. Märät pyykit jäi viikonlopuksi koneeseen. Roskat sentään vein. Puh.

Nyt on alkamassa se kauan odotettu viikko, jolloin en ole lähdössä minnekään. Saan olla kotona viikonlopunkin... ja laatia gradun tutkimussuunnitelmaa. Levätä en ehdi. Mutta ainakaan ei tarvitse matkustaa tai olla kenenkään nurkissa.

Sen jälkeen tiedossa:
-Turku (teatteri + bileet).
-Helsinki (teatteri).
-Vanhempien auto haku Helsingistä + Eini la-su Tampereella.
-VAPAA.
-Myöhästynyt isänpäivä mökillä + teatteri HKI.
-Tampereella (Minni varmaankin kylässä).
-Teatteri Kouvolassa + vkl mökillä.
-Teatteri Kotkassa + keskiaikajuhlat (tai mökki, jos juhliin menoa ei tule).
-VAPAA / joululoman alku.

Siinä se syksy onkin, paketissa. Ja hyvin tehokkaasti täynnä. Teatterit vievät leijonanosan vapaa-ajastani, kun niiden harrastaminen tarkoittaa matkustelua eri kaupunkeihin. Jotenkin tähän on ajauduttu. Tylsä puheenaihe - tämä on jo toinen syksy, kun päivittelen samaa. Mutta oikeesti, nykyään musikaaleja pyörii joka hemmetin puskateatterissa, kun ne on todettu rahasammoiksi. Ja minun on pakko kiinnostuksen ja harrastuksen vuoksi katsoa kaikki edes näissä Etelä-Suomen kaupungeissa, joihin on kontakteja. Niin se vaan on. Saisin oikeasti täytettyä KOKO vapaa-aikani, jos yrittäisin katsoa kaikki musikaalit koko Suomessa. Huokaus!

Entä ne nimenantojuhlat? Ne olivat elämäni ensimmäiset. En ole ikinä ollut todistamassa nimenantojuhlia tai kastajaisia. Minua ei ole kastettu eikä nimeäni juhlistettu. Minulla ei ole kummeja. Koko traditio oli minulle mahdollisimman vieras. Tilaisuuteen osallistuminen oli siis jänskää. Tätäkään lasta ei onneksi kastettu, joten minä ja kolme muuta pääsimme sen epävirallisiksi kummeiksi. Kastemekko tytöllä oli silti (tai mikä lie juhlamekko tässä tapauksessa). Oli myös juhlapaikka ja voileipäkakkuja ynnä muuta asiaan kuuluvaa. Ohjelmaa ei ollut, paitsi pieni puhe, jossa äiti julkisti lapsen nimen. Nuorempi juhlaväki (=me) jäi paikalle yöksikin ja juhlisti lasta muutamalla alkoholijuomalla.

Lapsi kuuluu Jannalle, hyvin läheiselle Skotlannin ystävälleni, joka palasi Suomeen pikkuisen ennen minua. Vauvaneiti on nyt kuukauden ikäinen ja oikein herttainen. Hän ei juurikaan itkenyt. Älähteli välillä, mutta minäkin opin kanniskelemaan ja rauhoittelemaan häntä. On todellinen harmi, että välimaka on näin pitkä. Tahtoisin nähdä niin vauvaa kuin äitiäkin useammin (Glasgowssa asuttiin vikana vuonna viiden minuutin kävelymatkan päässä ja nähtiin joka päivä...). Ouluun pitää kuitenkin aina lähteä erikseen ajan ja vaivan kanssa, sen verran pitkä se junamatka on. Helsinkiin tai Turkuun voi pyrähtää eri lailla, vaikka päiväseltään jos välttämättä tahtoo.

En tässä julkista lapsen nimeä. Se on sen verran harvinainen, että googlaaminen voisi tuoda osumia. En tiedä, tahtovatko lapsen vanhemmat sellaista. Sen voin kertoa, että etunimi vie ajatukset Venäjälle ja vanhoihin lauluihin, toinen nimi luontoon.