29. lokakuuta 2007

Jotain ryhtiä tähän kirjoittamiseen!

Sitä on tulossa. On, on. Kun vain olisi aikaa.
Kirjoitan, mitä mieleen tulee. Se koskee näköjään koulua.


Graduni tutkimussuunnitelma käsitellään huomenna seminaarissa. Toivottavasti käsittelystä on hyötyä. En tiedä, olenko hyvässä vai huonossa vaiheessa. Olen lukenut jonkun verran kirjallisuutta, mutta paljon enemmänkin olisi voinut lukea. Tai edes hankkia käsiinsä. Olen listannut kirjoja, joista olisi hyötyä, mutta isosta osasta ei ole edes varauksia vetämässä.

Toisaalta olen tajunnut, että piakkoin on järjevintä tehdä ensimmäinen silmäys itse aineistoon. Kun näen, millaisia asioita sieltä avautuu, tiedän paremmin, mistä tarvitsen vielä lisää kirjallisuutta.

Viime vuosina on muuten tehty ihmeen monta gradua laulujen suomentamisesta. Ei teatterin alalta, mutta iskelmä- ja rock-lyriikat eivät heitä kovin kauas musikaalista. Nyt 2000-luvulla on meidän yliopistossa julkaistu aiheesta enemmän graduja kuin aiemmin yhteensä (= olisko huimat kolme ;D - mutta oikeesti, on se aika paljon seitsemässä vuodessa).

Ja musikaalin suomentamistakin... eiku ruotsintamista! Tutkii jo yksi ihminen Helsingin yliopistossa. Se oli minulle uutinen. Hän on tekemässä väikkäriä My Fair Ladyn käännöksistä pohjoismaisille kielille (miinus suomi ja islanti). Mutta on aika hauskaa, ettei hänkään tutki nimenomaan suomen kielelle kääntämistä. Se kenttä on vielä täysin koskematon musikaalien alalla. Työni on uraauurtava. Se on minusta kivaa.

Töitä on liikaa ja on kamala kiire. Niin kuin palautuspäivistä johtuen tätä nykyä aina alkuviikosta. Olisi kirjoitusaiheita. Kun ehtis vaan kirjoittaa.

2 kommenttia:

Minni Kuisma kirjoitti...

Mulla on vähän sama ongelma:

Ois kyllä blogiin kirjotettavaa, välillä paljonkin.. mutta ei vaan ehdi, kun vielä osan "blogiajasta" käyttää wampyyreilla taisteluun Facebookissa. Ja sit kerkee jo osan hyvistä blogiaiheista unohtamaan, kun vihdoin ja viimein ehtii kirjottaa.. Nytkin olisi jo paljon kirjoitettavaa.. mutta ehkä tänään myöhään tai sitten huomenna. Katsotaan..

Anne kirjoitti...

Nii-in, vampyyritaistelu on tuttu ongelma :)

Minulla on noita aiheita aika kasa mielessä, mutta on ehkä sellainen olo, että jotain on saattanut jo unohtuakin. Sääli, jos niin on käynyt. Yleensä olen onneksi aika hyvä muistamaan ajattelemiani asioita.

Toisaalta: niistä asioista ei ole paljoa iloa siellä mielessä. Yhyy.