Päivän ilmaus: dog end.

dog end = cigarette butt, the end of an already used cigarette.

Kohdattu ei-kirjaimellisessa yhteydessä tarkoittaen mitä ilmeisimmin jonkin alueen syrjäisintä, rähjäisintä kolkkaa.

"This is the dog end of the island."

Päivän sana: galleys.

Galleys = The initial typeset form of a manuscript, sent to an author for review. Page divisions are not made, but type size and column format are set.

= Mikä tää nyt sit on - luonnos, raakaversio?

"He had just read the galleys of a novel."

En ollut muuten Olympialaisia seurannut...

...mutta katsoin sentään miesten keihään.

Ihastuin urheilijaan. Andreas Thorkildsen oli niin itsevarma ja komea, että aloin kannattaa häntä suomalaisten ohi jo ennen kuin kävi selväksi, ettei suomalaisilla muutenkaan ole mahdollisuuksia häntä vastaan.


Sehän näyttää ihan filmitähdeltä. (Itse asiassa aika lailla jopa yhdeltä tietyltä: Jensen Ackles.)

Ei sitten niin harmittanut, että Suomi jäi sijoille 3, 4 ja 5. Huonona puolena joudun kai tästä lähin seuraamaan keihäänheittoa pakkomielteisesti. :D

Ei mulla tänään muuta.

Paitsi edit: Tietysti näyttelijän näköisellä keihäänheittäjällä on aitajuoksijatyttöystävä, joka olisi kyllin kaunis valokuvamalliksi.

Päivän sana: gregarious.

gregarious = (adj.) seurallinen, sosiaalinen

Ei niin kovin harvinainen sana. Tulipahan tarkistettua.

Olen blondimpi.

Kävin kampaajalla. Olen erittäin tyytyväinen uusiin, luonnollisiin hopeanvaaleisiin raitoihini, jotka eivät edes näytä raidoilta.

Pienistä asioista sitä tuleekin iloiseksi. :)

Ja joo, oikeat kirjoitusaiheet ovat näköjään kortilla tällä viikolla.

Ah, muistin vasta: pitäisi akuuttien aiheiden puutteessa julkaista se matkapäiväkirja loppuun. Mikä loistoajatus. Mutta nyt nukun.

Kiitos, Tampereen kaupunki!

Italiasta palattuani minua odotti iloinen yllätys.

Hämeenkadun jalkakäytävien pyörätiekokeilu on aivan mahtava. Polkupyöräily keskustassa muuttui kertaheitolla järkyttävän hankalasta suorastaan sujuvaksi. Tästä on pakko tehdä pysyvä ominaisuus. Pakko.

Ja sitten pidettiinkin jo häät.

Tämä viikko kului kiirehuuruissa. (Ja toisaalta päivitin sivublogeja enemmän kuin tätä.) Perjantaiaamuna lähdinkin jo häihin: sen samaisen Sadun, jonka polttareita vietimme viikonloppuna.

Oli hauskat häät. Vihkiminen maistraatissa, juhlat - puheita, ruokaa, häävalssia, kahvit - luomupuutarhalla. Suurin osa kavereista jäi yöksi. Niidenkin, jotka eivät jääneet, olisi kannattanut. Kivaa oli pitkälle aamuyöhön, nuotiopiiriä rannalla, viiniä, laulua ja letunpaistoa. Öinen telttamajoitus ei kuulunut oman elämykseni kohokohtiin, koska erähenkisyysprosenttini on arviolta -2, mutta kyllä yhdet lyhyiksi jääneet yöunet pystyi yllättävän kivuttomasti vetelemään teltassakin.

Mie tykkään hienoista juhlista. On ihanaa laittautua nätiksi ja nähdä kaveritkin nätteinä. Ja kysyn vaan: miksei istumajärjestyksiä voi käyttää aina ja kaikkialla? Ei tarvi miettiä. Seuraansa ei saa valita, seurustelee parhaansa mukaan vierustovereiden kanssa. Niin helppoa ja rentouttavaa. (Vaikka toisaalta uskon, ettei järjestyksiä ole helppo suunnitella.)

Elämme nyt selvästi Neljät häät ja yhdet hautajaiset -vuosiamme: ennen ensi kesää on odotettavissa vielä ainakin kahdet ystäväpiirin häät. Niin hauskaa! Voisipa tämä jatkua. Vaan tätä menoa koittaa nopeasti sekin aika, että valtaosa on naimisissa ja loput toivottomia vanhojapiikoja ja -poikia. Sitten kai odotellaan pariutumisaktiivien seuraavaa kierrosta.

Viikonloppu meni Turussa.

Oli kaverin polttarit, joten en täälläkään viitsinyt kauheasti huudella, mihin kaupunkiin olen lähdössä ja miksi.

Ei kyllä ole aavistustakaan, lukeeko kyseinen kaveri ikinä tätä. Mut silti.

Käytiin turvesaunassa, tarinateatterissa ja baarissa tappiin asti. Jopa shotteja juotiin. Muisteltiin menneitä. Oli oikeesti hauskaa juhlia vanhojen kavereiden kanssa pitemmän kaavan mukaan.

Nyt väsyttää, vaikka nukuin kymmeneen. Univelka ehti kasvaa tavoitetasolle.

Käytiin myös siskon kanssa Samppalinnan kesäteatterissa katsomassa The Wedding Singeriä. Se oli ihan kiva show, mitä nyt äänet vähän hukkuvat luontoon (pitkälti vain hyväksyttävä kesäteatterissa) ja tanssi oli kokonaisuutena aneemista. Nina Tapio on oikeesti tosi taitava. Poikkeuksellisen kotouttava suomennos oli aika hyvä ratkaisu.

Päivän ilmaus: Thirty Ought

Thirty-ought = short for .30-6, pronounced 'thirty-ought-six'. A gun. A rifle?

Minulle riitti nyt tieto siitä, että tämä on ase, ilmeisesti kivääri. En jaksanut selvittää tarkemmin. Aluksi en tiennyt senkään vertaa, kun ilmaus ei ollut tekstissä tuolla tavalla älykkäisiin arvauksiin rohkaisevana numerona.

Yhteys: He gonna bring his thirty ought?

Tämä oli Googlen kuvahaun ensimmäinen osuma, eli ehkä se on tämmöinen:

Muhkea tietopaketti Britanniassa opiskelusta

Kysymys. Myöhästynyt, mutta pitkä vastaus.

Olisi muutama kysymys koskien ulkomailla opiskelua, sillä jos oikein olen ymmärtänyt, niin olet suorittanut tuon MA -tutkinnon Skotlannissa. Tästä voisi varmaan kysyä jossain muuallakin, enkä tiedä onko sinulla intressejä vastata, mutta kysynpähän kuitenkin. Eli, kuinka yleensäkin hait ulkomaiseen yliopistoon? Oliko sinne vaikea päästä? Olivatko lukukausimaksut kalliita? Minkälaista opiskelu oli? Pitikö sinun tehdä ennen hakua jonkinlainen kielitesti, esim. tuo IELTS? Entä, pidetäänkö ulkomailla suoritettua korkeakoulututkintoa Suomessa yhtä arvostettuna kuin kotimaassa suoritettua?

Tämäkin vastaus tulee myöhässä, mutta ihan mielelläni vastaan. Yleensä olen vieläpä nopea vastaamaan, sori tämänkertaisesta. :)

Kyllä, olen suorittanut MA-tutkinnon Glasgow'ssa. (Tutkinto vastaa oikeasti kandia, mutta Britannian vanhimmat ja arvostetuimmat yliopistot saavat jostain oikusta oikeuden myöntää kolmivuotisia Master-tason tutkintoja, ja maisteri on sitten MasterS siihen päälle. Pelkkä Masters ulkomailla (tai päin vastoin) on muuten myös hyvä vaihtoehto, jos haluaa parhaat puolet molemmista.)

Britanniaan haetaan UCAS-palvelun kautta ihan niin kuin paikallisetkin hakevat. Hakukaavakkeita, ohjeita ja kaikkea mahdollista apua löytyy Suomen British Councilin sivuilta. Sieltä omani tilasin, kirjoittelin esseitä, pyytelin suosittelijoita, lähetin, tulin hyväksytyksi. Muista hakea ajoissa. Jos haluat vaikkapa aloittaa syksyllä 2009, hakemuksen pitää olla sisällä jo ennen joulua 2008.

Suomen YO-kokeen papereilla L,L,E,E,M,M,M,B ei ollut vaikea tulla hyväksytyksi oikein mihinkään Britannian yliopistoon. Ainoastaan Oxford ja Cambridge vaativat kaikilta hakijoilta lisäksi haastattelun, minkä vuoksi jätin ne heti kärkeen pois listalta. Lisäksi valitsin paikan nimenomaan Skotlannista yhden tärkeän syyn vuoksi:

Skotlannissa on eri opetusmaksusysteemi kuin Englannissa ja Walesissa. Maksuja ei peritä paikallisilta ja EU-kansalaisilta. Jos on aloittaessaan yli 24 tai täyttää muuten tietyt omillaan asumisen kriteerit (etsi valitsemasi yliopiston sivuilta kuvaus otuksesta nimeltä Mature Student), ei ikinä tarvitse maksaa mitään. Minä luulin kuuluvani tähän ryhmään omillaanasumisjutun vuoksi, mutta ilmeisesti omillaan asuminen opiskelun vuoksi ei menekään läpi. Näin ollen maksoin kolmesta vuodestani juuri eilen (oikeesti, eilen - maksaa voi siis hyvän aikaa opintojen jälkeen, valmistuin 2005) £2 030 eli nykykurssin mukaan vaivaiset 2 600€. Tämä on käsittämättömän halpaa kolmesta vuodesta verrattuna enkkuyliopistoihin, eli Skotlanti on hyvä valinta vaikka joutuisikin maksamaan Graduate Endowmentin valmistuttuaan.

Opiskelu oli minun mielestäni mahtavaa. Glasgow on Britannian huippuja varsinkin kirjallisuuden opetuksessa (ja esim. lääketiede, mutta ennemmin löisin itseäni lapiolla kuin opiskelisin sitä), ja sen todella huomasi. En ollut tiennyt, että niin inspiroivia luentoja on olemassakaan elokuvien ulkopuolella! En ollut koko aikana pois yhdeltäkään kirjallisuuden luennolta kuin pakottavan syyn vuoksi. Menin sinne mieluummin kuin jäin nukkumaan. Minulla on yhä ikävä niitä luentoja. Niin nerokkaita tutkijoita. Niin paljon kiinnostavia ajatuksia. Suosittelisin kenelle tahansa kiinnostuneelle minä päivänä tahansa.

Kannattaa tutustua yliopistojen luokitustaulukoihin (myös nämä löydät British Councilin sivuilta, tai ainakin linkit niihin) ja valita semmoinen, joka on alansa huippua juuri sillä sektorilla, joka sinua kiinnostaa. Siinä on nimittäin iso ero. Esim. italian kieli ja kirjallisuus oli Glasgow'ssa vain "ihan ok", vaikka yliopisto keskimäärin onkin hyvätasoinen. (Eli tarkista, että juuri ne sinulle tärkeimmät laitokset ovat saaneet vitosen laatututkimuksesta.) Sitten vain vertailemaan yliopistojen sivuja. Kohta Prospective Students (tai Prospectus) on Britanniassa se, jonka haluat lukea. (Jenkeissä se on jotain muuta, en muista mitä.) Esitteitä voi myös tilata kotiin, lähettävät ilmaiseksi.

Opiskelussa on muuten sellainen iso ero, että oppilaita paimennetaan paljon enemmän. Varsinkin kaksi ekaa vuotta ovat lukiomaisia. Tavallaan se oli hyvä asia. Akateeminen vapaus on minulle usein myrkkyä, kun taas tuolla opin esimerkiksi kirjoittamaan esseet ajallaan, koska jos ei kirjoita, ei jatka seuraavalle lukukaudelle. Jos Suomen akateeminen vapaus kuitenkin sopii juuri sinulle, koet varmaan Britannian systeemin liian lastentarhamaiseksi ja turhaudut. (Itse toivoisin, että olisi olemassa kultainen keskitie Britannian ja Suomen välillä. Onneksi Suomessa ollaan itse asiassa menossa ohjaavampaan suuntaan, ja Britannian kolmas vuosi toi ainakin minulle jo paljon lisää vapautta.)

Minun ei tarvinnut tehdä kielitestiä, koska olin lukenut suomalaisessa yliopistossa jo kaksi vuotta englannin kääntämistä ja oli päivänselvää, että olin natiivin tasolla. Normaalisti yliopistoissa käsittääkseni on joku tasovaatimus. Se voi vaihdella. Jälleen kannattaa mennä itseään kiinnostavan yliopiston nettisivuille ja tutkia kohtaa "International Students".

Tutkinnon arvostuksesta en rehellisesti sanottuna tiedä. En itse ole koskaan yrittänyt hakea töitä pelkästään sillä. Olen hakenut niitä käännöstieteen opiskelijana, jolla on lisäksi bonuksena plakkarissa toinen tutkinto ulkomailta. Ainakin tällä kombolla työt ovat käännöstieteen alalla suorastaan putoilleet syliin. Riippuu varmasti paljon myös alasta. Pelkällä ulkkaritutkinnolla, vailla varsinaisia käännöstieteen krediittejä, tie kääntäjäksi olisi varmasti ollut kivisempi. Toisaalta osaan kuvitella monenlaisia aloja (kauppa jne?), joilla kielitaito on tällä hetkellä niin kullanarvoista, että - edelleen pelkkää spekulaatiota - sopiva ulkomainen tutkinto hyvästä yliopistosta voisi olla jopa kotimaista arvostetumpi?

Oman kokemukseni perusteella suosittelisin ulkomailla opiskelua kaikille. Glasgow'n vuodet kuuluivat tähänastisen elämäni parhaisiin - vieläpä ennen kaikkea opiskelun vuoksi. Vaikka koti-ikävä kolmantena vuonna alkoi jo painaa, en olisi kuvitellutkaan jättäväni opintoja kesken, koska mitään samanlaista ei ikimaailmassa ole tarjolla Suomessa. Suomen yliopistot ovat ihan hyviä, mutta... kuin varjoja Platonin luolan seinillä, jos Britannian yliopistot ovat yliopistojen idea. Jos nyt kaunopuheisiksi heittäydytään. :D


Rakas, rakas Glasgow'n yliopisto. Se lienee ainoa kohtaamani henkeäsalpaavan kaunis paikka, johon en vähitellen tottunut ja turtunut. Vielä kolmantenakin vuonna hyperventiloin aamuisin luennolle kävellessäni ja mietin, onko tämä elokuvaa vai totta. Ja tuossa salissa valmistuin. (Disclaimer: Siellä on myös moderneja rakennuksia. Emme voi taata, että saatte käydä luennoilla juuri tuossa kauniissa linnassa, vaikka minä usein sainkin. Tenteissä ja valmistumassa ainakin saatte siellä käydä, ja kävellä ohi tai pihan läpi joka päivä.)

Sodan kauhuja töiden parissa

Tekstitin tänä aamuna yhden sotaleffan kaveriksi dokumentin Irakista palanneiden sotilaiden tuntemuksista.

Sotilaiden kokemukset olivat keskenään erittäin samanlaisia. Vaikka henkisesti tietää palanneensa siviilielämään, keho ei tiedä. On vaikea lakata olemasta varuillaan ja tähyilemästä vihollisia talojen katoilla. Yöllä ei saa unta, näkee painajaisia ja herää hapuilemaan kivääriään. On turvaton olo, kun ei olekaan enää valmista järjestystä ja toteltavia käskyjä. Useimmat kärsivät traumaperäisestä stressireaktiosta. Toisaalta kaikki muistelivat suurella lämmöllä ryhmässä vallinnutta ehdotonta luottamusta ja toveruutta. Oma henki oli toisten käsissä ja useampi kuin yksi koki, että ryhmä oli "läheisempi kuin perhe".

Jännittäväksi asian teki se, että identtisistä kokemuksista huolimatta miehet hahmottivat sotakokemuksensa täysin eri tavoin. Osa piti itseään sankareina ja kaipasi jopa takaisin sotaan - mutta luetteli silti samat stressioireet. Osa oli kääntynyt sodan vastustajiksi, mutta muisteli kaiholla sotilaiden toveruutta. Samat kokemukset, erilaiset reaktiot. Kiehtovaa.

Minua kosketti yksi (suullisesta ilmaisustaan päätellen) fiksu tyyppi, joka oli tehnyt kaikkein suurimman täyskäännöksen sodasta palattuaan. Mies oli lähetetty sotaan todella nuorena - liittynyt armeijaan suoraan koulun penkiltä lähinnä, koska valtio maksaa sotilaiden yliopiston. Palattuaan ei voinutkaan käydä maksettua yliopistoa, koska kärsi ahdistusoireista. Osallistui rauhanmarssille Manhattanilla ja tapasi siellä suureksi yllätyksekseen veteraaneja Vietnamin sodasta, Korean sodasta, 2. maailmansodasta... (Tässä kohtaa aloin itkeä. Asia antaa minulle niin suurta toivoa.) Mies oli sittemmin mukana perustamassa järjestöä Iraq Veterans Against the War.

Oli sitten sellaisiakin sotilaita, jotka eivät hetkeäkään katuneet sotaan lähtöään ja pitivät oireitaan enemmänkin merkkinä siitä, että sopivat paremmin sotaan kuin siviiliin. Halusivat takaisin. Omasta mielestäni huomionarvoista on kuitenkin, että kaikilla oli oireita. Oli kokemus sitten tietoisesti traumaattinen tai ei.

Aloin samalla muistella yhtä antoisimmista tekstityskeikoistani: 60-luvun musikaalielokuvaa Oh! What a Lovely War (Attenborough). Sen sodanvastainen loppu on niin voimallinen, että aloin kääntäessäni yllättäen itkeä suorastaan hysteerisesti. Viimeisten minuuttien kääntäminen kesti ja kesti, koska olin niin liikuttunut. Löysin lopun äsken Youtubesta, itketti edelleen. (Alkaa kunnolla välillä 1.30 - 2.00. Arvostaakseen kannattaa kuvitella seuranneensa juuri pari tuntia sodan kauhuja.)

Kysymys- ja vastauspalsta on jälleen auki...

Tällaista minulta kyseltiin jo viime kuussa:

Hei! Lueskelin blogiasi ja huomasin, että tiedät av-kääntämisestä. Olisiko sinulla antaa vinkkiä, mistä saisi ilmaisia tekstitysohjelmia? Toivoo aloitteleva av-kääntäjä.

ps. mielenkiintoinen blogi :)

Enpä sitten tähänkään muka ehtinyt vastata, vaikka vastaus on lyhyt ja ytimekäs: en tiedä ilmaisista ohjelmista oikeastaan mitään. Ekoilta työnantajiltani (olivat kansainvälisiä firmoja) sain tekstitysohjelmien tapaiset ilmaiseksi. Kun aloin tehdä töitä isolle suomalaiselle, ostinkin jo suoraan minulle tarjotun lisenssin tämmöiseen ohjelmaan.

Sori. :) Sattuisko joku muu tietämään?

(Olen ollut siinä käsityksessä, ettei niillä ilmaisilla ammattimaisesti kovin pitkälle pötkitä. Mutta saatan olla väärässäkin, kun en kerta mitään tiedä.)

Oven takana kävi Jehovan todistaja.

Tässä blogissa ei ole kategoriaa "ärsytykset" tai "valitukset", koska olen ikuisuusoptimisti enkä juuri tunne tarvetta valittaa. Tämäniltaisen poikkeusmielentilan vuoksi pitäisi melkein luoda valituskategoria, mutta taidan periaatteesta jättää luomatta.

Meinasin jättää oven avaamatta kelloa soittaneelle jehovalle, mutta setä näytti ovisilmän läpi sen verran samalta kuin talonmies, että avasin varmuuden vuoksi. Olis pitänyt muistaa, että talonmies on lomalla. (Olipa muuten hyvä, että oli talkkarin näköinen Jehovan todistaja eikä talkkarin näköinen raiskaaja. Sanoo ikuisuusoptimisti.)

Mies kysyi, mikä minusta on elämän tarkoitus. Vastasin hetkeäkään epäröimättä, että onnellisuus, mitä se sitten kenellekin on (muita vahingoittamatta, sitä en sanonut). Mies jatkoi keskustelua aivan kuten olisin silmät pyöreinä vastannut, ettei minulla ole aavistustakaan. Ennakko-oletus loi ilmeisesti niin vahvan itsesuggestion, että hän kuuli minun sanovan niin. Muuta selitystä en keksi.

On kiihkouskovaisilta hemmetin ärsyttävää olettaa, että kaikki, jotka eivät ole löytäneet uskontoa, ovat elämän ja moraalisten kysymysten kanssa täysin hukassa ja umpisolmussa. Jos heidän kanssaan voisi keskustella, haastaisin heidät tutustumaan minuun ja sanomaan sitten saman! Joutuisivat nimittäin nielemään sanansa sataprosenttisesti. Olen harvinaisen sinut elämän ja maailmankaikkeuden kanssa. (Tämä ärsyttää minua vähintään yhtä paljon kuin se, että tietty ihmistyyppi luulee sinkkujen olevan sinkkuja vain, koska eivät ole pystyneet nappaamaan miestä. Grrh. Kun nyt aggressioita puretaan.)

Onneksi tunnen paljon myös aivan ihastuttavia uskovaisia, jotka eivät ajattele noin. Muuten tekisi mieli muuttaa omaa asennettani. Joka on perinteisesti ollut spontaani tyytyväisyys uskovaisten puolesta. Uskominen, se varmuus, lienee mukava tunne. Mieleenikään ei yleensä tulisi yrittää horjuttaa kenenkään uskoa, koska pidän sitä positiivisena arvona (jälleen varaus "muita vahingoittamatta").

Ehkä silti lähden soittelemaan jehovien ovikelloja kostoksi. "Oletko pohtinut elämän tarkoitusta?" "Jaa, mitä sanoitkaan... No, viis siitä. Tiedänhän minä, että et ole, koska luotat sokeasti propagandavihkosiin. Saisinko kutsua sinut meidän agnostikkojen tilaisuuteen opettelemaan, miten ajatellaan itse? Seison tässä ovensuussa vänkäämässä vaikka viikon. Propagandavihkosta minulla ei valitettavasti ole."

Selvennystä

Kirjoitin lentokentällä väsyneenä tajunnanvirtaa. Ohitin blogitaukojutun pelkällä toteamuksella.

Eipä siinä paljoa selitettävää olekaan. Asunnossa oli laajakaista, mutta suurimman osan koneellaoloajastani tein töitä. Välillä piti päästää Marjukka nettiin, koulua oli 24 h viikossa, ja aina toisinaan oli kiva jopa lähteä ULOS tekemään jotain, kun kerta MATKOILLA oltiin.

Tuloksena oli sitten tauko. Vasta noin kuun puolivälissä päätin tehdä siitä virallisen. Ensin ajattelin, että kirjoitan, kun ehdin, enkä ikinä ehtinyt. Toivottavasti minua ei kaipailtu liikaa.

Minulla on pari vastaamatonta kommenttia sähköpostilaatikossa. Siis tuommoisia kysymyskommentteja. Palailen niihin lähipäivinä.

Toistaiseksi olen nukkunut paljon, pessyt pyykkiä ja... häpeän tunnustaa, mutta pelaillut Simsiä (vol. 2). Sitä tuli kuukauden poissaolon aikana niin ikävä. On kyllä vähän huono mieli asiasta, koska tässä kuussa olis parempaakin tekemistä - kuten gradun ekan kirjoituskierroksen saattaminen jonkinlaiseen palautettavaan kuntoon syyskuun alkuun mennessä. Sellaista pientä. Mutta olen kai leikkinyt pehmeää laskua.

Huomenna alkaa sellaiset tekosyyt loppua, kun paluusta on jo kaksi päivää. Aion tehdä töitä ja mennä jumppaan. Maanantaina toivottavasti gradun kimppuun. Miksei huomennakin, jos ehdin, mutta tuskin ehdin.