Televisio: True Blood

Image by jambled via Flickr
Olen nyt katsonut kaksi kautta True Bloodia. Kirjoitin siitä äsken facebook-statuksen. Keksin, että mitä jos yrittäisin kirjoittaa päivän parin välein edes pienen blogitekstin jostain statuksesta. Kokeillaan tämmöistä.

Useimmat ystäväni ovat AIVAN fiiliksissä True Bloodista. Itse en päässyt samoihin tunnelmiin ainakaan ensimmäisellä kaudella. Itse asiassa kauden puolivälin tienoilla teki melkein mieli jättää leikki kesken, koska sarja näytti junnaavan paikoillaan eikä mikään hahmojen kohtaloissa kiinnostanut minua kauheasti.

Onneksi en jättänyt. Toinen kausi osoittautui paljon kiinnostavammaksi. Pääjuoni on heikompi kuin ykköskaudella (vai olinko ainoa, joka ei nähnyt mitään järin jännittävää jengin seikkailuissa Dallasissa, eikä juuri perustanut siitä orgioihin yllyttävästä jumalattarestakaan?), mutta sarja oli muuten löytänyt oman tyylinsä: hurmaavan sekoituksen campia, aidosti hauskoja vuorosanoja, väkivallan sarjakuvamaista ylivetämistä ja melodraamaa. Vähän niin kuin Buffy, jos Buffy olisi ollut HBO:lla ja sarjassa olisi voinut olla näin ronskia kieltä ja raflaavia tapahtumia. Nautinnollista katsottavaa, jos ei ylianalysoi kaikkea.

Itse ikävä kyllä ylianalysoin asioita, ja ikävä kyllä True Blood ei ole ottanut Buffysta mallia juonenkuljetuksessa. Tämän tuoreemman vampyyrihitin kakkoskauden eteneminen on tuskallisen klonksuvaa. (Vai onko ongelmani ennemminkin, ettei se ole HBO-tasoa? On kai sitä huonompaakin olemassa. Pettymys joka tapauksessa.) Välillä ei ole mitään odotettavaa tai jännitettävää, ja välillä hahmot ja käsikirjoittajat tuntuvat unohtavan jotain olennaista pitkiksi ajoiksi. Aina en ymmärtänyt hahmojen motiiveja tekoihinsa. (Motiivi tuntuu olevan käsikirjoittajien halu yllättää ja järkyttää, ja seuraavassa hetkessä hahmo itsekin on ihan että "Mitä oikein ajattelin?") Kauden loppuhuipennuksessa kaikki törmäilivät paniikissa ympäriinsä. Ymmärrän, etteivät kaikki voi olla blondeja vampyyrintappajia, jolle pahisten päihittäminen on synnyinlahja, mutta ehkä voisi yrittää kehittää jonkinlaisen suunnitelman? Tai edes liittoutua yhteen / pysyä samassa paikassa?!

Anna Paquin on minusta väärä nainen sarjan päärooliin. Ei luulisi olevan kovin vaikea esittää nättiä, pirtsakkaa tarjoilijatyttöä, jossa ei sankarittarena juuri ole harmaan sävyjä, mutta Paquin on jostain syystä ajoittain epäuskottava ja tuntuu keskittyvän etelävaltioiden aksenttinsa hiomiseen. (Minulla on muutenkin valittamista mukasähäkän "sankarittaren" passiivisesta roolista miesten pelinappulana, mutta siitä kirjoitetaan jo erittäin hyvin esimerkiksi tässä.)

Onneksi muut näyttelijät kompensoivat. Varsinkin Jasonin, Lafayetten ja Taran esittäjät ovat tehneet minuun vaikutuksen. Itse asiassa myös Samin, ja juopon Andy-poliisin, ja Hoytin. Melko monet. Kunpa vielä sarjan päätähti olisi kohdallaan.

Osittain negatiivisista sanoistani huolimatta lopputulos on: olen nauttinut sarjan dialogista ja sarjakuvamaisuudesta ja aion jatkaa katsomista.