12. helmikuuta 2010

LEFFA: Sherlock Holmes (2010) - 3/5

Sori, on pinnallinen perjantai...

Guy Ritchien Holmes-versiointi ei luojan kiitos ollut niin täynnä hölmöä törmäilyä kuin olin pelännyt, eikä oikeastaan raiskannut Holmesia ja Watsonia ollenkaan, niin kuin olin antanut itseni ymmärtää. Vastapainoksi juoni oli epäkiinnostava ja juonenkuljetus höttöistä. (Millä tarkoitan, ettei katsojalla enimmän aikaa ollut mitään odotettavaa tai jännitettävää, mielenkiintoa ei pidetty yllä.) Leffateatterin projektorikin oli väärin säädetty, kuvan sumuisuudesta tuli päänsärky. Annan tälle elokuvalle sentään nuivat kolme tähteä viidestä, koska yleensä säästän vähimmät tähdet elokuville, joista varoittaisin itseäni, tai joissa jokin ainakin vähän ärsyttää sen sijaan että vain haukotuttaa.



Tällä kaikella ei onneksi ollut mitään väliä, ja katsoisin elokuvan koska vain uudelleen riemusta kiljuen. Nyt se on nimittäin olemassa: leffa, joka yhdistää kaksi ykkös-ykkös-ykkösfanityttöihastustani. Jude Law on komea jopa viiksissä ja tyhmässä hatussa, eikä Robert Downey Jr. voisi olla olematta seksikäs vaikka erikseen yrittäisi. Maailma on tämän elokuvan myötä parempi paikka, ja toivottavasti jatko-osassa olisi kiehtovampi juonikin. (Se voisi keskittyä esimerkiksi siihen, että Holmes ja Watson tajuavat olevansa luotuja toisilleen. Mitä? Optimismi kunniaan, sitä odotellessa.)

Huomasin tuossa toisen tavan, jolla leffa on parantanut maailmaa. YouTube on täynnä tämmöisiä. Viikonlopun ratoksi maailman söpöisin video (jonka kuva ja ääni eivät ole ihan synkassa, mutta katsominen on silti vaivan arvoista).



YouTube on itse asiassa täynnä myös huomattavasti häiritsevämpiä videoita... tehkää haku "Robert Downey Jr Jude Law", jos ette heti arvaa, mitä tarkoitan.

3 kommenttia:

Duussi kirjoitti...

Apua, minkä naurukohtauksen sain tuosta jatko-osan juonitoivomuksesta! :D Sitäpä ryhdyn oottelemaan!

Mutta ensin pitää käydä kattomassa tää ykkösosa. :) Kuolalappu kaulassa.

Anne kirjoitti...

Hehee, toivottavasti olit oman kodin rauhassa nauramassa :D

Se oli ihan vaan tommoinen pieni, vaatimaton toivomus. Ihan pikkujuttu. MUN mielestä siitä tulis just paras leffa. Kyllä studiokin sen varmasti tajuaa, jos tarpeeksi moni ihminen asettuu asian taakse. Luotan tähän täysin.

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Tuollainen juoni jatko-osalle kelpaisi minullekin ;-) niin ihana pariskunta nämä olivat!