Palasin eilen hauskimmasta viikonlopusta aikoihin.

Meillä oli vampyyrijuhlat vanhempieni mökillä. Sain käyttää glittermeikkiä, pelata lapsellista vampyyrihiippailupeliä ja laulaa SingStaria keskellä yötä. Mutta ennen kaikkea...

En voi kuin ihmetellä: mistä minulle äkillisesti ysiluokan ja lukion välissä siunaantuikin näin mahtava ystäväpiiri? Se ilmestyi kuin tyhjästä, ja käytännössä koko sen jälkeisen elämäni olen muilla paikkakunnilla, muissa maissa ja elämäntilanteissa yrittänyt etsiä vastaavaa. Muutamaa ihanaa poikkeusta lukuun ottamatta (he tietävät, keitä ovat) tämä ei ole tuottanut tulosta. En vaan löydä yhtä samanhenkisiä ihmisiä.

Kasvoimmeko niinä itsensä etsimisen kannalta tärkeinä lukiovuosina pysyvästi jotenkin samaan suuntaan vinoon? Niin varmaan on, mutta luulisi ihmisten elämäntilanteiden muuttuessa kasvavan erilleenkin.

On kuitenkin jo kulunut yli kymmenen vuotta, olemme hajaantuneet ympäri Etelä-Suomen, monet meistä eivät enää tosiaankaan elä keskenään samanlaista elämää... ja silti olemme yhä samalla aaltopituudella. Emme tunnu kasvavan erillemme. (Jos olemme tarkkoja, erilleen kasvamista oli minusta enemmän ilmassa muutama vuosi sitten. Nyt ihmiset tuntuvat havahtuneet torjumaan sitä, ja voi että se onkin mukavaa.)

Eipä tässä muuta kuin että tuli hirmu hyvä mieli. Vaikkakin olisi mukavaa löytää yhtä hulluja ystäviä myös maantieteellisesti lähempää. Edes korvikkeiksi. Mutta rima on ilmeisesti epärealistisen korkealla.

Hyvällä asialla huono seuraus. Otan silti mieluummin sen hyvän asian, seurauksineen.

Kiireestä tyveneen?

Tämän kuukauden alkuviikot olivat melkoista humppaa. Ei ehtinyt oikein mitään muuta kuin töitä ja viikonloppumenoja. Onneksi edes kerran viikossa salille, mutta kertaan se on tainnut jäädä kahdella viime viikolla. (Vakituisimmat TV-sarjat olen silti katsonut. Olen sanonut tämän ennenkin; eihän ihminen VOI luopua kaikesta rentoutumisajasta, vaikka olisikin tekemättömiä töitä ja koti sotkuinen. Hulluksihan sitä tulisi.)

Hullu työrumba on kuitenkin johtanut siihen, että saan toivoakseni elellä tämän ja ensi viikon (eli kuun loppuun saakka) melko rauhassa. Joitakin töitä on, muttei edes puolikkaiden työpäivien tarpeiksi. Enkä aio ottaa lisää kuin oikeasti houkuttelevissa tapauksissa, koska kuukauden yhteissaldo on jo nyt tavoitetasosta plussan puolella.

Aah. Ihanaa. Veikkaanpa tosin, etten hirveästi ehdi vielä rentoutua, koska pari viikkoa menee helposti taka-alalle jääneiden vähemmän akuuttien kiireiden kiinni ottamiseen.

(Ja sanokaa minun sanoneen, juuri tähän saumaan minulle pamahtaa pari elokuvaa, joita en voi vastustaa. Siinä menee se "vapaa". No, toivotaan, ettei.)

Päivän sana 3: inoculate.

inoculate = An inoculation is a form of vaccine; to deliberately introduce, in contrast to contamination; to introduce an antigenic substance or vaccine into the body to produce immunity to a specific disease; to safeguard or protect something as if by inoculation.

Eli rokottaa, istuttaa.

Päivän sana 2: fleam.

Fleam = a fleam, also flem, flew, flue, fleame, or phleam, was a handheld instrument used for bloodletting; a sharp instrument used to open a vein for bleeding (Usually for bleeding horses); a lancet

Lopulta löytyi myös suomenkielisiä termejä: suoneniskentäveitsi, suoniveitsi, lansetti. Tuo iloinen käsite.

Opin, että kannattaisi mennä nopeammin myös paperisanakirjalle. Kun sanaa ei löydy MOTista, rupean yleensä suoraan kaivelemaan sitä esiin monimutkaisemmin keinoin. Nyt katsoin lopussa vielä paksut, perinteiset WSOY:n sanakirjat, ja siellähän se komeili. Puh.

Päivän sana: laminitis.

Laminitis = kaviokuume.

Laminitis Trust - järjestön mukaan kaviokuume on toiseksi yleisin ontumien aiheuttaja. Sen tieteellinen nimi laminitis tulee latinankielisestä sanasta laminae, joka viittaa hevosen kavion putkilo- eli sälekerrokseen. http://www.kolumbus.fi/ria.kuokkanen/kaviokuume.htm

Sarjassamme "elämäni hyödyllisimpiä sanoja". Kuten arvata saattaa, tällä hetkellä käännöksessä on kyse hevosista... :D

Päivän sana: paddock.

Paddock= 1) The enclosure where horses are saddled before a race. 2) An enclosure near a stable where horses can be exercised or allowed to run freely. www.runhorse.com/popular_horse_racing_terms.htm

Eli ihan vaan "aitaus" vissiin.

Kohdattu yhteydessä:

-Now, may I see the pony, please?
-Over in the paddock.


Olen ollut kiireisenä, kuten tauosta taas voi arvata. Tältä viikolta pahimman pitäisi kuitenkin pikkuhiljaa olla ohi, eikä viikonloppukaan ole siitä rankimmasta päästä. Parannusta siis lienee luvassa.

Päivän sana: potato masher.

Potato masher = perunasurvin.

Tottahan toki tiedämme, mikä potato masher on. Mutta hyvä ihme, kun en millään saanut päähäni vastaavaa sanaa suomeksi! "Perunanmuussain" ei jostain syystä kuulosta kauhean hyvältä. Heh.

Vasta jostakin perunamuusin reseptistä opin, että sana on survin. No niinpä onkin. Kaiken huipuksi olen koko ikäni (silloin joskus, kun yleensä muistin sanan :D) luullut nimen olevan perunansurvin, mutta se ilmeisesti onkin perunasurvin ilman genetiiviä.

Kuulostaa vieläkin minusta ihan keksityltä sanalta.

No niin. Nyt se on alkanut.

Joulukausi! Kaupasta sai tänään glögiä.

Vuoden paras aika :)

(Ja okei, jopa Britanniassa on liioittelua puhua joulusta ennen Halloweenia, mutta SILTI. Saan kai jo odottaa sitä, että saan odottaa joulua?)


Muokkaus: piti sitten muuttaa blogin ulkoasuakin lämpimämmäksi. Muttei ollut tällä koneella mitään kovin hyviä kuvia... katsotaan. En kehdannut vielä pistää joulukuvaa sentään.

Päivän sana: buttermilk.

Buttermilk = kirnupiimä.

Ta-daa. Siinä se. Olisko se tässä - kaikkien aikojen omituisin aukko sanavarastossani?

Buttermilk on tuttu sana, mutta en eläissäni ole semoista maistanut ja olisin luullut sitä makeaksi. Nyt piti ekaa kertaa kääntää se. Googlasin, ja vastaus oli "piimä". Olin ihan, että häh. Mut sit mä niinku tajusin et jos olis englanniksi pitänyt puhua piimästä, oisin ollut ihan huuli pyöreenä.

Termin sour milk olisi ehkä kyllä ymmärtänyt. Se kai on ihan peruspiimä, ja tämä niinku alalaji? Mutta edes sitä en olisi aktiivisesti osannut käyttää, luulen ma. Onneksi en ole ikinä tuntenut tarvetta puhua piimästä englanniksi. Olis lyönyt aika nolosti täysin tyhjää päässä.

Loppukevennyksenä kerrottakoon, etten ole IKINÄ maistanut piimää.

Kaksikielisyydestä ja kielipuolisuudesta?

Mariannen kommentti blogilaatikossani - hän näkee harvoin unia suomeksi - sai minut miettimään omaa kielitilannettani.

Minun unissani kielet menevät lähes aina täysin sekaisin. Keskusteluissa on järkevää sanoa yksi lause suomeksi ja toinen englanniksi. Tai vaihtoehtoisesti luulen juttelevani suomeksi, mutta jos herään kesken lauseen, saatan tajuta sen sittenkin olleen englantia.

Tämä kuvastaa varmaankin suoraan sitä, miten aivoni toimivat. Täällä Suomessa ajattelen pääsääntöisesti suomeksi, mutta välillä sekaan tulee englanninkielinen ajatus ihan itsekseen. Englanninkielisessä ympäristössä on päinvastoin. Mutta kieliä on aina kaksi. Toinen ei nykyään ikinä katoa sieltä taustalta.

(Ekana Glasgow'n vuonna Suomi oli kateissa. Aivoilla oli kai niin kova homma sopeutua elämään englanniksi. Sitten muutaman Suomenvierailun jälkeen opin vaihtamaan puhe- ja ajattelukieltä kuin napista painamalla. Ja mitä pienimmistä virikkeistä. Vieläkin vaatii tietoisen korjausliikkeen, etten kesken suomenkielisen päivän ala puhua yliopiston kaupan myyjälle englantia, jos edelläni asioi vaihtari. MUTTA englanninkielisen ilmaisuni spontaanius ja luonnollisuus on kärsinyt Suomessa asuessani. Se on myönnettävä.)

Aloin miettiä tätä kaksikielisyyttä enemmänkin. Ennen Glasgow'n vuosia kirjoitin tietenkin kaikki nopeat muistilappuset ja tee nämä -listat suomeksi. Glasgow'ssa kirjoitin niitä lähinnä englanniksi, koska koko elämä oli enemmän englanniksi. Väliin saattoi tosin joskus sujahtaa suomea. Nykyään tilanne on outo. Aika tasan. Yleensä kirjoitan to do -listani (heh) suomeksi, mutta joskus huomaan puolivälissä sivua, että nytpä tulikin englantia. Jos taas raapustan kiireisesti muistiin vaikka lentojen aikoja ja hintoja matkaa suunnitellessani, on täysin arpapeliä, kummalla kielellä ne ilmestyvät paperille. Kieli saattaa myös vaihtua monta kertaa kesken lappusen, jos ajatukseni ovat muualla. Samoin on käynyt tehdessäni tajunnanvirtamuistiinpanoja gradukirjallisuudesta.

Jos yhtään keskityn, osaan TIETYSTI kirjoittaa vain yhtä kieltä. Kääntäjänä minulle on jonkinlainen kunnia-asiakin yrittää kirjoittaa mahdollisimman puhdasta suomea ja englantia. Mutta jos tarkoitus on raapustaa asioita muistiin mahdollisimman nopeasti, aivoista suoraan paperille, alitajunta hoitaa tekstin muotoilun ja nähtävästi myös kielen valinnan.

En itse ollut kiinnittänyt tähän suurta huomiota, ennen kuin jompikumpi siskoistani joskus näki englanniksi raapustetun lappusen pöydälläni ja teki ison äimistyneen numeron siitä, että yritänkö jotenkin brassailla, kun kirjoitan tämmöisiä arkisia asioita englanniksi ilman syytä.

Tämä on minusta kiinnostava asia. Se, miten eri kielet hallitsevat aivoja, tuntuu myös vaihtelevan ihmisestä toiseen. Jotkut hyvinkin sujuvasti toista kieltä puhuvat kieltäytyvät myöntämästä, että ikinä ajattelisivat muulla kuin alkuperäisellä äidinkielellään. Minun on vaikea käsittää sitä. Omat aivoni yrittävät ajatella kielellä, jota yritän puhua, jos osaan sitä yhtään alkeita paremmin. Vaikka olisi miten vaikeaa. Jo ennen ulkomailla asumista oli näin.

Gallup?

Matkapäiväkirjaa päivitetty.

Olen reippaana tyttönä päivittänyt Lontoon matkapäiväkirjaa (kesä 2008) vihdoin lisää. Olen minä kyllä aika aikaansaava tyttö, enkä ikinä ainakaan lykkää mitään. Matka oli kesäkuussa, nyt on lokakuu. Voi huh.

No, enää puuttuu kotiinpaluupäivä.

Tämä kirjoitustauko alkaa mennä jo naurettavuuden puolelle.

On ollut kiire. Muita uutisia?

(1) Kävin Oulussa, näin 1-vuotiasta kummitytärtäni (en kylläkään tykkää käyttää sanaa, koska kumpikaan osapuoli ei kuulu kirkkoon) ja pidettiin 12 tunnin SingStar-bileet. Oikeesti: ennen kuutta illalla aloitettiin ja ennen kuutta aamulla lopetettiin. En olis edes uskonut, että ääni kestää niin kauan. Maratonilaulu ja veren alkoholipitoisuuden kasvu eivät kuitenkaan edes vaikuttaneet pisteisiin mitenkään merkittävästi.

En tietenkään joka kappaleessa oikeasti laulanut - piti vuorotella, koska ihmiset innostuivat hienosti mukaan. Pojatkin, kun kilpailumoodi tuli kehiin. Ensin ne seurasivat penkkiurheilijamaisesti, kun tytöt yrittivät laulaa toisensa suohon. Tunnelma kohosi yllättävän kuumaksi, adrenaliinia. Seuraavaan kisaan tahtoivat mukaan. Hehee.

(2) Olen tehnyt niin paljon töitä niin tiukalla aikataululla, etten tännekään ole päivitellyt päivän sanoja. Olisi niitä tullut. Tämä viikko on toivottavasti pahin laatuaan. Seuraaville ei ole ainakaan tiedossa mitään verrattavaa.

Teen aina semmoisen mokan, että otan elokuvia vastaan tajuamatta, että leffa EI ole sama kuin pitkä sarjan jakso. Koko illan elokuvahan vastaa kahta, usein jopa kolmea sarjan jaksoa. Duh.

No, oikeasti tiedän tämän, mutta kieltäydyn näkemästä totuutta, koska elokuvia on kiva kääntää. Ne ovat omia selkeitä kokonaisuuksiaan, ja kun kääntää leffan, tulee samalla nähtyä leffa eikä mitään satunnaista Dr. Phil -jaksoa kirahvifetisseistä.

Mutta aina. Sama. Moka. Onko pakko? Joskus ihminen ei opi.

(X) Ehkä kaksi pätkää riittää näin alkuun. On mulla korvan takana muitakin satunnaisia ajatuksia. Viikonlopun olen sentään Treella, eikä siskokaan tule tänne niin kuin alun perin piti, joten saan otettua kaikenlaisia hommia kiinni. Ja itse asiassa Oulun junassa kirjoitin musikaaliarvosteluja, jotka tarvitsee enää julkaista. Sitä odotellessa siis...