Mariannen kommentti blogilaatikossani - hän näkee harvoin unia suomeksi - sai minut miettimään omaa kielitilannettani.
Minun unissani kielet menevät lähes aina täysin sekaisin. Keskusteluissa on järkevää sanoa yksi lause suomeksi ja toinen englanniksi. Tai vaihtoehtoisesti luulen juttelevani suomeksi, mutta jos herään kesken lauseen, saatan tajuta sen sittenkin olleen englantia.
Tämä kuvastaa varmaankin suoraan sitä, miten aivoni toimivat. Täällä Suomessa ajattelen pääsääntöisesti suomeksi, mutta välillä sekaan tulee englanninkielinen ajatus ihan itsekseen. Englanninkielisessä ympäristössä on päinvastoin. Mutta kieliä on aina kaksi. Toinen ei nykyään ikinä katoa sieltä taustalta.
(Ekana Glasgow'n vuonna Suomi oli kateissa. Aivoilla oli kai niin kova homma sopeutua elämään englanniksi. Sitten muutaman Suomenvierailun jälkeen opin vaihtamaan puhe- ja ajattelukieltä kuin napista painamalla. Ja mitä pienimmistä virikkeistä. Vieläkin vaatii tietoisen korjausliikkeen, etten kesken suomenkielisen päivän ala puhua yliopiston kaupan myyjälle englantia, jos edelläni asioi vaihtari. MUTTA englanninkielisen ilmaisuni spontaanius ja luonnollisuus on kärsinyt Suomessa asuessani. Se on myönnettävä.)
Aloin miettiä tätä kaksikielisyyttä enemmänkin. Ennen Glasgow'n vuosia kirjoitin tietenkin kaikki nopeat muistilappuset ja tee nämä -listat suomeksi. Glasgow'ssa kirjoitin niitä lähinnä englanniksi, koska koko elämä oli enemmän englanniksi. Väliin saattoi tosin joskus sujahtaa suomea. Nykyään tilanne on outo. Aika tasan. Yleensä kirjoitan to do -listani (heh) suomeksi, mutta joskus huomaan puolivälissä sivua, että nytpä tulikin englantia. Jos taas raapustan kiireisesti muistiin vaikka lentojen aikoja ja hintoja matkaa suunnitellessani, on täysin arpapeliä, kummalla kielellä ne ilmestyvät paperille. Kieli saattaa myös vaihtua monta kertaa kesken lappusen, jos ajatukseni ovat muualla. Samoin on käynyt tehdessäni tajunnanvirtamuistiinpanoja gradukirjallisuudesta.
Jos yhtään keskityn, osaan TIETYSTI kirjoittaa vain yhtä kieltä. Kääntäjänä minulle on jonkinlainen kunnia-asiakin yrittää kirjoittaa mahdollisimman puhdasta suomea ja englantia. Mutta jos tarkoitus on raapustaa asioita muistiin mahdollisimman nopeasti, aivoista suoraan paperille, alitajunta hoitaa tekstin muotoilun ja nähtävästi myös kielen valinnan.
En itse ollut kiinnittänyt tähän suurta huomiota, ennen kuin jompikumpi siskoistani joskus näki englanniksi raapustetun lappusen pöydälläni ja teki ison äimistyneen numeron siitä, että yritänkö jotenkin brassailla, kun kirjoitan tämmöisiä arkisia asioita englanniksi ilman syytä.
Tämä on minusta kiinnostava asia. Se, miten eri kielet hallitsevat aivoja, tuntuu myös vaihtelevan ihmisestä toiseen. Jotkut hyvinkin sujuvasti toista kieltä puhuvat kieltäytyvät myöntämästä, että ikinä ajattelisivat muulla kuin alkuperäisellä äidinkielellään. Minun on vaikea käsittää sitä. Omat aivoni yrittävät ajatella kielellä, jota yritän puhua, jos osaan sitä yhtään alkeita paremmin. Vaikka olisi miten vaikeaa. Jo ennen ulkomailla asumista oli näin.
Gallup?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Kyllä minä ainakin joskus ehkä ihan vähän saatan ajatella englanniksikin. Ja joskus tosi harvoin jostain englanniksi koetusta aiheesta (esim. Buffystä) jutellessa tai siihen viitaten spontaani kommentti (tai huono vitsi) tulee ensin päähän englanniksi. Mutta aika harvoin mulle käy niin, kun en niin superhyvä ole englannissa ja kun arkielämäni hoituu niin suurelta osin suomeksi. Varmaan jos joskus asuisin muunkielisessä ympäristössä, ajatuksetkin muuttuisivat osin senkielisiksi.
Kyllä mä Saksassa asuessa suureksi osaksi ajattelin saksaksi ja näin unia saksaksi, mutta Suomessa ajattelen ja uneksin suomeksi. Usein tosin puhuessa mieleen saattaa tulla joku sana englanniksi, joka olisi juuri se "oikea" kuvaamaan jotain asiaa/tilannetta. Miehen kanssa tulee sitten käytettyäkin niitä, koska se osaa englantia lähes yhtä hyvin ja omalla alallaan paremminkin kuin minä. Sanoilla on kuitenkin niin eri sävyjä ja konnotaatioita eri kielissä, että aina suomesta ei ainakaan nopeasti miettien löydy juuri sitä sopivinta. Tämähän kääntämisessä onkin haastavaa...
Ajattelen nykyään ehkä liikaakin englanniksi. Töissä häärään englanninkielisten tekstien parissa ja kotona odottaa amerikkalainen mies jonka kanssa jutellaan suurimmaksi osaksi englanniksi. Havahduin tuossa pari kuukautta sitten siihen, että näen jo uniakin englanniksi! Poikaystävä myös kertoi yksi aamu, että olin puhunut unissani: englanniksi.
Asun Suomessa, mutta puhun päivittäin enemmän englantia kuin suomea. Se harmittaa hiukan. On noloa huomata, miten asiat joita haluaa ilmaista tulevat mieleen ensin englanniksi ja vasta pohtimisen jälkeen suomeksi.
Lähetä kommentti