Tiedän myös, mitä teen ensi kesänä.

Huomasin, että Ryanairin hinnat olivat taas nousseet kympillä, ja päätin toimia.

Olen nyt sitten menossa viikoksi Lontooseen juhannusviikonlopun yli ti 17.6.- ti 24.6.

Menen sinne palloilemaan. Tekemään niitä näitä. Katsomaan musikaaleja ja Shakespearea. Käymään ehkä vähän museoissa, mutta se ei ole pääasia. Alennusmyynnitkään tuskin ehtivät ihan alkaa, joten shoppailtua ei paljon tule. Otan mukaan kirjoja, paperia ja kannettavan. Ehkä yritän jopa kirjoittaa jotain. Nykyisessä elämässä siihen ei jää aikaa sitten millään, vaikka haluaisin.

Jos joku (kohdistettu lähinnä tutuille ihmisille, plus erittäin samanhenkisille lukijoille) on haaveillut Lontoosta ja kaipaa seuraa tahi opasta, sopii yrittää sijoittaa matkansa päällekkäin omani kanssa, niin voimme kohdata Lontoossa. Hehe.

Majoituksen puolesta päädyin hieman riskialttiiseen ratkaisuun. Rakastuin YHA:n St Paul's -hostellin kuvaukseen niin paljon, että päätin mennä sinne. Olen siis samassa huoneessa muiden ihmisten kanssa (vain naisten, mutta sivuseikka). Osaan olla sen verran epäsosiaalinen tapaus (osaan minä, ihan totta... kaikki eivät varmaan usko, kun taas perheenjäsenet nyökyttelevät tietäväisinä), että siitä saattaa tulla ahdistavaa.

Tai sitten ei. Kun tietäis. Olen minä asunut tyytyväisenä huonekaverin kanssa useampaan otteeseen, pisimmillään vuoden. Ja viikko on pitkä aika, eikä Lontoossa yleensä tulla julkisilla paikoilla juttelemaan vieraille muuten kuin alkoholin vaikutuksen alaisena (ja okei, joskus teatterissa, jos sattuu sosiaalinen vieruskaveri). Joten tietty määrä pakollisia ihmiskontakteja voi olla hyvä asia. Saatanhan minä tavata kiinnostaviakin yksilöitä.

Ja se St. Paul's. Olen aina vierastanut hostelleja, koska en to-del-la-kaan kaipaa mitään bileympäristöä ja tuhansia yliflirttailevia, remuavia reilaajapoikia. Tämä kyseinen hostelli kuitenkin sijaitsee historiallisessa rakennuksessa The Cityn öisin hiljenevässä virastokaupunginosassa, ja ainoat sen saamat haukut tuntuvat netissä olevan peräisin nimenomaan väärään paikkaan eksyneiltä bilettäjiltä. (Oli kuulemma tylsä paikka ja ankea meno.) Tai no - lisäksi on se huono puoli, että katedraalin kellot kumisevat ikkunan ulkopuolella. Mikä kuulostaa yksinomaan ihanalta. Mikä lie vanha kuoropoikien koulu rakennus nyt olikaan.

Sijainti ei ole heikko. Suunnilleen yhtä kaukana Covent Gardenista ja Leicester Squarelta kuin viime kesänäkin, mutta eri suuntaan. Parikymmentä minuuttia jalan. Shakespeare's Globelle ja Tate Modernille on vain kivenheitto (jos on niin vahva, että jaksaa heittää kiven Thamesin yli). Oxford Street on kauempana (ehkä 30 tai 40 min?), mutta sitä tulikin viime lomalla ravattua aivan tasan tarpeeksi.

Tiedän, mitä teen ei-ensi-mutta-seuraavana kesänä.

Tein juuri jotain aika hullua.

Ostin hetken mielijohteesta lipun !kesän 2009! Hamletiin, jossa esiintyy Jude Law. (Ja Kenneth Branagh ohjaa, sitäkään houkutusta ei pidä väheksyä.)

Ihan vahingossa satuin huomaamaan, että lipunmyynti oli alkanut tänään. Ja kun tein haun, minulle tarjottiin paikkaa tokasta rivistä... Niin läheltä, että voi melkein koskea. Mitä siinä enää voi?

Hieman hätiköityä? Kenties. Mutta oli aivan liian houkuttelevaa. En edes miettinyt.

Eikä ollut kohtuuttoman kallista: 34 puntaa permantolipusta. Kolmekymppiä ne puolen hinnan musikaalitkin usein maksavat. (Tai siis, onhan se kallista. Mutta hoen edelleen itselleni, että toiset ostaa kalliita soittimia ja sukellusvarusteita. Minä käytän vuodessa joitakin satasia... okei, ehkä miltei tuhansia... teatteriin.)

Shakespeare + Jude + Branagh.

Saatan pyörtyä, kun täysi yhteisvaikutus paikan päällä iskee.

Onneksi tähän soppaan ei kuulu musikaalijuttuja. Muuten makaisin jo nyt tajuttomana tietokoneen vieressä. (On kyllä parempikin, ettei kuulu. Kaunis ja lahjakas se Jude on, muttei laula erityisen hyvin.)

Tässä Law, Branagh ja Michael Caine. (Eli Sleuthin tekijäryhmä. Sen muuten haluaisin myös kovasti nähdä.)

Päivän ilmaus: TGIF.

TGIF is an acronym for the phrase Thank God It’s Friday.

Ohhoh. Tiesin ravintolaketjun T.G.I. Friday's, mutten ollut ikinä tajunnut (tai oikeastaan edes miettinyt), mitä se T.G.I. tarkoittaa. Kaikkea sitä oppii. Pitäisikö tästä jo tuntea olonsa tyhmäksi?

Kotona taas.

Kävin Cats-musikaalissa ja mökillä vanhempien luona. Nyt olen palannut.

Musikaali oli toteutettu ihan hienosti, mitä nyt volyymia kaipaa Suomessa aina lisää niin äänentoistoon kuin laulutekniikkaankin. Suomen musikaalien taso ehdottomasti nousee vuosi vuodelta. Cats ei ikävä kyllä lähtökohtaisesti kuulu suosikkeihini - siinä ei niinku ole juonta. Lisäksi Sinikka Sokka ja Fredi olivat todella huonoja valintoja rooleihinsa.

Mutta lisää tästä sitten joskus toisella puolella.


Mökillä oli rentouttavaa kuten aina. Sunnuntaina tuli käymään sähkömies nelivuotiaan poikansa kanssa. Leikitettiin poikaa. Olis taas niinku lapsikuume.

Päivän sana 2: frittata.

A frittata is a type of Italian omelette that frequently features fillings such as meats, cheeses, and vegetables. Whereas an omelette is cooked on a stovetop and served folded, a frittata is first partially cooked on a stovetop but then finished under the grill and served open-faced.

Lähde: aina yhtä luotettava Wikipedia.

Päivän sana: nutmeg.

nutmeg = muskotti, muskottipähkinä.

Tavallisempi sana, mutta löi ihan tyhjää. "Neilikka? Ei. Kaneli? Ei tod. Öö..."

Poloinen Heath Ledger.

On hurjaa, että Heath Ledger on oikeasti kuollut.

Kun avasin tietokoneen aamulla ja luin uutisen, asia kosketti aivan yllättävän vahvasti. Maailma jotenkin horjahti. Eihän noin voi käydä. Ei vaan voi. Siltä on tulossa odotettu suoritus Jokerina uudessa Batmanissa. Vastahan Brokeback Mountain oli iso juttu. Tähänkö kaikki muka loppui?

No, loppuihan se. Tietty.


Tämä taitaa olla ensimmäinen suuren luokan julkkis, joka menehtyy aivan liian nuorena (28) niin, että olen kunnolla kyllin vanha tajuamaan? Ei ainakaan tule muita mieleen. Owen Wilsonin itsemurhayritys tosin liippasi läheltä.

Heath oli minua vain kaksi vuotta vanhempi. Eihän siitä ole kuin hetki, kun jätkä pölähti tietoisuuteemme (yllättävän hyvässä) teinikomediassa / Shakespeare-versioinnissa 10 Things I Hate About You. Hän ei ikinä kuulunut oman suosikkilistani kirkkaimpaan kärkeen, mutta Marjukka-sisko ihaili häntä ja hänen hurmaavaa hymyään monta vuotta.

Tuntuu oudosti siltä kuin olisi menettänyt tutun ihmisen. Jonkun etäisen tutun, mutta tutun kuitenkin. Itse asiassa menetin yhden vanhan tuttavan autokolarissa kuluneena vuonna ja tuntui aika samalta. Kertooko se sitten siitä, että annan filmitähdille liikaa painoarvoa elämässäni... No, totean nyt vain, että samalta tuntui.

Tuli mieleen, että reagoin yllättävän vahvasti myös uutiseen Aki Sirkesalon kuolemasta silloin tsunamissa. Itse asiassa olen kokenut julkkiskuolemat lähestulkoon vahvemmin kuin sen vanhan kaverin menehtymiseen. Mistähän se johtuu? Hmm. Kai vieraisiin-mutta-silti-tuttuihin tähtiin on jotenkin helpompi kohdistaa tunteita. Ulkoistaa ne. Sen oikean kaverin kuolema jäi aika lailla abstraktion asteelle - en oikeastaan vieläkään ole sisäistänyt, että se on totta. Kun en ollut hautajaisissakaan. En hämmästyisi, jos hän pölähtäisi eteeni kadulla tai soittaisi minulle yllättäen. Surullinen totuus vain on, että hän ei pölähdä eikä soita.

Toinen pointti on, että ihmisiä kuolee päivittäin. Miksi siis välitän tästä tuntemattomasta? No, kuolleilla tuntemattomilla ei yleensä ole minulle kasvoja. Näiden tuttujen vieraiden tähtien menehtyminen on jollain lailla käsinkosketeltavampi muistutus elämän hetkellisyydestä.

Vihdoin sitä Lontoota.

Kirjoitettu lauantaina 30.12.2007.

Yritän taas kerran pitää matkapäiväkirjaa. Tällä kertaa ei ole tietokonetta mukana, joten voi olla, että koko höskä menee nettiin vasta kotona Suomessa. Viimekertaistakin päiväkirjaa on kuitenkin jälkeenpäin ollut niin kiva lukea ja se on vienyt minut niin elävästi takaisin matkatunnelmiin, että olen päättänyt ottaa kirjoittamisen tavaksi.

Tulimme Lontooseen Einin kanssa myöhään eilen illalla. Ryanair, TMP-STN. Tampereen terminaalissa oli yhtä kaaosta, kun sieltä lähti poikkeuksellisesti samaan aikaan kaksi konetta. Resurssit eivät selvästikään riitä siihen. Paikka oli sitten täynnä käsittämättömän vihaisia ihmisiä. No, pitäisi tajuta, millaisella lentoyhtiöllä on matkustamassa. Minä tajusin enkä ollut vihainen.

En tiedä, valitsisinko Ryanairia, jos se ei lentäisi suoraan Tampereelta. Mutta koska helppo matka kentälle kompensoi muita vaikeuksia, valinta on itsestään selvä. Eivätkä ongelmat ole olleet isoja.

Selvisimme hotellille ensin Stansted Express -junalla, sitten vihoviimeisellä metrolla. Helvetilliset nuo Ryanairin lentoajat kyllä ovat. Hotelli sijaitsee Marble Archin kulmassa. Kävelymatkan päässä monista nähtävyyksistä, mutta onhan Oxford Streetiä hieman ärsyttävää ravata edestakaisin.

Tänään kävelimme ahkerasti. Koko matkan Marble Archilta St. Paul'sille. Katedraaliin pääsee sunnuntaisin ilmaiseksi, kuten viime matkalla opin. Kävely kesti yli tunnin. Nyt Einikin on nähnyt St Paul'sin. Sanoi pitävänsä enemmän goottikirkoista. Minä pidän näistä roomalaistyylisistä enemmän.


St. Paul'silta ylitimme Millennium Bridgen ja kävimme katsomassa Shakespeare's Globea. Katsoimme ulkopuolelta ja kävimme kaupassa. Esityksiä ei talvella ole ja kierros olisi maksanut yli 10€. Eini sanoi tulevansa mieluummin esitykseen joku kerta. Oli yllättävän innokas. Joten hän varmaan tulee joku kerta kesällä mukaan. Siellähän se teatteri pysyy.


Sitten ikävämpi kääne. Eini on saanut joko mahataudin tai ruokamyrkytyksen. Hän oksensi kahvilan vessassa ja sitten vielä Strandilla (iso katu West Endistä etelään). Kurjaa! Kävimme ostamassa lääkkeitä ja Eini päätti vielä yrittää tulla National Galleryyn, mutta ei siitä sitten mitään tullut. Hän pelkäsi liikaa, että tulee taas paha olo. Eini lähti hotellille ja minä jäin kiertelemään.

Suuntasin covent Gardeniin, minne muuallekaan? Siellä oli jouluista ja yhtä taitavia esiintyjiä kuin aina. Ah. Viihdyn kyllä omillani Lontoossa. Mutta en ahdistunut päivällä Eininkään kanssa. Yksi matkakumppani ei ole vielä ryhmä eikä ahdista. Ryhmissä olen tosi huono.

Leicester Squarella on karuselli ja huvilaitteita. Tosi tunnelmallista.


Illemmalla Eini virkistyi ja tuli keskustaan. Söimme kiinalaisessa buffassa. Sitten minä olinkin jo rättiväsynyt, mutta Eini virkeä. Eini jäi keskustaan katsomaan American Gangsterin. Minä tulin hotellille lepäilemään. Päädyin katsomaan jonkinlaisen megapitkän Extras-finaalijakson. No, onpahan sekin nähty. Suomea etuajassa.

Päivän sana: coccyx.

coccyx = häntäluu.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan. Opin jo viikon varrella, mutten ehtinyt kirjoittaa tänne. En vaan ollut tiennyt.

Jos Suomen talvista tulee tällaisia...

Joudun virallisesti julistamaan...

Ettei talvi ole enää lempivuodenaikani.

Grrh. Alkukevät on inhokkivuodenaikani siitä nimenomaisesta syystä, että silloin on vuorotellen lunta, loskaa ja vettä. Talvi pääsee samaan asemaan, jos ei se lumi pysy maassa. Prkl.

Päivän sana: gauche.

gauche = tyylitön, kömpelö, karkea, tahditon.

"That seems a tad gauche."

On sellainen olo, ettei tämän pitäisi olla edes kovin erikoinen sana. Jostain syystä ei silti kuulunut aktiiviseen sanavarastooni. (Olisin kyllä lonkalta kääntänyt sen "korniksi", mutta se oli enemmän asiayhteyteen liittyvä arvaus kuin tuntumaa itse sanan sisällöstä.)

KehoHyökkäys.

Onnistuin jo reilu viikko takaperin palaamaan kuntoilun pariin joulutauon jälkeen. Tänään koin kuitenkin aivan uuden kuntoiluelämyksen Les Millsin BodyAttack -tunnin muodossa.


Oli hemmetin rankkaa, mutta myös aika kivaa. Tunti on juoksua, hyppimistä, yksinkertaisia aerobic-askeleita ja yleistä rääkkiä. Lihaskuntoa on myös - omaan makuuni liian vähän - ja Les Mills -tunneille tyypilliset naurettavan lyhyet venytykset, joista jää vain turhautunut olo. En suosittelisi tuntia kenellekään rapakuntoiselle aloitustunniksi, ellei henkilö ole aivan hurja masokisti - mutta jos peruskuntoa on jonkin verran, tunti on hauska ja haastava. Ja varmasti hengästyy. Himoliikkujille tunti on omiaan. Ja silti varmasti hengästyy. (Itse kuulun peruskuntoisiin, en himoliikkujiin.)

En ole ollut noin kuollut minkään tunnin jälkeen sitten... En edes muista, koska viimeksi. Glasgow'ssa kävin melko lailla yhtä rankoilla aerobisilla tunneilla, mutta ne kestivät vain puoli tuntia kerrallaan! Sen ehkä huomasi tässä. Puoleenväliin asti jaksoin painaa täysillä, mutta tokalla puoliskolla kunto meinasi kerta kaikkiaan loppua kesken aerobisissa osuuksissa.

Saa nähdä, miten kipeät lihakseni ovat huomenna. Varmaan aika kipeät. Luultavasti varsinkin nilkat. Ne tulevat aina, kun juoksen ensi kertaa pitkään aikaan. Tarvitsisin varmaan viralliset juoksukengät.

Tunnin jälkeen minä ja Marjukka olimme aivan puolikuolleita, mutta jäi ehdottomasti sellainen olo, että haluan alkaa käydä säännöllisesti. Mitenhän kauan kestää, ennen kuin kehitystä alkaa huomata?

Lisäksi tekisi mieli juosta. En vain oikein ole harrastanut maastossa juoksemista. Glasgow'ssa juoksin aina juoksumatolla - ja suureksi ihmeekseni opin juoksemaan pitkiäkin aikoja. Suomeen muutettuani harrastus jäi. Ehkä pitäisi kokeilla, onko se kadulla juokseminen niin vastenmielistä kuin ajatuksen tasolla tuntuu.

En olisi nuorena ikinä uskonut, että opin vilpittömästi tykkäämään urheilusta näin paljon.

P.S. Ne Lontoon päiväkirjat yhä laittamatta... Olemassa ja muistissa on.

Ai niin, olenkin opiskelija!

Eilen minulle kävi niin, että unohdin tämänaamuisen herätyksen.

Muistin vasta yhdeltä yöllä, että aamulla pitää herätä kahdeksalta. Ärsytti niin, että lopulta sain unta vain vajaat kuusi tuntia. Enkä ollut edes valvonut mistään hyvästä syystä. Kunhan valvoin.

Aamuherätys johtui tänään alkaneesta käännösseminaarista. Se on vihoviimeinen käännöskurssini. Kun saan meneillään olevan suomentamisseminaarin ja tänään alkaneen suomi-englanti-seminaarin käytyä, käännöksiäni ei enää ikinä arvioida opetusympäristössä. Todella omituinen ajatus.

Yhden yön univajeella on jännittävä vaikutus. Se ei väsytä, vaan piristää. Tai samaan aikaan väsyttää ja piristää. Tulen maaniseksi ja energiseksi. Vasta, jos univaje jatkuu, tapahtuu energiatason täydellinen romahdus ja päänsärky. Mutta toivottavasti vaje ei tällä kertaa jatku. Suunnitelmien mukaan saan tänään nukuttua pitkät yöunet.

Minua piristää myös se, että kävin pitkästä aikaa yliopistolla ja tajusin olevani oikeasti edelleen opiskelija. Työelämän pyörteisiin on todella helppo ajautua ja unohtua, kun opintotukeakaan ei kutenkaan voi nostaa eikä opintosuorituksia siis valvo minun lisäkseni edes KELA. Tunnilla istuttuani piristyin, inspiroiduin ja käytin kahden tunnin hammaslääkäriodotteluajan siihen, että tulostin opintorekisteriotteeni ja kävin pikkutarkasti läpi kaikki suoritukseni. Mitä olen tehnyt, mitä puuttuu, mitä pistän kandiin (jota en laiskuuttani vieläkään ole hakenut) ja mitä maisteriin.

Lopputulos on, että kandi tosiaan olisi historian perusopintojen kokonaismerkinnän hakemista vailla. Lisäksi voisin tehdä yleisen kirjallisuustieteen puuttuvan kurssin ja hakea myös kirjallisuustieteen perusopinnoista kokonaismerkinnän. Tuloksena olisi siistimpi paketti. Maisterista minulta puuttuu joidenkin pääaineen ja käännöstieteen suomen kurssien lisäksi vajaat 20 opintopistettä. (Pääaineen jutut ovat olleetkin tiedossa ja suunniteltuina. Syksyllä teen vihoviimeiset kasaan - ne kurssit, joita ei tänä vuonna mennyt.) Sekalaisia opintopisteitä pitäisi siis kevään, kesän ja syksyn aikana kasata jostain. Valinnanvaraa on oikeastaan liikaakin... voisin tehdä kiinnostavia kursseja historiasta, kirjallisuustieteestä ja / tai mediakulttuurista. Myös teatterintutkimus olisi mielenkiintoista, tajusin nyt vasta. Mutta sitä en ole ikinä opiskellut. Saattaa olla myöhäistä aloittaa. Syksyllä olisi mahdollista myös ottaa jotain kielikeskukselta ja / tai jatkaa sitä latinaa, jonka jouduin karsimaan tältä vuodelta burn outin pelossa. (Olen harmitellut päätöstä monta kertaa, mutta kyllä se oikea oli. Olisin jo kuollut stressiin muuten.)

Juuri tällä hetkellä olisi opiskeluintoa vaikka muille jakaa. Täytyy nyt jotenkin yrittää raivata sille tilaa töiden teolta. Se tarkoittaisi töiden konkreettista vähentämistä. Mutta voi, tiedän, miten vaikea minun on käytännössä malttaa tehdä sitä... Huoh.

Näin kurssilla kaverin, jota en ollut tavannut syyskuun jälkeen (ehkä?). Hän sanoi: "Ei edes tunnu siltä, etten olisi nähnyt sinua pitkään aikaan, koska olen lukenut blogiasi koko ajan." Hän tiesi kaikki kuulumiseni. Ongelma on, että minä en tiedä mitään hänen kuulumisistaan monen kuukauden ajalta! Mutta on tämä blogi silti hauska ja kätevä keksintö. Ja nyt ehkä näen sitä kaveriakin, koska teemme kurssikäännöksen yhdessä.

Päivän sana: contusion.

Contusion = ruhje, ruhjoutuma.

Olen kuullut tämän sanan ja tiennyt, että se on jotain lääketieteellistä, mutten ikinä oikein selvittänyt, mitä. Nyt ymmärtäisin, että se on kuten mustelma, mutta pahempi.

Päivän sana: halibut.

Halibut = ruijanpallas.

Kalat ovat aina hankalia. Tiedän sanat suomeksi ja englanniksi, mutten taatusti osaa yhdistää niitä oikeaan yksilöön minkään haukea vaikeamman kohdalla. Ku enhän mie tiiä suomeksikaan, miltä ne kalat näyttää...

Minulta kysyttiin AV-kääntäjän palkkauksesta.

Minulta kysyttiin vanhan kirjoituksen kommenttilaatikossa seuraava kysymys:

Olen itse menossa yliopistoon käännöstiedettä opiskelemaan ja maisteriksi olisi tarkoitus valmistua. Niinpä väistämättä palkkakin on alkanut jossain määrin kiinnostaa. Jos sitten valmistumisen jälkeen jotain (mieluiten av) käännöshommia sattuis saamaan, niin osaatko sanoa paljonko vastavalmistuneelle kääntäjälle maksetaan palkkaa?

Anne A. sanoi...

AV-kääntäjän palkat eivät käsittääkseni ihan hirmuisesti riipu kokemuksen tasosta, vaan vastavalmistunut saa palkan samoista taulukoista kuin normaalitkin kääntäjät... varmaan jotain "ikälisiäkin" jaetaan pöytälaatikosta, mutta minä en niistä vielä mitään tiedä. Olenhan itsekin vastavalmistunut, tai oikeastaan-en-vielä-edes-valmistunut kääntäjä :P

Palkkahaitari on käsittämättömän laaja: ykköskäännöksissä (eli kääntäjäni itse ajastamissa, ei valmiiseen pohjaan tehdyissä tekstityksissä) palkkaus lähtee noin 40 sentistä per repliikki (= se, mikä kerralla näkyy ruudussa) ja nousee ainakin tuplalukemiin paremmin maksavilla tahoilla, ymmärtääkseni joskus ylikin.

Koska käännökset ovat urakkatöitä ja kääntäjät ovat yksilöitä, et käytännössä voi laskea itsellesi oikein minkäänlaista palkka-arviota ennen kuin olet kokeillut tekstittämistä itse ja tiedät vauhtisi. Yksi kääntäjä saattaa tehdä saman homman puolessa ajassa toiseen verrattuna.

Hieman sama tilanne on muidenkin käännöstöiden kanssa. Ja urakkatyötä tämä tosiaan on - kuukausipalkkaiset kääntäjät ovat nykyään harvinaisempia kuin valkoiset elefantit, varsinkin av-käännösten ja kirjallisuuden kääntämisen saralla.

Itse olen havainnut tekeväni kiirehtimättä viisi minuuttia valmista ykköskäännöstä yhdessä tunnissa. (Jos pistän täyden vaihteen päälle, ehdin enemmänkin.) Tekstitysrivejä viiteen minsaan mahtuu (hyvin) karkeasti arvioituna 50-70. Tällä matikalla ja omalla rivihintojen alapäässä olevalla palkkauksellani laskettuna tuntipalkkani olisi 20-30€, päiväansioni 140-210€ ja kuukausiansioni 2800-4200€. Summasta pitää itse maksaa eläkemaksut ja lomat. Olen kuullut, että normaalin ihmisen palkka pitäisi kertoa luvulla 1,4, jotta se suhteutuisi realistisesti yrittäjän palkkaan. (Ja kääntäjä on paperilla yrittäjä, vaikka käytännössä ainakin minä olen hyvin vakinaisessa suhteessa työnantajiini enkä lainkaan tee satunnaisia freelancer-töitä.)

En tiedä, onko tästä mitään apua. Käännösala ei todellakaan ole palkkauksensa suhteen niitä läpinäkyvimpiä. Mutta onnea opintoihin, tämä on silti kiva ala! :)

Taidan pistää tämän omaan kirjoitukseensa.

Päivän sana: trail mix.

Trail mix = pähkinä-hedelmä-sekoitus (jota usein otetaan retkievääksi).

Tuttu asia, mutta en tiennyt, että sille on olemassa oma termi.

Olen palannut omaan elämääni.

Tuntuu, että olin poissa ikuisuuden.

On suorastaan outoa olla kotona. Outoa, mutta rentouttavaa. Uskon mainiosti voivani viettää esimerkiksi viikon liikahtamatta askeltakaan kotoa. Mitä nyt lähikauppaan pitää mennä, kun jääkaappi ammottaa tyhjyyttään. Ja oikeasti joudun ensi viikolla jo lähtemään yliopistollekin... Mutta tällä hetkellä on sellainen olo, että voisin loputtomasti vain lojua sohvalla ja tuijottaa seinää.

Joululomalla perheen parissa oli rentouttavaa ja mukavaa. Lontoossa oli tietenkin äärimmäisen nautinnollista. Nyt on kuitenkin mahtavaa olla kotona pyykkivuorten keskellä. Niitä selvittelen varmaan viikon verran, kun ei ole kuivausrumpua. Ja istun ja olen vain.

Välillä teen myös töitä, koska ilmoittamani loma loppui tänään ja hommia on tiedossa tälle kuulle jo etukäteen aika kunnioitettava määrä.

Seuraavaksi (huomenna?) naputtelen tänne Lontoossa paperilla pitämäni matkapäiväkirjan. En jaksanut tällä kertaa ottaa tietokonetta mukaan, kun en ollut matkalla yksin.

Vuoden ensimmäinen teksti on päivän sana: balaclava.

Balaclava = villakypärä, kypärämyssy.

Olen palannut joulunvietosta ja Lontoosta. Joulutauko on ohi ja normaalit päivitykset jatkunevat. Näistä myöhemmin. Kuten näkyy, palasin suoraan työn touhuun. Huoh.