Oli hemmetin rankkaa, mutta myös aika kivaa. Tunti on juoksua, hyppimistä, yksinkertaisia aerobic-askeleita ja yleistä rääkkiä. Lihaskuntoa on myös - omaan makuuni liian vähän - ja Les Mills -tunneille tyypilliset naurettavan lyhyet venytykset, joista jää vain turhautunut olo. En suosittelisi tuntia kenellekään rapakuntoiselle aloitustunniksi, ellei henkilö ole aivan hurja masokisti - mutta jos peruskuntoa on jonkin verran, tunti on hauska ja haastava. Ja varmasti hengästyy. Himoliikkujille tunti on omiaan. Ja silti varmasti hengästyy. (Itse kuulun peruskuntoisiin, en himoliikkujiin.)
En ole ollut noin kuollut minkään tunnin jälkeen sitten... En edes muista, koska viimeksi. Glasgow'ssa kävin melko lailla yhtä rankoilla aerobisilla tunneilla, mutta ne kestivät vain puoli tuntia kerrallaan! Sen ehkä huomasi tässä. Puoleenväliin asti jaksoin painaa täysillä, mutta tokalla puoliskolla kunto meinasi kerta kaikkiaan loppua kesken aerobisissa osuuksissa.
Saa nähdä, miten kipeät lihakseni ovat huomenna. Varmaan aika kipeät. Luultavasti varsinkin nilkat. Ne tulevat aina, kun juoksen ensi kertaa pitkään aikaan. Tarvitsisin varmaan viralliset juoksukengät.
Tunnin jälkeen minä ja Marjukka olimme aivan puolikuolleita, mutta jäi ehdottomasti sellainen olo, että haluan alkaa käydä säännöllisesti. Mitenhän kauan kestää, ennen kuin kehitystä alkaa huomata?
Lisäksi tekisi mieli juosta. En vain oikein ole harrastanut maastossa juoksemista. Glasgow'ssa juoksin aina juoksumatolla - ja suureksi ihmeekseni opin juoksemaan pitkiäkin aikoja. Suomeen muutettuani harrastus jäi. Ehkä pitäisi kokeilla, onko se kadulla juokseminen niin vastenmielistä kuin ajatuksen tasolla tuntuu.
En olisi nuorena ikinä uskonut, että opin vilpittömästi tykkäämään urheilusta näin paljon.
P.S. Ne Lontoon päiväkirjat yhä laittamatta... Olemassa ja muistissa on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti