Tämä loppuvuosi on bloginpidon kannalta ollut keskimäärin katastrofi. Ollut "vähän" kiire.
Kenties teen itselleni epätyypillisesti uudenvuodenlupauksen parantaa bloggauskuntoa ensi vuonna.
En tosin vielä tammikuun alussa. Silloin olen ensin USA:ssa, sitten tanssin Mirjamin häitä - ja sitten palaan töiden pariin sellaisella rytinällä, että eka arkiviikko menee luultavasti töiden ja nukkumisen merkeissä. Mutta kuukauden puolestavälistä lähtien minulta toivon mukaan sopii odottaa aktiivisempaa kirjoitustahtia. Töitä ei ainakaan vielä ole kasaantunut sinne järkyttäviä määriä. Eikä muutakaan jatkuvaa ravaamista. Vielä. (Kyllä ne menot vielä kasaantuu. Mutta perinteisesti syksy on ollut pahempi kuin kevät, joten siinä toivossa elämme.)
Huomenna lähden isoäitini synttäreiden kautta perheen mökille juhlimaan joulua. Olen tyypillisen puolivalmis... matkalaukku odottaa lattialla avonaisena mutta lähes tyhjänä, että ahtaisin sinne kaiken tarvitsemani Amerikan varustusta myöten. Vielä pitäisi ehtiä kaupungillekin käymään. Ja jos ei siivota, niin ainakin tiskata (kukaan ei varmaan halua palata kolme viikkoa vanhojen tiskien keskelle). Urgh. Aamulla aikaisin on lähtö.
Odotettavissa on kaikenlaista mukavaa joulun lisäksi. Tapanin humpat, jotka tänä vuonna ovat saavuttaneet ennätysvirallisen statuksen ja löytyvät jo kyseisen kapakan nettisivuiltakin! Kohta kukaan ei edes usko, että festivaali oli ihan meidän kaveriporukan epävirallinen keksintö.
Ja tietenkin matka. Kuolaan Broadwayn ohjelmistoa ja... kaikkee. Tykkäsin New Yorkista viime kerralla niin. Ja Boston vanhoine yliopistoineen on kiva nähdä.
Ja matkan jälkeen on parhaaksi ystäväkseni perinteisesti tituleeratun ihmisen häät, joissa saan vieläpä vastata meikistä. (Sen saman, jonka kanssa on ollut kaikenlaista viime vuosina. Nyt ei ole kriisejä.) Kaikkea kivaa!
Mökillä on nykyään netti, joten enköhän vielä jotain kirjoita ennen jenkkilään lähtöä. Mutta lomailen, joten stressiä en ota. Olen vahvasti loman tarpeessa.
19. joulukuuta 2008
18. joulukuuta 2008
Päivän sana: scallion.
Scallion = salottisipuli TAI purjo (US)
Tämä on hiukan hämäävää. Luulen aina, että shallot olisi salottisipuli, mutta se onkin NetMOTin mukaan ryvässipuli (josta en ollut ennen kuullutkaan). Ja Scallion olisi siis salottisipuli. Toisaalta scallion voi OED:n mukaan olla myös purjo, ja ainakin Googlen kuvahaku löytää ensimmäisenä sivukaupalla kuvia juuri purjoista. Mystistä ja hämmentävää.
Kuvahaun ensimmäinen osuma:
Tämä on hiukan hämäävää. Luulen aina, että shallot olisi salottisipuli, mutta se onkin NetMOTin mukaan ryvässipuli (josta en ollut ennen kuullutkaan). Ja Scallion olisi siis salottisipuli. Toisaalta scallion voi OED:n mukaan olla myös purjo, ja ainakin Googlen kuvahaku löytää ensimmäisenä sivukaupalla kuvia juuri purjoista. Mystistä ja hämmentävää.
Kuvahaun ensimmäinen osuma:
13. joulukuuta 2008
Lontoo, syksy 2008. Päivä 1: TRE-LON
Olen itse asiassa jo parantanut tapani blogien kirjoitustahdin suhteen. Tämä päiväkirja vain on jostain syystä jäänyt viimeiseksi. (Tällä viikolla olen jo kirjoittanut katsomistani elokuvista, uusimmasta lukemastani Rankinista, Josephista Lontoossa ja Amazing Racen uudesta kaudesta. Ahkera tyttö, siis.) On vissiin ahdistavan paljon asioita, joista voisi kirjoittaa.
Kerrotaanpa vaikka Lontoon matkastani marraskuun lopussa. Murruin siis lopulta ja järkkäsin itselleni superlyhyen, intensiivisen teatteri-joulushoppailumatkan. Olin matkalla maanantaista keskiviikkoon. Etukäteen olin pelännyt aikaa liian lyhyeksi, mutta pitempäänkään ei ollut aikaa. Ilokseni sain todeta, että Ryanairin muutaman kympin hinnoilla ja keskustahostellissa yöpymällä lyhyetkin pyrähdykset voivat olla täysin vaivan arvoisia.
Lähdin matkaan maanantai-iltana. Tämä oli ikävin osuus. Lontoon koneen piti lähteä matkaan klo 23.00 ja olla perillä puolenyön maissa (kätevä aikaero). Se saapui ajallaan, päästi matkustajat pois, jonotimme jo portilla... Ja sitten kuulutettiin, ettei tämä kone voi lentää minnekään. Saatte lisätietoa tunnin kuluttua.
Eikä siinä vielä mitään. Tunnin kuluttua saimme iloksemme kuulla, että tämä kone ei tosiaankaan lähde minnekään, mutta lisäkone on tulossa Saksasta ja saapuu perille jo klo 02.30.
Odottelu päiväsaikaan olisi turhauttavaa muttei tappavan ahdistavaa. Yhden-kahden maissa se oli aivan tappavaa, koska olisin hinnalla millä hyvänsä halunnut koneeseen nukkumaan.
Toisaalta minusta on aina hauskaa katsella ihmisiä poikkeustilanteissa. Kriisi vapauttaa tunnelmaa kummasti. Nytkin ihmiset alkoivat jutella. Jotkut asettuivat lopulta nukkumaan miten sattuu pitkin lattioita ja penkkejä, toiset rupesivat ryyppäämään aulabaarissa. (Se näytti itse asiassa hauskalta, mutta olisi kamalaa mennä elimistöä muutenkin kuivattavaan lentokoneeseen muutaman siiderin juoneena. Hyi.)
Kone saapui lopulta hiukan ennen ilmoitettua aikaa, ja matka sujui hetkessä, koska olin umpiunessa. Aamuyöstä saapumalla vältimme kätevästi passintarkastusjonot. Bussit kentältä kulkevat vuorokauden ympäri, joten siinä ei ongelmaa. Ja pääsin Marble Archista kätevästi metrolla Oxford Circusin tienoilla sijainneeseen hostelliini. Alun perin olin varautunut kävelemään kyseisen puolentoista (?) kilsan matkan, koska Oyster-kortilla ei ollut rahaa eikä taskussa kolikoita (eikä se matka tosiaan mikään pitkä ole, varsinkaan ilman matkatavaroita). Nyt kortin lataaminen kuitenkin onnistui kivasti ennen metroon nousua.
Ikuisuusoptimistina tulin oikeasti ajatelleeksi positiivista puolta sekä passintarkastuksessa että metrossa, vaikka olinkin rättipoikki ja valmiiksi lyhyt Lontoon pyrähdykseni oli juuri lyhentynyt neljällä tunnilla. Minua kummastuttaa, miten ihmiset viitsivät valittaa ja raivota asioista, joille ei voi mitään. Nytkin kenttä oli täynnä kiukusta kiuhuvaa porukkaa, jotka täyttivät valituslappusia kynät sauhuten. Mitä sellainen hyödyttää? Varsinkin, kun Ryanair toimi minusta ihan hyvin. Jos koneella ei voi lentää, sillä ei vaan voi lentää. Uusi tilattiin Saksasta erittäin nopeasti, ja se saapui niin äkkiä kuin siivistään pääsi. Sille ei voi mitään, että Suomi on syrjässä ja kaukana. (Olisi eri asia, jos joku olisi oikeasti mokannut jotain. Mutta sellaista ei tässä ollut havaittavissa. Silloin täyttäisin valituslappusen, mutten silti tuhlaisi aikaani kiukusta kiehumiseen.)
Olin hostellilla kuuden maissa aamulla ja lopulta nukumassa klo 7.00. Suomen aikaa kello oli silloin yhdeksän. Vähän väsytti.
Kerrotaanpa vaikka Lontoon matkastani marraskuun lopussa. Murruin siis lopulta ja järkkäsin itselleni superlyhyen, intensiivisen teatteri-joulushoppailumatkan. Olin matkalla maanantaista keskiviikkoon. Etukäteen olin pelännyt aikaa liian lyhyeksi, mutta pitempäänkään ei ollut aikaa. Ilokseni sain todeta, että Ryanairin muutaman kympin hinnoilla ja keskustahostellissa yöpymällä lyhyetkin pyrähdykset voivat olla täysin vaivan arvoisia.
Lähdin matkaan maanantai-iltana. Tämä oli ikävin osuus. Lontoon koneen piti lähteä matkaan klo 23.00 ja olla perillä puolenyön maissa (kätevä aikaero). Se saapui ajallaan, päästi matkustajat pois, jonotimme jo portilla... Ja sitten kuulutettiin, ettei tämä kone voi lentää minnekään. Saatte lisätietoa tunnin kuluttua.
Eikä siinä vielä mitään. Tunnin kuluttua saimme iloksemme kuulla, että tämä kone ei tosiaankaan lähde minnekään, mutta lisäkone on tulossa Saksasta ja saapuu perille jo klo 02.30.
Odottelu päiväsaikaan olisi turhauttavaa muttei tappavan ahdistavaa. Yhden-kahden maissa se oli aivan tappavaa, koska olisin hinnalla millä hyvänsä halunnut koneeseen nukkumaan.
Toisaalta minusta on aina hauskaa katsella ihmisiä poikkeustilanteissa. Kriisi vapauttaa tunnelmaa kummasti. Nytkin ihmiset alkoivat jutella. Jotkut asettuivat lopulta nukkumaan miten sattuu pitkin lattioita ja penkkejä, toiset rupesivat ryyppäämään aulabaarissa. (Se näytti itse asiassa hauskalta, mutta olisi kamalaa mennä elimistöä muutenkin kuivattavaan lentokoneeseen muutaman siiderin juoneena. Hyi.)
Kone saapui lopulta hiukan ennen ilmoitettua aikaa, ja matka sujui hetkessä, koska olin umpiunessa. Aamuyöstä saapumalla vältimme kätevästi passintarkastusjonot. Bussit kentältä kulkevat vuorokauden ympäri, joten siinä ei ongelmaa. Ja pääsin Marble Archista kätevästi metrolla Oxford Circusin tienoilla sijainneeseen hostelliini. Alun perin olin varautunut kävelemään kyseisen puolentoista (?) kilsan matkan, koska Oyster-kortilla ei ollut rahaa eikä taskussa kolikoita (eikä se matka tosiaan mikään pitkä ole, varsinkaan ilman matkatavaroita). Nyt kortin lataaminen kuitenkin onnistui kivasti ennen metroon nousua.
Ikuisuusoptimistina tulin oikeasti ajatelleeksi positiivista puolta sekä passintarkastuksessa että metrossa, vaikka olinkin rättipoikki ja valmiiksi lyhyt Lontoon pyrähdykseni oli juuri lyhentynyt neljällä tunnilla. Minua kummastuttaa, miten ihmiset viitsivät valittaa ja raivota asioista, joille ei voi mitään. Nytkin kenttä oli täynnä kiukusta kiuhuvaa porukkaa, jotka täyttivät valituslappusia kynät sauhuten. Mitä sellainen hyödyttää? Varsinkin, kun Ryanair toimi minusta ihan hyvin. Jos koneella ei voi lentää, sillä ei vaan voi lentää. Uusi tilattiin Saksasta erittäin nopeasti, ja se saapui niin äkkiä kuin siivistään pääsi. Sille ei voi mitään, että Suomi on syrjässä ja kaukana. (Olisi eri asia, jos joku olisi oikeasti mokannut jotain. Mutta sellaista ei tässä ollut havaittavissa. Silloin täyttäisin valituslappusen, mutten silti tuhlaisi aikaani kiukusta kiehumiseen.)
Olin hostellilla kuuden maissa aamulla ja lopulta nukumassa klo 7.00. Suomen aikaa kello oli silloin yhdeksän. Vähän väsytti.
9. joulukuuta 2008
Päivän sana: potluck
Potluck (am.) = nyyttikestit.
Sana oli ennen jenkkiruokaohjelman kääntämistä minulle ymmärrettävä, muttei lainkaan aktiivinen. Ajattelin sen nyt tänne tallentaa, jotta tallentuisi oikein kiinteästi myös muistiini.
Yritin kaivella mielestä ja netistä, miksi tällaista tapahtumaa Briteissä kutsutaan. En oikein keksinyt. Muuta kuin juhlakutsun lisäys bring-your-own-dish. Eikö nyytäreille tosiaan ole siellä yksittäistä kätevää ilmausta niin kuin jenkeissä ja meillä?
Tällainen omituisen loppuhuipennukseton sarjakuva löytyi ko. sanalla kuvahausta. (Ja monta kuvaa notkuvista pöydistä.)
Tämä blogi on ollut hiljaa lähestulkoon pitempään kuin kertaakaan historiansa aikana. Syynä on lähinnä joululomaa edeltävä järjetön meno- ja työsuma. Ei mitään dramaattista kuitenkaan - kirjoitustauon kasvaessa on yksinkertaisesti vaikeampi palata sorvin ääreen. Mutta yritetäänpä vaikka, jos tällä ja ensi viikolla hieman enemmän ehtisin.
Sana oli ennen jenkkiruokaohjelman kääntämistä minulle ymmärrettävä, muttei lainkaan aktiivinen. Ajattelin sen nyt tänne tallentaa, jotta tallentuisi oikein kiinteästi myös muistiini.
Yritin kaivella mielestä ja netistä, miksi tällaista tapahtumaa Briteissä kutsutaan. En oikein keksinyt. Muuta kuin juhlakutsun lisäys bring-your-own-dish. Eikö nyytäreille tosiaan ole siellä yksittäistä kätevää ilmausta niin kuin jenkeissä ja meillä?
Tällainen omituisen loppuhuipennukseton sarjakuva löytyi ko. sanalla kuvahausta. (Ja monta kuvaa notkuvista pöydistä.)
Tämä blogi on ollut hiljaa lähestulkoon pitempään kuin kertaakaan historiansa aikana. Syynä on lähinnä joululomaa edeltävä järjetön meno- ja työsuma. Ei mitään dramaattista kuitenkaan - kirjoitustauon kasvaessa on yksinkertaisesti vaikeampi palata sorvin ääreen. Mutta yritetäänpä vaikka, jos tällä ja ensi viikolla hieman enemmän ehtisin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
