Tänään on ollut väsynyt ja päänsärkyinen olo, eikä kukaan ehkä kaipaa uutta pitkää blogikirjoitusta edellisen jättijutun jatkoksi. Kirjoitan kuitenkin 10 minuuttia tajunnanvirtaa, koska periaatteista ei heti parane tinkiä.
Olen viettämässä viikonloppua ihan vallan kotosalla. Ensi viikonloppukin menee samoissa merkeissä. Uskomatonta ja harvinaista, että pysyn samassa paikassa kaksi viikkoa peräkkäin.
No, ei hätää. Seuraavalla viikolla onkin jo seuraava ulkomaanmatka, hehee. Lähden 20.1. vajaaksi viikoksi Britanniaan, käyttämään vanhempia ja tätiä Eini-siskon luona Durhamissa. (Eini on opetusharjoittelussa ala-asteella, valmistumassa Suomessa hissanopeksi. Tässä on varmaan jokin piilotettu logiikka jonkun valitsijahenkilön mielestä.)
Matkan aikana pyörimme pari päivää Lontoossa - yksi mennessä, yksi tullessa - ja käymme junalla edestakaisin Pohjois-Englannissa (Durham sijaitsee Newcastlen lähellä). Lontoossa porukalle pitää näyttää perusnähtävyyksiä, ja äiti pitää käyttää Phantom of the Operassa, jonka soundtrackia hän rakastaa, muttei ole koskaan nähnyt livenä. Itse olen jo nähnyt West Endissä ja Broadwaylla, ja tästä kiintiöstä riittäisi loppuiän tarpeiksi, mutta on sitä onneksi pahempiakin kärsimyksiä kuin kolmas katselukerta. Täti tulee myös. Iskä halusi jäädä hotellille nukkumaan, heh.
Matkalla Durhamiin pysähdymme minun vaatimuksestani Manchesterissa. Siellä menee Les Misérablesin 25-vuotisjuhlaversio, josta olen blogeissakin vouhkannut vaikka kuinka - uudet lavasteet, uudet sovitukset, uusi ohjaus, John Owen Jones jne, jne - ja tästä kiintiöni ei ole lähimainkaan täynnä. Olen laskenut päiviä ja tunteja jo monta kuukautta. (Jos emme menisi 25-vuotisjuhlaversioon, menisimme toki Lontoossa ennemmin Les Misiin kuin Phantomiin. Se on äidinkin lempimusikaali. Joululomalla itkimme jälleen kerran yhdessä 10-vuotiskonsertti-DVD:n äärellä.)
Aika loppui. Eli juu, sitten moikataan siskoa pari päivää Durhamissa, käydään varmaan porukalla Newcastlessa, tullaan ilman siskoa takaisin Lontooseen, jossa vielä yksi yö ja aikaa tehdä ja ihmetellä, muttei voi enää mennä teatteriin, koska on sunnuntai eikä sunnuntaisin paljon mitään tarjolla. Takaisin ma 25.1.
Saa nähdä, miten hermoni kestävät matkanjohtajana olemista. Olen yrittänyt asennoitua siihen, joten toivottavasti hyvin. Vaikka sukulaisporukalle varmasti pitääkin tilata kaikki ravintoloissa eikä heitä oikeasti voi jättää yksin harhailemaan mihinkään, vaikka miten haluaisi vähän aikaa kulkea rauhassa. No, on meitä onneksi kaksi opasta puolet ajasta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Kokemuksen syvällä rintaäänellä: sukulaisille matkaoppaana oleminen voi olla vaativaa, mutta on se sitten kyllä tosi ihanaakin. Että sun avulla näkevät ja kokevat sellaista, mitä muuten eivät näkisi tai kokisi. Korvaa moninkertaisesti hetkittäiset paineet (esim. kun pitää kääntää ruokalistaa kolmelle ihmiselle yhtaikaa, samalla päättää omista syömisistään ja siinä sivussa kommunikoida vielä kaikki tämä tarjoilijalle ymmärrettävästi) - trust me! :)
Juu, mä olen opastanut sukulaisia Glasgow'ssa, ja se oli about juuri tuollaista kuin kuvailit - pääasiassa mukavaa :) Olin itse kotonani, joten mikäs siinä opastellessa.
Nyt on astetta stressaavampaa, kun sukulaiset seuraavat minua junalla ympäri Englantia, pitää kirjautua hotelleihin ym. ym. En stressaa itse matkaa sen enempää kuin nyt vaikka junamatkaa Suomessa jonnekin pohjoisen kaupunkiin... mutta silti, "olen itse kotona" vs. "olen itsekin matkalla". JA kun tiedän olevani semmoinen, joka haluaa paaaaljon omaa vapautta ja rauhaa tehdä ja vaellella itse. Kun en saa sitä, tulen äreäksi. Minulla on pahoja aavistuksia lähinnä, koska tunnen itseni :D
Nyt muuten muistin, että ainakin silloin sukulaistesi viime vierailulla kävitte myös poissa Dublinista, joten sulla on kokemusta molemmista opastustyypeistä :)
No joo, mä olen todnäk kiertänyt Irlantia enemmän kuin monet täkäläiset, ja usein mukana on ollut myös sukulaisia/ystäviä sekalaisilla kokoonpanoilla :) Mutta niin paljon en oo nähnyt, etteikö vielä olis paljon näkemättä! Sukulaisten ja ystävien jatkovierailuja odotellessa ;)
Ja sehän se on tosiaan suurimpia kompastuskiviä, kun seurueella on erilaisia toiveita ja matkustustottumuksia. Mutta kun kaikki suostuvat kompromisseihin niin kyllähän se siitä...
Lähetä kommentti