Voice-overia vakuuttavalle miesäänelle?

Kokeilin tällä viikolla ihan uudenlaista työtehtävää: kertojanääntä.

Telkkariin tämäkin työ tulee (Discovery-kanavalle), mutta semmoiseen dokumenttiin, jossa setä puhuu vakuuttavalla äänellä tieteellisistä keksinnöistä ja väliin tulee vähän tekstitystä, kun joku muu puhuu. Käänsin kertojanäänen kässäriin ja ajastin muut repliikit.

Etukäteen ajattelin, että äh, ei jaksaisi opetella uutta hommaa. (Siihen liittyi aika paljon asettelu- ja tekniikkajuttuja... nytpä sitten tiedän, millaisia kässäreitä dubbausstudiossa luetaan.) Tieteellinen aihekin tuntui tylsältä. En tykkää muista dokkareista kuin historiallisista. (Joita niitäkin katson laiskasti. Melkein voisin sanoa: "En tykkää dokkareista.")

Mutta työ olikin tosi kivaa! Mikä vapaudentunne! Ne ikuiset 32/36/37 merkkiä per rivi eivät enää vainonneet ja kahlinneet minua, vaan sain kääntää niin kuin viimeksi opiskeluaikoina: merkityksen parhaalla mahdollisella tavalla. Kunhan nyt repliikki ei pidentynyt, koska sitten kertojasedällä tulisi kiire.

En oikeasti tiedä, kertooko dokkarin setä vai täti, mutta kuvittelin mielessäni vakuuttavaa miesääntä ja yritin tehdä tekstistäni sopivaa sellaiseen suuhun.

Huomasin, miten vahvasti olen ehdollistunut ruututekstin rajalliseen maailmaan. Ensimmäiset spiikkirivini olivat naurettavan pelkistettyjä, ja jouduin merkittävästi pidentämään niitä tarkistuskuuntelussa, ettei jäisi typerän pitkiä taukoja.

Kun kuuntelen dialogia, mietin alitajuisesti koko ajan, miten mahduttaisin sen kahdelle rajalliselle riville ja miten jakaisin ja ajastaisin rivit. Teen tätä jossain määrin silloinkin, kun katson TV:tä vapaa-ajalla. Jos joku yllättäen pitäisi minulle pistokokeen, alkaisin ehkä ladella: "Nuo replat samaan, nuo adjektiivit tainakin pois, tuohon luultavasti simppelimpi verbi, ellei satu just ja just mahtumaan." (Ehken ihan. Yritän olla ajattelematta sellaista ainakaan tietoisesti, vaikka alitajunta onkin ehdollistunut.)

Tuli semmoinen olo, että olisipa kivaa kääntää enemmänkin tekstiä muualle kuin kahdelle rajalliselle riville. Vaikka joku romaani, mistä alun perin alalle hakeutuessani haaveilin. Vapaus tuntui erilaiselta ja huumaavalta.

Toisaalta, aloitellessani nautin ruututekstin tekemisessä juuri siitä, että sen haasteet ovat erilaiset. Ei tarvitse miettiä ihanteellisinta mahdollisinta käännöstä, koska se ei mahtuisi kuitenkaan ruutuun. Sen sijaan pitää löytää paras mahdollinen kiteytys, mikä on tavallaan vähemmän perfektionistista hommaa.

Haluaisin tehdä molempia! Vuorottelu tekisi selvästi terää. Sitten osaisin iloita molemmista haasteista.

Tavaraonnea :)

Olen kahvilassa kannettavan tietokoneen kanssa. Minulla on pari tuntia tapettavana ennen kuin menen Marjukan ja Riston kanssa Finnkinon superpäivään katsomaan Valkyrien (heidän valintansa, lähinnä, kai mäkin sen jossain vaiheessa olisin kuitenkin halunnut nähdä).

Minulla on uusi, hieno kannettava tietokone, josta olen naurettavan iloinen. Se on Asus Lamborghini VX3, tällainen. Se on kirkkaankeltainen ja sanoo "vroom, vroom" kun sen käynnistää sen sijaan, että kilkuttelisi normaalin käynnistyskilkutuksen. Siinä on nahkainen kojelauta ja keltaisessa kannessa Lamborghinin logo. Konetta markkinoidaan mm. sloganeilla "Suurten tunteiden ylellisyyttä." "Ei kompromisseja tyyliseikoissa, ei keskinkertaisuutta suorituskyvyssä." "Kaunis kone kauniille ihmisille."

Ihan totta. Hehehe.


Päädyin tällaiseen hulluun koneeseen, koska tekstitysohjelmia varten koneelta vaaditaan aika paljon tehoja (eikä integroitu näytönohjain käy, mikä tarkoittaa lähes automaattisesti high end -kannettavaa), ja minulle tuli pakkomielle 12 tuuman koneesta (en JAKSA enää selkä vääränä raahata 15-tuumaista), ja rupesin selvittämään, onko tarpeeksi tehokasta niin pientä edes olemassa, ja tämä oli käytännössä ainoa vaihtoehto. (Yksi toinen olisi ehkä ollut, mutta se oli paljon heikompi. Ja mullehan ei siis riitä keskinkertaisuus suorituskyvyssä :D)

Samalla kun tiedostan, että kone on ihan hullu, nautin mielettömästi siitä ajatuksesta, että minulla on kalliimpi ja hienompi kannettava kuin monella liikemiehellä. Silloin tällöin huomaan, että siihen luodaan kateellisia katseita.

Itse asiassa sain tämän halvalla. Seurailin tilannetta muutaman kuukauden, ja hinta pyöri systemaattisesti noin 2 500 eurossa. Vuodenvaihteessa tuli markkinoille uusi versio tästä samasta mallista, sen hinnaksi tuli 2 500, ja sain tämän vanhan version 1 800 eurolla. Kyseessä oli siis täsmälleen sama tuote, VX3 - vertailin ominaisuuslistoja suurennuslasilla, mutta ainoa bongaamani ero oli akunkeston piteneminen tunnilla! Tämähän ei voi olla totuus?! Ei kai kukaan maksa kuuttasataa kunkestosta? Varmaan myös jotain komponentteja oli uusittu ilman että numerot muuttuivat? Vaikutti kuitenkin siltä, että sain about saman tuotteen tosi hyvässä saumassa 600€ halvemmalla. Siirtymäkausi kesti vain muutaman viikon. Nyt näitä vanhoja ei enää ole.

Ihan hyvät verovähennykset tästä silti tulee.

Lopuksi kielinurkkaus: On pakko huomauttaa, että "Lamborghini" äännetään "lam-bor-gi-ni": "gi" niin kuin "giljotiini", ei niin kuin englannin "gin". 99% suomalaisista rupeaa hienostelemaan liikaa, mutta italian kirjoitusasussa on G:n ja I:n välissä H täsmälleen sataprosenttisesti siksi, että G ääntyisi kovana. (Sama pätee sanaan "bruschetta", joka siis on "brusketta" eikä "brushetta".)

Pari minuuttia niitä näitä

Olen ollut viikonlopun Tampereella. Eini-siskon piti tulla kylään, mutta se ei sitten tullutkaan, kun oli niin järjettömän kiireinen (ja lisäksi kuulemma kuumekin noussut viikonloppuna, vaikka tätä ei asiasta päätettäessä osattu ennustaa). Olen vielä ensi viikonlopunkin Tampereella. Silloin tulee Inkeri kylään.

Koskahan viimeksi olen pysynyt samassa kaupungissa näin monta viikkoa putkeen? Suorastaan outo fiilis.

Ei siitä oikeasti niin kauhean kauaa ole. Ehkä jopa jonakin kesänä Tampereella. Ainakin Glasgow'ssa. Siellä matkustelu oli paljon harvinaisempaa, kun en tuntenut ihmisiä joka helvetin skotlantilaisessa kaupungissa, vaan pysyivät siististi keskittyneinä yhteen ja samaan metropoliin. Kävin sitten vaan kolmisen kertaa vuodessa Suomessa, ehkä muutaman kerran vuodessa jossain toisessa brittikaupungissa, enkä juuri muuta. Oli se kyllä rauhallisempaa. Ja eläväisempää arkena. Miksi, voi miksi, tuttuni ovat hajallaan ympäri tätä maata? Yhyy.

Ihan tiedoksi, että vaikka täällä ei tapahdu mitään...

...olen kyllä kirjoitellut blogeja.

Buffysta. Tallentavasta digiboksista. Britannian Euroviisusta, Webberistä ja Ricesta. Iloisesta Shakespeare-uutisesta. Aloittelijaystävällisistä musikaaleista. Lukemastani Shakespearen elämäkerrasta.

On siinä jo asiaa kerrakseen.

Noin muuten olen esimerkiksi ahertanut Star Trek -leffojen parissa. On kiinnostavan absurdi elämys katsella kuusi ekaa satunnaisessa järjestyksessä (johon en voi vaikuttaa). Neljä jo nähty: I, IV, III, VI.

Onnea vaan, Star Trek -ihmiset. Olen minä sen verran kiinnostunut, että saitte lisäkatsojan toukokuun uudelle leffalle.