Päivä 6: Xalapa.

Kaupunkipäivä Xalapassa. Meni pieleen, koska museot ym. ovat kiinni juuri maanantaina! Emme lainkaan tajunneet ajatella, vaikka asia olikin ihan loogisen tuntuinen, kun totuus selvisi.

Oikeastaan oli kuitenkin hirveän kivaa vaellella päämäärättömästi kaupungilla, olla kahdestaan Daisyn kanssa ja vain jutella kaikesta maan ja taivaan välillä. Sellaisesta toiminnasta minä nautin kaikkialla. Muistin, että olemme aina käyneet pitkiä, henkeviä keskusteluja, joita olin kaivannut. Muina päivinä Steve oli ollut koko ajan läsnä, ja se kyllä vaikutti. Joimme ihanat frappet länsimaisessa, kalliissa (paikalliseksi) ja puhtaassa kahvilassa kaupungin keskusaukiolla. Herkullista. Viihdyin. Aloin lämmetä Xalapalle. Kaunista. Kaaokseen ja likaan tottuu.

Tuijotteluun ja kuumuuteen sen sijaan ei totu! Huomio oli ahdistavampaa ilman Steven seuraa. Meille suorastaan huudeltiin. Urgh.

Tarkemmin sanoakseni uskon jo tottuneeni kuumuuteen sen, minkä pystyn. Siihen nähden, miten epämukavana sen koen, olen oikea sissi jopa saunanlämpöisessä autossa. Olisin suhtautunut paahteeseen HUOMATTAVASTI vähemmän stoalaisesti, ellen olisi jo asunut yhtä elokuuta Italiassa. Siellä oppi laahustamaan sisukkaasti kohti määränpäätä, vaikka tunsikin sulavansa. Kriisiin joutuminen tai loputon voivottelu ei auta kuitenkaan. (Se auttaa, että herää kuudelta, menee nukkumaan kahdeltatoista ja nukkuu iltapäivällä pitkät päiväunet. Mutta Italiassa oli eurooppalaisen puhdasta ja järjestelmällistä (=esim. kaupat ja ravintolat... byrokratia ei), osasin asioida paikallisella kielellä eikä kukaan raahannut minua patikoimaan maaseudulle. Nämä asiat hillitsivät yleistä ahdistusta.)

Illalla söimme kolmisin ulkona. Ruoka oli kenties parasta matkan aikana maistamaani, mutta olen unohtanut sen nimen. Pointti oli, että se ei ollut paikallista, vaan ravintoloitsijat olivat kotoisin muualta Meksikosta. Ruokalajia pääsee aika lähelle, jos kuvittelee pizzamaisen lätyn, joka koostuu kahdesta tacolevystä ja välissä olevasta täytteestä. Maukasta. Ja sen kanssa oli outoa, puuromaisen sakeaa kaakaota.

Iltapäivän lounas kasvisruokapaikassa Steven äidin kanssa oli myös kiva. Siinä vasta suorapuheinen täti! Tulee mieleen oma äitini, joka tosin on suorapuheinen vain perheelleen ja ujo muulle maailmalle.