Daisyn piti soittaa äidilleen synttärionnittelut, joten pääsimme lähtemään kotoa kymmenen maissa. Kiertelimme pikkukaupunkeja lähistöllä koko päivän. Kuumuus oli uuvuttavaa. D & S ovat ulkoilmaihmisiä, jotka kävelevät huvikseen.
Toivottavasti en valittanut liikaa. Valitin varmaan, vaikka yritin hillitä. Niin hiostavaa! Loputtomat luontomaisemat eivät kiinnosta minua. Kun on nähnyt yhden henkeäsalpaavan kanjonin, on nähnyt kaikki. Kaupungissa kyllä jaksan kävellä.
Mutta myönnän auliisti, että luonto on aivan upeaa. Kanjonien mittasuhteita ei voi vangita kuviin.
Steve ajoi meitä ympäriinsä autollaan. Kiinnostuksen kohteemme menivät ristiin. He tahtoivat ulos kaupungista ja kävelemään, minä mieluummin vaikka kirkkoihin ja hautausmaille. Niissä Steve pitkästyi silminnähden.
Liikenne on to-del-la kaoottista, muttei alkushokin jälkeen oikeastaan pelottavaa. Turvallisempaa ja toimivampaa kuin näyttää. Teillä on vauhtia hidastavia esteitä (töyssyjä ym, tosi tiheässä, tarkoituksella). Muuten kaikki kai tappaisivat kaikki. Nopeusrajoituskyltit ovat täysin satunnaisia. Isolla maantiellä voi olla neljänkympin rajoitus ja pikkutiellä kahdeksankympin. Siksi kukaan ei noudata kylttejä. Järjetöntä.
On hienoa, erilaista, likaista ja hikistä. En voisi ikinä asua täällä, mutta Daisy ja Steve ovat onnellisia ja aikovat kai jäädä suht' pysyvästi.
Söimme Molea, suklaakastiketta, lihan ym. kanssa. Ihan hyvää. Paikallinen jätski, nieve (lumi) on myös hyvää, vaikkei vedä vertoja italialaiselle. Kaikki mehu tehdään aina tuoreista hedelmistä ja on JÄRJETTÖMÄN ihanaa. Paljon parempaa kuin olen koskaan juonut. Tavallista ruokajuomana. Kenties ihanin asia koko maassa toistaiseksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti