Päivä 12, Lontoo

Kirjoitettu 15.07.2007:

Tänään oli matkan ihanin päivä! Herätessäni en odottanut mitään sellaista. Sunnuntaisin ei musikaalit pyöri (paitsi Lion King, johon ei saa mitään alennuslippuja). Minulla ei ollut suunnitelmia. Nukuin myöhään: ei ollut nälkä, en viitsinyt herätä aamiaiselle. Selvisin lopulta ulos hotellilta hieman ennen puoltapäivää.

Päätin kävellä Shakespeare's Globelle, koska en ollut ikinä käynyt siellä. Se on auki vain kesäisin, ja tämä on ensimmäinen kesävierailuni Lontooseen. Ajattelin, että lippuja saman päivän esityksiin tuskin saa, mutta aina voin kierrellä rakennusta ja käydä myymälässä. Tuleepahan nähtyä.

Tallustelin verkkaisesti halki Lontoon. Globe sijaitsee Thamesin etelärannalla, joten kävely oli kunnianhimoinen hanke ja vei vajaan tunnin. Matkalla näin paljon kaikkea uutta. Tajusin, että Lontoo on pieni ja kapea lähinnä West Endissä. Ydinkeskustan ulkopuolelta löytyy paljonkin pariisimaisen isoja ja pelottavia asioita. Ja harmaita ja koristeellisia, ei vain siistejä ja värikkäitä. Thames on monta kertaa Seinen levyinen (apua, virtaahan Pariisin läpi juuri Seine... äkillinen oikosulku :D). St. Paul's Cathedral on valtava. Kaikkea. Aurinko paistoi, oli ihana kävellä.

Globella oli loppuunmyytyä. Othellon alkuun oli kymmenen minuuttia. Hetken mielijohteesta liityin peruutuspaikkoja odottavien ihmisten jonoon. Kävi ilmi, että suurin osa odotti vain ja ainoastaan viiden punnan seisomapaikkoja eikä huolinut tarjottuja 30 punnan lippuja. En ollut aikonut katsoa esitystä, mutta tarjottaessa huomasin sanovani, että kai minä tuollaisen voin ottaa. (Jos 50€ on rajani musikaaleista, miksei Shakespearestakin?) Marssin sisälle teatteriin kahta minuuttia ennen shown alkua ja etsin paikkani häkeltyneenä äkillisestä käänteestä. Sain havaita saaneeni paikan talon parhaasta katsomosta! Ensimmäinen parvi (joka on oikeasti "permannon" tasalla, permannolla seisotaan). Lava suoraan edessä, täydellinen etäisyys.

Globe on mahtava. Siis mahtava! Ihan kuin astuisi renessanssiaikaan. Se on rakennettu täsmälleen sellaiseksi kuin se oli 1500-luvun lopulla: pyöreä rakennus, parvet reunustavat kolmelta sivulta keskellä sijaitsevaa lavakoroketta. Pihalla seisomatilaa 700 hengelle. Rakennettu kuulemma ajan mukaisilla tekniikoillakin. Näytelmät esitetään ilman mitään turhia tulkintoja tai modernisointeja. Sellaisina kuin ne ovat. Renessanssivaatteet, ei äänentoistolaitteita, ei juurikaan lavasteita, ääniefektit tehdään samoilla konsteilla kuin muinoin. Joissakin esityksissä miehet esittävät naistenkin roolit, jossakin on myös naisia. (Kumpikin on "oikein", koska naiset alkoivat esiintyä lavalla jo varhain 1600-luvulla.) Jos yleisölläkin olisi renessanssivaatteet, voisi kuvitella siirtyneensä 400 vuotta ajassa taaksepäin.

Shakespeare on yhtä ihanaa kuin musikaalit. Olin ekstaasissa kolme ja puoli tuntia. Ymmärrän nyt paremmin, miten hänen näytelmänsä saattoivat olla niin pitkiä: kyse on enemmän rennosta päivästä ulkona. Olin kuullut kyseisen selityksen ennenkin, mutta nyt sisäistin sen käytännössä. Joka sanaa ei tarvitsekaan kuulla. Ihmiset syövät ja juovat, hakevat lisää, tulevat takaisin. Jos ajatus harhailee, se palaa taas takaisin siinä vaiheessa, kun lavalla tapahtuu jotain tärkeää. Ja ihmeen hyvin yleisö tuntui ymmärtävän. Myöhemmin lukemassani näyttelijän haastattelussa ihmeteltiin samaa: Shakespearen kieltä pidetään nyky-yleisölle liian vaikeana ja elämästä vieraana, mutta kaikkea muuta! Väkihän nauroi ja kohahteli ihan oikeissa kohdissa. Joka sanaa ei tietenkään ymmärrä kukaan (eivät edes tutkijat enää nykyään), mutta olennainen välittyy täydellisesti. Olimme samalla aaltopituudella Williamin kanssa.

Ensimmäinen näytös (tai oikeasti näytökset 1, 2 ja 3 viidestä, mutta väliaikoja oli vain yksi) sujui aurinkoisissa merkeissä. Tokalla puoliskolla sain kuitenkin todella iloita 30 punnan investoinnistani. Tuli ukkosmyrsky! Satoi niin kaatamalla, että piha-aukion ihmiset kastuivat likomäriksi ja pakenivat kuka minnekin. Ukkonen jyrisi niin, että oli vaikea erottaa näyttelijöiden vuorosanoja. Me istumapaikoista maksaneet säilyimme onnellisina ja kuivina. (Ja näyttelijät. Lava on myös katettu.) Tilanne oli käsittämättömän hauska. Näyttelijöitäkin nauratti. Kaikki repesivät viimeistään siinä vaiheessa, kun Othellolle sattui vuorosana "Fire and brimstone!" Tuntui, että taivaalta olisi tosiaan voinut alkaa sataa tulta ja tulikiveä hetkenä minä hyvänsä.

Ei tällaista satu missään muussa teatterissa! No, ehkä Suomen kesäteattereissa. Muttei samassa mittakaavassa. Jotenkin. Oli niin autenttista, välitöntä ja ihanaa. Näyttelijät kuulemma rakastavat työskennellä tuolla, koska he näkevät katsojat ja ovat heihin suorassa vuorovaikutuksessa. Siltä tuntuikin. Aplodit olivat myrskyisät. Ja näytelmän lopuksi näyttelijät tanssivat niin kuin Shakespearen aikana aina tehtiin. Myös tragedioiden lopuksi. Hassua.

Minusta tuli kerralla Globen fani ja kanta-asiakas. Nyt on pakko tulla joka kesä Lontooseen. Mutta hyvinhän tästä voi tehdä tavan. Oma lomani. Omassa onnellisessa rauhassani. (Paitsi jos joku tahtoo mukaan - olisin jo hyvä Lontoon opas :)

Esityksen jälkeen vaelteli samaa rauhallista tahtia takaisin. Poikkesin matkalla St. Paulin tuomiokirkossa, joka on hirmuisen hieno. Sinne oli sunnuntain vuoksi periaatteessa turistivierailut kielletty, mutta hartautta sai tulla harjoittamaan. Kävelin siellä hetken ja yritin näyttää hartaalta. Oli siellä muitakin turistin oloisia ihmisiä... varsinkaan kaikkien niiden aasialaisten en usko olleen kristittyjä. Heh. Vastaani käytävällä tuli pappi, joka katsoi minua jotenkin odottavasti. Pitääkö sellaisen kohdatessaan tehdä jotain? Ristinmerkki? Ainoa mielijohteeni oli niiata, sellainen syvä hoviniiaus kuin keskiaikaseurassa kuninkaallisille. Absurdia. En niiannut.

Matkalla pyörin vielä Covent Gardenissa ja kaupoissa. Olin yhä euforisessa tilassa. Kuudelta kaikki meni kiinni ja tulin hotellille. Täällä olen rentoutunut. Katsonut jakson Ozia netistä. Nyt olen enää yhden jakson jäljessä.

On tämä tietokone ja internet kyllä ihmeen valtava osa elämää. Toisaalta täydellisemmän loman saisi varmasti, jos jättäisi koneen kotiin. Hmm.

Mutta siis, ihana päivä. Parhaita ovat sellaiset, joilta ei odota mitään ja saa kaiken.