Matkasuunnitelma: Skotlanti, touko-kesäkuu 2010

Seuraava ulkomaanmatkani on ollut suunnitteilla jo jonkin aikaa, mutta ei ole tullut kirjoitettua siitä tänne. 

Edellisestä onkin jo pari kuukautta. Taas tekee mieli lähteä. Muttei mihinkään hömppärantakohteisiin, joista muut ihmiset haaveilee. Ehei, mä käyn vain tapaamassa kavereita ja katsomassa kulttuuria.

Nyt olen lähdössä SKOTLANTIIN kolmen vuoden tauon jälkeen. Huraa! Monta kertaa olen aikonut, ei vaan ole löytynyt sopivaa rakoa, kun on pitänyt muka ravata jossain rapakon takana ja Lontoossa ja Italiassa.

Aivan erityisellä innolla odotan sitä, herääkö uinuva skottiaksenttini kenties eloon reilun viikon oleskelun aikana. Toivon todella, että herää. Se osoitti jonkinlaisia elonmerkkejä jo Dublinissa viime lokakuussa. Olen todella kurkkuani myöten täynnä nykyistä geneeristä britti-suomiaksenttiani, joka ei kuitenkaan ole englantilainen, mistä johtuen minua luullaan Englannissa toisinaan amerikkalaiseksi. Haloo?! (Ainoa lohtuni on, ettei aksentti oikeasti ole amerikkalaista nähnytkään - USA:ssa ja Kanadassa en mene hetkeäkään paikallisesta, ja minua luultiin luojan kiitos toistuvasti britiksi.)

Matkan ajankohta on kesäkuun alku, koska Eini-siskollla on sopiva loma silloin. Sisko on Pohjois-Englannissa opettajavaihdossa. Newcastlen läheltä. Sieltä on enää parin tunnin matka Skotlantiin, joten ollaan alusta asti puhuttu, että jollain sopivalla lomalla lähdetään viikoksi kiertelemään Skotlantia.

Tämä on hyvä suunnitelma, koska itseltäni jäi ylämaiden koluaminen aika vähälle, kun Skotlannissa asuin. Kolme vuotta on petollisen pitkä aika: koko ajan ajattelee, että ehtiihän tuota. Jos olisi vaikka yhden vuoden vaihdossa, yrittäisi varmaan tehdä kaiken mahdollisen.

Matkan ajateltu kulku:

Aion kokeilla Ryanairin suoraa lentoa Tampere-Edinburgh. Tarkoitus on lähteä sunnuntaina 30.5. ja tavata Eini Edinburghissa. Siitä matkustetaan Aberdeeniin. Aberdeenista lautalla Orkneyn saarelle ja takaisin. Menomatka Orkneylle kestää 6 h, toinen suunta vielä kauemmin ja yli yön. Glasgow'n huonekaverini, paras skotlantilainen kaverini Daisy on kotoisin ko. saarelta. (Vaikka asuukin itse nykyään Meksikossa. Jossa käyn häntä tapaamassa. Onko maailma nykyään pieni? Kyllä on.) Minun on pakko nähdä Orkney, koska olen kuullut siitä Daisyltä paljon. Einikin haluaa ehdottomasti, koska siellä Skotlannin viikinkivaikutteet ovat vahvimmillaan. Historianopiskelija kun on.

Orkneyn jälkeen Aberdeenista Invernessiin ja piipahdus Loch Nessillä. Se nyt on niin pakollinen kohde, muka, enkä ole vielä nähnyt. Mitähän sielläkin edes on. Ei yhtään mitään varmaan, joku jorpakko ja tuhat turistia. No, Loch Nessin hostellilta sitten bussi Isle of Skyelle. Kaikki kehuvat ko. saarta kuvankauniiksi, pakollinen kohde. Skyeltä Fort Williamin kautta Glasgow'hun.

Tässä vaiheessa on kulunut reilu viikko ja ollaan Einin loman loppupäivässä. Minä jään Glasgow'hun fiilistelemään vanhoja kotikulmia ainakin yhdeksi yöksi. Vanhoja ystäviä siellä taitaa tällä hetkellä olla nolla, IHAN kaikki ovat muuttaneet pois. Yliopistokaupunki, opiskelukaverit, jne. Itseni tuntien luulen kuitenkin, että tutuissa maisemissa ja kävelyreiteissä ja kahviloissa ja tekemisissä riittää huokailtavaa.

Glasgow'n jälkeen palaan Englannin puolelle. (Newcastlen aksentti on onneksi lohdullisen lähellä skottiaksenttia - itse asiassa tosi mukava sekoitus, mielestäni henk. koht.) Ensi töikseni poikkean Einin luona vielä pari päivää. Durhamista ja Newcastlesta jäi viime visiitillä niin paljon näkemättä. Pienestä Durhamistakin linna, joka kuitenkin olisi katedraalin ohella se päänähtävyys.

Kun nämäkin on katsottu valmiiksi, suuntaan alas Lontooseen ja viihdyn siellä varmaan viikon verran. Teatterilistani on taas kasvanut sellaisiin mittoihin, että viikkokin alkaa tuntua optimistiselta arviolta. :P

Lontoosta revin itseni kotiin joskus kesäkuun kolmannella viikolla. Paluuta ei ole vielä varattu. Olis varmaan aika, eihän tuohon ole enää kauaakaan ja tuo alkaa olla suomalaisten lomasesongin alkua.

Semmoinen matka. Odotan to-del-la innolla. Rakas Skotlanti ja rakkaat Lontoon teatterit yhdellä iskulla. Ja Einin kanssa ollaan ennenkin matkusteltu, joten tiedän, että se sujuu hyvin.

Amazing Race todisti jälleen, että voittaa jos on kiltti eikä tappele.

Yritin eilen lähettää tämmöisen tekstin, mutta eihän se mihinkään lähtenyt, kun oli joku huono mokkulanetti.

Amazing Racen viimeksi Suomessa näytetty kausi loppui jo jokin aika sitten, mutta meikäläinen on vahvasti ajan hermolla ja kirjoittaa siitä nyt.

Rento hippipariskunta voitti. Ne ottivat rauhallisesti miltei koko kisan ajan eivätkä riidelleet edes silloin, kun lopussa alkoi stressata. Mutta voittivat. Jee, olen iloinen.

Amazing Race on siitä kiva ohjelma, että se palauttaa uskon ihmisluontoon. Kerta toisensa jälkeen saamme nähdä, että ylikilpailuhenkiset, aggressiiviset parit sabotoivat asenteellaan pelkästään itseään. Voittajaparit ovat aina olleet niitä, jotka luottavat toiseen yhtä lujasti kuin itseensä, pysyvät rauhallisina eivätkä tuhlaa aikaa kinasteluun ja toisen vähättelyyn. Riitely tuhlaa käsittämättömän paljon tehokasta peliaikaa. Ne yli-itsevarmat päällepäsmärit, jotka eivät kuuntele joukkuetoverinsa mielipiteitä, sahaavat lähes poikkeuksetta omaa oksaansa, vaikka luulevat olevansa erinomaisia valioyksilöitä. Sivusta sen näkee naurettavan selkeästi. Tämä opettaa meile elämästä hienon läksyn.

Toisaalta, jos mietitään tosi-TV:tä yleensä, Survivor onkin sitten aivan toinen juttu ja kääntää Amazing Racen läksyn pitkälti päälaelleen. Että se siitä sitten.

Enkä toki ole naiivi. Tiedän, että materiaalia leikkaamalla voidaan luoda mielikuvia. Amazing Race ei kuitenkaan ole Survivor myöskään tässä mielessä. Survivorissa kilpailijoiden monien päivien mittaisesta joutoajasta leirissä voidaan jaksossa näyttää mitä tahansa hetkiä. Tehtävät toki näytetään aina, mutta niiden aikana ei yleensä puhuta. Myös Amazing Racessa tehtävät näytetään aina, mutta niiden aikana joukkuetoverit ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Tehtävien välistä aikaa näytetään Survivoria vähemmän, ja varsinaista lepoaikaa etappien välissä ei näytetä ollenkaan. Toisin sanoen Amazing Racen leikkaajilla ei nähdäkseni ole yhtä paljon vaikutusvaltaa siihen, millaisia mielikuvia joukkueista luodaan. Jos joukkueen jäsenet pääsääntöisesti tukevat toisiaan kilpailutilanteissa ja puhuvat äkkipikaisesti suhteellisen harvoin, on vaikea luoda mielikuvaa jatkuvasta riitelystä. Jne.

Kaiken tämän vuoksi mää tykkään Amazing Racesta paljon enemmän. Siis siksi kun sen viesti on ihan oikeesti ilahduttava ja positiivinen. Ja samalla näkee monia maita erittäin pintapuolisesti.

P.S. Toinen suosikkiparini olivat ne gootit, joilla myös oli erittäin vakaa, hyvä, keskinäiselle kunnioitukselle perustuva suhde. Jos taas voiton olisi vienyt se kauhea neljänneksi tullut pariskunta, jossa nainen sätti ja pomotteli miestään ja riiteli yksinään ja ihmetteli sitten, miksi ME aina riidellään, olisin nielaissut kaukosäätimen ja ehkä lakannut katsomasta koko ohjelmaa.

Tänään vaikka tällainen linkki.

Aina Google Analyticsissä käydessäni minua hämmentää, miten suuri osa lukijoistani tulee tänne AV-käännösaiheisilla hakusanoilla. 

Mitä ilmeisimmin suurin osa haluaa lukea juuri tekstityksiin liittyviä tekstejä. Syyttäkää sitten vaan itseänne, kun huomaatte, että vouhkaankin suurimman osan ajasta musikaaliteatterista ja satunnaisista komeista miehistä, joita olen muka bongaavinani kaikkialta mediasta, vaikken koskaan tosielämässä. Nih. :P

On mulla onneksi mielessä ainakin yksi tekstityksiin liittyvä asia, joka on pitänyt linkittää.

Jos AV-kääntäjän ammatti kiinnostaa sinua, vierailepa tässä osoitteessa. http://www.av-kaantajat.fi/

Sieltä saat tietoa alan tilanteesta ja voit esimerkiksi kehua hyviä tekstityksiä. On hienoa, että ahkerat kollegat ovat jaksaneet perustaa tuollaisen pätevän infokeskuksen.

Jos kirjoitan liikaa aiheen vierestä, minut saa yleensä palaamaan käännösaiheseen - tai muuhun kiinnostavaan aiheeseen - kun minulta kysyy jotain. Vink vink.

Nopea kysymys, nopea vastaus

Nopea kääntämiseen liittyvä kysymys, kun täällä näköjään on kääntämisen asiantuntijoita liikkeellä, eli onko nopeat laulut vähemmän ongelmallisia kääntää kuin hitaat?

-kysyy tuleva käännösopiskelija

Vastaan tähän fiilispohjalta: kyllä, nopeat ovat vähemmän ongelmallisia kuin hitaat. Niissä on riviä kohti sentään jonkinlainen määrä tavuja, joten suomen pitkillä sanoillakin mahtuu jo sanomaan jotain. Maailman pahimpia ovat "Bring Him Home"-tyyppiset balladit (Les Misérables), joissa pelataan parilla venytetyllä tavulla. Niitä varten suomeen olis pakko saada lisää yksitavuisia sanoja!

Joku kokenut laulukääntäjä voi nyt vapaasti olla aivan eri mieltä.

"Kuvitukseksi" tän yhden John Owen Jonesin vaatimaton tulkinta yllä mainitusta kappaleesta. (Ko. kappale ei muutenkaan ikinä ole ollut henk. koht. suosikkini, mutta silti.)

Liikaa töitä, mutta kivoja.

Kiireinen viikko takana - La vita è bella - Robin of Sherwood

Tämä oli yksi kiireisimmistä työviikoistani ikinä. Viikko oli valmiiksi täynnä, kun minulle tarjottiin italiankielistä elokuvaa, enkä millään raaskinut kieltäytyä. Niinhän siinä sitten kävi, että töitä tehtiin aamusta iltaan ja yksi yö läpeensä. Mutta valmista tuli.

Töiden sisällön puolesta viikko oli onneksi ehkä ihanin ikinä. Muuten olisinkin varmaan jo kuollut. Käänsin pari jaksoa kasarisarjaa Robin of Sherwood ja Oscar-leffan La vita è bella. (JA toistaiseksi viimeisen jakson italiaanosarjaani Don Matteo, mutta siitä olin sentään tehnyt valtaosan jo edellisellä viikolla. Sain muuten juuri kuulla, ettei jakso jäänytkään viimeiseksi. YLE jatkaa sarjan näyttämistä, ja käännettävää riittää kesäkuun lopulle. Jippii!)

La vita è bella on itse asiassa ärsyttävä elokuva. Vähän semmoinen Amélie. Tasapainoilee herttaisuuden ja absoluuttisen, selkäpiitä karmivan kuvottavuuden rajalla. Mutta kiva sitä oli kääntää. Roberto Benigni höpötti taukoamatta niin, että teki mieli käydä kurkkuun kiinni, mutta silti oli kiva kääntää. Elokuvalle annan tasan kolme tähteä viidestä, koska en osaa päättää, vihaanko vai rakastanko sitä. (Samoin on Amélien laita.)

Robin of Sherwoodiin rakastuin hetkessä! Olen liian nuori muistamaan sarjaa 80-luvulta (synnyin 1981, ja sarja sai alkunsa -84), mutta mitä olenkaan menettänyt! En ollut ollenkaan tiennyt, että on olemassa oikeesti hyvä versio Robin Hood -legendasta. Täydellinen sekoitus seikkailua, jännitystä ja huumoria, ihan tosi hyvää näyttelijäntyötä, mahtavat Marian-neito, Guy of Gisbourne, sheriffi, Will Scarlet, kaikki. Ja varsinkin Michael Praed, joka on syntynyt Robin Hoodiksi. Olisi karismansa perusteella ansainnut paljon upeamman uran ja paljon päärooleja, mutta ilmeisesti kävi matkan varrella huono tuuri. En kuitenkaan voi syyttää häntä siitä, että lähti sarjasta. Syy oli nimittäin D'Artagnanin rooli Broadwaylla. Kolme muskettisoturia -musikaalissa!!! Jätkä halusi tehdä täydellisiä projekteja. Ikävä kyllä musikaali floppasi, Michael joutuikin Dynastiaan ja siitä se alamäki alkoi. Nyyh. Mutta haluan ostaa sarjan DVD:llä ja ihastella häntä aina.

Häntä ja sarjaa kokonaisuutena. Ennen sitä osattiin. Sama käsikirjoittajakin laati useimpien jaksojen käsikirjoitukset. Minusta se olisi ainoa oikea tapa, mutta niin ei tehdä nykyään melkein koskaan. Sarjan arvostettu Clannad-musiikki on korvaani outoa kasarisyntikkahymistelyä, mutta muuten tämä Robin on näkemieni jaksojen perusteella jokseenkin täydellinen.

Tässäpä tämmöinen kiva video poistetuista kohtauksista. Oli hämmentävän paljon eläväisempi kuin vakavat fanifiilistelyvideot.