Anonyymi, uudelta nimimerkiltään "7", ehdotti kirjoitusaiheekseni vuoden parhaita asioita.
Saatan palata tähän myöhemmin muiden kategorioiden osalta, mutta vuoden paras kokemus ja vuoden paras kuukausi liittyvät kätevästi eilen aloitettuun aiheeseen: mammuttimatkaani.
Yritän tiivistää matkan pähkinänkuoreen.
Viikko 1, lokakuun viimeinen: Irlanti. Matkan syy oli 2 x Jesus Christ Superstar -konsertti Dublinin National Concert Hallissa ja halu nähdä Steve Balsamo roolissa, joka oli ensimmäinen West End -kokemukseni ja mullisti elämäni. Konsertista pitää kirjoittaa erikseen. Oli kyllä matkustamisen arvoinen.
Olin Dublinissa neljä yötä hostellissa, tapasin hauskoja satunnaisia ulkomaalaisia, tein töitäni, tutustuin kaupungin keskustaan, ja mikä mukavinta, kävin useana iltana Miia H:n kanssa syömässä ja jutustelemassa. Oli hauska tutustua kunnolla kasvotusten! Muistelen tätä matkani alkua / pehmeää laskua lämmöllä ja haluan Dubliniin toistekin.
Viikko 2, marraskuun eka: Meksiko. Matkustin monien vastoinkäymisten kautta reittiä Dublin - Heathrow - Newark - Mexico City - Xalapa. Matkatavarani eksyivät, ja sain ne uudestaan käsiini vasta 6 päivää myöhemmin. Tällä välillä matkalaukkuun oli myös murtauduttu. Onneksi siellä ei ollut mitään järin arvokasta. Eniten ärsytti, että tuliaisiksi tarkoitettuja asioita oli viety.
Kauan ennen matkalaukun uudelleen löytymistä minua kohtasi toinen ongelma. Yöbussi Mexico Citystä Xalapaan oli täynnä, joten löysin itseni Mexico Cityn lentokentältä ilman yöpaikkaa. Se oli aika lailla viimeinen pisara piiiitkän matkan, aikaeroväsymyksen, kielimuurin ja matkatavarahäsläyksen päälle. Oli haastavaa olla jossain välissä itkemättä hysteerisesti sen aikaa, että sain itseni järjestettyä hotelliin. Lopulta kuitenkin löysin itseni lentokenttäsukkulalla varustetusta luksushotellista (Meksikossa kun oltiin, neljän tähden yön hinta oli 40€), nukuin kunnon yöunet, seikkailin kaoottiselle pääbussiasemalle ja sieltä oikeaan bussiin.
Olin perillä Xalapassa lauantaina klo 20 illalla. Irlannissa olin lähtenyt liikkeelle klo 4 perjantaiaamuna. Matka-aikaan pitää lisätä myös 6 aikaerotuntia.
Tilanne ei kirjoitettuna kuulosta niin ikävältä kuin se oli. Pitää laskea yhteen aikaeroväsymys ja jo matkustetut~20 tuntia; matkalaukkujupakka, jota olin jo selvitellyt puolet 6 tunnin odotusajasta Newarkissa; se, ettei kukaan puhunut paria lausetta enempää englantia (onneksi italiaespanjalla selviää pitkälle, jos on pakko); ja se, että bussi ensimmäistä kertaa ikinä oli täynnä, kun sellaista mahdollisuutta ei kukaan ollut ottanut huomioon... Ja tietysti se, että olin tilanteessa yksin. Ei ollut kivaa se.
Aamulla koko homma tuntui jo hauskalta seikkailulta ja vahvisti uskoani siihen, että useimmista asioista kyllä selviää ehjin nahoin varsinkin, jos ei ole turhan taipuvainen panikoimaan. (Nytkään en panikoinut, en ole panikoijatyyppiä... kelasin koko ajan melko tyynesti mielessäni A- B- ja C-skenaarioita ja niiden varaskenaarioita. Itkijätyyppiä toisaalta olen, mikä hankaloitti loppuvaihetta! :D)
Viikko 2 jatkuu huomenna...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Huh, no e kuulosta kivalta, ei. Silloin kun matkalta laitoit viestiä, jäin vain käsitykseen, että matkatavarat oli kateissa, mutta tästä ylmääräisestä viivästyksestä vielä siihen päälle en muista kuulleeni.
Multa oli mennyt ohi se, että sun laukkuun oli vielä murtauduttukin :( Olipa ikävää.
Matkakommellukset on myöhemmin ihan kivaa muisteltavaa, mutta sillä hetkellä ei niin yhtään. Meille esim. kävi kerran niin, että lentokentällä lähtiessä virkailija huomautti, että mieheni passi oli mennyt vanhaksi. Jollain ihme konstilla se kyllä ehti saada uuden ja juostiin vikana koneeseen, mutta jännityspäänsärky seurasi meitä molempia Kanadaan saakka.
^kello oli siis jotain kuusi aamulla, eikä kentän valokuvaamo tai poliisiasema olleet auki...
Hehe, kaikki ei ole kuulleet kaikesta, joo... En enää muista, mitä missäkin kerroin. Luulen, että kerroin kyllä useimmat asiat Facebookissa, mutta kenties vain osa oli statuksissa ja osa sitten statusten vähitellen päivittyneissä keskusteluketjuissa. Ei siis ihme, jos osa meni ohi.
Ei ollut kivaa mikään tuosta, muttaei nyttemmin ajatellen mitenkään liian kamalaakaan. Ei tuntunut liian kamalalta edes seuraavana aamuna - ei onneksi tullut mulle mitään jännityspäänsärkyjä tms. (Oliskin elämäni eka kerta.)
Olen yllättynyt, että passin (/hätämatkustusasikirjan?) voi saada noin nopeasti, jos poliisiasema ei edes ollut auki! Hyvä että järjestyi :)
Mustakin oli kauhean kiva kun kävit, ja kyllä meillä kummasti riittikin sitä turistavaa - jatkoa odotellessa! :)
..ja vaikka tosiaan se matkalaukku-täysibussi-episodi olis toisaalta saanut jäädä väliin, niin kyllä se sitten kuitenkin omalta osaltaan todisti, että oot aika kova jätkä ja selviät melkein mistä vaan ;)
Mies sai suljetun valokuvaamon työntekijän ottamaan itsestään kuvan ja kävi taksilla Pasilan poliisitalolla. Päänsärky alkoi vasta koneeseen päästyä, en ole itsekään ennen (tai jälkeen tämän) semmoista kokenut.
@Miia: Joo, juttua riitti niin hyvin että ihme, että päästiin ollenkaan lähtemään kotia kohti kumpanakaan iltana! :D Jatkoa odotellessa tosiaan - katselen jos Dublinissa toistekin menisi jotain matkustustekosyyksi kelpaavaa. :)
Ja juuri samaa mieltä olen matkustushässäkästä!
@Ilona: Huh, kuulostaa muuten _todella_ stressaavalta. Tuossa on paljon pahempi kiireen elementti kuin mun ongelmissani. Osaan kuvitella, että adrenaliinin määrä olisi siksi valtavampi ja voisi laukaista päänsärkyä tms. Brrh. Toivottavasti ei satu omalle kohdalle.
Lähetä kommentti