Tähän sadepäiväänhän pitää nyt suhtautua silleen...

...että tämän jälkeen se ruoho vasta viheriöikin ja päästään entistä kesäisempiin tunnelmiin.

On silti hiukan masentavaa. Aurinkoon ehti jo tottua, ja matalapaine vaikuttaa ainakin minuun jotenkin vallan fyysisesti. (Mitä pimeys ei tee. Jännittävä fakta.) Se painaa rintakehää. Jos aamulla herään kummallisen lamaannuksen vallassa, ulkona on todennäköisesti sateista. En tykkää sateesta, en, en.

Paino rintakehässä tuo mukanaan myös vahvoja takaumia Skotlannista, mikä ei varsinaisesti ole ikävä asia. Sellainen alakuloisen mukavan haikea.

Skotlanti on kyllä niin kostea paikka, etten tajua, miten kestin siellä kolme vuotta. Kun pois muutettuani menin käymään, tyrmäävä ilmankosteus salpasi henkeä ihan kirjaimellisesti. Tuntui, kuin naamalla olisi kaikki päivät märkä rätti ja joku istuisi rintakehän päällä yöt. Kyseessä tuskin oli poikkeuksellisen kostea viikko - muistan syksyjä, jolloin liioittelematta (laskin näitä, tuntui niin hurjalta) kuutena päivänä seitsemästä sataa tihuutti suurimman osan päivästä. Kai ihminen sopeutuu vaikka mihin. Koin kosteuden 90% lievempänä, kun asuin sen keskellä ja se hiipi syksyisin päälle vähitellen. Suomessa yksi matalapaineinen päivä erottuu joukosta.