Neljää pyörää köyhempi.

Huh, mikä pitkä tauko. Hengissä ollaan.

Vietin viikonlopun äidin ja isän luona mökillä: vein niille auton takaisin, kun palasivat Turkista. Nyt ei sitten ole enää houkutusta kulkea jokaiselle pikkuasialle neljän pyörän voimalla.

Se on kyllä vaarallista, se. Siksi en autoa uskalla ostaa. Tuo kyseinen olisi itse asiassa kaupan muutaman kuukauden päästä, kun isä vaihtaa uudempaan. Harkitsin asiaa, mutta jätän kyllä ostamatta. En halua laiskistua ja hurauttaa sataa metriä lähikauppaankin autolla. Kesällä taas kuljen pyörällä vieläpä aivan mielelläni, ja auto olisi tyhjän panttina. Enkä kuitenkaan ajaisi kaupunkien välisiä pitkiä matkoja, koska junassa on mukavaa tehdä töitä tai lukea. Kaiken huipuksi mulla ei ole edes työmatkoja. Toisin sanoen käyttäisin autoa ihan vääriin asioihin, kaikkeen pieneen ja turhaan. Se ei ole vihreää ja tulisi paha mieli.

Ainoat järkevät käyttökohteet olisivat satunnaiset isommat kauppareissut ja raskaat hankinnat, ynnä keskiaikajuhlamatkat. (Ne paikat ovat aina niin syrjässä, että niihin tai edes puoliväliin on yhtä tuskaa yrittää päästä julkisilla.) Ei se taida olla tarpeeksi.

Ja jos vielä lennähdän jonnekin ulkomaille gradun valmistuttua. Mitä sitten autolle tekisin? Ei se kannata, ei.

Takana on uskomattoman kiireinen viikko ja edessä toinen samanlainen. Yritän silti pikkuisen aktivoitua tässä blogimaailmassa. Eihän tällainen peli vetele.