Tasan viikon päästä lähden ulkomaille.

Matkan odotus täyttää minut innostuksella.

Se tuntuu keuhkoissa asti, jossain syvällä sisällä. Pelkästä ulkomailla olon ajatuksesta tulee hengästyttävä vapaudentunne. Olla muualla, puhua muita kieliä. Olla liikkeellä yksin ja vapaana.

Samalla näen ihmisiä, joiden näkemiseen en usein saa tilaisuutta. Se on mukavaa. Mutta kaikkein eniten odotan ajatusta itse matkalla olemisesta. Kävellä Pariisissa. Mennä metrolla Versailles'hin. Ja Lontoossa, Theatrelandin valomainosten keskellä. Ah.

Minusta ulkomailla olo on vähän kuin pääsisi kotiin. Suomessakin olen kotona, mutta ehdin asua ulkomailla sen aikaa, että opin olemaan kotonani juuri ulkopuolisuuden ja erilaisuuden tunteessa. Siihen minulla on tässä maassa koti-ikävä. (Ja ulkomailla Suomeen. En tiedä, katoaisiko toinen ajan kanssa, jos pysyvästi valitsisin sen vastakohdan. En suunnittele sellaista, joten saan toistaiseksi elää kummankin kanssa.)

En tosin ole ihan sisäistänyt, että niissä kaupungeissa on kesä. Toivottavasti kuumuus ei ole kauhea. Olen enemmän talvimatkailija, mutta kyllä heinäkuun turistimassoistakin varmaan selvitään. Leicester Squaren lippukojulla on varmasti tunnin jonot talvisen vartin sijasta, mutta sinne voi ottaa kirjan mukaan. Oikeastaan on osa viehätystä seisoa kiemurtelevassa jonossa valotaulun esitysvalikoimaa katsellen. Siinä on yhteisöllisyyttä, kaikki teatterinystäviä ja niin valveutuneita, että tietävät kojusta. Voi jopa tulla juteltua ihmisten kanssa.
---

Olen muuten monena yönä nähnyt unia vanhoista ystävistä ja tuttavista. Toissayönä unessa olivat Inkeri ja Minni (tutustuin toiseen ylä-, toiseen ja ala-asteella) - ja jopa Inkerin isä purjeveneineen. Kättelin Inkerin isää, katsoimme toisiamme ja mietimme, että viime tapaamisesta on varmaan kymmenen vuotta. Tämän yön unessa oli vaikka ketä. Olin Turussa. Monet nuoruuskavereistani asuvat siellä oikeastikin. Olin vissiin ostanut asunnon sieltä. Lisäasunnon, en luopunut entisestä. Olinpa unessa rikas. En muista yksityiskohtia. Hannan ja Sepen ruokapöydällä oli monimutkaisia lautapelin osia. Pöytä oli pyöreä, ei pitkä suorakaide niin kuin oikeasti.


Unissa ei ole tapahtunut mitään kovin koherenttia, mutta olen herännyt outoon oloon nähtyäni niin paljon vanhoja tuttuja kerralla. Harvinaista on ollut sekä tuttujen ihmisten määrä että lähes täydellinen juonettomuus. Yleensä unissani on punainen lanka. Ne muistuttavat kirjoja tai elokuvia. Tapahtumat ja ympäristöt voivat olla epärealistisia, mutta unissa on sisäinen logiikka, jonka yleensä muistan herätessäni. On vähän turhauttavaa nähdä unia, jotka eivät tunnu pyrkivän mihinkään.