Missä elokuvassa haluaisin elää?

FST:ltä tuli äsken ohjelma, jossa kyseltiin ihmisiltä, missä elokuvassa he tahtoisivat elää loppuikänsä, jos olisi pakko valita.

Oli tosi kiinnostavaa. Aloin tietenkin itse miettiä asiaa, ja on yllättävän vaikea keksiä hyvää. Vaikuttavat elokuvat kertovat usein liian raskaista aiheista. Kuka tahtoisi elää Fight Clubissa tai Kummisedässä? Ja Scarlettin elämää on ihana seurata, mutta edes Rhett Butlerin saadakseni en suostuisi kokemaan niitä koettelemuksia. Harry Potterissakin tapahtuu ihan liian pelottavia asioita, vaikka velhomaailmaan olisi ihana päästä. No, okei - jos saisin olla pelkkä rivioppilas Tylypahkassa, valintani olisi joku ensimmäisistä Harry Pottereista. Saisi elää nykypäivän Britanniassa, mutta sata kertaa makeammassa.

Palatakseni valintaprosessiin: ensin en keksinyt oikein mitään. Ensimmäinen mieleen tullut ehdokas oli Neljät häät ja yhdet hautajaiset kivan tunnelmansa takia... mutten tiedä, olisiko siellä loppujen lopuksi kuitenkaan niin kivaa. Sitten aloin miettiä ilmeistä: totta kai ihaninta olisi elää maailmassa, jossa tärkeissä tilanteissa voisin puhjeta lauluun ja kaikki kanssaihmiseni osaisivat laulaa samalla tavalla kuin me täällä osaamme hengittää.

Mutta mikä olisi hyvä musikaali? En nyt ihan tahtoisi keskelle Jesus Christ Superstaria tai Rentiä (pärjään ilman AIDSIA, köyhyyttä, tekotaiteellisuutta ja ympäriltä kuolevia ihmisiä, kiitos). Keksin kaksi vaihtoehtoa: Maija Poppanen tai Grease. Ensiksi mainittu on ehkä se täydellinen. Olisi ihana elää maailmassa, jossa saa laulamisen lisäksi kokea ihmeellisiä seikkailuja - mutta silti asua tavallisessa Lontoossa. Eikä Maija Poppasen satumaailmoissa tapahdu mitään pelottavaa. Grease voisi myös olla ihan hauska, mutta en ole varma, tahtoisinko elää teinin elämää ikuisesti. Heh. Mutta jos pääsisin Olivia Newton-Johnin paikalle ja saisin John Travoltan, voisin harkita sitäkin.

Jos pitäisi valita ei-musikaali, Wonder Boysissa voisi ehkä olla kivaa. En ole varma. Ensin ajattelin, ettei sen maailma ole tarpeeksi mukava paikka. Mutta jos voisin olla nerokas nuori kirjailijanalku ja seikkailla tri Trippin ja ystävien kanssa, se voisi oikeasti olla tosi hauskaa.

Sitten vielä: Kenneth Branaghin Much Ado About Nothing. Siinä olisin tietenkin Beatrice. Se on niin monella tavalla ihanneihmissuhteeni. Jo sen katsominen tekee minut onnelliseksi. Sen eläminen olisi uskomattoman ihanaa. Eikä siinä maailmassa ikinä voi tapahtua mitään pahaa, koska se on puhdas Shakespearen komedia eikä niissä käy huonosti kuin pahoille. Mutta tahtoisinko elää keskiajalla? Hmm. Ehkä tahtoisin, sen kyseisen leffan keskiajalla. Siellä kaikki ovat puhtaita, terveen ruskettuneita ja valkohampaisia. Ja sentään tanssivat, vaikkeivät laula.

Itse asiassa ihanneihmissuhteista tuli juuri mieleen vielä yksi yllätysehdokas... Secretary. Tuota, tähän ei varmaan moni samastu, mutta voisin elää aika tosi onnellisena sellaista elämää James Spaderin hahmon kanssa. Mutta pitäiskö mun sitten olla myös sellainen moniongelmainen ja itseäni viiltelevä niin kuin Maggie Gyllenhaal? En mä sitten se haluaisi olla. Enkä oikeasti tahtoisi elää siitä elokuvasta muuta kuin ihan loppua. Kun ne ovat oikeasti löytäneet toisensa. Sitä ennenhän ne ovat onnettomia. Much Adossa voisin elää tarinaa kokonaan. Joten se on parempi.

Että sellaista pohdiskelua. Loppujen lopuksi päädyn miettimään täydellistä musikaalia. Harry Potterissa olisi muuten maailman ihanin asua, mutta siellä ei lauleta. Päädytään tasapeliin sen ja Maija Poppasen välillä. Ja oikeastaan myös Much Adon. Tarvitsen ihanamman musikaalimaailman! Pakko sellainen on olla. Ehkä se tulee vielä vastaan. Sitten valinta on selvä.